Kāpēc laikmetīgā mūzika ir tik sarežģīta

by Osmo Tapio Räihälä, Osmo Tapio Reihele, Maima Grīnberga (Translator)

Pēdējie klasiskās mūzikas skaņdarbi tika radīti pirms apmēram simt gadiem, savukārt no tās izdīgusī laikmetīgā mākslas mūzika tradicionālos likumus izgāza mēslainē. Tā gaudo, šņirkst un dārd, un mēdz gadīties, ka nav uztverama ne melodija, ne harmonija, ne ritms. Kā gan tādu laikmetīgo mūziku lai klausās – un kāpēc? Somu komponista un mūzikas žurnālista Osmo Tapio Reiheles grāmata Kāpēc laikmetīgā mūzika ir tik sarežģīta ir līksms, atklājumu pilns ceļojums klasiskās mūzikas vēsturē, mūsdienu mākslas mūzikas priekšvēsturē un stilu daudzveidībā. Sarakstīta visiem saprotamā valodā, tā paver priekškaru uz komponista darbu, mākslas iedabu un to, ko nozīmē klausīties un būt atvērtam. Katram laikam vajadzīga sava mūzika. Populārzinātniska grāmata, kas gaisina priekšstatu par laikmetīgās mūzikas elitārismu un vienlaikus pievēršas (laikmetīgajai) mākslai arī plašāk. Tekstā labi saklausāma autora individuālā balss, kas bieži par sarežģītiem uzskatītus mākslas jēdzienus pasniedz viegli uztveramā kopumā. No somu valodas tulkojusi Maima Grīnberga.

Genres: Nonfiction, Music, Finnish Literature

224 pages, Paperback

First published January 1, 2021

About the author

Osmo Tapio Räihälä (s. 15. tammikuuta 1964 Suomussalmi) on suomalainen säveltäjä, joka on säveltänyt pääasiassa soitinmusiikkia. Valtaosa Räihälän tuotannosta on kamarimusiikkia, minkä lisäksi hän on säveltänyt viisi konserttoa sekä teoksia sinfoniaorkesterille. Hänen tunnetuin teoksensa on Barlinnie Nine, joka on musiikillinen muotokuva skottilaisesta jalkapalloilijasta Duncan Fergusonista. Räihälän musiikkia on esitetty kotimaan lisäksi muissa Pohjoismaissa sekä mm. Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Hollannissa, Venäjällä, Puolassa, Irlannissa ja Tšekin tasavallassa.

Rock-muusikkona aloittanut Räihälä on opiskellut sävellystä Harri Vuoren johdolla, mutta on todennut olevansa lähinnä itseoppinut. Räihälä perusti vuonna 1998 nykymusiikkiyhtye Uusinta Ensemblen, jonka kanssa hän on toiminut läheisessä yhteistyössä.

Räihälän ensimmäinen albumi, Värikallio ilmestyi vuonna 2006. Se sisältää pääasiassa hänen kamarimusiikkiaan. Vuonna 2014 ilmestynyt Peat, Smoke & Seaweed Storm keskittyy enemmän orkesterimusiikkiin. Räihälän musiikin kustantaja on saksalainen Sikorski Musikverlage.

Räihälän sävellystyyli perustuu vapaatonaalisuuteen. Hän on yhdistänyt joissakin teoksissaan nykymusiikin sävelkieleen vaikutteita mm. rock-musiikista ja jazzista. Hän on kertonut olevansa synesteetikko, jolle musiikki on yksi kuvataiteen lajeista. Sävellystyönsä ohessa Räihälä on esiintynyt Yle Teeman Kausikortti-ohjelmassa ja toimittanut Yle Radio 1:lle mm. progressiivisen musiikin erikoisohjelmaa Karmiininpunaisen kuninkaan hovi. Hänen puolisonsa on viulisti Maria Puusaari.

Räihälä toimi vuoden 2018 Pohjoismaisten musiikkipäivien taiteellisena johtajana.

Reviews

[Juha Viitanen · Rating 4 out of 5]

Juuri lukemani Hawkinsin trillerin ja kohta aloittamani Fitzekin välissä vähän (populaaria) tietokirjallisuutta. Räihälän teos voitti vuoden 2021 tieto-Finlandian - ja minusta ihan aiheesta. Ehkä ei ihan yhtä hyvin Räihälä pysty aihettansa popularisoimaan kuin Esko Valtaoja taannoin (tieto-Finlandiavoittaja Eskokin). Räihälän teos on myös yllättävän lyhyt tietokirjaksi, vain noin 250 sivua.

