What do you think?
Rate this book
Jope
Viihteen viimeisen jättiläisen koskettava tarina
Jope Ruonansuun nousu valtakunnan viihdyttäjien ykköskaartiin ei ollut mutkaton.
Kiusatusta kemiläispojasta kasvoi kuitenkin vuosien mittaan yleisön rakastama humoristi, imitaattori ja muusikko. Lahjakkaan kansantaiteilijan matkalle mahtui niin hyvää kuin huonoa tuuria, nuoruuden vastuuttomuutta kuin kokemuksen kartuttamaa ymmärrystä.
Moni kuvitteli tuntevansa Jopen, mutta harva tunsi. Elämänmakuinen teos kertoo herkän taiteilijapersoonan kasvutarinan ja näyttää naurun taakse kätketyt kyyneleet. Vuonna 2020 menehtyneen taiteilijan läheisten lisäksi ääneen pääsevät myös tärkeimmät työtoverit, kuten Pirkka-Pekka Petelius ja Mato Valtonen.
Jope Ruonansuun nousu valtakunnan viihdyttäjien ykköskaartiin ei ollut mutkaton.
Kiusatusta kemiläispojasta kasvoi kuitenkin vuosien mittaan yleisön rakastama humoristi, imitaattori ja muusikko. Lahjakkaan kansantaiteilijan matkalle mahtui niin hyvää kuin huonoa tuuria, nuoruuden vastuuttomuutta kuin kokemuksen kartuttamaa ymmärrystä.
Moni kuvitteli tuntevansa Jopen, mutta harva tunsi. Elämänmakuinen teos kertoo herkän taiteilijapersoonan kasvutarinan ja näyttää naurun taakse kätketyt kyyneleet. Vuonna 2020 menehtyneen taiteilijan läheisten lisäksi ääneen pääsevät myös tärkeimmät työtoverit, kuten Pirkka-Pekka Petelius ja Mato Valtonen.
483 pages, Hardcover
Published August 13, 2025
4 people are currently reading
16 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 4 of 4 reviews
September 21, 2025
"Noihin aikoihin vinyyli- ja cd-levyjen kansiin oli tapana lätkiä kirkkaanvärisiä tarroja sen jälkeen, kun jokin pitkäsoiton kappaleista oli alkanut soida hyvin radiossa. ... Kun Maran aamujumppa oli pieruosuutta vaille valmis, päivä oli jo pitkällä ja koko sakki äänittäjää myöten sopivassa hönössä. Se oli niitä hetkiä, kun ilma sakenee toinen toistaan vastuuttomammista ideoista. Katri Helena oli tullut Jopen ja Reposen tutuksi Jopen videokoulun julkkisvieraana, ja kaverit saivat päähänsä, että soitetaan näistä asemista Katri Helenalle ja pyydetään laulajatar studiolle pieraisemaan mikrofoniin. Siitä saataisiin tulevalle levylle pomminvarmaksi vetonaulaksi kirkuvankeltainen tarra, jossa lukisi: Sisältää Katri Helenan aidon pierun.
Laulajattaren numeroa oltiin jo pyörittelemässä, kun valpas taustalaulajatar Stiina eli Tyyne Hot sai kaveruksilta puhelimen pois.
- Ette hitossa lähde Katri Helenalle tuommoisia soittelemaan!"
"Jopen levyjen tekemisien metodi jatkui kesään 1995 asti vakiona. Asikaisen studiossa joku saattoi esimerkiksi vinkata, että Kurvissa on avattu uusi shottibaari.
- Hei, siellä tehään oikeesti neljääkymmentä erilaista shottia. Mennäänkäs testimielessä juomaan ne kaikki!"
Vuoden 53. kirjani on elämäkerta Jorma Olavi Ruonansuusta (15.4.1964 - 18.7.2020) eli Tommi Saarelan kirjoittaman kirja nimeltä Jope.
Saarela kertoo alussa, että ei kirjoita kirjaa kronologisessa järjestyksessä, vaan "päätyi tässä kirjassa siivuttamaan sisältöä ajan rinnalla myös niin, että ankkuroi sitä tiettyihin aihepiireihin."
