Lumenlaulaja

by Emmi Itäranta

Louhen lumoava syntytarina vie meidät myyttiseen menneisyyteen, taikavoimien ja muodonmuutosten maailmaan. Vallitsee sopusointu ja kunnioitus ihmisen, luonnon ja eläinten välillä. Kunnes idylli rikkoutuu, ja elämään astuvat vallanhimo, kostonhalu ja ahneus.

Lauha elää lapsuuttaan Pohjolassa, jossa hallitsevat vahvat naiset, jokaisella heistä oma loitsuhahmonsa, eläinmuotonsa. Lauhan ollessa yhdeksänvuotias Pohjolaan hyökkää vieras heimo, joka surmaa suurimman osan hänen perheestään, ja Lauha pakenee äitinsä ja kahden pikkusisarensa kanssa. Kovien kokemusten jälkeen hän päätyy turvaan naisten yhteisöön, Metsänpeittoon, jossa elää hiljaiseloa vuosien ajan.

Traagisen tapahtuman jälkeen hän päättää kostaa Pohjolan valloittajille, ottaa kotinsa takaisin. Pohjolan puolustaminen ja oman perheen pitäminen turvassa muovaavat Lauhasta Louhen, naisen, jota moni pelkää. Pakomatkan kivuliaat muistot ajavat Louhea kohti valintoja, joilla on kohtalokkaita seurauksia koko Pohjolan väelle ja Louhelle itselleen.

Genres: Fantasy, Fiction, Finnish Literature, Mythology, Science Fiction Fantasy, Queer, Historical Fiction

410 pages, Hardcover

First published August 8, 2025

Reviews

[Laura/Raadelma · Rating 5 out of 5]

Joskus naisen ei auta muu kuin muuttua valtavaksi kotkaksi.

Aivan kenen tahansa kirjoittamana en olisi lähtenyt lukemaan Kalevala-uudelleentulkintaa. Tarinana se ei ole kiehtonut minua tänä päivänä enää erityisemmin, ja mm. karjalaisuuden häivyttämiseen liittyvä problematiikka on oma lukunsa. Lumenlaulajassa käsittelyyn pääsee kuitenkin myös Lönrot, hänen asemansa ja tekonsa, suurmiehen viitta riisuttuna pois.

Ajatus juuri Louhen tarinan kertomisesta on kiehtova – asia, jota ei ihme kyllä ole ilmeisesti vielä tehty, vaikka muualla maailmassa myyttisten naishahmojen uudelleentulkinnat ovat olleet kaiken aikaa kasvava trendi Madeline Millerin Kirkestä alkaen. Tällaisia tulkintoja kritisoidaan toisinaan siitä, että ne uhriuttavat päähenkilönsä ja vievät heiltä pois alkuperäisten tarinoiden toimijuuden (tästä tuoreena esimerkkinä Ava Reidin Lady Macbeth).

Mielestäni Lumenlaulaja ei sorru samaan. Se syventää ja monipuolistaa Louhen tarinaa ja ottaa sen teemoiksi mm. naiseuden, äitiyden sekä yhteisön merkityksen. Luonto ja sen kunnioittaminen on aina ollut tärkeä osa Itärannan kirjoja, ja Lumenlaulajassa tämä näkyy vahvasti. Itärannan lyyrinen proosa on kuin tehty tätä tarinaa varten, kuvaamaan loitsuja ja pohjoista metsää ja entisaikojen uskomuksia. Hänen aiemmista kirjoista tuttu sateenkaarevuus näkyy niin ikään Pohjolan elämässä ilahduttavasti.

Lumenlaulaja on myös tarina tarinoista: siitä, miten sillä, jolla on voima muovata sanoja, on myös voima muokata ajatuksia ja mielikuvia haluamakseen. Louhi haastaa tästä kirjassa itse Lönrotin, ja nämä kohtaukset olivat mielestäni erittäin voimallisia.

Kalevalan tapahtumat kietoutuvat osaksi Lumenlaulajaa äärimmäisen kiehtovasti, tuttuina mutta myös uusina – suosikkini oli Lemminkäisen tarina. Samaan aikaan ne saavat raivoihinsa. Mikään Itärannan kirja ei ole mennyt ihoni alle tällä tavoin: silmät kyyneltyivät lukiessa monessa kohtaa.

