What do you think?
Rate this book
Päähenkilö
Räjähdysvoimainen yhden vuorokauden romaani tunnepuheesta, kiintymyssuhteista ja hissin kummituksesta.
Elokuvaohjaaja-uraansa aloitteleva päihdeongelmainen Hanna kutsutaan sijaistamaan Kalasataman tornitalossa nauhoitettavaan keskusteluohjelmaan. Vieraiksi saapuvat muusikko ja tuore isä Luka ja miesten ongelmiin keskittynyt henkinen valmentaja Lenita. Sähkökatkos keskeyttää kuvaukset, ja Hanna on pulassa: tuotantoyhtiö ei maksa, jollei jaksoa saada purkkiin. Hanna joutuu kaikin keinoin pitämään vieraat yön yli studioksi muutetussa toimistotilassa.
Poikkeustilan vallitessa tunnelma tihenee ja ihmissuhteet joutuvat koetukselle.
Elokuvaohjaaja-uraansa aloitteleva päihdeongelmainen Hanna kutsutaan sijaistamaan Kalasataman tornitalossa nauhoitettavaan keskusteluohjelmaan. Vieraiksi saapuvat muusikko ja tuore isä Luka ja miesten ongelmiin keskittynyt henkinen valmentaja Lenita. Sähkökatkos keskeyttää kuvaukset, ja Hanna on pulassa: tuotantoyhtiö ei maksa, jollei jaksoa saada purkkiin. Hanna joutuu kaikin keinoin pitämään vieraat yön yli studioksi muutetussa toimistotilassa.
Poikkeustilan vallitessa tunnelma tihenee ja ihmissuhteet joutuvat koetukselle.
- GenresNovels
300 pages, Hardcover
Published May 1, 2025
13 people are currently reading
125 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 22 of 22 reviews
June 29, 2025
Nyt oli timantinkovaa Ekholmia kypsimmässä ja vähiten ärsyttävässä muodossaan, ah! Ihastuttavan viihdyttävä ja nokkela, suorastaan hykerryttävä. Nautin. Nauroin.
July 27, 2025
Antaisin kaksi ja puoli jos voisin.
Päähenkilössä on yksittäisiä hyviä hetkiä, joissa tuodaan esille erinomaisesti miesten tunteellista halvaantuneisuutta. Muuten kirja on täynnä kehnoja ja kylmiä kielikuvia, henkilöhahmot eivät ole syvällisiä, ja jatkuva englannin käyttö herättää ärsytystä.
Päähenkilössä tuodaan esille useita eri ajatuksia ja teemoja, mutta niihin ei syvennytä. Tuntuu, että Ekholm haluaa sanoa todella paljon, ja se näkyy. Kapitalismin ja nykyajan kuvaus on pääosin latteaa, ei kovin nokkelaa ja omaan makuun sanallisesti liian suoraa. Kirjassa on irrallisia osia, ikään kuin pamflettimaisia kohtia, jotka tuntuvat päälleliimatuilta, kapitalismikritiikki on pintapuolista ja melko tylsää.
Teos on kuitenkin vahvasti tämän ajan kirjallisuutta. Jos Ekholm on juuri tätä tavoitellut, voi teosta pitää onnistuneena: Finglistä, mainoksia, instagram-meemihöttöä ja tunnepuhetta, jonka keskiössä on minä itse. Myös "traumapääoma" oli oivallinen käsite, joka on erinomainen kielikuva kuvaamaan nykyajan kulttuurillis-taloudellista ajattelua.
Päähenkilöä lukiessa heräsi kuitenkin kysymys: Mitä tunnepuheen jälkeen? Mikä on se vastareaktio joka on jo käynnissä ja tulee olemaan tunnepuheen ja muiden "turvallisten asioiden jälkeen"? Voimalle on aina vastavoima, ja niin edelleen. Kannatti kuitenkin lukea, kuten aina.
Päähenkilössä on yksittäisiä hyviä hetkiä, joissa tuodaan esille erinomaisesti miesten tunteellista halvaantuneisuutta. Muuten kirja on täynnä kehnoja ja kylmiä kielikuvia, henkilöhahmot eivät ole syvällisiä, ja jatkuva englannin käyttö herättää ärsytystä.
Päähenkilössä tuodaan esille useita eri ajatuksia ja teemoja, mutta niihin ei syvennytä. Tuntuu, että Ekholm haluaa sanoa todella paljon, ja se näkyy. Kapitalismin ja nykyajan kuvaus on pääosin latteaa, ei kovin nokkelaa ja omaan makuun sanallisesti liian suoraa. Kirjassa on irrallisia osia, ikään kuin pamflettimaisia kohtia, jotka tuntuvat päälleliimatuilta, kapitalismikritiikki on pintapuolista ja melko tylsää.
Teos on kuitenkin vahvasti tämän ajan kirjallisuutta. Jos Ekholm on juuri tätä tavoitellut, voi teosta pitää onnistuneena: Finglistä, mainoksia, instagram-meemihöttöä ja tunnepuhetta, jonka keskiössä on minä itse. Myös "traumapääoma" oli oivallinen käsite, joka on erinomainen kielikuva kuvaamaan nykyajan kulttuurillis-taloudellista ajattelua.
Päähenkilöä lukiessa heräsi kuitenkin kysymys: Mitä tunnepuheen jälkeen? Mikä on se vastareaktio joka on jo käynnissä ja tulee olemaan tunnepuheen ja muiden "turvallisten asioiden jälkeen"? Voimalle on aina vastavoima, ja niin edelleen. Kannatti kuitenkin lukea, kuten aina.
