Oppivainen pikkutyttö hurmaantuu tähtikuvioista ja haluaa isänsä Theonin jalanjäljille matemaatikoksi. Näin tapahtuu, mutta ainokaisen on alati taisteltava epäilyjä ja hyökkäyksiä vastaan. Tiede ja filosofia haiskahtavat muutenkin kristittyjen hallitsemassa Aleksandriassa taikauskolta. Hypatia nousee vähitellen prefekti Oresteen neuvonantajaksi asti, mutta kohtaa järkyttävän loppunsa tulemalla revityksi kappaleiksi munkkien toimesta. Mikä kaikki tähän johti?
Ekho, myyttinen nymfi, vaeltaa halki aikojen ja maiden keräten talteen Hypatian ruumiinosia ja tästä kerrottuja tarinoita. Totuuksien sekasotkuun yrittää Ekho setviä järkeä omalla äkkiväärällä tavallaan.
Kiehtovassa esikoisromaanissa historia, runous, taide ja mielikuvitus limittyvät lumoavalla tavalla.
Aivan mielettömän vaikuttava kirja! Tapa kertoa ja maalata ajatuksia ja assosiaatioita on jotenkin ihan uniikki, ja tässä on niin paljon kaikkea näkökulmia että hämmentää miten soljuvasti kaikki kulkee. Filosofiaa, matematiikkaa, ruumiin, mielen, älyn, historian ja vaiennettujen ajattelijoiden teemoja. Lisäksi hienoin oivaltamisen kuvaus mitä muistan lukeneeni. Huh sentään!
"Onko kaikki jo tapahtunut taivaan toisella puolen".
Mitä ihmettä mä osaan sanoa tästä kirjasta?! Joskus sitä lumoutuu aivan omia aikojaan. Alkuun kerron, että mulla meni valtavasti ohi, tavallistakin enemmän. Voinko muka sanoa kirjasta mitään, kun ohimenoprosentti on näin iso, ja siitäkin mikä ei mennyt ohi ymmärsin vain vähän. Ei sen takia, että tää kirja olisi jotenkin ylenmääräisen vaikea (siellä täällä pikkiriikkisen sitäkin), vaan siksi, että tää on niin paljon parempi kuin mun aivot. Ne sanat ja konseptit on lennokkaita ja liiteleviä. Ja hui! Tuolla tulee jo seuraava, vaikken ole oikein saanut kiinni edellisestäkään. Nyt luulette raskaaksi? Vaan eipä ole. Muistutan: liitelin.
(Miksi muuten sana liidellä tulee mulle usein mieleen, kun luen jotain hienoa?)
Ne sanat ensinnäkin. Tiedätte, että olen erittäin sanojen perään. Kyselen teiltä lempisanoja, kirjoitan jopa pelkkiä sanoja lukemastani ylös ja ärsyynnyn kirjassa sanavalinnasta joka vähänkään rikkoo taikaa. Mulle tulee tietyistä sanoista ja varsinkin sanarimpsuista fiini ja vautsi vau -olo. Kyllä te tiedätte, ylevä.
Kirjan markkinoinnissa ei olisi tarvinnut kohdallani kuin painaa takakanteen nämä sanat:
Ruukku
Luuportti
Pylväshalli
Granaattiomena
Armillaaripallo
Puolikuun muotoinen kivipenkki
Ne on enemmän kuin aika ja paikka. En voisi olla lukematta kirjaa jossa nämä esiintyvät. Lisätään siihen vielä Jussi Karjalaisen upea kansi, niin pr-tiimi pääsi kanssani helpolla.
On siis Hypatia. Hän asuu Aleksandriassa ja on jo pienestä pitäen kiinnostunut tähtitieteestä ja matematiikasta. Seuraamme hänen kasvuaan. Sitten - ja sitten jne. En osaa tän enempää selittää. Riittäisivätkö noi sanat?
