What do you think?
Rate this book
Järjestäjä
Epätoivoinen rakkaustarina, sankariksi patistava elämäntaito-opas, satiiria aikamme ilmiöistä - räävittömän hauska esikoisteos on kaikkea tätä
Tarmo työskentelee hirviömäisen kirjastonjohtaja Lillukan alaisuudessa, mutta hänestä on enempään. Tarmo haluaa olla sankari. Hän jättää työnsä kirjastossa ja ryhtyy Suomalaisen Teatterin järjestäjäksi. Ja järjestäjänä hän todellakin järjestää: tarvittiin näyttämölle sitten pallomeri, kontillinen sanomalehtiä tai tosielämän romanikerjäläinen, Tarmo järjestää.
Teatterin toinen toistaan erikoisempien persoonallisuuksien keskellä Tarmo myös opettelee sitä, mitä on olla todellinen mies. Samalla hän metsästää alati pakenevaa ihastustaan, teatterin nuorta tähteä Danielia.
Tarmo työskentelee hirviömäisen kirjastonjohtaja Lillukan alaisuudessa, mutta hänestä on enempään. Tarmo haluaa olla sankari. Hän jättää työnsä kirjastossa ja ryhtyy Suomalaisen Teatterin järjestäjäksi. Ja järjestäjänä hän todellakin järjestää: tarvittiin näyttämölle sitten pallomeri, kontillinen sanomalehtiä tai tosielämän romanikerjäläinen, Tarmo järjestää.
Teatterin toinen toistaan erikoisempien persoonallisuuksien keskellä Tarmo myös opettelee sitä, mitä on olla todellinen mies. Samalla hän metsästää alati pakenevaa ihastustaan, teatterin nuorta tähteä Danielia.
383 pages, Hardcover
First published January 1, 2014
50 people are currently reading
445 people want to read
About the author
Antti Holma
12 books70 followersAntti Holma valmistui teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2008. Hän on toiminut näyttelijänä, juontajana, käsikirjoittajana ja kirjailijana. Holman esikoisromaani Järjestäjä ilmestyi syksyllä 2014 ja sai erikoismaininnnan Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoraadilta.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 104 reviews
February 3, 2015
Nykyään kirjoitetaan paljon lukija-arvosteluiden vaikutuksesta kirjallisuuteen. Ammattilaisarviot vähenevät, ja monet harmittelevat tavallisten lukijoiden arvioiden keskittymistä henkilökohtaiseen lukukokemukseen erittelevän ja analysoivan lähestymistavan sijaan; ei kirjoiteta kirjoista teksteinä, vaan itsestä kokijana.
”Järjestäjä” on romaani, jonka osaan arvioida vain lukuelämykseni kautta. Yritän aina pohtia lukemieni kirjojen ansioita ja eritellä sitä, mitkä tekijät saavat aikaan niihin liittyvät tykkään/en tykkää –reaktiot, mutta Antti Holman esikoisromaani on huikea niin vaikeasti määriteltävällä tavalla, että suurimmaksi osaksi luovutan tekstianalyysin suhteen.
Lähestyin ”Järjestäjää” kiinnostuneella varauksella. Kirjan ympärillä oli aika paljon keskustelua, koska sen kirjoittaja oli juuri nousemassa suuren kansan tietoisuuteen näyttelijänä suositussa Putous-viihdeohjelmassa. Tykästyin minäkin taitavaan ja kohtuuttoman komeaan Holmaan, ja kirjailijan ajankohtaisuus veti myös esikoisromaanin pariin. Julkisuusaspekti on lukukriteerinä itsessään arvoton, mutta romaanin aihepiiri ja kehuva vastaanotto kiehtoi sen verran, että annoin uteliaisuudelle periksi.
Ennakkoluuloinen kyllä olin. Kirjaa markkinoitiin hulvattomana, ja komedia ei ole oma suosikkigenreni. Pelkäsin, että näkisin mielessäni Holman sympaattisen Putous-hahmon Kissi Vähä-Hiilarin jokaisena naishahmona. Huomioin heti minäkertojan. ”Tyypillistä aloittelevalle kirjailijalle,” ajattelin. Ulkopuolinen, jopa ihmisvihainen kertojahahmokin tuntui tutulta nykykirjallisuudesta.
Pian huomasin kuitenkin, että teksti veti todella hyvin, kertojahahmo alkoi kiinnostaa. Huumori oli hauskaa, kuivaa ja kielellistä, juuri sellaista, joka tähän lukijaan iskee. Merkityksiäkin alkoi ilmetä. Ei mennyt aikaakaan, kun olin koukussa. Tekstin syventyessä luin jo maanisesti, ahmien.
”Järjestäjä” siis kertoo Tarmosta, noin 30-vuotiaasta introvertistä, joka työskentelee kirjastonhoitajana. Holman kuvaus kirjaston työyhteisöstä on lupaukset lunastavasti hulvaton, mutta vakuuttavan ahdistava. Patologisesti anteeksipyytelevä Tarmo on ainoana miehenä työpaikan maskotti, jota ei oteta vakavasti. Toisaalta hän on ”yksi meistä tytöistä”. Kirjastotädit haluavat kaataa huolensa hyvän kuuntelijan päälle välittämättä siitä, että tämä ahdistuu. Tarmo ei halua olla huolisäkki tai yksi tytöistä, hän haluaa olla mies.