July 18, 2025
On helppo ymmärtää, miksi Päähenkilöä suitsutetaan ajan hengen vangitsemisesta: teos vilisee viittauksia ja nykyaikaista Sälää.
Romaanina teos kuitenkin jää mielestäni Ekholmin aiemman tuotannon jalkoihin. Kokeellisuus ei Päähenkilössä lunasta sitä, mitä esimerkiksi Rakkaus niinku:ssa lunastetaan.
Romaanina teos kuitenkin jää mielestäni Ekholmin aiemman tuotannon jalkoihin. Kokeellisuus ei Päähenkilössä lunasta sitä, mitä esimerkiksi Rakkaus niinku:ssa lunastetaan.
December 18, 2025
Luetut kirjat 49/2025: Johannes Ekholm: Päähenkilö, Otava 2025 ⭐⭐⭐⭐. Kannen kuva: Emma Ainala. Kannen suunnittelu: Johannes Ekholm. Ilmestymispäivä 15.05.2025. Luin sähkökirjana 15.-16.05.2025
Lukukeskissä tänään ilmestynyt Johannes Ekholm: Päähenkilö, Otava 2025. Kannen kuva: Emma Ainala. Kannen suunnittelu: Johannes Ekholm. Ilmestymispäivä 15.05.2025. Luen sähkökirjana.
Hauska, synkkä, ironinen, hersyvä ja leikkisä, pohjavireiltään taidetta, kulttuuria ja länsimaista elämänmenoa tutkaileva Kalasatamalainen Decamerone .
Maine ja raha 💸 nou nou!
Vaikka alussa mainitaan J. G. Ballard, joka myös löytyy kirjahyllystäni, niin enemmänkin, Bret Easton Ellis, päivitettynä someaikaan. Ei mainita instagramin pläräystä yleisesti, vaan millaisia julkaisuja ja Tarinoita haetaan, tai vain virrassa nähdään, millaisia meemejä, mottoja. Millaisia dopamiiniryöppäyksiä niistä saa. Ehkä. Suodattimet imartelevat.
Kirjan alku on hyvin meta, ja mieleen tulee Hannaleena Hauru elokuvineen, näyttelihän Ekholm Haurun elokuvassa Fucking with Nobody (2020).
Eggersin elokuva The Lighthouse mainitaan, vaikka Kalasatamassa on harvoin merihirviöitä. Onko Tornitalo Majakka?
Päähenkilön toista kautta tehdään siis Kalasataman tornitalossa, ykköskautta avitti lahjoitukset ja sponssaus, ja viitataan
Q-teatterilla olleen vastaavan keissin. Selkeää on, että hallitus on päättänyt romuttaa tukimuodot kulttuurille. Tänään muuten näin kuvia Q-teatterin mesenaatti-illasta Instagramissa.
Myös & eli Espoon teatteri mainitaan.
Mutta toisaalta, miten turvataan taiteilijan elinkeino, työvuosi, mahdollisuus olla taiteilija ja tehdä taidetta. Kirjan Hannan mielipide taiteilijuudesta, aitoudesta, rahasta kuulostaa saman suuntaiselta kuin ohjaaja Hannaleena Haurun eräs haastattelu, jossa mietitään rahoitusta. Että kun jossain vaiheessa pitää ne laskut maksaa. Kun ennen halveksuttiin taiteilijan itsensä myymistä kapitalismille, niin nykyään on toisin.
Kun kirjakauppa myy enimmäkseen lankoja, hajukumeja ja Duudson-koruja, niin missä on kirjat, varsinkin runot. Toisaalta Ekholmin kirjassa muistutetaan kuinka kustantamot kustantaa myyviä juttuja bestsellereitä ja julkkiselämänkertoja, niin periaatteessa voi kustantaa myös monimutkaisempaa ja äkkiväärempää, omaäänistä tuotantoa. Ja riskejä. Viihde ja kulttuuri. Kaupallisuus ja taide. Kun joillekkin koneistossa oleville pitää maksaa palkatkin. Ja tämä apuraharuljanssi ja tuolileikki. Kuka saa. Mistä vähennetään.
Eivätkä kaikki voi olla harjoittelijoita.
Pöhinää, clousausta, riskiä, menestymisen pelkoa, elämäntyötä ja eläkekassaa. Vähän niinku The Godfathersin Birth, School, Work, Death päivitettynä, yläluokemmin.
Kalasatamalainen Decamerone
#päähenkilö #JohannesEkholminPäähenkilö
#Johannes Ekholm #PäähenkilöRomaani #kirjahullunkirjahyllystä2025 #kirjavuoreni2025 #kirjavuosi2025 #kirjavuoteni2025 #lukeminen #Kaunokirjat #OtavanKirjat
Esittely
" Räjähdysvoimainen yhden vuorokauden romaani tunnepuheesta, kiintymyssuhteista ja hissin kummituksesta.
Elokuvaohjaaja-uraansa aloitteleva päihdeongelmainen Hanna kutsutaan sijaistamaan Kalasataman tornitalossa nauhoitettavaan keskusteluohjelmaan. Vieraiksi saapuvat muusikko ja tuore isä Luka ja miesten ongelmiin keskittynyt henkinen valmentaja Lenita. Sähkökatkos keskeyttää kuvaukset, ja Hanna on pulassa: tuotantoyhtiö ei maksa, jollei jaksoa saada purkkiin. Hanna joutuu kaikin keinoin pitämään vieraat yön yli studioksi muutetussa toimistotilassa.
Poikkeustilan vallitessa tunnelma tihenee ja ihmissuhteet joutuvat koetukselle.
"
Lainaus kirjasta s. 10:
" Hän kirjoitti hakukenttään Nescafe Pixie manual.