Kirjan loputtua mietin, miten jo lapsuudessani Louhesta on puhuttu yksiselitteisen pahana hahmona. Siltä osin oli aika ravistelevaa saada kuulla hänen tarinansa toisin.

[3ltsukka · Rating 5 out of 5]

Kalevala on sittenkin HOT

[meri · Rating 5 out of 5]

”Kipunoiva kurimus nielköön loukatut miehet, jotka oman käden oikeudella jakelevat lian rajuja rangaistuksia naisille.”

tää on todellinen suurteos, uskomattoman hieno kokonaisuus joka ainakin nyt heti kirjan lukemisen jälkeen jättää aika sanattomaksi. kiitos, emmi itäranta.

[Elina Mäntylammi · Rating 5 out of 5]

Louhen elämäntarina, tarina Lumenlaulajasta. Emmi Itäranta on kirjoittanut väkevän elämäntarinan väkevälle naishahmolle, valtiattarelle ja matriarkalle. Näin se meni, näin sen kuului mennä, vaikka Lönnrot ei kaikkea osannut oikein kertoa.

Fantasiatarina Pohjolan suurista tapahtumista on vertaansa vailla, eikä vähiten Itärannan käyttämän voimallisen kielen kautta, jossa on mukana loitsua ja kalevalaista rytmiä. Louhesta tulee totta.

Lumenlaulaja on lukunautinto, jonka ei soisi loppuvan koskaan.

[Inna · Rating 5 out of 5]

Miksi niistä parhaista kirjoista on todella usein kaikkein vaikeinta kirjottaa minkäänlaista arviota? Taas olen tämän ongelman edessä. Lumenlaulaja oli aivan upean jännittävä ja kiehtova uudelleenkerronta (vai re-imagining? onko tälle jotain virallista suomennosta? uudelleenkuvitelma?) Kalevalasta tutun Louhen tarinasta, mutta myös erittäin toimiva fantasiakirja itsessään. Eli tämän voi lukea myös tietämättä mitään siitä mitä Louhesta kerrotaan Kalevalassa, mutta tietenkin tästä saa paljon enemmän irti jos Kalevalan käänteistä on jonkinlainen haisu. Itse olen lukenut Kalevalan hahmojen seikkailuista jos jonkinlaista remakea, mutta ei niistä mikään ole aiemmin näin vahvasti koskettanut. Tykkään ihan hirmu paljon tarinoista jossa on jotain mytologiamenoa, monipuolisia ja mielenkiintoisia hahmoja, taikuutta ja eläimiä, ja tässä oli niitä kaikkia, plus vielä todella kaunista kieltä joka vei mukanaan ja sai uppoamaan kirjan maailmaan. Ei voi muuta kuin viis tähteä antaa ja suositella ihan kaikille.

[Linnea · Rating 5 out of 5]

Säästelin Emmi Itärannan Lumenlaulajan (Teos, 2025) loppuvuoteen, se oli tavattoman hyvä päätös.

Itäranta paneutuu Louhen, Pohjolan valtiaan, taustatarinaan kuvitellen ja sovittaen. Nuori Lauha asuttaa Pohjolaa voimakkaiden naisten kanssa, mutta kirveenkantajien hyökkäys ajaa mahtisuvun rippeet pakosalle. Pohjola on saatava takaisin, ja hiljalleen Lauha kasvaa Louheksi, jolla on mahdollisuus ottaa valta takaisin ja nostaa Pohjola uuteen loistoon.

Louhen lisäksi kirjassa saadaan tutustua niin Louhen tyttäriin, niihin Kalevalassa himottuihin Pohjolan neitoihin, kuin muihinkin kiinnostaviin naishahmoihin. Se tuntui tärkeältä ja hienolta, että on näin epätäydellisiä, herkkiä ja vahvoja naisia, joita ei määritetä miesten vaan oman tekemisensä kautta.

Miehet ovat tässä tarinassa sivuhenkilöitä, vaikka he olennaisia tapahtumien kululle ovatkin. Erästä valkopartaista ei mainita nimeltä kertaakaan, eikä se kyllä ollut tarpeenkaan. Sen sijaan omiin lukuihinsa laitettu Louhen keskustelu vanhenevan Elias Lönnrotin kanssa sopi teokseen hyvin.

