Ilona Tuomisen suositun romaanisarjan kolmas osa Löytöperhe avaa vanhan puutalokorttelin narisevan portin pihapiirin lempinaapurina pidetyn Maija Asplundin ja hänen ehtiväisen pikku tyttärensä elämään.
Maija on saanut kutsun sisarpuolensa lakkiaisiin isän luksushuvilalle. Juhlat ovat taas kerran aivan liian huikentelevaiset siihen nähden, että koko huvila tontteineen on myynnissä isän rahasotkujen ja velkojen takia.
Maija huokaisee helpotuksesta kuullessaan huvilasta kiinnostuneesta tahosta, mutta huojennus räjähtää tuhanneksi muuksi tunteeksi sillä sekunnilla, kun hän kuulee ostajan nimen. Kyseessä on tunnettu it-alalla kansainvälisesti menestynyt ja ryysyistä rikkauksiin noussut self-made-man. Maijan ensirakkaus.
Isän taivuttelemana Maija suostuu huolehtimaan kiinteistökaupasta, ja kun entisten sydänkäpysten polut näin vääjäämättä risteävät, sen seuraamukset ravisuttavat koko Poppelin perustuksia.
Harvat kirjat on mulle sellaisia, että ne kiilaa heti ilmestyessään lukulistan kärkeen. Ilona Tuomisen Kortteli-sarjan kolmas osa, Löytöperhe (Bazar, 2025, *kirja saatu arvostelukappaleena toimittajana), oli kuitenkin juuri sellainen. Oon tykännyt hurjan paljon kahdesta edellisestä osasta, ja niin tykkäsin tästäkin. Tuominen kuuluu ehdottomasti Suomen parhaiden feel good -kirjailijoiden joukkoon!
Yksi lempijutuistani lukiessa oli bongailla viittauksia Jane Austenin Viisastelevaan sydämeen. Löytöperhe kertoo nimittäin Maijassa, jonka perhe on karkottanut poikaystävä Teemun Maijan viereltä 12 vuotta aikaisemmin. Nyt maailmalla rikastunut Teemu palaa kuvioihin, ja Maijan talousvaikeuksiin joutunut isä yrittää kaupata hulppeata kesähuvilaansa miehelle.
Second chance -troopilla leikitellään vaivattomasti, ja Austeninsa lukenut muistaa, että myös Viisastelevan sydämen sankarittarella Annella on yli varojensa elänyt isä, perheen epäsopivana pitämä, maailmalla rikastunut ex-sulhanen ja ärsyttäviä sisaruksia.
Romanssin ja perhesuhteiden lisäksi kirjassa puidaan tuttuun tapaan turkulaisen naapuruston arkea. Ihanat, kirjasarjan edellisistä osista tutut poppelilaiset vilahtelevat kirjan sivuilla, ja yrittävät pelastaa puutalokorttelin, jota uhkaa massiivinen tonttivuokran korotus.
Rakastan idyllistä miljöötä, mutta taloyhtiön hallituksen edesottamuksista olisin voinut lukea vähän vähemmänkin. Romanssia taas olisi saanut mun makuun olla vielä pikkuisen enemmän. Maijan ja Teemun välien lämpiämistä kuvataan hurjan kauniisti, ja pidän siitä, etteivät henkilöt ole haikailleet toistensa perään koko 12 vuoden aikaa, vaan oikeasti rakastuvat toisiinsa uudelleen tarinan aikana. Sitä kyllä ihmettelin, miten Maija ei ollut yhtään vihainen tavasta, jolla Teemu olo häipynyt vuosia aiemmin. Itse olisin ollut aivan romuna.
Yllättäen yhdeksi liikuttavimmista henkilöistä nousee taloyhtiön puheenjohtajana toimiva kiukkuinen Orvokki, jonka menneisyydestä Maija saa selville uusia asioita tarinan edetessä. Ja tietty Maijan alakouluikäinen tytär Iida on tarinasta toiseen yhtä hurmaava.
ai että mä odotin tätä kirjaa niiiiiin paljon ja 100% täytti mun odotukset! oon jotenkin todella ihastunut tähän kortteli -sarjaan ja tää onkin varmaan mun oma lemppari suomalaisesta feel good -kirjallisuudesta. iso vaikutus on varmasti sillä että kirjan tapahtumapaikana toimii rakkaas kotikaupunki turku <3
sympaattiset ja monipuoliset hahmot, joilla jokaisella on omat tarinansa ja menneisyytensä, ja jokaisella oma paikkansa lämminhenkisen ja läheisen taloyhtiön pyörityksessä. mäkin haluan joskus asua poppelin tyylisessä puutalokorttelissa. se on hauskaa miten joka kirjassa jo ennestään tutuista hahmoista saa taas nähdä uusia puolia, kun tarinaa kerrotaan eri hahmon näkökulmasta.
maijan ja teemun suhteen toinen alku ja kehitys oli musta tosi onnistuneesti kerrottu ja hyvin aidon oloinen. mitään ei tapahtunut liian nopeasti, vaikka kyseessä olikin nuoruuden ensirakkaus. muutenkin tässä kirjassa oli musta hauskalla tavalla yhdistetty sopivasti vähän kaikkea: romanssia, perhedraamaa, huumoria, lämmintä ja idyllistä tunnelmaa, harmaita hiuksia aiheuttavia haasteita taloyhtiössä ja ihanaa kesäfiilistä.
Voi tätä kortteli-sarjaa! Miten soljuvaa ja ihana tätä on lukea, katsoa miten solmut syntyvät ja lopulta aukenevat. Pelkästään hyvää mieltä ja onnenkyyneliä.
