What do you think?
Rate this book
Eksistentialismi: Vapauden filosofia
Filosofia on yksilön tapa hahmottaa ihmisyyttään. Eksistentialismi - vapauden filosofia pohtii ihmisenä olemisen kysymyksiä ja esittelee keskeisten eksistenssifilosofien ajattelua.
Omat lukunsa saavat niin suuntauksen suuri edelläkävijä Søren Kierkegaard kuin modernin eksistenssifilosofian edustajat Karl Jaspers, Martin Heidegger, Jean-Paul Sartre, Albert Camus, Simone de Beauvoir ja Gabriel Marcel.
FM Torsti Lehtinen on maamme johtavia eksistenssifilosofian popularisoijia. Hän on käsitellyt olemassaolon kysymyksiä kaunokirjallisissa teoksissaan, esseissään ja lukuisissa artikkeleissaan.
Omat lukunsa saavat niin suuntauksen suuri edelläkävijä Søren Kierkegaard kuin modernin eksistenssifilosofian edustajat Karl Jaspers, Martin Heidegger, Jean-Paul Sartre, Albert Camus, Simone de Beauvoir ja Gabriel Marcel.
FM Torsti Lehtinen on maamme johtavia eksistenssifilosofian popularisoijia. Hän on käsitellyt olemassaolon kysymyksiä kaunokirjallisissa teoksissaan, esseissään ja lukuisissa artikkeleissaan.
- GenresPhilosophyNonfiction
335 pages, Hardcover
First published January 1, 2002
4 people are currently reading
48 people want to read
About the author
Torsti Lehtinen
34 books5 followersTorsti Lehtinen is a Finnish writer and philosopher. He studied philosophy, theology and literature at the University of Helsinki.
In 1959 he made his first trip abroad, to Copenhagen, a city that became and has remained a foreign focal point for him. The years 1979-1982 he lived in Stockholm before returning to Finland, first to Middle-Finland and then, in 1999, to his native Helsinki.
Since his youth he tried his hand in some 40 different professions, the more serious of which were working as a teacher for the socially handicapped for five years and as a software consultant for Nokia computers for nine years.
In 1982 he published his first novel, Kun päättyy Pitkäsilta (Where ends the Longbridge). With the publication of his second novel, Kuin unta ja varjoa (Like dream and shadow), in 1983, he became a full-time writer. Since then he has written more than 20 works, including novels, aphorisms, poems, essays, plays and non-fiction. He has also edited several books and been a co-writer of around 50 books. Parts of his production have been translated into Danish, Swedish, German, Estonian and Russian. Torsti Lehtinen has also been active as a translator. His translations include the main works of Søren Kierkegaard, as well as works from Swedish and English.
Torsti Lehtinen has taught philosophy and creative writing at many Finnish universities and academic institutions, and has held seminars and given lectures at, amongst others, the universities of Helsinki, Tartu and Reykjavik, and the Nordens folkliga akademi in Gothenburg.
He has been awarded several literature prizes, e.g. The WSOY Literature Award, and he won The National Biennial Championships in Essayism in 1995.
Torsti Lehtinen served on the board of the Middle-Finland Writers’ Association, and, after moving back to Helsinki, was invited to become president of the Helsinki Writers’ Guild in 2003. He also served as vice-president of the Finnish Writers’ Association (2000–2005) and was created an honorary member of The Middle-Finland Writers’ Association in 1995.
In 1959 he made his first trip abroad, to Copenhagen, a city that became and has remained a foreign focal point for him. The years 1979-1982 he lived in Stockholm before returning to Finland, first to Middle-Finland and then, in 1999, to his native Helsinki.
Since his youth he tried his hand in some 40 different professions, the more serious of which were working as a teacher for the socially handicapped for five years and as a software consultant for Nokia computers for nine years.
