What do you think?
Rate this book
Zwischen zwei Leben
Als die Kinder aus dem Haus sind, beendet Jenni Mäki die unglückliche Ehe mit Jussi, ändert ihren Namen und bricht endlich aus dem Leben aus, das für sie vorgesehen Als Jenny Hill fängt sie noch einmal von vorn an. Ein Chor weiblicher Märchenfiguren begleitet sie dabei und kommentiert voller Scharfsinn die Absurdität der Ansprüche, denen Frauen in unserer Welt immer noch gerecht werden sollen.
Ein starker Roman über das Älterwerden als Frau und darüber, dass es nie zu spät ist, den eigenen Weg zu finden – in Finnland als feministisches Manifest gefeiert.
Ein starker Roman über das Älterwerden als Frau und darüber, dass es nie zu spät ist, den eigenen Weg zu finden – in Finnland als feministisches Manifest gefeiert.
262 pages, Kindle Edition
First published May 1, 2023
18 people are currently reading
396 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 87 reviews
May 28, 2023
Viisas teos keski-ikäisen - ja kaikenikäisen - naisen elämästä. Siitä, miten elämä voi mennä niin, että yrittää asettautua jonkun toisen määrittelemään tai oletettuun muottiin. Ja miltä tuntuu irrottautua vapaaksi ja kasvaa omaksi itsekseen. Hienosti kirjoitettu, moniääninen teos.
May 22, 2023
Voi Mäen Jenni, Jenny Hill.
Lempeä ja kauhean raivostuttava, tulee liian lähelle ja ei sitten kuitenkaan. Ihailen sitä, miten Minna voi kirjoittaa niin monenlaista ja silti se kuulostaa ja tuntuu Minnan tekstiltä.
Tästä tuli suosikki-Rytisaloni.
Lempeä ja kauhean raivostuttava, tulee liian lähelle ja ei sitten kuitenkaan. Ihailen sitä, miten Minna voi kirjoittaa niin monenlaista ja silti se kuulostaa ja tuntuu Minnan tekstiltä.
Tästä tuli suosikki-Rytisaloni.
February 19, 2024
Olen lukenut aiemmin Rytisalon Rouva C.:n ja teoksensa Lempi, jota rakastin.
Huomaan, että Minna Rytisalo uudistuu, on jokaisessa teoksessaan erilainen, yllätyksellinen ja sitä todellakin - yllätyksellinen ja erilainen - on uunituore Jenny Hill.
Jennyhän on oikeasti Jenni ja Hill on oikeasti Mäki, mutta kehityskertomuksessa, tai kuorintakertomuksessa, Jennistä kuoriutuu kaiken päälleopitun, päälleliimatun, sääntökirjanmukaisen, oletetun ja roolitetun alta se aito oikea tyttö/nainen/ihminen, se millainen hän oikeasti on.
Periaatteessahan tämä juoni (?) on hyvinkin tavallinen ja läpikoluttu, naistenlehdistäkin luettu, tylsästi jopa tuttuakin tutumpi. Ollaan keski-iässä, erotaan, mies löytää nuoremman ja saa uuden vaimon kanssa lapsen, heittäytyy uudenlaisessa tilanteessa koti-isäksi. On kaksi yhteistä jo aikuista lasta, kaukana kotoa. On tyhjää kotipesää, on eronjälkeistä minän etsintää, terapiaa, voimaantumista, vanhenemisen kremppaa, vaihdevuosia, pilatesta, napakoitumista työssä, uutta pikkuista asuntoa, muistoja.
Kiiltokuvaelämä, se aina vieras ja pinnisteltävä, erilaisilla olettamuksilla ja rooleilla kuorrutettu, jää taakse ja terapiassa, kirjeiden (Brigitte Macronille, bien sur, koska Brigitte on voimakas, voimaantunut, oman halun ja omantunnonarvon löytänyt/omaava, tabuja rikkonut) avulla nainen tunnistaa itseään, omia toiveitaan ja tarpeitaan.
Jennyn ja Brigitten lisäksi on vielä yksi kerros; saduista tutut naishahmot, Ajattaret jotka on muodikkaasti ajatasaistettu Jennyn elämää etäältä (mielikuvitusmaailmasta) katsomaan, ulkoapäin kommentoimaan ja monitoroimaan.
Ajattaret kertovat omat tarinanasa - eivät disney-tarinoina vaan sellaisian kuin ne ovat /olivat voineet olla (siis edelleen, nämähän ovat satuhahmoja).
(Mutta) Ja tietenkin Jenny voimaantuu (tietenkin), aikuistuu omaksi itsekseen, karistaa roolit ja päälleliimatut omaksi kuvitellut säännöt. Kehittyy ja kasvaa. Paljastuu.
Todellakin - monitasoinen, monisyinen, erilainen, kekseliäs, arvaamaton.
Rytisalo leikittelee rakenteella, tekstimuodoilla ja vaikka tuloksena olisi voinut tulla sekametelisoppa, ei tule, koska Rytisalo osaa kuljettaa kerroksellista tarinaa ja kirjoittaa niin rytmikkäästi, että teksti ikäänkuin virtaa silmien edessä, soljuu, ja vaikka voisi jäädä kuvitelmaan, että teos on kuin helppo kevyt välipala, muttei se ole, koska kaiken alla on viisautta, tunnistettavuutta, tarttumapintaa ja totuutta. Koska oikeastihan tämä on /voisi olla femistinen manifesti.
Mutta Lempi tämä ei ole, eikä valitettavasti minun lempikirjakaan.
Huomaan, että Minna Rytisalo uudistuu, on jokaisessa teoksessaan erilainen, yllätyksellinen ja sitä todellakin - yllätyksellinen ja erilainen - on uunituore Jenny Hill.
Jennyhän on oikeasti Jenni ja Hill on oikeasti Mäki, mutta kehityskertomuksessa, tai kuorintakertomuksessa, Jennistä kuoriutuu kaiken päälleopitun, päälleliimatun, sääntökirjanmukaisen, oletetun ja roolitetun alta se aito oikea tyttö/nainen/ihminen, se millainen hän oikeasti on.
Periaatteessahan tämä juoni (?) on hyvinkin tavallinen ja läpikoluttu, naistenlehdistäkin luettu, tylsästi jopa tuttuakin tutumpi. Ollaan keski-iässä, erotaan, mies löytää nuoremman ja saa uuden vaimon kanssa lapsen, heittäytyy uudenlaisessa tilanteessa koti-isäksi. On kaksi yhteistä jo aikuista lasta, kaukana kotoa. On tyhjää kotipesää, on eronjälkeistä minän etsintää, terapiaa, voimaantumista, vanhenemisen kremppaa, vaihdevuosia, pilatesta, napakoitumista työssä, uutta pikkuista asuntoa, muistoja.
Kiiltokuvaelämä, se aina vieras ja pinnisteltävä, erilaisilla olettamuksilla ja rooleilla kuorrutettu, jää taakse ja terapiassa, kirjeiden (Brigitte Macronille, bien sur, koska Brigitte on voimakas, voimaantunut, oman halun ja omantunnonarvon löytänyt/omaava, tabuja rikkonut) avulla nainen tunnistaa itseään, omia toiveitaan ja tarpeitaan.
Jennyn ja Brigitten lisäksi on vielä yksi kerros; saduista tutut naishahmot, Ajattaret jotka on muodikkaasti ajatasaistettu Jennyn elämää etäältä (mielikuvitusmaailmasta) katsomaan, ulkoapäin kommentoimaan ja monitoroimaan.
Ajattaret kertovat omat tarinanasa - eivät disney-tarinoina vaan sellaisian kuin ne ovat /olivat voineet olla (siis edelleen, nämähän ovat satuhahmoja).
(Mutta) Ja tietenkin Jenny voimaantuu (tietenkin), aikuistuu omaksi itsekseen, karistaa roolit ja päälleliimatut omaksi kuvitellut säännöt. Kehittyy ja kasvaa. Paljastuu.
Todellakin - monitasoinen, monisyinen, erilainen, kekseliäs, arvaamaton.