Tasapaino järkkyy entisestään, kun Tarmo rakastuu järjettömästi ensisilmäyksellä nuoreen Danieliin, näyttelijään, joka käväisee kirjaston tiskillä. Asioiden pitää muuttua. Tarmo alkaa rakentaa itsestään miestä. Hän päätyy riittävän uskottavien vaiheiden kautta järjestäjäksi Suomalaiseen Teatteriin, jossa Daniel on vierailevana tähtenä. Teatterissa harjoitellaan näytelmää, jonka rakentamiseen järjestäjämme kietoutuu muutenkin kuin ammatillisesti. Muut luovat näytelmää, Tarmo luo todellisuutta. Seuraa havainnoivaa, hauskaa, ajoittain painajaismaista ja katkeamattomasti syvenevää henkilödraamaa. Parodia kääntyy vakavaksi ja painavaksi ja taas hauskaksi vaivatta. Usein ei tiedä, missä sävyssä vakavuuden skaalalla liikutaan, ja silloin vasta ajatukset juoksevatkin.
Alkuasetelma ja aihealue eivät ehkä lupaa mitään erityistä, niin herkullinen kuin teatterilava paikkana onkin. Mutta ”Järjestäjä” on äärettömän lumoava ja yllättävä kokonaisuus. Mieleeni tulee amerikkalaiskirjailija David Sedariksen parhaan omaelämäkerralliset tekstit, jotka onnistuvat puhuttelemaan vaikeissakin aihepiireissä, mutta kuitenkin naurattamaan täysin luontevasti. Psykologinen dekonstruktio esiripun takana muistuttaa myös juuri oikealla tavalla Darren Aronofskyn elokuvahelmestä ”Black Swan”.
Holman proosa iskee huumorillaan yllättäen, niin että naurulle ei voi mitään. Yhtä suurella intensiteetillä se vetää lukijan ajoittain pimeyteen ja hulluuteen. Teksti ei ole vain loistavaa, se on oikeasti nerokasta. En muista olleeni näin avuttomasti kirjan vietävissä sitten vuoden 2006, jolloin samaan ylsi Jonathan Safran Foerin mestariteos ”Extremely Loud and Incredibly Close”.
Sukupuoliroolikriittisenä lukijana pidin Tarmon miehistymisprojektia alun perin epäkiinnostavana aiheena, mutta sen tuoma suodatin tarjoaa teräviä, irvaileviakin havaintoja sukupuolittuneesta kanssakäymisestä ihmisten välillä. Kirjan selkein antagonisti on valitettavan tunnistettava hahmo, nuori miesnäyttelijä Tomi, joka haistaa sankarimme epävarmuuden ja leikkii niillä. Tarmon vaistomainen alistuvuus peilaa kohtauksia, jossa tämä harrastaa anonyymiä, rajua seksiä eteisensä lattialla vailla katsekontaktia, tuntemattomille miehille kasvot peitettynä antautuen. Älähdän herkästi, jos fetisistinen sadomasokismi ja oikea väkivalta- henkinen tai fyysinen- rinnastetaan, mutta Holma myy näkökulman. Tarmo ei leiki valta-asetelmilla seksuaalisesti, hän ei vain pääse niistä eroon edes- tai varsinkaan- häpeän kyllästämällä seksuaalisuuden alueella.
Romaanin näkökulma on käytännössä vain Tarmon, vaikka tämän yksipuolisen rakkauden kohteen Danielinkin sielunmaailmaa valotetaan päiväkirjamerkintöjen kautta. Aluksi Daniel tuntui lähestulkoon parodiselta hahmolta, hölmöltä vastakohdalta Tarmon rakentamalle jumalkuvalle, mutta hahmo syvenee ansiokkaasti. Kaikki muut hahmot jäävät ensisilmäyksellä ohuiksi, koska näemme heidät vain Tarmon etäisen näkökulman läpi. Mutta kun alamme oppia tuosta näkökulmasta, alamme myös nähdä sen läpi. ”Järjestäjä” on läpikotaisin myötätuntoinen, ja sitä kautta erityisen väkevä teos. Ihmisiä vieroksuvassa, mutta naisten rakastamassa Tarmossa on esimerkiksi misogyniaa, minkä tajuttuaan lukija näkee kirjan naishahmoissa syvyyttää, jota kertoja ei huomioi. Teatterin diivailevassa Valvarassa on voimaa ja haavoittuvuutta, nuoressa kyvyssä Annissa, Danielin rakastajassa, erityistä herkkyyttä, jonka tämä pahaa-aavistamattomana paljastaa luonnolliselle viholliselleen. Teatterin ulkopuolella Tarmolle tärkein nainen on Minnamari, lestadiolainen työkaveri kirjastosta, joka tarraa kiinni entiseen ystäväänsä avioliittokriisissä. Minnamarin takertuvuudesta Tarmo etsii omaa suojaansa.
Tekisi hirveästi mieli käydä kirja läpi kappale kappaleelta ja analysoida sitä läpikotaisin, jokaisen käänteen paljastaen, mutta tämä ei oikein palvele edes lukija-arvostelun tehtävää. Tyydyn toteamaan, että rohkeita yllätyksiä riittää, ja psykologinen syvyys saavuttaa lähes loputtomia ulottuvuuksia.
Voin hyvin kuvitella, että monelle lukijalle ”Järjestäjä” voi olla keskinkertainen kokemus. Kirjan kerronta on hyvää ja juoni tahdittuu taidokkaasti, mutta oma hullaantumiseni on niin vaikeasti eriteltävää, että en usko sen yleispätevyyteen. Tarmon hahmossa on hyvin paljon tarttumapintaa juuri itselleni, toisaalta ulkopuolisuuden ja kaipuun kuvaukset koskettavat varmasti useimpia. Tarmo on pelottava, mutta herkkyydessään vetoava, ennen kaikkea moniulotteinen ja todellinen. Muutaman kerran hän keskustelee etäisen yksinhuoltajaisänsä kanssa puhelimessa. Lukijaa itkettää.
”Järjestäjän” jälkeen olo on tyhjä, vaikuttunut ja vakuuttunut. Harmittaa, että kirjailija sattuu olemaan tällä hetkellä supersuosittu, häkellyttävän karismaattinen ja kiireinen esiintyjä. Tämän taidonnäytteen jälkeen Holman mielen melkein soisi keskittyvän yksinomaan kirjoittamiseen.
