What do you think?
Rate this book
Toivottomuus
Koetteleva romaani äidin hylkäämisestä.
Aikuinen tytär makaa tyhjässä kylpyammeessa. Hän on soittanut äidilleen ja toivottanut hyvää äitienpäivää. Heidän suhteensa on kuin kilpailu, jonka voittaja ei koskaan osoita tarvitsevansa toista. Soittamalla tytär on myöntänyt häviönsä.
Puhelun aikana äiti on saanut tyttären laskemaan suojuksensa vain pudottaakseen sanallisen pommin, joka ajaa tämän itse-epäilyyn ja paranoiaan. Ovi tiedostamattomaan rävähtää auki ja jää kolisemaan avoimena. Tytär lähtee vaaralliselle matkalle kotiseudulleen, missä tuhoisa tauti on romahduttanut yhteiskuntajärjestyksen. Yliopiston lahjoittamalle puukolle tulee käyttöä, kun ihminen on muuttunut omaksi itsekseen.
Toivottomuus sukeltaa syvälle alitajuntaan ja näyttää perheinstituution ja sitä koossa pitävät käsitteet – perintö, lahja, isä, äiti – armottomassa valossa. Teos lähestyy intiimin suhteen sisäsyntyistä väkivaltaa, erottautumisen välttämättömyyttä ja kaksoisolennon kauhua. Se on romaani, joka kirvelee alusta loppuun.
Aikuinen tytär makaa tyhjässä kylpyammeessa. Hän on soittanut äidilleen ja toivottanut hyvää äitienpäivää. Heidän suhteensa on kuin kilpailu, jonka voittaja ei koskaan osoita tarvitsevansa toista. Soittamalla tytär on myöntänyt häviönsä.
Puhelun aikana äiti on saanut tyttären laskemaan suojuksensa vain pudottaakseen sanallisen pommin, joka ajaa tämän itse-epäilyyn ja paranoiaan. Ovi tiedostamattomaan rävähtää auki ja jää kolisemaan avoimena. Tytär lähtee vaaralliselle matkalle kotiseudulleen, missä tuhoisa tauti on romahduttanut yhteiskuntajärjestyksen. Yliopiston lahjoittamalle puukolle tulee käyttöä, kun ihminen on muuttunut omaksi itsekseen.
Toivottomuus sukeltaa syvälle alitajuntaan ja näyttää perheinstituution ja sitä koossa pitävät käsitteet – perintö, lahja, isä, äiti – armottomassa valossa. Teos lähestyy intiimin suhteen sisäsyntyistä väkivaltaa, erottautumisen välttämättömyyttä ja kaksoisolennon kauhua. Se on romaani, joka kirvelee alusta loppuun.
- GenresFinnish Literature
222 pages, Hardcover
First published September 9, 2025
4 people are currently reading
135 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 13 of 13 reviews
October 27, 2025
.Susanna Hast kirjoittaa itsensä toisella romaanillaan nykyaikaisen, uudistavan kirjallisuuden kärkeen. Luin romaanin käytännössä yhdeltä istumalta, en voinut päästää sitä käsistäni, ja se varmasti teki kirjalle oikeutta - sen rytmiin kannattaa heittäytyä ja yrittää päästä siihen tiedostamattoman virtaan, josta käsin teksti on kirjoitettu. Kirja tulee saamaan ristiriitaisia arvioita; aina on lukijoita, jotka haluavat tietää ”mistä kirja kertoo” tai että on ”juoni”, jota pystyy seuraamaan. Toivottomuudessa ei ole - se on tekstiä suoraan toivottomuudesta käsin, yritys haparoida ihmisyyden rakentumisen peruspalikoiden äärellä.
En tule ihan helposti unohtamaan kirjan kertojaa makaamassa tyhjässä kylpyammeessa joka edustanee kaikenlaista kohdusta koko maailmaan. Puhelu äidille, joka on suistanut raiteiltaan elämän yritelmän. Yritys kohdata jotakin uudelleen. Välttämättömyys kohdata valta ja väkivalta siten, kuin ne ovat omaan mieleen rakentuneet kasvun aikana.