Rytisalo leikittelee rakenteella, tekstimuodoilla ja vaikka tuloksena olisi voinut tulla sekametelisoppa, ei tule, koska Rytisalo osaa kuljettaa kerroksellista tarinaa ja kirjoittaa niin rytmikkäästi, että teksti ikäänkuin virtaa silmien edessä, soljuu, ja vaikka voisi jäädä kuvitelmaan, että teos on kuin helppo kevyt välipala, muttei se ole, koska kaiken alla on viisautta, tunnistettavuutta, tarttumapintaa ja totuutta. Koska oikeastihan tämä on /voisi olla femistinen manifesti.
Mutta Lempi tämä ei ole, eikä valitettavasti minun lempikirjakaan.
October 27, 2023
Jenny Hillistä tuli suosikkini Rytisalon kirjoista. Seurasin Jenny Hillin elämänvaiheita varsin kiinnostuneena. Omaksi itsekseen pyrkivä Jenni Mäki löytää keski-ikäisenä itsestään paljon sellaista, mikä olisi kuulunut tietää jo nuorena. Osoittautuu, että avioero ei olekaan katastrofi, vaan uusi alku jollekin todelliselle.
Kirjassa on erilaisia kertojaääniä ja näkökulmia. Ajattaret - perinteisten satujen naispuoliset sankarit - ovat ihan parhaita Jennyn tarkkailijoita ja teräviä kommentaattoreita, itse asiassa tarkempia kuin Jenny itse. Jennyn kirjeet Brigitte Macronille ovat myös mukavan aggressiivisia.
Loppupuolella kirja alkaa toistaa keski-ikäisen naisen self helpiä ja voimaantumislatteuksia, joista nimenomaan odotin Jennyn vapautuvan.
Kirjassa on erilaisia kertojaääniä ja näkökulmia. Ajattaret - perinteisten satujen naispuoliset sankarit - ovat ihan parhaita Jennyn tarkkailijoita ja teräviä kommentaattoreita, itse asiassa tarkempia kuin Jenny itse. Jennyn kirjeet Brigitte Macronille ovat myös mukavan aggressiivisia.
Loppupuolella kirja alkaa toistaa keski-ikäisen naisen self helpiä ja voimaantumislatteuksia, joista nimenomaan odotin Jennyn vapautuvan.
June 11, 2023
Olipas erinomainen kirja! Tässä oli niin paljon samaistuttavaa tarinaa, että nautin joka sanasta. Rytisalo kirjoittaa selkeän ytimekkäästi, tunteellisuutta kaihtamatta mutta samalla liialliseen sentimentaalisuuteen sortumatta. Ennen kaikkea kirja on tarpeeksi lyhyt: monet hyvät tarinat pilataan liialla jaarittelulla. Kirja on sopivan mittainen, kun luettuaan jää ihan vähän kaipaamaan jatkoa, vaikkei sitten kuitenkaan.
June 9, 2023
Nii hyvä 😭❤️ Tämmönen tyhjentävä arvostelu ny
May 28, 2023
Jenny Hillin kansi sekä kuvaus aihepiiristä lupasivat hyvää.
Minun makuuni kirjoitustyyli/kerronta oli kuitenkin liian rönsyilevää ja oikeaoppisia lauserakenteita välttelevää.
En saanut otetta kirjan kertojaminästä, joka jossain kohtaa arvioi päähenkilön ulkonäköä sellaiseen tyyliin, jonka soisin itse vain päähenkilölle itselleen. Mutta ilmeisesti kertoja ei ollut Jenny itse, joten oli outoa että tarinan kertojaääni pyrki tuomaan kulahtaneita naisstereotypioita esille ulkopuolisena kertojana ja ”bodysheimaamaan”. Sellainen olisi sopinut paremmin tosiaan minä-muotoiselle päähenkilölle, jos nyt ylipäänsä jollekin.
Kirjassa verbien sijamuodot ja lauserakentelut laittoivat minut kirjan alkupuolella olettamaan että tässä kerrotaan nyt pitkään ja hartaasti jotakin sivujuonnetta, ja että vasta myöhemmin alkaa kerronta. Mutta kerronta pysyi sekavana sivulauseena kaiken aikaa. Teksti oli tajunnanvirtamaista. Jouduin lukea jotkin lauseet kahdesti ymmärtääkseni mikä niissä oli oleellista, ja lisäksi mietin onko kirjaa kunnolla oikoluettu ennen kustantamista.
Jenny Hill on saanut pääasiassa kehuja sanallisissa arvioissa, joten ehkäpä se olen vain minä, joka koki teoksen kokonaisluettavuuden olleen kehno. Harmi sinällään, koska aihepiirissä sinänsä eli keski-ikäisen naisen eron jälkeisessä voimaantumisessa olisi muutoin ollut potentiaalia antoisampaankin teokseen.
Minun makuuni kirjoitustyyli/kerronta oli kuitenkin liian rönsyilevää ja oikeaoppisia lauserakenteita välttelevää.
En saanut otetta kirjan kertojaminästä, joka jossain kohtaa arvioi päähenkilön ulkonäköä sellaiseen tyyliin, jonka soisin itse vain päähenkilölle itselleen. Mutta ilmeisesti kertoja ei ollut Jenny itse, joten oli outoa että tarinan kertojaääni pyrki tuomaan kulahtaneita naisstereotypioita esille ulkopuolisena kertojana ja ”bodysheimaamaan”. Sellainen olisi sopinut paremmin tosiaan minä-muotoiselle päähenkilölle, jos nyt ylipäänsä jollekin.
Kirjassa verbien sijamuodot ja lauserakentelut laittoivat minut kirjan alkupuolella olettamaan että tässä kerrotaan nyt pitkään ja hartaasti jotakin sivujuonnetta, ja että vasta myöhemmin alkaa kerronta. Mutta kerronta pysyi sekavana sivulauseena kaiken aikaa. Teksti oli tajunnanvirtamaista. Jouduin lukea jotkin lauseet kahdesti ymmärtääkseni mikä niissä oli oleellista, ja lisäksi mietin onko kirjaa kunnolla oikoluettu ennen kustantamista.
Jenny Hill on saanut pääasiassa kehuja sanallisissa arvioissa, joten ehkäpä se olen vain minä, joka koki teoksen kokonaisluettavuuden olleen kehno. Harmi sinällään, koska aihepiirissä sinänsä eli keski-ikäisen naisen eron jälkeisessä voimaantumisessa olisi muutoin ollut potentiaalia antoisampaankin teokseen.
July 21, 2025
Als sie knapp 50 Jahre alt ist und ihre Kinder bereits aus dem Haus sind, zerbricht Jenni Mäkis Ehe. Außer den körperlichen Veränderungen muss „Jenny Hill“, wie sie sich mit einem Schritt in die Moderne nun nennt, sich mit dem Verhältnis zu ihrer jüngeren, beruflich erfolgreichen Schwester Johanna auseinandersetzen und mit dem bisher unterschätzten Einfluss, den die gesellschaftliche Klasse ihres Mannes Jussi auf die Ehe des Paars hatte. Auf einer weiteren Ebene setzt sich Jenny mit der 87-jährigen Kaarina auseinander, der sie vorliest und die ihr verdeutlicht, dass Kaarinas Generation vor lauter Arbeit keine Zeit für all diese Befindlichkeiten hatte, die Jennys Generation heute plagen. Zudem treten sechs populäre Märchenfiguren/Prinzessinnen auf (Aschenputtel, Gretel, Dornröschen, Rapunzel, Rotkäppchen, Schneewittchen), die einzeln und im Team Jenny mit prägenden Rollenerwartungen konfrontieren. Die Mentorinnen diskutieren unterschiedlich eloquent, teils miteinander und kritisieren, dass sie ungefragt dafür ausgenutzt wurden, um als Märchenfiguren kleine Mädchen zu disziplinieren. Letztlich könnte man sich fragen, welcher Gewinn-Anteil den Märchenprinzessinnen für ihre Tätigkeit bis heute zusteht und ob Märchen zur Zeit ihrer Entstehung nicht eine Art Sensationspresse waren …
Jennys Schicksal konnte mich durchaus fesseln. Sie ist Arbeiterkind, seit längerem in Therapie, experimentiert mit Diäten, hadert mit ihrem Körper und ihrer Leistung als Mutter. Innerhalb der Therapie soll Jenny Briefe an eine prominente Person schreiben, (die diese Briefe sicherlich nicht lesen wird). Als Leserin konnte ich schwer einschätzen, wie viel von den Prinzessinnen-Rants bei Jenny ankommt und ob diese Abschnitte nicht eher an mich gerichtet sind. Letztlich drehen die sechs Kritikerinnen den Spieß um, indem sie appellieren: Wie konntet ihr nur!? (zulassen, dass eure Töchter Prinzessinnen sein möchten und sich in dem Fall mit Eheverträgen und Mitgift-Schachereien befassen müssen). Durch die Vielstimmigkeit und die unterschiedlichen Textarten wirkt das Buch zwar episodenhaft, regt jedoch in origineller Weise an, sich mit Ehe, Mutterschaft, Elternschaft, dem Empty-Nest-Syndrom und dem Klimakterium zu befassen. Ein bemerkenswertes Literaturverzeichnis rückt den Roman in die Nähe eines erzählenden Sachbuchs; denn „Perimenopower“ und "Die kranke Frau: Wie Sexismus, Mythen und Fehldiagnosen die Medizin bis heute beeinflussen" sind Sachtexte und gewiss keine Fiktion für Frauen, die gerade „dazwischen“ stecken.
