What do you think?

Ossaus
Lapin kesässä 2002 löytyy arkeologisten kaivausten yhteydessä Kemijoen saaresta vuosikymmeniä haudattuna ollut ruumis. Vanha hautapaikka vaikuttaa Museoviraston tutkijoille kuitenkin yllättävänkin nuorelta, koska perimätiedon mukaan Tervolan Oinaansaaressa olisi sijainnut jo Isonvihan vainojen aikaan seudun ensimmäinen kalmisto.
Komisario Markus Edelmannin ryhmä Rovaniemeltä hälytetään saareen. Ruumislöytö käynnistää sinnikkyyttä vaativan murhatutkinnan, joka yöttömässä yössä vie etsivät yhä syvemmälle pohjoisen Suomen historian hämäriin, sillä syyllisten jäljet ovat kylmenneet jo vuosikymmeniä sitten.
Mitä pitemmälle rikoksen selvittäminen etenee, sitä enemmän potentiaalisia tutkintalinjoja nousee KRP:n murharyhmän läpikäytäväksi. Viimein koittaa läpimurto, ja kuten usein ennenkin, menneisyyden synneistä lankeavat varjot voivat olla uskomattoman pitkiä, eikä ihmiselämän yllätyksellisyyteen lopulta voi koskaan varautua.

280 pages, Paperback
Published January 1, 2023
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
No one has reviewed this book yet.