”Järjestäjä” on romaani, jonka osaan arvioida vain lukuelämykseni kautta. Yritän aina pohtia lukemieni kirjojen ansioita ja eritellä sitä, mitkä tekijät saavat aikaan niihin liittyvät tykkään/en tykkää –reaktiot, mutta Antti Holman esikoisromaani on huikea niin vaikeasti määriteltävällä tavalla, että suurimmaksi osaksi luovutan tekstianalyysin suhteen.
Lähestyin ”Järjestäjää” kiinnostuneella varauksella. Kirjan ympärillä oli aika paljon keskustelua, koska sen kirjoittaja oli juuri nousemassa suuren kansan tietoisuuteen näyttelijänä suositussa Putous-viihdeohjelmassa. Tykästyin minäkin taitavaan ja kohtuuttoman komeaan Holmaan, ja kirjailijan ajankohtaisuus veti myös esikoisromaanin pariin. Julkisuusaspekti on lukukriteerinä itsessään arvoton, mutta romaanin aihepiiri ja kehuva vastaanotto kiehtoi sen verran, että annoin uteliaisuudelle periksi.
Ennakkoluuloinen kyllä olin. Kirjaa markkinoitiin hulvattomana, ja komedia ei ole oma suosikkigenreni. Pelkäsin, että näkisin mielessäni Holman sympaattisen Putous-hahmon Kissi Vähä-Hiilarin jokaisena naishahmona. Huomioin heti minäkertojan. ”Tyypillistä aloittelevalle kirjailijalle,” ajattelin. Ulkopuolinen, jopa ihmisvihainen kertojahahmokin tuntui tutulta nykykirjallisuudesta.
Pian huomasin kuitenkin, että teksti veti todella hyvin, kertojahahmo alkoi kiinnostaa. Huumori oli hauskaa, kuivaa ja kielellistä, juuri sellaista, joka tähän lukijaan iskee. Merkityksiäkin alkoi ilmetä. Ei mennyt aikaakaan, kun olin koukussa. Tekstin syventyessä luin jo maanisesti, ahmien.
”Järjestäjä” siis kertoo Tarmosta, noin 30-vuotiaasta introvertistä, joka työskentelee kirjastonhoitajana. Holman kuvaus kirjaston työyhteisöstä on lupaukset lunastavasti hulvaton, mutta vakuuttavan ahdistava. Patologisesti anteeksipyytelevä Tarmo on ainoana miehenä työpaikan maskotti, jota ei oteta vakavasti. Toisaalta hän on ”yksi meistä tytöistä”. Kirjastotädit haluavat kaataa huolensa hyvän kuuntelijan päälle välittämättä siitä, että tämä ahdistuu. Tarmo ei halua olla huolisäkki tai yksi tytöistä, hän haluaa olla mies.
Tasapaino järkkyy entisestään, kun Tarmo rakastuu järjettömästi ensisilmäyksellä nuoreen Danieliin, näyttelijään, joka käväisee kirjaston tiskillä. Asioiden pitää muuttua. Tarmo alkaa rakentaa itsestään miestä. Hän päätyy riittävän uskottavien vaiheiden kautta järjestäjäksi Suomalaiseen Teatteriin, jossa Daniel on vierailevana tähtenä. Teatterissa harjoitellaan näytelmää, jonka rakentamiseen järjestäjämme kietoutuu muutenkin kuin ammatillisesti. Muut luovat näytelmää, Tarmo luo todellisuutta. Seuraa havainnoivaa, hauskaa, ajoittain painajaismaista ja katkeamattomasti syvenevää henkilödraamaa. Parodia kääntyy vakavaksi ja painavaksi ja taas hauskaksi vaivatta. Usein ei tiedä, missä sävyssä vakavuuden skaalalla liikutaan, ja silloin vasta ajatukset juoksevatkin.
Alkuasetelma ja aihealue eivät ehkä lupaa mitään erityistä, niin herkullinen kuin teatterilava paikkana onkin. Mutta ”Järjestäjä” on äärettömän lumoava ja yllättävä kokonaisuus. Mieleeni tulee amerikkalaiskirjailija David Sedariksen parhaan omaelämäkerralliset tekstit, jotka onnistuvat puhuttelemaan vaikeissakin aihepiireissä, mutta kuitenkin naurattamaan täysin luontevasti. Psykologinen dekonstruktio esiripun takana muistuttaa myös juuri oikealla tavalla Darren Aronofskyn elokuvahelmestä ”Black Swan”.
Holman proosa iskee huumorillaan yllättäen, niin että naurulle ei voi mitään. Yhtä suurella intensiteetillä se vetää lukijan ajoittain pimeyteen ja hulluuteen. Teksti ei ole vain loistavaa, se on oikeasti nerokasta. En muista olleeni näin avuttomasti kirjan vietävissä sitten vuoden 2006, jolloin samaan ylsi Jonathan Safran Foerin mestariteos ”Extremely Loud and Incredibly Close”.
Sukupuoliroolikriittisenä lukijana pidin Tarmon miehistymisprojektia alun perin epäkiinnostavana aiheena, mutta sen tuoma suodatin tarjoaa teräviä, irvaileviakin havaintoja sukupuolittuneesta kanssakäymisestä ihmisten välillä. Kirjan selkein antagonisti on valitettavan tunnistettava hahmo, nuori miesnäyttelijä Tomi, joka haistaa sankarimme epävarmuuden ja leikkii niillä. Tarmon vaistomainen alistuvuus peilaa kohtauksia, jossa tämä harrastaa anonyymiä, rajua seksiä eteisensä lattialla vailla katsekontaktia, tuntemattomille miehille kasvot peitettynä antautuen. Älähdän herkästi, jos fetisistinen sadomasokismi ja oikea väkivalta- henkinen tai fyysinen- rinnastetaan, mutta Holma myy näkökulman. Tarmo ei leiki valta-asetelmilla seksuaalisesti, hän ei vain pääse niistä eroon edes- tai varsinkaan- häpeän kyllästämällä seksuaalisuuden alueella.