In 1982 he published his first novel, Kun päättyy Pitkäsilta (Where ends the Longbridge). With the publication of his second novel, Kuin unta ja varjoa (Like dream and shadow), in 1983, he became a full-time writer. Since then he has written more than 20 works, including novels, aphorisms, poems, essays, plays and non-fiction. He has also edited several books and been a co-writer of around 50 books. Parts of his production have been translated into Danish, Swedish, German, Estonian and Russian. Torsti Lehtinen has also been active as a translator. His translations include the main works of Søren Kierkegaard, as well as works from Swedish and English.
Torsti Lehtinen has taught philosophy and creative writing at many Finnish universities and academic institutions, and has held seminars and given lectures at, amongst others, the universities of Helsinki, Tartu and Reykjavik, and the Nordens folkliga akademi in Gothenburg.
He has been awarded several literature prizes, e.g. The WSOY Literature Award, and he won The National Biennial Championships in Essayism in 1995.
Torsti Lehtinen served on the board of the Middle-Finland Writers’ Association, and, after moving back to Helsinki, was invited to become president of the Helsinki Writers’ Guild in 2003. He also served as vice-president of the Finnish Writers’ Association (2000–2005) and was created an honorary member of The Middle-Finland Writers’ Association in 1995.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 4 of 4 reviews
February 9, 2015
Torsti Lehtisen (s. 1942) laaja tuotanto käsittää romaaneja, näytelmiä, runoja ja aforismeja. Hän on toiminut tutkijana ja toimittajana, julkaisten lukuisia artikkeleita ja esseitä lehtiin, sekä taidetta ja estetiikkaa käsitteleviin teoksiin. Hän on tullut tutuksi myös suosittuna esitelmöijänä ja luennoitsijana. Filosofian saralla Lehtinen kuuluu maamme johtavien Kierkegaard -asiantuntijoiden joukkoon. Hän on suomentanut maineikkaan tanskalaisfilosofin keskeisimpiä teoksia ja kirjoittanut aiheesta myös ansiokkaan tutkielman (Søren Kierkegaard, intohimon, ahdistuksen ja huumorin filosofi, Kirjapaja 2002). Søren Kierkegaardia (1813 – 1855) pidetään eksistentialismiksi kutsutun filosofisen suuntauksen suurena edelläkävijänä. Niinpä onkin mahtavaa, että Lehtinen on kirjoittanut aiheesta myös helppolukuisen yleisesityksen.
Torsti Lehtisen Eksistentialismi – vapauden filosofia on hyvä tietopaketti ja johdantoteos ihmisen olemassaoloa käsittelevään filosofiaan. Liikkeelle lähdetään käsiteanalyysista, mitä eksistentialismi on. Kyseessä ei ole helposti rajattavissa oleva filosofian aihealue, vaan ihmisen olemassa olemiseen liittyvä laaja ja ristiriitaisenakin esiintyvä, moninainen aihepiirien kenttä. Lehtinen sanookin, että oikeastaan pitäisi puhua eksistenssifilosofiasta, sillä eksistentialismiksi käsitetään vasta Jean Paul Sartresta (1905 – 1980) lähtevä filosofian suuntaus, joka on paremmin perehtynyt ilmaisemaan filosofisesti olemassaoloon liittyviä kysymyksiä. Ihmisenä olemista on käsitelty filosofian historiassa kuitenkin jo viimeistään Sokrateesta (n.470 – 399 eaa.) lähtien. Esimerkkinä Lehtinen esittelee muun muassa kreikkalaisen koulukunnan, stoalaiset.
