What do you think?
Rate this book
Hyvästi itä
Mitä elämän rakkaimmista ihmisistä lopulta tietää?
"Ilo ja suru ovat sinussa niin lähellä toisiaan, että niitä on vaikea erottaa."
Äiti on taas lähdössä ja kaikki jäämässä lopullisesti kesken. Aikuinen tytär haluaa saada äidistään vielä aavistuksen, kuulla kehräävän naurun ja edes joitakin sanoja.
Rajalliset päivät kirkkaassa, koleassa Kainuussa täyttyvät kivuliaan lempeistä keskusteluista. Menneisyydessä on liikaa asioita, joita ei voi sanoa ääneen, ja siksi on puhuttava niiden vierestä. Välähdyksenomaisista hetkistä hahmottuu esiin monin tavoin puutteellinen mutta vimmainen elämä, jossa ulkopuolisuuden, syyllisyyden ja häpeän kokemukset polkevat jälkiään sukupolvia ja ihmissuhteita säästämättä.
Mihin saakka aukkoisia kuvia voi täydentää? Kenen katseiden alla ihminen kasvaa itsekseen? Entä kuka oli isän sydämen vienyt Irina, joka katsoi äidin silmin mutta katosi rajan taakse Kostamuksen kaupunkiin?
Hyvästi itä on sinisävyinen ja viiltävän kaunis esikoisromaani hyvästijätöistä, köyhyydestä ja siitä, miten sitkeää on rakkaus.
Satu Laatikainen (s. 1974) on kustantaja ja kirjailija, jolta on ilmestynyt aiemmin useita tietokirjoja. Laatikainen on opiskellut kirjoittamista mm. Kriittisessä korkeakoulussa. Hyvästi itä on hänen ensimmäinen kaunokirjallinen teoksensa.
"Ilo ja suru ovat sinussa niin lähellä toisiaan, että niitä on vaikea erottaa."
Äiti on taas lähdössä ja kaikki jäämässä lopullisesti kesken. Aikuinen tytär haluaa saada äidistään vielä aavistuksen, kuulla kehräävän naurun ja edes joitakin sanoja.
Rajalliset päivät kirkkaassa, koleassa Kainuussa täyttyvät kivuliaan lempeistä keskusteluista. Menneisyydessä on liikaa asioita, joita ei voi sanoa ääneen, ja siksi on puhuttava niiden vierestä. Välähdyksenomaisista hetkistä hahmottuu esiin monin tavoin puutteellinen mutta vimmainen elämä, jossa ulkopuolisuuden, syyllisyyden ja häpeän kokemukset polkevat jälkiään sukupolvia ja ihmissuhteita säästämättä.
Mihin saakka aukkoisia kuvia voi täydentää? Kenen katseiden alla ihminen kasvaa itsekseen? Entä kuka oli isän sydämen vienyt Irina, joka katsoi äidin silmin mutta katosi rajan taakse Kostamuksen kaupunkiin?
Hyvästi itä on sinisävyinen ja viiltävän kaunis esikoisromaani hyvästijätöistä, köyhyydestä ja siitä, miten sitkeää on rakkaus.
Satu Laatikainen (s. 1974) on kustantaja ja kirjailija, jolta on ilmestynyt aiemmin useita tietokirjoja. Laatikainen on opiskellut kirjoittamista mm. Kriittisessä korkeakoulussa. Hyvästi itä on hänen ensimmäinen kaunokirjallinen teoksensa.
196 pages, Hardcover
Published August 18, 2025
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 13 of 13 reviews
October 18, 2025
Kolme vuotta sitten menetin oman äitini, enkä ole varma, tuliko kaikki asiat puhuttua läpi. Siksi tämän kirjan sanoma on tärkeä: kysy, kun on vielä aikaa. Laatikainen kirjoittaa kuulaalla, syksynkirkkaalla kielellä ja tuo näkyviin ja lähelle lapsen näkökulman, lapsen, joka yrittää ymmärtää vanhempien käsittämätöntä toimintaa: vanhemmat erovat ja jakavat lapsensa, äiti löytää uuden miehen, isä useita uusia naisia, isä työskentelee viikot Kostamuksessa ja jättää lapset selviämään omilleen. 1970-luvun Suomen ajankuvaa tämäkin. Kysyminen ja ymmärryksen etsiminen jatkuu vielä aikuisena, kun romaanin kohdehenkilö on itsekin ehkä ajautumassa kohti ratkaisua, jota lasten on vaikeaa tai mahdotonta ymmärtää.