Lumenlaulajaa oli yksinkertaisesti ihanaa lukea. Teksti kantaa ja kannattelee, soljuu vaivattomasti, ja tarina etenee hyvässä rytmissä vaikuttavaan loppuun asti. Oli jännittävää lukea tarinaa, jonka tietyt käännekohdat ainakin kuvitteli tuntevansa hyvin ja saada niihin uutta näkökulmaa.

Koska kirjan lukeminen asettui vuodenvaihteen molemmin puolin, voinen todeta tämän olleen viime vuoden ja olevan tämän vuoden parhaita lukukokemuksia.

[Krista · Rating 5 out of 5]

Olipa kauniisti kirjoitettu uusi tulkinta Kalevalan tapahtumista. Lukiessa oli hauska huomata, että jotain on Kalevalasta jäänyt itselläkin mieleen, kun osasi yhdistellä asioita ja tarina aiheutti ahaa-elämyksiä. Lönnrotista kertovat kappaleet olivat mielenkiintoinen kriittinen lisä 1800-luvun kansallisromantiikan meininkeihin.

Jälleen huippuhyvää suomalaista kirjallisuutta, jota olisi mielellään lukenut pidemmällekin.

[venla · Rating 5 out of 5]

Siis aivan upea kirja. Uusi, monipuolinen ja syvällinen katsaus Kalevalaan, Louhen tarinaan, ja tarinankerrontaan ylipäätään. Saumattomasti mukaan on ujutettu kritiikki kertojan vallasta, Lönnrotista ja Kalevalan problemaattisesta alkuperästä. Teksti on niiiin kaunista ja täynnä lumoavaa luontokuvausta.

Oon tykännyt Itärannan muistakin teoksista, mutta tää iski ihan erityisellä tavalla.

"Runoilijoihin ei ole luottamista. Me olemme valehtelijoita joka ikinen."

[Celestine · Rating 5 out of 5]

Tämä on ehdottomasti Itärannan paras kirja. Louhi hahmona on kiinnostava, ja feministinen uudelleenkerronta virkistävä näkökulma Kalevalaan. Oli ihana lukea maailmasta, jossa matriarkaatti ja queeriys on normi eikä poikkeus. Pidin myös metatasosta Lönnrotin kanssa. Vaikka tarina on monessa kohdassa surullinen ja raaka, oli siinä myös kauneutta ja lempeyttä. Kieli on terävää ja kristallinkirkasta ja hengästyttävän kaunista.

Omaa lukukokemusta hieman himmensi se, että piti lukea tämä melkoisella kiireellä alle viikossa, enkä siksi pystynyt juuri pysähtymään ja makustelemaan. Mutta ehkä joskus tulevaisuudessa luen tämän uudelleen ilman kiirettä.

[Taru Varjo · Rating 5 out of 5]

Kalevala kuvaa Louhen pahana, harvahampaisena ja ilkeänä pohjoisen noitana, mutta miltä näyttää hänen tarinansa hänen itsensä kertomana?

Epäluotettavan kertojan raaka kuvaelma siitä, mitä Lauha kokee nuoressa elämässään. Lumenlaulaja kertoo hänen matkansa Pohjolan valtiattareksi - Louheksi. Moni meistä on varmasti tottunut Kalevalan (tai ainakin Koirien Kalevalan) luomaan kuvaan Louhesta pahuuden tuojana ja ahneuden perikuvana. Ja tämän kirjan lukemisen jälkeen tulee sellainen olo, että Louhella oli kaikki maailman syyt muuttua itse pahuudeksi.

Itäranta kirjoittaa pohjoisen mytologiasta niin upeaa lyyristä proosaa, että tätä on vaikea laskea käsistään. Pidin siitä, että tässä ei missään vaiheessa puhuta Kalevalasta, mutta Lönnrot on mukana jokaisessa kirjan lukossa. Pidin siitä, että kirja on jaettu yhtä moneen lukkoon, kuin on Pohjolan vuoressa ovia. Pidin siitä, että suurin valta on kaikkein taitavimmilla sanojen käyttäjillä. Niillä, jotka osaavat kiertää sanat loitsuiksi ja laulullaan taltuttaa maailman ihmeet.

Yks merkittävimpiä teoksia, joita oon koskaan lukenu.

