What do you think?
Rate this book
Lumenlaulaja
Louhen lumoava syntytarina vie meidät myyttiseen menneisyyteen, taikavoimien ja muodonmuutosten maailmaan. Vallitsee sopusointu ja kunnioitus ihmisen, luonnon ja eläinten välillä. Kunnes idylli rikkoutuu, ja elämään astuvat vallanhimo, kostonhalu ja ahneus.
Lauha elää lapsuuttaan Pohjolassa, jossa hallitsevat vahvat naiset, jokaisella heistä oma loitsuhahmonsa, eläinmuotonsa. Lauhan ollessa yhdeksänvuotias Pohjolaan hyökkää vieras heimo, joka surmaa suurimman osan hänen perheestään, ja Lauha pakenee äitinsä ja kahden pikkusisarensa kanssa. Kovien kokemusten jälkeen hän päätyy turvaan naisten yhteisöön, Metsänpeittoon, jossa elää hiljaiseloa vuosien ajan.
Traagisen tapahtuman jälkeen hän päättää kostaa Pohjolan valloittajille, ottaa kotinsa takaisin. Pohjolan puolustaminen ja oman perheen pitäminen turvassa muovaavat Lauhasta Louhen, naisen, jota moni pelkää. Pakomatkan kivuliaat muistot ajavat Louhea kohti valintoja, joilla on kohtalokkaita seurauksia koko Pohjolan väelle ja Louhelle itselleen.
Lauha elää lapsuuttaan Pohjolassa, jossa hallitsevat vahvat naiset, jokaisella heistä oma loitsuhahmonsa, eläinmuotonsa. Lauhan ollessa yhdeksänvuotias Pohjolaan hyökkää vieras heimo, joka surmaa suurimman osan hänen perheestään, ja Lauha pakenee äitinsä ja kahden pikkusisarensa kanssa. Kovien kokemusten jälkeen hän päätyy turvaan naisten yhteisöön, Metsänpeittoon, jossa elää hiljaiseloa vuosien ajan.
Traagisen tapahtuman jälkeen hän päättää kostaa Pohjolan valloittajille, ottaa kotinsa takaisin. Pohjolan puolustaminen ja oman perheen pitäminen turvassa muovaavat Lauhasta Louhen, naisen, jota moni pelkää. Pakomatkan kivuliaat muistot ajavat Louhea kohti valintoja, joilla on kohtalokkaita seurauksia koko Pohjolan väelle ja Louhelle itselleen.
410 pages, Hardcover
First published August 8, 2025
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 149 reviews
August 17, 2025
Joskus naisen ei auta muu kuin muuttua valtavaksi kotkaksi.
Aivan kenen tahansa kirjoittamana en olisi lähtenyt lukemaan Kalevala-uudelleentulkintaa. Tarinana se ei ole kiehtonut minua tänä päivänä enää erityisemmin, ja mm. karjalaisuuden häivyttämiseen liittyvä problematiikka on oma lukunsa. Lumenlaulajassa käsittelyyn pääsee kuitenkin myös Lönrot, hänen asemansa ja tekonsa, suurmiehen viitta riisuttuna pois.
Ajatus juuri Louhen tarinan kertomisesta on kiehtova – asia, jota ei ihme kyllä ole ilmeisesti vielä tehty, vaikka muualla maailmassa myyttisten naishahmojen uudelleentulkinnat ovat olleet kaiken aikaa kasvava trendi Madeline Millerin Kirkestä alkaen. Tällaisia tulkintoja kritisoidaan toisinaan siitä, että ne uhriuttavat päähenkilönsä ja vievät heiltä pois alkuperäisten tarinoiden toimijuuden (tästä tuoreena esimerkkinä Ava Reidin Lady Macbeth).
Mielestäni Lumenlaulaja ei sorru samaan. Se syventää ja monipuolistaa Louhen tarinaa ja ottaa sen teemoiksi mm. naiseuden, äitiyden sekä yhteisön merkityksen. Luonto ja sen kunnioittaminen on aina ollut tärkeä osa Itärannan kirjoja, ja Lumenlaulajassa tämä näkyy vahvasti. Itärannan lyyrinen proosa on kuin tehty tätä tarinaa varten, kuvaamaan loitsuja ja pohjoista metsää ja entisaikojen uskomuksia. Hänen aiemmista kirjoista tuttu sateenkaarevuus näkyy niin ikään Pohjolan elämässä ilahduttavasti.
Lumenlaulaja on myös tarina tarinoista: siitä, miten sillä, jolla on voima muovata sanoja, on myös voima muokata ajatuksia ja mielikuvia haluamakseen. Louhi haastaa tästä kirjassa itse Lönrotin, ja nämä kohtaukset olivat mielestäni erittäin voimallisia.
Kalevalan tapahtumat kietoutuvat osaksi Lumenlaulajaa äärimmäisen kiehtovasti, tuttuina mutta myös uusina – suosikkini oli Lemminkäisen tarina. Samaan aikaan ne saavat raivoihinsa. Mikään Itärannan kirja ei ole mennyt ihoni alle tällä tavoin: silmät kyyneltyivät lukiessa monessa kohtaa.
