Piinaavan jännittävä matka avaruuteen ja ihmisyyden ytimeen.
Lean rakkaussuhde on päättynyt äskettäin raastavaan eroon, eikä hän saa millään kiinni arjesta tai elämänilosta. Toivonpilkahdus herää, kun hän huomaa mainoksen Mars-matkasta: sitä kaupitellaan uskaliaille Maan asukkaille eksklusiivisena ja erähenkisenä, oman voiman löytämiseen tähtäävänä retriittinä. Leakin päättää uskaltaa kokeilla - ainakaan hänellä ei ole mitään menetettävää.
Kun joukko erihenkisiä ja eri-ikäisiä matkalaisia vihdoin pääsee perille, asiat alkavat nopeasti mennä vinoon. Yhteysalus, jonka piti kuljettaa heidät maja- paikkaan, rikkoutuu, majoitus ei ole lainkaan sellainen kuin oli luvattu, eikä yhteyttä Maahan ole. Mars on karu ja synkkyydessäänkin kaunis, mutta Leaa alkaa pelottaa. Yksi kerrallaan ryhmän jäseniä alkaa kadota. Mitä oikein tapahtuu? Mistä katoamiset voivat johtua ja miksi Leasta tuntuu, että heitä tarkkaillaan?
Hämärän laulu on trillerimäisen hyytävä tarina matkasta kauas - syvälle avaruuteen ja ihmisen sisimpään, missä mikään ei ole sitä miltä näyttää.
Hämärän laulussa Piia Leino vie joukon tulevaisuuden länsimaisia turisteja Marsiin. Kirja sijoittuu (olettavasti) samaan 2100-luvun tulevaisuuteen, kuin hänen edellinen teoksensa Aarteidesi aikakirjat. Moni asia yhteiskunnassa ja ympäristössä on jo paremmin, mutta ihmiset ovat aivan yhtä yksinäisiä ja hämmentyneitä kuin ennenkin. Maa, kuten Mars, on erotettu itään ja länteen. Idässä hallitsee tiukka, mielialoihin asti ulottuva valtion kontrolli: kaikkien on oltava aina iloisia ja hyväntuulisia. Lännessä ihmiset saavat harhailla kuinka tahtovat, mutta negatiivisia tunteita kartetaan täälläkin. Niinpä tarinan päähenkilö, Lea, joka on juuri kokenut raastavan eron, on valmis matkustamaan Marsiin asti päästäkseen surusta ja tuskasta. Lupaahan mainos ekslusiivista seikkailua oman voiman lähteille! Käy ilmi, ettei mainos suinkaan lupaillut turhia, sillä matkasta tulee todella ainutlaatuinen, ellei peräti vihoviimeinen..
Lea lähtee matkaan kuuden (tai seitsemän, tämä on hiukan epäselvää) muun turistin kanssa. Avaruuslento kuluu autuaissa, itse valituissa unikuvissa, mutta heti perillä heitä odottaa järkytys: maankaltaistettu Mars on kaikkea muuta kuin Maan kaltainen. Se on aavemainen, kuin koneälyn luoma äänetön maisema, vuoroin loputonta ruohoaavikkoa, vuoroin identtisenä toistuvaa metsää outoine lampineen. Joukkio joutuu tutustumaan maisemiin heti tarkemmin kuin haluaisivat, sillä heidän kuljetusautonsa hajoaa jo alkumatkasta. Heidän on siis löydettävä majoituksensa omin päin. Helpommin sanottu kuin tehty ilman koneellista opastusta! Vastoinkäyminen ja ikävä yllätys seuraa toistaan, eikä lukija olekaan lainkaan yllättynyt, kun jo neljäntenä päivänä yksi heistä on kadonnut ja toinen kuollut. Alkaa näyttää siltä, ettei kukaan heistä selviä Maahan takaisin..
Leinon tulevaisuuden maailma on aikaa fantasiaa ja realismia. Ihmiset tuntuvat isossa mitassa “tulleen järkiinsä”, vähän samaan tapaan kuin Anni Kuu Nupposen meriromaaneissa. On kansalaispalkkaa ja kestäviä materiaaleja, varallisuuden oikeudenmukaisempi jakautuminen ja elpyvä luonto. Yhteiskunta on kuitenkin vain taustaa, kun ihminen painii entiseen tapaansa yksinäisyyden, merkityksettömyyden ja menetyksentunteiden kanssa. Mars sen sijaan on kaukaisuudessaan karmiva ja yksinäisyys siellä ei ole pelkkä tunne. Maan luonnolliset ja ihmisen luomat ihmeet saavat sen rinnalla ansaitsemansa arvon. Ihmisen luovuus on muutenkin tärkeässä osassa tarinassa, mutta koneälykään ei ole pöllömpi - ovathan ihmiset ihastuneet sen luomaan erikoiseen hengelliseen eepokseen, jonka mutkikkaista säkeistä he etsivät, ja löytävätkin, syviä merkityksiä. Varsinainen trilleri kiertyy kuitenkin survivalisti-kauhun ohella huumausaineiden ympärille, jotka nekin ovat tulevaisuudessa jotain aivan muuta.. Valitettavasti viimeisten lukujen tiivistyvää jännitystä seuraa pieni lässähdys, mutta kaikki on teemoitettu niin hienosti, että pienen yllätyksettömyyden antaa helposti anteeksi.
