What do you think?
Rate this book
Puhu nukke
Henkilökohtainen esseekokoelma käy machoismin kimppuun huulipunan, nukkejen ja esivanhempien voimin.
Helga Westin esseissä temmelletään niin Tenojoen rannassa kuin amerikkalaisen popkulttuurin maastossa. Niissä ilmiannetaan yrityksiä hyötyä saamelaisuudesta, osoitetaan tiedeyhteisön harjoittama moderni syrjintä ja paljastetaan neutraalius illuusioksi. Kokoelma näyttää, miten eri tavoin machoismi talloo ihmisyyttä ja ympäristöä.
West raottaa alkuperäiskansan arkea elämänmakuisesti ja kertoo kommelluksista, joita vain saamelaistytölle sattuu. Esseissä huumaannutaan eksotismista, ikävöidään lintuja ja lopuksi pakataan muuttokuorma ja lähdetään kotiin.
Sävy on kiihkeä ja rehellinen.
Helga Westin esseissä temmelletään niin Tenojoen rannassa kuin amerikkalaisen popkulttuurin maastossa. Niissä ilmiannetaan yrityksiä hyötyä saamelaisuudesta, osoitetaan tiedeyhteisön harjoittama moderni syrjintä ja paljastetaan neutraalius illuusioksi. Kokoelma näyttää, miten eri tavoin machoismi talloo ihmisyyttä ja ympäristöä.
West raottaa alkuperäiskansan arkea elämänmakuisesti ja kertoo kommelluksista, joita vain saamelaistytölle sattuu. Esseissä huumaannutaan eksotismista, ikävöidään lintuja ja lopuksi pakataan muuttokuorma ja lähdetään kotiin.
Sävy on kiihkeä ja rehellinen.
- GenresNonfictionEssaysFeminism
Audiobook
Published March 14, 2025
12 people are currently reading
179 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 18 of 18 reviews
March 25, 2025
Puhu nukke on saamelaisen Helga Westin esseekokoelma tyttöydestä ja naiseudesta suomalaisille ja saamelaisille. Kirjailija mukaan Puhu nukke ei ole saamelaisuuden opas suomalaiselle, vaikka se onkin kaunokirjallinen teos jossa kertomukset ja paikallishistoria ovat tärkeässä osassa. Se on kuitenkin tärkeä teos saamelaisuudesta aikana jolloin saamelaiset itse eivät usein pääse kertomaan omista asioistaan kuten haluavat, ja kaikkien kantasuomalaisten pitäisi lukea tämä.
Kirja on jaettu noin kolmeen osaan. Ensimmäinen osa “Kenen tahansa otettavissa” käsittelee rasismia: kasuaalista jäljittelystä ja kaupallistamisesta hyvää tarkoittavaan mutta ajattelemattomaan tutkimustyöhön, alkuperäiskansojen tutkimustyön etiikkaan ja sitä kautta historialliseen eugeniikkaan ja sen tutkimisen perusteella tehtyjä sukupolvia vaurioittavia tuhotöitä. Toinen osa “Katso kuinka liekehdin” keskittyy enemmän feminismiin ja seksismiin, ja kirjailijan suhdetta populaarikulttuuriin. Viimein osa “Kotiinpaluu” kertoo nimensä mukaisesti sekä laajemmasti alkuperäiskansojen riistosta ja käsitystä kotimaasta, sekä kirjailijan omista juurista ja niille palaamisesta.
Nautin tästä teoksesta monella tasolla. West kirjoittaa vapaasti ja asioita kaunistelematta, mutta kuitenkaan toivoa unohtamatta.
Kirja on jaettu noin kolmeen osaan. Ensimmäinen osa “Kenen tahansa otettavissa” käsittelee rasismia: kasuaalista jäljittelystä ja kaupallistamisesta hyvää tarkoittavaan mutta ajattelemattomaan tutkimustyöhön, alkuperäiskansojen tutkimustyön etiikkaan ja sitä kautta historialliseen eugeniikkaan ja sen tutkimisen perusteella tehtyjä sukupolvia vaurioittavia tuhotöitä. Toinen osa “Katso kuinka liekehdin” keskittyy enemmän feminismiin ja seksismiin, ja kirjailijan suhdetta populaarikulttuuriin. Viimein osa “Kotiinpaluu” kertoo nimensä mukaisesti sekä laajemmasti alkuperäiskansojen riistosta ja käsitystä kotimaasta, sekä kirjailijan omista juurista ja niille palaamisesta.