Jennys Schicksal konnte mich durchaus fesseln. Sie ist Arbeiterkind, seit längerem in Therapie, experimentiert mit Diäten, hadert mit ihrem Körper und ihrer Leistung als Mutter. Innerhalb der Therapie soll Jenny Briefe an eine prominente Person schreiben, (die diese Briefe sicherlich nicht lesen wird). Als Leserin konnte ich schwer einschätzen, wie viel von den Prinzessinnen-Rants bei Jenny ankommt und ob diese Abschnitte nicht eher an mich gerichtet sind. Letztlich drehen die sechs Kritikerinnen den Spieß um, indem sie appellieren: Wie konntet ihr nur!? (zulassen, dass eure Töchter Prinzessinnen sein möchten und sich in dem Fall mit Eheverträgen und Mitgift-Schachereien befassen müssen). Durch die Vielstimmigkeit und die unterschiedlichen Textarten wirkt das Buch zwar episodenhaft, regt jedoch in origineller Weise an, sich mit Ehe, Mutterschaft, Elternschaft, dem Empty-Nest-Syndrom und dem Klimakterium zu befassen. Ein bemerkenswertes Literaturverzeichnis rückt den Roman in die Nähe eines erzählenden Sachbuchs; denn „Perimenopower“ und "Die kranke Frau: Wie Sexismus, Mythen und Fehldiagnosen die Medizin bis heute beeinflussen" sind Sachtexte und gewiss keine Fiktion für Frauen, die gerade „dazwischen“ stecken.
July 8, 2023
Vierastin aluksi kirjan rakennetta Jenny Hillin elämää kommentoivien satuhahmojen osalta, mutta kokonaisuudessaan tämä eri tasoissa kulkeva kirja oli ihanaa luettavaa. Pidin erityisesti Brigitte Macronille osoitetuista kirjeistä ja toisaalta useista yksittäisistä naisen elämää koskevista kuvauksista. Tästä kirjasta voisi kuvitella löytyvän samastumispintaa missä tahansa ikä- ja elämänvaiheessa olevalle naiselle, itseäni kosketti eniten aikuistuvista lapsista luopumisen ja irrottamisen teema. Tämä kasvutarina oli sen verran moniulotteinen, että luin valikoiduin osin kahteen kertaan peräkkäin.
August 18, 2025
3,75 ⭐️
An vielen Stellen hat das Buch Spaß gemacht, die Erzählweise mit den externen Ratschlägen ist erfrischend, leider teilweise etwas wirr und ich brauchte wirklich lange um rein zu kommen. Die Feministischen und emanzipierenden Themen der Hauptperson sind schön dargestellt aber auch nichts neues. Ich hatte echt Spaß aber irgendwie mehr erwartet
An vielen Stellen hat das Buch Spaß gemacht, die Erzählweise mit den externen Ratschlägen ist erfrischend, leider teilweise etwas wirr und ich brauchte wirklich lange um rein zu kommen. Die Feministischen und emanzipierenden Themen der Hauptperson sind schön dargestellt aber auch nichts neues. Ich hatte echt Spaß aber irgendwie mehr erwartet
July 4, 2023
3,5 tähteä. Tärkeä feminismisävytteinen romaani keski-ikäisen naisen heräämisestä ymmärtämään opittuja naisena olemisen malleja. Vaikka romaani ei oikein imaissutkaan minua mukaansa, aihe ja sen käsittelytapa kosketti ja herätti ajatuksia (etenkin tyttärien äitinä).
July 25, 2025
Zwischen Zwei Leben ist ein wirklich guter Titel für das Buch, das im finnischen Original nur Jenny Hill heißt. Jenny Hill, das ist eine Frau Ende 40. Nach 24 Ehejahren verlässt sie ihren ständig untreuen Ehemann und die unbefriedigende Ehe, nachdem die beiden Kinder ausgezogen und flügge geworden sind, ändert die Schreibweise ihres Namens, zieht in eine andere Stadt, eine andere Wohnung und findet sich in ihrem neuen Leben ein.
Jenny ist eine Frau, die sich immer angepasst hat, die immer alle zufrieden stellen wollte, nie selbst im Vordergrund oder Mittelpunkt stehen wollte, sondern gerne die Mutterrolle und Ehefrauenrolle erfüllt hat. Das Ungleichgewicht ihrer Ehe ist ihr nicht so richtig bewusst geworden und sie hat sich ihrem Ehemann nicht nur, aber auch finanziell und bezüglich ihrer unterschiedlichen Herkunfts-"schichten" unterlegen gefühlt.
Nun mit Ende 40 und als alleinstehende Frau beginnt sie sich damit auseinanderzusetzen, wer sie wirklich ist, welche Menschen in ihrem Leben wichtig sind und was sie vom Leben erwartet.
Das Buch ist zwar nicht sehr lang, hat es aber wirklich in sich. Die Kapitel sind immer aus der Sie-Perspektive über Jenny geschrieben, dazwischen schreibt sie als Teil einer Therapie Briefe, immer an Brigitte Macron, eine Frau, die sie fasziniert wegen ihres Mutes, deren Verhalten sie dennoch oft in ihren Briefen in Frage stellt.
Die dritte Perspektive sind die "Ajattaras" 6 bekannte weibliche Märchenfiguren: Aschenputtel, Schneewittchen, Dornröschen, Gretel, Rapunzel und Rotkäppchen. Wie eine Art innerer Chor wird abwechselnd aus deren Sicht Jennys Leben kommentiert und parallel dazu ihre eigene "wahre" Geschichte erzählt.
Dieses Stilmittel hat mich besonders begeistert, denn in diesen Stimmen kam so viel Wahres und manches Harte heraus, was mich als Frau fast genau im gleichen Alter wie Jenny tief ins Herz traf. Ich konnte Jenny sehr gut fühlen und bin gerne den Roman hindurch mit Jenny und ihrem Frauenchor mitgegangen. Auch die Briefe an Brigitte haben mich fasziniert, zeigten sie doch viele Facetten Jennys und auch, wie sie sich entwickelt und mit ihrem eigenen Leben und ihrer Vergangenheit auseinandersetzt.
Ich kann das Buch eindeutig weiterempfehlen, es ist allerdings eine Lektüre, die sehr nachdenklich macht, klug, tiefgründig und trotz aller Ernsthaftigkeit voller Lebensfreude und Hoffnung!
Jenny ist eine Frau, die sich immer angepasst hat, die immer alle zufrieden stellen wollte, nie selbst im Vordergrund oder Mittelpunkt stehen wollte, sondern gerne die Mutterrolle und Ehefrauenrolle erfüllt hat. Das Ungleichgewicht ihrer Ehe ist ihr nicht so richtig bewusst geworden und sie hat sich ihrem Ehemann nicht nur, aber auch finanziell und bezüglich ihrer unterschiedlichen Herkunfts-"schichten" unterlegen gefühlt.