Romaanin näkökulma on käytännössä vain Tarmon, vaikka tämän yksipuolisen rakkauden kohteen Danielinkin sielunmaailmaa valotetaan päiväkirjamerkintöjen kautta. Aluksi Daniel tuntui lähestulkoon parodiselta hahmolta, hölmöltä vastakohdalta Tarmon rakentamalle jumalkuvalle, mutta hahmo syvenee ansiokkaasti. Kaikki muut hahmot jäävät ensisilmäyksellä ohuiksi, koska näemme heidät vain Tarmon etäisen näkökulman läpi. Mutta kun alamme oppia tuosta näkökulmasta, alamme myös nähdä sen läpi. ”Järjestäjä” on läpikotaisin myötätuntoinen, ja sitä kautta erityisen väkevä teos. Ihmisiä vieroksuvassa, mutta naisten rakastamassa Tarmossa on esimerkiksi misogyniaa, minkä tajuttuaan lukija näkee kirjan naishahmoissa syvyyttää, jota kertoja ei huomioi. Teatterin diivailevassa Valvarassa on voimaa ja haavoittuvuutta, nuoressa kyvyssä Annissa, Danielin rakastajassa, erityistä herkkyyttä, jonka tämä pahaa-aavistamattomana paljastaa luonnolliselle viholliselleen. Teatterin ulkopuolella Tarmolle tärkein nainen on Minnamari, lestadiolainen työkaveri kirjastosta, joka tarraa kiinni entiseen ystäväänsä avioliittokriisissä. Minnamarin takertuvuudesta Tarmo etsii omaa suojaansa.
Tekisi hirveästi mieli käydä kirja läpi kappale kappaleelta ja analysoida sitä läpikotaisin, jokaisen käänteen paljastaen, mutta tämä ei oikein palvele edes lukija-arvostelun tehtävää. Tyydyn toteamaan, että rohkeita yllätyksiä riittää, ja psykologinen syvyys saavuttaa lähes loputtomia ulottuvuuksia.
Voin hyvin kuvitella, että monelle lukijalle ”Järjestäjä” voi olla keskinkertainen kokemus. Kirjan kerronta on hyvää ja juoni tahdittuu taidokkaasti, mutta oma hullaantumiseni on niin vaikeasti eriteltävää, että en usko sen yleispätevyyteen. Tarmon hahmossa on hyvin paljon tarttumapintaa juuri itselleni, toisaalta ulkopuolisuuden ja kaipuun kuvaukset koskettavat varmasti useimpia. Tarmo on pelottava, mutta herkkyydessään vetoava, ennen kaikkea moniulotteinen ja todellinen. Muutaman kerran hän keskustelee etäisen yksinhuoltajaisänsä kanssa puhelimessa. Lukijaa itkettää.
”Järjestäjän” jälkeen olo on tyhjä, vaikuttunut ja vakuuttunut. Harmittaa, että kirjailija sattuu olemaan tällä hetkellä supersuosittu, häkellyttävän karismaattinen ja kiireinen esiintyjä. Tämän taidonnäytteen jälkeen Holman mielen melkein soisi keskittyvän yksinomaan kirjoittamiseen.
July 30, 2021
Hirveä. Suosittelen.
November 17, 2023
Rakastin ja inhosin tätä kirjaa vuoron perään. Outo ja aika hirveä lukukokemus, mutta (ehkä) hyvällä tavalla. En tiedä onko 4 tähteä liikaa, mutta 3 tuntuu jotenkin kädenlämpöiseltä, mitä kirja ei ainakaan ollut.
Read
October 17, 2014En tiedä, millainen ihminen tällaisesta romaanista pitää, mutta minun juttu ei tämä kyllä ollut. En päässyt alun vastenmielisestä naisvihasta eteenpäin ja kun selailin teosta loppuun, niin vastenmielisyyteni vain kasvoi. Yhdelläkään sivulla en viipynyt koko sivun vertaa. Tämä kirja on hyvä esimerkki siitä, miksen juurikaan koske kotimaisiin nykyromaaneihin. Kielenkäytto ja asenteet olivat lähinnä tunkkaisia räävittömyyden sijaan (takakansimainostus), eikä tarina lähtenyt lentoon ensimmäisten sivujen jälkeen. Tällaisen seurassa on minun mahdoton "viihtyä". Mielestäni vihaa esimiestään kohtaan voi kyllä esittää muutenkin kuin pohjattomana naisvihana. Hyvä kirjailija pystyy verhoamaan mitä tahansa soopaa tekstiin älykkäästi niin, että lukija ei huomaa sitä ennen kuin on "myöhäistä". Tässä ei mielestäni niin käynyt.
August 23, 2017
Mielenkiintoisinta tässä taisi olla teatterityön kuvaus – on aina mielenkiintoista, kun kirja avaa jotain sellaista työelämän osa-aluetta erityispiirteineen, jota ei itse muuten tunne.
Radio Sodoman kuuntelemisen jälkeen oli helppo kuulla monen hahmon ääni päässään. Tämä voisi olla mainio äänikirjana, jos vain lukijana olisi hahmoihin täysillä eläytyvä Antti Holma.
Varsinkin lopussa käänteissä oli kevyttä sekavuutta – että mitä siinä nyt sitten tapahtui? Tiedäpä tuota. Mainio kirja siitäkin huolimatta, lukisin ja kuuntelisin mieluusti Holmalta muutakin.
