Rakastetun näyttelijälegendan huikea matka elämän näyttämöillä.
Seela Sella on esittänyt unohtumattomia rooleja jo seitsemällä vuosikymmenellä. Hän on raivannut tiensä Pispalasta koko kansan sydämiin ja hurmaa yhä yleisönsä tarkalla ja vivahteikkaalla näyttelijäntyöllään.
Tunteikas ja tarinallinen kirja vie mestarin matkassa eri estradeille sekä niiden taakse. Teoksessa Sella kertoo niin teatterityönsä kuin elämänkokemuksensa opeista viisaudella, innolla, rohkeudella ja erityisesti pilke silmäkulmassa.
Erilainen elämäkerta on myös tarinoiden ja anekdoottien runsaudensarvi!
Antti Juhani Heikkinen on suomalainen toimittaja ja kirjailija.
Heikkisen esikoisromaani Pihkatappi ilmestyi vuonna 2013 ja sai Savonia-palkinnon vuonna 2014. Teos sai myös Kalevi Jäntin palkinnon ja oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Savonia-palkinnon jakaneen raadin mukaan ”Esikoiskirjailija Heikkinen osoittaa suomalaisen maaseudun olevan vielä voimissaan. Hänen kuvaamansa hahmot ovat tuttuja jo ensi virkkeestä. Lähihistoria ja suuri yhteiskunnallinen murros Kekkosen ajasta EU-Suomeen kuvautuvat elävällä tavalla pienen kylän kautta. Jatkumon katkeaminen sukutilan pidossa on kipeä asia molemmille osallisille sukupolville. Heikkinen on tuonut savon murteen kaunokirjallisuuteen uskottavasti. Hän kirjoittaa murteen omalla tavallaan uusiksi yltäkylläisesti ja ymmärrettävästi.”
Syksyllä 2014 ilmestyi Heikkisen kirjoittama Juice Leskisen elämäkerta Risainen elämä. Sen pohjalta on tekeillä myös Antti Heikki Pesosen käsikirjoittama ja Teppo Airaksisen ohjaama elokuva. Syksyllä 2015 ilmestyi Heikkisen kirjoittama kirjailija Heikki Turusen elämäkerta Turjailija. Hän kirjoittaa elämäkertaa myös metsäkoneyhtiö Ponssen perustaja Einari Vidgrénistä. Syksyllä 2016 ilmestyi Heikkisen kirjoittama Jaakko Tepon elämäkerta. Myös Heikkisen toinen romaani, Matkamies maan, ilmestyi syksyllä 2016. Se valittiin Savonia-palkintoehdokkaaksi.
Heikkinen työskenteli toimittajana Pitäjäläinen-paikallislehdessä, kunnes irtisanoutui ja jättäytyi vapaaksi taiteilijaksi vuoden 2017 alussa. Kirjoittamisen lisäksi Heikkinen näyttelee, laulaa ja tekee stand up -komiikkaa. Hän näytteli Kuopion kaupunginteatterin Pihkatappi-näytelmässä syksyllä 2015. Heikkinen on näytellyt aiemmin Nilsiän harrastajateatterissa ja Joensuussa Utran Uudessa Teatterissa. Hän asuu ja työskentelee Nilsiässä.
Viisi tähteä napsahtaa Antti Heikkisen kirjoittamalle Seela Sellan elämäkerralle. Viides tähti tosin kuuluu äänikirjan lukijalle, Satu Silvolle, joka tavoittaa lukiessaan Tampereen murteen painotukset juuri sopivasti, ja tuntuu kuin Sella itse kertoisi tarinoitaan.
Heikkinen on kyllä taitava elämäkerran kirjoittaja. Hän on tietysti haastatellut Sellaa elämäkertaa varten, mutta osaa myös korjata näyttelijän muistoja (ajoituksia) omien tutkimustensa perusteella. Kokonaisuus on aidon ja välittömän tuntuinen ja Seela Sellan näköinen. Teoksessa on kauttaaltaan tarinoiva ja jutusteleva sävy. Tuntuu, kuin lukijana istuisi Seela Sellalla kylässä ja joisi kahvia hänen kanssaan.