Tulosten latautuessa hänen mielessään välähti näky selfiestä, jossa hän teki ahegao-ilmettä kahvinkeittimen kanssa, kuvatekstillä Nescafe Pixie Dreamgirl, mutta arvasi välittömästi mitä tulevaisuuden Hanna olisi siitä ajatellut. Hän siirsi idean aivojensa roskakoriin ja keskittyi shiftaamaan energiaansa tulosorientoituneemmaksi. "
Lainaus kirjasta s. 12:
" Hanna tuli ajatelleeksi J. G. Ballardin romaania. Ballard oli ennustanut sekä sosiaalisen median, kuvanmuokkausfiltterit että niin kutsutun päähenkilösyndrooman (joka oli viime aikoina TikTokissa popularisoitunut nimitys ilmiölle, jossa henkilö käsitti itsensä oman elämänsä elokuvan pääroolin esittäjänä ja muut ihmiset sivuhenkilöinä).
Kirjassa kuvailtiin hämmästyttävän tarkasti, miten ihmiset tallensivat jokaisen päivittäisen askareensa videolle kootakseen niistä päivän päätteeksi esityksen, joka toi esiin heidän parhaat puolensa, nokkelimmat vuoropuhelunsa, koskettavimmat ilmeensä – kuvattuina imartelevien suodattimien läpi. Ballard oli kirjaimellisesti ennustanut, miten jokainen ihminen koki itsensä ”jatkuvasti kehittyvän kotisaagansa tähdeksi” ja miten muut ihmiset oli alennettu ”sopivaan sivuosaan”.
Hän tiedosti jatkuvan online-tilassa olemisen, jatkuvan kriisitietoisuuden ja jatkuvan itsensä tarkkailun tehneen hänestä doomerin: syntynyt liian myöhään kokeakseen suomalaisen hyvinvointivaltion kulta-ajan, liian aikaisin kokeakseen teknologisen singulariteetin, juuri sopivasti kokeakseen ihmisen aiheuttaman kuudennen massasukupuuton, länsimaisen sivilisaation hajoamisen ja todennäköisesti kolmannen maailmansodan."
Nyt en lainaa enempää, ettei koko kirjaa siirry tänne. Uusi sana on doomer. Boomerina sen ymmärtää. Ehkä.
Olisiko nykyajan luddiittina oleminen parempaa? Mites asiat sitten hoidetaan?
Hienoa on, että Hanna asuu itä-Helsingissä.
Kirjan alun tornitalon kuvaus muistuttaa somessa nähtyjä postauksia kirjan julkkareista Kalasataman tornitalosta.
Lukukeskissä tänään ilmestynyt Johannes Ekholm: Päähenkilö, Otava 2025. Kannen kuva: Emma Ainala. Kannen suunnittelu: Johannes Ekholm. Ilmestymispäivä 15.05.2025. Luen sähkökirjana.
Hauska, synkkä, ironinen, hersyvä ja leikkisä, pohjavireiltään taidetta, kulttuuria ja länsimaista elämänmenoa tutkaileva Kalasatamalainen Decamerone .
Maine ja raha 💸 nou nou!
Vaikka alussa mainitaan J. G. Ballard, joka myös löytyy kirjahyllystäni, niin enemmänkin, Bret Easton Ellis, päivitettynä someaikaan. Ei mainita instagramin pläräystä yleisesti, vaan millaisia julkaisuja ja Tarinoita haetaan, tai vain virrassa nähdään, millaisia meemejä, mottoja. Millaisia dopamiiniryöppäyksiä niistä saa. Ehkä. Suodattimet imartelevat.
Kirjan alku on hyvin meta, ja mieleen tulee Hannaleena Hauru elokuvineen, näyttelihän Ekholm Haurun elokuvassa Fucking with Nobody (2020).
Eggersin elokuva The Lighthouse mainitaan, vaikka Kalasatamassa on harvoin merihirviöitä. Onko Tornitalo Majakka?
Päähenkilön toista kautta tehdään siis Kalasataman tornitalossa, ykköskautta avitti lahjoitukset ja sponssaus, ja viitataan
Q-teatterilla olleen vastaavan keissin. Selkeää on, että hallitus on päättänyt romuttaa tukimuodot kulttuurille. Tänään muuten näin kuvia Q-teatterin mesenaatti-illasta Instagramissa.
Myös & eli Espoon teatteri mainitaan.
Mutta toisaalta, miten turvataan taiteilijan elinkeino, työvuosi, mahdollisuus olla taiteilija ja tehdä taidetta. Kirjan Hannan mielipide taiteilijuudesta, aitoudesta, rahasta kuulostaa saman suuntaiselta kuin ohjaaja Hannaleena Haurun eräs haastattelu, jossa mietitään rahoitusta. Että kun jossain vaiheessa pitää ne laskut maksaa. Kun ennen halveksuttiin taiteilijan itsensä myymistä kapitalismille, niin nykyään on toisin.
Kun kirjakauppa myy enimmäkseen lankoja, hajukumeja ja Duudson-koruja, niin missä on kirjat, varsinkin runot. Toisaalta Ekholmin kirjassa muistutetaan kuinka kustantamot kustantaa myyviä juttuja bestsellereitä ja julkkiselämänkertoja, niin periaatteessa voi kustantaa myös monimutkaisempaa ja äkkiväärempää, omaäänistä tuotantoa. Ja riskejä. Viihde ja kulttuuri. Kaupallisuus ja taide. Kun joillekkin koneistossa oleville pitää maksaa palkatkin. Ja tämä apuraharuljanssi ja tuolileikki. Kuka saa. Mistä vähennetään.
Eivätkä kaikki voi olla harjoittelijoita.
