What do you think?
Rate this book
Yövilkka
Järisyttävän vaikuttava esikoisromaani väkivallasta, sisaruudesta ja jäkälistä.
Sonja on unettomuudesta kärsivä biologi. Hän on erikoistunut eliöihin, jotka etsivät elinpaikan kaikkein haastavimmista olosuhteista. Sonja itse on joutunut nuoruudessaan järkyttävän väkivallanteon kohteeksi ja menettänyt pikkuveljeä lukuun ottamatta koko perheensä.
Sonja vaeltaa luonnossa, joka jatkuvasti kuolee ja herää uudelleen eloon. Mutta miten herätä eloon ja löytää yhteys toisiin, kun luottamus omiin lajitovereihin on mennyt ja tuntuu, että vaara vaanii missä vain?
Herkkä romaani kuljettaa lukijan aluskasvillisuuden keskelle, huomaamattomimpiin ja pimeimpiin paikkoihin, joissa elämää on.
Sonja on unettomuudesta kärsivä biologi. Hän on erikoistunut eliöihin, jotka etsivät elinpaikan kaikkein haastavimmista olosuhteista. Sonja itse on joutunut nuoruudessaan järkyttävän väkivallanteon kohteeksi ja menettänyt pikkuveljeä lukuun ottamatta koko perheensä.
Sonja vaeltaa luonnossa, joka jatkuvasti kuolee ja herää uudelleen eloon. Mutta miten herätä eloon ja löytää yhteys toisiin, kun luottamus omiin lajitovereihin on mennyt ja tuntuu, että vaara vaanii missä vain?
Herkkä romaani kuljettaa lukijan aluskasvillisuuden keskelle, huomaamattomimpiin ja pimeimpiin paikkoihin, joissa elämää on.
368 pages, Hardcover
First published August 7, 2025
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 13 of 13 reviews
September 12, 2025
Voi kun tämä oli hieno. Tietynlainen verkkaisuus, odottavuus, asioiden läheltä kulkeminen paljastamatta niitä teki tunnelmasta tiiviin kuin jännitysromaanissa. Ajoittain tuntui, etten edes halua nähdä tarkemmin, mikä tuntui aika epäreilulta ajatukselta, kun romaanin päähenkilöllä Sonjalla ei ollut vaihtoehtoa olla kokematta, elämättä sen kanssa.
Lukiessa mietin paljon myös sitä, miten vaikeaa meille on lopulta kohdata toisen suru ja menetys. Samaan haasteeseen törmäsi kirjan henkilöistä myös moni (lopulta myös Sonja itse). Mitä sanoja on tilanteessa, jossa kaiken on oikeasti menettänyt?
Lukiessa mietin paljon myös sitä, miten vaikeaa meille on lopulta kohdata toisen suru ja menetys. Samaan haasteeseen törmäsi kirjan henkilöistä myös moni (lopulta myös Sonja itse). Mitä sanoja on tilanteessa, jossa kaiken on oikeasti menettänyt?
January 12, 2026
Verkkainen kerronta oli miellyttävää. Paikoin tarina pyöri paikoillaan, mutta toisaalta trauman ja surun kanssa elämiseen liittyen sekin oli osuvaa. Luontoon ja metsään liittyvät kohdat olivat kirjan parhaimmistoa.
July 17, 2026
Yövilkka on kertomus siitä, miten eletään ja selviydytään äärimmäisen traumaattisen tapahtuman kanssa ja jälkeen. Kirjan päähenkilö Sonja on kolmekymppinen jäkälätutkija, joka taistelee edelleen kymmenen vuoden takaisen perhetragedian seurausten kanssa. Keskenjääneen traumankäsittelyn seurauksista kärsii myös Sonjan avopuoliso Joonas.
Paljastamatta liikaa yksityiskohtia tai juonta kerrottakoon, että kirjassa kuvataan tapahtunutta ja siihen johtanutta kehityskulkua takautumien kautta - monet merkit asioiden pielessäolemisesta ilmassa olivat olleet perheessä näkyvissä jo kauan, mutta niihin ei ollut aikaa tai energiaa tarttua.
Rakenteellisesti kirja on jaettu kahteen pääosaan, ja niissä vuorottelevat menneisyyden ja nykyisyyden tasot.
Porola onnistuu Sonjan ahdistuksen kuvauksessa ja tunnelman välittäjänä, mutta kokonaisuudessaan teos jättää hyvin hämmentyneeksi. Ehkä siksi, että perhetragedia on niin äärimmäistä laatua, ehkä siksi, ettei sitä ennakoiviin merkkeihin ole ollenkaan puututtu, ehkä siksi, etteivät Sonjan tekemät valinnat tunnu rakentuvan oikein minkään päälle. Ja siksikin, että välillä hyvin yksityiskohtaisesti kuvattu jäkälätutkimus ei tunnu oikein kiinnittyvän teokseen.