Räihälä on säveltämisen ohella ansioitunut kirjoittajana ja musiikkitoimittajanakin. Teksti on tietty pääosin helppolukuista, mutta jossain kohtia Räihälä eksyy vähän syvemmälle musiikin teoriaan. Muutamia sivistyssanoja Räihälä myös toistaa. Lisäksi tekstiin eksyy välillä puhekielisiä ilmaisuja. Välillä ne toimivat, välillä ei. Ajatuksena on ollut varmasti keventää tekstiä.

Teos tarjoaa paljon mielenkiintoisia ajatuksia, näkökulmia, pohdittavaa ja tietysti musiikin kuunteluvinkkejä. Jotkin näkökulmat olivat tuttuja ennestään (esim. että taidemusiikkia tai taidetta ylipäätään ei tule "ymmärtää", silloin ollaan vähän hakoteillä siinä, mitä taide on). Räihälällä on myös laaja tieto poluaarikulttuurista ja taitavasti hän vertailee myös korkea- ja polulaarikulttuuria keskenään. Eikä tietenkään arvota toista toisen kustannuksella, molemmilla on paikkansa. Myös sitä, mitä se taide ylipäätään on, pohdiskellaan teoksessa.

MinulleyYllättäviä näkökulmiakin tarjotaan: en esimerkiksi osanut ajatella, että klassinen musiikki tuli päätökseensä noin toisen maailmasodan aikoihin, sen jälkeen on taidemusiikin saralla on sävelletty pääosin nykytaidemusiikkia tai nykymusiikkia, tuttavallisemmin "nykkäria". Ja kuten Räihälä herättelee pohtimaan: miksi vaikkapa musiikin streamauspalvelussa on kategoria "klassinen musiikki", jossa on sitten kaikki klassiseksi luultu (näin ei tietenkään oikeasti ole) ja muille musiikkigenreille on sen miljoona eri alakategoriaa.

Hauskoja kuriositteetteja: Räihälä on aloittanut punk-muusikkona ja hänen bändinsä omakustanne levy (noin 40 vuoden takaa) on keräilyharvinaisuus, josta saa maksaa isot rahat. Neuroosi-nimisen punkyhtyeen kappale Rock Against Seija Isonsaari löytyy YouTubesta.

Erittäin hyvä teos, jonka mielelläni luen joskus uudelleen. Arvio 3,9/5.

[Virva Lehto · Rating 3 out of 5]

Kuuntelin tämän kirjan ihan sen vuoksi, että tämä oli Finlandia-ehdokkaana ja sittemmin myös -voittajana. Kirjassa oli kyllä mielenkiintoista pohdintaa ja ajattelua, mutta jotenkin tuntui, ettei siinä fokus aina pysynyt kohteessaan.

[Antti Värtö · Rating 4 out of 5]

Eri taiteet reagoivat modernismin jälkeiseen aikaan eri tavoin. Tarinalliset taiteet (kuten kirjallusuus tai elokuva) kokeilivat kaikenlaisia postmoderneja teoksia, mutta ne jäivät lopulta aika harvinaisiksi kokeiluiksi. Muissa taiteissa postmodernismi korvasi vanhan: ei vaikkapa kuvataiteissa voisi enää tehdä nättejä asetelmia epäironisesti, eikä musiikissa voi säveltää enää melodisiaviulukvartetteja.

Mutta siinä missä kuvataiteissa nykytaide on suosittua ja Kiasman uusiin näyttelyihin on tunkua, on nykytaidemusiikki jäänyt varsin marginaaliseksi ilmiöksi Jopa kovan luokan kulttuurikuluttajat pitävät sitä hankalasti lähestyttävänä. Miksi on näin?

Räihälä osoittaa syyttävän sormen Darmstadtin koulukuntaa päin. Toisen maailmansodan jälkeen Darmstadtissa syntyi tiukan sarjallisen musiikin nimeen vannova porukka, joista tuli hyvin vaikutusvaltaisia. Paha kyllä nämä tyypit ajattelivat, että musiikki on sitä merkityksellisempää, mitä vaikeampi sitä on kuunnella. Siksi he tekivät kappaleita, joilla on enintään musiikinhistoriallista arvoa, mutta joita ei oikein kukaan kuuntele huvikseen. Tätä kun jatkui kymmenen vuotta, niin yleisö aika pitkälle hylkäsi uuden musiikin ja kokoontui mieluummin kuuntelemaan vanhaa kunnon klassista.

