What do you think?
Rate this book
Huomenna kerron kaiken
Juha Itkosen, yhden Suomen tunnetuimman nykykirjailijan, taidokkaassa ja intensiivisessä rakkausromaanissa intohimo ravistelee koko eksistenssiä.
Kirkkaana pakkaspäivänä Marja astuu Lassen omistamaan antikvariaattiin. Hetki on molemmille otollinen. Heidän lyhyt nuoruuden romanssinsa toimii sytykkeenä intohimoiselle suhteelle, jossa kaksi nälkäistä sielua ja ruumista löytää toisistaan täydellisen vastinparin.
Marja on etääntynyt Nokia-rahoilla rikastuneesta miehestään ja puhkeamassa keski-iän kukoistukseen. Lasse ymmärtää saamansa mahdollisuuden: koko rakastamisen sietämätön keveys on hänen ulottuvillaan, mutta jokin pidättelee häntä.
Vuosien päästä Lasse palaa kaiken muuttaneeseen käännekohtaan. Mitä silloin oikeastaan tapahtui ja miksi?
Latautunut ja elegantti kertomus saa pohtimaan elämän suuria valintoja.
Kirkkaana pakkaspäivänä Marja astuu Lassen omistamaan antikvariaattiin. Hetki on molemmille otollinen. Heidän lyhyt nuoruuden romanssinsa toimii sytykkeenä intohimoiselle suhteelle, jossa kaksi nälkäistä sielua ja ruumista löytää toisistaan täydellisen vastinparin.
Marja on etääntynyt Nokia-rahoilla rikastuneesta miehestään ja puhkeamassa keski-iän kukoistukseen. Lasse ymmärtää saamansa mahdollisuuden: koko rakastamisen sietämätön keveys on hänen ulottuvillaan, mutta jokin pidättelee häntä.
Vuosien päästä Lasse palaa kaiken muuttaneeseen käännekohtaan. Mitä silloin oikeastaan tapahtui ja miksi?
Latautunut ja elegantti kertomus saa pohtimaan elämän suuria valintoja.
- GenresFinnish Literature
347 pages, Hardcover
Published June 8, 2025
25 people are currently reading
217 people want to read
About the author
Juha Itkonen
29 books91 followersJuha Itkonen (s. 1975 Hämeenlinnassa) kuuluu nuoren kirjailijapolven kärkinimiin. Itkonen asuu Helsingissä, Arabianrannassa vaimonsa Maija Itkosen ja kahden lapsensa kanssa. Maija Itkonen (s. 1977) työskentelee muusikkona ja teollisena muotoilijana.
Itkosen esikoisromaani Myöhempien aikojen pyhiä (2003) oli Finlandia-palkintoehdokkaana ja sai Kalevi Jäntin palkinnon.Romaanista Anna minun rakastaa enemmän Itkonen sai Valtion kirjallisuuspalkinnon.
Itkosen kolmas romaani Kohti on kertomus hajonneesta perheestä ja kahdesta sukupolvesta, jotka koettavat löytää tien toistensa luo. Romaani oli vuoden 2007 Finlandia-ehdokkaita. Itkonen sai romaanista Nuori Aleksis -palkinnon 2008.
Juha ja Maija Itkonen julkaisivat syksyllä 2007 yhdessä lastenkirjan Topsi ja tohtori Koirasson. Se oli Juhan ensimmäinen lastenkirja ja Maijan ensimmäinen kuvitustyö.
Itkosen esikoisromaani Myöhempien aikojen pyhiä (2003) oli Finlandia-palkintoehdokkaana ja sai Kalevi Jäntin palkinnon.Romaanista Anna minun rakastaa enemmän Itkonen sai Valtion kirjallisuuspalkinnon.
Itkosen kolmas romaani Kohti on kertomus hajonneesta perheestä ja kahdesta sukupolvesta, jotka koettavat löytää tien toistensa luo. Romaani oli vuoden 2007 Finlandia-ehdokkaita. Itkonen sai romaanista Nuori Aleksis -palkinnon 2008.
Juha ja Maija Itkonen julkaisivat syksyllä 2007 yhdessä lastenkirjan Topsi ja tohtori Koirasson. Se oli Juhan ensimmäinen lastenkirja ja Maijan ensimmäinen kuvitustyö.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 30 reviews
July 28, 2025
Juha Itkosen uutuutta on kehuttu siellä sekä täällä. Minun suhteeni hänen kirjallisuuteensa on kompleksinen; en ole koskaan ”uskonut” hänen fiktioonsa, se on aina jättänyt jotenkin kylmäksi, mutta olen rakastanut hänen autofiktiotaan ja kirjailijan hahmoaan erilaisissa yhteyksissä. Itkonen kirjoittaa hyviä kolumneja, on hyvä keskustelija ja jotensakin esimerkillinen sukupolvensa mies; tunteva, rohkea, vastuunsa kantava, ylisukupolvisten traumojen purkaja ja tulkitsija. Kaikesta päättäen hyvä isä. Lisäksi olen tunnistanut olevani harmistunut sellaisten kirjailijoiden puolesta, joilta toivotaan lähinnä tuota autofiktiota. Esim. Merete Mazzarella kuvaa miten yleisö toivoo häneltä aina ”oikeaa Mazzarellaa” eli niitä päiväkirjan oloisia omaa elämää pohdiskelevia teoksia, ja ”oikeat kirjat”, jotka ovat vaatineet paljon enemmän vaivaa ja asiantuntemusta, tavoittavat lukijat paljon huonommin. Siksi annoin mielelläni mahdollisuuden Itkosen uudelle, ja toivoin, että pääsisin tällä kertaa fiktion aallon päälle.
