Keräilijät

by Elli Salo

Häikäisevän omaääninen esikoisromaani ihmisistä ja eläimistä itäisellä rajaseudulla.

Kainuulaisen leirintäalueen elämä pyörii karhunkuvausbisneksen ja satunnaisten turistien ympärillä. Syrjäistä paikkaa luotsaavat petokuvaaja Ani ja hänen laumansa; kostamuslainen kirjastonhoitaja Ljudmila sekä rajavartiostossa palvellut saksanpaimenkoira.

Arkeologi Heini saapuu seudulle tutkimaan sotien aikaista jäämistöä. Menneisyyden perkaaminen vie koko joukon hallitsemattomien olosuhteiden keskelle, halusivat he sitä tai eivät.

Keräilijät on tarkka, tragikoominen ja syvän kutsuva tarina perinnöistä, rajallisesta kyvystä elää ja rajattomasta kyvystä kerätä ympärille asioita ja muita ihmisiä.

Genres: Finnish Literature, Fiction, Nature

206 pages, Hardcover

First published May 2, 2025

Reviews

[Venla Vaara · Rating 3 out of 5]

Alku ei meinannut lähteä, mutta loppua kohden kiinnyin sekä tarinaan että hahmoihin. Huomaan kaipaavani uudenlaisia yhteisökuvauksia – sellaista yhdessä olemista ja kumppanuutta, joka ei pyöri vain romanttisten suhteiden tai perheen ympärillä. Kirjassa kiehtoi pienen paikan tuntu ja se ruokki omia jo aiempia mietteitä siitä millaisia uhkia ja mahdollisuuksia pienet kyläyhteisöt oikein tarjoaa.

Luonnon kuvaus kirjassa oli mainiota ja sai itikoista huolimatta haaveilemaan marjametsästä ja meetvurstileivästä – vaikka en oikeastaan edes syö enää lihaa.

[Elina Mäntylammi · Rating 5 out of 5]

No nyt kyllä ollaan suomalaisuuden ytimessä ja samalla keskellä elämää Läätteessä, Kainuun korvessa.

Elli Salon Keräilijät on riipaiseva veijaritarina, jossa kuuluu historian siipien havina nyky-Suomen rajaseudun selkosilla. Havinan kuulee se, joka osaa kuunnella. Arkeologi Heini osaa, mutta hänen apujoukkonsa kuulevat enemmänkin luonnonantimien ja viinan kutsun.

Elämässä ja sen tarjoamissa mahdollisuuksissa ollaan tiukasti kiinni. Ihminen sopeutuu arkkupakastimineen helposti osaksi villiä luontoa.

Kolme naista - palkittu luontokuvaaja Ani, rajan takaa suomalaistunut Ljudmila ja tutkija-Heini - asustavat hylätyllä raja-asemalla ja jakavat kesän.Jokaisella on menneisyyden ja nykyisyyden taakkoja harteillaan.

Elli Salon esikoisteos on lukunautinto. Paasilinnan Jäniksen vuosi, Karilan Pienen hauen pyydystys ja Huovisen Havukka-ahon ajattelijat ja Hamsterit hyrisevät taustalla, kun Salo asettaa kolmikkonsa Kainuun korpeen.

[Annina · Rating 5 out of 5]

Rakastin tätä! Pystyin tuntemaan ne kaikki hyttyset iholla ja haistamaan sen kostean metsän tuoksun, josta samaan aikaan etsitään lakkoja sekä sotilaiden hautoja.

[Laura Walin · Rating 4 out of 5]

Elli Salon esikoisen hieman hajanaiset alkusivut johdattavat teoksen herkulliseen tilanteeseen, jossa itärajamme tuntuman kuolevassa lomakeskuksessa kohtaavat alkoholisoitunut luontokuvaaja, toiselta puolelta rajaa tullut kirjastonhoitaja ja kirjan keskushenkilö Heini, toisen maailmansodan aikaisen tapahtumia selvittävä arkeologi.

Jokaisella naisella on omat syynsä ja taustansa päätyä eristyksiin syrjäseudulle, ja kirjan edetessä nämä motiivit pikku hiljaa lukijalle piirtyvät. Sitkaasti niin kuin vain suomalainen Suomessa voi, nämä kolme naista löytävät tavan olla yhdessä, ja samalla lukija on kuin huomaamattaan heihin kiintynyt matkan varrella. Näin tapahtuu vain, jos henkilöt tuntuvat tosilta.

