What do you think?
Rate this book
The Autobiographical Trilogy #1
Det minsta gemensamma
Framför mig brer berg och dalar ut sig, glittrande vintrar och nyckfulla vårar; hav, städer, fåglars skrin och människors sorgsna sånger; moln, processioner, skoldagar; lukten av asfalt, Stalinar med tunga mustascher och haltande grodor; vanliga mammor och tegelkross och kaffereklam och bastukvällar; cirkusar, tvillingar och försvunna cigarrettändare; saknad, längtan och Miss Lunovor som försvunnit ut i världen, längtan; julbetyg, gravstenar och ansjovisburkar (...). Och alla ting som finns i världen väntar på att jag ska börja skriva böcker om dem.
En far dör oväntat. En dotter i medelåldern lämnas kvar. I tomrummet som uppstår skriver hon om sin barndoms 50-tal i arbetarklassens Sovjettillvända Helsingfors, om staden som vecklar ut sig i drömmar och färger. Om en envis liten flicka som inte är som alla andra. Som vill ha en grön keps, vara en av pojkarna. Flickan börjar se sig själv i tredje person; hon blir en skrivande människa. Det är en konstnärs blick som föds.
En far dör oväntat. En dotter i medelåldern lämnas kvar. I tomrummet som uppstår skriver hon om sin barndoms 50-tal i arbetarklassens Sovjettillvända Helsingfors, om staden som vecklar ut sig i drömmar och färger. Om en envis liten flicka som inte är som alla andra. Som vill ha en grön keps, vara en av pojkarna. Flickan börjar se sig själv i tredje person; hon blir en skrivande människa. Det är en konstnärs blick som föds.
267 pages, Hardcover
First published January 1, 1998
40 people are currently reading
1311 people want to read
About the author
Pirkko Saisio
41 books102 followersSee also Saisio's pseudonyms: Jukka Larsson, Eva Wein
Pirkko Saisio (s. 16. huhtikuuta 1949 Helsinki) on suomalainen kirjailija, näyttelijä ja ohjaaja. Hän on kirjoittanut myös salanimillä Jukka Larsson ja Eva Wein. Saisiolla on laaja kirjallinen tuotanto, joka romaanien ja näytelmien ohella käsittää monenlaisia tekstejä elokuvakäsikirjoituksista aina balettilibretoihin asti. Saisio on kirjoittanut näytelmiä niin teatteriin kuin televisioonkin, ja lisäksi hän ohjaa ja näyttelee itsekin. Saisio suoritti Suomen Teatterikoulun näyttelijän tutkinnon 1975 ja toimi Teatterikorkeakoulun dramaturgian professorina 1997–2002.
Pirkko Saisio (s. 16. huhtikuuta 1949 Helsinki) on suomalainen kirjailija, näyttelijä ja ohjaaja. Hän on kirjoittanut myös salanimillä Jukka Larsson ja Eva Wein. Saisiolla on laaja kirjallinen tuotanto, joka romaanien ja näytelmien ohella käsittää monenlaisia tekstejä elokuvakäsikirjoituksista aina balettilibretoihin asti. Saisio on kirjoittanut näytelmiä niin teatteriin kuin televisioonkin, ja lisäksi hän ohjaa ja näyttelee itsekin. Saisio suoritti Suomen Teatterikoulun näyttelijän tutkinnon 1975 ja toimi Teatterikorkeakoulun dramaturgian professorina 1997–2002.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 109 reviews
September 3, 2019
Ha meghalok, és regényként születek újjá, akkor valami skandináv szeretnék lenni. Norvég, izlandi, de végső esetben kiegyeznék még egy finnel is. Szeretem a letisztult prózájukat, hogy kevés szóban is nagy súlyt tudnak elhelyezni, következésképpen a gramm/karakter mutatóban (is) alighanem ők a világelsők. Ezt főleg azért mondom, mert ez a könyv
NEM ILYEN.