Radio Sodoman kuuntelemisen jälkeen oli helppo kuulla monen hahmon ääni päässään. Tämä voisi olla mainio äänikirjana, jos vain lukijana olisi hahmoihin täysillä eläytyvä Antti Holma.
Varsinkin lopussa käänteissä oli kevyttä sekavuutta – että mitä siinä nyt sitten tapahtui? Tiedäpä tuota. Mainio kirja siitäkin huolimatta, lukisin ja kuuntelisin mieluusti Holmalta muutakin.
April 8, 2021
Lieneenkö lukijana ollut väärä ihminen, väärän mielentila vai oliko tämä kirja vain vastenmielinen. Teos ei ollut edes kunnolla raivoa herättävä, jotta olisin provosoitunut tarpeeksi tarkastellakseni niitä mekanismeja, jotka provosoitumista aiheuttivat. Laimeahko, vaikkakin ihmisanalyysissaan sakea. Pidin siitä, miten hahmoja analysoitiin sen mukaan, miten ja missä he lukevat kirjoja ja teatteri on kyllä yksi kummallisuuksien maailma. Tässä tuntui olevan joko kerroksittain sisäistettyä homofobiaa tai tahallaan kirjoitettu alistava ja itseään vihaava päähenkilö. Lopun etäännytys proosasta teatteriksi etäännytti minut lukijana siten, että kliimaksi lässähti kesken.
February 9, 2020
Kyllä. T: nykyinen kirjastonhoitaja, entinen teatterilainen
March 1, 2015
Todettakoon ensimmäiseksi, että kirjana, siis rakenteellisesti ja kerronnallisesti, Järjestäjä on tavattoman oivallinen romaani. Holman kielenkäyttö on rikasta, ihmistyyppejä analysoidaan terävästi ja huomiota nykypäivästä tehdään kärjistäen mutta tunnistettavasti. Järjestäjä on niin sanotusti todella tiukkaa tavaraa.
Ja sitten en kuitenkaan pitänyt siitä hirveästi. It's not you, it's me, ihan oikeasti. Päähenkilön kipuile omassa elämässä, väkivalta, ympärillä olevien ihmisten onnettomuus ja eritteet eivät nyt iskeneet. Ihmiskuville hymistelin, samoin joillekin tilanteille, muuten olin pääsääntöisesti ahdistunut. Väärä hetki, luulen.
Lukisin kyllä silti Holman seuraavan kirjan, ei sillä.
Ja sitten en kuitenkaan pitänyt siitä hirveästi. It's not you, it's me, ihan oikeasti. Päähenkilön kipuile omassa elämässä, väkivalta, ympärillä olevien ihmisten onnettomuus ja eritteet eivät nyt iskeneet. Ihmiskuville hymistelin, samoin joillekin tilanteille, muuten olin pääsääntöisesti ahdistunut. Väärä hetki, luulen.
Lukisin kyllä silti Holman seuraavan kirjan, ei sillä.
March 4, 2016
Taas kolmen ja neljän tähden välillä. Surullinen tarina, mutta silti täynnä huumoria. Alussa meni aikaa totutella tyyliin, mutta tarina kyllä tempaisi mukaansa, varsinkin siinä vaiheessa, kun päästiin teatterimaailmaan. Nokkela, hienosti kirjoitettu. Loppu jäi vähän hämäräksi. Inhorealistisuus ällötti, mutta sitä ei ollut onneksi liikaa. Ja se kyllä sopi tarinaan. Hiukan enemmän neljän tähden puolella siis.
gave-up-on
June 17, 2019juu ei pysty.
May 16, 2020
En ihan tällaista odottanut Antti Holmalta, mutta yllätykseni oli siis varsin positiivista (vaikka Radio Sodoma on kyllä myös hyvä haha).
Päähenkilö on oikeastaan aika hirveä tyyppi, mutta hän tarkastelee maailmaa mielenkiintoisella tavalla ja toki hänen taustastaan paljastuu tarinan myötä ikäviä kokemuksia, joiden myötä aloin tuntea hieman enemmän empatiaa häntä kohtaan.
Teatteria ja sen erilaisia persoonia ja mielikuvituksellisia kirjoittamattomia sääntöjä kuvataan hienosti ja kirjan parasta antia ovatkin erikoiset ja omalaatuiset hahmot kirjaston Lillukka-hirmuvaltiaasta maailman miehisimpään mieheen Tomiin.
Satiirinen huumori on koko ajan läsnä, vaikka välillä kyllä tekee enemmän mieli itkeä kuin nauraa. Päähenkilö Tarmo tuntuu jotenkin raadollisen realistiselta hahmolta ja ehkä kamalinta on se, että hänen elämänsä alkaa muuttua paremmaksi, mutta sitten kaikki meneekin aivan hirveällä tavalla pieleen.
Loppu jää (onneksi) vähän avoimeksi, mutta kovin onnellinen se ei ainakaan ole. Odotin enemmänkin irvailevaa huumorin ilotulitusta (sitäkin siis kirjasta löytyy), mutta tämä okikin ainakin minulle lukukokemuksena syvällisempi ja vavisuttavampi (oho mikä sana :D) kuin olin ajatellut.
Päähenkilö on oikeastaan aika hirveä tyyppi, mutta hän tarkastelee maailmaa mielenkiintoisella tavalla ja toki hänen taustastaan paljastuu tarinan myötä ikäviä kokemuksia, joiden myötä aloin tuntea hieman enemmän empatiaa häntä kohtaan.
Teatteria ja sen erilaisia persoonia ja mielikuvituksellisia kirjoittamattomia sääntöjä kuvataan hienosti ja kirjan parasta antia ovatkin erikoiset ja omalaatuiset hahmot kirjaston Lillukka-hirmuvaltiaasta maailman miehisimpään mieheen Tomiin.