Keräilijät ei ole sillä tavalla helppo romaani, että se heti ensi lehdiltä imaisisi mukaansa. Päin vastoin, alussa aika paljonkin viipyillään, vaihdetaan näkökulmia ja aikatasojakin. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Salo olisi voinut luottaa enemmän oman, vahvan kerrontatapansa voimaan, eikä pilkkoa tarinaa erilaisten tekstimuotojen kuten lehtiartikkeleiden kannatettavaksi. Parhaimmillaan Salo on nimittäin silloin, kun antaa tragikomedian vapaasti virrata riviensä välistä.

[KatRi · Rating 3 out of 5]

Pienimuotoinen kertomus kolmen naisen yhteisöstä itärajalla. Naisten tarinat olivat kiintoisia - varsinaista tarinalinjaa ei juurikaan muodostunut.

[Hannu Pelttari · Rating 4 out of 5]

Olipas yllättävä kirja. Keräilijät on Elli Salon esikoinen, mutta hän näyttää olevan kokenut kirjoittaja dramaturgina. Ja kirjan kohtaukset ovat useimmat kuin dramaturgin kynästä, näytelmällisiä.
Kirjan tarina on jokseenkin hoopo ja lähtee kituen käyntiin. Mutta sitten alkaa tulla hauskoja lauseita ja teräviä havaintoja. Päähenkilöt ovat arkeologi Heini, entinen maailmankuulu luontokuvaaja Ani ja Kostamuksesta tullut monitoimi-ihminen Ljudmila. Heini tulee etsimään Kainuun Läätteeseen (siis Raatteeseen) sodanaikaisia luurankojen jätteitä ja asettuu Anin ja Ljudmilan luontomatkailutilalle. Kolmikon täydentää eläkkeellä oleva rajavartioston koira nimeltään Ystävä.

Heini on ehkä enemmän paossa veljensä yllättävää kuolemaa kuin vakavissaan luurankoja etsimässä, ainakaan homma ei kirjan aikana edisty juuri lainkaan. Sen sijaan kolmen naisen turinointi ja sählääminen porisee senkin edestä. Harvoinpa nainen on naisporukasta kirjoittanut näin perinteisemmin miesporukoiden koheltamiseen yhdistyviä kuvauksia juopotteluineen ja auton palamisineen.

Ljudmilalla ei tunnu olevan muuta ongelmaa kuin niin "iloinen luonne että ei millään masennu". Ljudmila on tehnyt myös eläkesijoituksen. Sitä asiaa ajavat kylmiössä säilytettävät herkkutatit, ne kuulemma pysyvät lasipurkkeihin säilöttynä priimana vuosikymmeniä. Niillä rikastuu kun tulee ydinlaskeuma ja muiden sienet tuhoutuu.

Terävä syrjäseutujen naista kuvaava havainto on kun vanhainkodissa nukkuva Kemppaiskaisa herättyään kolmikon tuloon häpeää että jäi kiinni lepäämisestä. Kemppaiskaisakin on hauska hahmo, joka puhuttelee arkeologi Heiniä Intiana Jonekseksi.

Usein tarve elävöittää sanottua vertauksilla tuntuu lukijasta tuskalliselta. Mutta kuinka hieno onkaan Salon havainto siitä, kuinka teennäinen lausahdus kuulostaa samalta kuin lapsinäyttelijä, joka yritetään saada sanomaan oikein normaali repliikki. Ja se kuinka Heinin kuuntelema uneen vaivuttava podcast on kuin hänen lapsena illalla kuulema vanhempien puhe toisesta huoneesta.

Onko tällä kirjalla muuta sanomaa kuin olla hauska? En tiedä enkä isommin välitäkään. Silti ihmettelen mitä tähtitieteilijöiden usean sivun jorina tekee kirjassa, tai mihin tarpeeseen keksityn luontokirjailijan tekstinäytteet on tarkoitettu. Eikä minulle avaudu oikein kuolleen Pauli veljenkään mukana kuljettaminen. Mutta riemastuttavan omanlainen pläjäys tämä on ja siirtynee valkokankaalle, kun on jo kuulemma teatteriinkin tehty.

[Heidi · Rating 4 out of 5]

fyysisesti menetyksestä, luonnosta, yhteydestä rikkinäisiin toisiin ja Kainuusta.

[Inka Partanen · Rating 4 out of 5]

Tässä oli jotenkin jännä, hieno, omintakeinen tunnelma, joka kantoi silloinkin kun joku muu tökki.