Taiteista erityisesti kirjallisuus on käsitellyt ihmisenä olemista alusta lähtien. Kun kyseessä on niinkin vaikeasti määriteltävä asia, on luonnollista olettaa, ettei käytetty kieli pysty kuvaamaan kaikkea. Lehtinen suorittaa jaon kahteen ryhmään: Objektiivista, tieteellistä ja mahdollisimman tarkkaa, analyyttista kieltä hän kutsuu päiväkieleksi, kun taas taiteellinen, vertauskuvallinen ja subjektiivinen kieli on hänelle yökieltä. Kumpaakin on käytetty filosofiassa, mutta Lehtinen korostaa eksistentialismin yhteydessä yökielen ylivertaista merkitystä. Tätä tukevat myös kaunokirjalliset esimerkit, joita hän on ripotellut kirjansa lehdille. Sijansa saavat erityisesti Fedor Dostojevski (1821 – 1881) ja Friedrich Nietzsche (1844 – 1900), joista jälkimmäistä Lehtinen ei jostain syystä käsittele omana lukunaan, vaikka korostaa häntä Kierkegaardin ateistisena vastapelurina ja toisena eksistentialismin esitaistelijana.
Lehtinen jakaa eksistentialismin myös suhteessa uskontoon. Tämä on ymmärrettävää, sillä viimeistään kirkkoisä Augustinuksesta (354 – 430) lähtien länsimaisen ajattelun traditiossa on jouduttu määrittelemään suhde kielelliseen käsitteeseen Jumala. Lehtinen tekee jaon toisaalta uskonnolliseen eksistentialismiin, Kierkegaardin hengenheimolaisiin, ja toisaalta ateistiseen suuntaukseen, joita edustaa muun muassa Sartre. Kirjassa tuodaan esiin myös eksistentialismin subjektiivinen luonne suhteessa etiikkaan. Koska jokainen ihminen käsittää maailman omasta näkökulmastaan, eettinen toiminta ja arvostelmat liukuvat helposti relativismiin. Se on Platonin ajoista ajattelun traditiossa korostetun, filosofiasta johdettujen yleispätevien moraalisääntöjen, vastaista. Lehtinen korostaa etiikan soveltamisen tilannekohtaisuutta. Yleispätevien lakien noudattaminen ei ole aina mahdollista ja viime kädessä ne lepäävät aina subjektin harteilla. Moraalilaki on laki vain, koska olemme päättäneet noudattaa sitä. Ei muuta.
Kirjassa käsitellään eksistentialismin keskeisimmät ajattelijat lyhyine elämäkertoineen, ajattelutapoineen ja kirjallisen tuontannon esittelyineen. Lehtisen käsittelytapa on selkeä ja sopii hyvin aihepiiriin ensimmäistä kertaa tutustuville. Liikkeelle lähdetään ”kristinuskon Sokrateesta”, Kierkegaardista ja tämän näkemyksestä ahdistuksen ja epätoivon keskeisestä merkityksestä ihmisenä olemisessa. Kierkegaardille todelliseksi ihmiseksi tuleminen vaati kristinuskon hyväksymistä sellaisenaan, vailla järjellistä selitystä, niin sanottua sokean uskon hyppyä. Kierkegaardin linjoilla jatkoi saksalainen filosofi ja psykologi Karl Jaspers (1883 – 1969), joka otti ensimmäisenä käyttöön käsitteen eksistenssifilosofia. Jaspers jatkoi esikuvansa linjoilla, julistaen ihmisenä olemisen vaikeutta ilman uskoa johonkin suurempaan. Hän oli kuitenkin luonteeltaan pikemminkin deisti: Kaikenlaiset uskonnolliset rakennelmat ja yritykset tulkita muinaisia tekstifragmentteja eivät häntä kiinnostaneet. Esimerkiksi Jeesuksen merkityksen kristinuskolle Jaspers koki ongelmallisena.