Nem. Legkevésbé sem. Ez a könyv, bár sok tekintetben emlékeztet más skandináv kedvenceimre (kisvárosi gyerekkor retrospektív, párhuzamosan pedig az öregedés képei, sokáig hordott terhek és emlékek, stb.), nem letisztult, sokkal inkább ösztönös (csúfabb szóval: zavaros, széteső), lírai, formai (de nem tartalmi*) értelemben kísérletező… szóval gyakran inkább szabadvers-jellegű. De ez még nem baj, mert ettől lehet jó, és jó is – de legalábbis vannak benne nagyon szép és okos passzusok, érzékeny megközelítések. Csak hát az efféle önéletrajzok – mert ez egy önéletrajz, ha még nem mondtam volna - esetében mindig gyanakvóvá válok, ha az elbeszélő ilyen pontosan emlékszik a gyerekkorára. Mert szerintem nem emlékezhet. Nem dokumentál tehát, hanem esetleg mítoszt teremt – és szerintem Saisio pont ezt teszi. Az az érzésem, abból, ami lett (hogy író lett, egészen konkrétan) következtet vissza a gyerekkor eseményeire, nem is emlékszik tehát, hanem az emlékek alapján újrakonstruál. Ami eredményezhet szép szöveget, de olyan önéletírást, amit maradéktalanul hitelesnek tartok, nem. És mit ér egy önéletírás, ha nem hiszem el?
* Fene tudja, én a formai kísérletezést kevesebbre tartom, mint a tartalmit. Hiszen mekkora formai kísérletezés lenne például egy olyan regényt írni, hogy az összes betűt más betűtípussal írjuk! Biztosan felkeltene olyan új érzéseket az olvasóban, amelyekkel az még nem találkozott, és amelyekből új tapasztalatokra tehet szert önmagával kapcsolatban. (Hisz végtére is ez az irodalom célja. Ha ez az új tapasztalat esetleg kimerül annyiban, hogy sosem hitte volna, hogy képes lenne felgyújtani egy könyvet, hát az is valami, abból is profitálhat majd alkalomadtán.) Csak hát ettől mint szöveg simán lehetne sz.r**.
** Ja, itt ki lehet írni: "szar".
NEM ILYEN.
Nem. Legkevésbé sem. Ez a könyv, bár sok tekintetben emlékeztet más skandináv kedvenceimre (kisvárosi gyerekkor retrospektív, párhuzamosan pedig az öregedés képei, sokáig hordott terhek és emlékek, stb.), nem letisztult, sokkal inkább ösztönös (csúfabb szóval: zavaros, széteső), lírai, formai (de nem tartalmi*) értelemben kísérletező… szóval gyakran inkább szabadvers-jellegű. De ez még nem baj, mert ettől lehet jó, és jó is – de legalábbis vannak benne nagyon szép és okos passzusok, érzékeny megközelítések. Csak hát az efféle önéletrajzok – mert ez egy önéletrajz, ha még nem mondtam volna - esetében mindig gyanakvóvá válok, ha az elbeszélő ilyen pontosan emlékszik a gyerekkorára. Mert szerintem nem emlékezhet. Nem dokumentál tehát, hanem esetleg mítoszt teremt – és szerintem Saisio pont ezt teszi. Az az érzésem, abból, ami lett (hogy író lett, egészen konkrétan) következtet vissza a gyerekkor eseményeire, nem is emlékszik tehát, hanem az emlékek alapján újrakonstruál. Ami eredményezhet szép szöveget, de olyan önéletírást, amit maradéktalanul hitelesnek tartok, nem. És mit ér egy önéletírás, ha nem hiszem el?
* Fene tudja, én a formai kísérletezést kevesebbre tartom, mint a tartalmit. Hiszen mekkora formai kísérletezés lenne például egy olyan regényt írni, hogy az összes betűt más betűtípussal írjuk! Biztosan felkeltene olyan új érzéseket az olvasóban, amelyekkel az még nem találkozott, és amelyekből új tapasztalatokra tehet szert önmagával kapcsolatban. (Hisz végtére is ez az irodalom célja. Ha ez az új tapasztalat esetleg kimerül annyiban, hogy sosem hitte volna, hogy képes lenne felgyújtani egy könyvet, hát az is valami, abból is profitálhat majd alkalomadtán.) Csak hát ettől mint szöveg simán lehetne sz.r**.
** Ja, itt ki lehet írni: "szar".
September 10, 2025
4.5. I’m really impressed by this. The first in an autobiographical trilogy, Saisio’s story opens with the transformational moment when, at eight-years-old, she learns to step outside herself, to observe herself as the narrator of a story would, and thus subtly introducing the structure of the novel. The reader gets the best of both worlds as Saisio’s thoughts, reflections, and stories are alternately told through the first and third person.