Räihälä ei sano, että pitäisi palata taaksepäin. Hän säveltää itsekin atonaalista musiikkia, eikä hän näe, että taidemusiikki voisi enää palata tonaalisuuteen. Mutta kaikki atonaalinen musiikki ei ole paperinmakuista sarjallista kakofoniaa. Kuvataide ei enää ole "esittävää", mutta se silti voi herätä vaikka millaisia tunteita ja oivalluksia, abstraktiosta huolimatta (tai juuri sen takia). Samoin nykymusiikki ei enää ole melodista, mutta sen äänet voivat herättää tunteita, kokemuksia ja oivalluksia - kunhan niitä vain lähestyy avoimin mielin.

Eivätkä kaikki pidä kaikesta: emmehän oleta, että kaikki pitäisivät kaikista populaarimusiikin biiseistä. Taidemusiikin kappaleet ovat keskenään yhtä erilaisia kuin black metal ja bileräppi. On ihan ok todeta joistain (tai jopa useimmista!) nykytaidemusiikin teoksista, etteivät ne kosketa itseä - mutta siitä ei tule liian nopeasti päätellä, ettei pidä nykytaidemusiikista ylipäänsä.

Kirjassa oli paljon hyvää pohdintaa ja musiikin historian esittelyä. Harmi kyllä sen keskellä oli kolmisenkymmentä sivua Räihälän omaelämäkertaa, joka ei liittynyt kirjan aiheeseen oikein mitenkään. Elän (luultavasti turhassa) toivossa, että taas joskus kustannustoimittajat ryhtyisivät tekemään työtään kunnolla ja käskisivät kirjailijoita editoimaan teoksistaan pois tällaiset turhat sivupolut.

[Seena · Rating 4 out of 5]

Mitä mieltä on ammattikoulutettu muusikko popularisoidusta taidemusiikkia käsittelevästä tietokirjasta?

Kirjan alussa keskityin valtavasti Räihälän kirjoitustyyliin. Minua suorastaan ärsytti hyvin hauskuuttava ja kolumnimainen kerronta, mutta joko se lientyi myöhemmin tai turruin sille. Humoristiset heitot olivat ehkä yksi keinoista, jolla musiikkiin vihkiytymätön saatiin koukuttumaan ja lukemaan lisää.

Kirjan edetessä turruin tyylille ja kiinnostuin enemmän asiasta. Räihälä sanoittaa erinomaisesti monia asioita nykyajan musiikin harrastamisen ja työksi tekemisen maailmasta. Monia kohtia olisin voinut siteerata (mutta en voi, koska luin kirjan kuuntelemalla). Myös musiikin historiasta kuulin kiinnostavaa ja innostavaa analyysiä, joka ei ehkä ollut kovin uutta, mutta auttoi taatusti ymmärtämään paremmin, miksi nykymusiikki on niin vaikeaa.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille luovilla aloilla työskentelevillä sekä niille, joiden mielestä taidetta tai esimerkiksi taidemusiikkia ei pitäisi tukea verovaroilla ja joiden mielestä nykymusiikki on kauheaa ja pitäisi kieltää kuulijoiden kiusaamisena. Kirja auttaa innostumaan klassisesta ja nykytaidemusiikista ja arvostamaan myös sitä musiikkia, mistä nyt vain sattuu nauttimaan. Räihälä muistuttaa moneen kertaan, että klassinen musiikki ei ole sen parempaa kuin populäärimusiikki eikä vaikea musiikki parempaa kuin helppo.

Tässä muuten pari syytä, miksi nykymusiikki on niin vaikeaa:
- 1800-luvun romantiikan aikakausi aloitti riitasoinnuilla leikittelyn, ja näin siinä vain pääsi käymään, että tietyt tyylit vetivät sen överiksi.
- Toinen maailmansota ahdisti ihmisiä tosi paljon. Sitten syntyi tällaista musiikkia.
- Muutkin taiteet ovat kehittyneet esittävistä abstrakteihin suuntiin, miksi ei siis musiikkikin.
- Taiteilla nyt vain on tapana vetää eri tyylisuuntia äärimmäisyyksiin. Jos tuntuu, että nykytaidemusiikki on sekavaa, vaikeaa ja rumaa, niin se vain edustaa sellaista tyyliä, joka haluaa olla sellaista.