Ja sitten ne tarinat. Sella on äitini ikäinen näyttelijä, tai "näyttäjä", kuten hän itse sanoo. Tunnen ja tiedän 88-vuotiaiden naisten elämäkaaren aika hyvin: historialliset tapahtumat ovat tuttuja ja Suomi-filmin kultakauden tuotokset ovat pyörineet telkkarissa aina ysärille asti, joten Sellan aikalaiset ja vanhemmatkin suomalaiset näyttelijätkin ovat minulle tuttuja. Aikakauslehdet pullistelivat juttuja heistä.
Uuttakin elämäkerrasta opin: maalaistyttönä en tietenkään tunne suomalaisen teatterin historiaa kuin vasta ajalta Tampereelle muuttoni jälkeen (ysäriltä). Teatterielämän ohella on hienoa seurata työssä käyvän naisen uraa ja ammattitaidon kehittymistä. Ai että, mikä kulttuuripiirien ja teatteritaiteen tietopankki Seela onkaan!
1. Muistan loppuelämäni että Seela Sellan tyttönimi oli VIRTANEN, olisinpa tiennyt tämän pubivisassa kuukausi sitten. 2. Pitäisi varmaan olla melkoisen innokas teatterihistoriaihminen ettei vähän pitkästyisi. 3. Vitsit miten inspiroiva ihminen!
Vaikka jonkin verran kulttuuria seuraankin, en ole koskaan tainnut nähdä Seela Sellaa lavalla, eikä televisiostakaan tule mieleen mitään teosta, missä olisin hänet nähnyt. Radiota en kuuntele. Kuitenkin Sellan hahmo on jotenkin julkisuudesta tuttu, mutta tämän elämäkerran myötä pääsin kunnolla tutustumaan hänen uraansa ja samalla suomalaisen teatterin historiaan laajemminkin aina 1950-luvulta alkaen.
Sellasta seuraa sinänsä elämäkertojen perinteistä melko kronologista kaavaa, jossa henkilön elämäntarina kerrotaan lapsuudesta nykypäivään asti. Ilahduttavan tästä teoksesta tekee Heikkisen valitsema kertomistapa: hän antaa Sellan puhua suoraan lukijalle, ja vieläpä ihan kohtuullisesti litteroidulla Tampereen murteella. Lukijana on siis olo, kuin kuuntelisi oikein vetävää kuunnelmaa radiosta.
Valitun formaatin haaste on se, että välillä niin kertoja kuin lukijakin meinaavat eksyä yksityiskohtiin. Nimien pudottelu on välillä niin tiheää, että on vaikea pysyä kartalla kuka teki mitä ja kenenkin kanssa. Aluksi pelkäsin myös, että Heikkinen tuo omaa rooliaan ja suhdetta elämäkerran kohteeseen liiaksi esille teoksessa, mutta lopulta Heikkisen osuus pysyi kohdetta kunnioittavan pienenä.
Kaikkinensa massivisehko (yli 600 sivua) elämäkerta kertoo monipuolisesta, monilahjakkaasta näyttelijästä (tai näyttäjästä kuten hän itse ammattinsa mieluummin mieltää), joka on aina ollut valmis toimimaan tiimipelaajana katselijoiden parhaan mahdollisen kokemuksen tuottamiseksi. Sella on myös tietoisesti keskittynyt aina nimenomaan työhönsä, mistä johtuen yksityiselämän kuvaus teoksessa on ymmärrettävän pienessä roolissa.
En keksi, mitä muuta elämäkerralta voisi pyytää. Näyttelijän työn kautta uppoudutaan ikonisen Sellan elämään ja siihen vaikuttaneisiin ihmisiin ja tapahtumiin. Teos kertoo älykkään ajattelijan ja nokkelan sanailijan suulla paitsi teatteritaiteen myös maailman historian kulusta ja tapahtumista sekä niiden vaikutuksista yksittäisten ihmishahmojen elämään.
Sisältöä on uskallettu rajata riittävästi niin, että tarina rakentuu sujuvasti ilman, että olennaista jäisi kertomatta. Kirja käsittelee perusteellisesti teatteria, mikä on hyvä tiedostaa kirjaan tarttuessaan. Mielestäni kirja tekee arvokkaan työn juuri teatteritaiteen ja näyttämisen dokumentoinnissa.
