Legendaarinen kuvaus Pohjois-Suomen ja Kainuun miesten, viidensadan valiosissin, hurjasta tuhoamisretkestä Itä-Karjalan korvessa. Rukajärven sissit on ilmestymisestään lähtien 1967 ollut yksi suosituimmista sotakirjoista. Klassikon yhdennessätoista painoksessa kerrotaan ensimmäistä kertaa kirjassa peitenimillä esiintyvien urhojen oikeat nimet.
Tämä meni äänikirjana työmatkalla. Alku oli hieman sekavaa kun käytiin monen eri kompanian touhuja läpi. Parhaimmillaan kirja oli lopussa kun käytiin läpi yksittäisten henkilöiden tarinoita, silloin kerronta pysyi tiiviinä ja mukaansa tempaavana. Noin 90 % kirjasta hiihdettiin, että jos siitä tykkää niin sitten vahva suositus. Erityismaininta kirjan lukijalle storytelissa.
Onni Palasteen dokumenttiromaanista Rukajärven sissit tuli heti ilmestyttyään myyntimenestys. Esikoisteoksessaan Palaste kirjoittaa omakohtaisista kokemuksistaan Jeljärven huoltovarikon tuhoamismatkasta kevättalvella 1943. Matkaan lähdetään noin viidensadan miehen voimin Vanjärveltä (Rukajärven läheltä), ja mukana ovat neljän päivän sissimuonat.
Majuri Pääskylän johtamat joukot hiihtävät päiväkausia, ja he välttävät kosketuksen vihollisen kanssa, kunnes kohde saadaan näkyviin. Siitä alkaa kylän ja huolto- ja ammusvarastojen tuhoaminen, joka jatkuu tunteja. Talot poltetaan, trotyyliä räjäytetään ahkiokuormittain. Taisteluja seurataan läheltä, eriaikaisesti ja myös samaan aikaan kylän eri puolilta. Välillä ollaan Antikaisen ja Tannerin komppanioiden matkassa lähitaisteluissa ja yksittäisten soturien mukana, esim. Karhu-Jaskan.
Kun kylä saadaan tuhottua, alkaa armoton takaa-ajo, johon osallistuvat venäläiset eliittijoukot valkoisissa lumipuvuissaan. Pääskylä joutuu jakamaan paluuryhmän kahtia, ja haavoittuneita ja hitaampia hiihtäjiä johtaa Kapteeni Rautio. Moneen otteeseen ovat hyvät neuvot kalliit, taisteluja käydään, eikä omilta tappioltakaan voida välttyä. Viimein pääosa joukoista selviytyy omien linjojen yli, ja vastaanottamassa on kenraali Raappana. Kohtalonhetket on koettu vihollisten linjojen sekä Ontajärven ylityksessä.
”Mutta suomalainen seistä törrötti suksillaan sitkeästi kuin suolla kasvanut männynkäkkärä. Se tuli toimeen vähällä ravinnolla, se kesti tuimassa tuulessa ja paukkuvassa pakkasessa, huojui, mutta ei kaatunut rajunkaan myrskyn kourissa. Korpeen se oli syntynyt ja juurtunut lujasti.” Tällainen mielikuva suomalaisesta sisukkaasta sissistä välittyy teoksesta erinomaisesti, ja muutamia taistelijoita seurataan lähempää, heidän henkilökuvaansa syvennetään ja taustoitetaan. Esim. Äetenpojaksi kutsuttu nuorukainen saa tulikasteensa ensimmäisellä sissiretkellään. Mukaan mahtuu hänen näkökulmastaan niin pelkoa, selviytymistaistelua ja urheutta.
Kirjan loppupuolella on vielä novellimaisia, osin päätapahtumista irrallisia tai sen jälkeen seuranneita kokemuksia, esim. vankileireiltä. Näin lukija pääsee seuraamaan yksittäisten miesten selviytymiskamppailua niin lumen peittämässä metsässä vihollisten saartoyritysten keskellä kuin vankileirien kurjuudessa ja desanttikoulutukseen värväämisessäkin.