Järisyttävän vaikuttava esikoisromaani väkivallasta, sisaruudesta ja jäkälistä.
Sonja on unettomuudesta kärsivä biologi. Hän on erikoistunut eliöihin, jotka etsivät elinpaikan kaikkein haastavimmista olosuhteista. Sonja itse on joutunut nuoruudessaan järkyttävän väkivallanteon kohteeksi ja menettänyt pikkuveljeä lukuun ottamatta koko perheensä.
Sonja vaeltaa luonnossa, joka jatkuvasti kuolee ja herää uudelleen eloon. Mutta miten herätä eloon ja löytää yhteys toisiin, kun luottamus omiin lajitovereihin on mennyt ja tuntuu, että vaara vaanii missä vain?
Herkkä romaani kuljettaa lukijan aluskasvillisuuden keskelle, huomaamattomimpiin ja pimeimpiin paikkoihin, joissa elämää on.
Voi kun tämä oli hieno. Tietynlainen verkkaisuus, odottavuus, asioiden läheltä kulkeminen paljastamatta niitä teki tunnelmasta tiiviin kuin jännitysromaanissa. Ajoittain tuntui, etten edes halua nähdä tarkemmin, mikä tuntui aika epäreilulta ajatukselta, kun romaanin päähenkilöllä Sonjalla ei ollut vaihtoehtoa olla kokematta, elämättä sen kanssa.
Lukiessa mietin paljon myös sitä, miten vaikeaa meille on lopulta kohdata toisen suru ja menetys. Samaan haasteeseen törmäsi kirjan henkilöistä myös moni (lopulta myös Sonja itse). Mitä sanoja on tilanteessa, jossa kaiken on oikeasti menettänyt?
Verkkainen kerronta oli miellyttävää. Paikoin tarina pyöri paikoillaan, mutta toisaalta trauman ja surun kanssa elämiseen liittyen sekin oli osuvaa. Luontoon ja metsään liittyvät kohdat olivat kirjan parhaimmistoa.
Olen vaikuttunut. Kirja kuvaa kärsivällisesti ja hämmästyttävän tarkkanäköisesti trauman vaikutusta mieleen. Kappaleissa toistuu samantyyppiset kuvailut, ja samaa aikaa tämä toisteisuus on erottamaton osa trauman ilmenemismuotoa. Teksti oli helppolukuista, kuitenkin runsasta, kuvailevaa, leikkisää, ja paikoin jopa runollista. Viihdyin tekstin tyylin parissa.
Sisältö oli raskasta luettavaa, syystä. Kipeää tarinaa kuitenkin kannatteli syleilevä yhteys luontoon, sen pieniin ihmeisiin. Teos toimii myös kritiikkinä yhteiskunnan, terveyshuollon ja mielenterveyspalvelujen epäonnistumiselle avun tarjoamisessa sitä tarvitseville.
En olisi halunnut vielä luopua kirjasta, vaikka se loppua kohden alkoi jo päästää lukijaa otteestaan. Raskaasta teemasta huolimatta teos on mielestäni kaunis, ja valaa toivoa myös niille, joita elämä kohtelee kipeimmin.
Aion lukea tämän vielä uudestaan - nyt täytyy kuitenkin sulatella hetki. Iso kiitos kirjailijalle hienosta teoksesta!
Perhesurma ei ole mikään helppo aihe romaanille. Tämä oli koskettava ja aiheen takia melko raskas, eri aikatasot sopivat tähän hyvin. Minun oli pakko jättää kesken eikä syy ollut se, että kirja olisi ollut huono vaan pikemminkin päin vastoin: Tarina ja henkilöt olivat uskottavia ja arvostan kirjailijaa ja teosta. Marraskuun pimeydessä tämä oli minulle nyt vain vähän liikaa.