Nun mit Ende 40 und als alleinstehende Frau beginnt sie sich damit auseinanderzusetzen, wer sie wirklich ist, welche Menschen in ihrem Leben wichtig sind und was sie vom Leben erwartet.
Das Buch ist zwar nicht sehr lang, hat es aber wirklich in sich. Die Kapitel sind immer aus der Sie-Perspektive über Jenny geschrieben, dazwischen schreibt sie als Teil einer Therapie Briefe, immer an Brigitte Macron, eine Frau, die sie fasziniert wegen ihres Mutes, deren Verhalten sie dennoch oft in ihren Briefen in Frage stellt.
Die dritte Perspektive sind die "Ajattaras" 6 bekannte weibliche Märchenfiguren: Aschenputtel, Schneewittchen, Dornröschen, Gretel, Rapunzel und Rotkäppchen. Wie eine Art innerer Chor wird abwechselnd aus deren Sicht Jennys Leben kommentiert und parallel dazu ihre eigene "wahre" Geschichte erzählt.
Dieses Stilmittel hat mich besonders begeistert, denn in diesen Stimmen kam so viel Wahres und manches Harte heraus, was mich als Frau fast genau im gleichen Alter wie Jenny tief ins Herz traf. Ich konnte Jenny sehr gut fühlen und bin gerne den Roman hindurch mit Jenny und ihrem Frauenchor mitgegangen. Auch die Briefe an Brigitte haben mich fasziniert, zeigten sie doch viele Facetten Jennys und auch, wie sie sich entwickelt und mit ihrem eigenen Leben und ihrer Vergangenheit auseinandersetzt.
Ich kann das Buch eindeutig weiterempfehlen, es ist allerdings eine Lektüre, die sehr nachdenklich macht, klug, tiefgründig und trotz aller Ernsthaftigkeit voller Lebensfreude und Hoffnung!
August 7, 2025
„Ich habe zu lange mit der Scham gelebt. Ich habe mich ihr angepasst, meinen Atem danach getaktet und sie mein ganzes erwachsenes Leben lang gestreichelt, um sie zu beruhigen. Jetzt schaffe ich das nicht mehr. Ich kann auch ohne sie leben.“
Jenni Mäki hat genug und tut, was sie schon lange hätte tun sollen: Sie verlässt ihren Ehemann nach fast 25 Jahren, der sie schon lange betrügt. Jetzt, mit 49 Jahren, muss sich Jenni eine neue Existenz aufbauen. Dazu gehört nicht nur eine eigene Wohnung und ein neuer Name, Jenny Hill, sondern auch die Emanzipation von ihren vielen Rollen, die sie lange verkörpert hat.
Erstmal find ichs so schlau, dass Jenni/Jenny zwei verschiedene Namen bekommt, um ihr Selbst in vor und nach der Trennung einzuteilen — dadurch wird der Cut umso deutlicher, ebenso wie ihr Ziel, sich ein neues Leben aufzubauen.
Jennys Entwicklung innerhalb des Romans ist subtil, eher langsam, was sie sehr authentisch macht. Sie lernt, alte Denkmuster loszulassen, ihren Mitmenschen Grenzen zu setzen und für sich einzustehen.
Wir erfahren als Lesende nur so viel, wie Jenny uns wissen lassen möchte; da werden hin und wieder kleine Hints gegeben, bspw. als sie einen Mann kennenlernt. Dadurch lässt uns der Text einerseits hautnah an ihren Gedanken und Gefühlen teilhaben, wahrt aber auch hier ihre Grenzen — gegenüber uns, den Leser:innen.
Jenny Hill und Jenni Mäki sind mir beide beim Lesen immer mehr ans Herz gewachsen; „Zwischen zwei Leben“ fühlt sich an wie ein Nachmittag mit einer Freundin, der man von ganzem Herzen das Beste wünscht, aber auch weiß, dass sie jedes noch so große Problem handeln kann. Ein Buch, aus dem man ganz selig rausgeht. 🫶🏻
Jenni Mäki hat genug und tut, was sie schon lange hätte tun sollen: Sie verlässt ihren Ehemann nach fast 25 Jahren, der sie schon lange betrügt. Jetzt, mit 49 Jahren, muss sich Jenni eine neue Existenz aufbauen. Dazu gehört nicht nur eine eigene Wohnung und ein neuer Name, Jenny Hill, sondern auch die Emanzipation von ihren vielen Rollen, die sie lange verkörpert hat.
Erstmal find ichs so schlau, dass Jenni/Jenny zwei verschiedene Namen bekommt, um ihr Selbst in vor und nach der Trennung einzuteilen — dadurch wird der Cut umso deutlicher, ebenso wie ihr Ziel, sich ein neues Leben aufzubauen.
Jennys Entwicklung innerhalb des Romans ist subtil, eher langsam, was sie sehr authentisch macht. Sie lernt, alte Denkmuster loszulassen, ihren Mitmenschen Grenzen zu setzen und für sich einzustehen.
Wir erfahren als Lesende nur so viel, wie Jenny uns wissen lassen möchte; da werden hin und wieder kleine Hints gegeben, bspw. als sie einen Mann kennenlernt. Dadurch lässt uns der Text einerseits hautnah an ihren Gedanken und Gefühlen teilhaben, wahrt aber auch hier ihre Grenzen — gegenüber uns, den Leser:innen.
Jenny Hill und Jenni Mäki sind mir beide beim Lesen immer mehr ans Herz gewachsen; „Zwischen zwei Leben“ fühlt sich an wie ein Nachmittag mit einer Freundin, der man von ganzem Herzen das Beste wünscht, aber auch weiß, dass sie jedes noch so große Problem handeln kann. Ein Buch, aus dem man ganz selig rausgeht. 🫶🏻
November 25, 2023
Jenny Hill menee niiden kirjojen joukkoon, josta käsitän hyvin kirjoittajan idean ja sen, miksi kaikki elementit on kirjaan mukaan otettu, mutten silti juurikaan innostunut teoksen lukemisesta. Tässä kirjassa seurataan sitä, kuinka Jenni Mäki irtautuu kaksikymmenvuotisesta avioliitostaan ja kasvaa vahvaksi, itsenäiseksi naiseksi [tähän ironinen viittaus Aikuiset-sarjan Oonaan] Brigitte Macronin ja satuprinsessojen avulla.
Jenni on aina ollut kodissaan muita palvelevassa roolissa, mutta kun mies pettää yhden kerran liikaa, alkaa matka uuteen. Rytisalo kutoo kirjaan tosiaan kaksikin Jennin kanssa vuoropuhelua käyvää tahoa, satuprinsessat jotka kertovat eetteristä, mikä heidän tarinansa oikeasti oli sekä Ranskan presidentin vaimon, jolle Jenni alkaa kirjoittaa kirjeitä terapeutin kehotuksesta omia tuntojaan ymmärtääkseen.
Itselleni olisi riittänyt toinen näistä keinoista. Nyt teoksen fokus - mikä sinänsä on kirjan viestin kannalta traagista - siirtyy taas kerran pois Jennistä. Minusta Jennin itsensä tarina olisi ollut täyden kertomisen arvoinen, ja olisin mieluusti paneutunut siihen syvällisemmin. Yksityisestä saa yhteiskunnallista ilman näin montaa kirjallista kärrynpyörää.
Jenni on aina ollut kodissaan muita palvelevassa roolissa, mutta kun mies pettää yhden kerran liikaa, alkaa matka uuteen. Rytisalo kutoo kirjaan tosiaan kaksikin Jennin kanssa vuoropuhelua käyvää tahoa, satuprinsessat jotka kertovat eetteristä, mikä heidän tarinansa oikeasti oli sekä Ranskan presidentin vaimon, jolle Jenni alkaa kirjoittaa kirjeitä terapeutin kehotuksesta omia tuntojaan ymmärtääkseen.
