Kun evakkous vie kodin lisäksi kielen, uskonnon ja kulttuurin.
Evakkoon lähteneen perheen Tatjana-mummu tekee kuolemaa ja herkkävaistoinen Lasari-poika joutuu näkyjen valtaan. Kun mummu siirtyy tuonilmaisiin, perheen äiti Nasti alkaa valmistella ruumiinvalvojaisia. Hänen miehensä vaatii, että kaikki tehdään kuten pitää. On valmistettava arkku, ja kutsuttava läheiset ja naapurit ruumista valvomaan. Saatsin ensimmäinen romaani kertoo väkevästi raja-karjalaisesta evakkoperheestä, joka 50-luvun Suomessa joutuu häpeilemään kieltään ja uskontoaan. Se kuvaa äidinrakkauden voimaa Nastin yrittäessä silottaa lastensa tulevaisuutta.
Riko Saatsi (s. 1978) on Lieksasta kotoisin oleva ohjaaja, dramaturgi ja ohjaajantaiteen lehtori. Hän on opiskellut filosofiaa Helsingin yliopistossa ja ohjausta Teatterikorkeakoulussa ja työskennellyt ohjaajana laaja-alaisesti eri näyttämöillä Suomessa ja kansainvälisesti.
Todella vaikuttava ja heti sisäänsä imaiseva kuvaus erittäin tarkkaan rajatusta hetkestä, jonka kautta avautui isoja pohdintoja perinteistä, indentiteetistä, perheestä, kodista, kuolemasta ja pakolaisuudesta. Kokoaan merkittävämpi, etenkin näinä aikoina, kun meidän kompleksinen Venäjä-historiamme on muutenkin mielessä. Herätti paljon omakohtaisia lapsuusmuistoja. Tuli mummoa ikävä. Vatruskan maku nousi kielelle. Hienoa ja aidolta maistuvaa kieltä. Kauniita karjalankielisiä sanoja mausteena.
Itsekin osittain ortodoksisesta rajakarjalaistaustaisesta perheestä tulevana tarinassa on paljon tuttua. Perheen buabo, Tatjana, kuolee ja hänelle järjestetään ruumiinvalvojaiset. Kuolema saa perheen äidin Nastin muistelemaan evakkotaivalta Suistamolta Pohjanmaan kautta Nurmekseen sekä pohtimaan, mitä täytyy jättää menneeseen selvitäkseen tulevasta. Rasismi on silmiinpistävää, sillä evakkojen tavat, kieli ja uskonto poikkeavat "oikeasta" suomalaisuudesta ja ovat "ryssän saastuttamia". Mikä on selviytymisen hinta? Teoksen karjalankieliset kohdat ja sanat olivat ilo, luin ne ääneen, ymmärsin niistä suurimman osan ja tarkistin sanakirjasta loput. On todella arvokasta, että näitä asioita käsitellään myös fiktion keinoin ja tuodaan esille niitä kokemuksia, joita monen rajakarjalaisen perheen taustalta löytyy.
Yönistujat kertoo karjalaisen evakkoperheen isoäidin Tatjanan kuolemaa seuraavana iltana ja yönä vietettävistä ruumiinvalvojaisista ja siihen osallistuvista henkilöistä eli yönistujista. Tuleepa mukaan myös ei niin mukavia vainajien henkiä puhumaan rumia. Miltä tuntuu, kun kodin ympärillä olevat ihmiset puhuvat eri kieltä, ovat eri nimisiä ja heillä on aivan toisenlaiset tavat ja esineet alkaen hevosten suitsista, hautaustavoista ja ruuista. Auttaako, jos Tatjanasta tehdään Taina ja Feodorista Heikki. 1970-luvun lapsuudesta muistan hautausmaalla liikkuneen karjalaismummon, joka puheli itsekseen ja jätti haudalle ruokaa. Luulin, että hän oli mielenvikainen. Miten helposti toisenlaisuus katsotaan tyhmyydeksi, hulluudeksi ja alempiarvoiseksi.