Kirjan loputtua mietin, miten jo lapsuudessani Louhesta on puhuttu yksiselitteisen pahana hahmona. Siltä osin oli aika ravistelevaa saada kuulla hänen tarinansa toisin.
Aivan kenen tahansa kirjoittamana en olisi lähtenyt lukemaan Kalevala-uudelleentulkintaa. Tarinana se ei ole kiehtonut minua tänä päivänä enää erityisemmin, ja mm. karjalaisuuden häivyttämiseen liittyvä problematiikka on oma lukunsa. Lumenlaulajassa käsittelyyn pääsee kuitenkin myös Lönrot, hänen asemansa ja tekonsa, suurmiehen viitta riisuttuna pois.
Ajatus juuri Louhen tarinan kertomisesta on kiehtova – asia, jota ei ihme kyllä ole ilmeisesti vielä tehty, vaikka muualla maailmassa myyttisten naishahmojen uudelleentulkinnat ovat olleet kaiken aikaa kasvava trendi Madeline Millerin Kirkestä alkaen. Tällaisia tulkintoja kritisoidaan toisinaan siitä, että ne uhriuttavat päähenkilönsä ja vievät heiltä pois alkuperäisten tarinoiden toimijuuden (tästä tuoreena esimerkkinä Ava Reidin Lady Macbeth).
Mielestäni Lumenlaulaja ei sorru samaan. Se syventää ja monipuolistaa Louhen tarinaa ja ottaa sen teemoiksi mm. naiseuden, äitiyden sekä yhteisön merkityksen. Luonto ja sen kunnioittaminen on aina ollut tärkeä osa Itärannan kirjoja, ja Lumenlaulajassa tämä näkyy vahvasti. Itärannan lyyrinen proosa on kuin tehty tätä tarinaa varten, kuvaamaan loitsuja ja pohjoista metsää ja entisaikojen uskomuksia. Hänen aiemmista kirjoista tuttu sateenkaarevuus näkyy niin ikään Pohjolan elämässä ilahduttavasti.
Lumenlaulaja on myös tarina tarinoista: siitä, miten sillä, jolla on voima muovata sanoja, on myös voima muokata ajatuksia ja mielikuvia haluamakseen. Louhi haastaa tästä kirjassa itse Lönrotin, ja nämä kohtaukset olivat mielestäni erittäin voimallisia.
Kalevalan tapahtumat kietoutuvat osaksi Lumenlaulajaa äärimmäisen kiehtovasti, tuttuina mutta myös uusina – suosikkini oli Lemminkäisen tarina. Samaan aikaan ne saavat raivoihinsa. Mikään Itärannan kirja ei ole mennyt ihoni alle tällä tavoin: silmät kyyneltyivät lukiessa monessa kohtaa.
Kirjan loputtua mietin, miten jo lapsuudessani Louhesta on puhuttu yksiselitteisen pahana hahmona. Siltä osin oli aika ravistelevaa saada kuulla hänen tarinansa toisin.
November 25, 2025
Kalevala on sittenkin HOT
January 1, 2026
”Kipunoiva kurimus nielköön loukatut miehet, jotka oman käden oikeudella jakelevat lian rajuja rangaistuksia naisille.”
tää on todellinen suurteos, uskomattoman hieno kokonaisuus joka ainakin nyt heti kirjan lukemisen jälkeen jättää aika sanattomaksi. kiitos, emmi itäranta.
tää on todellinen suurteos, uskomattoman hieno kokonaisuus joka ainakin nyt heti kirjan lukemisen jälkeen jättää aika sanattomaksi. kiitos, emmi itäranta.
November 25, 2025
Louhen elämäntarina, tarina Lumenlaulajasta. Emmi Itäranta on kirjoittanut väkevän elämäntarinan väkevälle naishahmolle, valtiattarelle ja matriarkalle. Näin se meni, näin sen kuului mennä, vaikka Lönnrot ei kaikkea osannut oikein kertoa.
Fantasiatarina Pohjolan suurista tapahtumista on vertaansa vailla, eikä vähiten Itärannan käyttämän voimallisen kielen kautta, jossa on mukana loitsua ja kalevalaista rytmiä. Louhesta tulee totta.
Lumenlaulaja on lukunautinto, jonka ei soisi loppuvan koskaan.
Fantasiatarina Pohjolan suurista tapahtumista on vertaansa vailla, eikä vähiten Itärannan käyttämän voimallisen kielen kautta, jossa on mukana loitsua ja kalevalaista rytmiä. Louhesta tulee totta.
Lumenlaulaja on lukunautinto, jonka ei soisi loppuvan koskaan.
December 6, 2025
Miksi niistä parhaista kirjoista on todella usein kaikkein vaikeinta kirjottaa minkäänlaista arviota? Taas olen tämän ongelman edessä. Lumenlaulaja oli aivan upean jännittävä ja kiehtova uudelleenkerronta (vai re-imagining? onko tälle jotain virallista suomennosta? uudelleenkuvitelma?) Kalevalasta tutun Louhen tarinasta, mutta myös erittäin toimiva fantasiakirja itsessään. Eli tämän voi lukea myös tietämättä mitään siitä mitä Louhesta kerrotaan Kalevalassa, mutta tietenkin tästä saa paljon enemmän irti jos Kalevalan käänteistä on jonkinlainen haisu. Itse olen lukenut Kalevalan hahmojen seikkailuista jos jonkinlaista remakea, mutta ei niistä mikään ole aiemmin näin vahvasti koskettanut. Tykkään ihan hirmu paljon tarinoista jossa on jotain mytologiamenoa, monipuolisia ja mielenkiintoisia hahmoja, taikuutta ja eläimiä, ja tässä oli niitä kaikkia, plus vielä todella kaunista kieltä joka vei mukanaan ja sai uppoamaan kirjan maailmaan. Ei voi muuta kuin viis tähteä antaa ja suositella ihan kaikille.