[Heidi · Rating 4 out of 5]

Itäranta on niitä kirjailijoita, joka ei juuri toista itseään. Veden vartija oli ilmasto-dystopia, Kudottujen kujien kaupunki unenomaista fantasiaa, Kuunpäivän kirjeet scifi-dekkari ja tämä Lumenlaulaja Kalevalaista fantasiaa. Olen lukenut Itärannan kirjat aina tuoreeltaan, joten muistot ovat ehkä haalistuneet, mutta tekisi mieleni nostaa Lumenlaulaja yhdeksi hänen parhaistaan.

Lumenlaulaja sijoittuu myyttiseen Pohjolaan. Päähenkilö on nuori Lauha, joka kuuluu matriarkaalisen kylän hallitsijasukuun, jonka veressä maagiset kyvyt kulkevat erityisen vahvoina. Magiaa on muutenkin kaikkialla: jokaisella naisella on oma loitsuhahmonsa eli eläinmuotonsa, kylää suojataan yhdessä punotuin loitsuin ja voimaa lainataan Synnyttäreltä, vanhan kelon muotoiselta jumalhahmolta. Tapio hallitsee metsän väkeä ja Tuonelan virtaa vartioi valkoinen joutsen. Mitkään loitsut tai jumalattaren voima ei kuitenkaan pelasta kylää valloittajien hyökkäykseltä, kun Lauha on 9-vuotias. Taisteluissa kuolee lähes koko perhe, ja Lauha pakenee äitinsä ja kahden sisarensa kanssa metsiin. Pako venyy vuosien mittaiseksi, mutta ajatus kodin valloittamisesta takaisin ja kostosta ei unohdu.

Tarina sijoittuu myyttiseen menneisyyteen, aikaan jolloin kristinusko oli pelkkä kaukainen huhu. Lauha kuitenkin kertoo tarinaansa 1800-luvulla Elias Lönnrotin olan takana kuiskien. Hän on seurannut Eliaksen kasvua köyhästä mutta opinjanoisesta pojasta aina kuolinvuoteelle asti, ihaillut siinä sivussa uuden maailman ihmeitä, mutta myös pahastunut siitä versioista, jonka Elias hänestä ja hänen läheisistään on Kalevalaansa kirjoittanut. Lauhan kertomassa tarinassa Väinämöinen on pelkkä kiusallinen sivuhahmo, Ilmarinen suuri pettymys ja Lemminkäinen vaarallinen taukki. Virheitä tekee toki Lauhakin, ja niinpä asiat päättyvät kuten päättyvät, liian monen kuolemaan ja kaikkien tappioon.

Itäranta on aina kirjoittanut hivenen eteeristä, runollista kieltä. Lumenlaulaja on, kenties esikuvansa innoittamana, entistäkin kuvallisempaa kerrontaa. Äänikirjana tämä soljuu varmasti upeasti, ja haluaisin nähdä kirjasta myös taidolla piirretyn manga-version. Tosin tällaisena tekstinäkin Lumenlaulaja on ehdottomasti onnistunein lukemani Kalevalasta ja pohjoisesta muinaisuskosta ponnistava fantasiaromaani. Tarina on hieno, maaginen maailma upea ja hahmot uskottavia. Lisäksi mukana on ikiaikaisia ja ajankohtaisia teemoja perhesuhteista, vallasta ja oikeudenmukaisuudesta, mutta ei fantasiakuplaa särkeviä saarnoja tai sormen heristelyä. Niinpä tämä oli nykyfantasiaa parhaimmillaan: perinteitä hyödyntävä mutta ei niihin kahliutunut, omaperäinen ja hienosti kirjoitettu tarina. Uppoutumisen arvoinen.

[Anneli Renfors · Rating 5 out of 5]

Lumenlaulajaa lukiessani satoi lunta, välillä jopa myrskyten. Kirja kertoo Kalevalan, erityisesti Pohjolan ja Pohjolan valtiattaren Louhen, tarinan fantasian muotoon puettuna. Välillä poiketaan Elias Lönnrotin luona, tämän elämässä, ja kerrotaan kun nuori Akseli Gallen-Kallela maalaa tauluaan Sammon puolustus. Jälkimmäinen tulee kirjassa vastaan seuraavana päivänä siitä, kun näen samaisen taulun Ateneumin näyttelyssä toistamiseen. Usein tuntuu, että elämässäni kaikki liittyy kaikkeen. Nyt mieleni minun tekevi tarttua Kalevalaan pitkästä aikaa. Loistava tarina, sekä Lumenlaulaja että Kalevala.

