Lauran parantumattomasti sairas ystävä Peter on tehnyt päätöksen palata Kuunsirppikaupunkiin kuolemaan. Tieto ystävän kuolinpäätöksestä saa Lauran avioliiton horjumaan, ja työ kuvataiteilijana käy mahdottomaksi Lauran kadottaessa värit. Samaan aikaan Peter haluaa vimmaisesti saattaa päätökseen elämäntyönsä merien vieraslajeja tutkivana toimittajana.
Elämä on rajallinen. Unet ja muistot uivat sinisissä syvyyksissä, mutta auringossa on elämän kaikki värit. Kykeneekö Laura enää koskaan tavoittamaan niitä?
Auringonkuori on koskettava yhdenpäivänromaani ystävyydestä, vimmaisen elämänhalun loppumisesta ja armokuolemasta. Se kuvaa myös suojakuoria, joilla päällystämme itsemme, ja kuinka ne murtuvat viimeistään silloin, kun jäljellä on enää hetki elämää.
Tää on ihan erilainen kirja kuin minkä tyylisiä yleensä luen, ja tuskin olisin hoksannut tähän tarttua ellen olisi rakastanut sarjan aiempaa “osaa” eli Sydänmerta yli kaiken. Vaikka Auringonkuoren voi lukea tietämättä Sydänmerestä mitään, niin se toi tähän kuitenkin ehdottomasti lisää syvyyttä, varsinkin sitten kun tietty hahmo astui kuvioihin.
Mut siis ah miten hyvä tämä Auringonkuorikin oli, vaikka tarina oli todella erilainen. Ihanaa että keskiössä oli tällaisille kirjoille tyypillisen romanttisen suhteen sijaan ystävyys, ja siis ihan aito semmoinen eikä mitään yllätys-romanttis-tunteita tullut mistään sotkemaan kuvioita. Kun siis tämä ystävyys tapahtui tässä naisen ja miehen välillä (ja eihän miehet ja naiset VOI olla vaan kavereita siis kamoon). Hahmot oli kirjoitettu todella hyvin, aidonoloisiksi virheitä tekeviksi ihmisiksi joiden elämää oli ilo (ja suru) päästä seuraamaan. Kirjoitustyyli oli myös ihastuttavan maalailevaa ja sanallinen värien käyttö aivan huippulaatua. Tää on enemmän fiilistelykirja kuin juonikirja, ja kutsunkin kaikki teidät fiilistelemään tätä kirjaa ja sen kauniita sanoja, heti.
Kaunis ja surullinen yhdenpäivänromaani ystävyydestä, taiteesta, merestä, elämästä ja kuolemasta. Parhaat ystävykset viettävät viimeistä päivää yhdessä ennen toisen kuolemaa.
Pidin erityisesti kirjan värikuvauksista ja siitä, miten värit liittyvät kaikkeen päähenkilön elämässä. Päähenkilö tuntuu olevan jonkinasteinen synesteetikko: hän näkee erilaiset asiat väreinä, ja esimerkiksi jokaisella ihmisellä on oma värinsä. Värit hallitsevat muutenkin hänen kuvataiteilijan elämäänsä.
En olisi tullut tarttuneeksi tähän, ellen olisi kuullut tämän olevan Sydänmeren eräänlainen sisarteos. Tämä ei häikäissyt ihan samalla tavalla kuin Sydänmeri, mutta tämäkin on kiehtova ja viehättävä omalla tavallaan. Tässä on myös tavattoman kaunis kansi.
Anteeksi niille kaikille kanssamatkustajille, joita vaivaannutin itkemällä tälle kirjalle kahdessa eri junassa. Olenhan sillä tavalla masokisti, että rakastan tämänkaltaisia surullisia kirjoja yli kaiken.
Luin sattumalta kaksi kuolemaa käsittelevää kirjaa perätysten: Jon Fossen Aamu ja ilta sekä tämän Anni Kuu Nupposen Auringonkuori. Vaikka molemmat sijoittuvat meren rannalle, eroja on yhteisestä aiheesta huolimatta enemmän kuin yhtäläisyyksiä, ollaanhan Fossen kirjassa vanhuksia vaatimattomalla kalastajasaarella ja Nupposen kirjassa nelikymppisiä Nizzan kaduilla ja kahviloissa 2050-luvulla. Olennaisin asia oli silti sama: rajan toiselle puolelle saattoi rakas ystävä.
Auringonkuori sijoittuu samaan tulevaisuuden maailmaan, kuin Nupposen edellinen romaani, Sydänmeri. Ollaan Välimeren rannalla, ja merensuojelun teemat ovat tärkeitä. Vallanvaihto vuonna 2038 on tuonut järjen päätöksentekoon, ja vieraslajien leviämistä lukuunottamatta akuutit yhteiskunnan ja ympäristön ongelmat on ratkaistu. Sydänmeren merenvartijat piipahtavat kuvissa, ja päähenkilö Laura on tietämättään meren koskettama. Teemoina kipu ja aktiivinen kuolema ovat jälleen keskiössä, kuten myös ystävyys kantavana voimana. Sisarteoksia siis.
Auringonkuori on yhdenpäivänromaani Laurasta ja Peteristä, parhaista ystävyksistä kahdenkymmennen vuoden takaa, jotka kohtaavat viimeistä kertaa. Koko elämänsä kipua ja vaivoja aiheuttavan sairauden kanssa elänyt Peter on käyttänyt loppuun lääketieteen tarjoamat konstit, ja tälle illalle on varattu niistä viimeinen: eutanasia. Ystävyksillä on siis edessään viimeinen päivä yhdessä: Peterille viimeinen tilaisuus nauttia elämästä, Lauralle luoda uusia muistoja ystävästä, jota kohta ei enää ole. Ole siinä sitten itkemättä.
Itse tarina on varsin rauhallinen ja arkinen. Elämä on ollut murheineen ja vastoinkäymisineenkin melko tasaista. Mielenkiintoisinta kerronnassa on Lauran taiteilijan katse. Hän kokee värit hyvin voimakkaasti ja näkee niitä sielläkin, missä niitä yleensä ei nähdä, kuten ihmisissä. Värisävyjen tarkat ja erikoiset nimet toivat mieleen Maylis de Kerangalin kirjan Maailma käden ulottuvilla, joka myös luotaa syvälle taiteilija työhön. Tällaista katsetta on aina mielenkiintoista seurata.
Mitä tulee kirjan pääteemoihin, eutanasiaan ja kuolemaan. Ne ovat niin herkkiä ja henkilökohtaisia teemoja, etten halua niitä kauheasti analysoida. Jokainen kokee ne tavallaan, ja se lienee ihan oikein. Se että eutanasian pitäisi olla tietyin ehdoin sallittua ei pitäisi olla kiistan aihe. Käsittääkseni enemmistö suomalaisista on tätä mieltä, ja keskustelun pitäisikin koskea enää niitä ehtoja. Nupponen ohittaa nämä kysymykset samoin kuin muutkin tässä utopiassa ratkaistut ongelmat yksityiskohtiin syventymättä. Fokuksessa onkin tarkkojen ratkaisumallien sijaan se, miltä elämä näyttää, kun vaikeat ratkaisut on tehty. Itse kyllä toivoisin ongelmien tarkempaa käsittelyä niiden sivuuttamisen sijaan, mutta kenties näin meissä herätellään motivaatiota tehdä ne vaaditut vaikeat valinnat voivottelun sijaan.