Luen rinnakkain tänä syksynä ilmestynyttä tietokirjaa ”Sairas perhe”. Nämä sopivat pariksi äärimmäisen hyvin; Sairas perhe käy läpi erilaisia epäkypsän vanhemmuuden malleja, syitä ja seurauksia. Toivottomuus taas esittää yhden perheen tarinan, jota leimaa vanhempien kypsymättömyys, sen myötä vältteleväksi ja ristiriitaiseksi kehittynyt kiintymyssuhde ja aikuisen tyttären tuska - toivottomuus - omassa aikuisuudessaan ja äitiydessään. Kirjan kertojan kipu ja puute on meissä jokaisessa, toivottomuus on yksi mielen perustiloista, ja joudumme jatkuvasti arkielämässä taistelemaan sitä vastaan. Sen voi työntää mielestään ja olla antautumatta sille, mutta vaarana on, että elämä ja persoonallisuus kehittyvät yksipuolisesti ja ulkoisten menestyksen merkkien varaan (tässä kirjassa väitöskirja ja yliopistolta saatu puukko edustanevat näitä?). Olen itse tullut siihen päätelmään, että kypsyyttä on huomata ja nimetä tuo puute - lack -, tunnustaa sen olemassaolo ja työskennellä sen kanssa itselle sopivalla tavalla. Sieltä kumpuaa luovuus ja leikki, lopulta, valot saavat tarvitsemansa varjot. Ja ehkä sieltä kumpuaa myös taju siitä, että mitään lopullista onnea ei ole saavutettavissa, ja että sen tavoittelu estää syvemmän merkityksellisyyden kokemisen.
Marjo Niemen Kaikkien menetysten äiti ja Ottessa Mosfeghin My Year of Rest and Relaxation tulevat mieleen. Katriina Huttusen surukirjat. Mutta samalla myös monet maailmankirjallisuuden nimet Doris Lessingistä Marguerite Durasiin (joka esiintyykin tekstissä) ja Rachel Cuskiin.
Tekisi mieli aloittaa kirja heti alusta uudelleen, ja kerrankin kirjoittaa muistiin ne tärkeät, koskettavat lainaukset.
En tule ihan helposti unohtamaan kirjan kertojaa makaamassa tyhjässä kylpyammeessa joka edustanee kaikenlaista kohdusta koko maailmaan. Puhelu äidille, joka on suistanut raiteiltaan elämän yritelmän. Yritys kohdata jotakin uudelleen. Välttämättömyys kohdata valta ja väkivalta siten, kuin ne ovat omaan mieleen rakentuneet kasvun aikana.
Luen rinnakkain tänä syksynä ilmestynyttä tietokirjaa ”Sairas perhe”. Nämä sopivat pariksi äärimmäisen hyvin; Sairas perhe käy läpi erilaisia epäkypsän vanhemmuuden malleja, syitä ja seurauksia. Toivottomuus taas esittää yhden perheen tarinan, jota leimaa vanhempien kypsymättömyys, sen myötä vältteleväksi ja ristiriitaiseksi kehittynyt kiintymyssuhde ja aikuisen tyttären tuska - toivottomuus - omassa aikuisuudessaan ja äitiydessään. Kirjan kertojan kipu ja puute on meissä jokaisessa, toivottomuus on yksi mielen perustiloista, ja joudumme jatkuvasti arkielämässä taistelemaan sitä vastaan. Sen voi työntää mielestään ja olla antautumatta sille, mutta vaarana on, että elämä ja persoonallisuus kehittyvät yksipuolisesti ja ulkoisten menestyksen merkkien varaan (tässä kirjassa väitöskirja ja yliopistolta saatu puukko edustanevat näitä?). Olen itse tullut siihen päätelmään, että kypsyyttä on huomata ja nimetä tuo puute - lack -, tunnustaa sen olemassaolo ja työskennellä sen kanssa itselle sopivalla tavalla. Sieltä kumpuaa luovuus ja leikki, lopulta, valot saavat tarvitsemansa varjot. Ja ehkä sieltä kumpuaa myös taju siitä, että mitään lopullista onnea ei ole saavutettavissa, ja että sen tavoittelu estää syvemmän merkityksellisyyden kokemisen.
