Pentti Saarikoski was one of the most important poets in the literary scene of Finland during the 1960s and 1970s. His body of work comprises poetry, autobiographical novels and translations, among them such classics as Homer's Odyssey and James Joyce's Ulysses.
Pentti, mestari. Yhä uudelleen palaan lukemaan näitä, ja kootut runot luettuaan todella tahtoo runoilijaa kutsua vain etunimeltä, tuon mestarin poimin kirjan takakannesta.
Kielikuvat hätkähdyttävät yhä, uudestaan ja uudestaan, Pentti oli ensimmäisiä runoilijoita jonka runot menivät minuun ja tulivat suusta ulos. Ennen kuolemaa kirjoitetut tanssit tuntuvatkin kuin kuolleilta päiviltään kirjoitelluilta.
Ja silti. Kävin kesken tämän uudelleenlukemisen katsomassa The Poet of Finland esityksen, joka kertoo Tuula-Liina Variksen ja Saarikosken avioliitosta, ja ainahan olin tiennyt että Saarikoski oli juoppo, naisvihamielinen miesten tapaan ja täysin soveltumaton isäksi tai aviomieheksi. Mutta että hän oli niin säälittävä ja julma, se minulle teroittui.
Sillä totuus on se, että kaiken takana on nainen: kuten moni miestaiteilija ennen ja jälkeen, pentin vapaan taiteelle omistautuneen elämän mahdollisti vain ja ainoastaan naiset, vaimot, jotka uhrasivat paljon - rahansa ja oman uransa - elättääkseen miestään, ottivat vastuun Hoivasta, lapsista, ruuasta. Tuula-Liina Varis ajautui pentin jatkuvan juopottelun pettämisen ja vihamielisyyden vuoksi melkein itsemurhaan.
Siksi en aio palvoa penttiä nerona, myyttinä tai mestarina. Mutta jumalauta, runoa se osasi, olisipa osannut katua ja hyvittää, ihminen kun oli eikä jumala.
Toteamisrunoutta, jossa keskeinen ääni on minällä. Minä totetaa. Minä ajattelee. Minä esittää mielipiteen. Minä kokee. Minä näkee. Minä toimii. Minä tekee. Minä sohaisee. Minä on ärtynyt. Jumala, jumalat, politiikka, Stalin, Lenin, kommunismi, Suomen valtio, ministerit, hallitus, Islanti, viina, naiset, Antiikin Kreikka, sattumus, tapahtuma, kohtaaminen, kadut, järven ranta, talo, mökki, vene, metsä, sauna, Minotauros, Helsinki, sanomalehdet, uutiset, eläimet, kissa, kalat, linnut, lehmäm ruuansulatus, käärme, tanssit, tanssiminen, vuoret, kirjoittaminen, runojen kirjoittaminen, tyttölapsi, Teoria.
On elämys saada lukea Saarikosken julkaistut runokokoelmat vanhimmasta nuorimpaan yksissä kansissa. Tuotanto avautuu lukijalle kokoelmien yksilöllisten vivahteiden piirtyessä konkreettisesti silmien eteen. Teoksen parissa ei pidä kiirehtiä, vaan nauttia hienosta matkasta ja makustella säkeitä ja sanoja. (Minulla lukemiseen meni useampi kuukausi.)
Vaikka Saarikosken kokoelmat entuudestaan tuttuja ovatkin, oli kiintoisa ja hieno kokemus lukea ne kronologisessa järjestyksessä. Poetiikka, sen kehitys, erottui ihan eri tavalla.
Itselle läheisin suomalainen runoilija Otto Mannisen ohella.
"Työnsin lapsenrattaita, ratkoin ongelmaa jota Claude Simon sanoo kirjailijan ainoaksi ammatilliseksi ongelmaksi, miten kirjoittaa, kahvi kiehuu, lapsi huutaa seinän takana, jatkan, hyvin vähän esineitä, tai hyvin paljon. Aurinko paistoi häikäisevästi, Hämeentiellä tuoksui vastapaistettu leipä, Elannon, ajattelin ihmisiä, jotka ovat samanaikaisesti, mutta eri lailla, kiihtynyt tajuntani leikkeli kadun äänisyä mielivaltaisia, merkitseviä yhdistelmiä. Sattumanvaraisella ja lainalaisella ei todellakaan ole mitään eroa, miksi kirjailijan tehtävä, kuten Simon sanoo, olisi antaa muoto muodottomalle, miksi juuri kirjailijan pitäisi olla niin avuton."