SIIS NIIN, suuri ihmetys on kirjailija Maria Matinmikon runoesseekokoelma, laakso, jossa kirjoitus yhdistyy valokuviin, maalauksiin ja piirroksiin. Se on teos kirjoittamisesta, lumoutumisesta, taaksepäin katsomisesta, peloista ja todellisuuden yhteismitattomuuksista.
Kirja avaa lukijalle intiimin maailmansa, jossa arkipäiväinen elämän kehys käsitteellistyy, ja se kaapataan luomaan uusia olemisen horisontteja. Teos analysoi kohteensa omalakisesti ja karkauttaa mielen kihelmöiville sivuraiteille. Se kääntelee aiheitaan kuin monisärmäisiä kiviä. Lapsi, Japani, Oulu ja loiset, kertojanäänen, sukupuolen, vaatetyylin, empatian, äärellisyyden ja saastan pohdinta limittyvät.
SIIS NIIN, suuri ihmetys on ruumiin, ristiriidan ja runsauden kirjoitusta, joka koettelee lukijan päätä. Teos esittää kysymyksiä, joista osaan on mahdotonta vastata. Mitä sellainen mahdottomuus tarkoittaa?
Teoksen valokuvat ovat Maria Matinmikon, maalaukset ja piirrokset kuvataiteilija Sami Jalosen.
En osaa summata tätä mitenkään mutta olen iloinen että luin. Todellista aivohierontaa, kuin olisi ollut mukana matkalla viisaiden ihmettelevien oppaiden kanssa.
”Tekemisen rakastaminen on eräs rakkaudenlaji. Kuulin eilen jazzklubilla keikan. Illan jokainen laulaja ja soittaja rakasti musisoida. Se oli ilmiselvää: he rakast(el)ivat sitä. Pyörryin. Siivilöidyin. Sanoinkuvaamaton määrä tilaa ja happea aukesi.”
Näin kirja kuvaa; samalla myös itseään, niin väitän täältä haltioituneen paikalta. Siinä silmin siivilöin kielessäolemista, onko rakkaudellisempaa seurattavaa.
SIIS NIIN, suuri ihmetys -kirjan keskiössä on kirjoittaminen: kirjan minän ja muiden kokemukset siitä sekä elämä kirjoittavan ympärillä. Arkea möyhennetään kuin kasvualustaa, josta runo punkee yhä uudestaan esiin, ja toisaalta havaintoja täydennetään teorialla.
Teos hyödyntää, ja metatasoisesti esitteleekin, autoteoreettisen ja hybridikirjallisuuden käytänteitä. Teksti härmistyy runoiksi, suoristuu jälleen lähdeviitteelliseksi tietotekstiksi, ja toisinaan puhuja hiljenee kuviksi. Käännökset lajien välillä ovat tarkoituksellisen teräviä.
Toisaalta tekstityyppien vaihtelu saa tarkkailemaan omaa lukijuuttaan. Runon kohdalla jarruttelee toisenlainen lukija kuin kirjan minän tyylipohdintoja ja kihomatokokemuksia lukeva. Kuvien pintaan ja sisään katsoessa valta tuntuu yhtäkkiä suuremmalta, kun tahdin ja sanat saa määrätä itse.
SIIS NIIN, suuri ihmetys on villisti välkkyvä lajiprisma, jonka heittämien heijastusten perään kannattaa antautua juoksemaan.
Kaksijakoinen teos, josta voi tulla samanaikaisesti kahteen päinvastaiseen(?) loppupäätelmään: a) tässäpä kokeileva taideteos, josta nauttiakseen olisi hyvä olla x-määrä taidetta luettuna alla, b) tässäpä hyvää porttitaidetta moniin tyyleihin ja termeihin, kenelle tahansa. Tämä jakomielisyys läpäisee aivan kaiken. Muodon puolesta on välillä lause per sivu -osastoa (a), välillä selkokielistä asiaproosaa (b). Sisällön puolesta on esim. kaikille tuttuja tarinoita siitä miten reissussa kuumottuu jostain turhasta (b), sit näiden välissä “Puron kylmä kurkku rohtuu” (a). Hyvää harjoitusta runorajoitteisille. Valokuvat ovat arkisia (b), mutta kuitenkin tulkinnan arvoisia (a). Jopa kirjan nimi on idealle uskollinen: SIIS NIIN (a), suuri ihmetys (b). Ja siis, paradoksaalisesti, tästä binäärisyydestä huolimatta (tai siis, juuri sen ansiosta) teos toimii myös binääriajattelun vastalääkkeenä. Eli: kirja elämisestä, sekä/että energia vahva 🙏
Eri tekstityylien (essee, runous), aiheiden (synnytys, matkamuistelut, kirjallisuus jne), valokuvien ja maalausten kombinaatiosta jäi hajanainen kuva: kuin olisi selannut somea kirjan verran. En löytänyt tästä oikein mitään kantavaa teemaa ja vaikka jotkin ajatukset olivat ihan kiinnostavia, ne tuntuivat aika pinnallisilta kirjan muodon vuoksi.