Marjo Niemen Kaikkien menetysten äiti ja Ottessa Mosfeghin My Year of Rest and Relaxation tulevat mieleen. Katriina Huttusen surukirjat. Mutta samalla myös monet maailmankirjallisuuden nimet Doris Lessingistä Marguerite Durasiin (joka esiintyykin tekstissä) ja Rachel Cuskiin.
Tekisi mieli aloittaa kirja heti alusta uudelleen, ja kerrankin kirjoittaa muistiin ne tärkeät, koskettavat lainaukset.
September 30, 2025
Huh, aika sanattomaksi vetää. Todella vahva ja raastava, suoraan siihen oloon kun toivoo henkensä edestä saavansa vastakaikua ja vastassa on tyhjyys.
December 7, 2025
Pidin romaanin ensimmäisestä osasta eniten, mutta se olikin kaikkein helpoin ymmärtää. Aivoja ihanasti kipristelevän älykkäitä vertauksia vallasta, hallinnan tunteen menettämisestä, toivottomuudesta. Sitten tuli toka ja kolmas osa, joita en enää osannut yhtä helposti tulkita, mutta pari arvostelua luettuani totesin, että ei välttämättä osaa moni muukaan, joten antaa mennä, ja hyppäsin mukaan tähän sentään fyysisenä silti tuntuvaan tekstiin, jonka älyn edessä osaan myöntää oman puutteellisuuteni ja ehkä älyn laiskuuteni.
September 7, 2025
Susanna Hast kirjoittaa maailmankirjallisuutta.
Luulen, että en ymmärtänyt ihan kaikkea mitä Hast kirjoitti, en tekstin kaikkia kerroksia, en koko totuutta,
mutta se, se mitä luin, se mitä ymmärsin,
tunsin.
Luulin, luulen, pelkään, että minut on nähty, ajatukseni on nähty, kuultu aavisteltu arvattu, nekin ajatukset tunteet pelot, totuus ja valhe, sanat joita on sanottu, ne, joita ei ole sanottu, joita ei ole
jotka eivät ole totta, aivan kokonaan totta, jotka eivät ole minun, kokonaan tai lainkaan
mutta ehkä että tämä on kirjoitettu siitä mistä en halua puhua, liian läheisestä, pelottavasta
ja siksi,
siksi en voi sanoa tästä mitään,
en
koska nyt minut on tyhjennetty, täydennetty, ymmärretty, paljastettu ja nyt minun pitää vain hengittää.
Luulen, että en ymmärtänyt ihan kaikkea mitä Hast kirjoitti, en tekstin kaikkia kerroksia, en koko totuutta,
mutta se, se mitä luin, se mitä ymmärsin,
tunsin.
Luulin, luulen, pelkään, että minut on nähty, ajatukseni on nähty, kuultu aavisteltu arvattu, nekin ajatukset tunteet pelot, totuus ja valhe, sanat joita on sanottu, ne, joita ei ole sanottu, joita ei ole
jotka eivät ole totta, aivan kokonaan totta, jotka eivät ole minun, kokonaan tai lainkaan
mutta ehkä että tämä on kirjoitettu siitä mistä en halua puhua, liian läheisestä, pelottavasta
ja siksi,
siksi en voi sanoa tästä mitään,
en
koska nyt minut on tyhjennetty, täydennetty, ymmärretty, paljastettu ja nyt minun pitää vain hengittää.