Paljastamatta liikaa yksityiskohtia tai juonta kerrottakoon, että kirjassa kuvataan tapahtunutta ja siihen johtanutta kehityskulkua takautumien kautta - monet merkit asioiden pielessäolemisesta ilmassa olivat olleet perheessä näkyvissä jo kauan, mutta niihin ei ollut aikaa tai energiaa tarttua.
Rakenteellisesti kirja on jaettu kahteen pääosaan, ja niissä vuorottelevat menneisyyden ja nykyisyyden tasot.
Porola onnistuu Sonjan ahdistuksen kuvauksessa ja tunnelman välittäjänä, mutta kokonaisuudessaan teos jättää hyvin hämmentyneeksi. Ehkä siksi, että perhetragedia on niin äärimmäistä laatua, ehkä siksi, ettei sitä ennakoiviin merkkeihin ole ollenkaan puututtu, ehkä siksi, etteivät Sonjan tekemät valinnat tunnu rakentuvan oikein minkään päälle. Ja siksikin, että välillä hyvin yksityiskohtaisesti kuvattu jäkälätutkimus ei tunnu oikein kiinnittyvän teokseen.
June 12, 2026
Tämä on ehkä yksi todentuntuisimmista surun ja trauman kuvauksista, joita olen lukenut. On hienoa, kun suuria teemoja ei ole kuorrutettu kaunokirjallisella kikkailulla, vaan asiat kerrotaan raadollisesti niin kuin ne ovat.
Kirjan päähenkilö on biologi Sonja, joka tutkii jäkäliä ja käy läpi nuoruutensa rankkaa tapahtumaa, joka on muuttanut kaiken, piirtänyt Sonjan elämän janalle viivan ja jättänyt jälkeensä vain ajan ennen ja ajan jälkeen. Vellottavia asioita riittää, ja Sonja tuntuu olevan läpi teoksen yksin, vailla ymmärrystä. Porolan kirjan suurin väite tuntuukin olevan, että kukaan ei voi koskaan ymmärtää, miltä toisesta tuntuu tai mitä hän käy läpi, vaikka olisi itse kokenut samat asiat. Hämmentävintä oli tuntea lukijana vastuuta Sonjan kokemuksesta. Kun Sonjan läheiset eivät tunnu ymmärtävän häntä tai hänen tarpeitaan, aloin kokea, että minun tarvitsee pystyä siihen. Porolan kuvaus paikallaan junnaavasta päähenkilöstä ja eteenpäin päässeistä läheisistä on tuttua, ja onneksi kliseekuopat tämän kertomisessa onnistutaan väistämään.
Kirja on melko pitkä, lähes 400 sivua. Tai eihän se paljoa ole, mutta tässä se tuntui siltä, koska periaatteessa tässä ei tapahdu mitään, vaikka pinnan alla kuplii. En tiedä, miten surua ja traumaa voisikaan kuvata paremmin. Se pitää tehdä joko näin, tai sitten minimaalisella määrällä sanoja. Kirjan sivumäärästä ja tekstimassasta, jota olisi voinut editoida, tuli mieleen Dante Lehtisen mainio romaani ”Rakkaus ei kuole, vaikka annoin sille kourallisen unilääkkeitä”, jossa tyhjäkäynti toimii loistavana nykyajan ja -ihmisten kuvaajana. Molemmat ovat Otavan kirjoja, joten ehkä Porolalla on sama kustannustoimittaja kuin Lehtisellä?
Kirjan mitta on yksi tapa alleviivata ja kertoa, miltä tuntuu, kun surun limbo imaisee mukaansa. Jää lukijan tulkittavaksi, pitääkö siitä pystyäkään irrottautumaan vai pitääkö sen kanssa vain oppia elämään – niin kuin kaikki muutkin tekevät.
Kirjan päähenkilö on biologi Sonja, joka tutkii jäkäliä ja käy läpi nuoruutensa rankkaa tapahtumaa, joka on muuttanut kaiken, piirtänyt Sonjan elämän janalle viivan ja jättänyt jälkeensä vain ajan ennen ja ajan jälkeen. Vellottavia asioita riittää, ja Sonja tuntuu olevan läpi teoksen yksin, vailla ymmärrystä. Porolan kirjan suurin väite tuntuukin olevan, että kukaan ei voi koskaan ymmärtää, miltä toisesta tuntuu tai mitä hän käy läpi, vaikka olisi itse kokenut samat asiat. Hämmentävintä oli tuntea lukijana vastuuta Sonjan kokemuksesta. Kun Sonjan läheiset eivät tunnu ymmärtävän häntä tai hänen tarpeitaan, aloin kokea, että minun tarvitsee pystyä siihen. Porolan kuvaus paikallaan junnaavasta päähenkilöstä ja eteenpäin päässeistä läheisistä on tuttua, ja onneksi kliseekuopat tämän kertomisessa onnistutaan väistämään.