The reason for this splitting of the self, the need to be seen from the outside, even if only by herself, is the inkling feeling of a sexual identity that doesn’t align with norm. Bouncing around in time, from toddlerhood to the present day, Saisio examines the distinct relationships she had with her closest family members—her mother, her grandma, her grandpa, her father, her aunt—and the ways she failed and succeeded to live up to the expectations that each set out for her. Going even deeper, Saisio roots out the past, the upbringing, the traumas of these family members to understand where these expectations come from, to understand the influence their own upbringings had on their current hopes for her.
Her recollections and reflections are poetic, cathartic, and humorous. She contains a singular voice, unique in the way she observes the world and its machinations.
A fantastic start to the trilogy, I cannot wait to get to the next two in the series. Big recommend!
The reason for this splitting of the self, the need to be seen from the outside, even if only by herself, is the inkling feeling of a sexual identity that doesn’t align with norm. Bouncing around in time, from toddlerhood to the present day, Saisio examines the distinct relationships she had with her closest family members—her mother, her grandma, her grandpa, her father, her aunt—and the ways she failed and succeeded to live up to the expectations that each set out for her. Going even deeper, Saisio roots out the past, the upbringing, the traumas of these family members to understand where these expectations come from, to understand the influence their own upbringings had on their current hopes for her.
Her recollections and reflections are poetic, cathartic, and humorous. She contains a singular voice, unique in the way she observes the world and its machinations.
A fantastic start to the trilogy, I cannot wait to get to the next two in the series. Big recommend!
September 1, 2024
Onwaarschijnlijk goed hoe Saisio de blik van haarzelf als kind weet te vangen zonder pathetisch te worden. De manier waarop de leert naar de wereld te kijken, ontdekt dat er een “zij” is en een zin in haar hoofd schrijft - dit eerste deel smaakt direct naar meer. Geen 5 sterren want af en toe iets teveel zijwegen en familieleden en hun verhalen, wat niet altijd veel aan het verhaal toegevoegd. Maar Saisio: ja, ik zie het wel. Een soort mix van Ditlevsen (die ik vreselijk vind, maar enfin), Levy en Ernaux, met een Finse queer dosis.
February 21, 2023
This is just what I needed: a life story, by a woman, from a time I don't have much information about.
Very good stuff, condensed yet very alive. Indirect, yet full of feeling and very immersive.
Saisio is a legend.
Proceeding to read the rest of this series now!
Very good stuff, condensed yet very alive. Indirect, yet full of feeling and very immersive.
Saisio is a legend.
Proceeding to read the rest of this series now!
October 22, 2023
Tämä vei kyllä täysin mukanaan. Mielestäni lapsuuden kuvaus on vaikea laji, mutta Saisio onnistuu kirjoittamaan hienoa ajankuvaa ja koskettavaa lapsen havaintomaailmaa sortumatta liialliseen herttaisuuteen. Luin kahdella istumalla ja jäin kaipaamaan lisää, niin että pakko siirtyä seuraavaan elämänkerrallisen trilogian osaan, joka onneksi on jo käsissäni!
May 4, 2024
Saision omaelämäkerrallisen trilogian eka osa on mielestäni todella hyvä, immersiivinen lukukokemus. Sen aloitusluku, reilu sivun pituinen, on yksi parhaista kirjan aloituksista, jonka muistan vähään aikaan.
October 7, 2025
The first volume of the Finlandia Prize-winning author Pirkko Saisio's Helsinki Trilogy, Lowest Common Denominator opens with the transformational moment when, at eight years old, she learns to step outside of herself and narrate her own story.
There are, of course, obvious parallels to be drawn with the first volume of Tove Ditlevsen's Copenhagen Trilogy, but neither the narrative, nor the structure or themes, feel derivative. Pirkko Saisio offers a refreshing new perspective to the enrichment of the Scandinavian autofictional tradition, and Mia Spangenberg's glittering translation will I hope allow it to be just as widely appreciated in the Anglophone world.
And now on to Backlight!
I looked triumphantly at Father, who was in his shirtsleeves drinking black coffee and reading the Työkansan Sanomat newspaper.Prompted by her father's passing, a grown-up Pirkko is flooded with early memories of navigating and making sense of her life as an only child in a working-class Communist family in 1950s Finland. The world of adults – with their 48 volumes of the collected works of Lenin and Stalin, their strawberry juice that tastes like mould, and their hushed conversations about a place called Pikkatilly and a man called Hitler – is confusing, and dark-haired Pirkko, yearning to be a boy but training to be a docile, if also dark-haired and therefore 'inherently bad' girl, feels like an outsider. That is, until she discovers and seeks refuge in language.