September 20, 2025
samea ja sekava kokemus, jonka seassa oli pari kirkasta huomiota. tuntu väärältä lukee näin viimeistelemättömän oloista ja paniikinomaista tekstiä, jossa lukijalle ei kerrottu mitään vaan pyöriteltiin jotain omia metametamietintöjä. tää ois voinu olla runokirja ja oisin pystyny arvostaan kieltä ja kuvallisuutta enemmän, mut tää kokonaisuus ei vaan musta toiminu :(
harmittaa koska ruumis/huoneet oli tosi onnistunu (ali)tajunnanvirran ja ymmärrettävyyden balanssin säilyttämisessä.
harmittaa koska ruumis/huoneet oli tosi onnistunu (ali)tajunnanvirran ja ymmärrettävyyden balanssin säilyttämisessä.
Read
October 12, 2025"Tämä on kilpailu äidin ja tyttären välillä, tässä on erityistä raakuutta."
Susanna Hastin uutuusromaani Toivottomuus kertoo tyttären ja äidin välisestä suhteesta, jota symbolisoi kylpyamme, josta tytär etsii turvaa.
Kylpyamme. Valkoinen. Kova. Liukaspintainen.
Kylpyammeesta ei voi mennä läpi. Sen pohjalta nouseminen vaatii ponnistelua. Se tarjoaa useita mahdollisuuksia loukata itsensä. Se on - monin tavoin kuin romaanin päähenkilön äiti.
Toivottomuus on tiheä teos, jota lukiessa huomaan ajatusteni välillä karkaavan Clarice Lispectorin kirjoihin. Jokin sama syvyys ja armottomuus.
Tunnistan monia niistä kipupaikoista, joita romaanin tyttären äitisuhde sisältää. Riippuvuus äidistä ja se, että kyseessä on suhde, jonka käsittely ei ole mahdollista patoutuu ruumiiseen.
"Ihoni on täynnä näppyjä, lihaksiani särkee, päänahkani kutisee, hiukseni putoavat päästäni, ikeneni vuotavat verta, hammasluissani on liikakasvua silmänpaineeni ovat koholla, kuukautiseni ovat verisemmät kuin koskaa, ja luulen, että minulla on refluksitauti."
Ai miten niin suhde, jota ei voi käsitellä? Toki tytär voi yrittää selvittää suhdetta äitiinsä omassa päässään ja ruumiissaan, mutta jotta jokin oikeasti liikahtaisi siihen tarvittaisiin panosta myös äidin puolelta.
Mutta äiti. Hän on vuori. Hän ei lähesty tytärtään. Hän onnistuu erittäin hyvin kerta toisensa jälkeen tekemään tyttären olosta kurjempaa. Taistelu, jonka voittaja on etukäteen kirjoitettu.
"Äiti tekee minulle jotakin, mutta en osaa sanoa mitä. Hän tekee näkyväksi puutteen, äidin halusta syntyvän menetyksen."
Äiti ei anna sitä, mitä tytär tarvitsee. Jos tytär tarvitsee äitiä, äiti ei ole paikalla. Jos äidille ehdottaa jotain,hänelle ei sovi.
Torjunnan kasvot.
Pahinta on, että ei ole mitään erityistä syytä, miksi äiti hylkäsi tyttärensä. Tytär ymmärtäisi, jos äiti olisi hylännyt hänet esimerkiksi taiteellisen työn takia. Mutta ei, äiti teki sen ei mistään syystä.
Ennen puhelua äidin kanssa toivo kasvaa tyttäressä. Ehkä tällä kertaa.
Ei. Ei tälläkään kertaa.
Torjutuksi tuleminen.
Se hirveä ääni, joka lähtee siitä, kun äiti tappaa tyttärensä elättämän toivon.
"Jos ei ole pohjaa, putoaminen jatkuu ikuisesti. Sitä en ollut huomannut. Tai sitten poissaolo onkin täyttä läsnäoloa ja niin kirkasta, että se pimentää itsensä."