Niin tapahtuikin, osittain, mutta jouduin monta kertaa taistelemaan saadakseni lukemisen jatkumaan; minun oli mahdotonta kiinnostua kertojan elämästä ja mielenmaisemasta, mikä tietysti on lähtökohtaisesti väärä tapa arvostella kirjallisuutta - ei teemojen tarvitse aina kiinnostaa, mutta voi silti nauttia kielestä, rakenteesta ja ajatuksista. Ehkä olisin nauttinut ja uskonut enemmän, jos Itkonen ei olisi sijoittanut päähenkilöä, Lassea (boomer/miesselittäjä), kirjalliseen maailmaan, mikä on aivan liian yleinen ja itsestäänselvä ratkaisu, jota kirjailijat mielellään käyttävät. Antikvaarin pitäjä voi uskottavasti esitellä kulttuurintuntemustaan omina ajatuksinaan, ja on kätevää, kun päähenkilön hahmojen harrastukset ovat itselle tuttuja. Niinpä meillä on kokonainen genre, joka kertoo kirjakauppiaista, kirjailijoista, kustantajista ja erilaisista kirjamaailman ammateista, ja ainakin itse kaipaisin aivan toisenlaisiin ammatteihin sukeltamista. Entä jos Lasse olisi ollut laskentamerkonomi, koneinsinööri, liikunnan opettaja? Se, että Lassen piti vielä täysin irrallisesti kaikesta julkaista oma kirja, oli suorastaan väsyttävä bagatelli, jota saattoi perustella vain sillä, että näin kirjailija pääsi esittelemään omaa tietämystään Beethovenin elämästä.
Lasse, antikvaarin omistaja, muistelee suhdettaan Marjaan, jonka tunsi ensin nuorena, ja sitten rakasti pitkään keski-iässä, ja rakastaa varmasti vieläkin. Marjalla on oma elämänsä, pitkäaikainen puoliso Jouni, joka on rikastunut Nokian mukana. Marjalla on lapsia, Jounilla ei, ja näin kirjailija pääsee analysoimaan kummankin elämäntilanteen vaikutuksia keski-ikäisen elämään. Aiemmin tänä vuonna ilmestynyt Petri Tammisen Sinua, sinua kuvaa samanlaista asetelmaa - keski-ikäinen mies muistelee nuoruudenrakastettuaan. Ja näissä kahdessa kirjassa onkin minulle hetkeksi riittämiin miesnäkökulmaa aiheeseen. Tammisen kirja on minimalistinen, taiteellisesti kunnianhimoinen, jotenkin esteettisempi - melkein Joel Haahtelan suuntaan. Itkonen taas on maksimalistinen, yksityiskohtainen, suorastaan jaaritteleva, ja rakentaa enemmän juonen varaan.
Kielen kanssa Itkonen on todella taitava, lauseet soljuvat, rakenne on harkittu. Hahmotkin ovat ihan kokonaisia ihmisiä, suurin ongelma minulla on se, että en kiinnostu heistä riittävästi. On ansiokasta käsitellä tätä ajanjaksoa, Nokian nousua ja tuhoa, lähellä olleiden näkökulmasta, mutta huomaan etten jaksa investoida itse sille ajatustakaan, eikä se auta minua hahmottamaan nykyaikaakaan uudella tavalla. Periaatteessa kai tukevassa keski-iässä olevien parisuhteidenkin pitäisi kiinnostaa, mutta en jotenkin saa tarttumapintaa Lassen ja Marjan suhteeseen, seksielämään, työhön suhtautumiseen - olen paljon lähempänä Itkosen edellisissä kirjoissa kuvaamaa lapsiperhearkea, enkä vielä jaksa riittävästi ajatella, millaista ”itsellisillä aikuisilla” on sitten, kun lapset ovat lähteneet kotoa.
Kirjan nimi vihjaa salaisuuksiin, kertomiseen, jakamiseen. Se onkin kirjan iso teema, Lassen ja Marjan väliin tulevat ja jäävät salaisuudet. Sen pohdinta, mitä kertomisesta ja kertomatta jättämisestä seuraa. Mutta jostain syystä minä en usko niihin, en siihen, että ne olisivat olleet niin suuria asioita, kuin Lasse tässä itselleen selittää.
Huomenna kerron kaiken jää omassa mielessäni oodiksi tai joutsenlauluksi boomer-sukupolven miehelle, joka kuitenkin jo yritti nähdä tulevaisuuteen, elää tasa-arvoa tavoitellen ja opetteli rakastamaan ja puhumaan tunteistaan.
Niin tapahtuikin, osittain, mutta jouduin monta kertaa taistelemaan saadakseni lukemisen jatkumaan; minun oli mahdotonta kiinnostua kertojan elämästä ja mielenmaisemasta, mikä tietysti on lähtökohtaisesti väärä tapa arvostella kirjallisuutta - ei teemojen tarvitse aina kiinnostaa, mutta voi silti nauttia kielestä, rakenteesta ja ajatuksista. Ehkä olisin nauttinut ja uskonut enemmän, jos Itkonen ei olisi sijoittanut päähenkilöä, Lassea (boomer/miesselittäjä), kirjalliseen maailmaan, mikä on aivan liian yleinen ja itsestäänselvä ratkaisu, jota kirjailijat mielellään käyttävät. Antikvaarin pitäjä voi uskottavasti esitellä kulttuurintuntemustaan omina ajatuksinaan, ja on kätevää, kun päähenkilön hahmojen harrastukset ovat itselle tuttuja. Niinpä meillä on kokonainen genre, joka kertoo kirjakauppiaista, kirjailijoista, kustantajista ja erilaisista kirjamaailman ammateista, ja ainakin itse kaipaisin aivan toisenlaisiin ammatteihin sukeltamista. Entä jos Lasse olisi ollut laskentamerkonomi, koneinsinööri, liikunnan opettaja? Se, että Lassen piti vielä täysin irrallisesti kaikesta julkaista oma kirja, oli suorastaan väsyttävä bagatelli, jota saattoi perustella vain sillä, että näin kirjailija pääsi esittelemään omaa tietämystään Beethovenin elämästä.