Martin Heideggerin (1889 – 1976) kohdalla eksistentialismi saavuttaa selkeän kulminaatiopisteensä. Fenomenologina aloittanut Heidegger käsitteli olemista vuonna 1928 julkaistussa, vaikeaselkoisessa klassikkoteoksessaan Oleminen ja aika. Hän pohti syvällisesti ihmisenä olemisen ja elämän rajallisuuden välistä suhdetta. Häneltä ovat peräisin käsitykset ihmisestä maailmaan heitettynä ja toisaalta ahdistusta ja huolta kokevana olentona, jonka inhimillisesti kasvaakseen, olisi pystyttävä hyväksymään keskeneräisyytensä ja rajallinen elämänsä. Myöhäistuotannossaan Heidegger keskittyi pohtimaan nopeasti teknologisoituvan maailman ja ihmisen välistä suhdetta. Erityisesti hän oli huolissaan ihmisen olemisen muuttumisesta teknologian orjaksi. Tällaista oman olemassaolonsa hukannutta, ”lörpöttelevää” ihmistä, Heidegger kuvasi kuuluisalla termillään das Man. Heideggerin arvoa ajallemme voi hyvin pohtia esimerkiksi somessa surffaavan, hassuja koiravideolinkkejä klikkaavan ja pikaviestejä näpräävän ihmisen stereotypialla. Olemmeko kadottamassa autenttisuuttamme? Tekeekö nykyteknologia meidät vaillinaisiksi ja tyhmiksi?
Jean-Paul Sartre piti Heideggeria esikuvanaan. Hänen kauttaan Lehtinen esittelee kaksi muutakin ranskalaisen eksistentialismin klassikoa, Albert Camus’n (1913 – 1960) ja Simone de Beauvoirin (1908 – 1986). Vaikka jokaisen lähestymistapa oli erilainen, heitä yhdistää erityisesti kaunokirjallisuuden käyttäminen ihmisenä olemisen kuvauksissa. Sartre korosti muun muassa ihmisen valinnanvapautta ja moraalisten sääntöjen subjektiivista tulkintaa. Hänelle ihminen oli kaikessa tekemisissään jatkuvien valintatilanteiden edessä. Elämänkumppaninsa Simone de Beauvoirin kanssa he kokeilivat teoriaa käytännössä muun muassa hyvin värikkäässä parisuhteessaan, lukemattomine rakastajineen. Kumpaakin yhdisti paitsi ateismi, myös poliittinen suuntautuminen vasemmalle. Sartren eksistentialismi vaikutti varmasti myös de Beauvoirin Toinen sukupuoli -teoksen syntymiseen 1949. Tässä feminismin klassikossa de Beauvoir pohti kysymystä naisena olemisesta, osoittaen kiistattomasti sukupuoliin liittyvien kulttuurillisten ilmiöiden olemassaolon. Kuuluisan lauseen mukaan naiseksi ei synnytä, naiseksi kasvetaan.
Kirjailija Albert Camus on käsitellyt näytelmissään ja romaaneissaan muun muassa ihmiselämän perustavanlaatuista absurdiutta, vieraantumista ja ulkopuolisuutta (Sivullinen, 1942) sekä ihmisissä piilevää kaksinaismoralismia ja syyllistämistä (Putoaminen, 1956). Camus esittää ahdistavan kysymyksen, pystyykö kukaan ihminen elämään elämäänsä rehellisesti, vailla kaksinaamaisuutta. Camus kuului Sartren ystäväpiiriin, mutta tiet erkanivat myöhemmin.
Gabriel Marcel (1889 – 1973) käsitellään viimeisenä ja tähän on syynsä. Häntä voidaan hyvin pitää ensimmäisenä ranskalaisena eksistentialistina, sillä hän oli käsitellyt ihmisenä olemisen kysymyksiä jo ennen Sartrea. Marcel on jäänyt suomalaiselle lukijakunnalle tuntemattomaksi, sillä valitettavasti hänen teoksiaan ei ole suomennettu. Ensimmäisen maailmansodan kokemukset johtivat Marcelin hylkäämään uushegeliläisen abstraktin filosofian ja kääntymään Kierkegaardin kautta subjektiiviseen filosofiaan. Elämä herättää filosofiset kysymykset. Näitä Marcelille olivat erityisesti ruumiillisuus, tilanteissa toimiminen ja ihmisten välinen dialogi. Filosofian keskipisteenä, toivon herättäjänä, Marcelilla toimi Jumala. Lehtisen mukaan Marcel käy esimerkistä siinä, että vapaa-ajattelija voi olla myös tunnustuksellinen kristitty.
