Vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä suurperhe on ihanne ja ehkäisy tabu. Jokaisen lestadiolaisen avioparin tulee olla valmis ottamaan vastaan niin monta lasta kuin Luoja suo. Hengellinen opetus lupaa, että Jumala antaa voimaa lapsikatraan kanssa.
Hääpäivänään moni nainen unelmoi pullantuoksuisesta äitiydestä ja näkee tulevaisuuden onnellisena satuna. Heille tarjoillaan tarinoita vanhoillislestadiolaisista vanhemmista, jotka opiskelujen ja töiden ohella kasvattavat helposti yli kymmenpäisen perheensä.
Kiiltokuvalla on kuitenkin kääntöpuolensa, josta liike vaikenee. Kaikki vanhoillislestadiolaiset perheet eivät voi hyvin, ja osa voi todella huonosti. Ulospäin onnellinen suurperheen äiti saattaa epätoivoissaan rukoilla keskenmenoa.
Usko, toivo ja raskaus näyttää herätysliikkeen nurjan puolen, rankat ja ahdistavat elämänkohtalot, jotka pohjautuvat usein ehkäisykieltoon ja ahtaaseen seksuaalioppiin. Kirjassa äänensä saavat kuuluviin liikkeen pahoinvoivat jäsenet, jotka eivät voi kertoa tunteistaan ja kokemuksistaan yhteisön sisällä.
Mielenkiintoinen ja koskettava kirja, harvoin tietokirja onnistuu liikuttamaan tällä tavalla. Aika uskomattomia juttuja, käsittämätöntä, että vielä nykypäivän Suomessa pakotetaan naisia tekemään asioita vastoin tahtoaan uskonnon nimissä. Ei tästä oikein osaa sanoa mitään, ehkä enemmän olisin halunnut vielä lukea suurperheiden käytännön arjesta, miten arkea käytännössä pyöritetään ja miten se on ylipäätään taloudellisesti mahdollista. Mutta muuten hyvä ja kattava, joskin itseään aika lailla toistava kirja.
Tämä kirja jätti tirkistelijän tunkkaisen olon. Jos lopusta oikein käsitin, teos perustuu (vain) 30 haastatteluun, eikä edes pyri (pienehkön) aineiston tieteelliseen tarkasteluun. Niinpä kokonaisuudesta tulee sirpalemainen eikä kirjoittajien linjaus käy selväksi. Lahko samoihin epäkohtiin puututan uudestaan ja uudestaan, ja teksti nojaa pääasiassa haastateltujen suoriin lainauksiin. Välillä luetaan typografisesti eroteltuna toisen kirjoittajan omakohtaisia tuntemuksia. Sekava kirja kaiken kaikkiaan.
Näin tärkeästä ja järkyttävästä aiheesta olisin mielelläni lukenut ihan täyden viiden tähden kirjan. Nyt kirjoittajat sortuivat ehkä kiireeseen, ehkä laiskuuteen, ehkä analyyttisyyden puutteeseen, ja lopputulos oli vähän yliopiston opinnäytetyömäinen "roiskaisu". Olisin kaivannut syvempää analyysia ja vähemmän toistoa.
Onneksi kirja kuitenkin kuvasi aihettaan läheltä ja totuudenmukaisesti. Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen ehdoton ehkäisykielto aiheuttaa monille suurta kärsimystä ja uupumusta. Vanhemmat väsyvät (naiset joskus jopa terveytensä ja henkensä uhalla) ja lapset jäävät vaille vanhempien tukea ja huomiota. Seurauksena voi olla sukupolvien mittaisia laiminlyöntejä ja traumoja.
Kirja kuvaa hyvin liikkeen sisäisiä valtarakenteita, yksilönvapauksien polkemista, vääristynyttä seksuaalietiikkaa ja naisten alisteista asemaa. Vanhoillislestadiolaisen liikkeen ehkäisykielto on törkeä rikkomus naisen itsemääräämisoikeutta vastaan.
Usko, toivo ja raskaus on kuin jatkoa Rauhalan Taivaslaululle, vaan nyt puhutaan elävien ja oikeasti ehkäisykiellossa eläneiden suulla. Usko, toivo ja raskaus koostuu pitkälti kolmenkymmenen lestadiolaisessa yhteissössä eläneen kertomuksista elämästä ehkäisykiellon alla.