Lasse, antikvaarin omistaja, muistelee suhdettaan Marjaan, jonka tunsi ensin nuorena, ja sitten rakasti pitkään keski-iässä, ja rakastaa varmasti vieläkin. Marjalla on oma elämänsä, pitkäaikainen puoliso Jouni, joka on rikastunut Nokian mukana. Marjalla on lapsia, Jounilla ei, ja näin kirjailija pääsee analysoimaan kummankin elämäntilanteen vaikutuksia keski-ikäisen elämään. Aiemmin tänä vuonna ilmestynyt Petri Tammisen Sinua, sinua kuvaa samanlaista asetelmaa - keski-ikäinen mies muistelee nuoruudenrakastettuaan. Ja näissä kahdessa kirjassa onkin minulle hetkeksi riittämiin miesnäkökulmaa aiheeseen. Tammisen kirja on minimalistinen, taiteellisesti kunnianhimoinen, jotenkin esteettisempi - melkein Joel Haahtelan suuntaan. Itkonen taas on maksimalistinen, yksityiskohtainen, suorastaan jaaritteleva, ja rakentaa enemmän juonen varaan.
Kielen kanssa Itkonen on todella taitava, lauseet soljuvat, rakenne on harkittu. Hahmotkin ovat ihan kokonaisia ihmisiä, suurin ongelma minulla on se, että en kiinnostu heistä riittävästi. On ansiokasta käsitellä tätä ajanjaksoa, Nokian nousua ja tuhoa, lähellä olleiden näkökulmasta, mutta huomaan etten jaksa investoida itse sille ajatustakaan, eikä se auta minua hahmottamaan nykyaikaakaan uudella tavalla. Periaatteessa kai tukevassa keski-iässä olevien parisuhteidenkin pitäisi kiinnostaa, mutta en jotenkin saa tarttumapintaa Lassen ja Marjan suhteeseen, seksielämään, työhön suhtautumiseen - olen paljon lähempänä Itkosen edellisissä kirjoissa kuvaamaa lapsiperhearkea, enkä vielä jaksa riittävästi ajatella, millaista ”itsellisillä aikuisilla” on sitten, kun lapset ovat lähteneet kotoa.
Kirjan nimi vihjaa salaisuuksiin, kertomiseen, jakamiseen. Se onkin kirjan iso teema, Lassen ja Marjan väliin tulevat ja jäävät salaisuudet. Sen pohdinta, mitä kertomisesta ja kertomatta jättämisestä seuraa. Mutta jostain syystä minä en usko niihin, en siihen, että ne olisivat olleet niin suuria asioita, kuin Lasse tässä itselleen selittää.
Huomenna kerron kaiken jää omassa mielessäni oodiksi tai joutsenlauluksi boomer-sukupolven miehelle, joka kuitenkin jo yritti nähdä tulevaisuuteen, elää tasa-arvoa tavoitellen ja opetteli rakastamaan ja puhumaan tunteistaan.
June 18, 2025
Nuorempana miehenä rakastin Juha Itkosen kirjoja, mutta jossakin vaiheessa meidän kirjallinen suhteemme pääsi vähän lakastumaan, enkä ole tainnut edes lukea niistä viimeisimpiä. Helsingin Sanomissa julkaistun arvostelun jälkeen päätin kuitenkin antaa uuden mahdollisuuden miehen uutuuskirjalle "Huomenna kerron kaiken" (Gummerus, 2025).
Romaani kertoo keski-ikäisestä antikvariaatinpitäjästä, jonka puotiin saapuu eräänä talvisena päivänä hänen eroamassa oleva nuoruudenrakastettunsa. Rakkaus leimahtaa uudelleen, mutta voiko se kestää?
Kauniisti kuvatun, intohimoisen ihmissuhteen ohella Itkonen käsittelee Nokia-Suomea ja nousukauden optiohuumaa aika kitkerään sävyyn. Seksuaalisuus nousee mielestäni keskeisempään rooliin kuin aikaisemmissa kirjoissa, tai sitten muistikuvani ovat haalistuneet niiltä osin.
En nostaisi romaania kirjailijan parhaiden töitten joukkoon, mutta se onnistuu melkein sytyttämään vanhan liekin uudelleen, sen verran onnistunut teos on kyseessä.
Romaani kertoo keski-ikäisestä antikvariaatinpitäjästä, jonka puotiin saapuu eräänä talvisena päivänä hänen eroamassa oleva nuoruudenrakastettunsa. Rakkaus leimahtaa uudelleen, mutta voiko se kestää?
Kauniisti kuvatun, intohimoisen ihmissuhteen ohella Itkonen käsittelee Nokia-Suomea ja nousukauden optiohuumaa aika kitkerään sävyyn. Seksuaalisuus nousee mielestäni keskeisempään rooliin kuin aikaisemmissa kirjoissa, tai sitten muistikuvani ovat haalistuneet niiltä osin.
En nostaisi romaania kirjailijan parhaiden töitten joukkoon, mutta se onnistuu melkein sytyttämään vanhan liekin uudelleen, sen verran onnistunut teos on kyseessä.