Nautin tästä teoksesta monella tasolla. West kirjoittaa vapaasti ja asioita kaunistelematta, mutta kuitenkaan toivoa unohtamatta.
Read
May 2, 2025West käyttää tässä upealla tavalla toistoa, joka tuo koko ajan lisää kerroksia kirjan nimen nukelle. Sovintoa käsittelevä essee herätti itselleni paljon oivalluksia luontosuhteesta. En ollut koskaan tullut ajatelleeksikaan, ettei mitään sovintoa voi ollakaan ellei ihminen korjaa suhdettaan luontoon. Teos herätti paljon uusia ajatuksia.
November 17, 2025
"Tämä tuskin on utopiaa, vaan joki puhuu minulle, kutsuu palaamaan kotiin, Maahan"
Katseista, rasismista, tyttöydestä, kotiinpaluusta, hauraudesta, lohista, ahtaudesta ja vapautumisesta.
"Tuo repeämä kysyy: näkeekö äiti minut silloinkin kun en heijasta häntä takaisin"
West jakaa teoksensa kolmeen osaan. Ensimmäinen osa "Kenen tahansa otettavissa" keskittyy esineellistämiseen, rasismiin, siihen kirottuun katseeseen ja anastukseen. Toinen osa "Katso kuinka liekehdin" keskustelee populaarikulttuurin kanssa, asetelmasta ja asemasta ja tyttöidentiteetistä. Viimeisessä osassa nimenmukaisesti ("Kotiinpaluu") palataan kotiin, pohditaan perhettä, yhteisöllisyyttä, etsitään lohia ja palataan Maahan.
Esseet värikkäitä, toiset roihuavampia kuin toiset, mutta kaikki pitää otteessaan tiukasti viimeiseen asti. Siihen hetkeen, kun linnut laulavat taas.
"Mutta minä opin juoksemaan, juoksemaan niin lujaa niiltä, jotka meitä hakkasivat"
Katseista, rasismista, tyttöydestä, kotiinpaluusta, hauraudesta, lohista, ahtaudesta ja vapautumisesta.
"Tuo repeämä kysyy: näkeekö äiti minut silloinkin kun en heijasta häntä takaisin"
West jakaa teoksensa kolmeen osaan. Ensimmäinen osa "Kenen tahansa otettavissa" keskittyy esineellistämiseen, rasismiin, siihen kirottuun katseeseen ja anastukseen. Toinen osa "Katso kuinka liekehdin" keskustelee populaarikulttuurin kanssa, asetelmasta ja asemasta ja tyttöidentiteetistä. Viimeisessä osassa nimenmukaisesti ("Kotiinpaluu") palataan kotiin, pohditaan perhettä, yhteisöllisyyttä, etsitään lohia ja palataan Maahan.
Esseet värikkäitä, toiset roihuavampia kuin toiset, mutta kaikki pitää otteessaan tiukasti viimeiseen asti. Siihen hetkeen, kun linnut laulavat taas.
"Mutta minä opin juoksemaan, juoksemaan niin lujaa niiltä, jotka meitä hakkasivat"
April 15, 2025
Tosi kiinnostavia ja hyvin kirjotettuja esseitä saamelaisuudesta ja tyttöydestä. Suosittelen!
Read
May 2, 2025"Hymyile alkuperäiskansalainen, sinua esineellistetään."
Helga Westin esseeteoksen Puhu nukke kansikuva yhdistettynä teoksen nimeen sisältää valtavasti merkityskerrostumia. Pitkälti juuri niiden kautta ja niitä vasten luin näitä esseitä.
West kirjoittaa, miten hän jo lapsena sisäisti ajatuksen, että "hienot asiat kirjoitetaan suomeksi". Siemenet vähemmistöön kuulumisesta, huonommuuden kokemuksista ja ulkopuolisuuden tunteista ovat läsnä jo saamelaisen lapsen elämässä.
Istu kanssani hyllylle
Saamelaisia jäljittelevät nuket lienevät useimmille tuttuja. Turistikrääsäkaupoissa ja kirpputoreilla ne odottelevat ostajiaan. West tuo esiin, miten nukkejen edustama saamelaisuus on irvokas, erilaisten saamelaisiin liittyvien elementtien sekasortoinen yhdistelmä, joka "häivyttää kantajansa sukupuolen, suvun ja yhteisön." Nuket ovat feikkejä, joilla ei ole paljonkaan tekemistä oikean saamelaisuuden kanssa.
