Teokset II

by Plato, Marja Itkonen-Kaila (Translator), Pentti Saarikoski (Translator)

Genres: Philosophy

323 pages, Paperback

First published January 1, 1978

About the author

Plato (Greek: Πλάτων), born Aristocles (c. 427 – 348 BC), was an ancient Greek philosopher of the Classical period who is considered a foundational thinker in Western philosophy and an innovator of the written dialogue and dialectic forms. He raised problems for what became all the major areas of both theoretical philosophy and practical philosophy, and was the founder of the Platonic Academy, a philosophical school in Athens where Plato taught the doctrines that would later become known as Platonism.
Plato's most famous contribution is the theory of forms (or ideas), which has been interpreted as advancing a solution to what is now known as the problem of universals. He was decisively influenced by the pre-Socratic thinkers Pythagoras, Heraclitus, and Parmenides, although much of what is known about them is derived from Plato himself.
Along with his teacher Socrates, and Aristotle, his student, Plato is a central figure in the history of philosophy. Plato's entire body of work is believed to have survived intact for over 2,400 years—unlike that of nearly all of his contemporaries. Although their popularity has fluctuated, they have consistently been read and studied through the ages. Through Neoplatonism, he also greatly influenced both Christian and Islamic philosophy. In modern times, Alfred North Whitehead famously said: "the safest general characterization of the European philosophical tradition is that it consists of a series of footnotes to Plato."

Reviews

[Rasmus Tillander · Rating 4 out of 5]

Teosten toisessa osassa päästää jo oikeasti asiaan ja jopa lähestytään vähän ideaoppia.

Gorgias
4/5
Sokrates ottaa yhteen Gorgiaksen, Poloksen ja MVP Kallikleksen kanssa. Keskustelut lähtevät siitä mikä on puhetaidon tehtävä: Sokrates suhtautuu siihen hyvin kielteisesti vertaamalla sitä kosmetiikkaan, ruoanlaittoon (!) ja sofismiin. Luonnollisesti koska nämä perustuvat miellyttämiseen eikä hyveeseen. Kun Sokrates on mättänyt Gorgiasta ja Polosta debaatissa turpaan Kallikles kaivaa kovat aseet esiin ja väittää, että oikeastaan hyveet on huono asia (koska niillä ei saavuteta hyötyä) ja että uskomme hyveisiin vain omaa orjamaista sovinnaisuuttamme. Kuulostaa ihan joltain myöhemmältä zsche-päätteiseltä ajattelijalta. Valitettavasti Platon ei kuitenkaan kirjottana pelaa peliä loppuun vaan Kallikles kyllästyy väittelyyn ja Sokrateskin vetoaa lopulta kuoleman jälkeiseen oikeudenmukaisuuteen Onnellisten Saarella.
Mutta kuitenkin, tässä oli hyvää mähinää ja meininkiä.

Menon
3/5
Keskustelu siitä voiko hyvettä opettaa. Tässä löytyy ihan kiinnostavia kohtia kuten Menon paradoksi, eli kysymys siitä voiko mitään oppia: “Jos tiedät jotain, miksi opettelisit sitä. Jos et tiedä jotain, et tiedä mitä opettelisit.” Vastauksena tähän Sokrates pyrkii todistamaan, että mitään uutta ei varsinaisesti koskaan opita vaan vain tuoda mieleen vanhoja asioita, jotka ikuinen sielu on ennen nykyistä elämää kokenut. Lopulta dialogiissa päädytään siihen, että hyvettä ei voi opetta ja että se nyt vaan on jumalainen lahja niille joilla se on.

Meneksenos
1/5
Sokrates pitää Meneksenokselle valtiollisen hautajaispuheen. Lähinnä muistellaan talvisot... Penneponnelaissotaa. Tämä on ilmeisesti satiiri, mutta pari tuhatta vuotta on tylsistyttänyt huumorin purevuuden.

Euthydemos
3/5
Veljekset Euthydemos ja ihastuttavan niminen Dionysodoros antavat master classin sofismissa. He yksinkertaisesti voivat väittää mitä vain vääntelemällä sanoja. Hienoin esimerkki lienee kun jäbikset kysyvät Sokratekselta onko tällä koira ja onko tämä koira isä? Sokrateella on tälläinen koira, joten koira on hänen isänsä. Viihdyttävää meininkiä!

Kratylos
3/5
Tutkielma sanojen merkityksestä. Paljon kiinnostava kielifilosofista pohdintaa, jossa päästää jo aika lähelle ideaoppia. Sanojen merkitys sijoitetaan siihen, että ne todella esittävät kohteitaan, joka perustavalla tasolla tai etymologian kautta. Suurin osa dialogista onkin erilaisten, usein melko villien, etymologioden heittelyä. Tuo osa oli vähän puuduttavan luettelomainen, mutta muutamia ihan hauskoja ideoita mahtui mukaan; esimerkiksi jumalat (theoi) ovat saaneet nimensä taivaankappaleista, jotka alati rientävät (thein) ja totuus (alētheia) puolestaan on jumalaista harhailua (alē theia).