On taas aika mennä kylpyammeeseen, valkoisten kovien reunojen muodostamaan syliin.
"Amme pitää minua kasassa. Se pitää huolta ajatuksistani."
Äidin on valta. Ehkä myös voima ja kunnia. Äidillä on tekijänoikeus tyttärensä lapsuuteen ja siihen, mitä tyttärelle lapsena tapahtui. Jos äiti sanoo, että tyttären lapsuus oli onnellinen, niin se oli. Muun väittäminen olisi tekijänoikeusrikkomus.
Toivottomuus ei päästä lukijaansa helpolla ja miksi sen niin pitäisikään tehdä. Toivottomuuden tila tarttuu minuun ja tekee kipeää. Lukiessa on aina välillä katsottava teoksen kantta. Niinpä. Lakanan alla tytär, lakanan alla äiti. Lähekkäin. Erotettuina, peiteltyinä.
Lapsi on suojaton. Huokoinen. Aikuisena lasta voi katsoa etäisyyden päästä, eikkä lapsen kokemuksiin voi suoraan päästä käsiksi. Ne asuvat ruumiissa - usein rajoiltaan epämääräisinä ja ilman nimeä.
Teoksen loppusivuilla Hast siteeraa Hélène Cixous'n sanoja. "Ainoa kirjoittamisen arvoinen kirja on se, jota meillä ei ole rohkeutta tai voimia kirjoittaa." Toivottomuus on juuri tällainen kirja. Periaatteessa mahdoton. Teos, joka ylittää niin rohkeuden kuin voimatkin.
Mykistävä ja hurja romaani, joka menee kielen tuolle puolen.
Ja se kylpyamme. Minä haluaisin vuorata sen kaikella lämpimällä.
Susanna Hastin uutuusromaani Toivottomuus kertoo tyttären ja äidin välisestä suhteesta, jota symbolisoi kylpyamme, josta tytär etsii turvaa.
Kylpyamme. Valkoinen. Kova. Liukaspintainen.
Kylpyammeesta ei voi mennä läpi. Sen pohjalta nouseminen vaatii ponnistelua. Se tarjoaa useita mahdollisuuksia loukata itsensä. Se on - monin tavoin kuin romaanin päähenkilön äiti.
Toivottomuus on tiheä teos, jota lukiessa huomaan ajatusteni välillä karkaavan Clarice Lispectorin kirjoihin. Jokin sama syvyys ja armottomuus.
Tunnistan monia niistä kipupaikoista, joita romaanin tyttären äitisuhde sisältää. Riippuvuus äidistä ja se, että kyseessä on suhde, jonka käsittely ei ole mahdollista patoutuu ruumiiseen.
"Ihoni on täynnä näppyjä, lihaksiani särkee, päänahkani kutisee, hiukseni putoavat päästäni, ikeneni vuotavat verta, hammasluissani on liikakasvua silmänpaineeni ovat koholla, kuukautiseni ovat verisemmät kuin koskaa, ja luulen, että minulla on refluksitauti."
Ai miten niin suhde, jota ei voi käsitellä? Toki tytär voi yrittää selvittää suhdetta äitiinsä omassa päässään ja ruumiissaan, mutta jotta jokin oikeasti liikahtaisi siihen tarvittaisiin panosta myös äidin puolelta.
Mutta äiti. Hän on vuori. Hän ei lähesty tytärtään. Hän onnistuu erittäin hyvin kerta toisensa jälkeen tekemään tyttären olosta kurjempaa. Taistelu, jonka voittaja on etukäteen kirjoitettu.
"Äiti tekee minulle jotakin, mutta en osaa sanoa mitä. Hän tekee näkyväksi puutteen, äidin halusta syntyvän menetyksen."
Äiti ei anna sitä, mitä tytär tarvitsee. Jos tytär tarvitsee äitiä, äiti ei ole paikalla. Jos äidille ehdottaa jotain,hänelle ei sovi.