Kuuntelin äänikirjana ja lukijana Silvo onnistuu niin hyvin, että piti tarkistaa lukeeko Sella teoksen itse. Tämän jälkeen haluaisi heti mennä teatteriin!
Onhan tämä nyt vallan vastaansanomaton teos niin kuin on Seela Sellan persoonakin.
Sisältää värikkäästi kerrottuna runsaasti tietoa teatterin menneistä vuosikymmenistä. Tiesitkö esimerkiksi, että oli sellainenkin aika, jolloin näyttelijöiden piti hankkia roolivaatteensa itse?
Tavassa, jolla Sella suhtautuu niin ihmisiin kuin asioihin on meistä monella opiksi otettavaa. Tiivistettynä: edetkäämme hyvä edellä.
Sopii hyvin äänikirjana kuunneltavaksi. Satu Silvo lukijana on loistava.
Nimestään huolimatta tämä kirja kertoo enemmän ihmisistä Seela Sellan ympärillä kuin Sellasta itsestään. Viime vuosituhannen teatterikulttuuria vähemmän tuntevalle teos oli paikoin puuduttava listaus nimiä, vuosilukuja ja esityksiä. Nautin kuitenkin kaikista kohdista, joissa pääsi kuulemaan Seelan itsensä ajatuksia. Lukija Satu Silvo ansaitsisi viisi tähteä.
Viisi tähteä antaisin äänikirjan lukijalle, Satu Silvolle, joka sopii tehtävään täydellisesti. Ihan kuin olisi kuunnellut Sellan itsensä tarinoivan! Pidin kirjasta muutenkin, mutta olisin ehkä pitänyt painopistettä enemmän Seelassa itsessään kuin suomalaisen teatteritaiteen historiassa, siihen liittyviä polkuja kuunnellessa ajoittain puuduin. Seela Sellan rakastettava persoonallisuus tuli kirjassa kauniisti esiin.
Seelaan keskittyvät osiot olivat oikein hyviä ja pidin siitä, että hän oli monessa kohdassa itse äänessä, mutta kirjassa keskityttiin ihan liikaa jokaisen Seelan vastanäyttelijän sekä muiden teatteri-ihmisten elämäntarinoihin ja se näkyi sivumäärässä (kirjassa on yli 600 sivua). Myös kirjoitus- ja huolimattomuusvirheet aina vähän latistavat lukukokemusta ja vaikka niitä ei nyt niin kovin montaa ollutkaan, olisi kirja hyötynyt vielä yhdestä huolellisesta oikoluvusta (esim. yhdessä kuvatekstissä Mai-Brit Heljo oli muuttunut Brit-Britt Heljoksi ja tällaiset virheet olisi kyllä aika helposti vältettävissä).
Kulttuuriteko. Niin paljon tarinoita mahtuu Seelan tarinaan, että eihän tässä päästä kuin raapaisemaan hieman pintaa. Sain/jouduin useamman kerran hakemaan Internetin syövereistä jonkun jo unohtamani klassikon, josta toden totta löytyi Sellaltakin rooli. Kuinka paljon yksi ihminen onkaan ehtinyt saada teatteriurallaan ihmisiä tuntemaan tunteita... Kiitos tekijälle ja päähenkilölle, että teitte tämän.
Ihana Seela, oman polkunsa kulkija. Tyttö Pispalasta. Kivasti jutustelutyyliin kirjoitettu elämäkerta - tarinaa siinä kahvikupposen ja sämpylän syönnin välissä. Harmittaa ihan vietävästi, etten nähnyt Eichmann-näytelmää.
Kirja esittelee Seela Sellan elämäntyötä ja ystäväpiiriä, mutta ei ole varsinaisesti elämänkerta. Alussa luvataan “erilainen elämänkerta”, ja sitä se todella on – enemmän kertomus hänen töistään ja ihmisistä hänen ympärillään kuin syvällinen kuvaus hänen omasta elämästään ja ajatuksistaan.