Tykästyin tässä siihen miten hyvin Saatsi luo menneen ajan miljöön, tunnelman, tilanteet, kulttuurin. Eletään 1950-luvun alkua ja Suomeen evakuoitunut karjalaisperhe viettää isoäidin kuoleman jälkeistä päivää, yötä ja hautajaisia. Saatsi tuo kipeällä tavalla esiin sen miten huonosti evakkokarjalaiset ovat "kotoutuneet" tänne vieraaseen maahan, vieraaseen kieleen ja kulttuuriin. Kuolleen vanhuksen miniä yrittää sopeutua nimienvaihtamista myöten, mutta vaikeaa on. Kantasuomalaiset ovat epäluuloisia ja tylyjä näitä puoliryssiä kohtaan.
Teema on siis jälleen kerran mitä ajankohtaisin ja soisi yksioikoisten maahanmuuton vastustajien lukevan tämän, josko ymmärrys ja kyky empatiaan kohentuisi edes hieman. Kirjana tämä on eheä, hyvin mietitty ja taustoitettu kokonaisuus. Saatsin suvun oma tausta tuntuu olevan vahvasti taustalla.
Yllätti että kirjan karjalankieliset pätkät olivatkin muualta otettuja. Se laski lukukokemusta, kuten sekin ettei niitä oltu suomennettu. En jaksanut tavailla niitä ihan kokonaan. Kuitenkin aiheen omaperäisyys, tiukka fokus ja ilmeikäs kieli loivat tästä nautittavan lukukokemuksen. Pienestä kritiikistä huolimatta harvinaiset viisi tähteä. Kirja on ansainnut paikkansa vuoden 2025 Finlandia-ehdokkaiden joukossa.
Tämä kirja on helmi karjalaisia sukujuuria omaavalle. Oli ihana lukea karjalan kieltä, jota karjalainen ukkini joskus puhui. Yllättävän paljon sain siitä selvää, kun vähän pinnistelin.
Romaanissa kuvattu karjalainen ruumiinvalvojaisten perinne on kaunis. Se on syvällisempi tapa hyvästellä kuolleet, kuin pelkät hautajaiset.
Oli surullista lukea pakolaisiksi joutuneiden karjalaisten kokemasta syrjinnästä ja ennakkoluuloista, sekä vahvasta paineesta unohtaa omat juuret ja kieli. Onneksi niitä kuitenkin edelleen muistellaan mm. kirjallisuudessa.
Yönistujat on yksi kirjavuoden 2025 kohokohtia miulle. Se on sekä tiukasti aikaan sidottu tarina Tatjanasta perheineen, joka on yrittänyt toipua kotinsa menetyksestä ja pakkomuutosta uusiin maisemiin. Samaan aikaan se on ikiaikainen tarina, joka toistuu ihmiskunnan historiassa aina vain: toiset joutuvat lähtemään ja toiset ottavat vastaan, joko avosylin tai torjuen. Rasismi tuntuu olevan ikuista.
Nyt Tatjana on kuollut, ja on kokoonnuttu ruumiinvalvojaisiin.
Osa Yönistujista on kirjoitettu karjalaksi, jota en itse osaa yhtään. Se on loistava ratkaisu Saatsilta, koska osa yksityiskohdista jäi minulle sumeiksi. Sitäkin kautta pääsee päähenkilöiden nahkoihin. Kiitän myös tarinaa kokonaisuudesta ja eheydestä, loppua myöten. Se ei päästä lukijaansa helpolla, joka on miulle ihan oikein.
Yönistujat on vaikuttava pienoisromaani, jossa kuvataan Karjalan evakkojen kivikkoista muuttoa Suomeen. Sodan aikana oli hylättävä koti ja tavarat, syntymänimi ja tavat. Kielikin.
Ilahduin erityisesti siitä, että osa romaanista on kirjoitettu karjalaksi. Näistä katkelmista ymmärsin keskeisen viestin, mutta yksityiskohdat jäivät arvailujen varaan.
Romaani on hyvällä kielellä kirjoitettu, liikuttava teos, joka pakottaa ajattelemaan myös nykyajan pakolaisten osaa. Epäluulot, torjunta ja suoranainen rasismi eivät ole uusia ilmiöitä.
Toivon teokselle menestystä esimerkiksi syksyn kirjallisuuspalkintoja jaettaessa.
