”Tänä iltana saat katsoa ja oppia, miten todellista taikuutta esitetään!”
Maagisilla seikkailuromaaneilla lukijoita ihastuttaneen Mikaman uutuus vie viktoriaaniseen Irlantiin ja myyttiseen haltiamaahan sirkuspoika Emilin matkassa. Häkkilintu on tarina salaisuuksista ja petoksesta, taikuudesta ja kaiken voittavasta ystävyydestä.
Sirkus on Emilin koti ja taikuri Nick hänen oppi-isänsä. Nickillä on häkissä lumottu lintu, joka laulaa vain hänelle. Eräänä iltana lintu karkaa. Sitä seuratessaan Emil ja Nick päätyvät haltioiden valtakuntaan, joka on ihmisiltä salattu, ja siellä lintu muuttuu tytön hahmoon. Auttaessaan tyttöä palaamaan kotiinsa haltioiden luokse Emil ja Nick tempautuvat seikkailuun, josta selviytyäkseen heidän on kaivettava kaikki taikatemput hihastaan. Ennen kuin matka on lopussa, Emil joutuu kohtaamaan omaa menneisyyttään varjostavan salaisuuden.
Aivan ihastuttava kirja, vaikka enpä tässä vaiheessa vähempää Anniinalta odotakaan. Sirkusmiljöö oli todella kiehtova, mutta niin oli myös haltioiden maa sitten kun sinne päästiin. Emil oli hyvin perinteinen nuorten fantasiakirjan päähenkilö, eli maagiseen seikkailuun joutuva orpopoika menneisyyteen kätkeytyvine mysteereineen, mutta erityisen kiinnostava hahmo oli taikuri Nick, koska pidän harmaista hahmoista ja hän todellakin oli sellainen. Pidin myös tarinan ajattomasta tunnelmasta, tuli semmoinen olo välillä kuin lukisin jotain vuosikymmenten takaista seikkailuromaania. Tämähän oli myös kirja joka sopii nuoremmillekin luettavaksi, sillä vaikka kirjassa olikin jännitystä ja vaarallisia tilanteita, niin kiroilu, seksi, synkkyys ja ylenpalttinen väkivalta oli jätetty pois. Toivottavasti sirkusjuttuja on sarjan seuraavassa osassa lisää, sillä ne olivat erityisen mukavaa luettavaa.
Eli jos haluatte lämminhenkisen ja tunnelmallisen fantasiaseikkailun niin ei kun Häkkilintu kouraan ja suunta sirkuksen kautta kohti haltiamaata.
Anniina Mikaman Häkkilintu on aika hurmaava tapaus. Fantasiaromaanin päähenkilö, Emil, elää kiertolaiselämää sirkuksen mahtavan taikurin, Nickin, apupoikana. Erinäisten sattumusten seurauksena Nick ja Emil tempautuvat salaperäiseen haltiamaahan. Seikkailujen tiimellyksessä Nickistä alkaa kuoriutua aivan uudenlaisia puolia, eikä Emil ole aivan varma, pitääkö hän niistä kaikista.
Emilissä on ripaus fantasiakliseitä: hän on yksinäinen orpo, jonka menneisyyteen liittyy synkkiä salaisuuksia. Salaisuudet paljastuvat yksi kerrallaan, eikä niistä yksikään tule aikuislukijalle varsinaisesti yllätyksenä. Kokemattomampaa lukijaa tutut juonikaavat toki helpottavat. Onneksi Emilin aisapari Nick tuo tarinaan mukavasti uudenlaisia harmaita sävyjä.
Pidän siitä, että Mikama malttaa kehitellä tarinansa rauhassa. Joskus tuntuu, että lasten- ja nuortenromaaneissa on niin kiire varsinaiseen rähinään, ettei miljöötä tai hahmoja malteta kehitellä rauhassa. Mikamalla ei tätä ongelmaa ole. Hän pohjustaa ja kuvailee. Hänen kielensä on poikkeuksetta sujuvaa. Mikama ei aliarvioi lapsilukijaa, mikä on aivan ihanaa!
Suosittelisin tätä fantasiaan jo tottuneelle seiskaluokkalaiselle. Romaani on jännittävä, mutta sen verran siivo (ei seksiä, ei ruokotonta kieltä tai liian graafista väkivaltaa), että sen voi ihan huoletta antaa nuoremmillekin luettavaksi.
Vahvaa, kielellisesti kaunista ja mukaansatempaavaa fantasiaa laajalle ikäryhmälle ja lukijajoukolle. Iltasaduksi, luokkalukemiseksi opettajille, joululahjaksi ja vinkkauksiin.
Kirja on vallloittava fantasiatarina, joka muistuttaa meitä siitä, ettei kaikki elämässä ole mustavalkoista. Anniina pysyy tyylilleen uskollisena ja huolellinen tutustuminen aiheeseen kuuluu kerronnassa. Itselläni meni hetkinen päästä tarinaan sisään, mutta sen jälkeen en olisi halunnut poistua siitä. Kirjaa suositellaan virallisesti 13 vuodesta eteenpäin, mutta itse näen sen sopivan erinomaisesti jo sujuvasti lukevalle 10-vuotiaalle. Se saattaisi jopa sopia vähän nuoremmallekin vanhemman kanssa ääneen luettavaksi. Jos lapsi lukee esim. Pottereita, voisi hän ihastua tähänkin.