Auringon asema kertoo egyptiläisen Ismaelin ja suomalaisen Anun rakkaustarinan. Se viettelee keskelle Egyptin tuoksuja ja valon mahtavaa voimaa, joka kuivaa parvekkeelle ripustetut lakanat ennen kuin kahvivesi on ehtinyt kiehua - ja toisaalta Suomeen, jossa aurinko ei ehdi kuluttaa väriä kankaista kun ne jo vaihdetaan. Vanhempiensa tarinan kertoo tytär, kahden kulttuurin välissä kasvanut.
Ranya ElRamlyn kiitetty esikoisromaani voitti sekä Runeberg-palkinnon että Kalevi Jäntin rahaston palkinnon.
Paasonen has spent her childhood in her father's homeland Egypt, as well as India, Chad, Saudi Arabia and Libya and moved to her mother's homeland Finland in 1987.
Paasonen graduated Master of Arts degree from the University of Helsinki in 1995, majoring in Semitic languages.
In her first novel she tells a story of a girl that has grown between two cultures. The girl tells her parents' love story and describes the family's life in Egypt, Libya as well as in Finland.
Egyetlen narancsot csak egyféleképpen lehet meghámozni.
Ha van egy finn anyánk és egy egyiptomi apánk, akkor ott két világ találkozik. A tundra és a sivatag. A szauna és a piramis. A nyugodt, rendezett konzumkozmosz, ahol a krumplit előre pucolva, nett kis zacskókban vásároljuk, és sosem találunk lejárt szavatosságú olajbogyót a boltok polcain. És a koszos, kaotikus, tetvektől hemzsegő arábiai délszak, ami azonban minden veszélyével együtt izgalmasabb, sűrűbb létezést kínál. Ez a két világ egyszerre van jelen az elbeszélőben, konfrontálódik egymással, mert egy ember egyszerre csak egy életet élhet - vagy északit, vagy délit, aligha van középút.
Ezt persze nem én mondom, ezt a könyv mondja. Magam a narancshámozásról nem gondolkodom ilyen radikálisan. Lehet úgy, hogy elkezdünk valahogy hámozni egy narancsot, aztán hopp, egyszer csak máshogy hámozzuk tovább. De tévedhetek, hisz nem vagyok a narancshámozás Paganinije, egyszerűen csak szeretném csupaszon látni a narancsot, nem különösebben tépelődöm azon, miképp meztelenítsem le.
Azt viszont tudom, de legalábbis erősen vélelmezem, hogy egyetlen verset többféleképpen meg lehet írni. Akár úgy is, hogy regény legyen belőle. Mindenekelőtt kiírjuk a sorokat a lap végéig. Öt, tíz oldalas strófákban gondolkodunk, az alapmotívumokat (az idegenséget, a szülőkhöz való viszonyt, az összeütközést a különböző világok között) pedig strófáról strófára elmélyítjük, a személyesség újabb és újabb szintjeire engedjük be az olvasót. A végén pedig kapunk egy felettébb őszinte és költői prózát, ami ablakot nyit egy másik világra.
(Mondjuk egy picivel kevesebb strófát is lehetett volna szánni arra az elmélyítésre. Voltak szakaszok, amelyeket kifejezetten indokolatlannak, önismétlőnek éreztem.)
Tää oli tosi kaunis!! Oli ihanaa lukea pitkästä aikaa jotain proosan ja proosarunon välimaastosta, hetki kesti tottua tyyliin, mutta sen jälkeen vei mennessään. Päähenkilön ikää ei taidettu missään vaiheessa sanoa, mutta löysin tästä paljon sellaista samaistumispintaa parikymppisyyteen, mihin en oo hirveesti fiktiossa törmännyt. Se kun tuntuu olevan ikävaihe, joka usein fiktiosta puuttuu, kun hypätään teinitarinoista suoraan "aikuisten" maailmaan. Tää kuitenkin resonoi paljon riippumatta siitä, oliko kertoja tän ikäinen vai jo vanhempi. Aivan omanlaisensa, koskettava ja elävä kertomus. Aion varmasti lukea tän toisenkin kerran.
Nu ļoti interesanta grāmata, es teikšu - ļoti interesanta. Interesanta ne gluži klasiskajā izpratnē, kā pieņemts runāt par grāmatām, bet drīzāk savdabīga, oriģināla. Grāmata, kuru var atvērt un sākt lasīt jebkurā vietā un tik pat viegli nolikt nost. Valoda, kas nav gluži atklāti klasificējama kā poēzija, kā dzeja, tomēr kaut kā aplinkus un ar māņkustībām uz to tomēr pretendē. Teikumi, kas nebeidzas, kamēr nebeidzas rindkopa -interesanti. Un ļoti intīmi. Man patika.