Hämärän laulu jatkaa varmalla otteella Leinon vetävien scifi-tarinoiden sarjaa. Se mikä veressä ja suolenpätkissä menetetään, korvataan ihmeen realistisella ihmeen tunnulla ja syvällisesti pohdituilla ajankohtaisilla teemoilla. Kyllä tykkään.
Huomaan, että Hämärän laulu on minulle hankala arvioitava. Tarinassa on niin ekotrilleriä, dystopiaa kuin utopiaakin. Juoni etenee vetävästi, mutta jälkimauksi jäi hienoinen hämmennys.
3,5/5. Tää oli tosi kiinnostava ja jännä, vaikka lähes kaikki hahmot olivatkin omilla tavoillaan todella raskaita. Pidin hyvin mietitystä utopiamaailmasta jossa superrikkaiden rahat on jaettu tasan kaikille, työnteko on vapaaehtoista ja yliopistossa voi opiskella vaikkapa meditaatiota ja kehollista filosofiaa. Vaikka tietenkin tässäkin asetelmassa piilee omat ongelmansa, kun ihmisten ei tarvitse enää ponnistella minkään eteen vaan koneet, tekoäly ja automaatio hoitavat kaiken. Nauratti Danielin "eihän ihmistä nyt voi laittaa tekemään tarkkuutta ja varmuutta vaativia tehtäviä kun ihmiset on niin erehtyväisiä" -pohdinta, kuten myös tuskailu siitä miten rankkaa on kun koko ajan joutuu ajattelemaan itse :D
Tarina oli tosiaan jännittävä ja hyvin rakennettu, valitettavasti vaan loppuratkaisu oli jotenkin liian äkillinen ja ei oikein mun makuuni, Mutta ainakin tää oli tosi omaperäinen kirja, eli tieteiskirjallisuuden ystävien kyllä kannattaa tarttua Hämärän lauluun.
Täysin sekopäiseltä kuulostava avaruusmatka on juuri sitä. Mutta myös pelottavan todelliselta tuntuvaa tulevaisuutta! Kaikki merkit (valitettavasti) näyttävät siltä että tämä voisi olla edessämme.
Kirjailijan aiempi Yliaika nousee edelleen mieleen. Todella koskettava dystopia, niinkin että olen välttänyt kirjailijan muita teoksia.
Ihailen kirjailijan mielenterveyttä tämän ja kaikkien edellisten työstämisen jälkeen ja tietenkin myös mielikuvitusta. Nerokkaasti rakennettu tulevaisuuden yhteiskunta, älytekniikka ja elämä. Mutta etenkin myös ihmiset.
3.5 tähteä. Konsepti on mielenkiintoinen sekoitus avaruusseikkailua ja Eikä yksikään pelastunut -henkistä selviytymistä. Kerronnallisesti tarina tuntui jatkuvasti hieman oudolta, mille arvelin olevan jokin selkeä syy ja mikä selittyikin tarinan lopussa. Idea on mielestäni toimiva, mutta jos ei ole valmis odottamaan loppuun asti, tarinan lukeminen saattaa turhauttaa eikä välttämättä silloinkaan jää ihan tyytyväiseksi. Itse olin kuitenkin tyytyväinen kokonaisuuteen, vaikka lopun jälkipuinti jäi vaillinaiseksi.
Kirja tuntui aluksi tieteisseikkailulta tai oudolta tulevaisuudenkuvalta, melkeinpä dystopialta. Pidemmälle lukiessa mietin, että onko tämä sittenkin jännitystarina tai outo mysteeri. Lopussa kirjasta jäi päällimmäisenä mieleen matka itseen, hämmentävä, koskettava, surullinen ja hauska!
Kiinnostava tarina ja hahmot, mutta ehkä koska kuuntelin äänikirjana, en pystynyt ihan keskittymään kirjan loppuun, vaan se päättyi kuin seinään. Vaikutti siltä, että mitään ei ratkettu, vaan ihmeteltiin kaikenlaista Marsissa ja etsittiin itseään
Pidin, kuten aina, Leinon proosasta joka eteni ihanan soljuvasti ja mukaansatempaavasti. Tarina oli melko pitkälle mukaansa tempaava ja oli jo kovasti menossa kohti 4 tähden arviota, mutta loppua kohden homma lässähti pahasti. Kliseinen loppu jäi harmittamaan. 2,5 tähteä pyöristettynä kolmeen.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Maagisen kiehtova, kauniisti kirjoitettu, ja samalla karmiva kuvaus miten ihmiset voivat muuttua uusavuttomiksi ja menettää merkityksen tunteensa. Loppu oli liian äkkinäinen, mutta silti hieno kirja.
Leino on taitava kirjoittaja ja juonen rakentaja. Tämä ei ole samalla tavalla naurun purskahduksia aiheuttava kuin Yliaika, mutta sisältää kyllä omanlaistaan huumoria tulevaisuusdystopian ohella.