Satiirinen huumori on koko ajan läsnä, vaikka välillä kyllä tekee enemmän mieli itkeä kuin nauraa. Päähenkilö Tarmo tuntuu jotenkin raadollisen realistiselta hahmolta ja ehkä kamalinta on se, että hänen elämänsä alkaa muuttua paremmaksi, mutta sitten kaikki meneekin aivan hirveällä tavalla pieleen.
Loppu jää (onneksi) vähän avoimeksi, mutta kovin onnellinen se ei ainakaan ole. Odotin enemmänkin irvailevaa huumorin ilotulitusta (sitäkin siis kirjasta löytyy), mutta tämä okikin ainakin minulle lukukokemuksena syvällisempi ja vavisuttavampi (oho mikä sana :D) kuin olin ajatellut.
October 13, 2016
Vuoden oudoin kirja -palkinto menee tälle. Ehkä liiankin outo? Olisin ehkä tykännyt enemmän ilman kaikkea kirjallista "leikittelyä", jossa yhtäkkiä uudessa luvussa hyödynnetään jotain toista kerrontatapaa (esimerkiksi tajunnanvirtaa). Tarina itsessään on hyvä mutta jotenkin tämä tyyli nyt nakersi minua, siksi vain kolme tähteä.
May 12, 2015
Jätin kesken. Ei ollut mun mieleeni 150 sivua luettuani.
January 3, 2025
Aloitin jo joskus aiemmin Antti Holman esikoisromaania Järjestäjä, mutta se jäi tuolloin kesken. Nyt vuoden ensimmäisenä kirjana tuli tämä lukaistua (tai aloitin jo viime vuoden puolella).
Tarinassa Tarmo-niminen henkilö irtisanoutuu kirjastosta ja hakeutuu töihin teatteriin, järjestäjäksi, jotta voisi olla lähempänä näyttelijä Danielia, johon Tarmo on palavasti rakastunut.
Teoksessa saattaa olla hivenen omaelämäkerrallistakin materiaalia. Ainakin Antti Holman myöhemmin kirjoittamassa jonkinsortin omaelämäkerrallisessa kirjassa on tuotu esiin joitakin samoja asioita, kuin tässä romaanissa. Lisäksi Holman podcasteja kuunnelleena havaitsen joitakin tuttuja teemoja.
Tässä romaanissa Holma esittelee osaamistaan ja varsin taitavasti heittäytyy eri henkilöiden maailmaan. Tuleepa Holma romaanissa kirjoittaneeksi jarisarasvuomaista self-help-kirjaa sekä pari teatteriarvosteluakin. Jäi sellainen tunne, että Holma on tämänkin romaanin aineksia sittemmin jalostanut vielä paremmiksi tuotoksiksi podcsteissaan.
Päähenkilö Tarmo oli varsin vastenmielinen henkilö ja paikoin hänen edesottamuksiaan oli ahdistava lukea. Törmäsin netissä Hesarin arvioon tästä romaanista ja ainakin otsikko vaikutti silti, että kriitikko on tästä romaanista pitänyt. Luen Hesarin arvion kohta.
Antti Holma on erittäin lahjakas myös kirjoittajana. Minuun tämä romaani ei kuitenkaan tehnyt kovin suurta vaikutusta. Ja kun sen päähenkilön edesottamuksia oli niin ahdistava lukea, niin arvioksi 3,4/5.
Antti Holma: Järjestäjä (2014).
Tarinassa Tarmo-niminen henkilö irtisanoutuu kirjastosta ja hakeutuu töihin teatteriin, järjestäjäksi, jotta voisi olla lähempänä näyttelijä Danielia, johon Tarmo on palavasti rakastunut.
Teoksessa saattaa olla hivenen omaelämäkerrallistakin materiaalia. Ainakin Antti Holman myöhemmin kirjoittamassa jonkinsortin omaelämäkerrallisessa kirjassa on tuotu esiin joitakin samoja asioita, kuin tässä romaanissa. Lisäksi Holman podcasteja kuunnelleena havaitsen joitakin tuttuja teemoja.
Tässä romaanissa Holma esittelee osaamistaan ja varsin taitavasti heittäytyy eri henkilöiden maailmaan. Tuleepa Holma romaanissa kirjoittaneeksi jarisarasvuomaista self-help-kirjaa sekä pari teatteriarvosteluakin. Jäi sellainen tunne, että Holma on tämänkin romaanin aineksia sittemmin jalostanut vielä paremmiksi tuotoksiksi podcsteissaan.
Päähenkilö Tarmo oli varsin vastenmielinen henkilö ja paikoin hänen edesottamuksiaan oli ahdistava lukea. Törmäsin netissä Hesarin arvioon tästä romaanista ja ainakin otsikko vaikutti silti, että kriitikko on tästä romaanista pitänyt. Luen Hesarin arvion kohta.
Antti Holma on erittäin lahjakas myös kirjoittajana. Minuun tämä romaani ei kuitenkaan tehnyt kovin suurta vaikutusta. Ja kun sen päähenkilön edesottamuksia oli niin ahdistava lukea, niin arvioksi 3,4/5.
Antti Holma: Järjestäjä (2014).
July 30, 2023
Hauska, välillä räävi ja toisinaan vähän eklottava kirja. Eskaloituu loppua kohti. Luin tämän komediana, kuulin Holman äänen lukemassa tekstiä ja nauroin monesti ääneen, mutta ymmärrän, jos tämä jakaa mielipiteitä.
February 15, 2021
Ihan luettava mutta jotenkin sekava ja ehkä hieman liian vihamielinen. Ihan kivoja kohtiakin toki, eikä kaikkea avattu liian tarkasti vaan jätettiin jotain myös lukijan oivallettavaksi.
June 20, 2022
3,5 tähteä
Voi kunpa tämä ei olisi lässähtänyt loppua kohden!