Kirja on melko pitkä, lähes 400 sivua. Tai eihän se paljoa ole, mutta tässä se tuntui siltä, koska periaatteessa tässä ei tapahdu mitään, vaikka pinnan alla kuplii. En tiedä, miten surua ja traumaa voisikaan kuvata paremmin. Se pitää tehdä joko näin, tai sitten minimaalisella määrällä sanoja. Kirjan sivumäärästä ja tekstimassasta, jota olisi voinut editoida, tuli mieleen Dante Lehtisen mainio romaani ”Rakkaus ei kuole, vaikka annoin sille kourallisen unilääkkeitä”, jossa tyhjäkäynti toimii loistavana nykyajan ja -ihmisten kuvaajana. Molemmat ovat Otavan kirjoja, joten ehkä Porolalla on sama kustannustoimittaja kuin Lehtisellä?
Kirjan mitta on yksi tapa alleviivata ja kertoa, miltä tuntuu, kun surun limbo imaisee mukaansa. Jää lukijan tulkittavaksi, pitääkö siitä pystyäkään irrottautumaan vai pitääkö sen kanssa vain oppia elämään – niin kuin kaikki muutkin tekevät.
January 16, 2026
Olen vaikuttunut. Kirja kuvaa kärsivällisesti ja hämmästyttävän tarkkanäköisesti trauman vaikutusta mieleen. Kappaleissa toistuu samantyyppiset kuvailut, ja samaa aikaa tämä toisteisuus on erottamaton osa trauman ilmenemismuotoa. Teksti oli helppolukuista, kuitenkin runsasta, kuvailevaa, leikkisää, ja paikoin jopa runollista. Viihdyin tekstin tyylin parissa.
Sisältö oli raskasta luettavaa, syystä. Kipeää tarinaa kuitenkin kannatteli syleilevä yhteys luontoon, sen pieniin ihmeisiin. Teos toimii myös kritiikkinä yhteiskunnan, terveyshuollon ja mielenterveyspalvelujen epäonnistumiselle avun tarjoamisessa sitä tarvitseville.
En olisi halunnut vielä luopua kirjasta, vaikka se loppua kohden alkoi jo päästää lukijaa otteestaan. Raskaasta teemasta huolimatta teos on mielestäni kaunis, ja valaa toivoa myös niille, joita elämä kohtelee kipeimmin.
Aion lukea tämän vielä uudestaan - nyt täytyy kuitenkin sulatella hetki. Iso kiitos kirjailijalle hienosta teoksesta!
Sisältö oli raskasta luettavaa, syystä. Kipeää tarinaa kuitenkin kannatteli syleilevä yhteys luontoon, sen pieniin ihmeisiin. Teos toimii myös kritiikkinä yhteiskunnan, terveyshuollon ja mielenterveyspalvelujen epäonnistumiselle avun tarjoamisessa sitä tarvitseville.
En olisi halunnut vielä luopua kirjasta, vaikka se loppua kohden alkoi jo päästää lukijaa otteestaan. Raskaasta teemasta huolimatta teos on mielestäni kaunis, ja valaa toivoa myös niille, joita elämä kohtelee kipeimmin.
Aion lukea tämän vielä uudestaan - nyt täytyy kuitenkin sulatella hetki. Iso kiitos kirjailijalle hienosta teoksesta!
August 29, 2026
Huhhuh hirveen ahdistava mut en pystyny lopettaa lukemista kuitenkaan
September 2, 2026
Useassa aikatasossa etenevä hieman sekava ja valitettavan puuduttavaa kertomus vakavasta aiheesta.
Kymmenen vuotta sitten päähenkilö menetti vanhempansa hirveässä perhetragediassa. Koko kirja sitten vatvotaan tätä kamalaa tapahtumaa ja sen aiheuttamaa traumaa. Ahdistavaa raskasta luettavaa, vähän too much. Homma ei etene.
Ymmärrän tavallaan kirjailijan pyrkimyksen kuvata sitä miten toivoton ja yksin tällaisen vakavan trauman kokenut henkilö on, miten hän ei ehkä saa kiinni elämästä, miten hän vatvoo ja vatvoo. Eikä kukaan oikein ymmärrä. Samat asiat pyörivät mielessä. Käy läpi monenlaisia tunteita.
Mutta lukukokemuksena minulle se oli raastavan pitkä sekamelska.
Pidin tosin siitä miten välähdyksenomaisesti paljastettiin mitä kaikkea tragediaa edelsi, mikä ehkä johti siihen. Mutta toisaalta oireilu jäi jotenkin jäi käsittelemättä, esimerkiksi vanhempien näkökulmasta.