September 8, 2025
Todella kiehtova kirja muistamisesta ja myös itselleen valehtelusta! Tykkäsin miten kertoja, joka on siis hyvinkin epäluotettava vaikka pitää itseään muita parempana, aluksi onnistuu pitämään kulissit itselleen kasassa mutta tarinoinnin edetessä rakoja syntyy lisää ja lisää. Jopa pelottavaa tasapainoilia sen välillä mitä kertoa ja mitä ei, ja sama dynamiikka toistuu myös kuvatuissa suhteissa. Tosi monikerroksinen, tuli uniin voimakkaasti.
December 9, 2025
Juha Itkosen uutuus on saanut paljon hehkutusta osakseen ja odotukseni olivat korkealla, kun aloitin kirjan. Kaikki onkin historiallisesti hienosti paikallaan: ysärin lopun Nokia-nousukiito, teknologia-intoilu ja maskuliinisuuden ihailu. Sinne mahtuu mukaan myös humanisti-divaristi Lasse, joka kohtaa suurenmoisen rakkauden.
Rakkauden kohde, Marja, on ihmeellinen. Hän kaipaa älyllistä miestä, syvällisyyttä ja ehkä myös suojelua oman avioliittonsa raunioilla. Mutta onko Lassesta tuomaan Marjalle turvaa?
Rakastamisen vaikeus on hieno, ikuinen kirjallisuuden aihe. Tylsistä tylsimpien ihmistenkin rakkaus voi olla kiinnostavaa. Mutta vielä kiinnostavampaa on heidän elämänsä, pelkkä elämä, ajatukset ja muistot.
Nyt en ihan uskonut kehenkään tässä kirjassa, vaikka olisin kovasti halunnut uskoa. Luin kyllä kirjan varsin sujuvasti.
Rakkauden kohde, Marja, on ihmeellinen. Hän kaipaa älyllistä miestä, syvällisyyttä ja ehkä myös suojelua oman avioliittonsa raunioilla. Mutta onko Lassesta tuomaan Marjalle turvaa?
Rakastamisen vaikeus on hieno, ikuinen kirjallisuuden aihe. Tylsistä tylsimpien ihmistenkin rakkaus voi olla kiinnostavaa. Mutta vielä kiinnostavampaa on heidän elämänsä, pelkkä elämä, ajatukset ja muistot.
Nyt en ihan uskonut kehenkään tässä kirjassa, vaikka olisin kovasti halunnut uskoa. Luin kyllä kirjan varsin sujuvasti.
October 6, 2025
Olen kokenut Itkosen kirjat jotenkin kirjoittamalla kirjoitetuiksi, pakonomaiksi ja mekaanisiksi. Tämä lähti liikkeelle irtonaisesti ja ilmavasti. Pidin ensimmäisestä sadasta sivusta, mutta viimeistään siinä kohtaa kun vastaan tulee kouluaineelta tuntuva pätkä päähenkilö Lassen rakkaan Marjan perheen Amerikanvuosista, havahduin tekstin epätasaisuuteen.
Päähenkilö ja kirjan lavastus tuo mieleen lukuisat Manhattanille ja Uuteen Englantiin sijoittuvat amerikkalaiskirjat: fiksu, sivistynyt ja komea päähenkilö, viinaa kuluu ja musiikkia kuunnellaan, riittävästi varakkuutta tehdä mitä mieleen juolahtaa, rakkaustarina joka velloo ees ja taas. Lasse ei sentään ole juutalainen. Mieleen tuli myös Kjell Westö, mutta vaikka kirja tapahtuu tutussa Helsingissä Itkonen näkee kaupungin ihan toisin kuin Westö. Mutta nyt Itkonen pyörittää rakkauden hurmaa, seksiä ja sotkua aika westömäisesti. Mikä ei ole moite.
Nokialaisen johtajan vaimona rikastunut Marja ei oikein avaudu minulle uskottavasti. Uskottavaa ei ollut sekään kun käydään Marjan kotimaisemissa Rytikarissa, niin sinne mennään ikäänkuin Kemijoen rannalta. Joelta on noin 15 kilometriä Rytikariin. Marjan mies on koomisen kliseinen Nokiainsinööri.
Vähän päälleliimatulta tuntui Beethoven fanitus ja nippelitieto. Myös kirjan epilogimainen lopetus oli turhaa jaarittelua. Kaiken tämän jälkeen kuitenkin Itkosen sujuva kynä monine hyvine huomioineen elämästä ja tarinan rakentelu niin, että se piti mielenkiinnon vireillä Marjan miehen kuolemaan asti, nostavat pisteitä. Horjun kolmen ja neljän välillä, mutta se miten Itkonen käsittelee kirjan nimeä "Huomenna kerron kaiken" nostaa arvion neljään. Ehkä nuo esimerkit siitä mitä olisi pitänyt kertoa eivät ole ihan parhaat, mutta itse pointti on nostettu hyvin esiin.
Päähenkilö ja kirjan lavastus tuo mieleen lukuisat Manhattanille ja Uuteen Englantiin sijoittuvat amerikkalaiskirjat: fiksu, sivistynyt ja komea päähenkilö, viinaa kuluu ja musiikkia kuunnellaan, riittävästi varakkuutta tehdä mitä mieleen juolahtaa, rakkaustarina joka velloo ees ja taas. Lasse ei sentään ole juutalainen. Mieleen tuli myös Kjell Westö, mutta vaikka kirja tapahtuu tutussa Helsingissä Itkonen näkee kaupungin ihan toisin kuin Westö. Mutta nyt Itkonen pyörittää rakkauden hurmaa, seksiä ja sotkua aika westömäisesti. Mikä ei ole moite.