[Hamartia · Rating 5 out of 5]

Hype tämän kirjan ympärillä on ollut aika suurta, ja tartuin siihen siksi hieman ennakkoluuloisesti, mutta täytyy sanoa, että tämä on täysosuma. Se käy selväksi hyvin pian, että kirjoittaja tietää asiasta todella paljon, ja omakohtainen kerronta vielä lisää uskottavuutta, mutta tämän nostaa aivan erinomaiseksi lukukokemukseksi kaksi asiaa. Ensinnäkin erilaisten asioiden välille osoitetaan yllättäviä yhteyksiä, juttuja joita ei tule ollenkaan arjessa ajatelleeksi, sain monta ahaa-elämystä. Toiseksi kirjan kerronta on niin letkeää ja lennokasta (kirjoitustyyli näyttää häirinneen joitakin lukijoita), ettei tähän kyllästy edes kirjan keskikohdalla kun nykytaidemusiikin isoja linjoja esitellään, asia ei mene luetteloinniksi. Myös kuunteluvinkkien listaaminen oli hyödyllistä, joskin se hidasti lukemista aika lailla, kun teki mieli heti kuunnella ehdotettuja musiikkeja.
Ihan kaikki sisältö ei ollut minulle uutta, koska käyn toisinaan konserteissa, ja aikanaan on tullut musiikkiopistossakin oltua, mutta nykymusiikin kenttä on muutoin yhtä vieras kuin muillekin siihen perehtymättömille. Mutta silti tunsin olevani juuri kohderyhmää, eli taiteesta kiinnostunut lukija, jolle tällainen erikoisala yleistajuistetaan. Sanoisin että Finlandia-palkinto oli kyllä harvinaisen ansaittu.

[Timo Pietilä · Rating 5 out of 5]

Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2021 voittanut kirja. Kirja kertoo nykytaidemusiikin historiasta, merkityksestä ja siitä mitä se on. Sekä myös muusta taide musiikista. Kirjan mukaan ”klassinen musiikki” on kuollut, nykyään ei sitä enää uutta varsinaisesti tehdä. Nykymusiikkikin on ehkä rajojaan kolkuttelemassa, sillä sen tavoitteena on ollut aina tuottaa uutta, sellaista mitä aikaisemmin ei ole tehty; ja kun melkein kaikki on tehty, niin mitä seuraavaksi? Mutta taidetta on se, mitä taiteeksi kutsutaan.
Kirja on kirjoitettu vetävällä kielelle, ja siinä oli sopivassa määrin anekdootteja ja henkilökohtaisia muisteluita, että lukeminen ei ollut pitkäveteistä, vaikka osasta asioita ei oikein mitään pohjatietoa ollutkaan. Tässä olisi voinut olla parantamisen varaa – termejä olisi voinut määritellä paremmin. Kirja mm. oletti, että lukijalle on päivänselvää mitä on tonaalinen musiikki, ja kuinka atonaalinen eroaa siitä. Itselle tämä ei ollut ihan selvää, ja tiedon puutteet ovat sitä tasoa, että Wikipedia jutunkaan lukeminen ei ihan täyttä ymmärrystä antanut. (mikä on sävellajin (mikä sekin tarkasti ottaen on?) tonaalinen keskus?) Tässä vika taitaa tosin olla enemmän äärimmäisen epämusikaalisessa lukijassa kuin kirjassa. Mutta huolimatta suuresta epämusikaalisuudestani, kirja oli oikein kiehtova ja jopa helposti luettava, kun ei liikaa takertunut termien merkitykseen.

[Niina · Rating 3 out of 5]

Mielenkiintoinen, paikoittain hyvin huvittava katsaus nykymusiikin kehityksestä ja olemuksesta.Tajuttuani kirjan puolivälissä, että minä ja kirjailija emme tarkoita nykkärillä samaa asiaa, lukeminen helpottui huomattavasti. 😅 Kirjan ymmärtäminen vaatii alun väitteistä huolimatta mielestäni jonkinlaista käsitystä musiikin historiasta ja teoriasta, joten vähän yllättävää, että näin rajattu teos voitti Finlandian. Ylipäänsä pidin, ja saatan uskaltautua googlettelemaan, kirjassa annettuja kuuntelusuosituksia, jotka olisivat mielestäni saaneet olla lukujen alussa; olisi älynnyt tutustua luvun aiheeseen musiikin kautta ennen lukemista. Varsinaista miinusta siitä, että kirjassa kehoteltiin muutamaan otteeseen katsomaan Googlesta - henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos asiaa et aio kirjassa avata vaan ohjaat lukijan nettiin, ei sitä tarvitse mainita.

[HMI · Rating 4 out of 5]

Helposti lähestyttävä ja hauska kirja nykytaidemusiikista, sen historiasta ja tyyleistä sekä säveltäjän työstä. Kirja on suunnattu henkilöille, jotka eivät ole ns inessä skenessä, eikä tätä lukiessa tarvitse osata musiikkijargonia. Toisinaan (harvoin kyllä) vitsikkyys tuntui hiukan pakotetulta ja aivan lopussa oli vähällä tulla metaforaähky. Mutta suositeltavaa lukemistoa niille, joita nykytaidemusa kiinnostaa, mutta jotka eivät ole koskaan "ymmärtäneet" sitä. Ei tarvitsekaan ymmärtää, riittää että kokee.

