"Mulla on valtava seikkailunhalu, mä olen aina halunnut kokea asioita."
Arman Alizad on äärimmäisyyksien mies. Hän tutustuu taistelulajeihin, niiden legendaarisiin suurmestareihin ja kamppailee heitä vastaan. Arman liittyy brasilialaiseen rikollisjengiin, Arman on pullonkerääjänä Kamputsean slummeissa, Arman juo Gangesin saastunutta vettä ja saa suolistotulehduksen, joka melkein tappaa hänet Himalajalla. Arman ei pelkää mitään. Armanin kiinnostavan tarinan kirjasi ylös Kauko Röyhkä.
"Jos et tee mitään, unelma on pelkkä toivomus. Luovuttaminen tappaa enemmän unelmia kuin epäonnistuminen."
Arman kertoo kirjassaan tarinansa, lapsuudestaan Iranissa, nuoruudestaan Helsingin skeittari- ja breakdanceporukoissa, opiskelustaan räätälimestariksi ja päätymisestään rajoja huimasti rikkovaksi tv-tähdeksi.
Arman Alizad palkittiin Kultainen Venla -gaalassa vuoden 2013 parhaana televisioesiintyjänä ja Arman ja viimeinen ristiretki parhaana reality-ohjelmana. Kill Arman sekä Arman ja viimeinen ristiretki -sarjat on myyty yhteensä yli sataan maahan. Sosiaalisessa mediassa Armanilla on lähes 200 000 seuraajaa.
Ihan jees. Arman kertoo kirjassa, ettei ole käynyt koskaan toimittajakouluja, ja suoraan sanottuna sen huomaakin tekstistä. Lähestulkoon kokonaan puhekielellä kirjoitettu teksti ei häiritse kuitenkaan kuin muutamassa hassussa kohdassa, enemmän häiritsee pois jääneet pisteet lauseiden lopussa. Oikolukijalle siis kritiikkiä. Kirjana oli ihan mielenkiintoinen, tosin hetkittäin ei voinut välttyä sellaiseltä tietyltä fiilikseltä, että "tähän tarvii vielä pari riviä tekstiä, kirjoita jostain asiaa vähän sivuavasta". Se, että jokaisesta Kill Arman ja Viimeinen Ristiretki -jaksosta oli kirjoitettu sivu tai pari, oli ihan ok idea, mutta kertomusten taso tuntui vaihtelevan hirvittävän paljon. Oli mielenkiintoinen juttu jakson X kulisseista, mutta jaksosta Y oli kirjoittettu jotain ihan turhaa, että sen sais pois alta. Samoin nää jaksojen ulkopuoliset kappaleet saattoi olla kovin mielenkiintoisia tai ihan turhia. Vähän ristiriitainen kokonaisuus, mutta ei nyt varsinaisesti huono.
Mielenkiintoisia tarinoita, mutta kirjoitustyyli on erittäin epämuodollinen ja hieman kehno. Tekstin rakenne on huono. Luettavuus on helppoa, mutta ei kovin nautinnollista. Kirja kertoo pitkälti vain Armanin seikkailuista ohjelmiensa parissa, mutta nämä samat tarinat voit löytää itse ohjelmista, varmaankin myös paljon viihdyttävämmässä ja toimivammassa muodossa. Armanin oman elämän tarina ja mielipiteet maailmasta ovat kylläkin mielenkiintoisia, mutta niistä puhutaan kirjassa valitettavan vähän.
Hyvin alkoi, mutta lässähti sitten ihan. Mentiin sinne, vaikka vaikeeta olikin päästä, Arman sai turpaan, saatiin hyvää matskua kuvattua; käy tylsäksi kolmen luvun jälkeen. Kirjan mielenkiintoiset lauseet olisivat mahtuneet hyvin 20 sivulle. Arman on mahtava tyyppi, mutta tämä oli ihan mahalasku. Tähdet lähinnä mielenkiintoisesta aiheesta.
Tykkään Armanista ja hänen ohjelmistaan. Oli kiva lukea taustoja reissuista ja kuvauksista. Jäi vielä nälkä tietää lisää. Kuva siitä, millainen ihminen Arman on vahvistui. Hieno mies.
