Palkittu toimittaja selvittää, mitä venäläisten omistamissa suomalaiskiinteistöissä todella tapahtuu.
Hylätty hotelli, tappiollinen lomakylä, valetehdas mummonmökissä. Venäläiset omistavat Suomessa tuhansia kiinteistöjä ja yhtiöitä. Joidenkin lonkerot kurkottavat veroparatiiseihin - ja tietysti Kremliin. Ovatko omistajat veijareita, huijareita vai jopa vakoojia?
Ruplaruhtinaat vie lukijan varmaotteisesti niin ruohottuneille pihamaille kuin venäläisten bisneskiemuroihin ja näyttää suurten visioiden ja karun todellisuuden välisen kuilun - ehkä myös suomalaisten hyväuskoisuuden. Silmiä avaava teos kysyy, mitä todella tiedämme epävakaan suurvallan toimista Suomessa.
Alkuun oli vähän vaikea lukea kovin talouspainotteista asiaa, mutta kyllä kannatti. Parikymmentä vuotta tätä kaikkea on pieninä palasina saanut lukea lehdistä, mutta vaikka monet tapaukset olivat ennestään jollain lailla tuttuja, mukaan mahtui myös paljon sellaista, mistä en tiennyt koskaan edes kuulleeni. Kirja on taas niitä, joita jokaisen aikaansa seuraavan suomalaisen olisi syytä lukea. Eritoten jokaisen päättäjän. Bisneskumppanien taustat olisi syytä selvittää hyvinkin tarkoin. Nyt näyttää siltä, ettei sillä ole vuosien saatossa pidetty niin väliä, eikä monella muullakaan asialla. Ja asiat ovat sitten menneet niin kuin ovat menneet. Varsinkin rahat, niin eurooppalaisten kuin suomalaistenkin, ovat kadonneet. - Ja olihan tässä paljon myös kymenlaaaksolaista paikallishistoriaa.
Outi Salovaaran Matkalla kadonneessa maailmassa on aivan loistava, kiinnostava teos. Niinpä innolla tartuin tähänkin. Kirjassa on äänessä uuttera tutkiva toimittaja Salovaara, joka kaivelee, selvittää, soittelee, ihmettelee. Aihe on hankala, tapaukset ja bisneskuviot monimutkaisia, usein epäselviä. Kävi lopulta vähän työstä saada tämä luettua. Ansiokasta työtä silti.
Todella mielenkiintoinen kirja, jonka aiheesta ei varmaankaan löydy muita. Tekee mieli tarttua kirjoittajan aikaisemmin julkaistuun toiseen kirjaan myös, vaikka eri aiheesta onkin. Salovaaralla on ainakin tässä kirjassa mielenkiintoisesti etenevä kerronta, jossa hän kertoo taustaa Neuvostoliiton jälkeisestä venäläisestä yhteiskunnasta ja lukija saa seurata hänen selvittävän ja tutkivan asioita ja kytköksiä Suomessa.
Kirjassa oli paljon hyvää tutkivaa journalismia, mutta kokonaiskuva jäi yksittäisten tapausten jalkoihin. Ajattelisin, että teos on tarpeellinen lähtökohta, mutta monessa asiassa tarvittaisiin vielä lisää journalistista selvittelyä.
Ruplaruhtinaat paljastaa, kuinka Venäjä on kolmekymmentä vuotta harjoittanut taloudellista sisäänkiertoa Suomessa - ei niinkään James Bond -tyylisellä vakoilulla, vaan pikemminkin hyödyntämällä suomalaisten hämmentävää hyväuskoisuutta. Salovaaran tutkimus näyttää, että suuret "strategiset" kiinteistöostot ovatkin usein vain huonokuntoisia lomakeskuksia, joista suomalaiset eivät olleet kiinnostuneita. Yllättävin paljastus: Putinin raha-asioita hoitanut hieroja toimi Suomessa. Näin ruplaruhtinaat pyörittivät sinisilmäisiä suomalaisia – uutuuskirja valottaa venäläisten toimintaa Suomessa .Venäjän hyökkäyssodan aikana Suomen yliopistoissa toimivat tutkijat saivat rahoitusta kriittisen infrastruktuurin tietoturvallisuusverkostoon - samalla kun tekivät työtä Moskovassa Näin ruplaruhtinaat pyörittivät sinisilmäisiä suomalaisia
Kirjan ydinsanoma: ei kyse ole sofistikoituneesta operaatiosta, vaan siitä, miten helposti länsimainen byrokratia ja akateeminen maailma antavat itsensä huijata, kun tarjolla on rahaa ja suurenmoisia lupauksia. Ei yllättävä mutta tärkeä yritys avata sinisilmäisten silmiä.
Mielenkiintoinen, hurja määrä taustatietoa ja monen monta "sattumaako?" -casea. Tässä kirjassa pyöritään pitkin Suomea, jonka halu tehdä kauppaa kyselemättä alkaa näyttää todella kummalliselta todella monessa kohdassa – ja kertoo siitä, mitä "maan tapa" tosiasiassa on. Sen vastapainona tämä on kirjana varsin poukkoileva ja tuntuu että tietyt jutut putkahtelevat monessa kohdin esiin uudelleen. Ehkä perusteltuakin, vaikka tekee lukemisen (kuuntelun) vähän raskaaksi.
Liippaa hyvin läheltä oma työhistoriaani eli paljon oli tuttuja hankkeita, nimiä ja organisaatioita. Onneksi ei kuitenkaan osu ja uppoa eli pysyteltiin em. asioista erossa. Siinä suhteessa hyvin mielenkiintoinen kirja ja esim. Eremitaasi-osio oli sellainen, että huhhuh mitä touhua. Hyvin perusteellista selvitystä, joka välillä alkoi hiukan puuduttaa.