Torjunnan kasvot.
Pahinta on, että ei ole mitään erityistä syytä, miksi äiti hylkäsi tyttärensä. Tytär ymmärtäisi, jos äiti olisi hylännyt hänet esimerkiksi taiteellisen työn takia. Mutta ei, äiti teki sen ei mistään syystä.
Ennen puhelua äidin kanssa toivo kasvaa tyttäressä. Ehkä tällä kertaa.
Ei. Ei tälläkään kertaa.
Torjutuksi tuleminen.
Se hirveä ääni, joka lähtee siitä, kun äiti tappaa tyttärensä elättämän toivon.
"Jos ei ole pohjaa, putoaminen jatkuu ikuisesti. Sitä en ollut huomannut. Tai sitten poissaolo onkin täyttä läsnäoloa ja niin kirkasta, että se pimentää itsensä."
On taas aika mennä kylpyammeeseen, valkoisten kovien reunojen muodostamaan syliin.
"Amme pitää minua kasassa. Se pitää huolta ajatuksistani."
Äidin on valta. Ehkä myös voima ja kunnia. Äidillä on tekijänoikeus tyttärensä lapsuuteen ja siihen, mitä tyttärelle lapsena tapahtui. Jos äiti sanoo, että tyttären lapsuus oli onnellinen, niin se oli. Muun väittäminen olisi tekijänoikeusrikkomus.
Toivottomuus ei päästä lukijaansa helpolla ja miksi sen niin pitäisikään tehdä. Toivottomuuden tila tarttuu minuun ja tekee kipeää. Lukiessa on aina välillä katsottava teoksen kantta. Niinpä. Lakanan alla tytär, lakanan alla äiti. Lähekkäin. Erotettuina, peiteltyinä.
Lapsi on suojaton. Huokoinen. Aikuisena lasta voi katsoa etäisyyden päästä, eikkä lapsen kokemuksiin voi suoraan päästä käsiksi. Ne asuvat ruumiissa - usein rajoiltaan epämääräisinä ja ilman nimeä.
Teoksen loppusivuilla Hast siteeraa Hélène Cixous'n sanoja. "Ainoa kirjoittamisen arvoinen kirja on se, jota meillä ei ole rohkeutta tai voimia kirjoittaa." Toivottomuus on juuri tällainen kirja. Periaatteessa mahdoton. Teos, joka ylittää niin rohkeuden kuin voimatkin.
Mykistävä ja hurja romaani, joka menee kielen tuolle puolen.
Ja se kylpyamme. Minä haluaisin vuorata sen kaikella lämpimällä.
November 15, 2025
Toivottomuus on ihastuttavan monisärmäinen teos. Tällaista lyhyttä arvosteluraapaletta kirjoittaessa tekisi tietyllä alitajuntaisella tavalla mieli vain mennä polvilleen Hastin kaunotaiteen alttarille. Siis onhan tämä kirjallinen tour de force. Mutta yritän nyt kovasti välttää ylisanoja.
Hast nimittäin kehtaa tehdä sellaista mitä harvoin näkee suomalaisessa tai edes laajemmin modernissa kirjallisuudessa. Ottaa Deleuzen ja Guattarin hähmäisen elimettömän ruumiin romaaninsa motiiviksi. Kirjoittaa kontroversiaalisti, mutta moniulotteisesti. Kirjoittaa kirjaansa osion, jota itse luonnehti näin "--toisessa osassa näytetään toinen tapa käyttää kieltä suhteessa itseen, asiaan (das ding tai objet a tai abjekti tai haluta tai tiedostamaton) ja eroon itsen ja ulkopuolen välillä." Ei liene liioittelua sanoa, että aika harva Suomenniemellä saa tällaisesta otetta. Ja vaikka itsekin nyt olen jotain D&G:n ja Lacanin kanssa neppaillut, en voi sanoa etteikö pieni tuskanhiki olisi osiota tavatessa norunut otsalla. Siis mitkä ruumiittomat elimet?