Alun kirjastokuvaus oli mahtava, naurahtelin Lillukan kampauksien nimille bussissa.
Voi kunpa tämä ei olisi lässähtänyt loppua kohden!
Alun kirjastokuvaus oli mahtava, naurahtelin Lillukan kampauksien nimille bussissa.
March 31, 2020
Ohhoh! Tämän ostin muutama vuosi sitten alennusmyynneistä, ja silloin teininä Holman kirjoitustyyli ja nyrpeä Tarmo ei iskenyt. Mutta nyt, vain vähän vanhempana... Viihdyin tunti tolkulla tämän kirjan seurassa. Helppolukuinen, hauska ja vakava - voiko niin edes olla? No, tämä on. Kannet suljetessani olen mykistynyt. Ohhoh, tosiaan.
December 17, 2025
Yleensä Holman huumori uppoo muhun 100% mut tässä oli kaikki vähän liikaa. 😅 Meinasin lopettaa kesken mut luin sitten kuitenki loppuun ja tykkäsin enemmän ku päästiin teatterimaailmaan vaikka sielläkin tietty kaikki oli ihan hirveetä.
November 23, 2014
Järjestäjän juonessa on jännitteitä ja ulottuvuuksia, aivan kuten kirjastonhoitajasta teatterin järjestäjäksi ryhtyvässä päähenkilö-Tarmossa. Kirjailija hyödyntää erilaisia tekstityyppejä ovelasti. Lukijassa ristiriitaisia tunteita herättävä Tarmo on niin sanotun päätekstin minäkertoja. Lisäksi on otteita hupaisan stereotyyppisestä elämäntaito-oppaasta ja näytelmän dialogista, Tarmon toimintaa tietämättään ohjaavan Danielin rehellisen kaoottisia päiväkirjamerkintöjä, joitakin teatterikritiikkejä… Tai siis, mikä oikeastaan olikaan se pääteksti? Kuka lopulta ohjaa ja ketä? Holma heittäytyilee kielen rekisteristä toiseen vaivattoman oloisesti ja lisäksi sai ainakin minut välillä naurahtelemaan ääneen, vaikka usein tunnelma on vakava ja elämäntuskainen, välillä jopa jotenkin painajaismaisesti sijoiltaan.
Kieli on suorapuheista ja häpeilemätöntä, mutta roisius ei vie onneksi tilaa tarinalta. Järjestäjän maailma kipupisteineen ja koomillisuuksineen on fiktiota, josta pidin siksi, että huolimatta yltäkylläisyydestään teksti säilytti luettavuutensa alusta loppuun ja siksi, että päähenkilö on kovin kompleksinen ja silti kirjallisena hahmona toimiva. Interteksteistä, sukupuolesta, rooleista, projisoinnista, fiktion ja toden suhteesta ja muusta saanevat ennakkoluulottomat lukupiirit tästä rikasta keskustelua aikaan.
Kieli on suorapuheista ja häpeilemätöntä, mutta roisius ei vie onneksi tilaa tarinalta. Järjestäjän maailma kipupisteineen ja koomillisuuksineen on fiktiota, josta pidin siksi, että huolimatta yltäkylläisyydestään teksti säilytti luettavuutensa alusta loppuun ja siksi, että päähenkilö on kovin kompleksinen ja silti kirjallisena hahmona toimiva. Interteksteistä, sukupuolesta, rooleista, projisoinnista, fiktion ja toden suhteesta ja muusta saanevat ennakkoluulottomat lukupiirit tästä rikasta keskustelua aikaan.
October 4, 2014
Ihmeellinen romaani. Jotenkin ärsyttävä ja ihana ja pelottava ja viihdyttävä. Järjestäjä on Tarmo, joka tarinan alussa työskentelee keski-ikäisten, ra-sit-ta-vi-en naisten kanssa kirjastossa, kunnes kohtaa kauniin Danielin, varastaa selfhelpkirjan ja muuttaa elämänsä pestautumalla järjestäjäksi teatteriin. Tarmosta tulee mies. Mies, joka on pakkomielteisen rakastunut nuoreen näyttelijään, jonka luona asuu ihmeellisessä symbioosisuhteessa entinen kirjastokollega Minnamari, vaikka Tarmo ei sitä haluaisi, mies joka kutsuu keskellä yötä chattipalstoilta tuntemattomia miehiä luokseen. Hänestä tulee mies, joka todella osaa järjestää kaiken muun paitsi oman tärähtämään tuomitun mielensä.
Henkilöhahmot olivat hykerryttäviä, dialogille naurahteli kahvitauolla ääneen ja kirja kantoi ihmeellisesti lähes 400 sivunsa verran. Pidin erityisesti siitä hienovaraisesta tavasta, jolla Holma maalaa Tarmon mielen näkyviin lukijalle. Kuinka heti ei huolestu raivokohtauksesta perunaleivoksen suhteen tai siitä, että Tarmo pyytää chatpalstan miehiä kohtelemaan häntä huonosti, koska muuta hän ei ansaitse. Kuinka rakkaus Danieliin on ensin viatonta, sitten täynnä toimintaa, sitten pakkomielteistä (kopioiko se oikeasti sen avaimet! get a grip man!).
Henkilöhahmot olivat hykerryttäviä, dialogille naurahteli kahvitauolla ääneen ja kirja kantoi ihmeellisesti lähes 400 sivunsa verran. Pidin erityisesti siitä hienovaraisesta tavasta, jolla Holma maalaa Tarmon mielen näkyviin lukijalle. Kuinka heti ei huolestu raivokohtauksesta perunaleivoksen suhteen tai siitä, että Tarmo pyytää chatpalstan miehiä kohtelemaan häntä huonosti, koska muuta hän ei ansaitse. Kuinka rakkaus Danieliin on ensin viatonta, sitten täynnä toimintaa, sitten pakkomielteistä (kopioiko se oikeasti sen avaimet! get a grip man!).
