Seija - nainen jota ei ollut

by Niina Kivilä

Niina Kivilä saa eräänä päivänä yllättävän puhelun: voisiko hän lähettää kukkia tätinsä hautajaisiin - tädin, josta hän ei ole koskaan kuullutkaan. Suvussa on vaiettu hänen olemassaolostaan vuosikymmeniä. Niina päättää selvittää, kuka täti oli ja miksi hän katosi muiden elämästä.
Sukulaisiltaan Niina saa muutaman johtolangan tädistään Seijasta. Niiden perässä hän hyppää vuokrapakettiautoon ja matkustaa tätinsä jäljille Savoon. Hän suuntaa askeleensa laitosten käytäville, uppoutuu hoitamisen historiaan ja palaa omille juurilleen. Hän kaivaa esiin kaiken, mitä Seijasta voi tietää ja päätyy paikkaan, johon ei olisi voinut kuvitella joutuvansa.
Seija - Nainen jota ei ollut on kertomus vääränlaisiksi tuomituista naisista, periytymisestä ja salaisuuden painosta. Samalla se on myös tarina ajan kulumisesta ja sukuyhteydestä. Kiehtova kertova tietokirja tempaa mukaansa.

Genres: Nonfiction, Audiobook

299 pages, Hardcover

First published April 24, 2025

Reviews

[Tarinankertoja92 · Rating 3 out of 5]

Seija - nainen jota ei ollut vie matkalle Suomen sosiaalihuollon historiaan. Teos kuvaa ansiokkaasti vaivaistenhoitoa, laitoskauden nousua ja tuhoa, ja hoivakotien muumioivaa vaikutusta. Kuva Suomen vammaisten, mielisairaiden ja muiden silloin hylkiöiksi laskettujen oloista ei ole mairitteleva. Seijan kautta näytetään elämä, joka poikkeaa tavan kulkijan reitistä merkittävästi. Kirja avaa näkymiä siihen milloin valinnanvapaus ja inhimillisen kohtelun ansaitseminen loppuvat. Aiheen puolesta suosittelen teoksen lukemista varsinkin kaikille heille, joille elämä laitoksessa tai hoivakodissa on täysin vierasta.
Teoksessa on pituuteensa nähden aika vähän faktaa tietokirjaksi. Suurin osa luvuista täyttyy kirjailijan matkasta, pohdinnoista ja kuvitelmista. Tieto-osuudet tuntuvat enemmän tieteellisiltä esseiltä kaiken seassa. Ehkä kirja on kuitenkin enemmän matkakertomus Savoon ja mielen sisälle?

[Kiki · Rating 3 out of 5]

Voi miten paljon ja usein toivoin, että kirjan sijasta tämä olisi ollut pitkä journalistinen juttu. Aivan liikaa toistoa, paikallaan junnaamista ja jossittelua. Olisin kaivannut nopeampaa etenemistä ja enemmän vastauksia kuin toistuvia kysymyksiä ja arvailua.

Ymmärrän, että pienen tietomäärän varassa on vaikea olla muuta kuin jossittelematta ja toisinaan sille oli ihan perusteltu paikkansakin, mutta jatkuva toisto alkoi lähinnä turhauttamaan. Kirja kyllä kuvaa luultavasti hyvin ja tarkasti kaikkia niitä ajatuksia ja kysymyksiä, joita Kivilä kävi läpi selvitystyönsä aikana, mutta itse ajattelen, että kaikkia kysymyksiä ja pohdintoja ei olisi tarvinnut kirjoittaa kirjaan.

Mielestäni kirjaan oli myös koitettu saada mahtumaan liikaa sen laveaan ja maalailevaan kerrontatapaan nähden. Kirjoittajan oma elämä ja hänen äitinsä elämä kyllä nivoutuivat mukaan etenkin loppua kohden mentäessä, mutta ajattelen, että pelkästään Seijan tarinassa ja mielisairaiden/vammaisten/muuten laitoksiin suljettujen historiassa on jo niin paljon aineksia, että tiivistämiselle olisi ollut varaa.

Kirja on silti mielettömän kiinnostava. Arvostan sitä, että Kivilä on tarttunut tabuaiheeseen ja myös päätynyt julkaisemaan kaiken kansien välissä. Uskon, että kirja voi herättää keskustelua ja innostaa ihmisiä tutkimaan omien sukujensa salaisuuksia. Ja luulen, että kirjan kerrontatapa voi sopia jollekin toiselle lukijalle, kannustan siis joka tapauksessa lukemaan tai kuuntelemaan!