Nukke laajenee Westin esseissä vahvaksi kuvaksi, joka kantaa mukanaan enemmistön tapaa suhtautua saamelaisiin kuin halvalla tehtyihin nukkeihihin. Saamelaisia on eksotisoitu ja pidetty lapsenkaltaisina. West kirjoittaa, miten saamelaiset alkuperäiskansat ovat olleet suosittu tutkimuskohde ilman että saamelaisten itsemääräämisoikeutta olisi kunnioitettu. Tutkijat ovat suhtautuneet saamelaisiin kuin eksoottisiin koe-eläimiin. He ovat infantilisoineet ja toiseuttaneet saamelaisia ikään kuin he tietäisivät saamelaisia paremmin, mikä saamelaisille on parasta.
Puhu nukke on siinäkin mielessä osuva nimi kirjalle, että usein saamelaisten ääntä ei ole haluttu kuulla, vaan heidät on jätetty keskusteluissa ja saamelaisia koskevassa lainsäädännössä mykiksi nukeiksi hyllylle. Nukke laajempana symbolina herättää minussa valtavasti tunteita. Saamelaisten näkeminen nukkeina on epäinhimillistävää ja toiseuttavaa ja sen avulla luodaan saamelaisista kuvaa koristeina toimijoiden sijaan. Lapsille nukke on lelu, josta iän karttuessa luovutaan.
Mutta. Westin teoksen kautta nukke on myös kutsu vastarintaan. Puhukaa nuket, alkakaa kaikki nuket puhua yhä kovempaa, huutakaa, alkakaa vaatia nukkestatuksenne vaihtoa ihmisyyteen.
Vaikka olen ollut tietoinen saamelaisten pakkosuomalaistamisesta ja muusta kaltoinkohtelusta opin näistä esseistä lisää. Opin mm. sen, että Yhdysvaltojen alkuperäiskansalaisten ohella saamelaiset ovat maailman tutkituimpia ihmisryhmiä ja heidät mainitsi jo vuonna 98 Tacitus teksteissään.
"Saamelaisia on käsketty riisuutumaan alasti, jotta heitä on voitu kuvata ja mitata. Heiltä on otettu kudos- ja verinäytteitä. On tehty merkintöjä heidän perhetaustastaan, kehonsa pituudesta, silmien ja hiusten väreistä, nivelistä, luista sekä lukuisista muista fyysisistä ja psyykkisistä ominaisuuksista."
Rasistisissa antropologisissa tutkimuksissa on menty niin pitkälle, että saamelaisten jäännöksiä on kaivettu esiin haudoista rodullisia tutkimuksia varten. West kirjoittaa, että osa saamelaisten jäänteistä on kiertänyt ympäri maailmaa lähes 150 vuotta ennen kuin ne on palautettu hautapaikoilleen.
Tämän me enemmistösuomalaiset olemme antaneet tapahtua.
Katse
Saamelaistytöille katseen kohteena oleminen ei ole tarkoittanut pelkästään ulkopuolisten katseen kohteena olemista, vaan vahvimpana katseena on ollut isovanhempien katse. Tämän seurauksena saamelaistyttö elää ristiriitaisessa tilanteessa, jossa hänen olemistaan määrittävät toisaalta isovanhempien säännöt ja odotukset, toisaalta hänen pyrkimyksensä elää uskollisena omalle itselleen. On täytettävä sekä saamelaiset normit että yleiset, länsimaalaiset normit. On oltava vahva ja pärjäävä, mutta sen lisäksi myös vaalittava saamelaisen kulttuurin perinteitä.
Mihin näistä eri suunnista tulevien katseiden alla saamelaistytölle jää tilaa? Miten elää omannäköistään elämää, kun on eri suunnista tulevien normipaineiden sulatusuuni?
Westille vastaus löytyy kirjallisuudesta, erityisesti Inger-Mari Aikion runoista, jotka luovat tilaa olla saamelaistyttö omalla tavallaan.
Ei käy
West kirjoittaa niin Umayya Abu-Hannasta, Megan Marklesta kuin Britney Spearsistäkin, joiden elämäntarinat ovat olleet hänelle merkityksellisiä. Nämä tekstit ovat esseinä vaatimattomia, lähinnä huomioita, joka ei tietenkään yliviivaa näissä teksteissä kuvattujen ihmisten henkilökohtaista merkitystä Westin kasvutarinalle.
Minulle Westin teos käy kivuliaaksi, kun hän ottaa esiin Nick Caven ja Kylie Minoguen duettona esittämän biisin "Where the Wild Roses Grow", joka löytyy Caven vuonna 1996 ilmestyneeltä Murder Ballads -levyltä.