Pöhinää, clousausta, riskiä, menestymisen pelkoa, elämäntyötä ja eläkekassaa. Vähän niinku The Godfathersin Birth, School, Work, Death päivitettynä, yläluokemmin.
Kalasatamalainen Decamerone
#päähenkilö #JohannesEkholminPäähenkilö
#Johannes Ekholm #PäähenkilöRomaani #kirjahullunkirjahyllystä2025 #kirjavuoreni2025 #kirjavuosi2025 #kirjavuoteni2025 #lukeminen #Kaunokirjat #OtavanKirjat
Esittely
" Räjähdysvoimainen yhden vuorokauden romaani tunnepuheesta, kiintymyssuhteista ja hissin kummituksesta.
Elokuvaohjaaja-uraansa aloitteleva päihdeongelmainen Hanna kutsutaan sijaistamaan Kalasataman tornitalossa nauhoitettavaan keskusteluohjelmaan. Vieraiksi saapuvat muusikko ja tuore isä Luka ja miesten ongelmiin keskittynyt henkinen valmentaja Lenita. Sähkökatkos keskeyttää kuvaukset, ja Hanna on pulassa: tuotantoyhtiö ei maksa, jollei jaksoa saada purkkiin. Hanna joutuu kaikin keinoin pitämään vieraat yön yli studioksi muutetussa toimistotilassa.
Poikkeustilan vallitessa tunnelma tihenee ja ihmissuhteet joutuvat koetukselle.
"
Lainaus kirjasta s. 10:
" Hän kirjoitti hakukenttään Nescafe Pixie manual.
Tulosten latautuessa hänen mielessään välähti näky selfiestä, jossa hän teki ahegao-ilmettä kahvinkeittimen kanssa, kuvatekstillä Nescafe Pixie Dreamgirl, mutta arvasi välittömästi mitä tulevaisuuden Hanna olisi siitä ajatellut. Hän siirsi idean aivojensa roskakoriin ja keskittyi shiftaamaan energiaansa tulosorientoituneemmaksi. "
Lainaus kirjasta s. 12:
" Hanna tuli ajatelleeksi J. G. Ballardin romaania. Ballard oli ennustanut sekä sosiaalisen median, kuvanmuokkausfiltterit että niin kutsutun päähenkilösyndrooman (joka oli viime aikoina TikTokissa popularisoitunut nimitys ilmiölle, jossa henkilö käsitti itsensä oman elämänsä elokuvan pääroolin esittäjänä ja muut ihmiset sivuhenkilöinä).
Kirjassa kuvailtiin hämmästyttävän tarkasti, miten ihmiset tallensivat jokaisen päivittäisen askareensa videolle kootakseen niistä päivän päätteeksi esityksen, joka toi esiin heidän parhaat puolensa, nokkelimmat vuoropuhelunsa, koskettavimmat ilmeensä – kuvattuina imartelevien suodattimien läpi. Ballard oli kirjaimellisesti ennustanut, miten jokainen ihminen koki itsensä ”jatkuvasti kehittyvän kotisaagansa tähdeksi” ja miten muut ihmiset oli alennettu ”sopivaan sivuosaan”.
Hän tiedosti jatkuvan online-tilassa olemisen, jatkuvan kriisitietoisuuden ja jatkuvan itsensä tarkkailun tehneen hänestä doomerin: syntynyt liian myöhään kokeakseen suomalaisen hyvinvointivaltion kulta-ajan, liian aikaisin kokeakseen teknologisen singulariteetin, juuri sopivasti kokeakseen ihmisen aiheuttaman kuudennen massasukupuuton, länsimaisen sivilisaation hajoamisen ja todennäköisesti kolmannen maailmansodan."
Nyt en lainaa enempää, ettei koko kirjaa siirry tänne. Uusi sana on doomer. Boomerina sen ymmärtää. Ehkä.
Olisiko nykyajan luddiittina oleminen parempaa? Mites asiat sitten hoidetaan?
Hienoa on, että Hanna asuu itä-Helsingissä.
Kirjan alun tornitalon kuvaus muistuttaa somessa nähtyjä postauksia kirjan julkkareista Kalasataman tornitalosta.
July 11, 2025
Elokuvaohjaajan urasta haaveileva Hanna ei ole vielä varsinaisesti päässyt urallaan alkuun. Nytkin hän on tuuraamassa keskusteluohjelmassa, jossa vieraat kertovat tarinansa kaikelle kansalle. Vieraiksi tulevat muusikko ja tuore isä Luka ja miesten ongelmiin keskittynyt henkinen valmentaja Lenita.
Kuvausten pitäisi olla helppo homma, mutta sähkökatko estää kuvaukset. Se on ongelma, koska aikataulu on tiukka ja sopimus sellainen, että jos jaksoja ei saada purkkiin, tuotantoyhtiö ei maksa mitään. Hanna on vieraiden ja kollegansa kanssa helsinkiläisen tornitalon huipulla studioksi muutetussa toimistossa ja yrittää pitää kaikin keinoin vieraat paikalla, jotta jakso saadaan kuvattua kun sähköt palaavat.
Hommassa on muutama muuttuja. Luka on jättänyt puolisonsa (ei missään nimessä vaimon, vaan ”rakkauskumppanin”) ristiriitaisissa fiiliksissä. Isyys ei ole ihan helppo juttu ja parisuhde muutenkin tuntuu aika hankalalta. Luka haluaa kuitenkin korjata kaiken ja on ajatellut asian niin, että jos hän tunnustaa kaiken kansan kuullen miten monin eri tavoin hän on ollut kelvoton mies, tästä virheiden myöntämisestä voi sitten alkaa paranemisen prosessi.