Kuten tavallista, luin kirjan esittelytekstin vasta kirjan lukemisen jälkeen, itseasiassa aivan äsken tällä rivillä ollessani.
1) en ollut lukiessani ymmärtänyt yhtä juttua ollenkaan. Tää ei ole mulle yllätys, eikä harmita. Kyseessä on ominaisuuteni, ei vika. 2) ja pelkkää spoileria ihan kirjan loppuun asti. Hei siis ei tää kuitenkaan ole mikään Titanic hitsi vie! Hypatiasta kuullutkaan ennen tätä.
P. S. Mies katsoo tähtiä: hän on tähtitieteilijä. Nainen katsoo tähtiä: hän on pakananoita.
Ajatuksia herättävä ja huolellisen selvitystyön jälkeen kirjoitettu katsaus filosofi Hypatia Aleksandrialaisen elämään sekä hänen vaikutukseensa ja toki siihen historialliseen aikakauteen, jolla hän eli. Annan todellakin pisteet sille tutkimukselle, jonka kirjailija on tehnyt tätä teosta varten. Koin, että opin paljon tämän luettuani.
Teksti on paikon lyyristä ja jotenkin jopa eteeristä. Sinäänsä se sopii filosofiaan ja antiikin tunnelmaan oikein hyvin.
Miinusta tulee kyllä tekstin haasteellisuudesta. En ihmettele, jos lukija joka ei ole erityisen kiinnostunut aiheesta, jättää kirjan kesken. Haasteellisuus muodostuu sekä runollisista lauserakenteista ja toisteisuudesta että paikoin luettelomaisista pätkistä, joissa Hypatiasta tehtyä taidetta ja tulkintoja esitellään. Myös kirjassa käyty keskustelu muista antiikin henkilöistä ja taruista on hieman hankalaa seurattavaa, jos ei ole erityisesti perehtynyt aiheeseen. Eli vaati itseltä hieman tahdonvoimaa, kun en ole juuri historiaa lukenut.
Mutta tästäkin huolimatta koin, että minun kannatti lukea kirja ja oppia henkilöstä, historiasta ja teemoista. Eli siis suositus mutta myös varoitus helppoa tekstiä etsivälle lukijalle.
Tämän kirjan lukeminen oli oikea elämys. Teksti oli paikoin vaikeasti ymmärrettävää ja sekin varmasti vaikutti, että aihepiiri ei ollut millään tavalla minulle tuttu. Luultavasti osa kirjan hienoudesta meni siis minulta ohi, mutta nautin silti. Aluksi oli vaikea päästä kirjaan sisälle. Tähän vaikutti lukuisat alaviitteet, joissa Ekho kertoo omaa tarinaansa. Alkukankeuden jälkeen kirja imaisi mukaansa ja lukemisesta tuli sujuvampaa.
Todella onnistunut teos. Kekseliäs idea, hieno rakenne ja taidokkaasti kirjoitettu. Opin kartion tasoleikkaukset ja paljon näkymättömistä naisista. Mm. Platon on kirjoittanut suurin piirtein näin: elämässään epäonnistunut mies syntyy seuraavassa elämässä naiseksi, ja jos hän ei sittenkään luovu pahuudestaan, hän muuttuu sellaiseksi eläimeksi, joka pahuudessaan on hänen kaltaisensa. -muistutus itselleni, etsi Judy Chicago: Dinner party, 1979
Jännällä tavalla kirjoitettu ja huolella tehty taustatyö paistaa tekstistä. Uskon että moni tykkää tosi paljon. Minun sangen proosalliseen makuuni tyyli keikkui koko ajan sillä rajalla, onko liian taiteellista. Alkupuolella vähän pelkäsin että joudun jättämään kesken, mutta pidemmälle päästyäni tiesin että haluan lukea kokonaan. Hyvä kirja, ehdottomasti. Mutta tyyli ei ole minun makuuni.