[Markus Pietilä · Rating 4 out of 5]

Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat:
(1984-2024: 274/274)
2025: 5/6
1984-2025: 279/280

4,5/5.

[Elisa · Rating 3 out of 5]

Ka olihan se semmoinen. Hauska ja vakava.
Luin melekeen yhtäsoettoa koko kirjan. Par kertaa pit tämmösen tollukan katsoa googlen kuvahaulla, että mitäs tässä nyt sanotaankaan (ei suinkaan kainuun hupaisan murteen takia, vaan koska en osaa thaita tai ukrainaa).

[Arja-täti · Rating 5 out of 5]

Ihana tarina, jossa alussa ei tiedä, minne se lähtee kulkemaan. Eikä vielä puolivälissä eikä lopussakaan. Tämän näkee elokuvamaisena lukiessaan ja miltei haistaakin.

[Venla Isomäki · Rating 4 out of 5]

Siis oikeasti ihan tosi hyvä ja olisin antanut enemmänkin tähtiä, mutta loppu tuli itselleni kesken tarinan.

[Ella · Rating 4 out of 5]

Ystävä oli ihana.

[Lucy_van_pelt · Rating 4 out of 5]

3.5 tähteä.

[Ville Verkkapuro]

Light, fun, great observations. Loved the appreciation towards the dog. Good small town, good community, great outdoors. A world I know and that I love to visit.

[Kati · Rating 3 out of 5]

3,5 ⭐

[Niklas · Rating 3 out of 5]

Kaunis kuvaus rajasta ja erämaasta.

[hanna]

sopivaa luettavaa hetki ennen kuin hyppään kainuun junaan, vaikka tiesinkin jo lukiessani että tämä kirja unohtuu nopeasti.
hellä olo kun kotiseutuja ajattelen. sitä kuinka intohimoisia marjanpoimijoita minunkin ympärilläni on, ja on ollut.

[Reija Haapanen · Rating 4 out of 5]

Kirja aivan hyvä on: virkistävä rakenne, mielenkiintoiset hahmot, verevä kieli, yhdistää vaivatta vanhoja ja uusia, historian käänteisiin liittyviä traumoja. Mutta oliko vielä Finlandia-ehdokkuuden aika? No, on siellä huonompiakin ollut ja aina pitää iloita kun nuoren naisen esikoiskirja nostetaan heti ylös saakka!

[Heidi · Rating 4 out of 5]

Keräilijät on surumielisen kepeä tarina Kainuun korvesta, missä kolme elämän kolhimaa naista ja yksi rajavartiostosta eläköitynyt koira viettää helteistä heinäkuuta. Naisista nuorin, Heini, on saanut pienen apurahan ja tehtävän kartoittaa rajaseudun sota-aikaisia hautapaikkoja. Perimätiedon mukaan niitä pitäisi olla alueella runsaasti. Ani taas on ryyppäämään ratkennut palkittu luontokuvaaja, joka omistaa tilukset, ja Ljudmila on venäläistaustainen leskeksi jäänyt nainen, jonka loputon juttelu ja huolenpito pitää kaksi muuta synkistelijää elämän syrjässä kiinni. Suru ja kuolema eivät nimittäin ole vain kaukaisia maahan hautautuneita kalmoja, vaan tuoreita verestäviä haavoja, joiden kanssa varsinkaan Heini ei tahdo pärjätä.

Keräilijät toi monin tavoin mieleen riemastuttavan Pienen hauen pyydystyksen: on puolimykkiä, pusikoituneita naisia soisessa korvessa hyttysten armoilla. On hiljainen suru ja huumori, ja uskollinen peijooni eikun saksanpaimenkoira auton penkillä. Tarina soveltui äänikirjaksi hyvin, vaikka loppu jäikin hiukan hämäräksi, kun sekoilin samaan aikaan bussivaihtojen kanssa. Äänikirjan huonoja puolia.. Joka tapauksessa tarina oli hyvin sympaattinen ja vetävä, ja pitäisin tätä isona ennakkosuosikkina Finlandia-kuusikossa. Finlandiaa enemmän soisin Keräilijöille kuitenkin Tulenkantajien voiton, sillä uskoisin että tämä rymy-eksotiikka ja vaikuttavat naishahmot kiinnostaisivat myös ulkomailla. Rajaseutu kiinnostaa, kuten sodan jäljetkin.