Lenitalla on taas kiusanaan vihoitteleva selkä ja ristiriitainen suhde yhtiökumppaniinsa Jérôme Lehmusvaaraan, jonka kanssa hän on AguaViva-verkkovalmennusyritystään perustamassa. Jérômelle on erittäin tärkeää, että Lenita näyttäytyy televisiossa, jotta firma saa arvokasta mainosta.
Johannes Ekholmin neljäs romaani Päähenkilö on läpeensä satiirinen. Sen henkilöhahmot tuntuvat yhtä aikaa parodioilta ja täysin vilpittömiltä ja todellisilta hahmoilta. Tämä on tietysti aikamme kuva: miten nykyajasta tekee satiiria, kun kaikki on jo valmiiksi täysin älytöntä? Lukan ja Sandran keskinäinen suhdekeskustelu on sekin sekä parodista että vilpitöntä. Siinä on modernia tunnepuhetta ja kiintymyssuhteita ruotivaa keskustelua, samalla se on jotenkin liioiteltua ja hauskaa. Tämä maailma on tuttua, samoin henkisen valmennuksen maailma, joten koin kirjan hyvin antoisaksi. Onhan todellisessakin henkisen valmennuksen maailmassa runsain mitoin sekä fiksuja ihmisiä puhumassa järkeviä asioita että aivan käsittämättömiä parodiahahmoja suoltamassa täyttä puppua totisella naamalla.
Kirjan juoni ja tarina eivät ole kovin merkittäviä; ne vain tuovat tietyt ihmiset yhteen, asettavat poikkeustilan ja tarjoavat siten puitteet keskusteluille. Kokonaisuus kuitenkin toimii. Päähenkilö oli hauska kirja, ja samalla kertoo jotain tästä päivästä. Varsinkin se, miten Luka on täysin hukassa miehuutensa kanssa ja solmussa rakkauskumppaniltaan tulevien ristiriitaisten vaatimusten keskellä, on jotenkin herkullista. En yleisesti lue kovin paljon hauskoja kirjoja, mutta naureskelin Päähenkilön äärellä moneen kertaan.
En ole lukenut Ekholmilta aikaisemmin kuin tämän suomentamia lastenkirjoja. Teokset ovat toki tuttuja nimeltä. Tämäkin kirja olisi jäänyt lukematta, mutta Takakansi-podcastin jakso paljasti Ekholmin sen verran fiksuksi tapaukseksi, että Päähenkilö pääsi lukulistalle. Pitänee vähän tutkailla Ekholmin aikaisempaakin tuotantoa.
Kuvausten pitäisi olla helppo homma, mutta sähkökatko estää kuvaukset. Se on ongelma, koska aikataulu on tiukka ja sopimus sellainen, että jos jaksoja ei saada purkkiin, tuotantoyhtiö ei maksa mitään. Hanna on vieraiden ja kollegansa kanssa helsinkiläisen tornitalon huipulla studioksi muutetussa toimistossa ja yrittää pitää kaikin keinoin vieraat paikalla, jotta jakso saadaan kuvattua kun sähköt palaavat.
Hommassa on muutama muuttuja. Luka on jättänyt puolisonsa (ei missään nimessä vaimon, vaan ”rakkauskumppanin”) ristiriitaisissa fiiliksissä. Isyys ei ole ihan helppo juttu ja parisuhde muutenkin tuntuu aika hankalalta. Luka haluaa kuitenkin korjata kaiken ja on ajatellut asian niin, että jos hän tunnustaa kaiken kansan kuullen miten monin eri tavoin hän on ollut kelvoton mies, tästä virheiden myöntämisestä voi sitten alkaa paranemisen prosessi.
Lenitalla on taas kiusanaan vihoitteleva selkä ja ristiriitainen suhde yhtiökumppaniinsa Jérôme Lehmusvaaraan, jonka kanssa hän on AguaViva-verkkovalmennusyritystään perustamassa. Jérômelle on erittäin tärkeää, että Lenita näyttäytyy televisiossa, jotta firma saa arvokasta mainosta.
Johannes Ekholmin neljäs romaani Päähenkilö on läpeensä satiirinen. Sen henkilöhahmot tuntuvat yhtä aikaa parodioilta ja täysin vilpittömiltä ja todellisilta hahmoilta. Tämä on tietysti aikamme kuva: miten nykyajasta tekee satiiria, kun kaikki on jo valmiiksi täysin älytöntä? Lukan ja Sandran keskinäinen suhdekeskustelu on sekin sekä parodista että vilpitöntä. Siinä on modernia tunnepuhetta ja kiintymyssuhteita ruotivaa keskustelua, samalla se on jotenkin liioiteltua ja hauskaa. Tämä maailma on tuttua, samoin henkisen valmennuksen maailma, joten koin kirjan hyvin antoisaksi. Onhan todellisessakin henkisen valmennuksen maailmassa runsain mitoin sekä fiksuja ihmisiä puhumassa järkeviä asioita että aivan käsittämättömiä parodiahahmoja suoltamassa täyttä puppua totisella naamalla.
Kirjan juoni ja tarina eivät ole kovin merkittäviä; ne vain tuovat tietyt ihmiset yhteen, asettavat poikkeustilan ja tarjoavat siten puitteet keskusteluille. Kokonaisuus kuitenkin toimii. Päähenkilö oli hauska kirja, ja samalla kertoo jotain tästä päivästä. Varsinkin se, miten Luka on täysin hukassa miehuutensa kanssa ja solmussa rakkauskumppaniltaan tulevien ristiriitaisten vaatimusten keskellä, on jotenkin herkullista. En yleisesti lue kovin paljon hauskoja kirjoja, mutta naureskelin Päähenkilön äärellä moneen kertaan.