Torsti Lehtisen edellä mainitun ansiokkaan Kiergegraad -tutkielman että nyt käsitellyn Eksistentialismi – vapauden filosofia -yleisesityksen on alkujaan julkaissut Kirjapaja. Kummankin teoksen painos on ollut loppuunmyyty jo pidemmän aikaa. Niinpä toisen kustantamon, sarjakuviin erikoistuneen Arktisen Banaanin, päätös ottaa teoksista uusintapainokset palvelee laajemmin suomalaista lukijakuntaa.
Torsti Lehtisen Eksistentialismi – vapauden filosofia on hyvä tietopaketti ja johdantoteos ihmisen olemassaoloa käsittelevään filosofiaan. Liikkeelle lähdetään käsiteanalyysista, mitä eksistentialismi on. Kyseessä ei ole helposti rajattavissa oleva filosofian aihealue, vaan ihmisen olemassa olemiseen liittyvä laaja ja ristiriitaisenakin esiintyvä, moninainen aihepiirien kenttä. Lehtinen sanookin, että oikeastaan pitäisi puhua eksistenssifilosofiasta, sillä eksistentialismiksi käsitetään vasta Jean Paul Sartresta (1905 – 1980) lähtevä filosofian suuntaus, joka on paremmin perehtynyt ilmaisemaan filosofisesti olemassaoloon liittyviä kysymyksiä. Ihmisenä olemista on käsitelty filosofian historiassa kuitenkin jo viimeistään Sokrateesta (n.470 – 399 eaa.) lähtien. Esimerkkinä Lehtinen esittelee muun muassa kreikkalaisen koulukunnan, stoalaiset.
Taiteista erityisesti kirjallisuus on käsitellyt ihmisenä olemista alusta lähtien. Kun kyseessä on niinkin vaikeasti määriteltävä asia, on luonnollista olettaa, ettei käytetty kieli pysty kuvaamaan kaikkea. Lehtinen suorittaa jaon kahteen ryhmään: Objektiivista, tieteellistä ja mahdollisimman tarkkaa, analyyttista kieltä hän kutsuu päiväkieleksi, kun taas taiteellinen, vertauskuvallinen ja subjektiivinen kieli on hänelle yökieltä. Kumpaakin on käytetty filosofiassa, mutta Lehtinen korostaa eksistentialismin yhteydessä yökielen ylivertaista merkitystä. Tätä tukevat myös kaunokirjalliset esimerkit, joita hän on ripotellut kirjansa lehdille. Sijansa saavat erityisesti Fedor Dostojevski (1821 – 1881) ja Friedrich Nietzsche (1844 – 1900), joista jälkimmäistä Lehtinen ei jostain syystä käsittele omana lukunaan, vaikka korostaa häntä Kierkegaardin ateistisena vastapelurina ja toisena eksistentialismin esitaistelijana.
Lehtinen jakaa eksistentialismin myös suhteessa uskontoon. Tämä on ymmärrettävää, sillä viimeistään kirkkoisä Augustinuksesta (354 – 430) lähtien länsimaisen ajattelun traditiossa on jouduttu määrittelemään suhde kielelliseen käsitteeseen Jumala. Lehtinen tekee jaon toisaalta uskonnolliseen eksistentialismiin, Kierkegaardin hengenheimolaisiin, ja toisaalta ateistiseen suuntaukseen, joita edustaa muun muassa Sartre. Kirjassa tuodaan esiin myös eksistentialismin subjektiivinen luonne suhteessa etiikkaan. Koska jokainen ihminen käsittää maailman omasta näkökulmastaan, eettinen toiminta ja arvostelmat liukuvat helposti relativismiin. Se on Platonin ajoista ajattelun traditiossa korostetun, filosofiasta johdettujen yleispätevien moraalisääntöjen, vastaista. Lehtinen korostaa etiikan soveltamisen tilannekohtaisuutta. Yleispätevien lakien noudattaminen ei ole aina mahdollista ja viime kädessä ne lepäävät aina subjektin harteilla. Moraalilaki on laki vain, koska olemme päättäneet noudattaa sitä. Ei muuta.