[Mona · Rating 5 out of 5]

Tragikomiikka on vaikea laji, mutta Elli Salo kirjoittaa täysosuman! Hirtehisen huumorin alla piilee pysäyttävä tarina surusta ja selviytymisestä sekä itäisen rajaseudun repivästä historiasta, joka rikkoi maailmaa ja ihmisiä molemmin puolin rajaa – ja jonka taakkaa jälkipolvet yhä kantavat mukanaan. Sävy on kepeän lämmin, kerronta juuri sopivan absurdi ja samalla onnistuneen haikea.

Karhean kaunis romaani, jossa on jotain syvän suomalaista – sellaista, joka tuskin avautuisi ulkomaalaiselle lukijalle. Ja kun kirja tuntuu siltä, “ettei tätä voisi kääntää toiselle kielelle”, se kertoo, että tarina osuu johonkin hyvin henkilökohtaiseen ja kulttuurisesti tuttuun.

Suru ja huumori elävät rinnakkain ja osuvat syvälle. Nauroin juuri silloin, kun olisin voinut itkeä – ja toisin päin. Keräilijät vaikutti minuun poikkeuksellisen vahvasti.

[Riitta · Rating 4 out of 5]

Kuuntelin melkein yhdeltä istumalta. Ihan omanlaisensa tapa kertoa Kainuun erämaassa asuvista/vierailevista päähenkilöstä. Tykästyin kaikkiin kolmeen ja siihen kuinka kirjailija onnistuu luomaan sekametelisopalta vaikuttavista aineksista kokonaisen hienon tarinan. Upea esikoisromaani!

[Heta Koski · Rating 3 out of 5]

Kovin arvoin kolmen ja neljän tähden välillä. Koska jotain hienoa tässä oli, on, mikä ansaitsee ehdottomasti tulla luetuksi, vaikka en osaa sitä oikein sanottaa tai sormella osoittaa.

Lopulta loppu tulee kuitenkin vähän odottamatta ja jonkilainen täyttyminen jää saavuttamatta.

[Sirpa Tarkkinen · Rating 3 out of 5]

Näillä vaaroilla ei tunneta käsitteitä latte, aika pahaahan tuo kahvi vaikutti olevan, tai sushi, vaikka en yhtään epäile, etteikö järvikala eri muodoissaan olisi menekkituote Läätteen rajaseudulla Kainuussa asuville muutamille. 

Juurevaa arkipäivää, ja hyvin tunnistan heimon, asennoitumisen ja puhetavan. Ei ollut yllätys mikään, että ei entinen rajavartioasema mikään Katinkullan kylpyläkohde ole vaan vaatimaton kuvitteellinen leirintäalue Lääte Camping. Samalla se on sekä petokuvaaja Anin ja entisen kirjastonhoitaja Ljudmilan koti minkä reunamille arkeologi Heini tulee etsimään sotahautoja. Koira on olennainen osa jengiä tietysti. 

Ani on ottanut kiinni turismista ja perustanut karhujen kuvauskopin, jonne ajellessaan hän ottaa lujasti kantaa Mersuilla ajeleviin tekoluonnonystäviin, jotka matkustelevat ympäri maailmaa kuvaamassa ja tarkkailemassa milloin mitäkin villieläintä. Nämä samat luonnosta vieraantuneet ovat nyt keksineet kainuulaiset karhut. Se ei ole Anille mikään juttu, että karhu halutessaan voisi tunkeutua tarkkailukoppiin. Sellaista se on hermoston kanssa oikeilla luonnonkansoilla.  

Ani ei paljoa juttele paitsi päissään. 

Kemppaiskaisan kohtaaminen hoitokodissa on hauska, sillä hän osaa suhtautua sopivan mutkattomasti vallitseviin olosuhteisiin: akkunan kautta tuijotellaan parkkipaikalle ja ootellaan, että hulluksi tullaan. 

Kun purtuja kynsiä Ljudmila yrittää asuntovaunussa niin sanottujen saunaoluiden jälkeen lakata, leviää homma ylt ympäriinsä.

Keräilijät-nimi on hyvä. Olikohan Liisa Hyssälä, joka ministeriaikanaan totesi, ettei hän mitenkään pärjää marjanpoiminnassa kainuulaiselle. Tässäkin lakkoja on poimittu parituhatta kiloa viime vuonna. Ilmoitusasiana, ja se on ihan normaalia. Se on kiireisen lähdön paikka, kun pietaryrtti kukkii eli hillat ovat kypsiä, ei ole varaa jäädä sänkyyn makailemaan. Niin se on. 