En ole lukenut Ekholmilta aikaisemmin kuin tämän suomentamia lastenkirjoja. Teokset ovat toki tuttuja nimeltä. Tämäkin kirja olisi jäänyt lukematta, mutta Takakansi-podcastin jakso paljasti Ekholmin sen verran fiksuksi tapaukseksi, että Päähenkilö pääsi lukulistalle. Pitänee vähän tutkailla Ekholmin aikaisempaakin tuotantoa.
December 19, 2025
Mua jännitti tarttua romaaniin. Ja just niin:
Kaboom!! Päin pläsiä!
Päähenkilö viittaa "main character" syndroomaan, käyttäymismalliin. Tässä aikamme vitsauksessa me jokainen ollaan aseteltu itsemme universumin päähenkilöksi, ja niinpä kaikki on meille oikeutettua. Tyypillisimmillään tää tarkoittaa vaikkapa museossa tiktok-tanssia kuvaavaa vaikuttajaa, joka ei edes piittaa toruista.
Kirja on yhden yön kirja. Keskusteluohjelman studioon jää sähkökatkon takia kiikkiin muusikko manboy Luka, miesten auttaja Lenita, päihdeongelmainen ohjaaja Hanna ja muutama sivuhahmo.
Sitten keskustellaan, terapioidaan, ylianalysoidaan ja jutellaan yö läpi.
Luulisin kirjan olevan satiiri aikamme menosta. Anu Kaaja sanoi osuvasti, että kirjan lukeminen on kuin doomscrollausta. Kyllä! Jotenkin epämääräisesti ahdistaa koko ajan, mutta en voi lopettaa lukemista, ja aina välillä tanssii kissa.
Mistä stressi kirjaa lukiessa kumpuaa? No ensinnäkin hävettää jatkuvasti. Tällaisia me ollaan. Henkilöiden ajatukset ja terapiapuhe tulevat epämiellyttävän lähelle. Väitän, että lähes kaikki meistä on ajatellut juuri näitä ajatuksia, tai puhunut juuri näitä asioita ystäviensä kanssa. Peili tuodaan niin lähelle, että johan tässä nousee tuskan hiki.
Teksti on tarkka, nokkela, Zeitgeist, täysin tässä hetkessä kiinni, ja äääääretttömän koukuttava. Tätä alleviivaan. Kirja on siis järjettömän addiktoiva, miten Ekholm sen tekee?
Mutta olenko aivan väärässä, jos nostan myös vilpittömyyden? Voiko kirja olla yhtä aikaa satiirinen JA vilpitön satirisoimaa aihettaan kohtaan? Myös tämä aiheutti lievää ahdistusta (sic), kun en vaan tiedä onko näin ja onko se tarkoituksella? Kirjassa on toivoa yllättävän paljon, loppua kohden jopa lievän saippuaoopperamaisesti. Se on ehdottoman tarpeen, eli voisimmeko sittenkin selvitä tästä kaikesta hulluudesta, nykymaailmasta, jota kuinkin ehjin nahoin? Toisiamme auttamalla ja kuuntelemalla? Milloin viimeksi juttelit jonkun kanssa läpi yön?
Kannen upea öljymaalaus on Emma Ainalan. Kustantajalle satikutia siitö, että tietoa ei heidän sivuiltaan löytynyt.
Kaboom!! Päin pläsiä!
Päähenkilö viittaa "main character" syndroomaan, käyttäymismalliin. Tässä aikamme vitsauksessa me jokainen ollaan aseteltu itsemme universumin päähenkilöksi, ja niinpä kaikki on meille oikeutettua. Tyypillisimmillään tää tarkoittaa vaikkapa museossa tiktok-tanssia kuvaavaa vaikuttajaa, joka ei edes piittaa toruista.
Kirja on yhden yön kirja. Keskusteluohjelman studioon jää sähkökatkon takia kiikkiin muusikko manboy Luka, miesten auttaja Lenita, päihdeongelmainen ohjaaja Hanna ja muutama sivuhahmo.
Sitten keskustellaan, terapioidaan, ylianalysoidaan ja jutellaan yö läpi.
Luulisin kirjan olevan satiiri aikamme menosta. Anu Kaaja sanoi osuvasti, että kirjan lukeminen on kuin doomscrollausta. Kyllä! Jotenkin epämääräisesti ahdistaa koko ajan, mutta en voi lopettaa lukemista, ja aina välillä tanssii kissa.
Mistä stressi kirjaa lukiessa kumpuaa? No ensinnäkin hävettää jatkuvasti. Tällaisia me ollaan. Henkilöiden ajatukset ja terapiapuhe tulevat epämiellyttävän lähelle. Väitän, että lähes kaikki meistä on ajatellut juuri näitä ajatuksia, tai puhunut juuri näitä asioita ystäviensä kanssa. Peili tuodaan niin lähelle, että johan tässä nousee tuskan hiki.
Teksti on tarkka, nokkela, Zeitgeist, täysin tässä hetkessä kiinni, ja äääääretttömän koukuttava. Tätä alleviivaan. Kirja on siis järjettömän addiktoiva, miten Ekholm sen tekee?
Mutta olenko aivan väärässä, jos nostan myös vilpittömyyden? Voiko kirja olla yhtä aikaa satiirinen JA vilpitön satirisoimaa aihettaan kohtaan? Myös tämä aiheutti lievää ahdistusta (sic), kun en vaan tiedä onko näin ja onko se tarkoituksella? Kirjassa on toivoa yllättävän paljon, loppua kohden jopa lievän saippuaoopperamaisesti. Se on ehdottoman tarpeen, eli voisimmeko sittenkin selvitä tästä kaikesta hulluudesta, nykymaailmasta, jota kuinkin ehjin nahoin? Toisiamme auttamalla ja kuuntelemalla? Milloin viimeksi juttelit jonkun kanssa läpi yön?