Ilona Tuomisen turkulaiseen puutalokortteliin sijoittuvan Kortteli-sarjan kolmannessa osassa pääosassa on Maija Asplund, joka asuu Poppelin korttelissa tyttärensä Iidan kanssa ja elättää itseään kääntäjänä. Hän on tottunut tulemaan toimeen yksin. Iidan isästä tuli ero pian Iidan syntymän jälkeen ja mies on sittemmin menehtynyt. Äiti on mukava, mutta asuu kaukana Strasbourgissa. Isä… no, isä on sitten asia erikseen.
Löytöperhe on uudelleenkirjoitusta Jane AusteninArkailevasta sydämestä ja se näkyy varsinkin Maijan isän suvussa. Maijan isä muistuttaa baronetti Sir Walter Elliottia: molemmat miehet ovat huikentelevia, elämäntavoiltaan kalliita ja vararikossa. Isän muut lapset – useamman vaimon kanssa – ovat sietämättömiä, kuten Annen siskokset. Maijan isä on veroveloissa ja pahimmillaan joutumassa vankilaan, jos rahaa verojen maksuun ei löydy. Onneksi perheellä on ylikallis huvila, joka voidaan myydä velkojen rahoittamiseksi.
Huvilalle on ostajakin tiedossa. Muistatteko Arkailevan sydämen Wentworthin? Annen kihlatun, jota perhe ei aikoinaan hyväksynyt tämän aseman ja varallisuuden puutteen vuoksi, ja joka sittemmin palaa menestyneenä ja varakkaana ja kappas, vanha suola alkaa janottaa. Löytöperheessä huvilan ostajaehdokas on Teemu Aarnisalo, ulkomailla rikastunut IT-miljonääri. Onneksi Maijan isä ei tajua, että Aarnisalo on sama Teemu Korhonen, jota tämä ei aikoinaan hyväksynyt Maijan seurustelukumppanina. Maija sen sijaan muistaa ensirakkautensa aivan mainiosti…
Isä ilahtuu, kun Maija kertoo tuntevansa Teemun – vaikka ei koko totuutta kerrokaan – ja ottaa Maijan mukaan sumplimaan kiinteistökauppaa. Panokset ovat Maijallekin kovat, sillä isä omistaa puolet hänen Poppelin asunnostaan ja asunto sattuu olemaan myös huolettomasti otetun velan panttina – jos huvilakaupat eivät onnistu, Maija saattaa menettää rakkaan kotinsa. Motivaatiota kiinteistökauppojen onnistumiseen siis on.
Tästä kieltämättä varsin herkullisesta asetelmasta Tuominen lähtee tarinaa kieputtamaan. Siinä sivussa lukija saa kunnon annoksen Poppelin muitakin asukkaita, jotka ovat sarjan aikaisemmista osista tulleet tutuiksi. Aikaisemmissa osissa kammottavalta hirmulta vaikuttanut taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Orvokkikin saa uusia sävyjä, kun tiukan tädin ulkokuoren alta vilahtelee sympaattisempiakin pilkahduksia. Maijan ja Teemun välit rakentuvat nekin hienosti: unohtumaton ensirakkaus lämmittää pohjalla, mutta kahdentoista vuoden poissaolon jälkeen kaikki ei tuosta noin vain roihahda uuteen liekkiin.
Löytöperheen tärkeäksi teemaksi nousee sen nimen mukaisesti löydetyn tai valitun perheen merkitys. Joskus oma syntymässä saatu perhe on syystä tai toisesta kelvoton. Silloin kannattaa koota ympärilleen uusi, parempi perhe ihmisistä, joiden kanssa on hyvä olla. Poppelin korttelin ihmisten kanssa on mukava olla, ja mitäpä muuta sitä viihdekirjalta voisi odottaakaan. Kolmen ensimmäisen osan perusteella Kortteli-sarjaa kelpaa suositella romanttisen viihdekirjallisuuden ystäville, nämä ovat sydäntälämmittävää luettavaa.
Olenpa nyt jäänyt koukkuun tähän Poppeli-sarjaan! Tällaisen kirjan nimitys on ilmeisesti feel good - romaani, eli hyvänmielen kirja, ja sellaisia ne minusta tosiaan ovat. Pakollisen rakkausjuonen ohella käsitellään monia suomalaisille tuttuja asioita. Löytöperheessä päähenkilön, Maijan, oma lapsuudenperhe on tosiaan vähän tarpeettomankin kamala, ja Maija toteaa löytäneensä paremman perheen ystävistään ja naapureistaan. Kirjassa puidaan myös vuokratontin kohtuutonta hinnannousua, hankalia taloyhtiön hallituskuvioita ja muita arkisia ongelmia. Vaikka kirjan sävy on romanttinen ja lämmin, arjen kuvaus on mukavan karheaa ja tunnistettavaa. Viimeisillä sivuilla Poppelin pihaan ajaa muuttoauto, joten uskon ja ennenkaikkea toivon, että sarja saa jatkoa.
Poppeli-sarjassa on kaikki mitä feelgoodilta haluan. Rakastin hahmoja, tarinaa ja poppelia miljöönä. Kirja nauratti ja liikutti, myötäelin Poppelin pelastamisra kyllä ihan koko sydämestäni. Toivottavasti sarjaan tulee vielä monta osaa.
Mukavaa kesälukemista. Ilona Tuomisen tapa kirjoittaa on hyvällä tavalla arkipäivinen, mukava ja rento, elämänmakuinen. Kirjan tarina on helppo kuvitella mielessään, kun kirjaa lukee.