Nokialaisen johtajan vaimona rikastunut Marja ei oikein avaudu minulle uskottavasti. Uskottavaa ei ollut sekään kun käydään Marjan kotimaisemissa Rytikarissa, niin sinne mennään ikäänkuin Kemijoen rannalta. Joelta on noin 15 kilometriä Rytikariin. Marjan mies on koomisen kliseinen Nokiainsinööri.
Vähän päälleliimatulta tuntui Beethoven fanitus ja nippelitieto. Myös kirjan epilogimainen lopetus oli turhaa jaarittelua. Kaiken tämän jälkeen kuitenkin Itkosen sujuva kynä monine hyvine huomioineen elämästä ja tarinan rakentelu niin, että se piti mielenkiinnon vireillä Marjan miehen kuolemaan asti, nostavat pisteitä. Horjun kolmen ja neljän välillä, mutta se miten Itkonen käsittelee kirjan nimeä "Huomenna kerron kaiken" nostaa arvion neljään. Ehkä nuo esimerkit siitä mitä olisi pitänyt kertoa eivät ole ihan parhaat, mutta itse pointti on nostettu hyvin esiin.
November 7, 2025
Tämä kirja saapui elämääni juuri oikealla hetkellä ja kenties siksi vetosi minuun niin paljon. Kirjailija kirjoittaa kauniisti ja nautin hänen tavastaan kuvailla ihmiselämää, ajatuksia ja tunteita. Tarina jää aivan varmasti muhimaan mieleeni vielä pitkäksi aikaa. Tämä teos sai ehdottomasti top 5 paikan tämän vuoden lukemistani kirjoista. Jollain tapaa tästä tulee mieleen Haruki Murakamin tapa nähdä ihmisten käyttäytyminen ja muistot.
November 22, 2025
Loppu oli hyvä, mutta ensin pitäisi jaksaa lukea sinne saakka, enkä millään meinannut jaksaa.
Harmi, sillä tässä oli kiinnostavia aineksia. Luen todella mielelläni kirjoja Suomen lähihistoriasta. Tuntui, ettei kirja kuitenkaan tuonut vuosituhannen vaihteeseen ja Nokia-tarinaan mitään uutta. Millennium-pelko, osakkeiden jonottaminen kadulla, kännykät, Rytsölöiden Lambot. Nuo kaikki ovat tuttuja aikaisemmista kirjoista.
Teksti oli jatkuvaa yliselittämistä. Muistin epätarkkuudesta jankkaaminen meni liiallisuuksiin. Tavoitteena oli luultavasti lisätä kerronnan uskottavuutta, mutta kävi juuri päinvastoin. Jatkuva "ehkä muistan, ehkä en" vain korosti fiktiivisyyttä ja katkaisi lukijan eläytymisen.
Oli kirjassa kuitenkin muutamia osuvia, aforistisia havaintoja elämästä.
Harmi, sillä tässä oli kiinnostavia aineksia. Luen todella mielelläni kirjoja Suomen lähihistoriasta. Tuntui, ettei kirja kuitenkaan tuonut vuosituhannen vaihteeseen ja Nokia-tarinaan mitään uutta. Millennium-pelko, osakkeiden jonottaminen kadulla, kännykät, Rytsölöiden Lambot. Nuo kaikki ovat tuttuja aikaisemmista kirjoista.
Teksti oli jatkuvaa yliselittämistä. Muistin epätarkkuudesta jankkaaminen meni liiallisuuksiin. Tavoitteena oli luultavasti lisätä kerronnan uskottavuutta, mutta kävi juuri päinvastoin. Jatkuva "ehkä muistan, ehkä en" vain korosti fiktiivisyyttä ja katkaisi lukijan eläytymisen.
Oli kirjassa kuitenkin muutamia osuvia, aforistisia havaintoja elämästä.
October 19, 2025
Hyvä kirja tämä on, ja siitä harvinainen että kertoo nykyajasta. Mutta en ole varma, mikä estää antamasta neljää tähteä - hyvää kieltä ja taitavasti kerrottu, mutta olisiko kuitenkin niin ettei aihepiiriltään ihan tavoita minua. Tai ehkä luonteeltaan jälkiviisaana (kertoja muistelee tapahtuneita jälkikäteen) se on jotenkin liian sujuva ja rosoton. Mutta kuten jo kirjoitin, hyvä kirja tämä mielestäni on.
October 7, 2025
”Ihmiset ovat raskaita olentoja. Jos haluaa säilyttää mielenrauhansa, heihin on säilytettävä pieni etäisyys – palomuuri, joka estää toisen ihmisen tunteita ja historiaa ja elämää vuotamasta yli ja sekoittumasta omaan.”
Miellyttävä kirja jota oli mukava lukea. Itkonen kirjoittaa soljuvasti, modernisti, pakottamattoman kevyesti. Pidin kirjasta todella paljon. Paljon enemmän kuin muutamasta hänen aiemmasta enemmän autofiktiivisestä teoksestaan.
”Ihmiset ovat kuulemma yhä selvemmin kyllästymässä digitaaliseen olemattomuuteen ja janoavat ikuisia tai ainakin lähes ikuisia esineitä. Fyysisiä objekteja, käsin kosketeltavia. ”
Huomenna kerron kaiken on ylistys keski-iälle, intohimolle, lukemiselle, kirjallisuudelle, fyysiselle kirjalle, perheelle, Helsingille. Se on älykäs ja sivistynyt, se on miellyttävä. Lähes jokainen kirjan henkilöhahmo lukee kirjoja, ja tarinassa on lukuisia viittauksia maailman- ja suomalaisen kirjallisuuden klassikoihin. Tykkäsin! Lisäksi Itkonen kirjoittaa paljon upeita ajatuksia.