Cave-kritiikki saa minut kiemurtelemaan, sillä Cave on ehkä suurin fanitukseni kohde. Hänen biisinsä ovat kulkeneet mukanani vuosikymmeniä ja kun äitini kuoli parasta lääkettä suruuni oli Caven Gates to the Garden.
Cave on, kuten kirjailija Riikka Pelo on todennut, lohdun ääni. Ja tämän lohdun West nyt haluaa minulta viedä. En suostu. En todellakaan suostu. Syntyy kiinnostava tilanne, jossa Westin biisikritiikin kautta ajaudun ikään kuin vähemmistöasemaan, jossa minulle niin tärkeänä pidettyä mitätöidään.
Wild Roses -biisiä voi hyvin tarkastella tavalla, jolla West sitä esseessään lähestyy. Biisin videossa Cave on murhamies verisine käsineen, Minogue makaa eteerisen kauniina kuolleena rantavedessä ja käärmekin eksyy paikalle. Minoguen ruumiillistama nainen tiivistyy villiruusuksi, eikä hänestä käytetä hänen oikeaa nimeään Elisa Day.
Ihan sama, tekee mieleni huutaa, kyse on gothic romance -kuvastosta. Biisi on melankolian juhlaa ja sen kuunteleminen tuntuu koko ruumiissani. Joudun lapsellisen kiukun valtaan, olen kuin oranssi idiootti.
West ottaa keppihevosekseen Kendrick Lamarin ja kirjoittaa, että jos Lamar tekisi Wild Rosesin kaltaisen biisin häntä syytettäisiin vähintäänkin misogyniasta.
"Monet olisivat kiihkeästi vaatimassa Lamarin boikotointia. Cave sitä vastoin kerää vuosikymmenestä toiseen ylistystä nerokkuudestaan, etenkin miehiltä."
Westin vertaus on epäonnistunut. Lamarin näkemykset esim. mustien vapauttamisesta rajoittuvat lähinnä mustiin mieheen ikään kuin mustien miehien vapaus mertkitsisi automaattisesti vapautta kaikille mustille. Lamarin lyriikoissa mustien naisten tilanteelle on kovin vähän tilaa.*
Puhu Nukke ei esseekokoelmana aina toimi kovin hyvin, sillä osa teksteistä jää raapaleiksi. Tätä tärkeämpää on kuitenkin se, että saamelaiset tuodaan nyt paraatipaikalle omilla ehdoillaan ja annetaan Westin kautta heidän itsensä puhua. Lisäksi tämä esseekokoelma herättää valtavasti tunteita. Se on enemmän kuin mihin monet hiotummat esseekokoelmat kykenevät.
*ks. esim. https://medium.com/cuepoint/to-pimp-t...
Helga Westin esseeteoksen Puhu nukke kansikuva yhdistettynä teoksen nimeen sisältää valtavasti merkityskerrostumia. Pitkälti juuri niiden kautta ja niitä vasten luin näitä esseitä.
West kirjoittaa, miten hän jo lapsena sisäisti ajatuksen, että "hienot asiat kirjoitetaan suomeksi". Siemenet vähemmistöön kuulumisesta, huonommuuden kokemuksista ja ulkopuolisuuden tunteista ovat läsnä jo saamelaisen lapsen elämässä.
Istu kanssani hyllylle
Saamelaisia jäljittelevät nuket lienevät useimmille tuttuja. Turistikrääsäkaupoissa ja kirpputoreilla ne odottelevat ostajiaan. West tuo esiin, miten nukkejen edustama saamelaisuus on irvokas, erilaisten saamelaisiin liittyvien elementtien sekasortoinen yhdistelmä, joka "häivyttää kantajansa sukupuolen, suvun ja yhteisön." Nuket ovat feikkejä, joilla ei ole paljonkaan tekemistä oikean saamelaisuuden kanssa.
Nukke laajenee Westin esseissä vahvaksi kuvaksi, joka kantaa mukanaan enemmistön tapaa suhtautua saamelaisiin kuin halvalla tehtyihin nukkeihihin. Saamelaisia on eksotisoitu ja pidetty lapsenkaltaisina. West kirjoittaa, miten saamelaiset alkuperäiskansat ovat olleet suosittu tutkimuskohde ilman että saamelaisten itsemääräämisoikeutta olisi kunnioitettu. Tutkijat ovat suhtautuneet saamelaisiin kuin eksoottisiin koe-eläimiin. He ovat infantilisoineet ja toiseuttaneet saamelaisia ikään kuin he tietäisivät saamelaisia paremmin, mikä saamelaisille on parasta.