Kirja aiheineen on tärkeä ja tarinat sellaisia, joiden sietää tulla kuulluiksi. Rankkoja ja raastavia - muutaman kerran oli laskettava kirja käsistä, koska kirjassa kuvatut tapahtumat saivat aikaan niin voimakkaan pahoinvoinnin -, mutta ei vain mustavalkoisia. Kirja antaa tilan äänille, joita ei ehkä muuten kuulla.
Näin uskonnottomana, hyvin kaukana lestadiolaisista yhteisöistä eläneenä ja jo teininä uskonnoista paljon lukeneena koin kirjan tietokirjaksi paikoin huteraksi (esimerkiksi faktojen sijaan oli mielikuvia miten asiat voisivat olla, ja kirjassa alleviivattiin miten vähän johtopäätöksiä voi oikeasti tehdä vain 30 tarinan perusteella - no miksette keränneet lisää aineistoa?), liian pitkäksi, sillä kirjassa oli aika paljon toistoa ja väsähdin lukemaan samaa 400 sivun verran. Vertaistukena varmasti verraton, mutta uUlkopuoliselle", jolle nämä asiat eivät ole uusia, olisi kirjasta riittänyt lyhyempikin versio tai sitten aihetta olisi voitu laajentaa.
Ymmärrän, että tarinoita on haluttu lainata kirjaan paljon, mutta jonkinlainen karsinta ei olisi ollut pahitteeksi. Ydin olisi tullut selväksi hyvinkin vähällä ja esimerkiksi 300 sivuun olisi mahtunut myös ytimen lisäksi paljon henkilökohtaisia kokemuksia ja tarinoita.
Mutta kirja on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Toivottavasti löytää lukijansa myös lestadiolaisen yhteisön sisältä.
Löysin kirjaa koskevat muistiinpanoni vuodelta 2014:
Uutuusteos tämäkin. Jonotin tätä kirjastosta luettavakseni kesästä joulukuulle saakka. Jotenkin kovin leimaava ja negatiivinen. Minulle tuli hyvin puolustava olo lestadiolaisia kohtaan, vaikka en yhteisöön ole koskaan kuulunut. Osan teksteistä koin suorastaan panettelevina. Mielelläni olisin kuullut myös arjen positiivisia puolia ja suuren perheen iloja. Tässä lähtökohtana oli se, että kaikkihan tietävät mitä yritetään selitellä suurperheiden hyvistä puolista, mutta nyt tulee se karu totuus että kaikki kärsivät. Huonon mielen kirja.
Tärkeä teos. Tässä oli aika paljon samojen asioiden toistoa ja aika paljon sellaista, mitä itse jo tiesinkin lestadiolaisuudesta, mutta ihmisten omakohtaiset kokemukset olivat pysäyttäviä. Teos avasi hyvin vanhoillislestadiolaista ajattelutapaa. Kannattaa lukea!
Kirjeisiin pohjautuva arvio vanhoillislestadiolaisten naisten ja perheiden elämästä. Kirjaa lukiessa en voi kuin jatkaa hämmästelyä siitä, miten jotkut ihmiset suostuvat vapaaehtoisesti elämään tämänkaltaisissa yhteisöissä.
Monenlaisia tunteita ja ajatuksia herättävä kirja. Sekä aiheeltaan että toteutustavaltaan.
Toteustapa on liikaa toistoja sisältävä. Asia (ehkäisykielto ja sen vaikutus perheen vanhempiin ja sitä kautta lapsiin) käsitellään monelta eri kantilta, mutta jotenkin päätyen aina samaan lopputulokseen: ehkäisykiellon ei pitäisi nykyaikana olla niin kategorinen ja uskon/pelastuskysymys. Liikkeen ulkopuolisena lukijana ajattelee, että eikö vähempikin todsitelu riittäisi. Ja melkein samaan hengenvetoon voi vastata: eipä taida. Eipä taida tämäkään todistelu riittää.
Tunteista nousee pintaan vihaan, ahdistusta, epäuskoa, hämmästystä, voimattomuutta, kiukkua.... Voiko tämä olla totta 2000-luvun Suomessa? Voi ja on. Miten voi olla niin, että miehet, vieläpä vanhemmat miehet, voivat päättää edelleen nuorten ja vanhempienkin naisten ja heidän puolisoidensa elämästä näinkin totaalisesti? Siten, että uskonto ja perinnöllisesti tavat ja ajatukset, helvetillä uhkailu, uskonkysymykset, elämää suurempia asioita.
