Suomen nuijituin nainen - Anni Polvan elämä ja teokset

by Juha Hurme

Anni Polviander, alun perin Anni Heinonen ja taiteilijanimeltään. Anni Polva ajautui 1960-luvulla edustamaan kirjallisuuspiireissä huonoa kirjallisuutta, ”alatason
viihdettä”. Polvan sorto huipentui pyrkimykseen kieltää yleisiä kirjastoja ostamasta kirjailijan teoksia lainakokoelmiin. Armoa eivät saaneet nuorille suunnatut Tiina-kirjatkaan, joita pidettiin konservatiivisina ja yhteiskunnallisista epäkohdista piittaamattomina. Salanimellä Kyllikki Heino vuonna 1973 julkaistu romaani Minulla ei ole ketään sai ansaitusti erinomaiset arvos­telut, kun kriitikot eivät tienneet kiittävänsä kirotun Anni Polvan kirjoittamaa kirjaa.

Juha Hurme kertoo lapsuutensa taidekasvattajan Anni Polvan tarinan sankarin tarinana. Hurmeen mukaan Anni Polva oli rohkea ja päättäväinen ihminen, joka kirjoitti loisteliaasti, kun sille päälle sattui. Elettiin koti­rintamalla (1981) saattaa Hurmeen mukaan olla kiintoisin sotaromaani kautta aikojen. Hurmeen teos näyttää, miten painosten kuningatar Anni Polva oli Suomen nuijituin nainen, sitkein selviytyjä ja lopullinen voittaja.

Genres: Audiobook, Nonfiction, Biography, Finnish Literature

261 pages, Hardcover

First published October 15, 2025

Reviews

[Han_na · Rating 4 out of 5]

En oo varmaan koskaan nauranut näin paljon elämäkertaa lukiessani.

Olipa tervetullut katsaus Polvaan ja Polvan tuotantoon. Ehkä olisin erityisesti myöhempien vuosien osalta halunnut lukea lisää Polvasta persoonana, enkä niin paljon juonitiivistelmiä. Nyt jäi vähän sivulauseisiin tulkittavaksi, millainen ihminen tämä Polva oikeastaan olikaan. Paitsi hurja työmyyrä ja luonnossa kuljeskelija.

Auttoi minua ymmärtämään, etten kuvitellut omiani aloittaessani Polvan viihdetuotannon lukemista ja löydettyäni niistä iloa ja reikäpäistä huumoria, johon ihastuin. Hurmeen kokemukset vahvistavat, että luin sitten niiden muutaman hyvän jälkeen heti ne Polvan tuotannon objektiivisesti surkeimmat otokset.

Tämä sai pohtimaan, pyyhkisikö kirja-alalla taloudellisesti paremmin, jos edelleen kirjastoilla olisi liiallisen viihteen ostokielto. Että osteltaisiinko me kuluttajat sitten kiltisti omilla rahoillamme huumorimme.

[Mathias G · Rating 4 out of 5]

Tack Juha, igen!

Du är mitt kulturella rättesnöre när det gäller musik och litteratur.
Som finlandssvensk har jag total missat hela fenomenet Anni Polva.
Jag är klokare nu!

[Marita af Klercker (e. Suontausta) · Rating 4 out of 5]

Kuuntelin kirjan. Mielenkiintoinen. Tiinoja tullut nuorena luettua, aikuisten kirjoja en muista lukeneeni. Eikä se genre oikein kiinnostakaan 😄 .
Tai ehkä sen salanimellä kirjoitetun voisin joskus lukea...

[Inka Partanen · Rating 3 out of 5]

Kiinnostava henkilö ja tarina, tuntui että hyvin päästiin lähelle persoonaa. Tiukasti perinteisen kronologinen etenemistapa, joka kävi läpi suurimman osan teoksistakin juonineen, oli vähän tylsä ratkaisu.