Kirjassa käsitellään eksistentialismin keskeisimmät ajattelijat lyhyine elämäkertoineen, ajattelutapoineen ja kirjallisen tuontannon esittelyineen. Lehtisen käsittelytapa on selkeä ja sopii hyvin aihepiiriin ensimmäistä kertaa tutustuville. Liikkeelle lähdetään ”kristinuskon Sokrateesta”, Kierkegaardista ja tämän näkemyksestä ahdistuksen ja epätoivon keskeisestä merkityksestä ihmisenä olemisessa. Kierkegaardille todelliseksi ihmiseksi tuleminen vaati kristinuskon hyväksymistä sellaisenaan, vailla järjellistä selitystä, niin sanottua sokean uskon hyppyä. Kierkegaardin linjoilla jatkoi saksalainen filosofi ja psykologi Karl Jaspers (1883 – 1969), joka otti ensimmäisenä käyttöön käsitteen eksistenssifilosofia. Jaspers jatkoi esikuvansa linjoilla, julistaen ihmisenä olemisen vaikeutta ilman uskoa johonkin suurempaan. Hän oli kuitenkin luonteeltaan pikemminkin deisti: Kaikenlaiset uskonnolliset rakennelmat ja yritykset tulkita muinaisia tekstifragmentteja eivät häntä kiinnostaneet. Esimerkiksi Jeesuksen merkityksen kristinuskolle Jaspers koki ongelmallisena.
Martin Heideggerin (1889 – 1976) kohdalla eksistentialismi saavuttaa selkeän kulminaatiopisteensä. Fenomenologina aloittanut Heidegger käsitteli olemista vuonna 1928 julkaistussa, vaikeaselkoisessa klassikkoteoksessaan Oleminen ja aika. Hän pohti syvällisesti ihmisenä olemisen ja elämän rajallisuuden välistä suhdetta. Häneltä ovat peräisin käsitykset ihmisestä maailmaan heitettynä ja toisaalta ahdistusta ja huolta kokevana olentona, jonka inhimillisesti kasvaakseen, olisi pystyttävä hyväksymään keskeneräisyytensä ja rajallinen elämänsä. Myöhäistuotannossaan Heidegger keskittyi pohtimaan nopeasti teknologisoituvan maailman ja ihmisen välistä suhdetta. Erityisesti hän oli huolissaan ihmisen olemisen muuttumisesta teknologian orjaksi. Tällaista oman olemassaolonsa hukannutta, ”lörpöttelevää” ihmistä, Heidegger kuvasi kuuluisalla termillään das Man. Heideggerin arvoa ajallemme voi hyvin pohtia esimerkiksi somessa surffaavan, hassuja koiravideolinkkejä klikkaavan ja pikaviestejä näpräävän ihmisen stereotypialla. Olemmeko kadottamassa autenttisuuttamme? Tekeekö nykyteknologia meidät vaillinaisiksi ja tyhmiksi?
