Osasto 6 - Tositarinoita suljetulta

by Raija-Leena Rekilä

Kunniapaikalla asunnossa olivat pienet kengät. Ne olivat kuuluneet Lailan lapsena kuolleelle pojalle. Kengille oli raivattu kuin muistojen alttariksi tila muutoin täynnä tavaraa rönsyilevän lipaston päälle. Laila pysähtyi usein kenkien viereen niitä katsomaan. Ennen lähtöä Laila pyyhkäisi kädellään pölyt kengistä ja siveli niitä. Sitten hän laittoi kengät hitaasti takaisin paikoilleen. Hetki oli aina juhlallinen ja nosti kyyneleet silmiini.

Osasto 6 on kirja ihmisistä. Suljetulla osastolla työskentelystä voi syntyä mielikuvia pehmustetuista kopeista ja potilaista, joiden hoito on lähinnä kaukaisuuteen eksyneen katseen tavoittelua, hajanaisten lauseiden yhdistelyä ja vahvojen lääkkeiden annostelua. Deadline Kustannuksen tuore kirjailija Raija-Leena Rekilä kuitenkin kumoaa nämä mielikuvat esikoiskirjassaan täysin. Psyykkisesti sairaiden kanssa työskennellessä ammatillinen osaaminen on ehkä tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on myötätunto ja kyky kohdata potilaat persoonana, ei mauttomana ja hajuttomana hoitajana. Kaksi vuosikymmentä suljetulla elää Rekilän mielessä aikana, jona hän on kokenut potilaiden kanssa elämän ilot ja surut, ollut saatanan lähettiläs ja pikkulintu. Joskus potilaiden räväkkyys on nolottanut, toisinaan potilaat ovat häpeilleet hänen seuraansa julkisilla paikoilla. Rekilä tietää, että itsepäisesti sulkeutunut potilas voidaan saada avautumaan vaikka lempeästi hiuksia harjaamalla. Mutta kuinka kieltäydytään kosinnasta pimeän osaston käytävillä?

Genres: Nonfiction, Memoir, Mental Health, Audiobook

Hardcover

Published April 11, 2025

Reviews

[Johanna · Rating 3 out of 5]

Olipas koukuttava teos, kuuntelin tämän yhdessä päivässä. Hyvin mielenkiintoinen kertomus mielenterveystyöstä ja moninaisista ihmiskohtaloista. Teos oli vähän poukkoileva, ja välillä epäilin kelanneeni vahingossa ääniraitaa, kun yhtäkkiä palattiin johonkin asiaan, josta oltiin puhuttu monta lukua sitten. Ehdottomasti kuitenkin lukemisen arvoinen.

[Morthen · Rating 4 out of 5]

Helppolukuinen ja mielenkintoinen kirja, jossa pitkän uran tehnyt psykiatrian hoitaja kertoo kohtaamisistaan, potilaistaan ja omista työssä heränneistä ajatuksistaan.

Itse jäin vain miettimään, että miltä näyttäisivät tarinat ja kertomukset, jos potilaat itse saisivat kertoa elämästään, kokemastaan, kohtelustaan sairaalan ulkopuolella ja sairaalassa ollessaan.

Sitomiset, eristämiset, pakkohoidot ja pakkolääkinnät kerrotaan kirjassa lyhyesti, teknisesti ja ohimennen. Mainitaan kylläkin, että joitakin eristysmuotoja ei Osasto 6:lla ollut, juuri sen vuoksi, että sitä pidettiin haitallisena.


==

”Pystyeristys eli huone, jossa potilas olisi yksin
lukkojen takana, on käytössä useimmissa psykiatrisissa yksiköissä. Meillä ei ollut sellaista Osasto kuudella. Muistaakseni syynä oli se, etta potilaan yksin jättäminen arvioitiin haitallisemmaksi kuin muut hänen turvaamisekseen käytössä olleet valvonnat.”

”Osastolla rajoitustoimet kuuluvat potilaan hoitoon silloin, kun hän ei itse kykene huolehtimaan itsestään tai on itselleen vaaraksi. Niiden tarvetta arvioidaan koko ajan, eikä niita käytetä turhaan tai mielellään. Olen urani aikana tavannut vain muutamia työntekijöitä, jotka ovat näyttäneet nauttivan potilaan rajoittamisesta. He olivat epämiellyttäviä työkavereita ja koin heidän kanssaan työskennellessäni turvattomuutta. Voin vain kuvitella, millainen tunne potilaalla heräsi heistä.”