Henkilöitä vilisee runsaasti, ja teos tarjoaa kiinnostavan läpileikkauksen suomalaisen teatteri- ja kulttuurielämän verkostoihin. Samalla lukija voi kuitenkin jäädä kaipaamaan Seelan omaa ääntä ja sisäistä maailmaa. Millaisia ajatuksia hänellä on esimerkiksi juutalaisena Israelin tilanteesta? Miltä avioliiton vaikeudet tuntuivat? Entä mitä hän ajatteli mennessään töihin silloin, kun oma tytär oli sairaalassa?
Näihin kysymyksiin ei kirjassa vastata. Sellan ajatuksiin ei päästä käsiksi, vaan tapahtumat ja ihmiset hänen elämässään luetellaan enemmän ulkopuolelta. Tämä tekee kirjasta mielenkiintoisen kulttuurihistoriallisena katsauksena, mutta elämänkertana se jäi minulle etäiseksi.
"Sellasta: Seela Sellan tarina" on kiinnostava kirja. Eikä haittaa lainkaan, että se on pidempi kuin ehkä etukäteen odottaisi. Matkan varrella oppii paljon ja joskus jopa asioita, joita olisi ehkä mieluummin ollut tietämättä.
Seela Sella oli kuitenkin niin merkittävä hahmo, että hänen uransa ulottui useiden sukupolvien yli. Maahanmuuttajana en tietenkään ole kasvanut hänen elokuviensa tai teatterirooliensa keskellä, mutta joitakin hänen elokuviaan olen minäkin nähnyt. Omalta osaltani tutustuminen Seela Sellaan alkoi hieman ironisesti pandemian aikana elokuvasta "Teräsleidit". Sen jälkeen aloin kulkea ajassa taaksepäin ja selvittää, kuka tämä nainen oikeastaan oli.
Yksi harmillisista ajatuksistani kirjaa lukiessa oli se, että olisin voinut nähdä Seelan lavalla vielä hänen viimeisenä toimintavuotenaan, mutta en saanut työaikataulujani sopimaan siihen. No, oma tappioni, kai. Olen varma, että olisin vaikuttunut.
Kirja kertoo paljon lapsuudesta, köyhyydestä, joka oli tuolloin monelle aivan tavallista arkea, unelmista ja tiestä näyttelijäksi. Samalla se kertoo paljon sellaisista teatterielämän pienistä puolista, joita ei ehkä koskaan tule ajatelleeksi. Esimerkiksi siitä, kuinka näyttelijät joutuivat pitkään itse huolehtimaan monista asioista, jotka nykyään kuuluvat muiden ammattilaisten tehtäviin. Tai siitä, kuinka pieni Suomen teatterimaailma oikeastaan on koska ihmiset tuntevat toisensa tavalla tai toisella. Esimerkiksi viesti yöllä eräältä Alexilta, joka pahoitteli, ettei pääse seuraavaan esitykseen jäi mieleen.
Pidin todella paljon monista ajatuksista. Esimerkiksi siitä, että kiitosten vastaanottaminen arvostavasti ja oikealla tavalla on taito, jonka oppiminen vie aikaa ja oppimista. Lisäksi että nuoremmat sukupolvet tuntuvat olevan ehkä julmempia. Ehkä tälläkin on jotain tekemistä sen kanssa, että kun kulttuurista leikataan, leikataan samalla myös sukupolvien hyvinvoinnista ja empatiasta.
Radioteatteri oli mainittu ja tämä on jotain, mitä en ole pitkään aikaan tullut ajatelleeksi. Muistan kuitenkin, että se kuului lapsuudessani vielä vahvasti kulttuurielämään koska televisioita ei ollut läheskään joka kodissa. Se on oikeastaan paljon vaativampi teatterin muoto kuin helposti tulee ajatelleeksi. Näyttelijällä ei ole käytössään eleitä, kehon liikkeitä, ilmeitä tai lavastusta, joiden avulla hahmoa ja tarinaa voisi rakentaa. Kaikki on äänen ja kielen varassa.
Oli mukava lukea jaettuja ajatuksia intiimikoordinaattoreista ja henkilökohtaisista rajoista. Lisäksi rooleista, joita hän teki, ja niistä, joita hän olisi halunnut tehdä mutta ei tehnyt.