(Äänikirjan lukee Krista Putkonen-Örn, joka on loistava työssään, suosittelen siis kuuntelemaan!)

[Karoliina Timonen · Rating 4 out of 5]

4,5/5

[Sirpa Tarkkinen · Rating 4 out of 5]

 Helsinkiläisellä metroasemalla vuonna 2016 Niina Kivilä saa tietää, että joku Seija on kuollut ja kukkatervehdys pitäisi hautajaisiin lähettää. Enon puhelu on vaivautunut ja vaitelias, kuin suvun asenne Seijan elämään.

 Kivilä alkaa etsiä Seija-tätinsä tarinaa ja persoonaa hoitolaitoksista ja arkistoista. Seija laitettiin lähtemään laitokseen yksin linja-autolla noin kuusivuotiaana. Hän kuoli huoneeseen, jossa "ei tapahtunut mitään". Diagnoosinsa jää epäselväksi, puhutaan kehitysvammasta ja mielisairaudesta. 

 Kun Kivilä kulkee Seijan jalanjäljissä, hän samalla perkaa laitos- ja mentaalihoidon historiaa lobotomialeikkauksista lääkehoitoon. Uutena tietona luen, että arabit perustivat ensimmäiset vammaisten hoitolaitokset keskiajalla. 

 Kivilää kohahduttaa, että kohtalot kulkevat suvussa. Äidillään ja hänen siskollaan Seijalla oli sama sairaus- ja laitoshistoria. Lopulta Seijasta piirtyy moniulotteinen, persoonallinen kuva. Hänen elämänsä saa muitakin ulottuvuuksia kuin surun ja surullisuuden. 

 Viimeisessä paikassa, Vehkakodissa, paljastuukin esteettinen, porkkanoista pitävä, temperamenttinen ja taiteellinen yhteisönsä tyylilyyli. Seijaa ei myöskään ole unohdettu vaan suvun puheissa kuuluu erilainen nainen, joka yksinkertaisesti sairastui.

 Seijan tarina on tuskaisen koskettavaa luettavaa, vaikka emme häntä itseään kuulekaan. Läheiset lähettivät hänet laitokseen sodanjälkeisen normiajattelun mukaan ja katsomassa käytiin ehkä joskus, veljet vain kerran, Vehkakodissa ei enää lain. Silti laitoshoidolla perhe luuli tehneensä parhaansa sen ajan käsitysten ja ymmärryksen varassa. 

 Lopulta Seijakin pääsee yhteyteen, kun hänet haudataan sukuhautaan. Hän kuolee tuulisena iltana, vakavasti sairaana siellä minne syntyikin eli Kaavilla. Ja kohta puhelin soikin metrolaiturilla Kampissa. 

 Kirjoittaja ymmärtää, lähteidensä perusteella ja yhden version mukaan, että "Seija oli herkkä ihminen, jota oli kohdeltu huonosti". Kirja piti kirjoittaa, sillä se teki Seijasta sen mitä ihminen perimmiltään haluaa: olla osa yhteisöä ja maailmaa sekä tulla persoonallaan nähdyksi.

http://badpoetrycompany.blogspot.com/...

[Kris Vuolukka · Rating 3 out of 5]

Kirjoittaja kuulee tätinsä olemassaolosta vasta tämän kuoltua. Tädin, joka jo lapsena joutui "laitokseen" ja eli eri paikoissa (Vaalijalan lasten laitoksessa, Harjamäen mielisairaalassa ja lopulta Kaavilla hoivakodisaa) yli 60 vuoden ajan. Kirjoittajan uteliaisuus herää, kuka oli Seija, miksi hän joutui laitokseen jo lapsena? miksi koko suku vaikeni hänet näkymättömäksi?

Kirja on sekoitus tietokirjat, Seijan aukkoista elämäkertaa ja kirjoittajan maailmankatsomusta. Jotenkin häiritsi se liiankin henkilökohtainen tulokulma, kaiken kirjoittajan omien tunteiden peilaaminen ja korostaminenkin. Uteliaisuus yritti mennä yksityisuudensuojan ylitse (ei onneksi mennyt), tunteellisuus johtaa monenlaisiin tulkintoihin ja hatara tarinan täydennykseksi. Se vähän murentaa tietokirjamaista osuutta tässä opuksessa. Sekavuus ja paikoitellen turha toistaminen, saman asian ilmaiseminen peräperää monin eri tavoin.