[Emilia · Rating 5 out of 5]

Todennäköisesti tän vuoden paras lukukokemus tähän mennessä. Äärimmäisen taitavasti punottu Louhen syntytarina joka sekä koskettaa että lumoaa, mutta ehkä tärkeimpänä saa jälleen miettimään tarinoiden voimaa ja niiden kertojan valtaa. Upeinta antia olivat Louhen ja Lönnrotin ns. samaan huoneeseen tuovat kappaleet ja toki aivan erityisen kauniit ja harkitut sanavalinnat läpi koko matkan. Ihanaa että tällanen teos on kirjoitettu!

[Hanna · Rating 5 out of 5]

Ihan uskomattoman hyvä. Luin tän just täydellisessä hetkessä ja mielentilassa. Oon jo jonkun aikaa kaivannu kirjaa, joka keskittyis tähän meidän kotimaiseen kansantarustoon ja mystiikkaan ja tää täytti kaipuun niin hienosti. Hienosti kirjotettu ja rakennettu tarina, pari kyyneltäkin vierähti matkan varrella. Tääkin oli kirjakerhokirja mut nyt en millään malttanu odottaa.

[Inari Mykkänen · Rating 5 out of 5]

Vaikuttava lukuelämys! Romaanin kieli on todella kaunista.

[Nelli · Rating 5 out of 5]

Minun noituuteni oli kivikkojen ja
hehkuvien kekäleiden noituutta, siinä kiemursi käärmeiden voima ja hakkasivat petolinnun siivet. Entinen nimi putosi yltäni kuin luotu nahka, kun lausuin ääneen sen todemman, joka oli aina ollut minun.
"Nimeni on Louhi."
He kaikki kumarsivat edessäni.

Lempikirjagenreni: mythology retellings with strong female characters ✨👏 Tää oli uskomattoman kauniisti ja taitavasti kirjoitettu, monta kertaa huomasin miettiväni, että kunpa voisin lukea tämän uudestaan ensimmäistä kertaa.

[ncuwu · Rating 5 out of 5]

joskus naisen ei auta muu kuin muuttua valtavaksi kotkaksi.

[Tarina · Rating 5 out of 5]

Gaslight gatekeep girlboss 🦅

[Anni · Rating 5 out of 5]

Mestariteos. Kirja otti omalla tavallaan kantaa esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen ja erilaisten kulttuurien yhteentörmäykseen. Pidin myös tavasta, jolla Kalevalan nykyään kiistanalaista syntyä käsiteltiin. Tarina ja sen hahmot olivat moniulotteisia ja vakavien aiheiden käsittelystä huolimatta kirja oli mukaansatempaava.

Parasta mitä oon lukenut / kuunnellut tämä vuonna ja nyt on kuitenkin jo marraskuu! Tää on yksi niistä kirjoista, joista tietää heti alusta että tämä tulee olemaan hyvä.

[Satu liikaa lukeva · Rating 5 out of 5]

Uskomattoman hyvä. Ihanan tunteikas ja väkevä kertomus. Kuunnellessa tunsin niin voimakkaita tunteita, että oli välillä pysäytettävä ja keitettävä välikahvi rauhoittumiseen. Kirjan aikana eniten tulivat mieleen sanat "historian kirjoittavat voittajat" ja kuinka Kalevala on kuin se voittajan kertoma.

Suosittelen tätä varsinkin niille, joille Tinarinnat jätti toiveen saada lisää.

[voodoocactus · Rating 5 out of 5]

I drew a sharp breath when I reached the last sentence of the first chapter, and that pretty much described the whole reading experience. Is it corny to say I was holding back tears the whole time? Is it cheesy to claim I could feel the drums and the rhythm shivering under my skin? Probably, but I honestly don’t give a fuck.

The language is breathtakingly beautiful and the story old as time: peaceful people want to be left alone to live their lives but greed in all its myriad forms is just too much. Men come to kill and rape and burn and bleed the land dry, leaving behind scorched earth and broken people. And after Louhi finally builds it all back, greedy and lustful men want it all–again.

