Menestyssarjan koskettava huipennus kuvaa vahvoja naisia Suomen historian käännekohdassa.
1807. Frugårdin uusi uljas päärakennus on vihdoin valmis. Hedda Noora tyttärineen on valvonut rakennustöitä, sillä aviomies Adolfia ja esikoispoika Carlia ovat työllistäneet Viaporin kiihtyvät varustelutoimet.
Juuri kun kartanossa näyttää alkavan valoisampi vaihe, puhkeaa Suomen sota. Venäjän joukot vyöryvät rajan yli ja piirittävät Viaporin. Sodan kurimuksessa Hedda Noorasta kehkeytyy neuvokas matriarkka, johon muut turvautuvat, kun vuosisatainen yhteys Ruotsiin katkeaa ja on sopeuduttava elämään Venäjän keisarivallan alla.
Entä miten käy suuren rakkauden, kun Adolf palaa kotikartanon rauhaan?
Enni Mustosen kirjat ovat aina olleet minulle ns. turvalukemista. Niihin kun tarttuu, tietää mitä saa; lämminhenkistä, sujuvaa kerrontaa, joka vie mukanaan ja tekee historian eläväksi. Tämä teos ei mielestäni ollut Mustosen parhaimmistoa, mutta kelpo romaani silti. Henkilöitä, samannimisiäkin, oli paljon ja välillä minun oli hiukan vaikea pysyä kärryillä kenestä kulloinkin puhutaan. Kaksi tähteä on hiukan alakanttiin, mutta täyttä kolmeakaan en nyt tälle halunnut antaa.
Taattua Mustosta, jota jälleen nautinto lukea. Sarjan myötä havahduin siihen, että vaikka Hedda-Noora perheineen oli yläluokkaa ja hyvinkin etuoikeutettu oli hänenkin osattava lähes kaikkea talon pitoon kuuluvia asioita. Päivät eivät todellakaan olleet pelkkää pitsinvirkkuuta. Kesäinen käynti Mäntsälässä Alikartanon museossa oli kuin olisin astunut tarinaan sisälle. Siellä kävelin yläpytingin sinisessä salissa ja nautin alapytingin kesäkahvilassa päiväkahvit.
Mustosen kirjat on lohturuokaa sielulle. Helppoa kuunneltavaa, eikä tarvitse pelätä päähenkilön puolesta. Itse nautiskelin koko trilogian läpi lähes putkeen. Olisi hienoa, jos välillä päähenkilön persoona tulisi enemmän esille. Paljon sivuja käytetään arkielämän, ruokien, rakennusten, kotieläinten ja sukulaissuhteiden selostamiseen. Hedda-Noora tottelee, myötäilee ja hyväksyy suurimman osan ajasta. Muutaman kerran hän kiukustuu tai pistää vastaan. Ehkä kaipaisin vähän enemmän säröä naiseen jonka kautta kuvataan Suomen historian vähän heikommin tunnettuja aikoja.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Kirja päättää Rouvankartanon tarinoiden sarjan. Tämä on tuttua Mustosen tyyliä. Itse tykkään lukea historiallista kaunokirjallisuutta ja tämä kirja kyllä upposi minuun. Tapahtumia oli ihan riittävästi ja juoni etenee sujuvasti. Loppupuolelta olisi voinut jättää ehkä jotain pois ja vastaavasti kirjoittaa jonkinlaisen koonnin Heddda Nooran jälkeläisistä, mihin he sijoittuivat ja kenen kanssa kukakin aviootui ym. Ainakin minulla meni jo lopussa sekaisin kenestä on kyse, kun kaikkialla alkoi olla Ottoja ja Heddoja.
Kiireisen vuodenajan välipalaluettavaa/kuunneltavaa. Päähenkilö Hedda Noora vanhenee, Suomesta tulee osa Venäjää, puoliso saa eläkkeen jne. Eniten kirja hyötyisi siitä, jos päähenkilössä olisi jokin roso, mutta syystä tai toisesta Mustonen päättää aina kirjoittaa sen kunnollisimman ja kirkasotsaisimman näkökulmasta. Lisäpisteitä kuitenkin kiinnostavasta historiallisesta miljööstä, joka on jokseenkin helppo kuvitella, ja tekee mieli mennä tutustumaan museona toimivaan entiseen Frugårdin kartanoon.
Hahmoja kuin Vilkkilässä kissoja, kartanon rakennuksia ja huoneita kuvattiin vähän koomisenkin huolellisesti, päteviltä naishahmoilta sujuu taloudenpito suit sait sukkelaan kuten joka Mustosen kirjassa. Silti näitä on jotenkin niin kiva lukea!
Kiinnostavaa historiaa ja kartanon arkea. Olisin kaivannut syvempään katsausta hahmoihin. Päähahmo jäi trilogiassa aika etäiseksi. Loppu oli vähän hätäinen. Teksti eteni muuten mielestäni paremmin kuin edellisissä osissa!
Rouvaskartanon tounut yhdistettynä äänikirjan lukijan isoäitimäiseen ääneen tekevät kirjasarjasta kuunneltuna rentouttavia ja leppoisia. Vaikka tässä kolmannessa osassa sota on jo melko suuressa roolissa ja pikkulapsia jälleen kuolee yskään ja kuumeeseen, koko ajan säilyy tunne ettei kirjassa tapahdu mitään liian ikävää. Monet ovat sanoneet, että huoneiden sisustusten yksityiskohtainen kuvailu menee välillä hieman koomisen puolelle, enkä voi sille mitään että etenkin ääneen luettuna minua huvittavat sellaiset sanat kuin kandelaaberi ja förmaaki. Kirjat alkavat aina vain paisuvilla hahmoluetteloilla, eikä perässä pysymistä auta se, että uusia heddoja tai hedwigejä tupsahtaa tarinaan vähän väliä.