Tummissa sävyissä hehkuva tarina elämästä, kuolemasta ja raskaista sävelistä.
Vaimonsa menettänyt tunnettu kuvataiteilija Konrad vetäytyy yksinäisyyteen ikimetsän keskelle luomaan viimeistä teostaan. Toisaalla yläkouluikäinen Ylva on kokenut suuren tragedian ja etsii sielunkumppaniaan äärimetalliin viehtyneestä nuorukaisesta. Löytävätkö he synkimmän surun keskeltä tiensä sisäiseen rauhaan?
Maagisen realismin sävyttämä, näyttävästi kuvitettu romaani vie lukijansa 1980-luvun lopun Norjaan eikä pelkää katsoa pimeyttä silmiin.
Marko Annalan uusin teos Ylva kertoi tarinan Ylvasta, Morkista ja Konradista. Kirjan päähenkilö oli 14-vuotias Ylva, joka kipuili oman nuoruutensa ja isän kuoleman aiheuttaman surun ja ikävän välimaastossa. Sitten hän tapasi kiinnostavan pojan, Morkin, joka lauloi bändissä raskasta hevimusiikkia. Mork toi Ylvan elämään synkkiä ajatuksia, mutta samalla niitä nuoruuden herkkiä ajatuksia.
Kirjan toinen kertoja oli vaimonsa kuolemaa sureva taidemaalari. Konrad pakeni suruaan ja ahdistustaan syvälle metsään, jossa oli perinnöksi saatu vanha mökki. Pian Konrad huomasi lähistöllä liikkuvan suden, joka vaikutti olevan kiinnostunut siitä, mitä hän teki.
Konrad sai mökilleen vieraaksi Ylvan ja Monkin. Jotain tapahtui vierailun aikana. Kukaan kolmikosta ei kuitenkaan ollut tyytyväinen vierailun tapahtumiin. Varsinkin Monk oli odottanut valtavan paljon kyseiseltä kohtaamiselta kuuluisan taiteilijan kanssa, jota ihaili suunnattomasti. Pettymys oli siis todella suuri ja se johti lopulta ikäviin tapahtumiin.
Marko Annalan Ylva teoksen tarina kietoutui metallimusiikin, taiteen ja luonnon teemoihin.
Rankka tarina elämästä ja kuolemasta ja kaikesta siltä väliltä. Itse tuon tapahtuma-ajan samanikäisenä kuin Ylva ja kumppanit kokeneena voi nyökytellä päätään "niinhän se tosiaan meni nuo ajat" ja nyt sen ikäisten murrosikäisten isänä voi ajatella, että "niinhän se tosiaan menee nämäkin ajat" ja nykyään Konradin ikäisenä voi samaistua hänen ajatusmaailmaansa, vaikka meillä ei juuri mitään yhteistä olekaan. Ja se mökkipaikka!! Se metsä!! Miten upeasti kuvailtu paikka kirjailijalta, joka ei omien sanojensa mukaan halua mennä metsään lainkaan!! Jokaisen luvun alussa olleet kuvat, tekijöinään Iita ja Petri, olivat erinomaiset ja luvut luettuaan tuli palattua niihin ja tutkittua uudelleen kerran jos toisenkin.
Ehdottomasti onnistunein kirja Annalalta tähän mennessä. Kokonaisuus oli ehjä ja limittäin kulkevat kaksi tarinaa henkilöhahmoineen toimivia.
Niin hassulta kuin se ehkä kuulostaakin, tykkäsin erityisesti elämänhalun puuttumisen tunnelmasta, kuoleman, luopumisen ja menetyksen eri ilmenemismuodoista ja noiden teemojen käsittelystä eri hahmojen kautta. Hienoja ajatuksia niistä, kuten Annalan biiseissäkin toki on. Tarinassa oli sopivasti mukana myös hyvää huumoria, joka toi kaivattua keveyttä ja naurahduksia raskaampien hetkien vastapainoksi.
Myös kuvitus erityisesti kannen sekä synkeiden metsämaisemien osalta oli vaikuttavaa ja vaati aina tarkempaa syynäystä ennen kuin tarinan lukemista saattoi jatkaa. Se teki tästä perinteisempää lukukokemusta monipuolisemman taide-elämyksen.
Vaivattomasti soljuvaa tekstiä, jota varjostaa painava pimeys ja suru. Kirja käsittelee monipuolisesti menetystä ja itsensä uudelleen löytämistä. Käänsin henkeä pidättäen sivuja samalla toivoen parasta, mutta peläten pahinta.
Tartuin kirjaan kansikuvan perusteella. Petri Ala-Maunus on ehdoton suosikki maalaaja Suomesta ja halusin omistaa tämän kauniin teoksen. Kirjan sisältö henki kauniilla luontokuvauksellaan Ala-Maunuksen maalauksien tunnelmaa ja sivuilta löytyvät kuvitukset nivoutuivat kauniisti täydentämään sanojen maalaamaa maisemaa.
Kaunis ja synkkä kertomus elämästä ja kuolemasta, rakkaudesta ja ikävästä, sisäisestä synkkyydestä, taiteesta ja taiteilijuudesta. Kaksi nuorta, yksi erakko ja susi.
Annala kuvaa sydäntäsärkevän onnistuneesti kuolemaa ja ahdistusta, mutta myös elämän ja luonnon kauneutta. Myös teinitytön elämä ja mielenmaisema on osuvasti kuvattu.
Kirjan kaksi kertojahahmoa ovat molemmat kirjoitettu upeasti. Tarkat kohtausten kuvailut lisäävät kirjan synkinpimien hetkien tehoa. Viimeisiä lukuja luettaessa tunsin vahvasti ahdistusta ja pelkoa. Tarina jäi mietityttämään vielä pitkään kirjan luettua.
Eipä ole hetkeen saanut kirja minua itkemään samalla tavalla kuin Ylvan viimeiset sivut. Riipaisevan ja tuskaisen kaunista kuvailua kuoleman keskuudesta.