Itselleni olisi riittänyt toinen näistä keinoista. Nyt teoksen fokus - mikä sinänsä on kirjan viestin kannalta traagista - siirtyy taas kerran pois Jennistä. Minusta Jennin itsensä tarina olisi ollut täyden kertomisen arvoinen, ja olisin mieluusti paneutunut siihen syvällisemmin. Yksityisestä saa yhteiskunnallista ilman näin montaa kirjallista kärrynpyörää.
July 27, 2023
Odotin enemmän. Avioero - uusi elämä - eronneen naisen voimaantuminen - juoni tuntui kliseiseltä ja kuluneelta eikä lähes 50-vuotias päähenkilö tarjonnut minulle samaistumispintaa kuumine aaltoineen. (Eikä toisaalta tarvitsekaan) Päähenkilön mietteet äitiydestä ja suorittamisesta kuitenkin resonoivat ja Rytisalon tekstiä on mieluisaa lukea. Ajattaret tuntuivat irrallisilta osioilta - olisin lukenut ne tarinat mielummin eri kirjana, esimerkiksi novellikokoelmana.
July 18, 2023
Vaikutuin Minna Rytisalon Lempi-romaanista kuusi vuotta sitten niin paljon, että Rytisalo päätyi heti ”kiinnostaa ehdottomasti” -kirjailijoideni listalle.
Tänä keväänä ilmestynyt Jenny Hill (WSOY) päätyi kuitenkin lukulistalleni vähän vahingossa, ja ensimmäiset 40 sivua mietin, kannattaako kirjaa edes lukea loppuun. Mutta ai että, sen jälkeen kerronta tempaisi mukaansa eikä päästänyt otteestaan!
Rytisalossa kiinnostavaa on se, että hän on kokeillut jokaisessa teoksessaan jotakin erilaista. Esikoinen on kolmen näkökulman historiallinen mysteeri, joka kysyy, mitä toisesta ihmisestä voi ulkopuolelta käsin oikeastaan tietää.
Toisinkoinen on fiktiivinen romaani Minna Canthista. Teoksessa kokeillaan näkökulmatekniikkaa, jossa samankin kohtauksen aikana kerronnan näkökulma saattaa vaihtua (en välittänyt tästä hirveästi).
Tämä kolmas romaani puolestaan tutkailee naisena olemista ja naisen rooleja. Mitä tarvitsee naisena sietää ja kestää, mihin pitää tyytyä? Saako oman olemisen ottaa haltuun uudella tavalla vielä vaihdevuosi-iässä? Romaani myllyttää myös satuprinsessojen tarinat uusiksi, kun he saavat kertoa tarinansa omalla suullaan toisesta todellisuudesta käsin. Satuviittausten suurena fanina rakastin tätä!
Jenni Mäki on juuri eronnut miehestään, koska on saanut tarpeekseen tämän naisseikkailuista. Jenni käy terapeutilla, joka patistaa käsittelemään tunteita kirjeitä kirjoittamalla. Se tuntuu Jennistä turhalta, mutta hän alkaa silti kirjoittaa Ranskan presidentin puoliso Brigitte Macronille. Kirjeiden absurdilta tuntuva kohde on temaattisesti toimiva, sillä Brigitte on anteeksipyytelemätön siinä missä Jenni Mäki on tottunut pyytelemään anteeksi. Alkaa transformaatio Jenni Mäestä Jenny Hilliksi.
Romaanista vaikuttavan tekee moni asia. Kuten Lempinkin kohdalla, tälläkin kertaa pidän Rytisalon tavasta sukeltaa eri näkökulmiin ja hyödyntää erilaisia kerrontatyylejä. Teoksessa on niin vavahduttavia virkkeitä, että niitä jää lukemaan monta kertaa uudelleen. Tuttu teema valottuu Rytisalon käsissä hieman uudesta kulmasta. Henkilöiden kohtaloita seuraa lopussa sydän pamppaillen.
Tänä keväänä ilmestynyt Jenny Hill (WSOY) päätyi kuitenkin lukulistalleni vähän vahingossa, ja ensimmäiset 40 sivua mietin, kannattaako kirjaa edes lukea loppuun. Mutta ai että, sen jälkeen kerronta tempaisi mukaansa eikä päästänyt otteestaan!
Rytisalossa kiinnostavaa on se, että hän on kokeillut jokaisessa teoksessaan jotakin erilaista. Esikoinen on kolmen näkökulman historiallinen mysteeri, joka kysyy, mitä toisesta ihmisestä voi ulkopuolelta käsin oikeastaan tietää.
Toisinkoinen on fiktiivinen romaani Minna Canthista. Teoksessa kokeillaan näkökulmatekniikkaa, jossa samankin kohtauksen aikana kerronnan näkökulma saattaa vaihtua (en välittänyt tästä hirveästi).
Tämä kolmas romaani puolestaan tutkailee naisena olemista ja naisen rooleja. Mitä tarvitsee naisena sietää ja kestää, mihin pitää tyytyä? Saako oman olemisen ottaa haltuun uudella tavalla vielä vaihdevuosi-iässä? Romaani myllyttää myös satuprinsessojen tarinat uusiksi, kun he saavat kertoa tarinansa omalla suullaan toisesta todellisuudesta käsin. Satuviittausten suurena fanina rakastin tätä!
Jenni Mäki on juuri eronnut miehestään, koska on saanut tarpeekseen tämän naisseikkailuista. Jenni käy terapeutilla, joka patistaa käsittelemään tunteita kirjeitä kirjoittamalla. Se tuntuu Jennistä turhalta, mutta hän alkaa silti kirjoittaa Ranskan presidentin puoliso Brigitte Macronille. Kirjeiden absurdilta tuntuva kohde on temaattisesti toimiva, sillä Brigitte on anteeksipyytelemätön siinä missä Jenni Mäki on tottunut pyytelemään anteeksi. Alkaa transformaatio Jenni Mäestä Jenny Hilliksi.
Romaanista vaikuttavan tekee moni asia. Kuten Lempinkin kohdalla, tälläkin kertaa pidän Rytisalon tavasta sukeltaa eri näkökulmiin ja hyödyntää erilaisia kerrontatyylejä. Teoksessa on niin vavahduttavia virkkeitä, että niitä jää lukemaan monta kertaa uudelleen. Tuttu teema valottuu Rytisalon käsissä hieman uudesta kulmasta. Henkilöiden kohtaloita seuraa lopussa sydän pamppaillen.
January 28, 2024
3½ tähteä
February 20, 2025
Pidin tosi paljon ja suosittelen lämpimästi lukemaan!
June 12, 2023
Annan kolme ja puoli.
June 29, 2023
Olen pitänyt Minna Rytisalon molemmista aiemmista kirjoista ja pidin tästäkin. Rytisalon tapa kirjoittaa on kaunis, lempeä ja viisas.
Jenny Hillissä arvostin sitä, ettei se ollut ihan tyypillisintä, naistenlehtimäisintä erokirjallisuutta. Jenni Mäki jättää uskottoman miehensä ja aloittaa uuden elämän Jenny Hillinä - kuulostaa kovin viihteelliseltä ja höttöiseltä. Ihan siltä kirja ei kuitenkaan tunnu. Pidin siitä, että kirjassa tehtiin selvä pesäero esimerkiksi voimaantumisbisnekseen.
Jenny Hillissä arvostin sitä, ettei se ollut ihan tyypillisintä, naistenlehtimäisintä erokirjallisuutta. Jenni Mäki jättää uskottoman miehensä ja aloittaa uuden elämän Jenny Hillinä - kuulostaa kovin viihteelliseltä ja höttöiseltä. Ihan siltä kirja ei kuitenkaan tunnu. Pidin siitä, että kirjassa tehtiin selvä pesäero esimerkiksi voimaantumisbisnekseen.
May 14, 2023
Tässä oli aivan valtavasti vahvuutta ja voimaa ja kerronnallista yllätyksellisyyttä - silti huomasin välillä, että oma ajatus lähti harhailemaan enkä ollut ihan Jenny Hillin jäljillä.
January 1, 2024
Kirjailijana Rytisalo uudistuu ja yllättää. Jenny Hill kuvaa vauhdikkaasti ja viihdyttävästi keski-ikäisen eronneen naisen elämää. Siinä sivussa lukijaa myös sivistetään.
