Mari Rengon Pitsihuntuun kuiskattu on sydämeenkäyvä kahden aikatason lukuromaani, joka vie tutuksi tulleen keltaisen puutalon maisemiin Pielisen rannalle, Ikosen perheen luo.
Tuhlaajapoika Kaarlo Ikonen on kaikkien yllätykseksi palannut Nurmekseen ja pestautunut terveysasemalle lääkäriksi. Nopeasti on käynyt ilmi, ettei poikamiehen suunnitelmiin kuulu ainakaan aloilleen asettautuminen. Kaarlon paras ystävä, naapurissa lapsesta asti asunut Saana Lahtinen sen sijaan on päättänyt kääntää uuden sivun elämässään ja ryhtyä itselliseksi äidiksi. Tuuliviirin lailla heiluva tohtori Ikonen tuntee yhtäkkiä menettävänsä ystävänsä. Mutta miten käy kaksikon välien, kun Saana joutuu pyytämään oikukkaasti käyttäytyvältä Kaarlolta apua?
Vuonna 1939 Nurmeksen sotasairaalan sairaanhoitajatar Elsi huomaa olevansa raskaana. Ja yksin. Ystävä kannustaa hankkiutumaan eroon aviottomasta lapsesta, mutta siihen Elsi ei pysty. Jääkö hänelle todella vain yksi vaihtoehto: löytää aviomies ennen kuin kukaan saa selville salaisuutta? Pommien sataessa taivaalta Elsi kuiskaa hauraimman haaveensa pitsihuntuun ja puristaa sen kämmenensä sisään.
Pitsihuntuun kuiskattu on suurten tunteiden tarina naisista, joiden tielle aika langettaa varjojaan, ja kaikesta huolimatta syvällä sykkivistä unelmista, joiden vuoksi on kysyttävä, ovatko kaikki keinot todella sallittuja sodassa ja rakkaudessa.
Mari Renko (s. 1994) on kuopiolainen kirjailija, joka on aktiivinen kirjasomettaja ja pitää kirjoitusaiheista blogia nimeltä Rivien välissä. Renko on ammentanut Ikoset-kirjasarjaansa inspiraatiota mummolakesistä Pohjois-Karjalassa sekä turhautumisestaan rakkausromaanien yksioikoisiin miehiin. Pitsihuntuun kuiskattu on sarjan toinen osa. Lisää Ikosen perheen tarinoita on luvassa vuonna 2026.
Miten ihana oli palata Ikosten ja muiden pariin. Itkin,nauroin, hidastin lukemista, välillä nopeammin. Tykkään miten vanha aika ja nykyaika kietoutuu yhteen. Todellinen hyvänmielen kirja! Jatkoa odottaen.
Yhtä sydäntä pakahduttava kuin ensimmäinen osa. Tämän toisen osan talvisotaan sijoittuva historiaosuus tuntui itselle aidommalta kuin ensimmäisen osan Titanic-tarina. En tunne kuitenkaan talvisodankaan yksityiskohtia niin hyvin, että osaisin arvioida, onko kaikki kirjan kuvaukset ja faktat oikeita, mutta ainakin minulle ne menivät täydestä. Nyt aloin miettiä, että mitähän seuraavassa osassa tapahtuu, etenkin historiallisella aikatasolla.
Mari Renko sai kirjailijanuralleen lentävän lähdön: harva esikoiskirjailija julkaisee heti kolmea teosta vuoden sisään. Helmisormus kirjekuoressa aloitti Nurmekseen sijoittuvan Ikoset-sarjan, jonka jokaisessa osassa perehdytään yhteen Ikosen perheen sisaruksista.
Nyt vuorossa on hurmurilääkäri Kaarlo, joka tunnetaan levottomana ja sitoutumiskammoisena naistenmiehenä. Kaarlo on sentään sitoutunut töihinsä: hän työskentelee Nurmeksessa terveyskeskuslääkärinä. Käy hän isäänsäkin katsomassa hoitokodissa, vaikka koittaakin kätkeä pojan huolta isän terveydestä lääkärinroolin taakse.