Mielestäni tärkeä ja mielenkiintoinen tietokirja, jonka avulla saa lisäymmärrystä melko suljettuun uskonnolliseen yhteisöön ja sen jäseniin. Kirjan ongelmana on tosin se, että haastateltuja oli vain noin 30 ja osin kirja alkaa toistaa itseään. Useimmat haastatellut ovat todella avanneet sisimpänsä ja kertoneet raastavista asioista elämässään. Kirjassa oli paljon pohdintaa uskonnolla johtamisesta, ihmisten omastatunnosta ja uskosta, uskovan elämänvalinnoista ja siitä, miten uskonnollinen yhteisö suhtautuu erilaisiin poikkeavuuksiin ja mitä siitä seuraa. Kokonaisuudessaan kirjasta jäi melko armollinen maku rajuista elämäntarinoista huolimatta ja kirjan tarkoituksena tuntui olevan pääasiallisesti saattaa oman uskontoyhteisön kipeät asiat keskusteltaviksi, jotta epäkohtiin voitaisiin puuttua ja saada aikaan positiivinen muutos ihmisten arkielämään.
Kiinnostava tutkimus antaa niille äänen vanhoillislestadiolaisen liikkeen jäsenille, jotka ovat nähneet ja kokeneet uupumusta liikkeen ehkäisykiellon takia. Heitä on ilmeisen paljon. Ilmiötä tarkastellaan sekä käytännössä että teologisesti. Vaikuttaa siltä, ettei ehkäisykielto ole teologisesti niin perusteltu kuin on annettu ymmärtää. Tutkimuksessa viitataan monta kertaa Pauliina Rauhalan Taivaslauluun, joka kertoo samasta asiasta yksittäisen perheen näkökulmasta. Lestadiolaisen yliopistonlehtorin pitämällä kurssilla teologisessa tiedekunnassa annettiin ymmärtää, että Rauhalan kirja kuvaa yksittäistapausta eikä hengellinen painostus ole oikeasti voimakasta. Tämä tutkimus antaa aivan erilaisen kuvan. Toivon, että muutaman vuoden päästä voin lukea siitä, miten liike on muuttanut opetustaan inhmillisemmäksi.
Herättävä ja koskettava kirja, joka antaa äänen vanhoillislestadiolaisille henkilöille ja kertoo heidän tarinansa lestadiolaisuuden ehkäisykieltoon ja siihen liittyviin perheasioihin liittyen. Perusasiat tarinoiden takana olivat suunnilleen tuttuja ennestään, mutta kyllähän nuo tarinat herättelevät, etenkin kun peilaa omaan tilanteeseen, jossa voi rauhassa pohtia ja itse päättää perheen sisällä, haluaako toista lasta. Samalla kuitenkin osassa tarinoista kuultaa taustalta se, ettei lestadiolainen liike ole pelkästään pahakaan, eivätkä kaikki suurperheen vanhemmat ole aivopestyjä, vaikkakin perhekokoon varmasti vaikuttaa se uskonnollinen ympäristö, jossa vanhemmat itse ovat kasvaneet.
Oli tarkoitus lukea vain luku isossa perheessä kasvamisesta, mutta ahmaisi koko kirjan. Kirja koostuu lähinnä sitaateista kyselytutkimukseen vastanneilta entisiltä ja nykyisiltä lestadiolaisilta. Kirjoittaja on hyvin sitonut nämä sitaatit yhteen ja selittää niiden taustoja. Sävy on kriittinen, mutta ilmiöitä katsellaan vl liikkeen sisältä käsin. Ehkäisykielto ja suurperheet ovat keskeinen teema, ulkopuoliselle jutut ovat hurjia ja kauhistuttavia epäloogisuudessaan. Silti ymmärrys hyvin erilaiseen ajattelutapaan lisääntyy (sic!).
Kirja oli ilmestymisvuonnaan 2014 Tieto-Finlandia -ehdokas. Kirja perustuu kirjailijoiden tekemiin haastatteluihin vanhoillislestadiolaisten naisten parissa - ja se oli karua kuunneltavaa. Miten voi olla, että nykypäivänä ehkäisy on kielletty asia, vaikka sille ei ole perusteita edes Raamatussa? Seurauksena ovat suurperheet, väsyneet ja sairastelevat äidit ja taloudellistenkin vaikeuksien kanssa kamppailevat perheet.
Odotin kai saavani tämän teoksen kautta lisää tietoa lestadiolaisesta perhe-elämästä. sen sijaan sain vahvistusta niille ajatuksille, joita minulla aiheesta on jo aiemmin ollut. Mitään uutta ei varsinaisesti ilmennyt. Teos itsessään oli vähän sekava: toistoa oli todella paljon ja sisältöä olisi voinut jäsennellä enemmän.