January 5, 2026
Säästelin Emmi Itärannan Lumenlaulajan (Teos, 2025) loppuvuoteen, se oli tavattoman hyvä päätös.
Itäranta paneutuu Louhen, Pohjolan valtiaan, taustatarinaan kuvitellen ja sovittaen. Nuori Lauha asuttaa Pohjolaa voimakkaiden naisten kanssa, mutta kirveenkantajien hyökkäys ajaa mahtisuvun rippeet pakosalle. Pohjola on saatava takaisin, ja hiljalleen Lauha kasvaa Louheksi, jolla on mahdollisuus ottaa valta takaisin ja nostaa Pohjola uuteen loistoon.
Louhen lisäksi kirjassa saadaan tutustua niin Louhen tyttäriin, niihin Kalevalassa himottuihin Pohjolan neitoihin, kuin muihinkin kiinnostaviin naishahmoihin. Se tuntui tärkeältä ja hienolta, että on näin epätäydellisiä, herkkiä ja vahvoja naisia, joita ei määritetä miesten vaan oman tekemisensä kautta.
Miehet ovat tässä tarinassa sivuhenkilöitä, vaikka he olennaisia tapahtumien kululle ovatkin. Erästä valkopartaista ei mainita nimeltä kertaakaan, eikä se kyllä ollut tarpeenkaan. Sen sijaan omiin lukuihinsa laitettu Louhen keskustelu vanhenevan Elias Lönnrotin kanssa sopi teokseen hyvin.
Lumenlaulajaa oli yksinkertaisesti ihanaa lukea. Teksti kantaa ja kannattelee, soljuu vaivattomasti, ja tarina etenee hyvässä rytmissä vaikuttavaan loppuun asti. Oli jännittävää lukea tarinaa, jonka tietyt käännekohdat ainakin kuvitteli tuntevansa hyvin ja saada niihin uutta näkökulmaa.
Koska kirjan lukeminen asettui vuodenvaihteen molemmin puolin, voinen todeta tämän olleen viime vuoden ja olevan tämän vuoden parhaita lukukokemuksia.
Itäranta paneutuu Louhen, Pohjolan valtiaan, taustatarinaan kuvitellen ja sovittaen. Nuori Lauha asuttaa Pohjolaa voimakkaiden naisten kanssa, mutta kirveenkantajien hyökkäys ajaa mahtisuvun rippeet pakosalle. Pohjola on saatava takaisin, ja hiljalleen Lauha kasvaa Louheksi, jolla on mahdollisuus ottaa valta takaisin ja nostaa Pohjola uuteen loistoon.
Louhen lisäksi kirjassa saadaan tutustua niin Louhen tyttäriin, niihin Kalevalassa himottuihin Pohjolan neitoihin, kuin muihinkin kiinnostaviin naishahmoihin. Se tuntui tärkeältä ja hienolta, että on näin epätäydellisiä, herkkiä ja vahvoja naisia, joita ei määritetä miesten vaan oman tekemisensä kautta.
Miehet ovat tässä tarinassa sivuhenkilöitä, vaikka he olennaisia tapahtumien kululle ovatkin. Erästä valkopartaista ei mainita nimeltä kertaakaan, eikä se kyllä ollut tarpeenkaan. Sen sijaan omiin lukuihinsa laitettu Louhen keskustelu vanhenevan Elias Lönnrotin kanssa sopi teokseen hyvin.
Lumenlaulajaa oli yksinkertaisesti ihanaa lukea. Teksti kantaa ja kannattelee, soljuu vaivattomasti, ja tarina etenee hyvässä rytmissä vaikuttavaan loppuun asti. Oli jännittävää lukea tarinaa, jonka tietyt käännekohdat ainakin kuvitteli tuntevansa hyvin ja saada niihin uutta näkökulmaa.
Koska kirjan lukeminen asettui vuodenvaihteen molemmin puolin, voinen todeta tämän olleen viime vuoden ja olevan tämän vuoden parhaita lukukokemuksia.
October 25, 2025
Minun noituuteni oli kivikkojen ja
hehkuvien kekäleiden noituutta, siinä kiemursi käärmeiden voima ja hakkasivat petolinnun siivet. Entinen nimi putosi yltäni kuin luotu nahka, kun lausuin ääneen sen todemman, joka oli aina ollut minun.
"Nimeni on Louhi."
He kaikki kumarsivat edessäni.
Lempikirjagenreni: mythology retellings with strong female characters ✨👏 Tää oli uskomattoman kauniisti ja taitavasti kirjoitettu, monta kertaa huomasin miettiväni, että kunpa voisin lukea tämän uudestaan ensimmäistä kertaa.
hehkuvien kekäleiden noituutta, siinä kiemursi käärmeiden voima ja hakkasivat petolinnun siivet. Entinen nimi putosi yltäni kuin luotu nahka, kun lausuin ääneen sen todemman, joka oli aina ollut minun.