Ei nyt mitenkään huono mut odotin aika paljon enemmän. Tosi hyvät ainekset, kiinnostava aihe ja hienosti tuotu karjalankieltä mukaan mutta hahmot, kirjoitus ja juoni lopulta aika ohutta. Jotenkin teos ei pääse koko potentiaalinsa. Tää tuntuu jotenkin enemmän historialliselta dokumentista kun siltä että pääsisi hahmojen tunteisiin ja kulttuuriin todella merkityksellisesti sisälle. Mielelläni kyllä lukisin tästä aiheesta lisää mutta tää kyseinen teos ei nyt napannut vaikka olikin nii lupaavan kuuloinen
Hurmaava ja niin ajankohtainen kirja! Erilaisia ihmisiä, erilaisia tapoja sopeutua tainolla sopeutuatta, erilaisia tapoja selvitä evakkona, uudessa ympäristössä. Erilaisia tapoja suhtautua "muukalaisiin". Välissä karjalankielisiä lukuja, jotka koskettivat erityisesti, koska niuhin liittyy muistoja lapsuudesta, karjalankielisestä lapsenvahdista, naapurista. Lapsuudessa oli paljon kaikenlaista, mitä on ymmärtänyt vasta nyt, paljon myöhemmin. Omalla tavallaan tämäkin kirja avaa niitä samoja asioita. Luin kauniisti kirjotettua kirjaa haltioissani. Mikä sanomisen ja ilmaisun lahja!
5-/5 Yönistujat on kristallinkirkas teos, jota olen miettinyt paljon sen lukemisenkin jälkeen. Parin päivän kuvaukseen tiivistyy perheen vuosikymmenten tarina, oikeastaan yhden kansan tarina. Saatsin rakkaus Karjalaa kohtaan vällittyy rivien välistä ja sain myös haastatela häntä, mikä antoi syvyyttä hänen kirjallisille valinnoilleen.
Yksi parhaista koskaan lukemistani! Tässä ortodoksikarjalainen perhe rajan takaa koettaa sopeutua sodan jälkeen suomalaiseen yhteisöön, kuka perheen jäsenistä mitenkin. Kun oma äiti häälyy elämän reunalla, hänen juurensa ovat alkaneet kiinnostaa. Ostin tämän joululahjaksi myös ystävättärille, joilla on laillani juuria Karjalassa. Tämän herättämistä tuntemuksista puhutaan vielä!
Kirja otti heti lukijansa, ei olisi malttanut pöydälle panna. Aihe hieno, avasi siirtokarjalaisten ja varsinkin ortodoksien kohtaloa, alleviivasi erilaisuutta. Minä- muoto toimi, aika ajoin hämmästelin kirjailijan kykyä asettua perheenäidin asemaan.
Kirja kahden maailman välissä, moninkertaisesti. Lukiessa tuntui kuin olisi ollut läsnä jokaisessa hetkessä, kulkenut mukana ja istunut saattoväen vierellä tarkkaillen, tuntien sanojen ja valintojen painon muuttuvassa maailmassa. Todella vaikuttava ja kaunis teos.
Lyhyt taitava kuvaus pakolaisuudesta, joka kulki silloin nimellä siirtolaisuus. Meillä on rasismi pitkältä ajalta mukana Suomen historiassa :( Mystisyys-asiat kiehtovat ja harmittaa, että niitä on painettu alas vääränlaisina uskomuksina!
Parin vuorokauden tapahtumiin saatu kiteytettyä paljon identiteetin menettämisen ja uudelleenhakemisen tuskaa ja haikeutta. Kaunista karjalaa välipuheissa.
Kiinnostava aihe ja hyvää kerrontaa. Minua häiritsi hieman, kun tekstin seassa olevat karjalankieliset sanat oli korostettu. Siellä ne olisivat menneet seassa ilmankin.
Quite exceptional story on chapter of history that has not been too much told in Finland. Elements for something bigger, the tale remained rather narrow.
Hyvin kirjoitettu ja koskettavasti. Tälleen Karjalan evakkojen jälkeläisenä ja karjalaisuudesta jotakin ymmärtävänä iski jonnekin sydämen syövereihin. Loppu sai kauneudessaan itkemään.
Tartuin tähän kirjaan, koska olen evakon lapsenlapsi. Isoisäni ei kuitenkaan ollut ortodoksi, ja minulle oli uutta tietoa, miten huonosti ortodoksi evakoita on kohdeltu (ei niiden muidenkaan evakoiden kohtelussa aina kehumista ollut). Tykkäsin siitä, että kirjassa oli pätkiä karjalan kielellä, vaikka en kieltä ymmärräkään.