September 15, 2025
Kertomus siitä, miten vahingollisenkin kasvuympäristön jälkeen lapsi kaipaa vanhemman hyväksyvää katsetta. Yksi hienoimmista lukemistani lapsen/nuoren näkökulmasta kirjoitetuista köyhyyden kuvauksista. Lukisivatpa hallituksen jäsenet tämän.
Read
October 12, 2025Erittäin kelpo esikoisromaani kaikin tavoin.
On päähenkilön äiti, joka jätti perheensä päähenkilön ollessa lapsi. On päähenkilön kumppani, joka haluaisi saada päähenkilöltä enemmän kuin mihin tämä on valmis.
Kirjan tapahtumat kerrotaan päähenkilön kuolemaa lähestyvän äitinsä luokse tekemän vierailun kautta.
Menneisyyden kummituksia.
Äidin ja isän henkilöhistoriaa. Osin näkymättömiä sukupolvelta toiselle siirtyviä taakkoja.
Tarve saada selkoa. Häpeän seinä.
Syyllisyyden polte.
Kielellisesti oivallinen romaani, jossa ei yritetä liikaa, vaan luotetaan kielen ilmaisuvoimaan ilman sen kummempia kommervenkkejä tai metaforatansseja.
”Milloin tulee se hetki, jonka jälkeen mikään ei voi jatkua samanlaisena, ei itse, ei toinen, ei ympärille kutoutunut elämä.”
Kirjan tapahtumat kerrotaan päähenkilön kuolemaa lähestyvän äitinsä luokse tekemän vierailun kautta.
Menneisyyden kummituksia.
Äidin ja isän henkilöhistoriaa. Osin näkymättömiä sukupolvelta toiselle siirtyviä taakkoja.
Tarve saada selkoa. Häpeän seinä.
Syyllisyyden polte.
Kielellisesti oivallinen romaani, jossa ei yritetä liikaa, vaan luotetaan kielen ilmaisuvoimaan ilman sen kummempia kommervenkkejä tai metaforatansseja.
”Milloin tulee se hetki, jonka jälkeen mikään ei voi jatkua samanlaisena, ei itse, ei toinen, ei ympärille kutoutunut elämä.”
October 26, 2025
Melkein neljä tähteä.
Oikein oivallinen esikoisteos.
Laatikainen kirjoittaa hyvin. Kieli on täsmällistä olematta töksähtelevää.
Nautin tästä. Tematiikka toimii, se on älykästä, havainnot tarkoin kirjoitettuja, melkein jopa liian tarkkoja, liian puhtaita, mutta, olkoot, tykkäsin. Kainuu (ja sen ilmapiiri, menneisyydessä, vuosikymmeniä sitten) on tuttua (suku!) ja teoksessa kuvattu köyhä elämä, isän työmatkat Kostamoon, uuden rakentaminen, toisille rakentaminen,, kaupunkienkin rakentaminen rajan taa tuttua tarinaa. Uutta ei ole myöskään tarina, isän ja äidin ero, lapsuuden köyhyys, puute ja rakkauden kaipuu, poissaolevan vanhemman kaipuu ja ylisukupolvisina kulkeutuvat mallit, tunteet, traumat, mutta Laatikainen sanoittaa hyvin, päähenkilön oman keski-iän kriisinkin, haahuilun, tunneaallot.
Juoni:
Isä ja äiti eroavat. Tytär jää erossa isälleen, juurikin Kainuuseen ja joutuu heitteille, melkein kokonaan ja elämän värittää jo mainittu yksinäisyys köyhyys ja kaipuu äitiin ja se traumatisoi tyttären. Ja nyt kun äidin matka maan päällä on päättymässä, tytär haluaa kuulla äidin tarinan, äidin näkökulman historiaansa, perheen hajoamiseen, lasten jättämiseen, äidin elämään eron jälkeen. Mutta on myös Sandran oma tienristeys, oma päätepiste, oma uusi alku, jota äidin tarinan ohella seurataan. Jättääkö hänkin perheensä, miehensä, vaiko ryhtyy johonkin kokonaan uuteen tai miehen ehdottomaan polyamoriseen suhteeseen.
Ihminen ei opi. Sukupolvi toisensa jälkeen tekee samat virheet. Niin luulen, että Laatikainen sanoo, mutta olkoonkin niin, tämä oli ajatuksia herättävä, hienosti kirjoitettu teos.