Stark skildring, både ömsint och rasande, om att slitas mellan två kulturer och två föräldrar. Delar inte författarens specifika erfarenheter, men som vuxet barn berördes jag djupt och kunde relatera till perspektivet på barndomen, föräldrarna och vad tiden gör med oss. Språket är trollbindande och suggestivt, jag sögs in i flödet av bilder, dofter och stämningar men behövde samtidigt stanna upp mellan varven för att njuta och låta det sjunka in.
En voi olla ihastelematta miten taitavan runollisesti kahden kulttuurin kohtaamista tässä teoksessa on kuvattu. Lauseet vie mennessään, valon määrän voi kirjan sivuilta aistia ja kipu tuntuu lukijassakin. Tähän kirjaan pitää mennä syvälle, sitä pitää lukea yksin ja rauhassa, pienissä erissä luonnonvalossa ilman pelkoa keskeytyksistä. Ja tämä kirja minun pitäisi omistaa, koska tästä kirjasta joka toinen sivu on taitettu rakkauden merkiksi, ja kirjaston kirjan taitettuihin sivuihin on kovin vaikea myöhemmin palata. Hurmaava, ihana, raikas, erilainen, kirja kovasti makuuni.
Merkitsin tämän romaanin (?) myös runoudeksi, koska sen tyyli on lähellä proosarunoa. ElRamlyn aistikkaita muistikuvia luetteleva ja toistava teksti kiertyy spiraaliksi kuin arabikihara tai egyptiläisen isän tavalla leikattu appelsiininkuori, jonka voi kääriä ranteeseen koruksi. Tiettyjen tärkeimpien mieli- ja kielikuvien toisto on tuttua myös Lähi-idän runoudesta.
Ei ei ja ei. Ihan kauheaa tekstiä. Liikaa toistoja - ymmärrän että on tarkoituksellistakin mutta minulle se antaa vain kuvan että ei ole juuri mitään sanottavaa ja pitää saada lisää tekstiä ja sivuja sillä toistamisella. Kirjan teksti oli muutenkin liian sekavaa ja tekotaiteellista, yritys (ja yrittämiseen se jäi) hienompaan kirjoittamiseen näkyi ja ärsytti suunnattomasti, teksti hyppi paikasta toiseen ihan kuin kirjoittajana olisi ollut jokin keskittymisvaikeudesta kärsivä. Onneksi kirja oli sentään näin lyhyt.
..interesanti izstāstīts ģimenes stāsts, kurš nereti tomēr kaitina ar savu mūžīgo atkārtošanos. ja autore būtu piedzimusi kā dēls, šī grāmata būtu vieglāk lasāma :) dotu 4 zvaigznes, bet ne šoreiz.
Jag känner igen mig i författarens funderingar kring identitet och samhörighet, upplevelser av att slitas mellan två kulturer, även om mina erfarenheter har varit och är en lät bris jämfört med de kulturkrockar som personerna i boken måste ha upplevt. Det är nog den största behållningen för mig i den här boken, tillsammans med det vackra språket och det bildliga uttryckssättet.
Jag tyckte om liknelsen av hur man skalar en apelsin. Log varje gång jag läste den men det skulle ha räckt med några upprepningar (kunde ha kortat ner boken kanske). Efter ett tag störde jag mig mer på hennes sätt att skriva än jag njöt av läsningen. Idén (skrivtekniken) var bra men det blev för mycket av det goda. Det kändes hoppigt och inte helt genomtänkt. Lite synd för jag tyckte mycket om det poetiska språket.
Under läsningen tänkte jag ofta på originaltexten, hur en viss mening förmodligen skrevs på finska (mitt modersmål), och fick en känsla av att meningen borde ha formulerats på ett annat sätt. Att översättningen var osmidig och inte höll samma klass som originalversionen. Bara en känsla. Om den stämmer, det vet jag inte.
Yritin lukea tätä joskus lukioikäisenä, mutta annoin pian periksi, koska meni hermo liikaan yrittämiseen ja tekotaiteellisuuteen. Ihan sama fiilis edelleen, yli kymmenen vuotta myöhemmin.
En muutenkaan yleensä pidä liian lyyrisestä kielestä tai täyteen ahdetuista korulauseista romaaneissa. Tulee ähky, pakokauhu ja ärsytys.
