Juha Seppälän Matka aurinkoon kuvaa ihmisiä rimpuilemassa elämäntilanteiden, ikäkausien ja luokkien viettävillä rajapinnoilla. Väkevän ja kerronnallisesti rikkaan teoksen henkilöt kokoavat palasiaan hajoavassa perhekulttuurissa: ääniä menneisyydestä, siruja raunioista, kaikesta mistä ihminen on tehty. Romaanin keskushahmo on leskeytynyt 81-vuotias kirjallisuudenprofessori emerita Irma. Hän kirjoittaa omasta historiastaan, kirjallisuudesta ja kielestä tietämättä mihin se johtaa. Hänen otteensa läpeensä virtualisoituneesta maailmasta on kirpoamassa, mutta hän päättää tyttärentyttärensä Caritan kanssa vielä kohottaa siipensä komeaan loppunousuun. Matka aurinkoon on avioliitto- ja ihmissuhderomaani. Mutta onko se myös kirja rikoksesta?
Vaikea, haastava, hankala kirja! Pahuksen Seppälä! Paholaisen haarukka on parhaita ikinä lukemiani kirjoja, ja nyt sitten tämä. Muutama sutaisten ja halveksien luonnosteltu, epäkiinnostava henkilöhahmo häärää keskenään ilman tarinaa tai muutakaan juonta. Kirja on kuin särkyneestä peilistä näkyvä, murtoviivoista ja hahmonpalasista syntyvä ihmisen epäkuva. Henkilöt ovat tässä vain muodon vuoksi: kannattelemassa repaleista, mutta romaaniteknisesti välttämätöntä ihmissuhdeverkkoa, jonka kautta Seppälä pääsee käyttämään maailman tarkinta ja parasta mahdollista lausetta ja toteuttamaan tarvettaan kommentoida nykymenoa. Kirja on täynnä täydellisiä kiteytyksiä. Niiden varassa etenin. Kirjan henkilöistä ei ollut kuin antamaan muodollinen suu ja mieli Seppälän omille ajatuksille.
Seppälä on kyyninen realisti, mitä kunnioitan. Ihmis- ja lukijavihaa on tässä teoksessa kuitenkin jopa minulle jo vähän liikaa. Pitää ilmeisesti lukea koko muu tuotanto, Seppälä on niin sietämättömän hyvä kirjailija.
Todellinen lukunautinto! 4,5 tähteä! Ihmettelen kovasti, miten tämä kirja ei ole ollut Finlandia-ehdokas 2014, sillä tämä oli kirjallisesti paljon tasokkaampi kuin voittaja (He eivät tiedä..). Tarina rakentuu kolmen naisen ympärille kolmessa sukupolvessa: Irma, hänen tyttärensä Hannele ja Hannelen tytär Carita. Irman ja Hannelen puolisot ovat vähemmän koulutettuja kuin he itse ja tästä saadaan avioliittojen jännite. Kirjassa näkökulmien vaihtumiset eivät ole aina kovin selviä, mutta se ei pilaa lukunautintoa, sillä mielestäni kerronta viestii nimenomaan sitä, miten ihmiselo on loppujen lopuksi aika samanlainen prosessi. Tarina kommentoi nykyajan suomalaista elämänmenoa ja ihmisten rooleja siinä. Teksti on mahtavan terävänäköistä, osuvia sanavalintoja ja kuvauksia täynnä. Kunnianhimoinen kirjallinen tuottaminen usein menee kikkailun ja teennäisyyden puolelle, mutta Seppälä ei hairahdu sellaiseen missään vaiheessa. Ensimmäinen Seppäläni ja olen jo matkalla lainaamaan heti toista!
Seppälä on loistava kirjoittaja, mutta koen kamalaa sukupolvikuilua, vaikka olen sentään nelikymppinen. Henkilöhahmot ovat niin edellisiltä vuosikymmeniltä, että kirjasta ei voi nauttia. Miten nuo oikeat miehet ovat niin jäyhiä pökkelöitä ja naiset heille mukamas aina tavoittamattomia mysteerejä. Ihanaa elää 2000-luvulla missä nainen ja mies voivat puhua toisilleen vertaisinaan. Tässä kirjassa nuori mies kuitenkin esitetään pellenä ja karikatyyrinä. Kun tähän yhdistetään kyynisiä ja katkeria purkauksia, saadaan aika masentavaa soppaa!