What do you think?
Rate this book
Antiliikkuja - Miten liikunnan vihaaja yritti oppia liikkumaan
Tietokirjailija, toimittaja Laura Pörstin omakohtaisessa esseekirjassa liikunnan vastenmieliseksi kokeva perheenäiti aloittaa projektin: hän haluaa kuntoilun osaksi elämäänsä päästäkseen jälleen kosketuksiin kehonsa kanssa. Se ei ole helppoa. Liikuntaan liittyy lukuisia hiljaisia normeja ja yhteiskunnallisia ihanteita.
Erilainen liikuntakirja herättelee ja ravistelee lukijaa niin juoksumatolla kuin sohvannurkassa.
Erilainen liikuntakirja herättelee ja ravistelee lukijaa niin juoksumatolla kuin sohvannurkassa.
303 pages, Hardcover
Published August 6, 2025
4 people are currently reading
50 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 10 of 10 reviews
August 16, 2025
Harvoin annan tietokirjalle viittä tähteä, mutta harvoin mikään kirja on resonoinut näin vahvasti ja näin pitkään omaa olemistani. Laura Pörstin Antiliikkuja sattui silmiini lukuaikapalvelun uutuuksissa, ja pari ensimmäistä lukijaa ylisti sitä. Antiliikkuminen ei enää ole mikään ongelmani, mutta identiteettini on vahvasti ei-liikkujan, edelleen, vaikka joogaharrastus on kestänyt 20+ vuotta, voimaharjoittelu yli 10 ja olen ihan ihan aina ulkoillut ja uinut paljon ja mielelläni, ja viimeiset 3 vuotta juossut tavoitteellisesti. En silti pääse siitä koululiikunnan aiheuttamasta ja liikuntaa harrastamattoman nuoruuden ja varhaisaikuisuuden aiheuttamasta tunteesta, että en kuulu liikunnalle, että jotenkin feikkaan ja jonain päivänä jään kiinni siitä, että en ole ”oikea”. Toisaalta olen superkiinnostunut siitä, miten ihmisen tavat ja tottumukset syntyvät, mutta täysin allerginen self-helpille, power of habit -tyyppiselle kirjallisuudelle, ja varon yli kaiken lukemasta mitään ”löydä sisäinen sankarisi”-tyyppistä, koska olen aivan liian altis sellaisille vaikutteille, vertailulle, mittaamiselle ja tavoitteiden asettelulle, jotka sitten vievät kaistaa elämässä oikeasti merkityksellisiltä asioilta.
Mutta onneksi annoin tälle kirjalle mahdollisuuden; antiliikkuja on myös antiselfhelpiä, tai ainakaan se ei edistä kapitalistisia tuottavuuden ja itsensäparantelun tavoitteita. Se johdattaa vuoteen kirjailijan elämässä, jonka aikana hän tutkii lempeästi, tarkasti ja rehellisesti suhdettaan liikuntaan, mutta myös omaa itseään, vaikutteitaan ja valintojaan. Hän tekee sen viisaan humanistin tarkkuudella, teoriat ymmärtäen, mutta ihmiskielellä puhuen. Tarkkanäköisesti hän purkaa omia liikuntaan liittyviä asenteitaan; mistä ne ovat peräisin, mitkä vahvistavat niitä, mikä taas voisi vaikuttaa toisin. Hän miettii liikuntahistoriaansa, omien vanhempiensa vaikutusta, liikkujan tai antiliikkujan identiteetin muodostumista. Herkullisinta kirjassa ovat kohtaukset, joissa hän altistaa itsensä liikkuvien maailmalle; millaista on mennä kuntosalille, ryhmäliikuntaan, uimahalliin, ja mitä mielen sisäisiä ja fyysisiä esteitä täytyy purkaa, että se onnistuisi.
Kirja näyttää myös todella kouriintuntuvasti sen, miten erilaisissa lähtöasemissa olemme sen suhteen, millaiseksi liikuntasuhteemme muodostuu. Hyväntahtoiset terveyden edistäjät, esimerkiksi me lääkärit, lähdemme niin helposti oletuksesta, että toisella on samat voimavarat - fyysiset, psyykkiset, taloudelliset, sosiaaliset - joiden varaan elämänmuutosta voi rakentaa. Ihmettelemme, miksi hyvät neuvomme eivät kanna, vaikka vastaanotolla mitä sovittiin ja kirjattiin hoitosuunnitelmaan. Motivoivan haastattelun keinotkin auttavat vain vähän ja alkuun, jos kavuttavana on ensin kokonainen Tiibetin vuoristo erilaisia esteitä ennen kuntosaliharrastuksen alkua. Ajattelisin, että tämä kirja voisi kuulua jokaisen terveyden edistäjän pakolliseen lukemistoon, ja kuntosali- ym. liikunta-alan yrittäjille aivan ehdoton - siellä, jos missä helposti unohdetaan, millaista on tulla liikkuvien maailmaan, ja millaisin keinoin siirtymää voisi helpottaa.
