Apulanta on Suomen suurimpia rockbändejä. Suunnattomasta menestyksestään huolimatta se on sydämeltään edelleen pikkukaupungin punkbändi, joka on säilyttänyt ennalta arvaamattomuutensa, provosoinut niin punkjengiä kuin suurta yleisöäkin ja pysynyt uskollisena tee se itse -meiningilleen.
Mitä bändin matka on maksanut? Mitä se on antanut? Millaisista persoonallisuuksista Apulanta on tehty? Veijarimainen historiikki kertoo asenteen voimasta ja musiikista, joka merkitsee kaikille eri asioita mutta jokaiselle jotakin.
Hyvä ja mielenkiintoinen, bändin näköinen kirja. Paljon uutta tietoa. Toisaalta en hirveästi ole lukenut Apulannasta juttuja- diggaillut vain biisejä. Sujuvasti kirjoitettu, kulkee hyvin eteenpäin eikä jää junnaamaan paikalleen. Harmitti kun loppui mutta toivon mukaan tulisi lisää siitä mihin kirja jäi aina tähän päivään asti.
Kaikki yhdestä pahasta on Apulannan näköinen teos. Taitossa ja kuvituksessa on punk-henkeä ja sisältö on painavaa, mutta helposti luettavaa.
Ari Väntänen on osoittanut jo useampaan otteeseen pystyvänsä kirjoittamaan pikkutarkkoja musiikkihistoriikkeja tappamatta kuitenkaan tarinan mielenkiintoa. Tämänkertaisen musiikillisen seikkailun päähenkilöt ovat toki kirjoittajan näkökulmasta herkullisia. Toni ja Sipe ovat kovin erilaisia tyyppejä, jotka ovat elämässään tehneet mielenkiintoisia ratkaisua, myös musiikkiuran ulkopuolella. Toki ääneen pääsevät myös kaikki muut yhtyeessä soittaneet muusikot.
Neljännesvuosisadan mittaiseen taipaleeseen mahtuu niin onnistumisia kuin totaalisia huteja ja muutamaan otteeseen on Apulantakin ollut hajoamispisteessä. Silti monumeniksi muodostunut yhtye porskuttaa edelleen.
Ainoa miinus Liken pokkariversiolle, jonka fontti on niin himputin pientä, että hämärämmässä valaistuksessa tätä on turha yrittää lukea.
Oi oi oi! Oli ihanaa lukea alkuajoista, Antista ja Mandysta, punkista ja Heinolasta, siitä kuinka Temonen oli Heinolan pelätyin badass. Vähän ihanampaa oli lukea ajoista 90-luvun lopulla, jolloin Apis tuli omaan elämään täysillä ja kovaa. Hämmentävää oli lukea Plastikin teosta. Joka kerta, kun mainittiin puhumattomuuden kulttuuri, teki mieli kirkua "Jätkät kamoon!!".
Nauratti, oli avoin ja rehellinen, välillä vähän kipeäkin lukea, mutta just paras. Apulanta on soinut viime päivinä aika paljon.
Kaikki yhdestä pahasta on hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen kuvaus Apulannan pitkästä ja värikkäästä historiasta. Tykkäsin erityisesti siitä, että tarinaa kerrotaan useista eri näkökulmista monia eri ihmisiä siteeraamalla. Kirjaa lukiessa sekä nauratti että itketti. Samalla tuli taas kuunneltua bändin kaikki studioalbumit läpi.
Ihan hetkeen en ole nauranut näin paljon. Siistiä lukea kirja jostain, jossa on tavallaan ollut mukana yli puolet elämästään. Kaksoispistedee, pienempikuinkolme. #mikhonhyväksymä #harjapäitävituttaa
Formaatiltaan samanlainen kuin perustylsä haastattelujuttu uuden levyn julkaisseesta bändistä, nyt vain kirjan pituuteen venytettynä. Bändi puhuu, näkökulmia ei juuri oteta.