"Nimeni on Louhi."
He kaikki kumarsivat edessäni.
Lempikirjagenreni: mythology retellings with strong female characters ✨👏 Tää oli uskomattoman kauniisti ja taitavasti kirjoitettu, monta kertaa huomasin miettiväni, että kunpa voisin lukea tämän uudestaan ensimmäistä kertaa.
September 12, 2025
Siis aivan upea kirja. Uusi, monipuolinen ja syvällinen katsaus Kalevalaan, Louhen tarinaan, ja tarinankerrontaan ylipäätään. Saumattomasti mukaan on ujutettu kritiikki kertojan vallasta, Lönnrotista ja Kalevalan problemaattisesta alkuperästä. Teksti on niiiin kaunista ja täynnä lumoavaa luontokuvausta.
Oon tykännyt Itärannan muistakin teoksista, mutta tää iski ihan erityisellä tavalla.
"Runoilijoihin ei ole luottamista. Me olemme valehtelijoita joka ikinen."
Oon tykännyt Itärannan muistakin teoksista, mutta tää iski ihan erityisellä tavalla.
"Runoilijoihin ei ole luottamista. Me olemme valehtelijoita joka ikinen."
December 17, 2025
Olipa kauniisti kirjoitettu uusi tulkinta Kalevalan tapahtumista. Lukiessa oli hauska huomata, että jotain on Kalevalasta jäänyt itselläkin mieleen, kun osasi yhdistellä asioita ja tarina aiheutti ahaa-elämyksiä. Lönnrotista kertovat kappaleet olivat mielenkiintoinen kriittinen lisä 1800-luvun kansallisromantiikan meininkeihin.
Jälleen huippuhyvää suomalaista kirjallisuutta, jota olisi mielellään lukenut pidemmällekin.
Jälleen huippuhyvää suomalaista kirjallisuutta, jota olisi mielellään lukenut pidemmällekin.
February 21, 2026
Lumenlaulaja oli niin väkevä lukukokemus, että jotkin yksittäiset virkkeet saivat haukkomaan henkeä ja kyyneleet kohoamaan silmiin. Ei aina surusta, vaan sanojen voimasta.
Voisin sanoa paljonkin siitä, mistä tämä kirja (minulle) kertoo, mutten halua. Haluan vain suositella tämän lukemista. Toivottavasti tunnet samaa, mitä minä sain tarinan parissa kokea.
Tämä oli kolmas Itärannan romaani, jonka luin ja ehdottomasti paras. Jo Kuunpäivän Kirjeitä (joka on lähinnä scifiä) lukiessani ajattelin, että sen fantasiaelementit olivat kirjan parhaita osuuksia. Lumenlaulaja on täyttä fantasiaa, ja toivon, että Itäranta jatkaa tämän genren parissa.
Voisin sanoa paljonkin siitä, mistä tämä kirja (minulle) kertoo, mutten halua. Haluan vain suositella tämän lukemista. Toivottavasti tunnet samaa, mitä minä sain tarinan parissa kokea.
Tämä oli kolmas Itärannan romaani, jonka luin ja ehdottomasti paras. Jo Kuunpäivän Kirjeitä (joka on lähinnä scifiä) lukiessani ajattelin, että sen fantasiaelementit olivat kirjan parhaita osuuksia. Lumenlaulaja on täyttä fantasiaa, ja toivon, että Itäranta jatkaa tämän genren parissa.
September 7, 2025
Itäranta on niitä kirjailijoita, joka ei juuri toista itseään. Veden vartija oli ilmasto-dystopia, Kudottujen kujien kaupunki unenomaista fantasiaa, Kuunpäivän kirjeet scifi-dekkari ja tämä Lumenlaulaja Kalevalaista fantasiaa. Olen lukenut Itärannan kirjat aina tuoreeltaan, joten muistot ovat ehkä haalistuneet, mutta tekisi mieleni nostaa Lumenlaulaja yhdeksi hänen parhaistaan.
Lumenlaulaja sijoittuu myyttiseen Pohjolaan. Päähenkilö on nuori Lauha, joka kuuluu matriarkaalisen kylän hallitsijasukuun, jonka veressä maagiset kyvyt kulkevat erityisen vahvoina. Magiaa on muutenkin kaikkialla: jokaisella naisella on oma loitsuhahmonsa eli eläinmuotonsa, kylää suojataan yhdessä punotuin loitsuin ja voimaa lainataan Synnyttäreltä, vanhan kelon muotoiselta jumalhahmolta. Tapio hallitsee metsän väkeä ja Tuonelan virtaa vartioi valkoinen joutsen. Mitkään loitsut tai jumalattaren voima ei kuitenkaan pelasta kylää valloittajien hyökkäykseltä, kun Lauha on 9-vuotias. Taisteluissa kuolee lähes koko perhe, ja Lauha pakenee äitinsä ja kahden sisarensa kanssa metsiin. Pako venyy vuosien mittaiseksi, mutta ajatus kodin valloittamisesta takaisin ja kostosta ei unohdu.