Puhu nukke on siinäkin mielessä osuva nimi kirjalle, että usein saamelaisten ääntä ei ole haluttu kuulla, vaan heidät on jätetty keskusteluissa ja saamelaisia koskevassa lainsäädännössä mykiksi nukeiksi hyllylle. Nukke laajempana symbolina herättää minussa valtavasti tunteita. Saamelaisten näkeminen nukkeina on epäinhimillistävää ja toiseuttavaa ja sen avulla luodaan saamelaisista kuvaa koristeina toimijoiden sijaan. Lapsille nukke on lelu, josta iän karttuessa luovutaan.
Mutta. Westin teoksen kautta nukke on myös kutsu vastarintaan. Puhukaa nuket, alkakaa kaikki nuket puhua yhä kovempaa, huutakaa, alkakaa vaatia nukkestatuksenne vaihtoa ihmisyyteen.
Vaikka olen ollut tietoinen saamelaisten pakkosuomalaistamisesta ja muusta kaltoinkohtelusta opin näistä esseistä lisää. Opin mm. sen, että Yhdysvaltojen alkuperäiskansalaisten ohella saamelaiset ovat maailman tutkituimpia ihmisryhmiä ja heidät mainitsi jo vuonna 98 Tacitus teksteissään.
"Saamelaisia on käsketty riisuutumaan alasti, jotta heitä on voitu kuvata ja mitata. Heiltä on otettu kudos- ja verinäytteitä. On tehty merkintöjä heidän perhetaustastaan, kehonsa pituudesta, silmien ja hiusten väreistä, nivelistä, luista sekä lukuisista muista fyysisistä ja psyykkisistä ominaisuuksista."
Rasistisissa antropologisissa tutkimuksissa on menty niin pitkälle, että saamelaisten jäännöksiä on kaivettu esiin haudoista rodullisia tutkimuksia varten. West kirjoittaa, että osa saamelaisten jäänteistä on kiertänyt ympäri maailmaa lähes 150 vuotta ennen kuin ne on palautettu hautapaikoilleen.
Tämän me enemmistösuomalaiset olemme antaneet tapahtua.
Katse
Saamelaistytöille katseen kohteena oleminen ei ole tarkoittanut pelkästään ulkopuolisten katseen kohteena olemista, vaan vahvimpana katseena on ollut isovanhempien katse. Tämän seurauksena saamelaistyttö elää ristiriitaisessa tilanteessa, jossa hänen olemistaan määrittävät toisaalta isovanhempien säännöt ja odotukset, toisaalta hänen pyrkimyksensä elää uskollisena omalle itselleen. On täytettävä sekä saamelaiset normit että yleiset, länsimaalaiset normit. On oltava vahva ja pärjäävä, mutta sen lisäksi myös vaalittava saamelaisen kulttuurin perinteitä.
Mihin näistä eri suunnista tulevien katseiden alla saamelaistytölle jää tilaa? Miten elää omannäköistään elämää, kun on eri suunnista tulevien normipaineiden sulatusuuni?
Westille vastaus löytyy kirjallisuudesta, erityisesti Inger-Mari Aikion runoista, jotka luovat tilaa olla saamelaistyttö omalla tavallaan.
Ei käy
West kirjoittaa niin Umayya Abu-Hannasta, Megan Marklesta kuin Britney Spearsistäkin, joiden elämäntarinat ovat olleet hänelle merkityksellisiä. Nämä tekstit ovat esseinä vaatimattomia, lähinnä huomioita, joka ei tietenkään yliviivaa näissä teksteissä kuvattujen ihmisten henkilökohtaista merkitystä Westin kasvutarinalle.
Minulle Westin teos käy kivuliaaksi, kun hän ottaa esiin Nick Caven ja Kylie Minoguen duettona esittämän biisin "Where the Wild Roses Grow", joka löytyy Caven vuonna 1996 ilmestyneeltä Murder Ballads -levyltä.
Cave-kritiikki saa minut kiemurtelemaan, sillä Cave on ehkä suurin fanitukseni kohde. Hänen biisinsä ovat kulkeneet mukanani vuosikymmeniä ja kun äitini kuoli parasta lääkettä suruuni oli Caven Gates to the Garden.
Cave on, kuten kirjailija Riikka Pelo on todennut, lohdun ääni. Ja tämän lohdun West nyt haluaa minulta viedä. En suostu. En todellakaan suostu. Syntyy kiinnostava tilanne, jossa Westin biisikritiikin kautta ajaudun ikään kuin vähemmistöasemaan, jossa minulle niin tärkeänä pidettyä mitätöidään.