Luin nopeasti ja nautin vetävästä kerronnasta. Näin jälkikäteen en vain oikein enää muista kirjasta mitään. Pullakan Kurittomat-kirjan vasta lukeneena prinsessatarinoiden päällekkäisyydet vähän häiritsivät.
Luin nopeasti ja nautin vetävästä kerronnasta. Näin jälkikäteen en vain oikein enää muista kirjasta mitään. Pullakan Kurittomat-kirjan vasta lukeneena prinsessatarinoiden päällekkäisyydet vähän häiritsivät.
April 16, 2024
Rytisalon aiempien romaanien jälkeen tämä oli pettymys.
December 6, 2023
Monikerroksinen - feministinen, surullinen, kujeileva, toteava, 80-lukulainen - vaikka mitä sävyjä kertomuksessa Jennistä.
Minuun kolahtaneita lainauksia tekstistä:
" Joskus muisto voi tallautua niin pysyväksi, että siihen pystyy palaamaan kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin, jos aistii saman tuoksun tai kuulee saman kappaleen, ja nyt käy niin." s.20
"On päiviä, jotka lipuvat ohi jälkiä jättämättä, ja niitä on elämässä aika paljon." s.69
"Ei ennen ollut sellaista uupumista, Kaarina sanoi, piti vain tehdä osansa ja kai ihmiset tiesivät vähemmän, eivät niin ehtineet kysellä itseltään että miltä nyt tuntuu ja jaksanko vielä."
"Miten sellaisesta voi selvitä, miettii Jenny Hill kylpyhuoneen peilin edessä, ei siitä voi, ja hän katsoo itseään ja näkee naisen joka on välitilassa ja kahden ajan välissä." s.96
"Pojat on poikia, niinhän vieläkin sanotaan. Se on aina tarkoittanut, että heille annetaan enemmän anteeksi kuin tytöille. Ei kukaan koskaan sano, että tytöt nyt on tyttöjä, tuollaisia luovia ja kekseliäitä pikku prinsessoita joilla on mahtavat tyttöjen jutut, ymmärretään heitä ja annetaan heidän ihanien rauhassa kasvaa ja odotella, että pojat kypsyvät heidän mittaisikseen." s.142-143
"Tiedätkö, mikä auttaisi? Kunnon pannukakku, sellainen paksu ja mehevä! Sen päälle voi ripotella sokeria ja syödä ensimmäisen palan ihan sellaisenaan. Seuraava pala maistuisi mansikkahillon ja kermavaahtopilven kanssa." s.170
"Olen koko sydämestäni niin niin pahoillani, että minusta asti sinulle on opetettu, että on hyviä ja pahoja ruokia ja että melkein ainoa asia, jonka tyttö voi elämässään itse valita, on syöminen tai syömättä jättäminen, eikä muita keinoja hallita mitään ole oikein ollut, puhumattakaan asioihin vaikuttamisesta. s.171-172
"Olen vihainen, koska minua ei ole koskaan ymmärretty. Olen vihainen, koska en koskaan ole ollut oikealla tavalla reipas. Olen vihainen itselleni, koska en ole osannut vaatia parempaa kohtelua ja annoin oman elämäni valua hukkaan muita palvellessa." s.212-213
"Sanottuaan ein Jenny hymyilee ja palauttaa sitten ilmeensä neutraaliksi. Miksi hän hymyili? Miksi häneen on ohjelmoituna tämä, että jos hän ei tee kuten pyydetään, kohottajalihas nostaa ylähuulta ja samaan aikaan iso ja pieni poskipäälihas sekä hymylihas vetävät suupieliä ja huulten reunoja sivulle ja ylöspäin? Miksi hänen kasvojensa lihakset pyytävät anteeksi sitä, että hän haluaa istua paikalla, jonka hän on itselleen valinnut, ensin näpytellyt puhelimensa ruudulle lupauksen olla tuomatta koneeseen teräaseita tai kaasupulloja ja sitten harkinnut sopivan paikan keskeltä konetta, mutta ei hätäuloskäyntien kohdalta, nimenomaan juuri käytävän eikä ikkunan puolelta? s.232
Minuun kolahtaneita lainauksia tekstistä:
" Joskus muisto voi tallautua niin pysyväksi, että siihen pystyy palaamaan kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin, jos aistii saman tuoksun tai kuulee saman kappaleen, ja nyt käy niin." s.20
"On päiviä, jotka lipuvat ohi jälkiä jättämättä, ja niitä on elämässä aika paljon." s.69
"Ei ennen ollut sellaista uupumista, Kaarina sanoi, piti vain tehdä osansa ja kai ihmiset tiesivät vähemmän, eivät niin ehtineet kysellä itseltään että miltä nyt tuntuu ja jaksanko vielä."
"Miten sellaisesta voi selvitä, miettii Jenny Hill kylpyhuoneen peilin edessä, ei siitä voi, ja hän katsoo itseään ja näkee naisen joka on välitilassa ja kahden ajan välissä." s.96
"Pojat on poikia, niinhän vieläkin sanotaan. Se on aina tarkoittanut, että heille annetaan enemmän anteeksi kuin tytöille. Ei kukaan koskaan sano, että tytöt nyt on tyttöjä, tuollaisia luovia ja kekseliäitä pikku prinsessoita joilla on mahtavat tyttöjen jutut, ymmärretään heitä ja annetaan heidän ihanien rauhassa kasvaa ja odotella, että pojat kypsyvät heidän mittaisikseen." s.142-143
"Tiedätkö, mikä auttaisi? Kunnon pannukakku, sellainen paksu ja mehevä! Sen päälle voi ripotella sokeria ja syödä ensimmäisen palan ihan sellaisenaan. Seuraava pala maistuisi mansikkahillon ja kermavaahtopilven kanssa." s.170
"Olen koko sydämestäni niin niin pahoillani, että minusta asti sinulle on opetettu, että on hyviä ja pahoja ruokia ja että melkein ainoa asia, jonka tyttö voi elämässään itse valita, on syöminen tai syömättä jättäminen, eikä muita keinoja hallita mitään ole oikein ollut, puhumattakaan asioihin vaikuttamisesta. s.171-172
"Olen vihainen, koska minua ei ole koskaan ymmärretty. Olen vihainen, koska en koskaan ole ollut oikealla tavalla reipas. Olen vihainen itselleni, koska en ole osannut vaatia parempaa kohtelua ja annoin oman elämäni valua hukkaan muita palvellessa." s.212-213
"Sanottuaan ein Jenny hymyilee ja palauttaa sitten ilmeensä neutraaliksi. Miksi hän hymyili? Miksi häneen on ohjelmoituna tämä, että jos hän ei tee kuten pyydetään, kohottajalihas nostaa ylähuulta ja samaan aikaan iso ja pieni poskipäälihas sekä hymylihas vetävät suupieliä ja huulten reunoja sivulle ja ylöspäin? Miksi hänen kasvojensa lihakset pyytävät anteeksi sitä, että hän haluaa istua paikalla, jonka hän on itselleen valinnut, ensin näpytellyt puhelimensa ruudulle lupauksen olla tuomatta koneeseen teräaseita tai kaasupulloja ja sitten harkinnut sopivan paikan keskeltä konetta, mutta ei hätäuloskäyntien kohdalta, nimenomaan juuri käytävän eikä ikkunan puolelta? s.232
October 19, 2023
”Onko elämän tarkoitus tosiaan vain varoa ettei tee virheitä?”
Oi miten olisinkaan halunnut pitää tästä kirjasta viiden tähden verran! Asetelma oli herkullinen, ja moni asia päähenkilön elämässä samaistuttavissa omaan elämään.
Jenny Hill (ent. Jenni Mäki) on vajaa viisikymppinen, eronnut omaa elämää keskustan yksiössä aloitteleva vaihdevuosista kärsivä nainen. Lapset ovat muuttaneet omilleen, miehellä on uusi suhde.
”…mutta nuorena olin kuitenkin suht sutjakka ja symmetrinen ja siksi silmille sopiva.”
Kirjassa oli ihania tunteikkaita kohtia, oivaltavia havaintoja ja paljon hyvää, mutta jotenkin kerrontatyyli jätti kylmäksi.