Tarina sijoittuu myyttiseen menneisyyteen, aikaan jolloin kristinusko oli pelkkä kaukainen huhu. Lauha kuitenkin kertoo tarinaansa 1800-luvulla Elias Lönnrotin olan takana kuiskien. Hän on seurannut Eliaksen kasvua köyhästä mutta opinjanoisesta pojasta aina kuolinvuoteelle asti, ihaillut siinä sivussa uuden maailman ihmeitä, mutta myös pahastunut siitä versioista, jonka Elias hänestä ja hänen läheisistään on Kalevalaansa kirjoittanut. Lauhan kertomassa tarinassa Väinämöinen on pelkkä kiusallinen sivuhahmo, Ilmarinen suuri pettymys ja Lemminkäinen vaarallinen taukki. Virheitä tekee toki Lauhakin, ja niinpä asiat päättyvät kuten päättyvät, liian monen kuolemaan ja kaikkien tappioon.
Itäranta on aina kirjoittanut hivenen eteeristä, runollista kieltä. Lumenlaulaja on, kenties esikuvansa innoittamana, entistäkin kuvallisempaa kerrontaa. Äänikirjana tämä soljuu varmasti upeasti, ja haluaisin nähdä kirjasta myös taidolla piirretyn manga-version. Tosin tällaisena tekstinäkin Lumenlaulaja on ehdottomasti onnistunein lukemani Kalevalasta ja pohjoisesta muinaisuskosta ponnistava fantasiaromaani. Tarina on hieno, maaginen maailma upea ja hahmot uskottavia. Lisäksi mukana on ikiaikaisia ja ajankohtaisia teemoja perhesuhteista, vallasta ja oikeudenmukaisuudesta, mutta ei fantasiakuplaa särkeviä saarnoja tai sormen heristelyä. Niinpä tämä oli nykyfantasiaa parhaimmillaan: perinteitä hyödyntävä mutta ei niihin kahliutunut, omaperäinen ja hienosti kirjoitettu tarina. Uppoutumisen arvoinen.
Lumenlaulaja sijoittuu myyttiseen Pohjolaan. Päähenkilö on nuori Lauha, joka kuuluu matriarkaalisen kylän hallitsijasukuun, jonka veressä maagiset kyvyt kulkevat erityisen vahvoina. Magiaa on muutenkin kaikkialla: jokaisella naisella on oma loitsuhahmonsa eli eläinmuotonsa, kylää suojataan yhdessä punotuin loitsuin ja voimaa lainataan Synnyttäreltä, vanhan kelon muotoiselta jumalhahmolta. Tapio hallitsee metsän väkeä ja Tuonelan virtaa vartioi valkoinen joutsen. Mitkään loitsut tai jumalattaren voima ei kuitenkaan pelasta kylää valloittajien hyökkäykseltä, kun Lauha on 9-vuotias. Taisteluissa kuolee lähes koko perhe, ja Lauha pakenee äitinsä ja kahden sisarensa kanssa metsiin. Pako venyy vuosien mittaiseksi, mutta ajatus kodin valloittamisesta takaisin ja kostosta ei unohdu.
Tarina sijoittuu myyttiseen menneisyyteen, aikaan jolloin kristinusko oli pelkkä kaukainen huhu. Lauha kuitenkin kertoo tarinaansa 1800-luvulla Elias Lönnrotin olan takana kuiskien. Hän on seurannut Eliaksen kasvua köyhästä mutta opinjanoisesta pojasta aina kuolinvuoteelle asti, ihaillut siinä sivussa uuden maailman ihmeitä, mutta myös pahastunut siitä versioista, jonka Elias hänestä ja hänen läheisistään on Kalevalaansa kirjoittanut. Lauhan kertomassa tarinassa Väinämöinen on pelkkä kiusallinen sivuhahmo, Ilmarinen suuri pettymys ja Lemminkäinen vaarallinen taukki. Virheitä tekee toki Lauhakin, ja niinpä asiat päättyvät kuten päättyvät, liian monen kuolemaan ja kaikkien tappioon.
Itäranta on aina kirjoittanut hivenen eteeristä, runollista kieltä. Lumenlaulaja on, kenties esikuvansa innoittamana, entistäkin kuvallisempaa kerrontaa. Äänikirjana tämä soljuu varmasti upeasti, ja haluaisin nähdä kirjasta myös taidolla piirretyn manga-version. Tosin tällaisena tekstinäkin Lumenlaulaja on ehdottomasti onnistunein lukemani Kalevalasta ja pohjoisesta muinaisuskosta ponnistava fantasiaromaani. Tarina on hieno, maaginen maailma upea ja hahmot uskottavia. Lisäksi mukana on ikiaikaisia ja ajankohtaisia teemoja perhesuhteista, vallasta ja oikeudenmukaisuudesta, mutta ei fantasiakuplaa särkeviä saarnoja tai sormen heristelyä. Niinpä tämä oli nykyfantasiaa parhaimmillaan: perinteitä hyödyntävä mutta ei niihin kahliutunut, omaperäinen ja hienosti kirjoitettu tarina. Uppoutumisen arvoinen.
January 30, 2026
Kalevala kuvaa Louhen pahana, harvahampaisena ja ilkeänä pohjoisen noitana, mutta miltä näyttää hänen tarinansa hänen itsensä kertomana?
