Kun toimittaja Ida Kukkapuro alkoi selvittää omaa sukuhistoriaansa, nimenomaan kysymykset sisarussuhteista eivät jättäneet häntä rauhaan. Aihe tuntui liittyvän kaikkeen, mutta siitä oli vaikea saada otetta. Olihan hän itsekin määritelmästä riippuen sekä ainoa lapsi että yksi kuudesta sisaruksesta. Sisarussuhdetta ei solmita, eikä sitä ole mahdollista purkaa. Vaikka sisarukset jakavat usein perimän, nimen, lapsuudenkodin ja tärkeitä ihmissuhteita, sisaruutta eivät määrittele tiukat normit. Sisaruuden näennäinen itsestäänselvyys kätkee taakseen ristiriitoja, monimuotoisuutta ja iloa.
Saako siitä tuntea surua, että on ainoa lapsi? Miten omien lastensa sisarussuhdetta voi tukea? Ketkä lasketaan sisaruksiksi? Lasketaanko velipuolet ja -siskot? Entä isä- tai äitipuolen lapset? Ystävät, joiden kanssa on viettänyt enemmän aikaa kuin kenenkään muun? Saman lahjoittajan soluista alkunsa saaneet lapset? Analyyttisen tarkka, mutta päättäväisen optimistinen kirja etsii vastausten lisäksi parempia kysymyksiä - ja antaa lukijalle tilaa löytää omat vastauksensa.
Kirja on esseistinen ja omaelämänkerrallinen, jossa käsitellään uusperheiden sekä ydinperheiden normistoa liittyen sisaruksiin. Kukkapuro alkoi selvittää omaa sukulaishistoriaansa ja siten sisaruussuhteita. Sisaruuksia sai paljon miettimään omia roolejani muiden elämässä; sisaruksena, kahden lapsen äitinä, tätinä, ystävänä ja kummina. Kirja syventyy hyvin siihen mikä on Kukkapuron henkilökohtaista koettua sisaruutta sekä tutkimusten kautta sisaruuden merkitys.
avartava kirja sisarusuhteiden tärkeydestä yleisesti ja samalla osittainen omaelämäkerta ida kukkapuron erikoisesta elämästä ja erityisesti lapsuudesta. luin kesällä vanhoja kodin kuvalehtiä mökillä, ja sattumalta luin peräkkäin yrjön ja idan haastattelut. oli hauska huomata tämä kirja pian sen jälkeen!