Milloin saame, suomi ja ruotsi saapuivat nykyisen Suomen alueelle? Millaisia kieliä täällä puhuttiin niitä ennen? Minkälaisia kieliä olivat kantaurali ja kantaindoeurooppa, ja miksi juuri niiden tytärkieliä jutellaan tänä päivänä Helsingissä, Iniössä ja Utsjoella? Miksi suomessa on valtavasti ikivanhoja indoiranilaisia, balttilaisia ja germaanisia lainasanoja? Entä mistä kertoo se, että saamen vanhasta sanastosta yli kolmasosa on alkuperältään tuntematonta?
Suomen, saamen ja ruotsin juuret ulottuvat syvälle menneisyyteen, mutta ennen niitä Suomen alueella kaikui monia muita kieliä - joista osasta ei ole jäänyt meille jälkeäkään. Tiedetoimittaja Topias Haikala haastattelee teoksessaan lukuisia kielitieteilijöitä ja sukeltaa syvälle nykyisen Suomen alueella puhuttujen kielten historiaan.
Mielenkiintoinen teos, joka sisältää hirmuisen määrän tarkasti lähteistettyä asiaa - lähdeviitteitä on vilisemällä ja väliin viittaukset ovat todella perusteellisia. Minkäänlaista edeltävää kokonaisesitystä uralilaisten kielten vaiheista ei ole tätä ennen kirjoitettu, ja kirjoittaja on tehnyt valtavan työn perehtymällä kirjallisiin lähteisiin ja haastattelemalla asiantuntijoita, joiden aikaa ja paneutumista asiaan täytyy myös kiitellä. Kirjaa luki lähes kuin salapoliisikertomusta, niin kiehtovaa on saada selville, miten kielen historiaa tutkitaan etenkin, kun kirjallista materiaalia ei ole. Eivätkä tutkijat ole läheskään yhtä mieltä kaikesta - itse asiassa konsensusta ei vallitse juuri mistään asiasta, ja kaiken tämän kirjoittaja jaksaa selittää kepeällä tyylillään, jota on helppo lukea - mutta asiaa on niin paljon, että kirjalle tekisi oikeutta lukea se hitaasti ja ajatuksella ja pysähtyen välillä pohtimaan - mitä ei oikein kirjastosta lainatun kirjan kanssa ehdi tehdä. Voi olla, että kirja on hankittava omaan (toki jo aivan liian täyteen) kirjahyllyyn.
Historiallinen kielitiede on aina ollut sydäntäni lähellä, ja tämä oli täynnä erittäin mielenkiintoista kielitietoa. Lukuiloa lisäsi entisestään oikein miellyttävä fonttivalinta!