Kristiinankaupungin idyllinen kesäilta saa kylmäävän käänteen, kun Ulrika Eleonoran kirkon portailta löytyy valtava määrä verta. Komisario Mats Bergholm keskeyttää juhannuksen vieton tutkiakseen tapausta - ja paetakseen ahdistavaa perhetilannettaan.
Toimittaja Eevi Manner totuttelee uuteen elämänvaiheeseen ja vapaaseen töistä, mutta ei malta olla sekaantumatta kaupunkia kohauttavaan mysteeriin. Samalla hän kantaa huolta uudesta ystävästään, jonka parisuhteessa kaikki ei vaikuta olevan hyvin.
Eevin ja Matsin tiet kohtaavat jälleen, ja menneisyys kurottaa lähelle kohtalokkain seurauksin.
Kaisu Tuokko on kotoisin Kristiinankaupungista, eikä tuo Pohjolan helmi ole koskaan päästänyt hänestä irti. Tuokko rakastaa ventovieraiden tarinoita, pikkukaupunkien salaisuuksia, sateisia syysiltoja ja ruotsin kieltä. Hän asuu Helsingissä ja on nimennyt päähenkilönsä isoäitiensä mukaan.
Kaisu Tuokko on kirjailijanimi, jonka takaa paljastuu Otavan lasten- ja nuortenkirjojen kustannusjohtaja Kaisu-Maria Toiskallio. Tuokko on alunperin kirjailijan tyttönimi.
Rikosjuoni kiinnostavampi kuin edellisessä kirjassa, mutta henkilöiden toiminta ja ihmissuhteet epäuskottavia. Välillä suorastaan ärsytti päähenkilön lapsellisuus. Kirjailija pystyisi parempaan, onko nyt vain tarkoitus ylläpitää jotain jännitettä keinotekoisesti? Menkää jo eteenpäin, teki mieli huutaa.
Sarjan kolmannessa osassa tapahtui kiinnostava rytminvaihdos. Mun mielestä tässä tuli hyvin esille kaikissa kirjoissa läsnä ollut kontrollin, välittämisen ja alistamisen rajat ja niiden ylittäminen ihmissuhteissa. Harmi että joutuu odottamaan sarjan seuraavaa osaa 😀
Taas tutustuttiin vanhoihin henkilöihin ja maisemiin paremmin. Tällä kertaa pohdittiin äitiyttä, parisuhteita ja omia unelmia. Odotin kirjalta kuitenkin enemmän, sillä sarjan toinen osa oli ensimmäistä osaa parempi ja toivoin, että nousu jatkuisi. Kuitenkin kirja oli aika samalla tasolla sarjan ykkösosan kanssa, mutta haluan kuitenkin lukea tulevan neljännen osan. Jälleen juoni oli hyvä, mutta jännitys vain jäi kokonaan puuttumaan.
En väntad uppföljare som inte gjorde en besviken. Polisens resursbrist, semestertider och andra hinder för utredningens utveckling tycker jag dock börjar bli alltför frekvent utfyllnad i många kriminalromaner nuförtiden.
Pieni pettymys Tuokon aiemmista kirjoista pitäneelle, että vaikka dekkarisarjasta kyse, tällä kertaa pääosissa olivat takkuilevat parisuhteet, rikokset jäivät selvästi taka-alalle. Matsin ja Eevin suhdekin junnaili kovasti paikoillaan, se alkoi jo vähän puuduttaa. Toivoin myös, että mikäli ihmissuhteisiin keskitytään, niissä päästäisiin vähän syvemmälle tasolle. Sekä Eevin äitiyden kuvaus että muut hänen ihmissuhteensa jäivät lopulta tosi pinnallisesti ja heppoisesti kuvatuiksi. Mukavaa ja helppoa luettavaa sarjan kirjat ovat kokonaisuudessaan olleet, annan toki jatko-osillekin mahdollisuuden.