Keittiötiede tuo tieteen oivallukset ja menetelmät kotilieden ääreen. Se selittää, miksi majoneesi leikkaa ja miksi kerma muuttuu voiksi, ja pohtii, mikä olisi optimaalinen perunalastujen lukumäärä olutlasillista kohti.
Italialaisen Massimiano Bucchin teos sukeltaa sulavasti niin keittotaidon kuin luonnontieteiden ja filosofiankin historiaan. Newtonin kana kertoo, kuinka tieteilijät Sokrateesta Feynmaniin ja Louis Pasteuriin ovat – usein puolivahingossa – päätyneet kulinaristisiin keksintöihin.
Teoksessa on huomioita ja ilmiöitä valistusajalta molekyyligastronomiaan ja futuristiseen keittiöön asti. Tieteen historiassa, ristiriitojen ja kiistelyn lomassa, on tehty useita modernia keittiötä hyödyttäviä oivalluksia.
Teoksessa uppoudutaan suuriin kysymyksiin: kuinka geologinen vallankumous uhkasi sekoittua minestronekeittoon? Kuka keksi maitokaakaon? Mukana ovat myös kana, jota Newton ei syönyt, ja Benjamin Franklinin kalkkuna.
Massimiano Bucchi è professore ordinario di Scienza, Tecnologia e Società all’Università degli Studi di Trento, dove dirige anche il Master internazionale SCICOMM Communication of Science and Innovation. È stato visiting professor in Asia, Europa, Nord America e Oceania.
Habla más de ciencia que de cocina, y contiene mayormente anécdotas sueltas con conceptos trabajados de forma bastante superficial. Es simpático, pero no para comprarlo.
Newtonin kana on oivallinen tietoteos, jos haluaa lähestyä tieteen ja ruoanlaiton yhteistä taivalta historiallisesta näkökulmasta. Se sisältää runsaasti anekdootteja ja lainauksia tieteellisistä teksteistä ja kirjoituksista. Kattava lähteiden integrointi tekstiin aiheuttaa kuitenkin sen, että luettavuudeltaan kirja ei ole kaikista parhain. Käytännöllisin Newtonin kana lienee siis lähdeteoksena ja inspiraation lähteenä, ei niinkään ajanvietteeksi luettavana populaaritieteellisenä teoksena. Positiivista on joka tapauksessa se, että teos on suomennettu, sillä ei tähän teokseen olisi muuten ollut mahdollisuutta tarttua.
Este libro, en su versión en español, lleva por título ‘La ciencia en la cocina. De 1700 a nuestros dias’. Es un trabajo que efectivamente pretende abarcar temas de ciencia y cocina pero que -a mi parecer- no terminan de cuajar en su conjunto. Son historias separadas pese a que inicialmente está ordenado en “formato menú”: comienza con el Antipasto, seguido por el primer plato y luego va al Segundo plato, pasando por las Bebidas y finalizar con los Postres y bajativos. Algunas historias son más “sabrosas” que otras pero me dejó con gusto a poco. Tiene potencial sobre todo con las referencias bibliográficas y ciertos ejes que traza.
Idea molto interessante, ma non si va da nessuna parte. Sostanzialmente è una panoramica di come la scienza ufficiale abbia interagito con la gastronomia, da Bacone a Heston Blumenthal. Si parla di Pasteur e di vaccini, di dadi da brodo e di ricette futuriste. Ottima lettura per l'estate se volete un intermezzo tra i romanzi da ombrellone, ma non mi ha insegnato granché di nuovo