”..ruumis oli hänelle vain tarpeeton taakka, jota hän raahasi mukanaan voidakseen ajatella.”
Kirjassa paneuduttiin hienolla tavalla ihmismieleen, tunteisiin, joita ihminen itsekään ei aina pysty ymmärtämään.
”Mieli antaa tapahtumille merkityksen ja sitoo ne toisiinsa, kutoo kasaan merkitysten verkon, ja sillä merkitys ainoastaan onkin, yhden ihmisen mielessä.”
Pidin myös siitä kun kirjassa mökkeiltiin meren äärellä, Bromarvissa. Mökillä luettiin kirjoja ja selviteltiin ajatuksia.
”- meri on luonnonvoima niin kuin rakkauskin, eikä kumpaakaan voi kontrolloida. Bromarvissa oman, sinä kesänä taas säyseän pienen merenlahteni rannalla ajattelin tällaisia dramaattisia ajatuksia.”
Oli virkistävää lukea vuosituhannen taitteesta ja IT-kuplasta, sekä lukea naisen ja miehen välisestä rakkaudesta - aikuisten, kypsien ihmisten rakkaudesta. Lisää tällaista kiitos.
”Kaikki liittyi kaikkeen, henkinen yhteys ruokki ruumiillista, seksi välillämme oli tavallaan vartaloiden jatkamaan keskustelua, ja niinpä halukaan ei ollut pelkkää halua vaan jotain enemmän, siis intohimoa.”
Vähäeleinen mutta silti Suuri teos. Jos jotain olisin muuttanut, niin viljellyt vähemmän kasvuympäristö-sanaa. Ja kirjan kansi oli susiruma, näin hieno tarina olisi ansainnut kauniin kannen.
Miellyttävä kirja jota oli mukava lukea. Itkonen kirjoittaa soljuvasti, modernisti, pakottamattoman kevyesti. Pidin kirjasta todella paljon. Paljon enemmän kuin muutamasta hänen aiemmasta enemmän autofiktiivisestä teoksestaan.
”Ihmiset ovat kuulemma yhä selvemmin kyllästymässä digitaaliseen olemattomuuteen ja janoavat ikuisia tai ainakin lähes ikuisia esineitä. Fyysisiä objekteja, käsin kosketeltavia. ”
Huomenna kerron kaiken on ylistys keski-iälle, intohimolle, lukemiselle, kirjallisuudelle, fyysiselle kirjalle, perheelle, Helsingille. Se on älykäs ja sivistynyt, se on miellyttävä. Lähes jokainen kirjan henkilöhahmo lukee kirjoja, ja tarinassa on lukuisia viittauksia maailman- ja suomalaisen kirjallisuuden klassikoihin. Tykkäsin! Lisäksi Itkonen kirjoittaa paljon upeita ajatuksia.
”..ruumis oli hänelle vain tarpeeton taakka, jota hän raahasi mukanaan voidakseen ajatella.”
Kirjassa paneuduttiin hienolla tavalla ihmismieleen, tunteisiin, joita ihminen itsekään ei aina pysty ymmärtämään.
”Mieli antaa tapahtumille merkityksen ja sitoo ne toisiinsa, kutoo kasaan merkitysten verkon, ja sillä merkitys ainoastaan onkin, yhden ihmisen mielessä.”
Pidin myös siitä kun kirjassa mökkeiltiin meren äärellä, Bromarvissa. Mökillä luettiin kirjoja ja selviteltiin ajatuksia.
”- meri on luonnonvoima niin kuin rakkauskin, eikä kumpaakaan voi kontrolloida. Bromarvissa oman, sinä kesänä taas säyseän pienen merenlahteni rannalla ajattelin tällaisia dramaattisia ajatuksia.”
Oli virkistävää lukea vuosituhannen taitteesta ja IT-kuplasta, sekä lukea naisen ja miehen välisestä rakkaudesta - aikuisten, kypsien ihmisten rakkaudesta. Lisää tällaista kiitos.
”Kaikki liittyi kaikkeen, henkinen yhteys ruokki ruumiillista, seksi välillämme oli tavallaan vartaloiden jatkamaan keskustelua, ja niinpä halukaan ei ollut pelkkää halua vaan jotain enemmän, siis intohimoa.”
Vähäeleinen mutta silti Suuri teos. Jos jotain olisin muuttanut, niin viljellyt vähemmän kasvuympäristö-sanaa. Ja kirjan kansi oli susiruma, näin hieno tarina olisi ansainnut kauniin kannen.
September 13, 2025
Hieman hämmentyneenä kuuntelin tätä. Välillä pysähdyin ihmettelemään, miksi haluan tietää näiden tuntemattomien ihmisten elämästä, sitten muistin, että eihän heitä ole edes olemassa, tämähän on fiktiota. Ja sitähän kirjat enimmäkseen ovat, mitä siis oikein tarkoitan.
No, välillä siis luultavasti vain kyllästyin, ei tämä kauheasti kiinnosta. Sitten tuli jokin erityisen hyvin kirjoitettu kohta ja muistin, miksi pidän Itkosen kirjoista. Nokian ja nokialaisten dissaus hieman hämmästytti, vaikka olihan tämäkin tietenkin vain yhden fiktiivisen henkilön asenne. Välillä ei vain voi olla yhdistämättä kirjan hahmoja kirjailijaan, varsinkin silloin kun kirjan henkilötkin ovat kirjailijoita tai muuten vain kirjaihmisiä. Mutta joo, kolme tähteä, ehkä 3+.
