Yövilkka

by Laura Porola

Järisyttävän vaikuttava esikoisromaani väkivallasta, sisaruudesta ja jäkälistä.

Sonja on unettomuudesta kärsivä biologi. Hän on erikoistunut eliöihin, jotka etsivät elinpaikan kaikkein haastavimmista olosuhteista. Sonja itse on joutunut nuoruudessaan järkyttävän väkivallanteon kohteeksi ja menettänyt pikkuveljeä lukuun ottamatta koko perheensä.

Sonja vaeltaa luonnossa, joka jatkuvasti kuolee ja herää uudelleen eloon. Mutta miten herätä eloon ja löytää yhteys toisiin, kun luottamus omiin lajitovereihin on mennyt ja tuntuu, että vaara vaanii missä vain?

Herkkä romaani kuljettaa lukijan aluskasvillisuuden keskelle, huomaamattomimpiin ja pimeimpiin paikkoihin, joissa elämää on.

Genres: Finnish Literature, Nature

368 pages, Hardcover

First published August 7, 2025

Reviews

[Susa · Rating 5 out of 5]

Voi kun tämä oli hieno. Tietynlainen verkkaisuus, odottavuus, asioiden läheltä kulkeminen paljastamatta niitä teki tunnelmasta tiiviin kuin jännitysromaanissa. Ajoittain tuntui, etten edes halua nähdä tarkemmin, mikä tuntui aika epäreilulta ajatukselta, kun romaanin päähenkilöllä Sonjalla ei ollut vaihtoehtoa olla kokematta, elämättä sen kanssa.

Lukiessa mietin paljon myös sitä, miten vaikeaa meille on lopulta kohdata toisen suru ja menetys. Samaan haasteeseen törmäsi kirjan henkilöistä myös moni (lopulta myös Sonja itse). Mitä sanoja on tilanteessa, jossa kaiken on oikeasti menettänyt?

[Kerttu · Rating 4 out of 5]

Verkkainen kerronta oli miellyttävää. Paikoin tarina pyöri paikoillaan, mutta toisaalta trauman ja surun kanssa elämiseen liittyen sekin oli osuvaa. Luontoon ja metsään liittyvät kohdat olivat kirjan parhaimmistoa.

[Toni · Rating 4 out of 5]

Tämä on ehkä yksi todentuntuisimmista surun ja trauman kuvauksista, joita olen lukenut. On hienoa, kun suuria teemoja ei ole kuorrutettu kaunokirjallisella kikkailulla, vaan asiat kerrotaan raadollisesti niin kuin ne ovat.

Kirjan päähenkilö on biologi Sonja, joka tutkii jäkäliä ja käy läpi nuoruutensa rankkaa tapahtumaa, joka on muuttanut kaiken, piirtänyt Sonjan elämän janalle viivan ja jättänyt jälkeensä vain ajan ennen ja ajan jälkeen. Vellottavia asioita riittää, ja Sonja tuntuu olevan läpi teoksen yksin, vailla ymmärrystä. Porolan kirjan suurin väite tuntuukin olevan, että kukaan ei voi koskaan ymmärtää, miltä toisesta tuntuu tai mitä hän käy läpi, vaikka olisi itse kokenut samat asiat. Hämmentävintä oli tuntea lukijana vastuuta Sonjan kokemuksesta. Kun Sonjan läheiset eivät tunnu ymmärtävän häntä tai hänen tarpeitaan, aloin kokea, että minun tarvitsee pystyä siihen. Porolan kuvaus paikallaan junnaavasta päähenkilöstä ja eteenpäin päässeistä läheisistä on tuttua, ja onneksi kliseekuopat tämän kertomisessa onnistutaan väistämään.

Kirja on melko pitkä, lähes 400 sivua. Tai eihän se paljoa ole, mutta tässä se tuntui siltä, koska periaatteessa tässä ei tapahdu mitään, vaikka pinnan alla kuplii. En tiedä, miten surua ja traumaa voisikaan kuvata paremmin. Se pitää tehdä joko näin, tai sitten minimaalisella määrällä sanoja. Kirjan sivumäärästä ja tekstimassasta, jota olisi voinut editoida, tuli mieleen Dante Lehtisen mainio romaani ”Rakkaus ei kuole, vaikka annoin sille kourallisen unilääkkeitä”, jossa tyhjäkäynti toimii loistavana nykyajan ja -ihmisten kuvaajana. Molemmat ovat Otavan kirjoja, joten ehkä Porolalla on sama kustannustoimittaja kuin Lehtisellä?

Kirjan mitta on yksi tapa alleviivata ja kertoa, miltä tuntuu, kun surun limbo imaisee mukaansa. Jää lukijan tulkittavaksi, pitääkö siitä pystyäkään irrottautumaan vai pitääkö sen kanssa vain oppia elämään – niin kuin kaikki muutkin tekevät.

[Hilja Isa · Rating 5 out of 5]

Olen vaikuttunut. Kirja kuvaa kärsivällisesti ja hämmästyttävän tarkkanäköisesti trauman vaikutusta mieleen. Kappaleissa toistuu samantyyppiset kuvailut, ja samaa aikaa tämä toisteisuus on erottamaton osa trauman ilmenemismuotoa. Teksti oli helppolukuista, kuitenkin runsasta, kuvailevaa, leikkisää, ja paikoin jopa runollista. Viihdyin tekstin tyylin parissa.

Sisältö oli raskasta luettavaa, syystä. Kipeää tarinaa kuitenkin kannatteli syleilevä yhteys luontoon, sen pieniin ihmeisiin. Teos toimii myös kritiikkinä yhteiskunnan, terveyshuollon ja mielenterveyspalvelujen epäonnistumiselle avun tarjoamisessa sitä tarvitseville.

En olisi halunnut vielä luopua kirjasta, vaikka se loppua kohden alkoi jo päästää lukijaa otteestaan. Raskaasta teemasta huolimatta teos on mielestäni kaunis, ja valaa toivoa myös niille, joita elämä kohtelee kipeimmin.

Aion lukea tämän vielä uudestaan - nyt täytyy kuitenkin sulatella hetki. Iso kiitos kirjailijalle hienosta teoksesta!

[Aira · Rating 4 out of 5]

Perhesurma ei ole mikään helppo aihe romaanille. Tämä oli koskettava ja aiheen takia melko raskas, eri aikatasot sopivat tähän hyvin. Minun oli pakko jättää kesken eikä syy ollut se, että kirja olisi ollut huono vaan pikemminkin päin vastoin: Tarina ja henkilöt olivat uskottavia ja arvostan kirjailijaa ja teosta. Marraskuun pimeydessä tämä oli minulle nyt vain vähän liikaa.

[Sibilla]

en pystyny yhtää keskittyy mut oli pakko silti itsepäisesti lukee loppuun...
ei ollu oikea hetki elämässäni tälle, kauniisti kirjotettu mut en jotenki henk koht jaksa sellasta hukutan murheeni työhön ja lenkkeilyyn -tuskailua just nyt

[Kreeta · Rating 3 out of 5]

Hyvin kirjoitettu kirja trauman jälkeisestä elämästä ja jäkälistä. Kolme tähteä, koska synkkä.

[Iira · Rating 4 out of 5]

Rankka aihe ja kiinnostava tarina, loppua kohti tuntui että lähti vähän hajoamaan mutta kokonaisuutena silti kyllä koskettava.

[Nonnis Valtari · Rating 4 out of 5]

"Kuin maailmanloppu olisi alkanut. Se herättää minussa syvän rauhan tunteen."

Helmet-lukuhaaste 2026 #41: Kirjan kansi tai nimi on mielestäsi kaunis.