Nautin kovasti siitä, että kirjoittaja ei lähde ollenkaan tavallisten liikkumiseen liittyvien tavoitteiden kautta - ei mittaa minuutteja, vauhtia, sykettä, palautumista eikä suoritusten määrää tai laatua. Hän lähtee niistä asioista, jotka hänelle itselleen merkitsevät; esteettisyys, nautinto, hiljaisuus, onnistumisen kokemukset, kiireettömyys, paineettomuus. Tämä muutti omaa ajatteluani eniten; olen koko elämäni ollut aivan numeroiden orja, ja seuraan mitä tahansa muuttujaa, joka kertoo minulle olevani parempi; ja näihin numeroihin olen itseäni elämäni aikana kiinnittänyt erinomaisen monilla tavoillani, vaikka se oikeastaan on arvojeni vastaista: minä tiedän varsin hyvin miten tyhmää ja vaarallista vaativuus on, ja haluaisin tavoitella aivan toisenlaisia asioita elämässäni. En silti pääse karvoistani, ja niinpä olen tämänkin aamun aloittanut katsomalla unipisteeni, viikon tehominuutit, jotka uhkaavat jäädä sairastamisen takia normaalia pienemmiksi, päivän treeniehdotuksen, leposykkeen jne. Nyt kuitenkin teen sen tietoisemmin, ja mietin kuumeisesti, voisinko liikuttaa liikuntasuhdettani vielä tietoisemmin lempeämpään suuntaan. Annan kuitenkin itselleni pisteitä siitä, että valitsen lenkkini ja uimiseni aina tai melkein aina estetiikan mukaan, ja saan valtavasti niihin liittyvistä luontoelämyksistä. Mutta toisaalta huomaan entistä selvemmin voimaharjoitteluun liittyvän ongelman; kirkkaat, särisevät valot, kovalla soivan miesmusiikin, ja huomaan miettiväni, miten salin voisi järjestää uudelleen tai eri tavalla, niin että se houkuttelisi myös niitä, joille aistikuormitus on liikaa. Onneksi olen oppinut nauttimaan itse tekemisestä niin paljon, että tämä havaintoni tuskin minua enää salilta poistaa!
Kirjailijan jyrkkää ristiriitaa kulttuuri- ja liikuntaihmisen identiteettien välillä en onneksi tunnista; olen hyvin luontevasti sekä lukija että liikkuja. En tiedä, olisiko asetelma toinen, jos olisin oikea humanisti, tuntuisiko liikkumisidentiteetti silloin vaikeammalta? Mutta lääkäri luontevasti solahtaa kumpaankin; terveellisen elämän vaatimus on itsestäänselvä (ja aivan järkyttävän tiukka; lääkäriporukassa en koskaan tunne itseäni edes arkiliikkujaksi kaikkien triatlonistien, painonnostajien ja muiden huippujen joukosssa), eikä kulttuurin harrastaminen ole ollenkaan kiellettyä. Mutta kaikki on myös suunnattoman etuoikeutettua, lääkärillä on varaa ja mahdollisuuksia kokeilla, ja järjestää arkensa niin, että liikkuminen mahtuu täyteen aikatauluun; päivystämään voi juosta, lomat voi käyttää kilpapyöräillen tai vaeltaen, salille voi mennä pakoon kotona olevaa siivoojaa. Lapsia on varaa ja mahdollisuuksia kuskata harrastuksiin pienestä pitäen.
Vielä yksi teema, joka kirjassa aukeaa kuin varkain, on lapset ja lasten liikkuminen. Kirjailija kuvaa elävästi ja kauniisti omia lapsiaan, erityisesti esikoista, joka vaikuttaa valtavan aktiiviselta ja jatkuvasti liikkuvalta tyypiltä. Äitinä kirjailija pohtii, mikä kaikki on sallittua lapselle, milloin aktiivisuus on söpöä, normaalia ja raameihin mahtuvaa, ja milloin liiallista, häiritsevää. Hän kertoo arkisista tilanteista, joissa lapsi on enemmän kuin ympäristö sulattaa. Teksti on tarkkanäköistä, diagnooseista ja medikalisaatiosta vapaata, älykästä ja terävää. Ja koko ajan lempeää ja rehellistä tavalla, johon harvoin törmää.