Mother stood by the entryway mirror spreading a touch of rouge from her lips to her cheeks as has hummed "Harbor Nights."
Neither of them noticed that I had become she, the one always under observation.
She's forced to open her secret gate more often than she would like because she isn't seen no matter how much she yearns to be.Moving elliptically between the then and now – between an I balancing her life as a mother and daughter in crisis and a she learning to see and write herself on her own terms, a secret only she will know about until this book is published – the narrative serves up a touching and disarmingly funny portrait of the writer as a young child and the young child as a writer weaving the stories, experiences and expectations of those whose lives, traumas, histories, and relationships touch hers into the fabric of her own. In doing so, however, she refuses to water herself down to appeal to their sensibilities; she will not be the lowest common denominator.
There are, of course, obvious parallels to be drawn with the first volume of Tove Ditlevsen's Copenhagen Trilogy, but neither the narrative, nor the structure or themes, feel derivative. Pirkko Saisio offers a refreshing new perspective to the enrichment of the Scandinavian autofictional tradition, and Mia Spangenberg's glittering translation will I hope allow it to be just as widely appreciated in the Anglophone world.
And now on to Backlight!
December 8, 2025
3.5. This is the first part of Saisio's Helsinki books, an autobiographical trilogy, which details the narrator's (called Pirkko Saisio) upbringing in 1950s Finland. The writing of the book is spurred by the death of her father, so I went in with Knausgaard on the brain, having some similarities with the first book of My Struggle. Right away, Saisio departs from any further comparisons.
is the opening line of the novel, which goes on,
After a few more descriptions, Saisio describes it like this:
With this new ability established, the rest of the novel jumps between first and third person narration, sometimes paragraph by paragraph (and speaking of paragraphs, the book is formatted exactly as above, with no indentations anywhere). Saisio is at once the narrator of the book and the character of the book. She sees out of her own eyes and also sees her as we see her, another, which adds a whole new layer to the novel and her strife with her identity. (Little Saisio is convinced she will grow up to be a boy; she does not like being a girl.) I found the most compelling and emotionally driven passages of the book the 'present', dealing with her sick and later, dead, father. It was the same with Knausgaard: I far preferred the adult Knausgaard sections to the child. But Saisio draws an effective portrait of her family, particularly her communist parents, against the 1950s backdrop of Finland. Penguin have already sent me an ARC for the second book, which is published early next year (though originally published in 2000), so I'll be jumping into that shortly. I'm curious to see how she deals with the passage of time, and if we will now get an older Saisio. All in all a new take on what is essentially a Künstlerroman and worth reading.
The first time it happened I was eight years old
is the opening line of the novel, which goes on,
It was a November morning.
The street was black and shiny, swollen behind the windows wet with sleet.
I saw myself in the window: a chubby, bad-tempered child.
I pulled on wool socks too tight for my feet.
A button was missing from my vest. Mother took a five-mark bill out of her purse.
I stuffed it in my sock.
And that's when it happened.
After a few more descriptions, Saisio describes it like this:
Neither of them noticed that I had become 'she', the one always under observation
With this new ability established, the rest of the novel jumps between first and third person narration, sometimes paragraph by paragraph (and speaking of paragraphs, the book is formatted exactly as above, with no indentations anywhere). Saisio is at once the narrator of the book and the character of the book. She sees out of her own eyes and also sees her as we see her, another, which adds a whole new layer to the novel and her strife with her identity. (Little Saisio is convinced she will grow up to be a boy; she does not like being a girl.) I found the most compelling and emotionally driven passages of the book the 'present', dealing with her sick and later, dead, father. It was the same with Knausgaard: I far preferred the adult Knausgaard sections to the child. But Saisio draws an effective portrait of her family, particularly her communist parents, against the 1950s backdrop of Finland. Penguin have already sent me an ARC for the second book, which is published early next year (though originally published in 2000), so I'll be jumping into that shortly. I'm curious to see how she deals with the passage of time, and if we will now get an older Saisio. All in all a new take on what is essentially a Künstlerroman and worth reading.