Mielenkiintoisia henkilökohtaisia kokemuksia mutta kokonaisuutena aika toisteinen, vähemmälläkin sivumäärällä olisi päässyt pitkälle. Tärkeä kirja mutta ei varmaan päädy niiden luettavaksi joiden pitäisi se lukea. Toisaalta nyt 11 vuotta julkaisun jälkeen tää on varmasti jo vanhentunut.
Koskettava kirja. Haastattelukirjeet tuovat tekstiin tietynlaista käsinkosketeltavaa tunnelmaa. Tuntui siltä, että olisi ollut itse paikan päällä näkemässä ja kokemassa ne tilanteet, joita kuvailtiin. Vaikka haastateltuja onkin vain 30 eikä tämä ole millään tavalla kattava otos lestadiolaisten yhteisöstä, mielestäni nämä tarinat toimivat kuitenkin tietynlaisena ikkunana yhteisöön. Tässä esiteltiin näiden henkilöiden tarinat. En myöskään odottanut tältä kirjalta mitään sellaista tieteellistä otetta enkä tutkimustuloksia, vaan sain jo alkusanoista sellaisen kuvan, että tässä esitellään muutamia tarinoita. Jonkin verran oli toistoa ja välillä junnattiin paikoillaan, tekstiä olisi saanut karsia pois.
Mielestäni teksti kuvasi hyvin myös vanhemman sukupolven kulttuuria yleisesti, jossa pojat olivat poikia ja työt jaoteltiin naisten ja miesten töihin. Väkivalta muistutti minua muista teksteistä ja artikkeleista (ei uskonnollisesta lahkosta), joita olen lukenut littyen vanhemman sukupolven kulttuuriin ja juuri 70-90 luvun elämään Suomessa. Mielenkiintoista oli lukea suurperheen vaikutuksesta perheenjäsenten hyvinvointiin. Tuli mieleen, että "ennenvanhaan" oli myös isommat perheet yleisesti. Tunnen vanhempia ihmisiä, joiden perheissä oli 6-8 lasta ja heillä on ollut myös vaikea lapsuus.
Vähintään toinen kierros editointia olisi ollut tarpeen, mutta sittenkin tärkeä ja ansioitunut teos. Samaistuttavaa ja validoivaa minullekin, vaikka minut kasvattanut lahko olikin toinen.
Todella silmiäavaava kirja Vanhoillislestadiolaisista perheistä. Erilaisissa rooleissaan kukin perheenjäsen kokee omalla tavallaan millaista on elää suurperheen jäsenenä.
koskettava kirja, joka osin järkytti myös itse lestadiolaisuudessa kasvanutta. herätti ajatuksia, myös kipeitä sellaista, ja jätti pohtimaan myös omaa perhettä. tarinoita oli paljon ja sitä myöten myös toistoa jonkin verran. kirja olisi hyötynyt syvällisemmästä analyysistä.
Sinänsä mitään uutta kirja ei tuonut, mutta kiinnostavaa oli lukea ko. yhteisöön kuuluvien omin sanoin kertomana sekä hyviä että (enimmäkseen) huonoja puolia elämästä uskossaan. Päällimäiseksi jäi kuitenkin surullinen olo.
Tämä kirja teki oloni yhtäaikaisesti surulliseksi ja vihaiseksi. Kumpikin tunne kumpusi siitä ihmetyksestä kuinka vastuuttomasti lestadiolaisuus kohtelee jäseniään ja kuinka avuttoman aivottomia liikkeen jäsenet ovat. Tuntuu kuin liike työntää vastuuta jäsenille ja jäsenet vain alistuvat. Omia aivoja saa ja tulee käyttää. Sitä varten ne on ihmisille annettu. Uskonto on hyvä jos tuo ihmisten elämään positiivisuutta. Tämän kirjan perusteella minun on vaikea nähdä mitään positiivista lwstadiolaisuudessa. Muutoksen avaimet ovat ihmisillä. Kuka olisi se rohkea, joka avaisi ovet?
Varmasti ihan ok kirja kirja mutta en jaksanut lukea loppuun. Tärkeä aihe käsitellä mutta tällä kertaa ei minnuun uponnut. Joskus kun intoa riittää ja aikaa; voisi ottaa uudelleen käsittelyyn. Mielenkiintoinen aihe sinällään.