Tähän teemaan liittyvää viisasta kirjallisuutta on esim. Mari Rutin ja Gail Newmanin aiemmin tänä vuonna ilmestynyt The Creative Self: Beyond Individualism. Sen pohdinta kohdistuu erityisesti itsen optimoinnin harhaan, johon uusliberaali kapitalistinen talousajattelu meidät huomaamatta pakottaa, ja ohjaa lempeästi luovuuden, leikin ja flown pariin.
Jään odottamaan jatkoa, ja toivon että Pörsti tarttuu uudelleen joko tähän teemaan tai muuhun inhimilliseen, jonka näyttämisen taidon hän ilman muuta erinomaisesti osaa. Ennustan ja toivon tieto-Finlandia -ehdokkuutta.
Mutta onneksi annoin tälle kirjalle mahdollisuuden; antiliikkuja on myös antiselfhelpiä, tai ainakaan se ei edistä kapitalistisia tuottavuuden ja itsensäparantelun tavoitteita. Se johdattaa vuoteen kirjailijan elämässä, jonka aikana hän tutkii lempeästi, tarkasti ja rehellisesti suhdettaan liikuntaan, mutta myös omaa itseään, vaikutteitaan ja valintojaan. Hän tekee sen viisaan humanistin tarkkuudella, teoriat ymmärtäen, mutta ihmiskielellä puhuen. Tarkkanäköisesti hän purkaa omia liikuntaan liittyviä asenteitaan; mistä ne ovat peräisin, mitkä vahvistavat niitä, mikä taas voisi vaikuttaa toisin. Hän miettii liikuntahistoriaansa, omien vanhempiensa vaikutusta, liikkujan tai antiliikkujan identiteetin muodostumista. Herkullisinta kirjassa ovat kohtaukset, joissa hän altistaa itsensä liikkuvien maailmalle; millaista on mennä kuntosalille, ryhmäliikuntaan, uimahalliin, ja mitä mielen sisäisiä ja fyysisiä esteitä täytyy purkaa, että se onnistuisi.
Kirja näyttää myös todella kouriintuntuvasti sen, miten erilaisissa lähtöasemissa olemme sen suhteen, millaiseksi liikuntasuhteemme muodostuu. Hyväntahtoiset terveyden edistäjät, esimerkiksi me lääkärit, lähdemme niin helposti oletuksesta, että toisella on samat voimavarat - fyysiset, psyykkiset, taloudelliset, sosiaaliset - joiden varaan elämänmuutosta voi rakentaa. Ihmettelemme, miksi hyvät neuvomme eivät kanna, vaikka vastaanotolla mitä sovittiin ja kirjattiin hoitosuunnitelmaan. Motivoivan haastattelun keinotkin auttavat vain vähän ja alkuun, jos kavuttavana on ensin kokonainen Tiibetin vuoristo erilaisia esteitä ennen kuntosaliharrastuksen alkua. Ajattelisin, että tämä kirja voisi kuulua jokaisen terveyden edistäjän pakolliseen lukemistoon, ja kuntosali- ym. liikunta-alan yrittäjille aivan ehdoton - siellä, jos missä helposti unohdetaan, millaista on tulla liikkuvien maailmaan, ja millaisin keinoin siirtymää voisi helpottaa.