Ikosten naapurissa elämäänsä järjestelee matkaoppaana työskentelevä Saana, joka on päättänyt hankkiutua äidiksi yksin. Saana on vetäytyvä, omissa oloissaan viihtyvä nainen, joka ei kaipaa elämäänsä miestä, vaikka perhettä haluaakin. Itsellinen äitiys lahjasoluilla on siis Saanalle oikein mainio vaihtoehto. Mutta tukea hänkin tarvitsee, ja kaipaa sitä parhaalta lapsuudenystävältään Kaarlolta. Mutta onko tuuliviiristä huithapelista tueksi?
Sarjan edellisessä osassa nykypäivän tapahtumien rinnalla kulki historiallinen taso. Niin tässäkin. Menneessä ollaan vuoden 1939 Nurmeksessa, jossa sotasairaalassa työskentelee sairaanhoitajatar Elsi. Hän on raskaana, eikä lapsen isästä ole tietoa. Äpärälapsen synnyttäminen on häpeällistä ja Elsi pohtii sikiönlähdetystä tai lapsen antamista pois, mutta ratkaisut eivät ole helppoja. Kello tikittää: kun raskaus alkaa näkyä, sairaanhoitajan työt loppuvat siihen paikkaan. Löytyisikö jostain aviomies lapsen isäksi ennen kuin on liian myöhäistä?
Tämä historiallinen taso tuntuu tässä vähän irralliselta. Tuumin, että kirja olisi pärjännyt ilman sitäkin – oliko se vähän sellainen juttu, jonka on päätetty olevan osa sarjan formaattia, joten sen on oltava mukana? Toisaalta huomasin loppua kohden odottavani kovasti, että talvisodan tapahtumien yhteys nykypäivään lopulta selviää. Renko kuljettaa tapahtumia muutenkin oikein notkeasti: tarina hyppii eteenpäin sopivasti ja tiivistää hyvin, juoni kulkee sujuvasti kohti suurten tunteiden loppuhuipennusta, jossa asiat menevät lopulta juuri oikein.
Ikoset-sarja on kahden ensimmäisen osan perusteella oikein mainiota viihdekirjallisuutta. Jään odottamaan mielenkiinnolla, miten sarja jatkuu. Rengon molemmat sarjat, sekä tämä Ikoset että Pihlajapalatsin aloittama Häiveen tapauskirjat, toimivat siis riittävän hyvin, aion jatkaa molempien parissa. Tässä kohtaa Ikoset saa kuitenkin minun listallani etusijan.
Oon odottanut tätä kirjaa paljon. Rakastuin Ikonisen perheeseen ja Nurmekseen ekassa kirjassa. Oli ihanaa palata tuttujen hahmojen pariin ja elää hetki heidän elämäänsä taas. Ehdottomasti paras osuus kirjassa oli siis Ikonisen perhe ja heidän ystävät. Kaikki hahmot ovat hauskoja ja ihania. Mulla ei ole mitään yhtä lempihahmoa, koska kaikki ovat vain niin hyviä. Ikonisen perheen sisarukset ovat vain niin erilaisia ja uniikkeja. Ja oli ihanaa päästä Kaarlon mieleen tässä kirjassa. Kaarlo on rasittava, mutta myös syvällinen hahmo. Hänessä on monta tasoa ja hän ei ole mikään yksinkertainen ihminen. Tosin Kaarlo on myös joskus todella ärsyttävä. Toinen päähenkilö, Saana, oli myös kiva hahmo. Ja hänen ja Kaarlon kasvava suhde oli kutkuttava. Todellinen slow burn. Onneksi lopulta he päätyivät yhteen. Ainoa pieni miinus tässä kirjassa oli historiaosuus, koska se tuntui aika päälleliimatulta ja pakolla väänettynä. Myöskään minua ei kiinnostanut Elsin tarina paljoakaan. Kuitenkin kun kirja loppui tajusin miksi Elsin tarina oli tärkeä ja ilman sitä kirjan lopusta olisi jäännyt jotain kaunista tajuamatta.
En malta odottaa ensi vuota, jolloin saadaan lisää. Ehkä Eliaksen tarina, jota odotan kyllä.