Epäluotettavan kertojan raaka kuvaelma siitä, mitä Lauha kokee nuoressa elämässään. Lumenlaulaja kertoo hänen matkansa Pohjolan valtiattareksi - Louheksi. Moni meistä on varmasti tottunut Kalevalan (tai ainakin Koirien Kalevalan) luomaan kuvaan Louhesta pahuuden tuojana ja ahneuden perikuvana. Ja tämän kirjan lukemisen jälkeen tulee sellainen olo, että Louhella oli kaikki maailman syyt muuttua itse pahuudeksi.
Itäranta kirjoittaa pohjoisen mytologiasta niin upeaa lyyristä proosaa, että tätä on vaikea laskea käsistään. Pidin siitä, että tässä ei missään vaiheessa puhuta Kalevalasta, mutta Lönnrot on mukana jokaisessa kirjan lukossa. Pidin siitä, että kirja on jaettu yhtä moneen lukkoon, kuin on Pohjolan vuoressa ovia. Pidin siitä, että suurin valta on kaikkein taitavimmilla sanojen käyttäjillä. Niillä, jotka osaavat kiertää sanat loitsuiksi ja laulullaan taltuttaa maailman ihmeet.
Yks merkittävimpiä teoksia, joita oon koskaan lukenu.
Epäluotettavan kertojan raaka kuvaelma siitä, mitä Lauha kokee nuoressa elämässään. Lumenlaulaja kertoo hänen matkansa Pohjolan valtiattareksi - Louheksi. Moni meistä on varmasti tottunut Kalevalan (tai ainakin Koirien Kalevalan) luomaan kuvaan Louhesta pahuuden tuojana ja ahneuden perikuvana. Ja tämän kirjan lukemisen jälkeen tulee sellainen olo, että Louhella oli kaikki maailman syyt muuttua itse pahuudeksi.
Itäranta kirjoittaa pohjoisen mytologiasta niin upeaa lyyristä proosaa, että tätä on vaikea laskea käsistään. Pidin siitä, että tässä ei missään vaiheessa puhuta Kalevalasta, mutta Lönnrot on mukana jokaisessa kirjan lukossa. Pidin siitä, että kirja on jaettu yhtä moneen lukkoon, kuin on Pohjolan vuoressa ovia. Pidin siitä, että suurin valta on kaikkein taitavimmilla sanojen käyttäjillä. Niillä, jotka osaavat kiertää sanat loitsuiksi ja laulullaan taltuttaa maailman ihmeet.
Yks merkittävimpiä teoksia, joita oon koskaan lukenu.
December 4, 2025
Tämä on ehdottomasti Itärannan paras kirja. Louhi hahmona on kiinnostava, ja feministinen uudelleenkerronta virkistävä näkökulma Kalevalaan. Oli ihana lukea maailmasta, jossa matriarkaatti ja queeriys on normi eikä poikkeus. Pidin myös metatasosta Lönnrotin kanssa. Vaikka tarina on monessa kohdassa surullinen ja raaka, oli siinä myös kauneutta ja lempeyttä. Kieli on terävää ja kristallinkirkasta ja hengästyttävän kaunista.
Omaa lukukokemusta hieman himmensi se, että piti lukea tämä melkoisella kiireellä alle viikossa, enkä siksi pystynyt juuri pysähtymään ja makustelemaan. Mutta ehkä joskus tulevaisuudessa luen tämän uudelleen ilman kiirettä.
Omaa lukukokemusta hieman himmensi se, että piti lukea tämä melkoisella kiireellä alle viikossa, enkä siksi pystynyt juuri pysähtymään ja makustelemaan. Mutta ehkä joskus tulevaisuudessa luen tämän uudelleen ilman kiirettä.
May 16, 2026
antaisin tälle viisi tähteä mut ärsytti noi Eliakselle osotetut terveiset lukujen välissä niin paljon että ei pysty. ne terveiset ois sopinu paremmin prologiksi tai epilogiksi. keskellä kirjaa ne vaan katkasi flow-tilan toistuvasti.
March 10, 2026
I'm not religious but OH.MY.GOD. I don't know how to describe the emotions i went through so i wont even try. The writing is beyond powerful, and so beautiful it allmost makes you angry.
Side note: If you have zero knowledge of Kalevala, you will find it harder to grasp the deeper meaning of the lore, but sorry not sorry that's your fault, not the books.
Side note: If you have zero knowledge of Kalevala, you will find it harder to grasp the deeper meaning of the lore, but sorry not sorry that's your fault, not the books.
May 25, 2026
Halusin tietää miten kirjailija tarinan ratkaisee, joten luin kokonaan. Jotenkin en lämmennyt tälle ollenkaan.
June 8, 2026
okei mä en tienny etukäteen että tää on kalevala retelling minkä takia olin aluks vähän pihalla ja mietin että kuka vtun elias mutta sit ku tajusin nii tää oli NIIN hyvä!!! ja powerful… ja kantaaottava… ja nerokas… ja koskettava… all my homies hate väinämöinen!!!!!!