Nautin kovasti siitä, että kirjoittaja ei lähde ollenkaan tavallisten liikkumiseen liittyvien tavoitteiden kautta - ei mittaa minuutteja, vauhtia, sykettä, palautumista eikä suoritusten määrää tai laatua. Hän lähtee niistä asioista, jotka hänelle itselleen merkitsevät; esteettisyys, nautinto, hiljaisuus, onnistumisen kokemukset, kiireettömyys, paineettomuus. Tämä muutti omaa ajatteluani eniten; olen koko elämäni ollut aivan numeroiden orja, ja seuraan mitä tahansa muuttujaa, joka kertoo minulle olevani parempi; ja näihin numeroihin olen itseäni elämäni aikana kiinnittänyt erinomaisen monilla tavoillani, vaikka se oikeastaan on arvojeni vastaista: minä tiedän varsin hyvin miten tyhmää ja vaarallista vaativuus on, ja haluaisin tavoitella aivan toisenlaisia asioita elämässäni. En silti pääse karvoistani, ja niinpä olen tämänkin aamun aloittanut katsomalla unipisteeni, viikon tehominuutit, jotka uhkaavat jäädä sairastamisen takia normaalia pienemmiksi, päivän treeniehdotuksen, leposykkeen jne. Nyt kuitenkin teen sen tietoisemmin, ja mietin kuumeisesti, voisinko liikuttaa liikuntasuhdettani vielä tietoisemmin lempeämpään suuntaan. Annan kuitenkin itselleni pisteitä siitä, että valitsen lenkkini ja uimiseni aina tai melkein aina estetiikan mukaan, ja saan valtavasti niihin liittyvistä luontoelämyksistä. Mutta toisaalta huomaan entistä selvemmin voimaharjoitteluun liittyvän ongelman; kirkkaat, särisevät valot, kovalla soivan miesmusiikin, ja huomaan miettiväni, miten salin voisi järjestää uudelleen tai eri tavalla, niin että se houkuttelisi myös niitä, joille aistikuormitus on liikaa. Onneksi olen oppinut nauttimaan itse tekemisestä niin paljon, että tämä havaintoni tuskin minua enää salilta poistaa!
Kirjailijan jyrkkää ristiriitaa kulttuuri- ja liikuntaihmisen identiteettien välillä en onneksi tunnista; olen hyvin luontevasti sekä lukija että liikkuja. En tiedä, olisiko asetelma toinen, jos olisin oikea humanisti, tuntuisiko liikkumisidentiteetti silloin vaikeammalta? Mutta lääkäri luontevasti solahtaa kumpaankin; terveellisen elämän vaatimus on itsestäänselvä (ja aivan järkyttävän tiukka; lääkäriporukassa en koskaan tunne itseäni edes arkiliikkujaksi kaikkien triatlonistien, painonnostajien ja muiden huippujen joukosssa), eikä kulttuurin harrastaminen ole ollenkaan kiellettyä. Mutta kaikki on myös suunnattoman etuoikeutettua, lääkärillä on varaa ja mahdollisuuksia kokeilla, ja järjestää arkensa niin, että liikkuminen mahtuu täyteen aikatauluun; päivystämään voi juosta, lomat voi käyttää kilpapyöräillen tai vaeltaen, salille voi mennä pakoon kotona olevaa siivoojaa. Lapsia on varaa ja mahdollisuuksia kuskata harrastuksiin pienestä pitäen.
Vielä yksi teema, joka kirjassa aukeaa kuin varkain, on lapset ja lasten liikkuminen. Kirjailija kuvaa elävästi ja kauniisti omia lapsiaan, erityisesti esikoista, joka vaikuttaa valtavan aktiiviselta ja jatkuvasti liikkuvalta tyypiltä. Äitinä kirjailija pohtii, mikä kaikki on sallittua lapselle, milloin aktiivisuus on söpöä, normaalia ja raameihin mahtuvaa, ja milloin liiallista, häiritsevää. Hän kertoo arkisista tilanteista, joissa lapsi on enemmän kuin ympäristö sulattaa. Teksti on tarkkanäköistä, diagnooseista ja medikalisaatiosta vapaata, älykästä ja terävää. Ja koko ajan lempeää ja rehellistä tavalla, johon harvoin törmää.
Tähän teemaan liittyvää viisasta kirjallisuutta on esim. Mari Rutin ja Gail Newmanin aiemmin tänä vuonna ilmestynyt The Creative Self: Beyond Individualism. Sen pohdinta kohdistuu erityisesti itsen optimoinnin harhaan, johon uusliberaali kapitalistinen talousajattelu meidät huomaamatta pakottaa, ja ohjaa lempeästi luovuuden, leikin ja flown pariin.
Jään odottamaan jatkoa, ja toivon että Pörsti tarttuu uudelleen joko tähän teemaan tai muuhun inhimilliseen, jonka näyttämisen taidon hän ilman muuta erinomaisesti osaa. Ennustan ja toivon tieto-Finlandia -ehdokkuutta.