Muuten tässä ei hekumoida tapahtumilla ja ehkä arkeologian ystävät saavat tästä enemmän irti kuin minä. Veljen kuoleman käsittely jäi irralliseksi. Keräilijöistä on tehty näytelmäsovitus Kajaanin kaupunginteatteriin Anni Mikkelssonin ohjauksessa ja se myös oli tämän vuoden Finlandia-palkintoehdokas. 

Kirja päättyy jälkisanoihin ja kiitoksiin Paljakanvaaralla. 

[Otso Laxenius · Rating 4 out of 5]

Elli Salon romaani Keräilijät on teos, joka vaatii lukijalta kärsivällisyyttä, mutta palkitsee lopulta. Alussa kirja tuntuu tarkoituksellisen hämmentävältä: kerronta etenee katkonaisesti ja juoni vaikuttaa polkevan paikallaan. Lukukokemus on jopa turhauttava, sillä merkitykset eivät heti avaudu eikä lukijalle anneta selkeitä tarttumapintoja. Tämä eksyksissä olemisen tunne osoittautuu kuitenkin olennaiseksi osaksi teoksen kokonaisuutta.

Vähitellen tarinaan alkaa päästä sisälle. Hahmojen väliset suhteet, muistot ja keräilemisen metafora alkavat punoutua yhteen, ja aiemmin irrallisilta tuntuneet kohtaukset saavat merkityksiä. Loppua kohden Keräilijät kasvaa vaikuttavaksi ja syväluotaavaksi suomalaisuuden kuvaukseksi: hiljaisuuden, maisemien, sukupolvien painolastin ja sisäisten ristiriitojen tarkaksi havainnoinniksi.

Hahmot ovat monikerroksisia ja inhimillisiä, eikä heitä selitetä puhki. Erityisesti päähenkilön itsensä etsintämatka on monipolvinen, harhapolkuja, oivalluksia ja takaiskuja. Romaani ei tarjoa helppoja vastauksia, vaan kutsuu lukijan pohtimaan identiteettiä, kuulumista ja sitä, mitä kaikkea ihminen elämänsä varrella kerää, ja mitä lopulta kantaa mukanaan.

[Jaana Angeria · Rating 2 out of 5]

Kirja on erittäin hyvin kirjoitettu, mutta en vain päässyt mukaan tarinoinnin imuun enkä maailmaan. Luinko jotenkin väärään aikaan tai väärässä mielentilassa, sillä kaikki muut tuntuvat teoksesta pitäneen? Jos kirja ei olisi ollut lukupiirimme kirja, luku-urakka olisi varmaan minulta jäänyt kesken.

Keräilijät palkittiin alkuvuodesta parhaana näytelmäkäsikirjoituksena, ja luultavasti näytelmänä tarina olisi uponnut minuun paremmin.

[Mia Turpeinen · Rating 4 out of 5]

Harvoin osuu käsiin kirja, jonka kaikki päähenkilöt ovat näin läpeensä sympaattisia ja suorastaan herkullisesti rakennettuja. Rakastin sekä hahmoja että upeasti ihmisiä ja elämää kuvailevia lauseita. Olisin viihtynyt kirjan ja sen henkilöiden parissa huomattavasti pidempään, ja jotenkin tuntui että se loppuikin vähän kesken.

[Maria Lampilahti]

Kuuntelin tän ja siks multa meni ohi noin kolmasosa, en siis kehtaa arvioida sen enempää :D mutta varmaan eka mun kokonaan kuuntelema äänikirja koskaan! Mukavaa ajanvietettä vaikkei mitään sen suurempaa jäänyt tästä käteen

[Kepazugel · Rating 5 out of 5]

Tässä oli ihanan samanlainen tunnelma, kuin esimerkiksi kesäkirjassa! Kaunis ja sellaiseen itselleni mystiseen tuntemattomaan maailmaan vievä tarina, joka etenee kohtaus kerrallaan mukaansa imevästi.

[Liisa · Rating 3 out of 5]

Naiskolmikon (arkeologi, luontokuvaaja ja kirjastonhoitaja) seikkailuja itärajan hylätyssä lomakylässä sekä vakavampaa sisältöä sotamuistoista ja perheenjäsenen kuolemasta. Elli Salon luomat hahmot ja miljöön tunnelma ovat hienoja, mutta en ihan sisäistänyt tämän perimmäistä tarkoitusta.