August 31, 2025
Todennäköisesti tän vuoden paras lukukokemus tähän mennessä. Äärimmäisen taitavasti punottu Louhen syntytarina joka sekä koskettaa että lumoaa, mutta ehkä tärkeimpänä saa jälleen miettimään tarinoiden voimaa ja niiden kertojan valtaa. Upeinta antia olivat Louhen ja Lönnrotin ns. samaan huoneeseen tuovat kappaleet ja toki aivan erityisen kauniit ja harkitut sanavalinnat läpi koko matkan. Ihanaa että tällanen teos on kirjoitettu!
January 4, 2026
Lumenlaulajaa lukiessani satoi lunta, välillä jopa myrskyten. Kirja kertoo Kalevalan, erityisesti Pohjolan ja Pohjolan valtiattaren Louhen, tarinan fantasian muotoon puettuna. Välillä poiketaan Elias Lönnrotin luona, tämän elämässä, ja kerrotaan kun nuori Akseli Gallen-Kallela maalaa tauluaan Sammon puolustus. Jälkimmäinen tulee kirjassa vastaan seuraavana päivänä siitä, kun näen samaisen taulun Ateneumin näyttelyssä toistamiseen. Usein tuntuu, että elämässäni kaikki liittyy kaikkeen. Nyt mieleni minun tekevi tarttua Kalevalaan pitkästä aikaa. Loistava tarina, sekä Lumenlaulaja että Kalevala.
December 27, 2025
Ihan uskomattoman hyvä. Luin tän just täydellisessä hetkessä ja mielentilassa. Oon jo jonkun aikaa kaivannu kirjaa, joka keskittyis tähän meidän kotimaiseen kansantarustoon ja mystiikkaan ja tää täytti kaipuun niin hienosti. Hienosti kirjotettu ja rakennettu tarina, pari kyyneltäkin vierähti matkan varrella. Tääkin oli kirjakerhokirja mut nyt en millään malttanu odottaa.
January 9, 2026
Vaikuttava lukuelämys! Romaanin kieli on todella kaunista.
October 1, 2025
Jos Louhi olisi itse kirjoittanut tarinansa, se olisi tämä.
January 11, 2026
joskus naisen ei auta muu kuin muuttua valtavaksi kotkaksi.
July 13, 2026
Vaikuttava tarina, joka jää varmasti mieleen. Huomaan, että mun tiedot tai muistikuvat Kalevalasta on hyvin hatarat, mutta tämä versio tapahtumista kelpaa hyvin ja Lönnrotin elämää koskevat osat täydensivät tarinaa hienosti.
April 1, 2026
Rakastin tän kirjoitustyyliä ja tykkään niin paljon suomalaisesta mytologiasta, jota tähän oli upotettu hyvin
November 12, 2025
Gaslight gatekeep girlboss 🦅
November 13, 2025
Mestariteos. Kirja otti omalla tavallaan kantaa esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen ja erilaisten kulttuurien yhteentörmäykseen. Pidin myös tavasta, jolla Kalevalan nykyään kiistanalaista syntyä käsiteltiin. Tarina ja sen hahmot olivat moniulotteisia ja vakavien aiheiden käsittelystä huolimatta kirja oli mukaansatempaava.
Parasta mitä oon lukenut / kuunnellut tämä vuonna ja nyt on kuitenkin jo marraskuu! Tää on yksi niistä kirjoista, joista tietää heti alusta että tämä tulee olemaan hyvä.
Parasta mitä oon lukenut / kuunnellut tämä vuonna ja nyt on kuitenkin jo marraskuu! Tää on yksi niistä kirjoista, joista tietää heti alusta että tämä tulee olemaan hyvä.
August 11, 2025
Uskomattoman hyvä. Ihanan tunteikas ja väkevä kertomus. Kuunnellessa tunsin niin voimakkaita tunteita, että oli välillä pysäytettävä ja keitettävä välikahvi rauhoittumiseen. Kirjan aikana eniten tulivat mieleen sanat "historian kirjoittavat voittajat" ja kuinka Kalevala on kuin se voittajan kertoma.
Suosittelen tätä varsinkin niille, joille Tinarinnat jätti toiveen saada lisää.
Suosittelen tätä varsinkin niille, joille Tinarinnat jätti toiveen saada lisää.
September 14, 2025
Emmi Itärannan upeaakin upeampi Lumenlaulaja kertoi muinaisesta Pohjolasta ja sen valtiattaresta, sekä syistä mikä ajoi valtiatarta ikäviin tekoihin. Pohjolan valtiatar oli nimeltään Louhi, mutta lapsena hänen nimensä oli Lauha. Lauhan ikävimmät lapsuusmuistot kuuluivat sotaan, jossa kirveenkantajat surmasivat hänen perheensä, sukunsa ja lähettivät miehet orjiksi, ja asettautuivat Pohjolaan asumaan. Lauha äitineen ja pikkusiskoineen asui lähellä Tuonelaa piilossa, sillä heidät olisi tapettu, jos heidät olisi löydetty.
Lauhan loitsuhahmo oli kotka, johon hän pystyi muuntautumaan. Pohjolan naisilla oli omat loitsuhahmonsa, jota varsinkin Kalevalan miehet pitivät pahana noituutena. Pohjolassa oli myös muita vaikuttavia yliluonnollisia hahmoja mm. Tapio, jota Pohjolassa puhuteltiin naisena, mutta Kalevalassa palveltiin miehenä. Kirveenkantajat pitivät itseään parempina kaikissa asioissa, ja suututtivat Tapion ja hänen väkensä, jonka seuraukset olivat ikävät.