August 17, 2025
Tämä kirja herätti sekä minussa että monissa kavereissani paljon ajatuksia ja keskusteluja. Sitä voikin suositella lämpimästi, jos oman liikkumisen pohtiminen kiinnostaa. Ja ketäpä ei kiinnostaisi? Liikkuminen, liikuntakokemukset, oma itsetunto liikkujana ja omaan kehoon liittyvät pohdinnot voivat tulla monelle aikuisikään ehtineelle uudestaan akuuteiksi eri syistä.
Kirja minusta hieno ja tarkka introspektio "tutkimusprosessista" jonka Pörsti tekee omaan liikkumiseensa. Siinä on itsekriittisyyttä, pohdiskelevuutta ja kiinnostavia havaintoja.
Minä en ole antiliikkuja, vaan päinvastoin. Vaikka minussa ei ole liikunnallisesti mitään ihmeellistä, olen silti lapsuudesta asti pitänyt kaikenlaisesta liikunnasta. Olen motorisesti aika taitava ja vahva, mutta etenkin minulla on hyvä liikunnallinen itsetunto. Voisi siis luulla, että en löytäisi mitään yhteistä liikuntaa karttavan antiliikkujan kanssa. Mutta päinvastoin, kirjassa on samastuttavaa myös kaltaiselleni tyypille. Samastuttavia asioita ovat esimerkiksi äitikehoon ja lapsiperhearkeen liittyvät asiat sekä kasvatukselliset pohdinnat. Kaikkeen en toki samastu - mutta eihän kirja ole silloin hyvä jos siihen samastuu ja huono jos ei samastu.
Kirjassa pohditaan nykyisen liikuntakulttuurin piirteitä ja ongelmia. Sadan vuoden aikana kasvatustyylit, työelämän realiteetit ja teknologia ovat muuttuneet. Liikunnasta - kuten monesta muustakin asiasta - on tullut yhä enenevissä määrin kaupallista ja identiteettiin liittyvä, usein muusta elämästä "eriytettävä" toiminto. Kehon liikkuminen on muuttunut erilaisiksi harrastuksiksi. 2020-luvulla liikkuminen ei olekaan tasa-arvoista, vaan etenkin vauraus vaikuttaa liikkumismahdollisuuksiin. Vastavirtaan uiminen suorituskeskeisessä, kaupallisessa ja teknistyneessä liikuntakulttuurissa voi vaatia voimia, jos sellainen tekemisen tapa ei houkuttele, eikä ole vihkiytynyt kaikkiin lajikohtaisiin sosiologisiin normeihin.
Me sosiaaliset eläimet olemme kovin tarkkoja tunnistamaan pienetkin ryhmäjäsenyydet, normit ja asenteet, oli sitten kyseessä liikunta tai mikä tahansa muu ilmiö. Mietin kuitenkin kirjaa lukiessa, että tällaisia normeja vastaan voi koittaa taistella. Ei sillä, että se olisi helppoa aina, mutta liiallinen tarttuminen identiteetteihin (todellisiin tai stereotypioihin) ja vallitseviin normeihin voi olla tosi rajoittavaa. Tämän Pörstikin kirjoittaa auki kertoessaan esimerkiksi kuntosalilla käyvästä naisesta, joka ei vastaakaan kuntosali-ihmisen prototyyppiä.
On tietysti ihmisiä, jotka ovat tai ainakin ulospäin näyttävät stereotyyppisiltä jonkin lajin intohimoisilta harrastajilta, mutta on myös niitä, jotka käyvät lenkillä ilman sykemittareita tai useita erilaisia lenkkikenkiä.
Luulisin, että vähän liikkuvat voivat saada kirjasta vertaistukea ja paljon liikkuvat ehkä hyötyvät toisesta näkökulmasta. Minä ainakin tunnistin itsestäni monia asioita, jotka selittävät helppoa ja myönteistä suhtautumista liikuntaan. Jos aiemmin en olisi kauheasti miettinyt, miksi joku nyt ei voisi mennä salille jos häntä se kiinnostaa, niin kirja lisää empaattista katsetta ja ymmärrystä toisenlaisille kokemuksille liikunnasta.
Kirja minusta hieno ja tarkka introspektio "tutkimusprosessista" jonka Pörsti tekee omaan liikkumiseensa. Siinä on itsekriittisyyttä, pohdiskelevuutta ja kiinnostavia havaintoja.