No, välillä siis luultavasti vain kyllästyin, ei tämä kauheasti kiinnosta. Sitten tuli jokin erityisen hyvin kirjoitettu kohta ja muistin, miksi pidän Itkosen kirjoista. Nokian ja nokialaisten dissaus hieman hämmästytti, vaikka olihan tämäkin tietenkin vain yhden fiktiivisen henkilön asenne. Välillä ei vain voi olla yhdistämättä kirjan hahmoja kirjailijaan, varsinkin silloin kun kirjan henkilötkin ovat kirjailijoita tai muuten vain kirjaihmisiä. Mutta joo, kolme tähteä, ehkä 3+.
October 10, 2025
Suhteeni Juha Itkosen kirjoihin on ristiriitainen, niistä varhaisimmista muistan pitäneeni paljonkin. Muistan, että kirjailijan oma 'keskiluokkaisuus' ja tasapainoisuus tuntui joskus tervetulleelta vaihtelulta, kun luin tuohon aikaan sellaista kotimaista kirjallisuutta, joka on paljon angstisempaa ja täynnä kurjuutta.
Tämä kirja oli minulle pettymys. En löytänyt samaistumispintaa kirjan päähenkilöihin, enkä jaksanut heistä kiinnostua. Tarina tuntui pääsääntöisesti yhdentekevältä, koin katselevani kaikkea lukemaani kovin kaukaa. Kirjan keskeinen teema liittyen kertomiseen, kertomatta jättämiseen ja salaamiseen oli kiinnostavinta, ajatuksia herättävää. Beethovenin sisällyttäminen kirjaan tuntui irtonaiselta, enkä sen merkitystä oikeastaan oivaltanut.
Tämä kirja oli minulle pettymys. En löytänyt samaistumispintaa kirjan päähenkilöihin, enkä jaksanut heistä kiinnostua. Tarina tuntui pääsääntöisesti yhdentekevältä, koin katselevani kaikkea lukemaani kovin kaukaa. Kirjan keskeinen teema liittyen kertomiseen, kertomatta jättämiseen ja salaamiseen oli kiinnostavinta, ajatuksia herättävää. Beethovenin sisällyttäminen kirjaan tuntui irtonaiselta, enkä sen merkitystä oikeastaan oivaltanut.
October 24, 2025
Juha Itkonen osaa! Hänen kirjoitusttyylinsä ja verbaliikkansa innostaa minua erittäin paljon. Tässä kirjassa päähenkilö Lasse on kovin itsevarman oloinen ja samalla monella tapaa hauras. Lassen tarina kiteytyy useisiin sivutarrinoihin, joista jokainen olisi aivan oma elokuvansa. jollain tapaa Itkonen onnistuu vangitsemaan myös 1990-luvun lopun tunnelmia kovin aidolla tavalla. Tämä kirja on yhtä aikaa hauska, kaunis, karu, hämmentävä. Loppuun asti kirja saa pohtimaan myös useita moraalisia kysymyksiä...
August 15, 2025
Taattua Itkosta. Hieno kyky kuvata kokonaisia sisäisiä maailmoja näennäisesti epäkiinnostavista ihmisistä (tosin emmekö kaikki ole lopulta vähän epäkiinnostavia, tavallisia ja ristiriitaisia?). Mukana pieni palanen mysteeritarinaa, joka koukuttaa, mutta lopulta sen ratkeaminen ei ole jutun juju vaan upeat kuvaukset tavallisesta ihmisen elämästä. Ne ovat hetkittäin lähes hupsuja aforismeja, mutta onnistuvat pysymään silti hyvän maun ja tärkeän oivaltamisen rajoissa. Nautin!
September 7, 2025
En moiti kirjan kieltä, mutta sisältönä pitkästyttävä. Kirja on hahmovetoinen ja täynnä tunteita – joskin hahmot jäivät minulle mitäänsanomattomiksi. Lopussa oli kuitenkin ihan hyvää pohdintaa.
En liene kohderyhmää. Ehkä tartuin kirjaan väärässä hetkessä, sillä tarinan tunnelma oli haikean sijaan ankea. Joku toinen saa tästä varmasti antoisamman lukukokemuksen!
En liene kohderyhmää. Ehkä tartuin kirjaan väärässä hetkessä, sillä tarinan tunnelma oli haikean sijaan ankea. Joku toinen saa tästä varmasti antoisamman lukukokemuksen!
November 23, 2025
Pidin kirjan kauniista kerronnasta ja kielestä, mutta itse tarina oli mielestäni tylsähkö, ja jouduin tsemppaamaan itseäni päästäkseni kirjan loppuun. Mielenkiintoista kirjassa oli tapahtumien sijoittuminen 2000-luvun vaihteeseen, mutta kertojan vellominen omassa erinomaisuudessaan ja samojen asioiden jankutus luvusta toiseen alkoivat jossain kohtaa ärsyttää (huonolla tavalla).
August 12, 2025
Pidin kovasti. Taitava kirjoittaja, kepeä ja helppo samalla kuin syvällinen ja koskettava. Minäkertoja ihmistyypinä itsestä kaukana, mutta silti ymmärsin hänen tarinansa täysin. Lisää Itkosia lukulistalle kiitos!
October 26, 2025
Epäluotettava ja -miellyttävä kertoja, joka on mielestään väärin ymmärretty. Katkera ja omistushaluinen mies, josta kertoo enemmän hänen kuvaukset toisista ihmisistä. Toisaalta sujuvaa tekstiä, ja pitää otteessaan loppuun saakka.
Oodi setämiehille.
Oodi setämiehille.
November 8, 2025
Nautin paljon tämän lukemisesta. Päähenkilö Lasse, varsin epäluotettava kertoja, on välillä melko raivostuttava, mutta silti en voinut olla symppaamatta häntä. Varsinkin vuosituhannen vaihteen ajankuvaus oli uskottavaa. Syksyn paras tähän mennessä!