Emmi Itärannan Lumenlaulajat kulkee Kalevalan tarinoiden kantapäillä, mutta tarinaa eletään Pohjolassa, jossa valtiattarena oli Louhi, voimakas ja vahva kuin loitsuhahmonsa kotka. Kalevalasta olemme lukeneet, että Pohjolan sammon halusivat muutkin. Tähänkin tarinaan on ujutettu sammon ryöstö, ja miten siinä sitten kävikään? Ainakin Louhi oppi sen, että ahneudella on ikävät seuraukset. Kun menettää tärkeimmät läheisensä, on vaikeaa elää surun keskellä. Silloin ei vauraudella ja rahalla ole mitään merkitystä.
Emmi Itärannan fantasiakirja Lumenlaulajat on uskomattoman hieno ja voimaannuttava tarina muinaisen Pohjolan vahvoista naisista.
Lauhan loitsuhahmo oli kotka, johon hän pystyi muuntautumaan. Pohjolan naisilla oli omat loitsuhahmonsa, jota varsinkin Kalevalan miehet pitivät pahana noituutena. Pohjolassa oli myös muita vaikuttavia yliluonnollisia hahmoja mm. Tapio, jota Pohjolassa puhuteltiin naisena, mutta Kalevalassa palveltiin miehenä. Kirveenkantajat pitivät itseään parempina kaikissa asioissa, ja suututtivat Tapion ja hänen väkensä, jonka seuraukset olivat ikävät.
Emmi Itärannan Lumenlaulajat kulkee Kalevalan tarinoiden kantapäillä, mutta tarinaa eletään Pohjolassa, jossa valtiattarena oli Louhi, voimakas ja vahva kuin loitsuhahmonsa kotka. Kalevalasta olemme lukeneet, että Pohjolan sammon halusivat muutkin. Tähänkin tarinaan on ujutettu sammon ryöstö, ja miten siinä sitten kävikään? Ainakin Louhi oppi sen, että ahneudella on ikävät seuraukset. Kun menettää tärkeimmät läheisensä, on vaikeaa elää surun keskellä. Silloin ei vauraudella ja rahalla ole mitään merkitystä.
Emmi Itärannan fantasiakirja Lumenlaulajat on uskomattoman hieno ja voimaannuttava tarina muinaisen Pohjolan vahvoista naisista.
October 11, 2025
Emmi Itäranta tarttuu Lumenlaulajassa kansalliseepokseemme Kalevalaan ja kertoo uudelleen Louhen, Pohjolan emännän tarinan. Feministisestä näkökulmasta, näin kai voi sanoa, sillä Louhen (alk. Lauha) lähtökohtana on ollut oman kansan puolustaminen etelästä tulleilta hyökkääjiltä, eikä Kalevalassa kerrottu suuruudenhullu maailmanvalloittaminen.
Teos on rakennettu Lauha/Louhen elämäkerran kaaren ylittävien jaksojen ja Kalevalan koonneen Elias Lönnrotin elämän ylittävien katkelmien vuorotteluksi. Jälkimmäisissä Louhen henki puhuttelee Eliasta kommentoiden miehen elämäntilannetta ja -valintoja. Lauha/Louhen elämäkerta taas resonoi suomalaisen lukijan ajatuksissa vahvasti Kalevalan tarinoiden kanssa.
Itärannan kieli on tavattoman kaunista ja sen lyyrisyyden kannattelemana voisi haltioitua mistä tahansa tarinasta. En kuitenkaan ollut kirjailijan kanssa samaa mieltä Lönnrotia koskevista jaksoista. Ymmärrän vuoropuhelun, mutta olisin rajoittanut nämä jaksot kirjan alkuun ja loppuun ja tehnyt siten Lauha/Louhesta kunnolla teoksen päähenkilön. Kirjan nimi tuntuu myös liian kevyeltä vahvaan Lauha/Louhen vahvuuteen verrattuna.
Teos on rakennettu Lauha/Louhen elämäkerran kaaren ylittävien jaksojen ja Kalevalan koonneen Elias Lönnrotin elämän ylittävien katkelmien vuorotteluksi. Jälkimmäisissä Louhen henki puhuttelee Eliasta kommentoiden miehen elämäntilannetta ja -valintoja. Lauha/Louhen elämäkerta taas resonoi suomalaisen lukijan ajatuksissa vahvasti Kalevalan tarinoiden kanssa.
Itärannan kieli on tavattoman kaunista ja sen lyyrisyyden kannattelemana voisi haltioitua mistä tahansa tarinasta. En kuitenkaan ollut kirjailijan kanssa samaa mieltä Lönnrotia koskevista jaksoista. Ymmärrän vuoropuhelun, mutta olisin rajoittanut nämä jaksot kirjan alkuun ja loppuun ja tehnyt siten Lauha/Louhesta kunnolla teoksen päähenkilön. Kirjan nimi tuntuu myös liian kevyeltä vahvaan Lauha/Louhen vahvuuteen verrattuna.
Displaying 1 - 30 of 149 reviews