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Suomen nuijituimmaksi naiseksi itseään kutsui kirjailija Anni Polva (1915–2003), jota kriitikot koittivat nuijia maanrakoon vuosikymmenten ajan. Vaikka kriitikot eivät arvostaneet, ostava yleisö piti. En löytänyt tähän hätään tilastoja Suomen kaikkien aikojen myydyimmistä kirjailijoista, mutta Polvan on oltava listalla korkealla yli 2,5 miljoonan kappaleen myynneillään. Kirjoja ilmestyi valtava määrä: yli 40 vuoden ajan melkein 2,5 kirjaa vuodessa. Parhaiten Polva tunnetaan Tiina-kirjoistaan, mutta hän kirjoitti myös aikuisten viihdekirjoja, muita lastenkirjoja ja muistelmia.

Millainen oli nainen tällaisen kirjallisen tuotannon takana? Melkoinen poikkeusyksilö, noin lyhyesti sanottuna. Juha Hurme käy tässä kirjassa läpi Polvan elämän. Polva syntyi Pietarissa Anni Heinosena rautatieläisperheeseen. Isä sai sittemmin töitä Tampereelta, jossa Polva varttui aikuiseksi. Heinosesta tuli Polviander avioliiton myötä ja Polvianderista lyhennettiin sitten kirjailijanimi Polva. Avioliiton myötä Polva asettui elämään Turkuun, jossa hän sitten viettikin lopun ikäänsä.

Hurme pohtii kirjassa erityisesti Polvan elämän suurta paradoksia. Nuorena hyvinkin itsenäinen ja itsepäinen nainen, joka on kiinnostunut vähän kaikesta, päätyy kuitenkin naimisiin ja alistuu kotiäidin asemaan. No, oli Polva melko poikkeuksellinen kotiäiti: viiden lapsen kasvattamisen ja kodinhoitamisen ohella hän tuotti todellakin aivan poikkeuksellisen kirjallisen tuotannon, kouluttautui mitä moninaisemmilla kursseilla ja työskenteli muun muassa yksitoista vuotta Suomen Gallupin haastattelijana, kun organisaatio aikoinaan Suomeen rantautui. Polvasta piirtyykin lähes maaninen kuva: en usko, että hän pystyi koskaan olemaan paikoillaan tekemättä mitään.

Suomen nuijituin nainen alkaa Polvan kuvauksella Perniössä pidetystä tilaisuudesta, jossa Polvan kanssa keskustelemassa oli Pekka Tarkka, Suomen kirjallisuus -teossarjan viimeisen, nykykirjallisuutta käsitelleen osan toimittaja ja akateeminen kriitikko. Kirjassa Eila Pennanen oli ajanvietekirjallisuutta käsittelevässä luvussa teilannut Polvan (Hurme tiivistää Pennasen näkemyksen näin: ”Polva kirjoittaa tyhmille naislukijoille vielä näitäkin tyhmemmistä naishahmoista ja karmeista miesidiooteista”). Keskustelussa Tarkka koittaa vedota kirjaan, mutta Polva tivaa Tarkan omaa näkemystä ja saakin Tarkan myöntämään, ettei ole itse asiassa koskaan lukenut ensimmäistäkään Polvan kirjaa. “Tällä mä halusin vain sanoa, että semmosia ne arvostelijat on”, Polva toteaa.

Nykylukijan näkökulmasta onkin hämmentävää lukea, miten Polvan ja muiden viihdekirjailijoiden kirjoja pidettiin poissa kirjastojen valikoimista. Suoraan ei kielletty, mutta kun Arvostelevassa kirjaluettelossa sanottiin, ettei näitä kirjoja kuulu kirjastoihin hankkia, kirjastoilta saatettiin viedä valtion apurahoitus, jos hyllystä löytyi viihderoskaa. Tämä elitistinen portinvartiointi tuntuu nykyisen kirjastolaitoksen näkökulmasta aivan kummalliselta. Mutta hyvin Polva silti pärjäsi. “Ihmiset ovat olleet ihania, kriitikot eivät. Onneksi ihmisiä on ollut enemmän”, arvioi Polva uraansa vuonna 1986.