Minä en ole antiliikkuja, vaan päinvastoin. Vaikka minussa ei ole liikunnallisesti mitään ihmeellistä, olen silti lapsuudesta asti pitänyt kaikenlaisesta liikunnasta. Olen motorisesti aika taitava ja vahva, mutta etenkin minulla on hyvä liikunnallinen itsetunto. Voisi siis luulla, että en löytäisi mitään yhteistä liikuntaa karttavan antiliikkujan kanssa. Mutta päinvastoin, kirjassa on samastuttavaa myös kaltaiselleni tyypille. Samastuttavia asioita ovat esimerkiksi äitikehoon ja lapsiperhearkeen liittyvät asiat sekä kasvatukselliset pohdinnat. Kaikkeen en toki samastu - mutta eihän kirja ole silloin hyvä jos siihen samastuu ja huono jos ei samastu.
Kirjassa pohditaan nykyisen liikuntakulttuurin piirteitä ja ongelmia. Sadan vuoden aikana kasvatustyylit, työelämän realiteetit ja teknologia ovat muuttuneet. Liikunnasta - kuten monesta muustakin asiasta - on tullut yhä enenevissä määrin kaupallista ja identiteettiin liittyvä, usein muusta elämästä "eriytettävä" toiminto. Kehon liikkuminen on muuttunut erilaisiksi harrastuksiksi. 2020-luvulla liikkuminen ei olekaan tasa-arvoista, vaan etenkin vauraus vaikuttaa liikkumismahdollisuuksiin. Vastavirtaan uiminen suorituskeskeisessä, kaupallisessa ja teknistyneessä liikuntakulttuurissa voi vaatia voimia, jos sellainen tekemisen tapa ei houkuttele, eikä ole vihkiytynyt kaikkiin lajikohtaisiin sosiologisiin normeihin.
Me sosiaaliset eläimet olemme kovin tarkkoja tunnistamaan pienetkin ryhmäjäsenyydet, normit ja asenteet, oli sitten kyseessä liikunta tai mikä tahansa muu ilmiö. Mietin kuitenkin kirjaa lukiessa, että tällaisia normeja vastaan voi koittaa taistella. Ei sillä, että se olisi helppoa aina, mutta liiallinen tarttuminen identiteetteihin (todellisiin tai stereotypioihin) ja vallitseviin normeihin voi olla tosi rajoittavaa. Tämän Pörstikin kirjoittaa auki kertoessaan esimerkiksi kuntosalilla käyvästä naisesta, joka ei vastaakaan kuntosali-ihmisen prototyyppiä.
On tietysti ihmisiä, jotka ovat tai ainakin ulospäin näyttävät stereotyyppisiltä jonkin lajin intohimoisilta harrastajilta, mutta on myös niitä, jotka käyvät lenkillä ilman sykemittareita tai useita erilaisia lenkkikenkiä.
Luulisin, että vähän liikkuvat voivat saada kirjasta vertaistukea ja paljon liikkuvat ehkä hyötyvät toisesta näkökulmasta. Minä ainakin tunnistin itsestäni monia asioita, jotka selittävät helppoa ja myönteistä suhtautumista liikuntaan. Jos aiemmin en olisi kauheasti miettinyt, miksi joku nyt ei voisi mennä salille jos häntä se kiinnostaa, niin kirja lisää empaattista katsetta ja ymmärrystä toisenlaisille kokemuksille liikunnasta.
August 30, 2025
4 1/2 tähteä
August 21, 2025
Alusta loppuun asti ajatuksia herättävä, koskettava ja samaistuttava lukukokemus. “Esseistinen tietokirja” on kunnianhimoinen formaatti, mutta Pörsti hallitsee sen erinomaisesti. Hän onnistuu sanoittamaan liikuntakulttuurimme, siihen liittyvät normit ja yhteiskunnalliset koukerot tavalla, joka on yhtä aikaa älykäs, lämmin ja terävä. Tämä on genressään poikkeuksellisen moniulotteinen teos.
En ole koskaan ollut varsinainen liikunnanvihaaja, mutta en myöskään ole mahtunut liikunnallisiin normeihin. Samaistumispintaa löytyi runsaasti: koululiikunnan epäonnistumiset veivät minulta varhain “liikunnallisen identiteetin”, enkä ole saanut sitä takaisin, vaikka nykyään liikun 5–7 kertaa viikossa. Nautintoliikkujana, normaalin painoindeksin ylärajoilla, ilman näyttäviä suorituksia en edelleenkään tunnu menevän “läpi” liikkujana.