Ihan kivaa luettavaa, mutta osa juonenpätkistä jäi epäselviksi tai oli selitetty niin ylimalkaisesti tai selitys oli upotettuna muun tiedon joukkoon niin, että asiat jäivät epäselviksi. Siksi vain kolme tähteä eikä neljä. Kun kuljettaa kahden eri aikatason tarinoita, jotka vasta loppupuolella kirjaa nivoutuvat yhteen, toivoisin tällaisessa hömpässä (tämä ystävällisen arvostavalla tavalla ilmaistuna) sitä nivouttamista oikein rautalankamaisesti, että viihteellisinkin lukija ymmärtää yhteydet eri aikatasojen ja henkilöiden ja sukulaisuuksien välillä.
Rakastin tätä ❤️ kaikki henkilöhahmot on super ihania ja pysyi hyvin mukana juonenkäänteissä. Mä tykkäsin historiaosuudesta, se oli jotenkin liikuttava ja varsinkin lopussa kun historiaosuuden osuus henkilöiden elämässä selittyi.
Alussa oli vaikea päästä mukaan, kun ensimmäisen osan lukemisesta oli puolisen vuotta, enkä muistanut henkilöhahmoja. Historiaosuus oli köykäisesti nivottu nykypäivään. Kuitenkin kaikenkaikkiaan mukavaa tekstiä, joka ekan 100 sivun jälkeen imaisi mukaansa. Innolla odotan taas jatkoa.
Tämä oli ihan jees, mutta ei yltänyt ekan osan tasolle. Hahmot ei ehkä tuntuneet niin läheisiltä ja soutamista ja huopaamista oli vähän liikaa. Odotan kuitenkin sarjan jatkoa ja oli kiva kun ekan osan hahmojenkin kuulumisia tuli tässä esille.
Hahmoihin oli helpompi samaistua kuin ensimmäisessä kirjassa, mutta ensimmäisen kirjan tapaan saman asian vatvominen kävi tylsäksi. Tämä oli kuitenkin Katajamäkitasoista hyvää hömppää.
This entire review has been hidden because of spoilers.
ihana jatko-osa Ikosten tarinalle. Pidin myös historiaosuuksista. Kahden aikakauden nivoutuminen yhteen olisi voinut olla hiukan selkeämpää. Silti viihdyttävä ja koukuttava joululomakirja!
Mukavaa tarinaa Nurmeksessa, pientä tiivistämistä ehkä olisi voinut olla, jossakin vaiheessa tarina tuntui vellovan paikoillaan. Tottahan jään odottamaan Ikosen tarinaan jatkoa.
Tykkäsin tästä osasta yhtä paljon tai jopa enemmän kuin sarjan ensimmäisestä. Oli ilahduttavaa syventyä Saanan tarinaan ja siihen, millaiselta tie itselliseksi äidiksi voi näyttää - en ole aiemmin lukenut itsellisestä äitiydestä, eli oli hauskaa nähdä miten Renko luontevasti kuvaili sitä osana lämminhenkistä kirjaansa. Kirjassa nähdään kiinnostavasti kaksi erilaista äidin tarinaa, nykyhetkessä Saanan ja historiassa Elsin näkökulmasta. Pidin jälleen kahden aikatason yhdistelmästä ja Elsi heräsi kiinnostavasti henkiin, vaikka Saana selvemmin ohjasikin tarinaa. Historiapuolessa pidin eniten siitä, miten Elsi ja Marjatta näyttivät, että ystävyys voi viedä mihin päämäärään tahansa. Vaikka tarinassa toki onkin romanttistakin puolta, esimerkiksi sivuhenkilöiden välillä ja toki päähenkilönkin polulla, romanssi ei noussut kirjan keskeisimpien teemojen yläpuolelle. Toisin sanottuna romanssia pohjustettiin siten, ettei se tuntunut äkilliseltä tahi tarinaan sopimattomalta palalta. Samalla Renko on onnistunut luomaan sydäntäsärkevän ihania sivuhenkilöitä ja hetkiä, joita lukiessa oli kyynel hyvin lähellä silmäkulmaa. Eniten sykähdytti, miten sujuvasti Kaarlo kasvaa tarinan edetessä ja lopulta tuo erittäin paljon iloa vanhainkodin rouvakolmikon elämään. Loppu oli sympaattinen ja solmi hyvin mielessä pyörineet langat toisiinsa.