Mielenkiintoinen kysymys on, ovatko Polvan kirjat hyviä vai eivät. Hurme on lukenut läpi koko tuotannon ja toteaa, että ovat ja eivät. Joukkoon mahtuu Hurmeen mielestä todellisia mestariteoksia, mutta esimerkiksi Tiina-sarjan osalta Hurme olisi jättänyt viimeisen yhdeksän kirjaa julkaisematta, kun sarja oli jo pudonnut ajan kelkasta. Osasta kirjoista paistaa heikko kustannustoimitus tai kiireessä tekeminen. Ensimmäinen Tiina-kirja Tiina vuodelta 1956 on kuitenkin Hurmeelle mieleen ja muistelmateoksen Elettiin kotirintamalla vuodelta 1981 Hurme nostaa yhdeksi parhaimmista sotakirjoista koskaan. Minulla ei ole ketään -kirja vuodelta 1973 sai poikkeuksellisesti kriitikoidenkin suosion – mutta se julkaistiinkin salanimellä Kyllikki Heino, joten kriitikot eivät tienneet, ettei siitä olisi kuulunutkaan pitää.

Juha Hurme on tehnyt jälleen kerran oivallisen tietokirjan. Suomen nuijituin nainen on napakan mittainen, helppolukuinen kirja, jossa Polvan oma ääni kuuluu vahvasti kiitos runsaan Polvan muistelmien ja haastatteluiden siteeraamisen. Hurmeenkin tutun luontevalle ja hauskalle kirjailijanäänelle on tilaa. On ollut melkoinen operaatio käydä läpi Polvan koko tuotanto, siitä hatunnosto Hurmeelle. Yksi Suomen historian suurista kirjailijoista on kiistatta tämän teoksen ansainnut.

Olivat Anni Polvan kirjat sitten kömpelöitä, tai vähemmän kömpelöitä, ne ovat pullollaan kureilevia ilmiöitä. Mitä ne ovat? Sen kun tietäisi. Tässä kirjassa on jo kerrottu, että Tintti oli ”kureilevansäteilevä velho”. Siitä voi ruveta päättelemään. Sana ’kureileva’ esiintyy siellä täällä koko tuotannossa. Jotain kivaa se on.

Oli mitä oli, niin Anni Polva oli kureileva ihminen, ehkä Suomen kureilevin.

[Kenneth · Rating 5 out of 5]

Taas kerran saatoin todeta, miten ilmiömäinen kirjoittaja Juha Hurme on. Tuntuu, että aiheesta kuin aiheesta hänen kynästään syntyy erinomaisen kiehtovia kirjoja. Hänen kielensä on aina niin rikasta ja ennen muuta hänen kykynsä löytää uusia näkökulmia mitä erilaisempiin asioihin on uskomaton. Anni Polva oli minulle entuudestaan tuttu vain nimenä, en ole koskaan lukenut mitään hänen kirjoittamaansa. Silti olen ollut tietävinäni, että hän on kirjoittanut pelkkää hömppää ja vain naisille. Hurme onnistuu kirjassaan avaamaan ilmiötä ”Anni Polva” hänelle ominaisella loistavalla tavalla. Samaan aikaan, kun lisäsin tämä kirjan lukulistalleni, lisäsin myös yhden teoksen Polvalta ”Elettiin kotirintamalla: lehtiä päiväkirjastani” vuodelta 1981. Täytyy lukea se nyt tuoreeltaan, jospa sitten tulee vielä luettua jotain muutakin.