En oikeasti pidä juuri mitään perverssinä, mutta mieleni tekee silti sanoa, että teoksessa kuvatun kaltainen kiinnostus omien vanhempien romanssia kohtaan on jotenkin perverssiä. En tietenkään tarkoita sitä ihan niin, ja onhan Auringon asema kertomus aikuiseksi kasvamisesta ja vanhemmista erottautumisesta. En vain kestä ällömakeaksi romantisoituja kertomuksia, varsinkaan kirjailijan tai romaanin minän vanhempien. Elämä ei ole sellaista, sokerista ja esteettistä rakastamista, enkä ymmärrä, kuka nauttii siitä, että se sellaisena kuvataan.
En myöskään pitänyt teoksen nais- ja mieskuvasta. Voi olla, että tarinan henkilöiden esikuvina toiminut äiti sattui olemaan kaunis, passiivinen ja fyysisesti heikko ja isä puolestaan vahvatahtoinen ja aktiivinen toiminnan mies. Roolit ovat kuitenkin tosi väsyneet. En voi olla pohtimatta, kuinka paljon sisäistetyt sukupuolen kuvaamisen stereotypiat ovat vaikuttaneet siihen, mihin asioihin huomio henkilöhahmoissa kiinnitetään.
Auringon asema on paikoin kuin kirjallinen vastine esteettisen kliseiselle performanssille Instagramissa.
This was recommended to me and I was interested, though not overly excited. Then I opened it and fell in, felt it with my whole body. A story about two cultures, about parents and about Egypt and Finland, fire and water. So beautiful and poetic, yet still concrete with all the watermelons, plastic dinosaurs, tea with cinnamon and hot days where you can't think straight. Eating fruit in a way that makes the sugary juices run down on your skin. Yes; fire and water crave each other, such beautiful opposites, yet water evaporates from fire and fire dies when exposed to water. Very, very good. Magical, though somehow small, like watching a rainy Tuesday through the eyes of Robert Doisneau. Ranya: If you're reading this, please write more. Anything. I'll read it.
Tässä kirjassa loistavinta on kieli, vaikka onhan tarinakin kiinnostava. Se on kirjoitettu suomeksi, mutta erilaisella suomella kuin mitä itse tunnen. Tulkitsen sen suomeksi arabialaisittain ilman että oikeasti osaan arabiaa, mutta nautin erittäin paljon sanojen ja sanontojen mehevyydestä, runonomaisesta poljennosta ja symbolisista merkityksistä. Mielettömiä kuvauksia esimerkiksi sopeutumisesta ja oman kaksikulttuurisen identiteetin etsimisestä. Ja löytämisestä.
Auringon aseman runollinen kieli oli ihan mukavaa luettavaa aluksi, mutta pidemmän päälle puuduttavaa. Toisto oli myös hyvin uuvuttavaa, mutta melankolinen rakkaustarina oli kauniisti kuvattu.
Lauseet olivat pitkiä ja poukkoilevia. Ne olivat kauniisti kirjoitettu, mutta niiden lukemiseen joutui keskittymään, jottei tipu kyydistä. Vaikka kirja on kertomus kertojan vanhempien avioliitosta ja omista lapsuusmuistoista, on tarinassa myös punainen lanka: kertoja kokee kulttuurien valtataistelua sisällään, mutta hyväksyy lopussa olevansa yhtä paljon molempien vanhempiensa kulttuuria (Suomi ja Egypti) vaikka pitkin tarinaa hän kuvaili ettei ole "sitä eikä tätä". Päähenkilö kasvaa tarinan aikana ja kertoo hyvin omalaatuisella ja mieleenpainuvalla tavalla oman tarinansa. Suosittelen lämpimästi erityisesti niille, jotka itse elävät monikulttuurisessa perheessä tai joita muuten kiinnostaa kulttuurien kohtaaminen.
Aluksi meinasin lopettaa kirjan kesken. Toisto ärsytti ja kielikuvat olivat kömpelöitä. Onneksi kuitenkin jatkoin lukemista, koska uppouduin syvälle kirjan runolliseen poljentoon. Jotkin toistettavista fraaseista olisin karsinut pois, mutta suurin osa toistosta oli oikealla paikallaan ja vahvisti lukukokemusta.
Suosittelen suhtautumaan kirjaan proosarunona ja lukemaan vain virkeänä, kun keskittymiskyky riittää. Kahden kulttuurin kuvauksena kirja on erinomainen. Ei ihme että tutustuinkin kirjaan suomen kielen oppikirjan (Suomen mestari 3) katkelmasta, joka kyllä näyttää olevan kooste pitkin kirjaa, ei suora lainaus.