Wild Roses -biisiä voi hyvin tarkastella tavalla, jolla West sitä esseessään lähestyy. Biisin videossa Cave on murhamies verisine käsineen, Minogue makaa eteerisen kauniina kuolleena rantavedessä ja käärmekin eksyy paikalle. Minoguen ruumiillistama nainen tiivistyy villiruusuksi, eikä hänestä käytetä hänen oikeaa nimeään Elisa Day.
Ihan sama, tekee mieleni huutaa, kyse on gothic romance -kuvastosta. Biisi on melankolian juhlaa ja sen kuunteleminen tuntuu koko ruumiissani. Joudun lapsellisen kiukun valtaan, olen kuin oranssi idiootti.
West ottaa keppihevosekseen Kendrick Lamarin ja kirjoittaa, että jos Lamar tekisi Wild Rosesin kaltaisen biisin häntä syytettäisiin vähintäänkin misogyniasta.
"Monet olisivat kiihkeästi vaatimassa Lamarin boikotointia. Cave sitä vastoin kerää vuosikymmenestä toiseen ylistystä nerokkuudestaan, etenkin miehiltä."
Westin vertaus on epäonnistunut. Lamarin näkemykset esim. mustien vapauttamisesta rajoittuvat lähinnä mustiin mieheen ikään kuin mustien miehien vapaus mertkitsisi automaattisesti vapautta kaikille mustille. Lamarin lyriikoissa mustien naisten tilanteelle on kovin vähän tilaa.*
Puhu Nukke ei esseekokoelmana aina toimi kovin hyvin, sillä osa teksteistä jää raapaleiksi. Tätä tärkeämpää on kuitenkin se, että saamelaiset tuodaan nyt paraatipaikalle omilla ehdoillaan ja annetaan Westin kautta heidän itsensä puhua. Lisäksi tämä esseekokoelma herättää valtavasti tunteita. Se on enemmän kuin mihin monet hiotummat esseekokoelmat kykenevät.
*ks. esim. https://medium.com/cuepoint/to-pimp-t...
June 24, 2025
4,5 tähteä. Vain yksi esseistä ei puhutellut.
September 12, 2025
Niin kaunis ja hyvä❤️ opettavainen. Jokaisen suomalaisen pitäisi lukea tämä.
May 26, 2025
Saamelainen Helga West iskee kirsikansävyisen huulipunan, vähän kämäisten saamelaisnukkejen ja esivanhempien avulla kiinni kolonialismiin. Vahvasti henkilökohtainen esseekokoelma käsittelee saamelaisuutta ja muita alkuperäisväestöjä, amerikkalaista popkulttuuria ja saamenkielistä kirjallisuutta.
Saamelaisen asema on mielenkiintoinen: alkuperäisväestöön kuulumisessa on jotain jännittävää (“Joskus epäilen, että minulla on ystäviä ja töitä vain siksi, että satun olemaan saamelainen.”), toisaalta saamelaisena menee täydestä valkoisesta eurooppalaisesta – Australiassa West kutsutaan osana saamelaisdelegaatiota tapahtuman juhlaillalliselle, jonne aboriginaalien delegaatio ei ollutkaan tervetullut. Toisaalta saamelaisuuteen liittyy paljon psykologista taakkasiirtymää, joka on seurasta suomalaisesta kolonialismista ja pyrkimyksistä tukahduttaa saamelainen kulttuuri.
Kolonialismi on kuitenkin suomalaisille vaikea pala ja monelle suomalaiselle saamelaisnaisen punainen vaate on sitä myös kuvainnollisesti. Ei tarvitse kuin katsoa, miten hankalaa saamelaiskäräjiä koskevien lakien käsittely on ollut, ja millaisen määrän törkyä ovat saaneensa niskaan erityisesti julkisuudessa esiin nousseet saamelaisnaiset.
Saamelaisuuden käsittelyn lisäksi West kommentoi asioita, joista on muuten vain kiinnostunut. Britney Spearsin kohtalo on mietityttänyt esseen verran, samoin Nick Caven ja Kylie Minoguen murhaballadi Where the Wild Roses Grow, joka – vaikka aikoinaan kappaleesta pidinkin – näyttäytyy nyt kaikessa kauneudessaan irvokkaana naisiin kohdistuvan väkivallan glorifiointina.