Näiden asioiden olisi ehkä pitänyt olla itsestäänselvyyksiä. Silti ne olivat minulle yllätyksiä. Opin paljon. Ehkä kyse on yhtä paljon suomalaisen teatterihistorian ja kulttuurihistorian kuin yhden näyttelijän elämäntarinan lukemisesta. Mutta niinhän se on. Myös Seela Sella itse on osa tätä historiaa.
Tarinaan mahtuu myös paljon pieniä henkilökohtaisia yksityiskohtia. Osa jää mieleen, osa unohtuu lukemisen edetessä. Esimerkiksi Turun teatterin ajoilta mieleen jäi hieman kihlausilmoitus, jonka jälkeen Seela taisi toivoa, että koko asia vain unohdettaisiin kesäteatteritauon aikana. Myös äidiksi tulemisen kuvaus oli kiinnostava ja miten täysin uudenlainen kokemus se oli. Samoin juutalaisuuden merkitys hänen elämässään ja se, miten Lina Heydrichin natsitausta vaikutti Intiimiteatterin vaiheisiin.
Ménièren tautiin liittyneet jaksot muistuttivat minua eräästä ihmisestä, jonka tunsin. Se on sairaus, jonka tarkkaa syytä ei välttämättä pystytä selvittämään ja johon ei ole parantavaa hoitoa. Lopulta potilaalle jää usein vain melko epämääräinen toivo siitä, että oireet saattaisivat ajan myötä helpottaa. Ehkä. Kai.
Ajatukset kotimaasta jäivät myös mieleeni. Siitä, miten Suomi, teatteri ja juutalainen yhteisö muodostivat hänen kotimaansa. Se tuntuu jotenkin vielä surullisemmalta ajatella, kun puolisonsa kuoli ja perheen muuttaessa ympäri maailmaa hänen yhteiseksi kielekseen seuraavien sukupolvien kanssa tuli englanti. Seelasta kertomasi kuulosti todella koskettavalta kun kirjasta luin että hänen piti puolison kuoleman jälkeen opetella hoitamaan ihan käytännön asioita, kuten laskujen maksamista ja muita vastaavia asioita.
Äidillenikin tuli samanlainen eksynyt olo. Ajan myötä parisuhteessa käy usein niin, että tietyt asiat ikään kuin itsestään muodostuvat toisen osapuolen vastuiksi. Kun tämä ihminen sitten yhtäkkiä on poissa, toisen täytyy opetella elämään uudessa tilanteessa ja huolehtimaan asioista, joista hänen ei aiemmin tarvinnut tietää tai ymmärtää juuri mitään.
Jään miettimään, onko tämä kaikkien pitkän elämän eläneiden kohtalo tässä menneisyyden ja nykyisyyden välissä. Sukupolvet vaihtuvat, ja samalla muuttuvat kulttuuri ja kieli. Jotain säilyy. Jotain lainataan muualta. Jotain unohtuu. Arjen käytännön asiat jäävät kuitenkin hoidettaviksi.
Hauskoja hetkiä ja ajatuksia riittää myös paljon. Pidin siitä jaksosta, jossa oli humalainen ja pahalle haiseva henkilö ja lapsi kysyi, mikä täällä haisee. Seela vastasi, että kyseessä oli ammoniakki, koska lapselle ei voi valehdella, mutta toista ihmistä ei kuitenkaan kannata loukata. Ihmiset yllättävät joskus itsensäkin.
Kirja on helppolukuinen. Siinä kulkee mukana historiallisten tapahtumien ja eri aikakausien läpi, ja samalla vastaan tulee valtava määrä nimiä. Täytyy myöntää, että kaikki nimet eivät minulle maahanmuuttajana samalla tavalla resonoi, koska oma kulttuurinen taustani on hieman erilainen. Silti Seela alkaa kirjan edetessä tuntua yllättävän läheiseltä.
Hänestä välittyy kuva energisenä, ystävällisenä, avoimena, omana itsenään pysyvänä ja ainutlaatuisena ihmisenä. Kirjaa lukiessa tulee välillä vähän sellainen tunne kuin lukisi vanhan ystävän kirjeitä. Ystävän, jota et ole nähnyt pitkään aikaan, mutta jonka seurassa tuntuu silti heti tutulta.
Olen todella iloinen, että tämä kirja on olemassa. Kaunis ja lämmin lukukokemus upeasta ihmisestä.