Nämä ovat kuitenkin täysin perusteltuja ratkaisuja. Moni kirja lipsuisi äiti-lapsi-suhteen kohdalla halpaan katarsikseen tai jonkinlaiseen haikean banaaliin aforistiikkaan. Toivottomuudessa näistä ei ole jälkeäkään. Hast nimittäin yrittää ja nähdäkseni myös onnistuu sanomaan jotain siitä kuuluisasta human conditionista. Lapsena kasvaminen suhteessa vanhempiin ja toisin päin on todella monimutkainen prosessi, joka kuitenkin värittää kaikkea olemistamme. Toivottomuus tuo tämän "olen vain äitini tytär" tai "minä olen vain äiti" -tyylisten lausahdusten ja yksilöksi kasvamisessa tukahdetun suhteen toiseen itsen sisällä esiin tavalla, jota ei käy kieltäminen. Itsekääm en haluaisi miettiä näitä asioita, minä olen minä ja sillä selvä. Onneksi on kirjallisuutta, joka pakottaa ajatukset uusiin muotoihin.
Teoksen rakenne - ulkopuolisuuden värittämä elo kartanossa, käännöksen tekevät lause puhelussa, kylpyammeen pohja, tiedostomattoman kohtaaminen, apokalyptinen matka - tuo tarinallisesti esiin sen prosessin, joka on käytävä läpi, jotta päähenkilö pääsee irti Hastin sanoin "ymmärtämisen väkivallasta". Omassa luentani tiivistäisin siihen, että Toivottomuus tarjosi turboahdetun Freudin unheimlichin - siis tuo esiin kotoisan salatun kammottavuuden. Mitä kaikkea konepellin alta löytyykään kun perimmäinen suhde avataan.
Hast nimittäin kehtaa tehdä sellaista mitä harvoin näkee suomalaisessa tai edes laajemmin modernissa kirjallisuudessa. Ottaa Deleuzen ja Guattarin hähmäisen elimettömän ruumiin romaaninsa motiiviksi. Kirjoittaa kontroversiaalisti, mutta moniulotteisesti. Kirjoittaa kirjaansa osion, jota itse luonnehti näin "--toisessa osassa näytetään toinen tapa käyttää kieltä suhteessa itseen, asiaan (das ding tai objet a tai abjekti tai haluta tai tiedostamaton) ja eroon itsen ja ulkopuolen välillä." Ei liene liioittelua sanoa, että aika harva Suomenniemellä saa tällaisesta otetta. Ja vaikka itsekin nyt olen jotain D&G:n ja Lacanin kanssa neppaillut, en voi sanoa etteikö pieni tuskanhiki olisi osiota tavatessa norunut otsalla. Siis mitkä ruumiittomat elimet?
Nämä ovat kuitenkin täysin perusteltuja ratkaisuja. Moni kirja lipsuisi äiti-lapsi-suhteen kohdalla halpaan katarsikseen tai jonkinlaiseen haikean banaaliin aforistiikkaan. Toivottomuudessa näistä ei ole jälkeäkään. Hast nimittäin yrittää ja nähdäkseni myös onnistuu sanomaan jotain siitä kuuluisasta human conditionista. Lapsena kasvaminen suhteessa vanhempiin ja toisin päin on todella monimutkainen prosessi, joka kuitenkin värittää kaikkea olemistamme. Toivottomuus tuo tämän "olen vain äitini tytär" tai "minä olen vain äiti" -tyylisten lausahdusten ja yksilöksi kasvamisessa tukahdetun suhteen toiseen itsen sisällä esiin tavalla, jota ei käy kieltäminen. Itsekääm en haluaisi miettiä näitä asioita, minä olen minä ja sillä selvä. Onneksi on kirjallisuutta, joka pakottaa ajatukset uusiin muotoihin.