Esseet käsittelevät tärkeitä ja kiinnostavia kysymyksiä. Saamelaisnaisten ääntä ei kuulla tarpeeksi. Nuoret naiset tarvitsevat tilansa ja oikeutensa olla, ketä ovat. Alkuperäiskansojen naiset kuvataan usein vahvoiksi, mutta tämä usein totuudenmukainen kuvaus kantaa sisällään ylisukupolvisen taakan normalisointia: nämä naiset ovat vahvoja, koska heidän on pakko olla. Aika ja energia on uhrattava suurten kysymysten parissa taistelemiseen, eikä omille, pienemmille, mutta yhtä lailla tärkeille asioille jää tarpeeksi tilaa.
Esseekokoelma on esineenä näyttävä: Piia Ahon suunnittelema saamenpuvun väreissä loistava kansi on silmiinpistävä ja erottuva. Anna kauniin kannen houkutella ja tartu kirjaan: saat varmasti mielenkiintoisen, uuden näkökulman asioihin.
Saamelaisen asema on mielenkiintoinen: alkuperäisväestöön kuulumisessa on jotain jännittävää (“Joskus epäilen, että minulla on ystäviä ja töitä vain siksi, että satun olemaan saamelainen.”), toisaalta saamelaisena menee täydestä valkoisesta eurooppalaisesta – Australiassa West kutsutaan osana saamelaisdelegaatiota tapahtuman juhlaillalliselle, jonne aboriginaalien delegaatio ei ollutkaan tervetullut. Toisaalta saamelaisuuteen liittyy paljon psykologista taakkasiirtymää, joka on seurasta suomalaisesta kolonialismista ja pyrkimyksistä tukahduttaa saamelainen kulttuuri.
Kolonialismi on kuitenkin suomalaisille vaikea pala ja monelle suomalaiselle saamelaisnaisen punainen vaate on sitä myös kuvainnollisesti. Ei tarvitse kuin katsoa, miten hankalaa saamelaiskäräjiä koskevien lakien käsittely on ollut, ja millaisen määrän törkyä ovat saaneensa niskaan erityisesti julkisuudessa esiin nousseet saamelaisnaiset.
Saamelaisuuden käsittelyn lisäksi West kommentoi asioita, joista on muuten vain kiinnostunut. Britney Spearsin kohtalo on mietityttänyt esseen verran, samoin Nick Caven ja Kylie Minoguen murhaballadi Where the Wild Roses Grow, joka – vaikka aikoinaan kappaleesta pidinkin – näyttäytyy nyt kaikessa kauneudessaan irvokkaana naisiin kohdistuvan väkivallan glorifiointina.
Esseet käsittelevät tärkeitä ja kiinnostavia kysymyksiä. Saamelaisnaisten ääntä ei kuulla tarpeeksi. Nuoret naiset tarvitsevat tilansa ja oikeutensa olla, ketä ovat. Alkuperäiskansojen naiset kuvataan usein vahvoiksi, mutta tämä usein totuudenmukainen kuvaus kantaa sisällään ylisukupolvisen taakan normalisointia: nämä naiset ovat vahvoja, koska heidän on pakko olla. Aika ja energia on uhrattava suurten kysymysten parissa taistelemiseen, eikä omille, pienemmille, mutta yhtä lailla tärkeille asioille jää tarpeeksi tilaa.
Esseekokoelma on esineenä näyttävä: Piia Ahon suunnittelema saamenpuvun väreissä loistava kansi on silmiinpistävä ja erottuva. Anna kauniin kannen houkutella ja tartu kirjaan: saat varmasti mielenkiintoisen, uuden näkökulman asioihin.
July 8, 2025
What can I say? Every Finnish person should read this. And then read this again. And again. For as long as there are people who scoff that the Sami people aren’t indigenous, as long as the Sami people are afraid of wearing their traditional clothing, as long as the Finnish government eagerly leeches off on their land and spits on them, this book is necessary.
Sadly, there’s nothing new in this essay collection; it’s the same stuff that all indigenous people have been put through since forever: exoticism, othering, fetishizing, colonialism, exploitation, ignorance, etc. The problems are the same, the generational traumas are the same, the demand to prove themselves and educate the majority are the same.
Racist and eugenist studies were conducted as late as 1968. The guide for the ethical studying of the Sami people wasn’t published until fucking 2024! In a pro-Palestine protest where Helga was wearing her gákti, a well-dressed young Finnish man (also attending the protest) verbally attacked her and told her she’s a poser who doesn’t understand what real struggle is.
Finnish people need to shut the fuck up, and listen. It’s the least we can do to our own indigenous people.
