Matkakirjassaan Puolan Bialowiezan metsään Pekka Haavisto kuvaa tunnelmiaan Euroopan itärajalla, kun sota kolkuttelee myös Euroopan portteja. Mennyt, nykyinen ja tuleva risteävät uusia ajatuksia herättävällä tavalla. Puolalaisessa ikimetsässä aika lopulta pysähtyy.
”Ensimmäinen ääni aamulla oli biisonin raskas hengitys talon nurkalla. En uskaltanut avata ovea. Vaikka juuri tämän takia olin matkustanut tuhat kilometriä biisonien maahan, ikimetsään.”
Pekka Haavisto pitää yllä matkakertomuskirjallisuutta - ja tekee sen hyvin. Kuvaus rengasmatkasta Baltiaan ja Puolaan on antoisaa luettavaa. Sen sijaan kirjan loppuosa sisältää, vähän yllättäen, niitä näitä muistoja ja pohdintoja. Mielenkiintoista tietoa sinänsä, mutta punainen lanka katoaa. Kirjan nimessä mainitun biisonimetsän kanssa muistoilla ei ole mitään tekemistä.
Pidin kovasti kirjan kannesta, mikä osaltaan vaikutti valintaani tarttua tähän kirjaan. Olen Pekka Haavistoa äänestänyt kolmesti presidentiksi, mutten ollut lukenut aiemmin hänen kirjojaan. Kun aloin lukea tätä matkakuvausta, oivalsin pian, että tämä kyseessäoleva reissu tapahtui hyvin pian vuoden 2024 hävityn presidentinvaalin jälkeen – toinen kierros oli käyty helmikuun 11. ja matkalle Haavisto lähti pääsiäisenä eli maaliskuun lopussa. Täten arvatenkin pettymys on vielä kirvellyt ja takki ollut tyhjä tiukan taistelun jäljiltä. Nämä seikat huomioonottaen tuntuu jopa hämmentävältä, miten virkamiesmäisen etäinen kirjan sävy on, mutta tämä kenties on hänen tyylinsä kirjoittaa. Paikoin se kuitenkin tuntui vieraannuttavalta, miltei kuin hän olisi pitänyt paitsi lukijan, myös itsensä käsivarren mitan päästä tilanteista. Sympaattisin "tunnustus" on, kun hän päätyy hotellin kylpyläosaston altaalta respaan uimahousuissaan valittuaan väärän oven.
Suurin ongelma kirjassa kuitenkin on sen jaarittelu paikka paikoin. Niin kiinnostavaa kuin poliittinen historia, tai historia ylipäätään onkin, toisinaan tapahtumien tai henkilöiden luettelomainen mukaantuonti tuntui puuduttavalta. Ja ennen kaikkea kirjan olisi tullut päättyä Helsingin satamaan. Kaikki sen jälkeen kirjoitetut tapahtumat olivat mielestäni ylimääräistä ja veivät tehoa kirjalta matkakuvauksena. Olisi ollut viisasta keskittyä yksinomaan tähän Puolan Białowieżaan suuntautuneeseen rengasmatkaan. Olisi myös kenties ollut mielekästä kuulla kirjan alussa, millaisen matkasuunnitelman hän oli laatinut, sillä hetkittäin vaikuttaa kuin hän sattumalta päätyisi sinne tänne, mutta ilmeisesti matka oli melko pitkälle suunniteltu ennakkoon. Białowieża oli kuitenkin selvästi kuitenkin pääkohde ja sen kokemuksen kuvaus olikin kirjan parasta antia. Sitäkin olisi ehkä voinut vielä syventää ja kertoa alueesta enemmänkin. Kirjan alussa Haavisto pohtii "matkaetiäisen" käsitettä, mikä oli riemastuttava oivallus. Hänen tapauksessaan tällainen etiäinen tulevasta matkasta oli Żubrówka-vodkapullo (minäkin olen saanut kyseistä erinomaista vodkaa lahjaksi ja mielelläni olisin Żubrówka-paukun nauttinut kirjaa lukiessanikin).
Huolimatta antamistani vain kolmesta tähdestä, suosittelen kirjaa kuitenkin mielenkiintoisena asiantuntevana katsauksena Baltian alueeseen ja Puolaan niin matkakohteena kuin historian sekä tämänhetkisen poliittisen tilanteen näyttämönä.
Loppukoon vuosi Pekka Haaviston itse lukemaan äänikirjaan, joka kertoo Baltian kiertoreissusta ja aika paljon muustakin. Itse nautin Baltian lähihistoriasta ja sen luonnosta kertovasta matkakirjasta, mutta yllättäen myös uskonnollissävytteinen opetuslapsiesittely ja henkilökohtaisemmatkin tekstit sujahtivat kokelmaan vain vähän kummastuttaen. Matkaa tehdään monella tavalla, mukana suunnattomasti sivistystä, tietoa, arvostusta ja lempeää huumoria.
Biisonimatka tarjoaa runsaasti tietoa ja välähdyksiä Pekka Haaviston matkalta, mutta jättää lukijan yllättävän neutraaliksi. Mieleenpainuvin osa onkin ehkä itse konsepti – yksin tehty automatka – joka herättää uteliaisuutta, vaikka kirjan kerronta ei onnistu täysin siirtämään lukijaa tien päälle.