I’m sure this is too feminist and queer to a lot of people, flaunting the “woke agenda” and ruining the Kalevala mythos (as if there’s anything to ruin about an old man who acts like a toddler and throws a tantrum when a young woman would rather turn into a fish than marry him). I kept thinking about Paloma Paris’ labour while reading this and feeling incredible grief and incandescent rage for everything women have been forced to go through in the hands of petty, cruel, and weak men.

In the end, Louhi’s story is her own. She might’ve been defeated but she isn’t beaten. She lives and thrives and, like she says, flies out of the story that was too small for her to begin with. And the reader is left with one, undeniable truth: For men, there’s nothing as terrifying as a powerful woman.

[Mai Laakso · Rating 5 out of 5]

Emmi Itärannan upeaakin upeampi Lumenlaulaja kertoi muinaisesta Pohjolasta ja sen valtiattaresta, sekä syistä mikä ajoi valtiatarta ikäviin tekoihin. Pohjolan valtiatar oli nimeltään Louhi, mutta lapsena hänen nimensä oli Lauha. Lauhan ikävimmät lapsuusmuistot kuuluivat sotaan, jossa kirveenkantajat surmasivat hänen perheensä, sukunsa ja lähettivät miehet orjiksi, ja asettautuivat Pohjolaan asumaan. Lauha äitineen ja pikkusiskoineen asui lähellä Tuonelaa piilossa, sillä heidät olisi tapettu, jos heidät olisi löydetty.

Lauhan loitsuhahmo oli kotka, johon hän pystyi muuntautumaan. Pohjolan naisilla oli omat loitsuhahmonsa, jota varsinkin Kalevalan miehet pitivät pahana noituutena. Pohjolassa oli myös muita vaikuttavia yliluonnollisia hahmoja mm. Tapio, jota Pohjolassa puhuteltiin naisena, mutta Kalevalassa palveltiin miehenä. Kirveenkantajat pitivät itseään parempina kaikissa asioissa, ja suututtivat Tapion ja hänen väkensä, jonka seuraukset olivat ikävät.

Emmi Itärannan Lumenlaulajat kulkee Kalevalan tarinoiden kantapäillä, mutta tarinaa eletään Pohjolassa, jossa valtiattarena oli Louhi, voimakas ja vahva kuin loitsuhahmonsa kotka. Kalevalasta olemme lukeneet, että Pohjolan sammon halusivat muutkin. Tähänkin tarinaan on ujutettu sammon ryöstö, ja miten siinä sitten kävikään? Ainakin Louhi oppi sen, että ahneudella on ikävät seuraukset. Kun menettää tärkeimmät läheisensä, on vaikeaa elää surun keskellä. Silloin ei vauraudella ja rahalla ole mitään merkitystä.

Emmi Itärannan fantasiakirja Lumenlaulajat on uskomattoman hieno ja voimaannuttava tarina muinaisen Pohjolan vahvoista naisista.

[Mia Turpeinen · Rating 5 out of 5]

Joihinkin kirjoihin rakastuu, ja Emmi Itärannan Lumenlaulaja oli itselleni sellainen kirja. Loitsut sinkoilevat ja Tuonelan virralla on ruuhkaa, kun Pohjolan väki ja Kirveenkantajat taistelevat Pohjolan valtaistuimesta. Itäranta kuvaa lumoavan kauniisti, kuinka Louhi kulkee omasta maailmastaan käsin Elias Lönnrotin rinnalla, ja kertoo oman versionsa Lauhan matkasta Louheksi. Kirjassa luonto saa ansaitsemansa kunnioituksen, ja vahvojen naisten valtakunta saa suremaan sitä, miten nykyiset valtauskonnot kristinusko mukaanlukien veivät aikanaan naisiita vallan ja toimijuuden. Päällimmäisenä omaan mieleeni jäi kuitenkin sodankäynnin julmuus, missä lopulta on vain häviäjiä.

”Suurimmat soturit ymmärtävät, että ainoa tapa kaataa ja surmata sodan sokea jättiläinen on kahlita se takaisin aloilleen, ymmärtää vihollisen ihmisyys ja kertoa siitä kaikelle maailmalle. Muutoin ei voi koskaan olla kuin loputon verinen sankarilaulu ja sen loputtomat valheet. Minä tiedän. Olin kerran suuri soturi itsekin, ja kerran uskoin niihin lauluihin.”