Kirja vahvistaa mielikuvaa siitä, että Seela Sella on energinen, positiivinen ja työlleen omistautunut ihminen. Hän paljastuu myös melkoiseksi diplomaatiksi ja mitä ihanimmaksi mummoksi, babeksi.
Heikkisen tarinoiva tyyli on paikoin hersyvän hauskaa – niin hauskaa, että nauroin ääneen. Lukiessa sain paljon uutta tietoa teatterista, sen tekemisestä ja historiasta. En tiennyt, että vielä 60-luvulla näyttelijät itse joutuivat huolehtimaan puvustuksesta. En ollut ajatellut, kuinka pienet näyttelijäpiirit entisajan Suomessa olivat. Kiinnostava on myös Intimiiteatterin johtaja Mauno Mannisen ja Lina Heydrichin suhde ja etenkin Heydrichin natsitausta sekä sen vaikutus Sellaan. Ikinä en varmaan unohda sitä, miten Sellat kihlautuivat.
Kirja antaa paljon tietoa myös juutalaisuudesta. Lisäksi siinä on myös monia käytännön ohjeita näyttelijöille. Sellasta vain suomen kielen sana näytellä on täysin väärä.
"Näyttelijä – en voi sietää sitä sanaa. Kaikista muista kielistä löytyy näyttelijälle oikeempi nimitys. Pelata, tehdä aktiiviseksi. Skådespelare, actor – otas mikä tahansa muu kieli, niin sieltä löytyy parempi sana, kun näyttelijä. Näyttelijään liittyy inhottava ja vähättelevä ajatus. Se ei oo tosissaan, se vaan näyttelee. Toi on semmosta näyttelemistä. Mää en näyttele! Näyttämö on vihonviimenen paikka mennä näytteleen jotain. Olen näyttäjä. Mää näytän teille tän ihmisen tunteet ja ajatukset, en näyttele niitä."
Yllätyin kuitenkin siitä, kuinka paljon kirja kertoi ihmisistä Sellan ympärillä. Nimiä ja tarinoita ihmisistä, joiden kanssa Sella on vuosien mittaan tehnyt töitä on hengästyttävän paljon. Koska en ole teatterin sisäpiiriläinen, lopussa tuli nimi- ja tietoähky. Kun taas palattiin Sellaan ja hänen tekemisiin, nautin lukemisesta.
Teos on kirjoitettu jutustelevaan sävyyn, ja Satu Silvo lukee kirjan älyttömän hyvin.
Mie sitten tykkään näistä elämäkerroista, joissa kirjoittaja ja kohdehenkilö juttelevat keskenään. Pirkko Saisiosta kertova Sopimaton ja Antti Heikkisen Eila Roine -kirja kuuluvat tähän kastiin, ja niin myös Sellasta.
Mie ostin Antti Heikkisen kirjoitustyylin juuri Roineen elämäkerrasta, enkä voi olla vertaamatta näitä kahta keskenään, legendaarisista naisnäyttelijöistä kun kertovat. Ihan samanlaista läheisyyttä en Sellasta saanut, mutta se johtuu ihan siitä, etten oikeasti tiedä hänestä juur mittää. Eila Roineella oli myös se valtti, että koko hänen lapsuuden- ja varsinainen perheensä tuntui läheiseltä jo ennakkoon.
Mutta kylläpä tämäkin onnistunut kirja on. Kuten Roine-kirjassa, tässäkin tuodaan esille paljon kollegoita ja teatterihistoriaa, joka osaa saattaa kyllästyttää. Mie ostan senkin, koska ratkaisu perustellaan lukijalle. Ytimessä on työ, niin kuin päähenkilö halusikin, mutta mahtuu joukkoon tietysti muutakin - on käsiteltävä esimerkiksi avioliittoasiat, koska ne lukijaa kiinnostaa, muistuttaa kirjailija. Tietynlainen valoisuus kuultaa rivien väleistä.