March 27, 2025
Pirkko Saisio writes about growing up as the only child in a large and strange family of adults. I love the style of this book— the perspective sort of shifts between how the child pirkko saw things vs how the adult, writer pirkko wants to tell things.
“She’s forced to open her secret gate more often than she would like because she isn’t seen no matter how much she yearns to be.”
“She’s forced to open her secret gate more often than she would like because she isn’t seen no matter how much she yearns to be.”
February 17, 2022
raastavan elävästi kuvattu lapsuuden arkuutta ja syyllisyydentunnetta ja äidinikävää
s. 224 ”kysymys säikäyttää hänet perinpohjin, sillä seitsemän vuoden ikä on jo opettanut hänet pelkäämään holtitonta, katoavaa riemua, joka on samaa juurta kuin Miss Lunovan etäisen, häikäisevän ja kaikkeutta lupaavan rakkauden vastaanottaminen, samaa juurta kuin uuden ystävän tuhlaileva, salainen armo. Mutta arasta vastustuksesta huolimatta itkuinen riemu nousee hänen syvimmästä lähteestään, vatsanpohjasta asti.”
s. 224 ”kysymys säikäyttää hänet perinpohjin, sillä seitsemän vuoden ikä on jo opettanut hänet pelkäämään holtitonta, katoavaa riemua, joka on samaa juurta kuin Miss Lunovan etäisen, häikäisevän ja kaikkeutta lupaavan rakkauden vastaanottaminen, samaa juurta kuin uuden ystävän tuhlaileva, salainen armo. Mutta arasta vastustuksesta huolimatta itkuinen riemu nousee hänen syvimmästä lähteestään, vatsanpohjasta asti.”
April 3, 2024
Zo mooi, grappig en authentiek. Ik kijk heel erg uit naar de volgende delen! De schrijfstijl is zo eigen, zo bijzonder. De wisseling van perspectief (eerste persoon naar derde persoon enkelvoud) en de nadruk op hoe zij het leven ziet en observeert is heel knap gedaan. Het is zeker niet een boek voor iedereen, maar ik vond het prachtig.
October 15, 2023
Wat een vreemde sfeer in dit onsamenhangend lijkend verhaal. Ik was al in de helft toen ik het lezen wou opgeven maar ik zette door, gelukkig.
Mooi geschreven, observerend en poëtisch.
Toch voel ik geen drang om de volgende delen te lezen...
Mooi geschreven, observerend en poëtisch.
Toch voel ik geen drang om de volgende delen te lezen...
September 21, 2025
Yks parhaista — ellei paras — kirja mitä oon ikinä lukenut. En varmaan ees nyt osaa jäsentää mun ajatuksia mitenkään hyvin… Kirjotan siis hajanaisesti:
Vuorotellen itketti ja hymyilytti. Tässä on niin tarkkoja havaintoja ihmisyydestä, että tulee kylmät väreet.
Lapsen maailman ja aikuisen maailman kohtaaminen on kirjotettu tosi hienosti, mua yleensä ärsyttää lapsuuden ja aikuisuuden ristikkäinen kuljettaminen, mutta hyvin kun on tehty niin toimii. Pienen lapsen kokemus omasta vääryydestä ja pahuudesta koskettaa.
Kertojan tapa jakaa itsensä minuun ja häneen, ja tarkastella itseään etäältä, sekä muista että itsestään, räjäytti mun pään. Yksinäisyyden ja erillisyyden havainnot oli mielettömiä.
Kirjan kieli on niin eläväistä että se tuntuu käsinkosketeltavalta!!!!!
”Safiiri sopii naisille, jotka ovat heiveröisiä, nuoria, eivätkä vielä tiedä, minne elämä tulee heidät johdattamaan — Juuri kesäyönä, joka on merkitystä täynnä, puhkeaa safiiri yön läpinäkyvässä viileydessä ainutkertaiseen, himmeään valoonsa, jonka merkityksen ymmärtää vain se, jonka sydämessä on haava. Ja Martta-täti katsahtaa minua, ja ymmärrän, että Martta-tädin sydämessä on haava, ja minunkin sydämeeni tulisi sellainen puhkeamaan.”
Kiitos Pirkko Saisio ❤️ Onneksi tää oli vasta trilogian eka osa ja mua odottaa kirjastossa Vastavalo ❤️
Vuorotellen itketti ja hymyilytti. Tässä on niin tarkkoja havaintoja ihmisyydestä, että tulee kylmät väreet.