Lainasin kirjan kirjastosta. Kuvittelin että se on Armanin elämäkerta. Alussa ja lopussa oli elämäkerrallista kerrontaa - hyvin niukasti. Suurin osa kirjasta keskittyi Kill Arman - ja Arman ja viimeinen ristiretki - ohjelmiin. Ohjelmat käytiin läpi jakso jaksolta, kerrottiin mitä missäkin jaksossa tapahtui + taustoja. Oli ihan kiinnostavaa lukea, miten tällaista tv-sarjaa tehdään, mutta ihan hirveästi ei nuo taisteöulajit kiinnosta. Etenkin kirjan lopussa on myös Armanin mietteitä eri asioista. Ehkä olen vähän väärää kohderyhmää, tämä on ennemminkin Armanin Kill Arman - faneille ja nuoremmille tyypeille tarkoitettu tsemppikirja. Ajatuksena Ei kannata luovuttaa ja Hyvän tekeminen tekee hyvää. Jep.
Muistelmakirja, josta puolet menee tv-ohjelmien jaksojen kertaamiseen. Sinänsä kiinnostava, mutta kun ohjelmat on nähty niin lisäarvo on pienehkö. Sentään kirjan rakenne on parempi ja työstetympi kuin Haapasalo-kirjoissa, joissa tuntuu, että haastattelut on litteroitu kirjaksi aikalailla sellaisenaan. Jonkin verran on silti toistoa, eikä kovin syvälle mennä.
Alku oli mielenkiintoinen , kertomuksia Armanin nuoruudesta. Paljolti kirja kertoi matkoista ja kamppailulajeista. Enemmän olisi kaivannut Armanin elämän kerronta, lopussa oli ihan hyvää koontia.
En pitänyt erityisemmin... Alkuun kirja vaikutti kiinnostavalta, mutta joka luvun ollessa pääpiirtein samaa sepustusta, tuli koko kirjasta melko tylsä. Olin aikaisemmin ajatellut Armania ihan ok tyyppinä, mutta kirjan loputtua en vaan saanut päästäni tätä tökeröä kommenttia: "Etelä-Korea taitaa olla kärkimaita esteettisessä kirurgiassa. Sen kyllä ymmärrän, koska ne on helvetin rumia siellä". Minulta tippui vähäinenkin arvostus Armania kohtaan. Kirja oli mielestäni yleisesti myös hieman hassu, sillä ajattelin kyseessä olevan hänen jonkinlainen "elämänkerta" tai muu vastaava, hieman luovempi teos. Pettymystä aiheutti siis erityisesti se, että kappaleet olivat vain riutuneita, huonolla kielellä sekä oudoilla heitoilla maustettuja kuvauksia Armanin tuottamien sarjojen tuotantokausista ja niiden jaksoista.
Armanin maailma on pläjäys kamppailulajeja, kurjuutta ja televisiotuotantoa. Toisinaan hieman hämmentäväkin kirja tarjoaa ehkä eniten elämyksiä niille, jotka ovat seuranneet sarjoja Kill Arman sekä Arman ja viimeinen ristiretki.
Toisinaan kerronnat jaksoista ovat hieman epätasaisia. Joistakin jaksoista kerrotaan vain pintapuolista höttöä, jonka jokainen jaksoa vilkaissut jo tietääkin. Joistakin jaksoista taas kerrotaan monenlaista kiinnostavaa, joka ei televisio-ohjelmaan mahtunut. Joidenkin jaksojen kohdalla teksti muistutti lähinnä väkisin pakerrettua sontaa, kun jotain on pakko kirjoittaa. Tarkempi ja pidempi kuvaus kaikista kiinnostavimmista ja Armanille itselleen tärkeistä jaksoista olisi ehkä tuonut ulottuvuutta kirjaan ja saanut sen vaikuttamaan huolellisemmin tehdyltä.
Puhekielisyys ei haitannut lainkaan, se sopi tähän kirjaan vallan mainiosti. Sen sijaan runsas kiroilu pisti jossain kohtaa ärsyttämään, v-sanoille ei näkynyt loppua. Kirjan taso olisi parantunut huomattavasti, jos ylimääräiset kirosanat olisi poistanut. Se tuntui osaltaan rikkovan kuvaa Armanista, joka ei televisio-ohjelmissaan ole kiroillut merimiehen tavoin. Muuten kirja oli teknisesti ottaen melko hyvä. Jotkut lauserakenteet olivat hieman tönkköjä ja oikoluvun jälkeen olisi voinut vielä lisäillä viimeiset pisteetkin.
Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta. Se oli Armanin näköinen ja avasi minulle monia juttuja Armanin menneisyydestä sekä Kill Armanista ja Viimeisestä ristiretkessä. Kirjan toteutuksessa oli vielä jonkin verran puutteita, mutta lopulta kirjaa oli melko ihana lukea.
Olen tykännyt Kill Armanista ja Armanin ristiretkustä. Ohjelmissa on jotain rehellistä ja itsensä likoon laittamista. Tämän kirjan ensimmäuset 50 ja viimeiset 30 sivua tavoittavat jotain tuosta. Ihan hyvää ja avointa kerrontaa. Neljän tähden kamaa. Se väliin jäänyt 150 sivua olikin sitten hävettävän huonoa. Vähän väliä kysyin itseltäni miksi tällaista rahastusta piti tehdä? Oliko Röyhkällä ja Armanilla hillot lopussa vai? Sarjan katsoneille ei ollut tarjolla mutään ekstroja, vaan pariin kolmeen twiittiin tiivistettyjä juonikuvauksia jaksoista, jotain joita olisi voinut odottaa löytävänsä netin ohjelmatiedoista. Harkitsen, että poistaisin kirjaston kirjasta turhan keskiosan ja jättäisin jäljelle sen hyvän n. 80 sivua. Sen kyllä toivoisin jokaisen yläkoululaisen lukevan. Hyviä ajatuksia uskonnosta, maahanmuutosta, erilaisuudesta, yrittämisen, uskalluksen ja työnteon tärkeydestä oli. Mutta turhan kuean takia vain kaksi tähteä.
Aika turhaa höpinää. En edes ole katsonut Kill Armania, mutta eipä tarvikaan kun näemmä joka jaksossa "mentiin sinne tutun tutun kautta, jos olis menty virallisia reittejä olis maksanut 10 000 euroa tunti, saatiin hyvää matskua, Arman sai turpaan vaikkei kaveri ihan tosissan mätkinytkään". No joo, tollaista aika tajunnanvirtasettiä jossa sisältöä oli vain siellä täällä. Eipä siihen toisaalta montaa tuntia kulunutkaan.
Luettu, nyt voin nousta pois peiton alta. Sanoisin, että helppolukuinen (kiitos Kauko Röyhkä) ja ajatuksia sekä tunteita herättävä kirja. Myönnän kyllä, että itse Kill Arman tv sarjan osuus jätti melko kylmäksi ja sai aikaan pienen tauon kirjan lukemisessa, mutta toki vaikuttavia joskin pintapuolisia tarinoita nekin. Pitäisi katsoa itse sarja, muttei ehkä kiinnosta. Arman ja viimeinen ristiretki on kyllä nähtävä, ehdottomasti!
Eipä uskoisi, että ihmisestä, joka on tehnyt niin paljon mielenkiintoisia asioita, saatiin noinkin tylsä ja tunteita herättämätön kirja. Tuntuu, kuin olisi lukenut vain johdantoja luvuista, joita ei koskaan seurannutkaan. En sitten tiedä onko tämä kirja tarkoitettu vain niille, jotka on Armanin ohjelmat katsonut?
Kolahti ja kovaa. Näitä kirjoja, joissa sisältö pistää kunnolla miettimään omaa elämäänsä ja sen yksinkertaisuutta sekä helppoutta ääriolosuhteissa eläviin ihmisiin verrattuna. Armanin tapa kertoa kokemuksistaan toimii, ja pistää lukemaan aina vaan seuraavan ja hurjemman stoorin.
Piti vain vähän vilkaista, mutta tuli sitten luettua yhdeltä istumalta.
En ole mikään Armanin ohjelmien fani, mutta tyypissä on karismaa ja ihailen ylipäätään ihmisiä, jotka uskaltavat heittäytyä. Maailmassa on niin paljon kaikkea ja unelmat, niiden eteen kannattaa taistella!
Välttelin tämän lukemista kauan, koska tiesin sen olevan rankka kirja. Olihan se, mutta ei onneksi liikaa. En ole juuri seurannut Armanin ohjelmia, mutta tykkäsin kyllä kirjasta. Taas vaihteeksi tuli muistutusta, että Suomi on hyvä paikka asua ja siitä kannattaa olla kiitollinen.
This was interesting and quick read. But also a bit superficial, I would have liked to read more deeply about these things. I´m sure there would have been material.