En muista viihtyneeni minkään elämäkerran parissa näin hyvin. Sellalla on ollut mielenkiintoinen ura, hän on inspiroiva kertoja, ja Heikkinen tekee hyvää työtä kootessaan kaiken yhteen kirjaan. Pidän erityisen paljon siitä, miten Sellan ääni sekä Sellan ja Heikkisen vuoropuhelu kuuluvat teoksessa. Nimiä tulee paljon, henkilöiden ja töiden, ja näin 90-luvulla syntyneelle niistä valtaosa on vieraita. En antanut vaivata, Heikkinen ja Sella kertaavat kyllä tärkeimpiä.
Ps. Luin kirjan viimeisiä sivuja automatkalla, kun lapsi pyysi takapenkiltä, että voinko laittaa satuja kuulumaan. Hän toivoi Lumikkia. Kirjoitin äänikirjasovelluksen hakuun Lumikin ja valitsin ensimmäisen, jota se tarjosi. Satu alkoi ja lukijana kukas muukaan kuin Seela Sella. Elämäkerta tuli päätökseensä, mutta Sellan työstä saadaan edelleen nauttia.
Luin, koska Seela Sella ja nimenomaan juutalaisuus ja juutalaiseksi kääntyminen minua kiinnosti.
Kirja on sanoisinko tunteikas ja ennenkaikkea tarinallinen elämäkerta, joka kuvaa rakastetun näyttelijälegendan Seela Sellan seitsemän vuosikymmentä kestänyttä uraa teatterissa, elokuvissa ja mediassa. Kirja seuraa Sellan matkaa Pispalasta kansalliseksi ikoniksi, korostaen hänen tarkkaa ja vivahteikasta näyttelijäntyötään. Teos sukeltaa estradeille ja niiden taakse, tuoden esiin Sellan elämänkokemuksia, viisautta, huumoria ja rohkeutta. Anekdooteilla höystetty elämäkerta välttää sensaatiomaisuuden ja tarjoaa koskettavan katsauksen Sellan elämään ja teatterihistoriaan.
Välillä kirja kyllä tuntui kuin olisi lukenut puhelinluetteloa, niin paljon henkilöitä oli mukana. Kirjaa olisi mielestäni voinut kyllä tiivistää … ehkä tämäntyyppinen elämänkerrallinen kirjallisuus ei minua puhuttele .
Mä olen sitä sukupolvea, joka muistaa Seela Sellan parhaiten Yzmana Keisarin uudet kuviot -elokuvasta. Tän kirjan myötä Seela Sellan ura tuli huomattavasti tutummaksi. Sellan uran lisäksi tää on syväluotaus suomalaisen teatterin historiaan. Kertomukset kaikista Sellan uran varrella kohtaamistaan kolleegoista ja muista hahmoista, kuten nuorena auto-onnettomuudesta kuolleesta Rami Sarmastosta tai Lina Mannisesta, natsiupseerin entisestä puolisosta, oli musta erityisen mielenkiintoisia.
Sella on ollut rakastettu näyttelijä, jotenkin kaikille tuttu. Olikin yllättävää, miten vähän itse oikeastaan edes Sellan urasta tiesin.
Kuuntelin tän äänikirjana ja neljäs tähti menee ehdottomasti Satu Silvolle, joka oli ihan loistava lukija, melkein kuin ois Sella itse lukenut. Myös 10-20 minuutin lyhyet luvut oli täydellisiä siihen, että voi kuunnella yhden luvun illalla ennen nukahtamista.
kunnioitettavan pitkä ja monipuolinen elämäkerta mutta niin on seela sellan elämä ja urakin, eikä tästä mitään olisi voinut jättää poiskaan. välillä kerronta hyvinkin yksityiskohtaista, nimenomaan seelalle tärkeisiin asioihin pureutumista. sävy oli hyvin tuttavallinen ja läheinen koko kirjan läpi. harmittaa etten ole juurikaan päässyt tutustumaan seela sellan töihin, muistan vain yökyöpelit ja uuno turhapuron.
pienen pätkän kuuntelin äänikirjana ja iso plussa äänikirjan lukijalle satu silvolle, joka onnistui tavoittamaan juuri oikeanlaisen tunnelman ja seelamaisen sävyn. oli todella miellyttävää kuunneltavaa.