”…ei kai kukaan tämän ikäinen pakoile tuttujaan tai mistäpä hän sen tiesi, kenties kaikki mutta siitä ei vain puhuta, koska ehkä toisten seuraa välttelee kuka tahansa silloin kun on valmistautunut olemaan yksin.”
Jenny on vähän jotenkin ressukka. Lähti avioliitosta koska mies petti. Mitä jos Rytisalo olisikin kirjoittanut hänet lähtemään, koska oli vahva itsellinen nainen, joka ei tarvitse miestä mihinkään. Joka haluaa aloittaa uuden elämän uudella nimellä. Nyt tarina ruokki turhaan perinteistä sukupuoliroolikuvaa.
En täysin ymmärtänyt välissä ääneen pääseviä ”ajattaria”, satujen prinsessoja ja muita naishahmoja, jotka toisesta ulottuvuudesta kommentoivat Jennyn elämää. Tarkoituksena kirjailijalla on ehkä ollut kritisoida vanhojen satujen toksista maskuliinisuutta ja vanhanaikaista patriarkaalisuutta, mutta itse olen sen verran tosikko, että tässä olisin pitäytynyt vain realismissa.
Kolmas aspekti tarinassa on Jennyn terapeutin neuvosta kirjoittamat kirjeet, joissa hän vihdoin pääsee omalla äänellään kuvaamaan tilannetta. Jenny osoittaa kirjeet kuvitteellisesti Brigitte Macronille, Ranskan presidentin puolisolle, ilmeisesti koska tämä on uskaltanut tehdä omat valintansa muiden mielipiteistä välittämättä.
Harmittaa, etten pystynyt pitämään tästä enempää, päähenkilö oli mielenkiintoinen ja asetelma herkullinen. Tästä olisi saanut toisenlaisella kerronnalla kiinnostavamman kirjan.
Rytisalon kunniaksi laskettakoon se, ettei hän todellakaan toista itseään. Kaikki kolme romaania ovat keskenään hyvin hyvin erilaisia. Eniten pidin esikoisesta, Lempistä, joka oli nerokas ja koskettava. Jenny Hill valitettavasti jätti aavistuksen kylmäksi.
Oi miten olisinkaan halunnut pitää tästä kirjasta viiden tähden verran! Asetelma oli herkullinen, ja moni asia päähenkilön elämässä samaistuttavissa omaan elämään.
Jenny Hill (ent. Jenni Mäki) on vajaa viisikymppinen, eronnut omaa elämää keskustan yksiössä aloitteleva vaihdevuosista kärsivä nainen. Lapset ovat muuttaneet omilleen, miehellä on uusi suhde.
”…mutta nuorena olin kuitenkin suht sutjakka ja symmetrinen ja siksi silmille sopiva.”
Kirjassa oli ihania tunteikkaita kohtia, oivaltavia havaintoja ja paljon hyvää, mutta jotenkin kerrontatyyli jätti kylmäksi.
”…ei kai kukaan tämän ikäinen pakoile tuttujaan tai mistäpä hän sen tiesi, kenties kaikki mutta siitä ei vain puhuta, koska ehkä toisten seuraa välttelee kuka tahansa silloin kun on valmistautunut olemaan yksin.”
Jenny on vähän jotenkin ressukka. Lähti avioliitosta koska mies petti. Mitä jos Rytisalo olisikin kirjoittanut hänet lähtemään, koska oli vahva itsellinen nainen, joka ei tarvitse miestä mihinkään. Joka haluaa aloittaa uuden elämän uudella nimellä. Nyt tarina ruokki turhaan perinteistä sukupuoliroolikuvaa.
En täysin ymmärtänyt välissä ääneen pääseviä ”ajattaria”, satujen prinsessoja ja muita naishahmoja, jotka toisesta ulottuvuudesta kommentoivat Jennyn elämää. Tarkoituksena kirjailijalla on ehkä ollut kritisoida vanhojen satujen toksista maskuliinisuutta ja vanhanaikaista patriarkaalisuutta, mutta itse olen sen verran tosikko, että tässä olisin pitäytynyt vain realismissa.
Kolmas aspekti tarinassa on Jennyn terapeutin neuvosta kirjoittamat kirjeet, joissa hän vihdoin pääsee omalla äänellään kuvaamaan tilannetta. Jenny osoittaa kirjeet kuvitteellisesti Brigitte Macronille, Ranskan presidentin puolisolle, ilmeisesti koska tämä on uskaltanut tehdä omat valintansa muiden mielipiteistä välittämättä.
Harmittaa, etten pystynyt pitämään tästä enempää, päähenkilö oli mielenkiintoinen ja asetelma herkullinen. Tästä olisi saanut toisenlaisella kerronnalla kiinnostavamman kirjan.
Rytisalon kunniaksi laskettakoon se, ettei hän todellakaan toista itseään. Kaikki kolme romaania ovat keskenään hyvin hyvin erilaisia. Eniten pidin esikoisesta, Lempistä, joka oli nerokas ja koskettava. Jenny Hill valitettavasti jätti aavistuksen kylmäksi.
January 14, 2024
Ensin kuuntelin tämän - nukahtelin pitkiä pätkiä, kirja ärsytti ja ärsytti myös se, etten ollut selvillä missä mennään, kuka puhuu ja mistä on kyse. Ajattaret, ruususet, Brgitte Macron, pääsiäislautaset ja Benny Hill - mitä ihmettä? Luin kirjan uudestaan heti perään.
Jenny Hill on keski-ikäisen naisen kasvutarina. Jenni Mäki lähtee yhteisestä kodista ja tutkii, löytää jotain itsestään kysymys kysymykseltä, ajatus ajatukselta. Taustana pauhaavat naiselle ja elämälle asetetut vaatimukset, luulot siitä mitä pitää, mikä on hyvän elämän mitta. Olenko oikeanlainen vai vääränlainen?
Teos koostuu useasta eri osasta. Perustarinaan liittyvät kirjeet Ranskan presidentin puolisolle Birgitte Macronille, Ajattarat eli Grimmin satujen prinsessat omine uusine kertomuksineen, biologia (ihmisruumiis toimintoineen, vaihdevuodet jne.) ja jokin, jota kutsun maailmankaikkeuden kumuksi. Teemoista äitiys identiteettinä ja luokka ja siitä (muun muassa) kumpuava häpeä nousevat erityisen vahvoiksi.
Rytisalo on parhaimmillaan tunteiden kaleidoskoopin kuvaajana - miten yksi tilanne voi herättää niin ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia. Hän näyttää, ettei olennaista ole kontrolloida ajatuksiaan, vaan se mihin tunteeseen ja päätelmään lopulta tarttuu. Hän kuvaa myös sisaruutta ihanalla tavalla - Johanna on Jenni/Jennyn peili, tuki ja kumppani.
Itse en olisi kaivannut romaaniin selkeää kronologisesti etenevää juonta. Loppupuolen dramaturginen käänne on varmasti toiminut Rytisalolle keinona sitoa lankoja yhteen, mutta oliko se tarpeellinen?
Tajusin lukiessani Jenny Hill -romaania, etten vuosiin ole lukenut ns. naistenlehtiä, ja säästynyt valtavalta määrältä odotuksia ja toiveita, parannusehdotuksia, pitää olla, näin se menee-vaatimuksia. Naisen elämään liittyvien odotusten määrä yllätti jollain tavalla. Kirja sai pohtimaan kliseitä. Ne ovat pinnalta ärsyttäviä ”totuuksia”, mutta onko niiden takana tai niissä itsessään jotain voimaa niin pahassa kuin hyvässäkin?
Kaiken kaikkiaan kiinnostava lukukokemus. Omaan makuuni elementtejä ja aiheita oli liikaa ja jotkut asiat jäivät ehkä irrallisiksi. Rytisalo oli kirjoittanut kirjaa vuosia ja joutunut loppuvaiheessa karsimaan paljon pois. Ehkä vielä yksi karsintakierros olisi ollut hyvä - mene, tiedä, helppohan se on täältä lukijan näkökulmasta sanoa.