”Tunnetko lapsen luiden painon, oletko pidellyt sylissäsi pientä kehoa, joka ei enää hengitä? Se painaa saman verran kuin lintu tai perhonen tai sylillinen kuivia varpuja tai tyhjä nuoliviini taistelun jälkeen. Se painaa saman verran kuin kaikki meren kivet ja kaikki taivaan valot ja kaikki pimeys niiden ympärillä.”

[Emilia · Rating 5 out of 5]

Lumenlaulaja on yksi parhaita koskaan lukemiani kirjoja. Teos on upea monella tasolla: taitavaa Kalevalan tarujen uudelleentulkintaa, kauniisti soljuvaa kieltä ja kannanottoja moniin tärkeisiin aiheisiin tavalla, jota en ennen ole romaaneissa nähnyt. Esimerkiksi sukupuoliroolien kääntäminen päälaelleen näyttää virkistävällä tavalla, miten turhia mutta silti monesti syvään juurtuneita nuo roolit ovat.

Hyvin harvoin luen kirjan kahteen kertaan, mutta tämän varmasti luen joskus vielä uudelleen.

[Erika · Rating 5 out of 5]

Mun kaltaisena, jokseenkin keskittymishäiriöisenä lukijana kesti hetken ennen kuin kunnolla uppouduin kirjaan - siinä mielessä Itärannan kieli on ehkä liiankin kaunista ja mutkittelevaa. Mutta lopulta Louhen tarina vei täysin mennessään ja sai minut(kin) puolelleen. Lisäksi upeat muinaisuskon värittämät luontokuvaukset antoivat inspiraatiota maalaamaan joku päivä esim. naishahmoisen Tapion ja suosta nousevan, Louhelle näyttäytyvän Synnyttären. Voimakas lukukokemus, jonka äärelle palaan varmasti uudestaankin.

[KatRi · Rating 4 out of 5]

Kalevalan ja Louhen tarinoita uudelleenkuvittava Lumenlaulaja on suomalaista naisvoimaista muinaisfantasiaa. Pieni miinus juonellisista rajoituksista ja ennustettavuudesta, joita tuttu tarina fantasialle asettaa, muuten oikein vaikuttavaa.

[Erja Linnonmaa · Rating 4 out of 5]

Naisen väki, pohjoisten naisten väki ja taika vastaan muut. Oivallinen tarina. Monisyinen, hahmoissa ei ole hyviksiä. Parkuva, oluenhuuruinen Väinä ilahdutti minua erityisesti. Samoin Lemminkäisen muuttuminen Tuonelassa käytyään oli hieno oivallus. Lönnrot- sivujuonen olisi ehkä voinut jättää pois, tosin olen varma, että hänen kuolinvuoteensa äärellä lienee useampikin tuon maailman henkilö odotellut Eliaksen siirtymistä tuonilmaisiin. Kiitos Kirjasta!

[Inka Partanen · Rating 4 out of 5]

Kunnianhimoinen, iso tarina, joka lähtee vyörymään vähitellen. Ihailin huolellista työtä, kerronnan tyyli pysyy ajassa ja tarinassa koko matkan ja piirtää hienoja tarinallisia maalauksia silmien eteen.

[Sanna Laaksonen · Rating 5 out of 5]

Emmin kirjoitustyyli on sellainen että voisin lukea hänen kirjoittamanaan melkeinpä mitä vain. Upeaa! Naisten voima, mutta myös pahuus ja sinnikkyys omien suojelemiseksi puhuttelevat. Go Emmi! Miinuksena Emmin hidas julkaisutahti. Olisin jo valmis seuraavaan kirjaan ❤️

[Kirjoihin kadonnut || Johanna · Rating 1 out of 5]

DNF

Tätä on jotenkin hirveän työlästä lukea. Kieli on liian lyyristä ja kuvailevaa. En jaksa keskittyä, kun tuntuu ettei mitään tapahdu mutta tekstiä on silti hirveästi. Edellinenkin Itärannan teos jäi kesken, kun en vain päässyt sisälle siihen. Rakastin Teemestarin kirjaa, mutta se taitaa jäädä ainoaksi Itärannan kirjaksi, jonka olen saanut loppuun asti