April 1, 2015
Kaiken HelMet-jonottamisen jälkeen melkoinen pettymys. Pakollinen muka-ei-omaelämänkerrallinen esikoisromaani, jossa (ilmeisesti) yritettiin avata homona olemisen teemoja. Jokseenkin rasittavan kikkaileva juonenkänne lopussa, ja teksti oli kautta linjan kohtalaisen epätasaista liikkuen äärimmäisestä lyyrisyydestä brutaaliin.
June 14, 2015
No en kyllä oikein tiedä, mitä ajattelen. Ihan loistavan viiltäviä havaintoja, mutta olen surkea lukemaan/katsomaan mitään, mikä aiheuttaa myötähäpeää...Mutta suosittelen lämpimästi kaikille, jotka ovat olleet joskus kirjastossa töissä...
October 12, 2016
Taas näitä ihmisyyden rumuutta korostavia kirjoja, joissa ei ole yhtään pidettävää hahmoa. Olen pettynyt ja tätä lukiessa olo oli koko ajan lähinnä vastenmielinen. Paskaa, verta, rumaa seksiä ja sieluttomia ihmisiä.
December 31, 2016
Olihan se semmonen. Jotenkin odotin Holmalta jotain vähän nerokkaampaa. Muutama mainio käänne teki kirjasta luettavan, jopa viihdyttävän. Holman ääni kertojana soi korvissa alusta loppuun, mistä samaan aikaan pidin enkä pitänyt.
September 21, 2014
Hauskasti absurdi tarina mielen hajoamisesta. Ja aika paljosta muusta.
February 4, 2015
Viisi tähteä on vähän liikaa, mutta neljä olisi liian vähän. Tämä kirja on erinomaista hulluutta!
September 11, 2021
hiton kaoottinen mut hyvällä tavalla.
April 17, 2018
Eksoottinen tarina, jonka loppu tuntuu lähes legendaariselta.
Siltikään, kirja ei vaikuttanut minuun niin paljon kuin olin toivonut. Se on yllättävän pitkä ja yksityiskohtainen, itse teatterimaailmaan päästään vasta joskus 100 sivun jälkeen, ennen sitä valmistellaan alustusta tälle kaikelle. En ole varma oliko syy kirjan vai minun: en ole lukenut suomenkielistä kirjallisuutta reilu vuoteen ja ehkä siksi Holman "ällistyttävä verbaalinen lahjakkuus" ei välittynyt samalla tavalla kuin toivoin - ehkä minulta puuttui jokin mihin verrata sitä.
Toinen voi olla, että olin väärässä tunnelmassa: ystäväni kehui kirjaa 6/5 arvoiseksi, mutta itse näin paljon tässä ollutta huumoria turhankin synkkänä. Masokistinen homomies, joka vainoaa rakastaamansa miestä, tuntui todella pimeältä enkä ollut varma oliko minun oltava sympaattinen tälle höppänälle, naurettava vai pidettävä häntä iljettävänä. Tähän ei "välttämättä" auttanut, että luin tämän kanssa rinta rinnan kauhukirjaa.
Pidin siitä, miten se tuo esille teatterimaailmaa ja kun lopussa kaikki lässähtää viimeistään, näemme miten pinnallista ja sekopäistä tämä kaikki on. Ehkä jos Holma itse olisi lukenut tämän ääneen, hänen kirjoittamansa ja esittämänsä Radio Sodoman tavoin, olisin pitänyt siitä enemmän ja saanut kiinni siitä huumorista, jota hän yrittää välittää. Nyt huumori jäi vähän itselle etäiseksi.
Vaikka en ole yhä varma mitä olen mieltä päähenkilöstä, niin siitä ehdottomasti pisteet Holmalle: jos joskus on pakotettu erilaisen henkilön nahkoihin, niin nyt.
Siltikään, kirja ei vaikuttanut minuun niin paljon kuin olin toivonut. Se on yllättävän pitkä ja yksityiskohtainen, itse teatterimaailmaan päästään vasta joskus 100 sivun jälkeen, ennen sitä valmistellaan alustusta tälle kaikelle. En ole varma oliko syy kirjan vai minun: en ole lukenut suomenkielistä kirjallisuutta reilu vuoteen ja ehkä siksi Holman "ällistyttävä verbaalinen lahjakkuus" ei välittynyt samalla tavalla kuin toivoin - ehkä minulta puuttui jokin mihin verrata sitä.
Toinen voi olla, että olin väärässä tunnelmassa: ystäväni kehui kirjaa 6/5 arvoiseksi, mutta itse näin paljon tässä ollutta huumoria turhankin synkkänä. Masokistinen homomies, joka vainoaa rakastaamansa miestä, tuntui todella pimeältä enkä ollut varma oliko minun oltava sympaattinen tälle höppänälle, naurettava vai pidettävä häntä iljettävänä. Tähän ei "välttämättä" auttanut, että luin tämän kanssa rinta rinnan kauhukirjaa.
Pidin siitä, miten se tuo esille teatterimaailmaa ja kun lopussa kaikki lässähtää viimeistään, näemme miten pinnallista ja sekopäistä tämä kaikki on. Ehkä jos Holma itse olisi lukenut tämän ääneen, hänen kirjoittamansa ja esittämänsä Radio Sodoman tavoin, olisin pitänyt siitä enemmän ja saanut kiinni siitä huumorista, jota hän yrittää välittää. Nyt huumori jäi vähän itselle etäiseksi.
Vaikka en ole yhä varma mitä olen mieltä päähenkilöstä, niin siitä ehdottomasti pisteet Holmalle: jos joskus on pakotettu erilaisen henkilön nahkoihin, niin nyt.
Displaying 1 - 30 of 104 reviews