Kannen upea öljymaalaus on Emma Ainalan. Kustantajalle satikutia siitö, että tietoa ei heidän sivuiltaan löytynyt.
July 14, 2025
Kuin Zeitgeistia joisi.
Siltä Päähenkilön lukeminen tuntui. Sellaiselta, että tämä voin lukea kolmenkymmenen vuoden päästä ja muistaa miltä 2020-luku tuoksui, maistui ja kuulosti.
Inhimilliset, mutta sietämättömät ihmiset jumissa Kalasataman tornitalossa. Itseään purkavia miehiä, instameemejä, femiinisiä energioita ja ketamiinia. Samanlaista puhetta, jota olen kuulut omastakin suustani (ehkä snadisti vähemmän sietämättömästi). Ekholm onnistuu jotenkin kirjoittamaan modernia puhekieltä kuulostamatta teennäiseltä, käsittämätöntä!
Ja siis ei tämä ole pelkkää ketamiinimeemi-zeitgeistia. Päähenkilö on myös koskettava romaani. Harvoin lukee niin väkevää dialogia kuin avioparin (ollaan sovittu, että sanotaan "rakkauspari") Lukan ja Sandran riidellessä puhelimessa — ihan niinku Papru sanoo, rehellisyys on aidointa mitä mä voin tarjoo.
Voisin varmaan yrittää änkeä rajattuun merkimäärään vielä jotain uusautentisuudesta, metafysiikasta tai kapitalismista. Kirjassa on hienoja esimerkkejä kaikkien käsittelystä. Mutta riittänee, että totean, että Päähenkilö on eri hieno teos ja meitsi kovan luokan Ekholm-fani (tähän voi kuvitella sen "If x has one fan" -meemin).
Siltä Päähenkilön lukeminen tuntui. Sellaiselta, että tämä voin lukea kolmenkymmenen vuoden päästä ja muistaa miltä 2020-luku tuoksui, maistui ja kuulosti.
Inhimilliset, mutta sietämättömät ihmiset jumissa Kalasataman tornitalossa. Itseään purkavia miehiä, instameemejä, femiinisiä energioita ja ketamiinia. Samanlaista puhetta, jota olen kuulut omastakin suustani (ehkä snadisti vähemmän sietämättömästi). Ekholm onnistuu jotenkin kirjoittamaan modernia puhekieltä kuulostamatta teennäiseltä, käsittämätöntä!
Ja siis ei tämä ole pelkkää ketamiinimeemi-zeitgeistia. Päähenkilö on myös koskettava romaani. Harvoin lukee niin väkevää dialogia kuin avioparin (ollaan sovittu, että sanotaan "rakkauspari") Lukan ja Sandran riidellessä puhelimessa — ihan niinku Papru sanoo, rehellisyys on aidointa mitä mä voin tarjoo.
Voisin varmaan yrittää änkeä rajattuun merkimäärään vielä jotain uusautentisuudesta, metafysiikasta tai kapitalismista. Kirjassa on hienoja esimerkkejä kaikkien käsittelystä. Mutta riittänee, että totean, että Päähenkilö on eri hieno teos ja meitsi kovan luokan Ekholm-fani (tähän voi kuvitella sen "If x has one fan" -meemin).
June 26, 2025
Tämä on semmoinen taidekirja. Ei tosiaan mikään viihdekirja, vaan taidekirja. Oikeaa kirjallisuutta. Kirja, joka nostaa esiin nykyajan ilmiöitä liukuhihnalla. Sosiaalinen media, huumeet, sieluttomuus, tekoäly… Ajankohtaisia ilmiöitä kuvataan, mutta en saanut niiden pohjalta sen suurempaa oivallusta. Jos kirjan meinaa lukea, se kannattaa lukea nyt eikä muutaman vuoden päästä.
Kaikki hahmot olivat aivan kamalia. Oli vaikea kokea heidän tekemisistään empatiaa tai samastua heihin. Jotkut heistä saavat oivalluksia yön aikana. He keskustelevat paljon ongelmistaan ja käyttävät kaikenlaisia päihteitä laidasta laitaan. Huumetrippailut ongelmien ratkaisuna ei vetoa minuun. Mutta tämä olikin taidekirja.
Kirjassa on paljon hyvää: Juoni on hyvin rakennettu. Sen langat solmiutuvat yhteen siististi. Kieli on miellyttävää lukea, selkeää. Hahmot toimivat johdonmukaisesti.
Jos tykkää taiteesta niin mikä jottei, tähänkin voi tarttua.
Kaikki hahmot olivat aivan kamalia. Oli vaikea kokea heidän tekemisistään empatiaa tai samastua heihin. Jotkut heistä saavat oivalluksia yön aikana. He keskustelevat paljon ongelmistaan ja käyttävät kaikenlaisia päihteitä laidasta laitaan. Huumetrippailut ongelmien ratkaisuna ei vetoa minuun. Mutta tämä olikin taidekirja.
Kirjassa on paljon hyvää: Juoni on hyvin rakennettu. Sen langat solmiutuvat yhteen siististi. Kieli on miellyttävää lukea, selkeää. Hahmot toimivat johdonmukaisesti.
Jos tykkää taiteesta niin mikä jottei, tähänkin voi tarttua.