[Pauli · Rating 5 out of 5]

Kerrassaan loistava teos. Kuuntelin kirjan, kirjailija lukee tekstinsä itse ja tässä tapauksessa ratkaisu toimi hyvin. Paljon mielenkiintoista pohdintaa, anekdootteja sekä historiaa musiikista - muustakin kuin ns. vakavasta tai taidemusiikista. Teoksen nimen mukaiseen kysymykseen ei - tietenkään - löydy vastausta, asia on monimutkainen ja riippuu niin paljon kuulijasta sekä hänen halustaan haastaa itseään ja tottumuksiaankin. Ainakin minulla kirja herätti uteliaisuutta ja aion hankkia sen myös painettuna versiona, tähän voi palata useasti myöhemminkin.

[Tapani Aulu · Rating 3 out of 5]

No joo, eipä tästä täysin ummikolle kyllä paljon selvinnyt muuta kuin että klassinen musiikki on loppunut eikä se klasar ole musiikin tyylilaji.

Tämän oli kai tarkoitus olla mahdollisimman yksinkertainen kuvaus, mutta kun ei ole taustatietoa käytännössä lainkaan, ei paljon auta jos tekstissä oletetaan automaattina, että lukija tietää mikä on tonaalisen ja atonaalisen musiikin ero.

Hauskoja tarinoita kyllä ja tykkäsin kirjoittajan tyylistä.

[Erja · Rating 2 out of 5]

Lukupiirini kuukauden kirja Hyvä yritys selventää nykymusiikin "vaikeutta", mielenkiintoista vertailua muihin nykytaiteisiin. Humoristisesta sävystä huolimatta ajoittain liikaa teoriaa, muistui mieleen musiikkiopiston tuskastuttavan tylsät teoriaopinnot.

Kirjan ansiosta kuuntelin nykysäveltäjien musiikkia (kuten kirjailijan säveltämiä kappaleita), mutta edelleen saan miellyttävämpiä kokemuksia klassisen musiikin kuuntelemisesta.

[Saana · Rating 3 out of 5]

Oikein kiinnostava kirja, mutta eksyi turhan usein sivupolulle enkä oikein nauti puhekielisten ilmaisujen tai turhalta tuntuvien vertauskuvien käytöstä tietokirjallisuudessa. Ehkä olen vain tylsä, mutta tietokirjoja lukiessani pidän huomattavasti enemmän kuivan asiallisesta tekstistä, joka pysyy tiukasti asiassa. Ainakin kirja onnistui inspiroimaan minut kokeilemaan nykytaidemusiikin kuuntelemista!

[Tiina · Rating 4 out of 5]

Turha kai sitä on kieltää, olin jossain määrin ennakkoluuloinen ennen kirjan lukemisen aloittamista. Huomasin kuitenkin kirjan vetävän hyvin mukaansa. Löysin uusia ajatuksia ja ideoita, mikä on tietenkin aina positiivista.

[Heidi · Rating 3 out of 5]

Ihan en saanut kiinni, että kuka olisi tälle optimaalinen kohderyhmäläinen, mutta mukava ja laaja kirja nykkäristä ja siinä sivussa Räihälästä. Suositus, jos aihe kiinnostaa kulmasta tai toisesta.

[Heidi Laine · Rating 4 out of 5]

Hyvin helposti lähestyttävä kirja vaikeasti lähestyttävästä ilmiöstä. Tämänkin lukemisen jälkeen nykytaidemusiikki kuulostaa minusta vaikealta, mutta ainakin tiedän miksi.

[Assi Tiihonen · Rating 5 out of 5]

That that I like it

[Vivienne · Rating 4 out of 5]

I really enjoyed it. It was super informative.

[Katri · Rating 3 out of 5]

Todella kiinnostavia ja hyvin mietittyjä näkökulmia. En ole ihan varma, miten hyvin teos onnistuu vastaamaan otsikossa esittämäänsä kysymykseen. Jutusteleva tyyli toimii välillä hyvin, välillä se taas ärsyttää...

[Janne Aukia · Rating 4 out of 5]

Välillä vähän jaaritteleva, mutta toimi siinä että herätti halun kuunnella nykymusiikkia ja tehdä vaikkapa Spotify-soittolistan kirjassa mainituista kappaleista sekä säveltäjistä.