Lapsen maailman ja aikuisen maailman kohtaaminen on kirjotettu tosi hienosti, mua yleensä ärsyttää lapsuuden ja aikuisuuden ristikkäinen kuljettaminen, mutta hyvin kun on tehty niin toimii. Pienen lapsen kokemus omasta vääryydestä ja pahuudesta koskettaa.
Kertojan tapa jakaa itsensä minuun ja häneen, ja tarkastella itseään etäältä, sekä muista että itsestään, räjäytti mun pään. Yksinäisyyden ja erillisyyden havainnot oli mielettömiä.
Kirjan kieli on niin eläväistä että se tuntuu käsinkosketeltavalta!!!!!
”Safiiri sopii naisille, jotka ovat heiveröisiä, nuoria, eivätkä vielä tiedä, minne elämä tulee heidät johdattamaan — Juuri kesäyönä, joka on merkitystä täynnä, puhkeaa safiiri yön läpinäkyvässä viileydessä ainutkertaiseen, himmeään valoonsa, jonka merkityksen ymmärtää vain se, jonka sydämessä on haava. Ja Martta-täti katsahtaa minua, ja ymmärrän, että Martta-tädin sydämessä on haava, ja minunkin sydämeeni tulisi sellainen puhkeamaan.”
Kiitos Pirkko Saisio ❤️ Onneksi tää oli vasta trilogian eka osa ja mua odottaa kirjastossa Vastavalo ❤️
December 31, 2024
j'ai eu un peu de mal à rentrer dedans à cause du style particulier (difficile de passer de la 1ère à la 3e personne à tout bout de champ), mais une fois que c'était chose faite c'était une très bonne lecture ! j'ai hâte de lire la suite
September 20, 2023
Pysäytti pieniin hetkiin.
October 7, 2025
I wish the whole book was like the last 10 pages
December 24, 2025
The first book I’ve read from Saisio, and my only regret is that I haven’t read any of her work sooner!
February 25, 2024
Minusta on pikku hiljaa alkanut tuntua, että Pirkko Saisio on Suomen kirjailjoista paras. Hän on uskomaton, takuuvarma tyylinvaihtaja niin, että et sokkona tekstiä lukiessasi välttämättä tunnistaisi kirjaa hänen kirjoittamakseen. Pienin yhteinen jaettava on hyvin omaelämäkerrallinen romaani, joka ponnistaa isän kuolemasta Saision lapsuuteen. Miten Saisiosta tuli Saisio. Mikä sai hänet haluamaan kirjailijaksi. Kirjassa on paljon unia, värejä, hienoista tajunnanvirtaa ja lämmintä huumoria. Mitä läheisen kuolema meissä herättää, miten sukupolvet kytkeytyvät toisiinsa jatkumona, jossa tietty tapahtuma tietyssä menneisyydessä aiheuttaa tietyn reaktion tässä ja nyt tai ylipäätään tietyssä tilanteessa.
November 11, 2023
Even wennen aan de stijl, maar daarna volop genoten van het eerste deel van de autobiografie. Flarden van een leven. Een norse vader, een dromerige moeder en een kind dat hunkert naar liefde en erkenning. Zo mooi, de warme relatie met haar grootouders, en zo moeilijk om te beantwoorden aan vaders eisen. Buikpijn.
January 27, 2025
Ahhh, tätä rakastin. Paljon yhtenevää Tove Ditlevsenin Lapsuuden kanssa, josta myös pidin paljon. Molemmat kuvaavat niin hienosti lapsena olemisen outoa tilaa ja sen erikoista suhdetta aikuisten maailmaan.
March 8, 2025
Pirkko Saisio is everything to me. Her writing is so unique and beautiful and her experiences resonate so deeply even though she comes from such a different time and place. I thank Mia Spangenberg for this translation more than she could ever every know :~)
Maybe I will include quotes later:
Maybe I will include quotes later:
July 21, 2025
Muistaakseni kolmas lukukerta ja rakastun tähän trilogian avausosaan joka kerta vaan lisää ja lisää.
September 8, 2024
Päätin kuunnella tämän Saision omaelämäkerrallisen trilogian, sillä lukijana äänikirjoissa on itse kirjailija. Tässä sarjassa on kaikki kohdallaan, ajankuva, tapahtumat ja tapa kertoa.