Minusta tämä käsittelytapa ei oikein toimi. Välillä asioihin tulee paljon toistoa, toisinaan taas on vaikea muistaa, että mikäs aikakausi nyt oli menossa ja mitä Jope oli juuri tätä asiaa ennen tehnyt.
Haastateltavia ja lähteitä on toki paljon, mutta silti tuntuu, että käsittely jää hieman pinnalliseksi. Esimerkiksi Jopelta itseltään ei loppujen lopuksi ole kovin paljoa suoria lainauksia, vaikka lähdemateriaalia varmasti olisi ollut. Kirjoittaja Saarelahan ei koskaan Jopea tavannut eikä ollut varsinainen fani, mutta Saarelan tapaan luen tämän eduksi, koska kuten Saarelankin toteaa, kohdetta on helpompi katsoa ulkoapäin, kun ei ole kuulunut tämän sisäpiiriin.
Ihan kelpo teos kenties suomalaisen yhtenäiskulttuurin viimeisestä kansantaiteilijasta (tätäkin kirjassa toistellaan useamman kerran). Teos lupailee kertoa herkän taiteilijapersoonan kasvutarinan, mutta hieman vaisuksi sekin jää. Ja jokin, jota en osaa sanoiksi pukea, vaivaa minua myös kirjoittajan kirjoitustyylissä.
Hauskoja tarinoita kerrotaam ja tietysti myös Jopen herkästä puolesta ja halusta olla "oikea taitelija", jonka eliittikin hyväksyisi. Myös Jopen sairaudet ja alkoholismi sekä holtiton rahankäyttö käydään läpi asiaankuuluvaisen objektiivisesti.
Ilmeisesti Jope on seurannut myös Gösta Sundqvistin tekemisiä, vaikka tätä ei kirjassa mainitakaan. Nimittäin yksi Jopen 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kertoma "vitsi" on kuultu Göstan muistaakseni isännöitsijä Granströmin suuhun kirjoittamana.
Kyllähän osa Jopen perinnöstä varmasti tulee säilymään pitkään. Löysin YouTubesta sekä Elvis-osasto että Washington Bar -radiohupailuja, joihin aion tutustua. Ja itse kuulun vielä siihen sukupolveen, joka tunnistaa Jopen imitoimat henkilöt.
Teoksen lopussa muutamat henkilöt muistelevat Jopea enemmän omin sanoin ja mm. sen kaltaista tekstiä olisi kaivannut muuallekin kirjaan lisää. Olisin myös kaivannut vähän enemmän eri aikakausien analysointia ja aikalaiskommentteja, vaikkapa siltä eliitiltä, joka ei Jopen huumorille syttynyt.
Arvioksi 3,4/5
Tommi Saarela: Jope. 2025.
Laulajattaren numeroa oltiin jo pyörittelemässä, kun valpas taustalaulajatar Stiina eli Tyyne Hot sai kaveruksilta puhelimen pois.
- Ette hitossa lähde Katri Helenalle tuommoisia soittelemaan!"
"Jopen levyjen tekemisien metodi jatkui kesään 1995 asti vakiona. Asikaisen studiossa joku saattoi esimerkiksi vinkata, että Kurvissa on avattu uusi shottibaari.
- Hei, siellä tehään oikeesti neljääkymmentä erilaista shottia. Mennäänkäs testimielessä juomaan ne kaikki!"
Vuoden 53. kirjani on elämäkerta Jorma Olavi Ruonansuusta (15.4.1964 - 18.7.2020) eli Tommi Saarelan kirjoittaman kirja nimeltä Jope.
Saarela kertoo alussa, että ei kirjoita kirjaa kronologisessa järjestyksessä, vaan "päätyi tässä kirjassa siivuttamaan sisältöä ajan rinnalla myös niin, että ankkuroi sitä tiettyihin aihepiireihin."