Ļoti poētisks vēstījums, par aktuālajiem identitātes un dzīves plūdmaiņas eksistences jautājumiem, kad nāc no dažādām kultūrām un mēģini atrast savu identitāti. Autores māte ir somiete, tēvs ēģiptietis, bet dzīvojusi gan Indijā, gan Lībijā. Ziemeļnieciski atturīgajā tekstā izstāstīts ģimenes stāsts, skumjš un apcerīgi lirisks.
“Varbūt tāpēc, ka acis man nav ne īsti brūnas, ne zilas, bet kaut kas pa vidu, varbūt tāpēc, ka neesmu nedz viens, nedz otrs un tomēr esmu gan viens, gan otrs, varbūt tāpēc, ka nejūtos kā mājās nekur un tomēr mājas man ir divās zemēs.”
Varsin ihana kirja, tämä johtuen jo pelkästä kirjoitustyylistään. Sanoisin, että tämä on yksi niistä kirjoista, joka on hyvä sitä lukiessaan, mutta jälkeenpäin vähän mitäänsanomaton.
Kirjan tunnelma on ihana ja joissain kohdissa asiat kerrotaan varsin kauniilla tavalla. Helppolukuinen, mutta analysoitavaakin löytyy, jos sitä haluaa.
Hyvä kirja esimerkiksi kesälomalle, tai hetkeen, jolloin ei muuta tekemistä ole ja haluaa vain uppoutia kirjaan. Varsin kaunis kokemus, mutta ei ehkä niin mieleenpainuva, kun mitä olisin toivonut.
”Minä sanon hänelle: sinä olit paikassa jossa synnyin kun synnyin, ja onhan niin että alusta alkaen palaset alkoivat mennä paikoilleen. Minä en enää pelkää niin kuin ennen, en päivälläkään. Ja minä otan hänen mustan hiuksensa sohvaltani ja heitän sen pois, sillä tiedän että niitä tulee vielä lisää.”
niin kauniisti kirjoitettu kirja, pysähdyin monta kertaa miettimään ja ihastelemaan tän kerrontaa. mielenkiintoisesti kerrottu kulttuurien eroista. tuntuu että kertojasta sai samalla irti niin paljon ja niin vähän
When i started this book I was expecting for the book to mostly concentrate on the love story of the author's parents and though it was one of the main running themes in this book, the way the author wrote - in a very lyrical, poetic way with lots of reppetitions, metaphors, similes, descriptions - made the book feel almost like a poetry book about the author's feelings throughout different stages of her life.
Olin kuullut tästä kehuja useita kertoja, joten korkeat odotukset ehkä pilasivat lukukokemuksen.
Ehkä jossain toisessa mielentilassa kirjan kehämäinen kerronta olisi vienyt mukanaan. Nyt se tuntui siltä, että asioita toistettiin jo muutenkin lyhyessä kirjassa. Olisikohan kokonaisuus toiminut paremmin jos se olisi ollut vieläkin fragmentaarisempi ja runollisempi? Piirtänyt sanoilla kuvan ja antanut sen ympärille tilaa.
Luettu Monikulttuurinen kirjallisuus Suomessa -kurssille.
Auringon asema on kaunis, runollinen romaani. Se avautuu ja rakentuu syklisenä, laajoissa ja rönsyilevissä kaarissa, joiden keskuksena on kahden ihmisen ensitapaaminen ja -rakastuminen junassa. Kieli on kutkuttava, mutta hieman liian toisteinen.
Sarjassani korkealle asetetut odotukset ja mahalasku. Runoproosaa vai mitä lie tyyli onkaan niin ei osu - samat jutut toistuu mutta tai ehkä juuri siksi koko tarina jää varsin pinnalliseksi. Tyylikeinona se ei vain toimi. En oppinut niin mitään en Egyptistä kulttuurista tai kirjoittajan vanhemmista. Kuuntelin lauttamatkalla Visbystä Tukholmaan ja sinä ajassa sen ehtikin.
Kuuntelin äänikirjana, lukijana Vuokko Hovatta. Pidin kovasti, kirjassa mielenkiintoinen rakenne. Kertojaminän vanhempien ensitapaaminen kuvattu niin elävästi, että koin itse olevani tapahtumassa mukana. Kahdessa eri kulttuurissa eläminen kuvattu koskettavasti. Kielenkäyttö upeaa.