Pörsti osui täsmälleen tähän kipupisteeseen ja auttoi näkemään, että sillä ei lopulta ole mitään merkitystä. Ja silti ristiriitaisesti vahvistui tunne siitä, ettei identiteetti ehkä koskaan muutu.
Kirjan suurin oivallus on lempeä: liikunta voi löytyä pienistä, arkisista liikkeistä ilman suorittamista tai identiteettipaineita. Se vapauttaa syyllisyydestä ja antaa luvan liikkua omilla ehdoilla. Silti jäin miettimään, miksi koen nyt vielä aiempaa vahvempaa ärtymystä liikuntaan liitetyistä normeista – miksi tuntuu siltä, että pitäisi olla “parempi” liikunnassa? Ehkä juuri siksi, että kirja teki nämä normit näkyväksi. Kun ne on kerran nähnyt, niitä ei voi enää olla huomaamatta.
Suosittelen tätä kirjaa kaikille – niin liikuntaa rakastaville, vihaaville kuin niillekin, jotka eivät tunne mahtuvansa mihinkään lokeroon.
En ole koskaan ollut varsinainen liikunnanvihaaja, mutta en myöskään ole mahtunut liikunnallisiin normeihin. Samaistumispintaa löytyi runsaasti: koululiikunnan epäonnistumiset veivät minulta varhain “liikunnallisen identiteetin”, enkä ole saanut sitä takaisin, vaikka nykyään liikun 5–7 kertaa viikossa. Nautintoliikkujana, normaalin painoindeksin ylärajoilla, ilman näyttäviä suorituksia en edelleenkään tunnu menevän “läpi” liikkujana.
Pörsti osui täsmälleen tähän kipupisteeseen ja auttoi näkemään, että sillä ei lopulta ole mitään merkitystä. Ja silti ristiriitaisesti vahvistui tunne siitä, ettei identiteetti ehkä koskaan muutu.
Kirjan suurin oivallus on lempeä: liikunta voi löytyä pienistä, arkisista liikkeistä ilman suorittamista tai identiteettipaineita. Se vapauttaa syyllisyydestä ja antaa luvan liikkua omilla ehdoilla. Silti jäin miettimään, miksi koen nyt vielä aiempaa vahvempaa ärtymystä liikuntaan liitetyistä normeista – miksi tuntuu siltä, että pitäisi olla “parempi” liikunnassa? Ehkä juuri siksi, että kirja teki nämä normit näkyväksi. Kun ne on kerran nähnyt, niitä ei voi enää olla huomaamatta.
Suosittelen tätä kirjaa kaikille – niin liikuntaa rakastaville, vihaaville kuin niillekin, jotka eivät tunne mahtuvansa mihinkään lokeroon.
October 8, 2025
Pidin tiedekirjamaisista osuuksista, liikunnan ja liikunnallisuuden historiasta, kirjoittajan itsereflektiosta kuulumattomuuden tunteen kanssa.
En pitänyt siitä miten kirjailija jakoi taiteen ja kirjallisuuden harrastuksina niin erilleen liikunnasta. Välillä tuntui jopa että hän pönkitti omaa egoaan sillä että salilla piti lukea Baudelairia (sic) ja uimahallissakin pystyi käymään vain arkkitehtuuria ihailemassa.
Olisin kaivannut kirjailijalta myös oman etuoikeutensa kohtaamista. Hän on omien sanojensa mukaan pitkä, valkoinen, vammaton ja normaalipainoinen nainen. Hänen ongelmansa oli siinä ettei hän halunnut käyttää normaaleja urheiluvaatteita eikä esim. siinä ettei urheiluvaatteita saisi hänen koossaan. Ehkä asiaa olisi voinut laajentaa omaa napaa kauemmaksi; miten liikkuu täyttä työaikaa tekevä vanhempi, miten jollain lailla vammautunut, millaista lihavan on astua liikkumistiloihin? Entä joku joka ei lapsuudessa ole saanut eväitä ja perustaitoja?
Myös koko premissi siitä että kirjoittaja olisi antiliikkuja muuttuu kirjan edetessä koko ajan epäuskottavammaksi; hän on harrastanut nuorena tennistä kilpailullisesti ja kertoo kävelleensä tai pyöräilleensä kaikki alle kymmenen kilometrin matkat vielä ennen lasten saantia ja edelleenkään ei kulje autolla juuri lainkaan.
Toisaalta, kirja on herättänyt paljon ajatuksia ja hyviä keskusteluja ja se lienee ollut tarkoituskin.