Jenny Hill on keski-ikäisen naisen kasvutarina. Jenni Mäki lähtee yhteisestä kodista ja tutkii, löytää jotain itsestään kysymys kysymykseltä, ajatus ajatukselta. Taustana pauhaavat naiselle ja elämälle asetetut vaatimukset, luulot siitä mitä pitää, mikä on hyvän elämän mitta. Olenko oikeanlainen vai vääränlainen?
Teos koostuu useasta eri osasta. Perustarinaan liittyvät kirjeet Ranskan presidentin puolisolle Birgitte Macronille, Ajattarat eli Grimmin satujen prinsessat omine uusine kertomuksineen, biologia (ihmisruumiis toimintoineen, vaihdevuodet jne.) ja jokin, jota kutsun maailmankaikkeuden kumuksi. Teemoista äitiys identiteettinä ja luokka ja siitä (muun muassa) kumpuava häpeä nousevat erityisen vahvoiksi.
Rytisalo on parhaimmillaan tunteiden kaleidoskoopin kuvaajana - miten yksi tilanne voi herättää niin ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia. Hän näyttää, ettei olennaista ole kontrolloida ajatuksiaan, vaan se mihin tunteeseen ja päätelmään lopulta tarttuu. Hän kuvaa myös sisaruutta ihanalla tavalla - Johanna on Jenni/Jennyn peili, tuki ja kumppani.
Itse en olisi kaivannut romaaniin selkeää kronologisesti etenevää juonta. Loppupuolen dramaturginen käänne on varmasti toiminut Rytisalolle keinona sitoa lankoja yhteen, mutta oliko se tarpeellinen?
Tajusin lukiessani Jenny Hill -romaania, etten vuosiin ole lukenut ns. naistenlehtiä, ja säästynyt valtavalta määrältä odotuksia ja toiveita, parannusehdotuksia, pitää olla, näin se menee-vaatimuksia. Naisen elämään liittyvien odotusten määrä yllätti jollain tavalla. Kirja sai pohtimaan kliseitä. Ne ovat pinnalta ärsyttäviä ”totuuksia”, mutta onko niiden takana tai niissä itsessään jotain voimaa niin pahassa kuin hyvässäkin?
Kaiken kaikkiaan kiinnostava lukukokemus. Omaan makuuni elementtejä ja aiheita oli liikaa ja jotkut asiat jäivät ehkä irrallisiksi. Rytisalo oli kirjoittanut kirjaa vuosia ja joutunut loppuvaiheessa karsimaan paljon pois. Ehkä vielä yksi karsintakierros olisi ollut hyvä - mene, tiedä, helppohan se on täältä lukijan näkökulmasta sanoa.
May 8, 2025
Tä yllätti. Jotenkin oletin sellaista puolihömppää jossa vanhempi nainen löytää rakkauden uudestaan - ehkä se on toi kannen väri mikä hämäsi? Mutta tä olikin ravisteleva ja feministinen kuvaus keski-iästä (tai oikeastaan sen ohittamisesta). Rakkaus kyllä löytyi uudestaan, rakkaus itseä kohtaan nimittäin.
Tästä tuli mulle vähän mieleen Cho Nam-Joon Kim Ji-Young, Born 1982 (jota muuten suosittelen kaikille!) mutta toki Jennyn tarina on selkeämmin yhden ihmisen tarina. Silti siinä on niin paljon universaalia, vähän niitä samoja lukuja ja tilastoja, naisten asemaa peilataan miehiin, ja turhautumista. Jopa raivoa.
Tä on feminine rage keski-iän ohittaneen, eronneen naisen näkökulmasta. Freesi ja myös lämmin tarina, johon kaikkinäkevä kertoja sekä tarinaa kommentoivat Ajattaret tuovat kipakkuutta, ja sisko tukea. Draaman kaari löytyy, mutta sitä ei varsinaisesti tarvitse (ei siitä siis haittaakaan ole!), koska kirjan ilo ja anti on siinä Jennyn kasvun kuvaamisessa ja elämän soljumisessa. Hyvä muistutus siitä että vielä vanhanakin voi aloittaa uutta ja muuttua.
Tästä tuli mulle vähän mieleen Cho Nam-Joon Kim Ji-Young, Born 1982 (jota muuten suosittelen kaikille!) mutta toki Jennyn tarina on selkeämmin yhden ihmisen tarina. Silti siinä on niin paljon universaalia, vähän niitä samoja lukuja ja tilastoja, naisten asemaa peilataan miehiin, ja turhautumista. Jopa raivoa.
Tä on feminine rage keski-iän ohittaneen, eronneen naisen näkökulmasta. Freesi ja myös lämmin tarina, johon kaikkinäkevä kertoja sekä tarinaa kommentoivat Ajattaret tuovat kipakkuutta, ja sisko tukea. Draaman kaari löytyy, mutta sitä ei varsinaisesti tarvitse (ei siitä siis haittaakaan ole!), koska kirjan ilo ja anti on siinä Jennyn kasvun kuvaamisessa ja elämän soljumisessa. Hyvä muistutus siitä että vielä vanhanakin voi aloittaa uutta ja muuttua.
May 13, 2023
Kaikille meille jennyhillien ikätovereille pakollista luettavaa. Viidenkympin lähestyessä varmasti itse kukin tutkailee elämänsä kulkua ja valintoja ja miettii, voisivatko asiat olla toisin. Jenni Mäki eroaa, vaihtaa nimensä (joko oikeasti tai mielikuvituksessaan), muuttaa omilleen ja oppii kaikenlaista. Sinänsä tarina on siis vanha tuttu, mutta Rytisalo onnistuu tuomaan siihen tuoretta näkökulmaa ja myös syvyyttä. Kaikista ratkaisuista en tykkää, pidän esimerkiksi onnettomuuden jälkipyykkiä aivan riittämättömänä, noin vähällä suremisella ei kukaan selviä.
Itselle tärkein havainto on se, että minä en ole jennyhill, en ole elänyt muita varten enkä sulautunut tapettiin. Silti omien tarpeiden ymmärtäminen ja sanoittaminen ovat vaikeita ruuhkavuosien jälkeen, ja oman elämän "tyhjän pesän" käänne on tulossa, siis jos kaikki menee hyvin. Siihen lienee hyvä valmistautua. Tämä kirja on siihen erinomainen seuralainen.
Itselle tärkein havainto on se, että minä en ole jennyhill, en ole elänyt muita varten enkä sulautunut tapettiin. Silti omien tarpeiden ymmärtäminen ja sanoittaminen ovat vaikeita ruuhkavuosien jälkeen, ja oman elämän "tyhjän pesän" käänne on tulossa, siis jos kaikki menee hyvin. Siihen lienee hyvä valmistautua. Tämä kirja on siihen erinomainen seuralainen.
February 19, 2024
Olen lukenut Rytisalon aikaisemmat teokset, joista Lempiä rakastin ja Rouva C:kin oli aivan kelpo. Jenny Hill jää valitettavasti komennelle sijalle. Aineksia tässä kirjassa on enemmän kuin minestronekeitossa: on kaikkitietävä kertoja, eronnut, keski-ikäinen nainen, joka etsii ja löytää itsensä, on satuhahmoja ja Brigitte Macron. Kokonaisuus oli yllättävänkin selkeä, mutta silti olisin itse karsinut ajattaret kokonaan pois - mielestäni hahmot olivat vain turha tårta på tårta. Ehkä monien lankojen yhtäaikainen käsissä pitäminen johti siihen, että itse Jenny jäi minulle hyvin etäiseksi ja pidin pääjuonta melko kliseisenä. Kirjassa ja Jennyssä oli kuitenkin pari kohtaa, joihin samaistun kipeästi.
Viimeinen vähennys tulee siitä, että missä Oulun seudulla muka on moottoritiellä kallioleikkaus? Pienet yksityiskohdat jäävät ärsyttämään minua usein tolkuttoman paljon ja niin myös tässä tapauksessa.
Viimeinen vähennys tulee siitä, että missä Oulun seudulla muka on moottoritiellä kallioleikkaus? Pienet yksityiskohdat jäävät ärsyttämään minua usein tolkuttoman paljon ja niin myös tässä tapauksessa.
Displaying 1 - 30 of 87 reviews