Jean-Paul Sartre piti Heideggeria esikuvanaan. Hänen kauttaan Lehtinen esittelee kaksi muutakin ranskalaisen eksistentialismin klassikoa, Albert Camus’n (1913 – 1960) ja Simone de Beauvoirin (1908 – 1986). Vaikka jokaisen lähestymistapa oli erilainen, heitä yhdistää erityisesti kaunokirjallisuuden käyttäminen ihmisenä olemisen kuvauksissa. Sartre korosti muun muassa ihmisen valinnanvapautta ja moraalisten sääntöjen subjektiivista tulkintaa. Hänelle ihminen oli kaikessa tekemisissään jatkuvien valintatilanteiden edessä. Elämänkumppaninsa Simone de Beauvoirin kanssa he kokeilivat teoriaa käytännössä muun muassa hyvin värikkäässä parisuhteessaan, lukemattomine rakastajineen. Kumpaakin yhdisti paitsi ateismi, myös poliittinen suuntautuminen vasemmalle. Sartren eksistentialismi vaikutti varmasti myös de Beauvoirin Toinen sukupuoli -teoksen syntymiseen 1949. Tässä feminismin klassikossa de Beauvoir pohti kysymystä naisena olemisesta, osoittaen kiistattomasti sukupuoliin liittyvien kulttuurillisten ilmiöiden olemassaolon. Kuuluisan lauseen mukaan naiseksi ei synnytä, naiseksi kasvetaan.
Kirjailija Albert Camus on käsitellyt näytelmissään ja romaaneissaan muun muassa ihmiselämän perustavanlaatuista absurdiutta, vieraantumista ja ulkopuolisuutta (Sivullinen, 1942) sekä ihmisissä piilevää kaksinaismoralismia ja syyllistämistä (Putoaminen, 1956). Camus esittää ahdistavan kysymyksen, pystyykö kukaan ihminen elämään elämäänsä rehellisesti, vailla kaksinaamaisuutta. Camus kuului Sartren ystäväpiiriin, mutta tiet erkanivat myöhemmin.
Gabriel Marcel (1889 – 1973) käsitellään viimeisenä ja tähän on syynsä. Häntä voidaan hyvin pitää ensimmäisenä ranskalaisena eksistentialistina, sillä hän oli käsitellyt ihmisenä olemisen kysymyksiä jo ennen Sartrea. Marcel on jäänyt suomalaiselle lukijakunnalle tuntemattomaksi, sillä valitettavasti hänen teoksiaan ei ole suomennettu. Ensimmäisen maailmansodan kokemukset johtivat Marcelin hylkäämään uushegeliläisen abstraktin filosofian ja kääntymään Kierkegaardin kautta subjektiiviseen filosofiaan. Elämä herättää filosofiset kysymykset. Näitä Marcelille olivat erityisesti ruumiillisuus, tilanteissa toimiminen ja ihmisten välinen dialogi. Filosofian keskipisteenä, toivon herättäjänä, Marcelilla toimi Jumala. Lehtisen mukaan Marcel käy esimerkistä siinä, että vapaa-ajattelija voi olla myös tunnustuksellinen kristitty.
Torsti Lehtisen edellä mainitun ansiokkaan Kiergegraad -tutkielman että nyt käsitellyn Eksistentialismi – vapauden filosofia -yleisesityksen on alkujaan julkaissut Kirjapaja. Kummankin teoksen painos on ollut loppuunmyyty jo pidemmän aikaa. Niinpä toisen kustantamon, sarjakuviin erikoistuneen Arktisen Banaanin, päätös ottaa teoksista uusintapainokset palvelee laajemmin suomalaista lukijakuntaa.
August 14, 2017
Hyvä yleisesitys. Historiallista ja elämänkerrallista taustaa ja helppotajuisesti tiivistettynä kunkin ajattelijan ajatuksia. Sisällön oikeellisuutta en osaa arvioida, koska tunnen aihetta vain vähän.
May 21, 2024
Johdatus eksistentialismiin useiden filosofien kautta. Helppoa luettavaa.
March 15, 2014
Hyvä, selkeä ja helposti luettava perusesitys eksistentialismista, esittelee keskeisimmät eksistentialistisiksi katsotut ajattelijat ja niiden teokset, joista voi sitten shopata mielenkiintoisimpia.
Displaying 1 - 4 of 4 reviews