Kainuun metsistä löytyy todisteita laavavirroista, jotka olivat niin kuumia, että ne hohtivat valkoisina ja virtasivat kuin kosket. Noin 600 miljoonaa vuotta sitten nopeasti etenevät tulivuorenpurkaukset sylkivät timantteja nykyisen Pohjois-Savon alueella. Kainuu? Pohjois-Savo? Timantteja! Puhutaanko nyt todella Suomesta?
Laavavirrat ovat aikaa sitten ehtyneet, ja rantakalliot sekä tuttujen metsien jyrkänteet seisovat hiljaisina. Silti kotoisesta kallioperästämme ovat yhä luettavissa maapallon historian monet käänteet. Jos osaa katsoa, voi nähdä merkkejä tapahtumista jopa miljardien vuosien takaa varhaisilta mantereilta.
Suomen muinaiset tulivuoret vie lukijan ennennäkemättömälle retkelle eri puolille maata ihmettelemään tulivuorenpurkauksia, jääkausia ja muita geologisia tapahtumia sekä kiviaineksessa nykyään piileskelevää elämää. Kirja antaa luonnossa liikkumiseen aivan uudenlaista lumoa, sillä sen avulla voi oppia havainnoimaan muinaisten tulivuoriemme kallioihin jättämiä jälkiä ja ymmärtämään moninaisten geologisten muodostumien syntyä.
Upea ja kaunis tietokirja Suomen kallioperän pitkästä ja dramaattisesta historiasta! Veikkaan, että geologiaa tuntemattomien lukijoiden on myös riittävän helppoa pysyä kirjassa kärryillä, vaikka syvällä tieteessä ollaankin.
Ensimmäistä kertaa ikinä näin tiivistettynä sen, mitä lähes päivittäin mietin: geologia antaa perspektiiviä ja tuo lohtua ihmiselämän murheissa.
Tämä on aika varmasti paras tietokirja, jonka tänä vuonna luen. Samalla se näyttää hienosti toteen sen, kuinka ihminen ei hahmota aikaa. Toki yleissivistykseen kuuluu tietää, montako nollaa on miljardissa, mutta on aidosti vaikea hahmottaa sitä, kuinka pitkä aika 700 miljoonaa vuotta on, kun kerrotaan yhden asian tapahtuneen yli 3 miljardia vuotta sitten, ja toisen tapahtuneen 2,4 miljardia vuotta sitten. Kirjoitustapa, jossa lähdettiin liikkelle jostain silminnähtävästä ilmiöstä, ja sen jälkeen perehdyttiin sen syihin toimi hienosti itselleni, koska tähän asti kivet ovat kiinnostaneet niin vähän, että en ole edes ymmärtänyt ihmetellä niitä asioita, mitä kirja vei minut tutkimaan. Todistetuksi tulee siis se, että kun ihminen opettaa omasta intohimostaan, hän saa vaikka peruskallion kuulostamaan kiinnostavimmalta mahdolliselta aiheelta. Harmittaa vähän, että kuuntelin tämän. Juhani Rajalin oli erinomainen lukija, mutta tekstissä kuvatut kivet jäivät googlettelun ja mielikuvituksen varaan.
Kirja Suomen kallioperän kehittymisestä. Suomen kallioperä on maailmanlaajuisesti vanhimmasta päästä, ja erityistä sille on kerrostuneiden kivityyppien harvinaisuus – ihan kokonaan ne eivät tosin puutu, vaan pieniä alueita kalkkikiviä ja hiekkakiviä löytyy. Suurin osa kotimaamme kallioperästä on tuliperäistä, kauan sitten sammuneiden tulivuorten jäännöksiä, jotka usein ovat lähtöisin syvältä. Jääkausien ja maan kulumisen jälkeen se, mikä on pinnassa, on sitä, mikä joskus on ollut syvällä, ollen joskus jopa jättimäisten magmakammioiden osia.
Kirja tarjosi kiinnostavaa tietoa, ja se oli myös hyvin luettavaa, vaikka sisälsikin todella tuhdin ja painavan (kirja on jopa fyysisesti painava) annoksen tarkkaa ja tiukkaa informaatiota kallioperämme historiasta. Kirjassa oli valtava määrä termejä, mutta kokonaisuus oli sen verran kiinnostava, että tuo termivyörytys (joista jälkikäteen ei juurikaan mitään tietenkään muista) ei paljoa haitannut. Kuvien runsas käyttö tasapainotti osaltaan termien raskautta. Suositeltavaa luettavaa, jos yhtään kallioperämme historia kiinnostaa.
Luin tätä iltaisin ja joskus öisin sillä ajatuksella että saan helposti unta. Mutta teos on laadukas ja saa parhaimmillaan hienosti otteeseensa. Lisäksi kiinnostavaa tietoa on helppo hyödyntää vaikka eräretkillä. Vahva suositus