Suomesta saattaisi löytyä monia hyviä kirjailijoita jotka varmasti pystyisivät kirjoittamaan kirjoja joissa olisi sisältöä, sanomaa ja omaa hienoa näkemystä - näitä oman elämänsä Dostojevskeja, Sartreja ja Kafkoja, mutta heidän kohtalo on jäädä pimentoon kellariinsa, samaan aikaan kun maamme ”eliittijulkkikset”, eli kaiken maailman Jouni Hynyset, Marko Annalat, Antti Hyyryset ja Terhi Kokkoset pääsevät toteuttamaan kirjailijan unelmansa vain sormiaan napsauttamalla, sillä ihmiset (tai ainakin osa) pitävät heistä jo ennalta ja kuvittelevat, että suutaan ja instrumenttiaan soittamalla he ovat oikeutetusti jokaisen alan mestareita ja tässä tapauksessa sanataiteen, harmin paikka onkin, että jokainen näistä teoksista on…
…täyttä paskaa.
Ja niin on tämäkin tekele, en oikeasti edes jaksaisi kirjoittaa mitään koko aiheesta, mutta vaivalloisesti aion kuitenkin yrittää…
Hyyrysen omin sanoin tämä tekele syntyi kuulemma hylätystä TV-sarjan käsikirjoituksesta ja todellakin voin uskoa tämän. Näen sieluni silmissä vähintään viisi kautta kestävän, äärimmäisen puisevan sarjan, jota suurin osa kanavien tilauspalveluiden sisällöstä nykyään jo onkin: 95% prosenttia on täyttä tuubaa ja kahdessa viimeisessä jaksossa tapahtuukin jo sen verran, että suurin osa katsojista tippuu kärryiltä hypnotisoidussa uneliaassa tilassaan. Tämä kirja on saman tason viihdettä: Kooltaan kivan kompakti lehdykkä, jonka voi ottaa mökille mukaan ja lukea riippumatossa suklaata syöden ja kissaa samalla silittäen, oivallista kesäviiihdettä siis! Ja sellaista kaiken kirjallisuuden tulisi ollakin - mitä turhaa haastaa lukijaa kun se on tyhmä rivikansalainen, eikä siksi ymmärtäisi perus jännitys/murhatarinaa monimutkaisempaa kerrontaa. Tärkeintä on vauhti ja jännitys, kuten elokuvissa. Isääni lainaten: ”Jos elokuvassa ei ensimmäisen kymmenen minuutin aikana kuole vähintään kymmenen ihmistä, kyseessä on huono elokuva”. Kouvola 2000 kirjassa ei tapahdu edes tätä, ainakaan ennen viimeisiä sivuja, jonne pääsyä voisi pitää jonkinasteisena saavutuksena, ikään kuin 100 metrin spurtti, jossa maaliviiva jostain aivokemiallisesta syystä siirtyy katsojan silmissä aina vain kauemmaksi, kunnes millään ei ole enää väliä ja koko matka kuluu täydellisessä aivosumussa laahustaen.
Ja se siitä! Anteeksi kaikille, minä olen täysin väärä ihminen kuluttamaan tällaista viihdettä jota joku jossain varmastikin kutsuu mielenkiintoiseksi kirjallisuudeksi, mutta minä en ole se henkilö. Minulle Antti Hyyrysen Kouvola 2000 edustaa kaikkea sitä, mitä suoraan sanottuna VIHAAN kirjallisuudessa ja tätä aihetta en nyt ala sen enempää avaamaan, sillä minun pitää nyt hetki tuijottaa tyhjää seinää ja miettiä mihin paskaan sitä ihminen taas kulutti useamman tunnin ainutkertaisesta elämästään.
Seuraavaan taidehistorialliseen merkkipaaluun asti, minkä kirjoittaa varmaankin sitten Käärijä tai Erika Wikman, aiheena pyramidien ja vapaamuurareiden salat, siihen asti kiitos ja hyvästi!
Edit: Siinä missä Hyyrysen edellinen tekele Viimeinen Atlantis otti lähes kaiken inspiraation 2012 elokuvasta, niin tämän kirjan inspiraatio on selvästi ollut Remedyn Control peli - mitäs sitä turhaan uutta keksimään ja niinhän ne sanovat, että hyvät taiteilijat kopioivat ja loistavat taiteilijat varastavat!