Jäkälien tutkiminen nykyajassa tuntui vähän irralliselta juonelta - mihin ne jäkälät oikeastaan liittyivät? Siihen, että lopulta luonto lohduttaa? Aika lailla jäi hämäräksi miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa, mitä yövilkka symboloi?
Kymmenen vuotta sitten päähenkilö menetti vanhempansa hirveässä perhetragediassa. Koko kirja sitten vatvotaan tätä kamalaa tapahtumaa ja sen aiheuttamaa traumaa. Ahdistavaa raskasta luettavaa, vähän too much. Homma ei etene.
Ymmärrän tavallaan kirjailijan pyrkimyksen kuvata sitä miten toivoton ja yksin tällaisen vakavan trauman kokenut henkilö on, miten hän ei ehkä saa kiinni elämästä, miten hän vatvoo ja vatvoo. Eikä kukaan oikein ymmärrä. Samat asiat pyörivät mielessä. Käy läpi monenlaisia tunteita.
Mutta lukukokemuksena minulle se oli raastavan pitkä sekamelska.
Pidin tosin siitä miten välähdyksenomaisesti paljastettiin mitä kaikkea tragediaa edelsi, mikä ehkä johti siihen. Mutta toisaalta oireilu jäi jotenkin jäi käsittelemättä, esimerkiksi vanhempien näkökulmasta.
Jäkälien tutkiminen nykyajassa tuntui vähän irralliselta juonelta - mihin ne jäkälät oikeastaan liittyivät? Siihen, että lopulta luonto lohduttaa? Aika lailla jäi hämäräksi miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa, mitä yövilkka symboloi?
September 20, 2026
Vaikuttavinta Yövilkassa on kuvaus traumatisoituneesta kehosta ja mielestä. Erityisesti unettomuudessa ja hermoston jatkuvassa epäluottamuksessa oli myös jotain henkilökohtaisesti tunnistettavaa (onneksi toki aivan eri mittakaavassa).
Jännite kantaa pitkälle, mutta mukaan mahtuu liikaa tyhjäkäyntiä. Suurimmaksi ongelmaksi jäi kuitenkin perustelemattomuus. Ymmärrän sen olevan osin tyylikeino, mutta olisin kaivannut edes hieman enemmän syy–seuraussuhteita: miten ihmeessä tähän päädyttiin?
Yövilkka ja jäkälät, vaikeissa oloissa selviytyvät eliöt, joiden symbolinen yhteys jäi minulle lopulta hieman päälleliimatuksi.
Jännite kantaa pitkälle, mutta mukaan mahtuu liikaa tyhjäkäyntiä. Suurimmaksi ongelmaksi jäi kuitenkin perustelemattomuus. Ymmärrän sen olevan osin tyylikeino, mutta olisin kaivannut edes hieman enemmän syy–seuraussuhteita: miten ihmeessä tähän päädyttiin?
Yövilkka ja jäkälät, vaikeissa oloissa selviytyvät eliöt, joiden symbolinen yhteys jäi minulle lopulta hieman päälleliimatuksi.
November 18, 2025
Perhesurma ei ole mikään helppo aihe romaanille. Tämä oli koskettava ja aiheen takia melko raskas, eri aikatasot sopivat tähän hyvin. Minun oli pakko jättää kesken eikä syy ollut se, että kirja olisi ollut huono vaan pikemminkin päin vastoin: Tarina ja henkilöt olivat uskottavia ja arvostan kirjailijaa ja teosta. Marraskuun pimeydessä tämä oli minulle nyt vain vähän liikaa.
Read
January 23, 2026en pystyny yhtää keskittyy mut oli pakko silti itsepäisesti lukee loppuun...
ei ollu oikea hetki elämässäni tälle, kauniisti kirjotettu mut en jotenki henk koht jaksa sellasta hukutan murheeni työhön ja lenkkeilyyn -tuskailua just nyt
ei ollu oikea hetki elämässäni tälle, kauniisti kirjotettu mut en jotenki henk koht jaksa sellasta hukutan murheeni työhön ja lenkkeilyyn -tuskailua just nyt
December 29, 2025
Hyvin kirjoitettu kirja trauman jälkeisestä elämästä ja jäkälistä. Kolme tähteä, koska synkkä.
February 1, 2026
Rankka aihe ja kiinnostava tarina, loppua kohti tuntui että lähti vähän hajoamaan mutta kokonaisuutena silti kyllä koskettava.
January 3, 2026
"Kuin maailmanloppu olisi alkanut. Se herättää minussa syvän rauhan tunteen."
Helmet-lukuhaaste 2026 #41: Kirjan kansi tai nimi on mielestäsi kaunis.
Helmet-lukuhaaste 2026 #41: Kirjan kansi tai nimi on mielestäsi kaunis.
Displaying 1 - 13 of 13 reviews