Mielenkiintoinen tarina! Ihan hengästytti seurata sitä energisyyttä , millä Seela Sella on elänyt - ja elää edelleen. On aina hienoa seurata ihmisiä , joilla on intohimo johonkin asiaan elämässään. Seelalla on jo lapsesta asti ollut se intohimo teatteriin. Oli hienoa, miten äiti kannusti häntä tälle uralle . Kirjassa mainittiin monia teatterin ammattilaisia monen vuosikymmenen ajalta. Perhe-elämän kuvailu jäi vähälle, mutta jäi vaikutelma, että teatteri oli Seelan elämässä aina ykkönen .
Seela Sella on mun ja monen muun mielestä ihana. Hurmaava ja charmantti näyttäjä, mutta elämään on mahtunut näköjään kaikenlaisia seikkailuja. Seelan kuvailuja työstä ja selkeä palo sitä kohtaan oli inspiroivaa. Sain siitä paljon omaan elämään ja erilaiseen työhön. Täydellinen äänikirjana <3 Ristiriitaisiakin aiheita oli, mutta toisaalta oli kiinnostavaa miten Seela oli joistain asioista mun kanssa eri mieltä ja perusteli kantojansa. Ja varmasti elämänkokemusta ja perspektiiviä löytyy mua enemmän.
Hyvin kirjoitettu ja koottu elämäntäyteinen kirja Seelan vaiheista. Mielenkiinto pysyi läpi teoksen, eikäpä tylsää hetkeä ollut. Seela on ihanan valoisa persoona, jolle on elämässä sattunut ja tapahtunut. Esikuva monessa asiassa, vaikka en kaikesta olekaan samaa mieltä ja tekisi välillä mieli oikaista vanhempaa ikäpolvea. Silti esimerkillinen ja ihana elämänasenne, joka on tuotu värikkäästi esiin! Kirjana helppolukuinen ja hauska, vaikka suruakaan ei rivien välistä puutu. Tykkäsin.
legendaarisen näyttelijän rikas, rohkea ja vauhdikas näyttelijän ura esittäytyy tässä Antti Heikkisen kirjoittamassa kodikkaan iloisessa teoksessa hengästyttävän monipuolisena. Ja yhä vaan Sella jatkaa esiintymistä, näyttämistä. Oli pakko ostaa liput näytökseen tammikuulle 2026, jospa ehtisin minäkin nähdä hänet lavalla! Tapasin sattumalta kirjailijan kävelyllä nimenomaan tätä kirjaa kuunnellessa, vaihdoimme pari sanaa, kiitin ihanasta tunnelmasta kirjassa.
Olipa mielenkiintoinen katsaus näyttelijälegenda Seela Sellan elämään ja samalla koko suomalaisen teatteritaiteen historiaan.
Näyttelijän räväkkä, omintakeinen ja aito persoona välittyi lukijalle ja elämänkerrallinen teos on kirjoitettu Seela Sellaa kunnioittaen, mutta samaan aikaan myös pienellä huumorilla höystäen. Ihastuttava Seela Sella ja ihastuttava kirja!
Kolme tähteä tulee ehkä eniten itselle. En jaksa lukea kovin tarkkaan elämänkertoja, joissa mennään biisin, soittimen merkin tai näytelmän tarkkuudella. Teatterifanaatikolle varmasti tärkeä tiiliskivi.
Mutta viihdyin hyvin. Analyysit näyttämisestä, ei näyttelemisestä, anekdootit ihmisistä ja tapahtumista saavat viisi tähteä.
Mielenkiintoinen ja hauska, kun Seelan omalla äänellä kerrottu, melkein kuulin hänen jutustelunsa. Ehkä ihan kaikkia esityksiä ei olisi tarvinnut luetella, tuskinpa aihe olisi kärsinyt vaikka olisi hieman tiivistetty.
Listened the audio book. Satu Silvo did outstanding with the voice acting. This is one of the book that i never wanted to end. You can really see the actress in the spotlight. I hope this book get the attention it deserves. Truly a masterpiece among memoirs.
ois ehkä jopa 5 tähtee jos olisin kiinnostunu teatteritaiteest koska sitä se oli 80% ajast. mutta. Todella ihailtava ihana ihminen ja odotan innolla et mustki tulee vanhana noin viisas. Ajatusta herättävii ja hyvii keloja urasta, rakkaudesta ja hengellisyydestä(mulle harvinaista). ihanaa😌