”… Toisinaan menneitä hoitotilanteita muistellessa minua hävettävät silloiset ratkaisut. Vaikka en ole mielestäni sortunut mielivaltaan, olen jälkeenpäin tunnistanut tilanteita, joissa olen turhaan käyttänyt valtaa tai piloutunut sääntöjen ja rajoitusten taakse. En ole kyennyt perustelemaan tai keskustelemaan asiasta, vaan valinnut helpomman ratkaisun. Joskus synä on ollut epävarmuus, joskus väsymys ja halu ratkaista
tilanne nopeasti.”

==

[capriciouscrow · Rating 3 out of 5]

Jouhevasti etenevä tietokirja (meille) tirkistelynhaluisille, jotka tahdomme tietää, millaista siellä suljetulla osastolla oikein onkaan.

Myönnän aivan avoimesti, että minulla ei juurikaan ole kokemuspohjaista kosketusta asiaan puolelta tai toiselta, ellei lasketa mukaan sitä, että eräs jo edesmennyt sukulaiseni oli useaan otteeseen hoidossa psykiatrisella osastolla skitsofreniansa takia. Asia tuntui olevan suvun parissa jotenkin vaikea ja vältelty, joten totta kai se jäi nuorena ja lapsena kaihertamaan, miksi ja mitä varten asianomainen aina välillä pääsi/joutui "osastolle" lepäämään. Kyseleminen oli tietenkin turhaa.

Ehkä tämäkin elämänkokemus on osasyynä siihen, että Osasto 6 vaikutti jo kansitekstiensä perusteella varsin kiintoisalta luettavalta. Rekilä on tehnyt pitkän uran mielenterveysalalla, joten hän tietää tasan tarkkaan, mistä puhuu. Lukija on siis varsin luotettavissa käsissä. Välillä kerrotaan esimerkkejä potilaiden oireilusta, väliin sairauksia käsitellään yleisemmällä tasolla, mutta aina ymmärtävällä otteella. Sairaille ei naureta pahantahtoisesti, vaan heidän kanssaan nauretaan, sekä osoitetaan, että väliin vakavastikin ilmenevällä taudinkuvalla ei ole vaikutusta ihmisen arvoon tai merkityksellisyyteen. Sekin käy selväksi, ettei ns. tavallisella suljetulla suinkaan majaile mitään hanniballectereitä vaan väkeä, joille syystä tai toisesta normaali arkielämä on käynyt liian vaikeaksi rastiksi selvitä omin avuin.

Rekilä ei maalaa itsestään ja kollegoistaan pyhimyksiä tai ihmeparantajia, vaan myöntää avoimesti sen, että toisinaan ammattilaisillekin sattuu virheitä ja kommelluksia. Niistä kuitenkin selvitään, ja elämä osastolla jatkuu kuten ennenkin.

Rekilän teksti on helposti lähestyttävää ja kevyesti luettavaa, kauneusvirheeksi on jäänyt muutama puhekielisyys muuten yleiskieliseen tekstiin, mutta se ei tässä kokonaisuudessa pahemmin paina. Jos kaipaa näppeihinsä sujuvaa ja helppotajuista johdatusta psykiatrisen sairaanhoidon maailmaan, se on tässä tarjolla. Loppuun päästessään lukija toteaa, että osaston asukkaista olisi mielellään ahminut vielä muutaman kymmentä sivua enemmänkin.

[mielikuvituksellinen · Rating 3 out of 5]

3.5 ⭐️ kiinnostava ja nopealukuinen kirja, suosittelen!

[Maria Laakso · Rating 4 out of 5]

Todella mielenkiintoista kertoilua, vähän jännä järjestys välillä, mutta jälleen jos aihe kiinnostaa niin suosittelen!

[Inka Partanen · Rating 4 out of 5]

Älyttömän kiinnostavasti kirjoitettu, täynnä tärkeitä ja erityisiä tarinoita. En todella odottanut näin avointa, suoraa ja rohkeaa kerrontaa.

[Verena · Rating 4 out of 5]

3,5. Koukuttava mutta kerronnaltaan ehkä vähän ohut kirja kokemuksista hoitajana suljetulla osastolla. Melkein ehkä enemmän podcastmainen kirja äänikirjana kuunneltuna.

[Niina · Rating 3 out of 5]

Mielenkiintoinen kertomus potilastarinoista ja työstä itsessään. Kirja murtaa hyvin myös mielikuvaa suljetun osaston arjesta, jota elokuvissa on viljelty.

[Tiia · Rating 4 out of 5]

Refreshing view for a very human work amongst mentally ill. When health care has been pushed on limits it is refreshing to read that there are also right people working and looking after those who cannot. And making their best so they could get better and some will be able to live independent life. Important subjects that should be part of conversation more, and should be cleaned from stigma around it.
Mental illness isn't a choice and could face any of us, everyone deserves humanity in their care.
Decades of mental wards have shown the author how treatments and care has changed over the years and attitude as well. Just not enough.