Apulanta on aina ollu enemmän mua muutaman vuoden vanhempien, syntyperäisten heinolalaisten serkkujen kun mun juttu, mutta kun yhdestä Suomen kovimmista rockbändeistä kirjoitetaan kirja, niin pakkohan se on lukea. Ja viihdyttävää luettavaa olikin, yli puolet tuli hotkaistua päivässä. Eniten viehätti kertomuksen bändin alkutaipaleelta koska ne ei ollu niin tuttuja ja koska niissä oli se ihana aloittelevien muusikoiden haparoiva ote, jota innokkuus kyllä paikkasi. Puolivälin paikkeilla alkoi olla sellainen fiilis, että "mähän muistan kun tää biisi tuli, onko siitä muka oikeasti jo näin paljon aikaa". Vaikka kirjassa on vähän kaavamainen rakenne - Apis menee studioon, tekee levyn ja rundaa, ja sama uudestaan - rakenne toimii ja antaa hyvän kuvan siitä miten A-lauta bändinä toimii. Huippuhetket saa ansaitsemansa huomion, mutta myös oikeasti vaikeista asioista on juttua. Herrat itsekin myöntää, että Apista on bändin sisällä leimannut vaikenemisen kulttuuri, joka niin tiiviissä yhteisössä on vaikea ymmärtää, joten se että Toni puhuu paniikkihäiriöstään ja Sipe masennuksestaan on pelkkää plussaa. Tää kirja on myös oiva muistutus siitä, kuinka fiksuja bändin jätkät on ja kuinka hyvin he hallitsee mediapelin. Luettuani tän opuksen osaan arvostaa bändin työskentelytapoja ihan uudella tavalla, ja biisit toimii ihan uudella tavalla kun tietää niiden taustat. Yksi Suomen hienoimmista - ja aliarvostetuimmista - bändeistä, jolle tää historiikki tekee sopivasti kunniaa. Faneille ehdotonta luettavaa ja ei-fanienkin kannattaa tarttua kirjaan jos haluaa hauskan ja monipuolisen lukukokemuksen.
P.S. Siellä minäkin olen, Pahan ihmisen videolla, Provinssirockin yleisössä fiilistelemässä.
Olin kova Apulanta-fani peruskouluaikoina, silloin kun Tuukka oli vielä mukana bändissä. Tuukan lähtö oli kova paikka ja musiikki tuntui muuttuvan turhan raskaaksi omaan makuuni, joten uudempi Apulanta ei enää uponnut. Tämä historiikki oli kuitenkin pakko lukea ja voi että, oli ihana. Sain monet hyvät naurut ja liikutuinkin joissain kohdissa, kävi siis tunteisiin. Hyvin kirjoitettu ja informatiivinen, mutta samaan aikaan myös viihdyttävä ja helppolukuinen teos. Suosittelen erityisesti nykyisille ja vanhoille Apulanta-faneille!
Alkupää oli ihan kiinnostavaa historiikkia, mutta sen jälkeen juututtiin taas perinteiseen kunkin levyn ja sitä seuranneen kiertueen ihmettelyyn. Kerronallisesti tämä kirja otti melkoisesti tukkaan Anssi Kelan Matkamuistoilta, jonka luin juuri tätä ennen. Meikäläistä vaan kiinnostaa yleisesti enemmän esim. kiertue-elämän pienet yksityiskohdat kuin isot linjat, joihin tämä kirja keskittyy.
Kerrankin bändistä kertova kirja ei jäänyt junnaamaan keskellä kirjaa paikoilleen kertoen vain keikoista jne. Tässä kirjassa oli kokoajan jotain menossa ja avasi Apulantaa yhtyeenä, yrityksenä ja yksityishenkilöinä aivan uudella tavalla. Järisyttävän hyvin kirjoitettu ja tajuttoman koukuttavaa luettavaa!
Koska Apulanta nyt vaan on yks parhaista bändeistä (vaikka oma fanittamiseni mihinkään on aika laimeaa) niin eihän tälle kirjalle voi antaa kuin viisi tähteä!