Faktat historiasta, Savon kulmakuntien laitoksista, olivat kirjan mielenkiintoisin osuus.

[Mona · Rating 3 out of 5]

Seija – nainen jota ei ollut käsittelee suvun vaiettuja salaisuuksia, häpeää ja unohdettuja ihmiskohtaloita. Teos avaa kehitysvammaisten, mielisairaiden ja laitoksiin sijoitettujen naisten historiaa Suomessa sekä kysyy, miten helposti ihminen voidaan pyyhkiä pois olemasta ja muistista.

Kivilä kertoo Seijan tarinan omakohtaisesti ja tarinallistettuna, kokemuksen ja näkemyksen kautta. Läheisen näkökulma tuo laitosten ja potilaiden todellisuuden hyvin lähelle lukijaa. Tällaisia tietokirjoja soisi olevan enemmän – sellaisia, joissa faktojen rinnalla kulkee tunne ja ihmisen koko tarina.

Silti lukukokemus ei ole ongelmaton. Toisteisuus ja ajoittainen rönsyily tekevät kokonaisuudesta raskaan; tuntuu, että luen samat lauseet punaisesta mekosta ja porkkanoista yhtä uudelleen. Lopulta henkilökohtainen itsetutkiskelu peittää alleen yhteiskunnallisen tason. Vaikuttava aihe ja tärkeä teos, joka olisi voinut kirkastua tiivistämällä.

[Manna · Rating 2 out of 5]

Toivoin tältä kirjalta niin paljon enemmän. Toivoin, että se olisi onnistunut. Jouduin kuitenkin pettymään jo ensimmäisen luvun kohdalla törmätessäni jatkuviin toistoihin, liian avoimiksi jääviin kysymyksiin ja kirjailijan arvausleikkiin siitä, millainen nainen Seija oli ja mitä hän ajatteli. Kaikkein vaikeinta oli sulattaa tietokirjallisiksi tarkoitettuja faktaosuuksia, jotka yhtäkkiä vain töksähtivät keskelle kirjailijan omaa pohdintaa ja katkaisivat kerronnan tökerösti. Tuntui kuin iso osa faktaosuuksista olisi ollut vähän väkisin päälleliimattuja, eivät luontevia lainkaan. Kaikesta huolimatta tarina on itsessään kiehtova ja kirjailijan tutkimusmatka tuntemattomaksi jääneen tädin menneisyyteen ainutlaatuinen. Paremmin tämä olisi kuitenkin voinut toimia esimerkiksi romaanina tai tutkivana journalistisena juttuna kuin tietokirjana, joka tämä ei mielestäni oikeastaan edes ollut. Kirja olisi ehdottomasti hyötynyt myös tiiviimmästä väliotsikoinnista...

[Mariam Benemla · Rating 4 out of 5]

Erinomaista tutkivaa journalismia! Avasi paljon Suomen historiaa paitsi sen mielenterveyshuollon ja muiden laitosten osalta, myös ylipäätään sellaistenkin asioiden kohdalta, joita ei usein tule nykypäivän ajatelleeksikaan. Etenkin kerronta naisten asemasta oli paikoin pysäyttävääkin.

Kirja oli jotenkin ihanan aivojakutkuttelevan herkullisesti kirjoitettu. Kuuntelin sen äänikirjana remonttia tehdessä ja uppouduin jotenkin niin täysin kirjan kielikuviin, että unohdin täysin kärsiväni remonttitöiden kurjuudesta. Vaikkei teoksen aihe muutoin ollut mitenkään mieltä ylentävä, pysähdyin monesti miettimään, miten suorastaan ahmisin tältä kirjailijalta fiktiota.

[Rijomu · Rating 2 out of 5]

Tärkeä aihe ja olisin halunnut pitää tästä mutta suurimman osan aikaa se vain ärsytti. Kirjailija halusi kertoa vaietuista, piilotetuista naisista, joiden ääni ei kuulunut. Ja sitten hän laittoi koko ajan itse sanoja kuolleen tätinsä suuhun, kehitteli kaikenlaisia mielikuvitusleikkejä siitä, mitä tämä ajatteli ja tunsi. Aiheesta olisi saanut hyvän, faktapohjaisen tietokirjan tai kertomuksen siitä, millaista faktojen etsiminen on. Tai jos kirjailija halusi pysyä henkilökohtaisella tasolla, hän olisi voinut kirjoittaa romaanin. Tällaisenaan kirja on sekasikiö, joka ei onnistu oikein missään.