Kirja myös paljastaa miten ennakkoluuloinen ja ahdasmielinen suomalainen kulttuurimaailma on ollut ja osin on edelleen. Naisen asema siinä kentässä on ollut erityisen vaikea. Onneksi kuitenkin paljon on muuttunut parempaan, mistä on paljolti kiittäminen Juha Hurmetta ja muita hänen henkisiään poikkeusyksilöitä. Kirjan antaman kuvan perusteella Anni Polva on henkilönä hyvin mielenkiintoinen ja hänen kirjallinen tuotantonsa on paitsi uskomattoman laaja, ei aivan ilman merkittäviä ansioita. Kirjan parasta antia on sen kuvaus suomalaisen kulttuurieliitin sielunmaisemasta 1900-luvulla. Sen ahdasmielisyys on ollut hämmästyttävä ja ahdistava. Väitän, että maailma on kuitenkin muuttunut paremmaksi tässä suhteessa - onneksi. Minulle heräsi kysymys, onko suomalainen ahdasmielisyys kulttuurissa meille tyypillistä vai onko tällainen ahdasmielisyys yleisinhimillistä tai oikeammin yleisepäinhimillistä.

Kirjan tekstiosa ei ole kuin 256 sivua, mutta hämmästyttävästi Hurme onnistuu esittelemään siinä niin kirjailijan henkilöhistorian kuin hänen tuotantonsa, unohtamatta koskaan kulloistakin ajankuvaa ja historiallista tilannetta. Kirjoittaja onnistuu ainakin luoman mielikuvan, että hän on lukenut, ellei Polvan koko tuotantoa, niin ainakin merkittävän osan siitä. Ilman sitä ei tällaista pystyisi kirjoittamaan uskottavasti.

Eräs hauska huomiotani herättänyt yksityiskohta kirjassa oli sanan ”pootoorit” (ruotsiksi ”påtår”) etymologia (s. 164). Tällaiset hauskat yksityiskohdat – ja niitä oli paljon- ylläpitivät sen ”sanoman” ohella lukijan mielenkiintoa kirjaan.

[Tiina Mahlamäki · Rating 4 out of 5]

Muistan elävästi sen hetken, kun isä tuli kotiin työmatkalta ja toi minulle lahjaksi kirjan, jonka nimi oli Tiina. Elettiin 1960–1970-luvun taitteessa. Sen jälkeen sain säännöllisesti syntymäpäivä- ja joululahjaksi uuden Tiina-kirjan, ja luin sarjan osat moneen kertaan. Vieläkin ne löytyvät vintin kätköistä. Jossain vaiheessa luin kirjastosta lainaamiani Anni Polvan aikuisempaan makuun kirjoitettuja viihderomaaneja. Ne asettuivat samaan kategoriaan Hilja Valtosen ja Aino Räsäsen teosten kanssa. Hurmeen Anni Polva -elämäkerta oli yllättävän hyvä, joskin painottui aavistuksen liikaa romaanien juonikuvioihin Polvan elämän kustannuksella. Mutta kyllä lukija Polvan elämästäkin jotain – usein yllättäviäkin asioita – oppi tietämään. Kuuntelin teoksen Erja Mannon lukemana. Hänen äänensä ja puherytminsä sopi mainiosti romaanin mielenmaisemaan.

[Terhi · Rating 4 out of 5]

Monipuolisen mielenkiintoinen teos: ajankuvaa, elämänvaiheita ja kirjailijan uran kehitys teoskuvauksineen. Kerronta on sujuvaa ja mielenkiintoista, herätti halun palata taas Polvan tuttuun tuotantoon aikuisen silmin, erityisesti jäi kiinnostamaan elämäkerralliset teokset. Vähän lisää olisi kaivannut tietoa Polvan yksityiselämästä kirjailijavuosina.

[Eliisa · Rating 3 out of 5]

Kiitokset Juha Hurmeelle, taas kerran, unohduksiin painuneen naistaiteilijan esille nostamisesta. Lukijoiden arvostama Anni Polva ansaitsee sen. Mutta oliko tarpeen käydä lähes koko tuotanto läpi kirjojen tarinoita referoiden ja lainaten?

[Elli · Rating 4 out of 5]

Tää teki mulle hyvää! Suhtaudun omiin lukuvalintoihini usein hieman vakavasti, vaikka ilomielisistä kirjoista tykkäänkin. Ehkäpä luen tänä kesänä jotain viihde-Polvaa Hurmeen vinkkien perusteella. Tässä oli sydäntä.