Minusta tämä käsittelytapa ei oikein toimi. Välillä asioihin tulee paljon toistoa, toisinaan taas on vaikea muistaa, että mikäs aikakausi nyt oli menossa ja mitä Jope oli juuri tätä asiaa ennen tehnyt.
Haastateltavia ja lähteitä on toki paljon, mutta silti tuntuu, että käsittely jää hieman pinnalliseksi. Esimerkiksi Jopelta itseltään ei loppujen lopuksi ole kovin paljoa suoria lainauksia, vaikka lähdemateriaalia varmasti olisi ollut. Kirjoittaja Saarelahan ei koskaan Jopea tavannut eikä ollut varsinainen fani, mutta Saarelan tapaan luen tämän eduksi, koska kuten Saarelankin toteaa, kohdetta on helpompi katsoa ulkoapäin, kun ei ole kuulunut tämän sisäpiiriin.
Ihan kelpo teos kenties suomalaisen yhtenäiskulttuurin viimeisestä kansantaiteilijasta (tätäkin kirjassa toistellaan useamman kerran). Teos lupailee kertoa herkän taiteilijapersoonan kasvutarinan, mutta hieman vaisuksi sekin jää. Ja jokin, jota en osaa sanoiksi pukea, vaivaa minua myös kirjoittajan kirjoitustyylissä.
Hauskoja tarinoita kerrotaam ja tietysti myös Jopen herkästä puolesta ja halusta olla "oikea taitelija", jonka eliittikin hyväksyisi. Myös Jopen sairaudet ja alkoholismi sekä holtiton rahankäyttö käydään läpi asiaankuuluvaisen objektiivisesti.
Ilmeisesti Jope on seurannut myös Gösta Sundqvistin tekemisiä, vaikka tätä ei kirjassa mainitakaan. Nimittäin yksi Jopen 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kertoma "vitsi" on kuultu Göstan muistaakseni isännöitsijä Granströmin suuhun kirjoittamana.
Kyllähän osa Jopen perinnöstä varmasti tulee säilymään pitkään. Löysin YouTubesta sekä Elvis-osasto että Washington Bar -radiohupailuja, joihin aion tutustua. Ja itse kuulun vielä siihen sukupolveen, joka tunnistaa Jopen imitoimat henkilöt.
Teoksen lopussa muutamat henkilöt muistelevat Jopea enemmän omin sanoin ja mm. sen kaltaista tekstiä olisi kaivannut muuallekin kirjaan lisää. Olisin myös kaivannut vähän enemmän eri aikakausien analysointia ja aikalaiskommentteja, vaikkapa siltä eliitiltä, joka ei Jopen huumorille syttynyt.
Arvioksi 3,4/5
Tommi Saarela: Jope. 2025.
October 7, 2025
Harvinaista kyllä, kirja parani loppua kohti, kun valotettiin aikoja, jolloin Jope ei enää ollut niin paljoa päivittäisjulkisuudessa. Kokonaisuutena kuitenkin teoksen informaatiosisältö jäi varsin köykäiseksi: sivumäärällisesti näin laajan teoksen olisi odottanut tuovan myös uutta tietoa Jopesta pelkän olemassa olevan tiedon yhteen kokoamisen lisäksi (lopussa siis tuli vähän uuttakin tietoa).
Teoksen rakenne oli minusta hieman epälooginen, vaikka ymmärrän temaattisen käsittelyn tiukan kronologian sijaan. Silti tässä toteutuksessa oli poukkoilua ja toistoakin.
Erityisesti toisteisuuden tunnelmaa toi, että kirjoittaja oli käytännössä litteroinut Youtubesta löytyviä haastatteluja, dokumentteja ja mm. sketsejä ja sisällyttänyt niitä teokseen runsain mitoin. Vaikka kyse ei ole tutkimuksesta, niin minusta ei ole hyväksyttävää, että näihin lähteisiin ei ollut mitenkään viitattu. Samalla tavoin oli hyödynnetty haastatteluja yhdistämättä niitä puhujaan, jolloin saattoi hämärtyä, kenen käsityksiin teksti perustui.