December 25, 2025
got this as a christmas gift! there was something in the story that resonated so much, that i actually felt anxious reading it in the beginning. the book didn't really emotionally invoke me besides the anxiety but in the end i would say the book left a bittersweet feeling.
June 29, 2025
Kerronta on sujuvaa ja rakenne toimii, mutta jotain jää puuttumaan. Ehkä se on päähenkilö, joka ei herätä sympatiaa. Niin paljon kuin monista Itkosen kirjoista pidänkin, tämä ei niihin kuulu.
July 12, 2025
Elämän ja rakkauden makuinen tarina. Kaikessa toiminnassa ei ole aina järkeä, mutta tunnetta senkin edestä. Tavallaan myös kasvukertomus. Kielihän on myös itsessään nautittavaa luettavaa.
August 23, 2025
Osui järkevästi ja oli fantastinen lukea.
September 29, 2025
Pitkästyttävä
October 2, 2025
Joskus joku kirja tuntuu upealta tietämättä miksi. Tämä oli sellainen. Kaunis, ajatuksissa viipyvä.
October 27, 2025
Yhden kertojaäänen kirja toimi hyvin äänikirjana ja Jukka-Pekka Palo sopi lukijaksi. Puhutteli tässä iässä, vaikka en ehkä ihan ollut kohderyhmää. Virkistävää, että pääosassa oli mies.
November 12, 2025
sujuvasti kirjoitettu teos vanhenemisesta
November 28, 2025
Olisin halunnut pitää tästä enemmän, mutta ei vain iskenyt. En pitänyt päähenkilöstä.
November 24, 2025
Ensimmäinen Juha Itkosen kirja, jonka luin. Niitä on paljon kehuttu joten odotukset olivat korkealla. Lukukokemus jätti kylmäksi. Hahmo ei minusta tuntunut uskottavalta. Jotenkin jäi kuva, että Itkonen jollain tapaa halusi tavoitella Camus'n sivullisen tunnelmaa (Sivulliseen jopa viitattiin), mutta päähenkilö oli liian herkkä ollakseen niin välinpitämätön kuin Itkonen hänet kirjassaan kuvaili. Seksiä kuvailtiin myös minun makuuni liikaa ja kiusaannuttavasti kuin naistenlehtien lukijainpalstoilla joskus ennen.
September 10, 2025
Kuten Hesari osuvasti kiteytti: “virkistävää”! Omalla kohdallani se ei ole synonyymi erinomaiselle – ennemminkin yllättävä lukukokemus. Minulle tämä ei ollut sykähdyttävintä Itkosta ja jotain muuta kuin odotin. Silti hyvä: kaihoisa, haikeassa poljennossa etenevä, jollain tavalla hyvin suomalainen romaani.
Huomenna kerron kaiken on pohjimmiltaan rakkaustarina – surullinen, monin tavoin epätyypillinen. Seksuaalisuudella on tarinassa vahva rooli. Seksikohtauksia riittää ja siitä(kin) pidin! On virkistävää, että elämän roihu ei sammu viiteenkymppiin ja sen jälkeenkin voi vielä kokea tätä kaikkea – halua, kosketuksia.
Kertoja on ihanan tinkimätön ja vaikka en samaistu sanan varsinaisessa merkityksessä, ymmärrän hyvin. Itkonen onnistuu luomaan mielenmaiseman, joka tempaisee mukaansa ja tuntuu rehelliseltä. Maailman, joka ei ole lähelläkään omaa – ja silti kolahtaa. Ja eikö juuri siinä ole kirjallisuuden ydin?
Kirja saa pohtimaan asioita, joita ei koskaan sanota ääneen. Totuuksia, joiden olemassaolosta emme tiedä. Sattumaa, joka ohjaa elämäämme enemmän kuin suunnitelmat. Ajankulua, katoavaisuutta.
Osallistuin myös Musiikkitalolla järjestettyyn kirjailijailtaan, jossa Itkonen Kirsi Pihan haastattelemaan keskusteli teoksestaan musiikin siivittämänä. Hieno, tunnelmallinen tilaisuus syvensi tätä lukukokemusta.
Huomenna kerron kaiken on pohjimmiltaan rakkaustarina – surullinen, monin tavoin epätyypillinen. Seksuaalisuudella on tarinassa vahva rooli. Seksikohtauksia riittää ja siitä(kin) pidin! On virkistävää, että elämän roihu ei sammu viiteenkymppiin ja sen jälkeenkin voi vielä kokea tätä kaikkea – halua, kosketuksia.
Kertoja on ihanan tinkimätön ja vaikka en samaistu sanan varsinaisessa merkityksessä, ymmärrän hyvin. Itkonen onnistuu luomaan mielenmaiseman, joka tempaisee mukaansa ja tuntuu rehelliseltä. Maailman, joka ei ole lähelläkään omaa – ja silti kolahtaa. Ja eikö juuri siinä ole kirjallisuuden ydin?
Kirja saa pohtimaan asioita, joita ei koskaan sanota ääneen. Totuuksia, joiden olemassaolosta emme tiedä. Sattumaa, joka ohjaa elämäämme enemmän kuin suunnitelmat. Ajankulua, katoavaisuutta.
Osallistuin myös Musiikkitalolla järjestettyyn kirjailijailtaan, jossa Itkonen Kirsi Pihan haastattelemaan keskusteli teoksestaan musiikin siivittämänä. Hieno, tunnelmallinen tilaisuus syvensi tätä lukukokemusta.
Displaying 1 - 30 of 30 reviews