Sadly, there’s nothing new in this essay collection; it’s the same stuff that all indigenous people have been put through since forever: exoticism, othering, fetishizing, colonialism, exploitation, ignorance, etc. The problems are the same, the generational traumas are the same, the demand to prove themselves and educate the majority are the same.
Racist and eugenist studies were conducted as late as 1968. The guide for the ethical studying of the Sami people wasn’t published until fucking 2024! In a pro-Palestine protest where Helga was wearing her gákti, a well-dressed young Finnish man (also attending the protest) verbally attacked her and told her she’s a poser who doesn’t understand what real struggle is.
Finnish people need to shut the fuck up, and listen. It’s the least we can do to our own indigenous people.
June 19, 2025
Helga Westin Puhu nukke on esseekokoelma, jonka soisi kulkevan monenlaisten lukijoiden käsissä. West käsittelee teksteissään saamelaisuutta, rasismia ja kolonialismia - ja siinä sivussa vähän pop-kulttuuria ja ilmastonmuutosta.
Aihe on tärkeä ja osa esseistä on hyvin väkeviä. Nautin suunnattomasti kokoelman nimikkoesseestä, Puhu nukke, jossa West avaa niin kutsuttuihin lappalaisnukkeihin liittyviä ongelmia, konnotaatioita ja symboleita. West avaa koskettavalla tavalla myös saamelaisten kokemaa vähemmistöstressiä.
Valitettavasti kokoelma on hieman epätasainen: osa pop-kulttuuriin liittyvistä havainnoista tuntuu irallisilta ja kaukaa haetuilta. Jotkin tulkinnat menevät niin pitkälle, etten ihan hahmota niiden takana olevaa logiikkaa.
Pienistä puutteista huolimatta suosittelen!
Aihe on tärkeä ja osa esseistä on hyvin väkeviä. Nautin suunnattomasti kokoelman nimikkoesseestä, Puhu nukke, jossa West avaa niin kutsuttuihin lappalaisnukkeihin liittyviä ongelmia, konnotaatioita ja symboleita. West avaa koskettavalla tavalla myös saamelaisten kokemaa vähemmistöstressiä.
Valitettavasti kokoelma on hieman epätasainen: osa pop-kulttuuriin liittyvistä havainnoista tuntuu irallisilta ja kaukaa haetuilta. Jotkin tulkinnat menevät niin pitkälle, etten ihan hahmota niiden takana olevaa logiikkaa.
Pienistä puutteista huolimatta suosittelen!
May 1, 2025
Tämä on yksi sarjassamme teokset, jotka jokaisen pitäisi lukea. Suhteellisen tiiviissä teoksessa West onnistuu käsittelemään aiheita kuten vähemmistöstressiä, ilmastonmuutosta, lähisuhdeväkivaltaa ja maanriistoa alkuperäiskansoilta. Hän tekee sen hyvin ja omakohtaisesti: käsitteet on avattu, suuret valtaväestölle vieraat ilmiöt on liitetty samaistuttaviin esimerkkeihin ja teksteissä esitellään saamelaista sanataidetta ja sen tekijöitä. Vaikka en mitään saamen kielistä osaa, oli kaunista nähdä kaikki runot ensin alkuperäiskielellään.
July 31, 2025
Helga West pitää rohkeasti ääntä kaikkien heikko-osaisten puolesta ja kertoo Puhu nukke -kokoelman esseissä avoimesti omista kokemuksistaan saamenmaalla kasvaneena tyttönä, pääkaupungissa opiskelleena naisena, parisuhdeväkivallan uhrina ja lapsuudenkotiinsa palanneena äitinä. Erittäin vaikuttava, tärkeä ja monipuolinen esseekokoelma kaiken kaikkiaan, upeilla runoilla ja pohjoissaamella höystetty.
May 28, 2025
Hyvää itsensäkoulutusmateriaalia saamelaisten yhteiskunnallisesta asemasta suomalaiselle.
June 21, 2025
Väkevä!
July 16, 2025
Mukaansa tempaava, samaistuttava ja koskettava. Itkin useampaan kertaan. Erityisesti "Vielä lohet palaavat"-esseen "Nyt lohi syö" kosketti.
August 18, 2025
Kuuntelin äänikirjana ja nautin suuresti! suosittelen
December 1, 2025
Vaikuttava, tärkeä kirja eriarvoisuudesta, rasismista, parisuhdeväkivallasta. Luin kirjan lähes yhtäjaksoisesti alusta loppuun.
December 22, 2025
Esseekokoelma sisältää saamelaisten asioita ja populaarikulttuuriin liittyviä ihmettelyitä.
Displaying 1 - 18 of 18 reviews