Kakola-nimen tuntee jokainen suomalainen. Vaikka vankilan toiminta loppui jo vuonna 2007, keskellä Turkua oleva kielletty kaupunki kiehtoo ihmisiä edelleen. Tämä kirja kertoo hurjien poikien kodin tarinan 1800-luvun puolivälistä 2000-luvulle saakka. Vankilatoiminnan loputtua Kakola on toiminut niin turistikohteena kuin elokuvien kuvauspaikkanakin.
Ainutlaatuiset historialliset kuvat esittelevät vankien ankeaa elämää sata vuotta sitten. Tuoreempien kuvien kautta pääsee tutustumaan Kakolaan sellaisena kuin se avautui kaikille uteliaille vankien lähdettyä.
Loistavasti kirjoitettu historiikki mielenkiintoisesta rakennuksesta. Teoksessa pääpaino tietenkin historiassa, mutta nykytilannetta myös selitetty lyhyesti, joka on aivan oleellista
Teksti on melko tiukkaa faktaa, mutta väliin ripoteltuina on myös hauskoja tarinoita, jotka saattavat jopa jota kuta arveluttaa. "Voiko vankilan historiaa käsittävää kirjaa lukiessa nauraa?" Itse ainakin muutaman kerran hymähdin. Lisäksi kuvavalinnat olivat mielestäni todella osuvia. Vankilan ympäristöstä pystyy saamaan hyvän käsityksen myös sellaiselle, joka ei paikan päällä koskaan ole vieraillut.
Yksinkertaisesti tiivistettynä; loistava teos, jota voin suositella kaikille aiheesta vähääkään kiinnostuneille.
Älyttömän mielenkiintoinen ja hyvin koostettu katsaus legendaarisen vankilan historiasta. En itse ole ollut vankilassa enkä muutenkaan tiennyt Kakolasta etukäteen mitään. Näin vain kirjan kirjastossa, ja heräsi kiinnostus. Lähinnä halusin tietää miten kako-sana liittyy Kakolaan. Onneksi tästäkin asiasta löytyi jonkinlainen maininta. Sen lisäksi todella uppouduin kirjaan ja yritin saada mahdollisimman selkeän käsityksen rakennuskompleksin eri osista. Valokuvia oli riittävästi, ja niitä tutkimalla onnistuin yhdistämään mielessäni eri osastot, joista tekstissä kerrottiin. Mielestäni tämä oli oikein hyvä yleisesitys aiheesta, josta tiedän nyt paljon enemmän.