Kolme tähteä tulee oikeastaan lähinnä siitä, että itse kirjan kohde on niin kiinnostava. Mutta itse olisin kaivannut mm. enemmän kontekstia avaavaa näkökulmaa ja pientä pohdintaa esim siitä, miten Jope suhteutuu naapurikylästä eli Tervolasta ponnistaneeseen Arto Paasilinnaan. Eittämättä hieman samanlaista yhteiskunnallista tarvetta täyttivät, vaikka kulttuurin eri aloilla.
Kirjoittaja voisi halutessaan ottaa oppia tuoreehkosta Tony Halme -elämäkerrasta sen osalta, miten kaikkien tuntemasta kohteesta voi kaivaa esille myös uusia lähdeaineistoja ja tietoja. Jopestakin tällaista olisi varmasti löytynyt, jos olisi halunnut etsiä, eikä tyytyä vain jo muutenkin yleisesti tunnettuihin tietoihin ja näkökulmaan (jotka ovat käyneet kootusti ilmi mm. tv-dokumenteista ja dokumenttielokuvasta).
Teoksen rakenne oli minusta hieman epälooginen, vaikka ymmärrän temaattisen käsittelyn tiukan kronologian sijaan. Silti tässä toteutuksessa oli poukkoilua ja toistoakin.
Erityisesti toisteisuuden tunnelmaa toi, että kirjoittaja oli käytännössä litteroinut Youtubesta löytyviä haastatteluja, dokumentteja ja mm. sketsejä ja sisällyttänyt niitä teokseen runsain mitoin. Vaikka kyse ei ole tutkimuksesta, niin minusta ei ole hyväksyttävää, että näihin lähteisiin ei ollut mitenkään viitattu. Samalla tavoin oli hyödynnetty haastatteluja yhdistämättä niitä puhujaan, jolloin saattoi hämärtyä, kenen käsityksiin teksti perustui.
Kolme tähteä tulee oikeastaan lähinnä siitä, että itse kirjan kohde on niin kiinnostava. Mutta itse olisin kaivannut mm. enemmän kontekstia avaavaa näkökulmaa ja pientä pohdintaa esim siitä, miten Jope suhteutuu naapurikylästä eli Tervolasta ponnistaneeseen Arto Paasilinnaan. Eittämättä hieman samanlaista yhteiskunnallista tarvetta täyttivät, vaikka kulttuurin eri aloilla.
Kirjoittaja voisi halutessaan ottaa oppia tuoreehkosta Tony Halme -elämäkerrasta sen osalta, miten kaikkien tuntemasta kohteesta voi kaivaa esille myös uusia lähdeaineistoja ja tietoja. Jopestakin tällaista olisi varmasti löytynyt, jos olisi halunnut etsiä, eikä tyytyä vain jo muutenkin yleisesti tunnettuihin tietoihin ja näkökulmaan (jotka ovat käyneet kootusti ilmi mm. tv-dokumenteista ja dokumenttielokuvasta).
October 25, 2025
Jopen tarina kiinnosti ja odotin kirjalta paljon, mutta se tuotti valitettavasti pettymyksen. Rakenne oli rönsyilevä, eikä punainen lanka oikein pysynyt kasassa. Tuntui, että kirja poukkoili kirjailijan omien mieltymysten mukaan yhdestä ajanjaksosta ja aihepiiristä toiseen. Toki kansien väliin mahtui paljon kiinnostavia seikkoja sankarin elämästä, vaiettuja ja ehkä häpeällisiäkin. Harmi sinänsä, että kirja oli kirjoitettu Jopen kuoleman jälkeen, eikä tämä itse päässyt enää vaikuttamaan sen sisältöön.
December 25, 2025
Kirjana 3*, tarinana 4*. Jope diggarille ehdoton luettava, hauskoja tarinoita ja kaskuja alusta loppuun. Muuten aika kaukana ehkä totuudesta ja voikin lukea eniten sellaisena fiktiota ja faktaa yhdistelevänä pakettina.
Displaying 1 - 4 of 4 reviews