En pitänyt siitä miten kirjailija jakoi taiteen ja kirjallisuuden harrastuksina niin erilleen liikunnasta. Välillä tuntui jopa että hän pönkitti omaa egoaan sillä että salilla piti lukea Baudelairia (sic) ja uimahallissakin pystyi käymään vain arkkitehtuuria ihailemassa.
Olisin kaivannut kirjailijalta myös oman etuoikeutensa kohtaamista. Hän on omien sanojensa mukaan pitkä, valkoinen, vammaton ja normaalipainoinen nainen. Hänen ongelmansa oli siinä ettei hän halunnut käyttää normaaleja urheiluvaatteita eikä esim. siinä ettei urheiluvaatteita saisi hänen koossaan. Ehkä asiaa olisi voinut laajentaa omaa napaa kauemmaksi; miten liikkuu täyttä työaikaa tekevä vanhempi, miten jollain lailla vammautunut, millaista lihavan on astua liikkumistiloihin? Entä joku joka ei lapsuudessa ole saanut eväitä ja perustaitoja?
Myös koko premissi siitä että kirjoittaja olisi antiliikkuja muuttuu kirjan edetessä koko ajan epäuskottavammaksi; hän on harrastanut nuorena tennistä kilpailullisesti ja kertoo kävelleensä tai pyöräilleensä kaikki alle kymmenen kilometrin matkat vielä ennen lasten saantia ja edelleenkään ei kulje autolla juuri lainkaan.
Toisaalta, kirja on herättänyt paljon ajatuksia ja hyviä keskusteluja ja se lienee ollut tarkoituskin.
This entire review has been hidden because of spoilers.
September 10, 2025
Hyvä analyysi liikuntaan liittyvästä keskustelusta. Parasta antia oli aikuisiin kohdistuvien terveysliikuntavastimusten rinnastaminen vilkkaan lapsen jatkuvaan liikkumiseen ja ympäristön suhtautumiseen siihen. Herätti ajattelemaan, miksi vain tietynlainen liikunta on ”oikeaa” ja toisenlainen liikkuminen ”väärää”?
Kirja ei kuitenkaan lukukokemuksena oikein iskenyt. Jotenkin suhtautuminen kaikkeen liikuntaan oli niin lähtökohtaisen penseää, ylianalysoivaa ja ylimielistä. Kirjailija kuitenkin tunnusti tämän asenteen hyvin ja analysoi sitäkin. Ehkä vain en oikein istu kohderyhmään. En koe olevani antiliikkuja, mutta en silti myöskään liikunnallinen. Kuten kirjassakin havainnoidaan, se termi tuntuu olevan varattu vain todella spesifillä tavalla liikkuville.
Kirja ei kuitenkaan lukukokemuksena oikein iskenyt. Jotenkin suhtautuminen kaikkeen liikuntaan oli niin lähtökohtaisen penseää, ylianalysoivaa ja ylimielistä. Kirjailija kuitenkin tunnusti tämän asenteen hyvin ja analysoi sitäkin. Ehkä vain en oikein istu kohderyhmään. En koe olevani antiliikkuja, mutta en silti myöskään liikunnallinen. Kuten kirjassakin havainnoidaan, se termi tuntuu olevan varattu vain todella spesifillä tavalla liikkuville.
September 4, 2025
Tylsä, mut luin. Kirjan idea oli kyl mielenkiintoinen. Mut kirjoittaja ei ollut kyl kiinnostunut liikkumisesta oikeesti. Lopus kertoo et sai apurahaa kirjoittamiseen ja niil masseil pysty ostaa kuntosalikortin jne. tutkimusmielessä.
August 26, 2025
🎧
Minä olen ehkä tälle kirjalle hieman väärää kohderyhmää, sillä kirjassa mielestäni paljon puhetta liikunnan haasteista lapsiperhearjessa.
Minä olen ehkä tälle kirjalle hieman väärää kohderyhmää, sillä kirjassa mielestäni paljon puhetta liikunnan haasteista lapsiperhearjessa.
January 1, 2026
Olipas samaistuttava ja ajatuksia herättävä! Lisää ajatuksia ehkä joskus tai sit ei!
October 20, 2025
Taidokkaasti kirjoitettu ja jäsennetty kuvaus liikuntasuhteesta ja siihen liittyvistä yhteiskunnallisista rakenteista. Nautin ja samastuin.
Displaying 1 - 10 of 10 reviews