August 27, 2025
Päähenkilö kertoo YouTube-videon kuvauksiin osallistuvista henkilöistä jotka jäävät jumiin kuvauspaikalle. Yhdessä vietetyn yön aikana näiden päähenkilöiden elämäntarinoita ja parisuhdetilanteita käydään läpi päihteidenkäytön ohessa.
Päähenkilön päähenkilöistä on vaikea pitää koska he ovat kaikki kliseisiä karikatyyrejä. Teksti vilisee sekavia ja irrallisia viittauksia elokuviin, meemeihin ja muuhun kulttuuriin. Se on hälyisää samaan tapaan kuin Eino Tainan Se laajenee -kirjassa jossa tulkitsin kyseessä olevan tehokeino mielenterveysongelmista kärsivän päähenkilön kuvaukseen. Päähenkilössä tämä tuntuu vain kiusalliselta ja tekee lukemisesta epämiellyttävää. Tämän lisäksi kirjan päälleliimattu huumefiilistely ihmetytti.
Päähenkilön päähenkilöistä on vaikea pitää koska he ovat kaikki kliseisiä karikatyyrejä. Teksti vilisee sekavia ja irrallisia viittauksia elokuviin, meemeihin ja muuhun kulttuuriin. Se on hälyisää samaan tapaan kuin Eino Tainan Se laajenee -kirjassa jossa tulkitsin kyseessä olevan tehokeino mielenterveysongelmista kärsivän päähenkilön kuvaukseen. Päähenkilössä tämä tuntuu vain kiusalliselta ja tekee lukemisesta epämiellyttävää. Tämän lisäksi kirjan päälleliimattu huumefiilistely ihmetytti.
Read
May 17, 2025Ekholm pistää kahtalaisuudet poikki & pinoon (jopa itse tekemisen tasolla: välillä teksti on Flaubertin hengessä “kuin idiootin kirjoittamaa”), zoomaa pieniin juttuihin niin että niistä tulee taas isoja; trollaa ja ruoppaa sellaisella rakkaudella lajiin, että romaani lähestyy jo jonkinlaista kirjallisuus- (tai ainakin psykedeeli)aktivisimia. Liikkumatilaa on siinä määrin että eri ihmiset varmaankin huvittuvat ja suivaantuvat eri kohdissa vähän oman maun mukaan, syitä kyllä piisaa molempiin. Keskushermosto pysyy ylivireisenä sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla, mutta siis... ei tää imo tunnu yhtään miltään doomscrollaamiselta, vaan korkeakirjallisuuden lukemiselta 😎😎 Grattis!
Read
May 23, 2025Something very ekholmian, ironic and sharp and unbelievable but doesn't matter as it's so much fun, definitely a comedy and absolutely no plot but meta on top of meta and so self-aware that all the triggers towards annoyance get extinguished while spontaneous combustions occur out of nowhere after you have turned into a Picasso painting, watching yourself from multiple angles from a reflection of a mirror on the bottom of a k-hole.
"– Mun kiveksiä ei enää jomota, Pietari sanoi ja teki flossaus-tanssiliikkeen. – Vois sen kunniaks käydä partsilla pajauttamassa!"
"– Mun kiveksiä ei enää jomota, Pietari sanoi ja teki flossaus-tanssiliikkeen. – Vois sen kunniaks käydä partsilla pajauttamassa!"
July 10, 2025
Pidin todella paljon. Ilahduttavan tuoretta näkökulmaa sosiaaliseen mediaan, päihteisiin ja maskuliinisuuteen. Ekholm on kirjoittajana todella ajan hermolla ja pystyy uudella tavalla käsittelemään sellaisia nykymaailman ilmiöitä mitkä kaikki tunnistaa, mutta joita kukaan ei sano ääneen. Ekholm kuvaa hahmojen psyykettä kiitettävästi dialogin kautta. Ihmiset puhuu keskenään, mutta kukaan ei välttämättä kohtaa toista keskustelun tasolla.
Paras teos Ekholmilta tähän mennessä.
Paras teos Ekholmilta tähän mennessä.
October 2, 2025
Ingenting i handlingen sticker egentligen ut, men allt där emellan är så sjukt bra. Ekholm är så extremt duktig på att fånga en föränderlig (och förvisso snäv, men för mig träffande) samtid i sina verk. Dialogen i boken känns som den bästa typen av samtal man har runt ett köksbord.
June 15, 2025
Muutamalla ihmissuhdeknopilla varustettu aikalaiskertomus, joka ei kestä aikaa.
July 16, 2025
Erilainen kuin odotin, mutta hyvä. Ei ensimmäisellä kerralla auennut vielä. Luen ehkä toiste.
August 12, 2025
Modernia tekstiä tästä ajasta, todella ajankohtainen. Hienosti herättelee järkevyyttä meidän elämäntyylistä 2025.
Read
August 23, 2025Terapiapuhetta, miesmasennuspuhetta, päihdepuhetta, skenepuhetta.
September 18, 2025
Nokkelaa ajankuvaa ja sujuvaa dialogia, mutta hahmot jäivät mielestäni pinnallisiksi.
October 18, 2025
Loistavat hahmot. Loistavat dialogit. Pidin paljon.
November 10, 2025
Ehkä 3.75/4! Välillä tää ärsytti ja teki mieli lopettaa mutta taas toisaalta tosi osuva… ja sitten aina jatkoi…
November 28, 2025
Ööh, ok. Hyviä tyyppejä, hyvä ajankuva, mielenkiintoinen setup, hyvää yhteiskunnallista reflektointia mikroperspektiivistä. Yllättävä, not.
January 11, 2026
Kannen perusteella halusin lukea tämän, kansi on upea! Mutta sisältö ei auennut mulle.
Displaying 1 - 22 of 22 reviews