April 25, 2025
Charming book looking back on a childhood in 1950s Finland. Back then, Finland was trying to pull off friendship with the Soviet Union while remaining independent and friendly with Western Europe as well, a delicate balancing act which was successful. So it's quite interesting to read about the dad working for the Finland-Soviet Union Friendship Society and the mom being part of the Society's theater and musical groups. The rest of this review could be considered a spoiler, I guess, so if you plan to read the book, maybe come back and read my complaints afterwards.
I was completely thrown off by the back cover copy which says that the narrator is a girl who is convinced she will grow up to become a man. As far as I can tell, having read the whole thing, this is a book about a girl who grows up to be a woman. There was a point where she wanted to be a boy, but it's pretty fleeting, as far as I can tell, and only leaves the reader confused when the narrator never adopts different pronouns to refer to herself, ever, anywhere in the book. She's always She, Her, etc., and that would not have been an issue had I not been led to expect that the girl was going to grow up to become a man. At first I thought maybe I had read it wrong, and it was a boy who grew up to become a woman, but it was none of that. It was about a tomboy who grew up to become a lesbian, which would have been easy enough to grasp had the cover copy not been so misleading. (The back cover copy mentions "autofiction" so I looked up the author and she's married to a woman. Wish I had read that sooner.)
The other thing is that expecting that change of pronouns made me overlook what is probably the key to the whole book, right at the start, which is where the narrator says "...I had become 'she,' the one who is always under observation." This may be the source of what made the book hard to follow, in that the narrator is both the adult narrator, the child narrator, and 'she' the one who is always under observation (by herself, as the future author). When I went back to the beginning and saw that, I realized that was the key to the whole book and I had only missed it because I was looking for a story of gender transition. You can imagine how dumb I feel for letting my expectation govern my reading experience to this extent. Once I stopped trying to impose what I thought was happening in this book onto what was actually happening, I was able to enjoy it. Now I think I should re-read the book so that I can take it in the way it appears on the page, without looking for a story that isn't there. So annoyed.
I was completely thrown off by the back cover copy which says that the narrator is a girl who is convinced she will grow up to become a man. As far as I can tell, having read the whole thing, this is a book about a girl who grows up to be a woman. There was a point where she wanted to be a boy, but it's pretty fleeting, as far as I can tell, and only leaves the reader confused when the narrator never adopts different pronouns to refer to herself, ever, anywhere in the book. She's always She, Her, etc., and that would not have been an issue had I not been led to expect that the girl was going to grow up to become a man. At first I thought maybe I had read it wrong, and it was a boy who grew up to become a woman, but it was none of that. It was about a tomboy who grew up to become a lesbian, which would have been easy enough to grasp had the cover copy not been so misleading. (The back cover copy mentions "autofiction" so I looked up the author and she's married to a woman. Wish I had read that sooner.)
The other thing is that expecting that change of pronouns made me overlook what is probably the key to the whole book, right at the start, which is where the narrator says "...I had become 'she,' the one who is always under observation." This may be the source of what made the book hard to follow, in that the narrator is both the adult narrator, the child narrator, and 'she' the one who is always under observation (by herself, as the future author). When I went back to the beginning and saw that, I realized that was the key to the whole book and I had only missed it because I was looking for a story of gender transition. You can imagine how dumb I feel for letting my expectation govern my reading experience to this extent. Once I stopped trying to impose what I thought was happening in this book onto what was actually happening, I was able to enjoy it. Now I think I should re-read the book so that I can take it in the way it appears on the page, without looking for a story that isn't there. So annoyed.
November 26, 2025
Lowest Common Denominator is the first part in an autofiction trilogy from author Pirkko Saisio. In this instalment we follow her early years as a child growing up in 1950s Finland. The presence of the Soviet Union still casts a shadow after the Winter War, in fact the writer’s father worked for the Finland-Soviet Union Society, and people are careful with money and their emotions.
The young girl in the story wants desperately to be a boy. She is a quiet thoughtful child with big ideas about the ways of the world - her first sighting of the “photograph” of Jesus as a man with a beard but wearing the flowing dress of a woman results in her thinking of Jesus like an ahead of their time genderfluid pioneer!
The entire novel is written in prose that alternates between first and third person. Except the third person use of “she” is used as a device that the author has always used to think about herself in a slightly removed writerly way. It’s a beautiful thing to read as the story always dances around different perspectives. You feel like you’re seeing everything through the young girl’s and the older woman’s eyes at the same time.