Teoksen rakenne - ulkopuolisuuden värittämä elo kartanossa, käännöksen tekevät lause puhelussa, kylpyammeen pohja, tiedostomattoman kohtaaminen, apokalyptinen matka - tuo tarinallisesti esiin sen prosessin, joka on käytävä läpi, jotta päähenkilö pääsee irti Hastin sanoin "ymmärtämisen väkivallasta". Omassa luentani tiivistäisin siihen, että Toivottomuus tarjosi turboahdetun Freudin unheimlichin - siis tuo esiin kotoisan salatun kammottavuuden. Mitä kaikkea konepellin alta löytyykään kun perimmäinen suhde avataan.
September 1, 2025
Hastin kieli on harkittua, tarkkaa ja kiehtovaa. Luin kirjan yhdeltä istumalta ja kieltämättä tekisi mieli lukea se heti uudelleen. Upea!
September 27, 2025
Suoraan sanottuna mua lähinnä ärsytti tää kirja… Ruumis/huoneet oli niin upea teos ja tässäkin olisi pitänyt olla periaatteessa monta asiaa, mistä pidän kirjoissa. Alkuasetelmana hankalan äiti-tytär-suhteen kuvaus on aina mehukas.
Mun OLISI PITÄNYT pitää tästä kirjasta, mutta en pitänyt. En oikeen osaa sanoo yhtä tarkkaa syytä, mutta ehkä siinä on se ongelma: ei ollut mitään, mihin tarttua?
Tästä näkee, että Hast on älykäs ja taitava kirjoittaja, mutta… Odotin liikaa ja lopulta sain pari kiinnostavaa lausetta, en muuta. Enkö vaan tajunnut jotain?
Aiheen OLISI PITÄNYT koskettaa jotenkin syvemmin…
Meinasin aluks antaa 3/5, mutta se olisi liikaa…Ehkä 2.5/5…ehkä…
Mun OLISI PITÄNYT pitää tästä kirjasta, mutta en pitänyt. En oikeen osaa sanoo yhtä tarkkaa syytä, mutta ehkä siinä on se ongelma: ei ollut mitään, mihin tarttua?
Tästä näkee, että Hast on älykäs ja taitava kirjoittaja, mutta… Odotin liikaa ja lopulta sain pari kiinnostavaa lausetta, en muuta. Enkö vaan tajunnut jotain?
Aiheen OLISI PITÄNYT koskettaa jotenkin syvemmin…
Meinasin aluks antaa 3/5, mutta se olisi liikaa…Ehkä 2.5/5…ehkä…
November 9, 2025
Väärä kirja tähän hetkeen. Symbolinen ja etäännyttävä, eli ns. vaikeaa korkeakirjallisuutta. En kyllä tiedä olisinko pitänyt tästä minään muunakaan ajankohtana luettuna.
January 6, 2026
4-/5 Luonnollisesti odotukset olivat korkealla vanhan esikoisen jälkeen. Toivottomuus on hyvin kirjoitettu, mutta olisin halunnut saada siitä paremman otteen. Sen monitulkintaisuus ja pyörremyrskymäinen tyyli jättivät mulle turhan suuren hämmennyksen. Teos saa jäädä avoimeksi, mutta tässä tapauksessa kaikki hämmennys ei tuntunut perustelluilta. Minuuden hajoaminen arkisessa ympäristössä ja hylkäämisen monisyisyys on tuotu kuitenkin upeasti esille teeman lisäksi kerronnankin tasolla.
December 30, 2025
"Kielessä on aina ääneen lausumattomia merkityksiä, jotka saattavat olla tärkeämpiä kuin se mitä tuli juuri sanottua. Ihminen ei usein itsekään tiedä tarinansa oikeaa luonnetta."
October 2, 2025
Äärettömän taitava ja tarkka trauman käsittelyn kuvaus.
Displaying 1 - 13 of 13 reviews