I loved this so much. I can’t wait to read the next part of the trilogy.
The young girl in the story wants desperately to be a boy. She is a quiet thoughtful child with big ideas about the ways of the world - her first sighting of the “photograph” of Jesus as a man with a beard but wearing the flowing dress of a woman results in her thinking of Jesus like an ahead of their time genderfluid pioneer!
The entire novel is written in prose that alternates between first and third person. Except the third person use of “she” is used as a device that the author has always used to think about herself in a slightly removed writerly way. It’s a beautiful thing to read as the story always dances around different perspectives. You feel like you’re seeing everything through the young girl’s and the older woman’s eyes at the same time.
I loved this so much. I can’t wait to read the next part of the trilogy.
December 1, 2025
Lowest Common Denominator is an autofictional telling of Saisio’s childhood realizations and her family dynamics, related through the lens of her father’s death years later. She mixes her young feelings of wanting to grow up to become a man and her family’s financial insecurities with average child’s naïveté and learning, such as first encounters with Jesus outside of her atheist family.
This book made me wistful for other Nordic biographers such as Tove Ditlevsen and Tove Jansson, and I would recommend this for fans of theirs.
Thank you to NetGalley and Penguin Press UK for the ARC.
This book made me wistful for other Nordic biographers such as Tove Ditlevsen and Tove Jansson, and I would recommend this for fans of theirs.
Thank you to NetGalley and Penguin Press UK for the ARC.
August 16, 2025
This audiobook was read by the author herself and she does it masterfully.
I’m not sure what to say except that I LOVED THIS. The story weaves back and forth between Saisio’s memories of her childhood and the shock of the death of her father. It’s filled with momentary glimpses of magical realism, sharp observations of how people should live and yet do not, and while it doesn’t really GO anywhere, it’s such a rich, rich story! I loved Saisio’s voice (both the literal reading voice and the narrative voice) and the pacing, the odd jumps here and there, and where the story ended.
I’m gonna read A LOT more Saisio after this, yes, please–in fact, I have the two other parts of the trilogy downloaded from the e-library already.
I’m not sure what to say except that I LOVED THIS. The story weaves back and forth between Saisio’s memories of her childhood and the shock of the death of her father. It’s filled with momentary glimpses of magical realism, sharp observations of how people should live and yet do not, and while it doesn’t really GO anywhere, it’s such a rich, rich story! I loved Saisio’s voice (both the literal reading voice and the narrative voice) and the pacing, the odd jumps here and there, and where the story ended.
I’m gonna read A LOT more Saisio after this, yes, please–in fact, I have the two other parts of the trilogy downloaded from the e-library already.
January 31, 2025
Pirkko Saisio on lukenut äänikirjaksi varhaisen, 1998 ilmestyneen, omaelämäkerrallisen trilogiansa ensimmäisen, lapsuuden ja varhaisen teini-iän maisemiin, 1940–1960-lukujen Helsinkiin ja sen laitamille sijoittuvan osan. Kerronta kulkee pääosin minä-muodossa, mutta ajoittain kirjailija ottaa etäisyyttä omaan lapsi-minäänsä ja kertoo hänestä kolmannessa persoonassa.
October 5, 2025
Jopas oli kirja. Ihanaa, koska aidosti nauratti välillä, myös koskettava ja aito. Saisio on uskomattoman hyvä kirjoittamaan. Yleensä en tykkää lyhyistä kirjoista koska tuntuu etten ehdi päästä niihin mukaan mutta tähän pääsin heti. Tää välitti kaiken eri hienosti. Voih, täytyy varata heti toinen osa.
Kerroin eilen Adalmiinalle et luen tän nimistä kirjaa niin se luuli että joku matikkakirja. Lol.
Kerroin eilen Adalmiinalle et luen tän nimistä kirjaa niin se luuli että joku matikkakirja. Lol.
July 12, 2024
Een prachtig geschreven autobiografisch verhaal over opgroeien in een veranderende wereld. Veel opbouw en observaties, weinig gebeurtenissen - duidelijk een eerste deel in een serie. Maar of het voldoende uitnodigt om het vervolg te lezen? Daar ben ik nog niet over uit.
3,5 sterren
3,5 sterren
Displaying 1 - 30 of 109 reviews