Oikein oivallinen esikoisteos.
Laatikainen kirjoittaa hyvin. Kieli on täsmällistä olematta töksähtelevää.
Nautin tästä. Tematiikka toimii, se on älykästä, havainnot tarkoin kirjoitettuja, melkein jopa liian tarkkoja, liian puhtaita, mutta, olkoot, tykkäsin. Kainuu (ja sen ilmapiiri, menneisyydessä, vuosikymmeniä sitten) on tuttua (suku!) ja teoksessa kuvattu köyhä elämä, isän työmatkat Kostamoon, uuden rakentaminen, toisille rakentaminen,, kaupunkienkin rakentaminen rajan taa tuttua tarinaa. Uutta ei ole myöskään tarina, isän ja äidin ero, lapsuuden köyhyys, puute ja rakkauden kaipuu, poissaolevan vanhemman kaipuu ja ylisukupolvisina kulkeutuvat mallit, tunteet, traumat, mutta Laatikainen sanoittaa hyvin, päähenkilön oman keski-iän kriisinkin, haahuilun, tunneaallot.
Juoni:
Isä ja äiti eroavat. Tytär jää erossa isälleen, juurikin Kainuuseen ja joutuu heitteille, melkein kokonaan ja elämän värittää jo mainittu yksinäisyys köyhyys ja kaipuu äitiin ja se traumatisoi tyttären. Ja nyt kun äidin matka maan päällä on päättymässä, tytär haluaa kuulla äidin tarinan, äidin näkökulman historiaansa, perheen hajoamiseen, lasten jättämiseen, äidin elämään eron jälkeen. Mutta on myös Sandran oma tienristeys, oma päätepiste, oma uusi alku, jota äidin tarinan ohella seurataan. Jättääkö hänkin perheensä, miehensä, vaiko ryhtyy johonkin kokonaan uuteen tai miehen ehdottomaan polyamoriseen suhteeseen.
Ihminen ei opi. Sukupolvi toisensa jälkeen tekee samat virheet. Niin luulen, että Laatikainen sanoo, mutta olkoonkin niin, tämä oli ajatuksia herättävä, hienosti kirjoitettu teos.
December 29, 2025
Satu Laatikaisen hieno esikoisromaani kertoo naisesta joka palaa kotikaupunkiinsa hyvästelemään kuolevan äitinsä ja samalla köyhän ja monin tavoin vaikean lapsuutensa. Päähenkilö tuntuu odottavan äidiltään jonkinlaista selitystä, anteeksipyyntöä tai tilinpäätöstä, mutta ei syyttele tätä vaan hellii äitiään ja kuuntelee tämän vähiä, mutta usein teräviä toteamuksia herkin korvin.
Kerrontatapa on aukkoinen, lapsuuden muistot ilmestyvät hajanaisina ja katkelmallisina tekstiin. Tyyli sopii aiheeseen hyvin; Laatikainen kirjoittaa kauniisti ja annostelee menneisyyden kokemuksia tarkasti. Mosaiikkimaisen ja hauraan muistelun kiinnittää nykyhetkeen kotikaupungin, Kajaanin tarkka kuvaus. Kajaani on minullekin tuttu ja rakas, senkin vuoksi luin tätä mielelläni.
Puoliso Joonas, keskeyttää tuon tuostakin päähenkilön muistojen virran, painostamalla puhelimessa tätä johonkin ratkaisuun heidän avioliittonsa suhteen. Puolison käyttämä termistö on lähes koomisen tuntuista nykyajan itsekkyyden kieltä: ”Mä ole ymmärtänyt jotakin olennaista. Mä haluan valita elämäni joka päivä” Samalla kun suree menneisyyttään, päähenkilö joutuu jo suremaan omaa ja lastensa tulevaisuutta kun avioliitto näyttää päättyvän eroon.
Vaikka kirjan aihe on surullinen, ei siitä lukijalle jää paha mieli vaan luotan siihen että Kajaanista palaa kotiin nainen joka jaksaa kantaa myös tulevaisuutensa.
Kerrontatapa on aukkoinen, lapsuuden muistot ilmestyvät hajanaisina ja katkelmallisina tekstiin. Tyyli sopii aiheeseen hyvin; Laatikainen kirjoittaa kauniisti ja annostelee menneisyyden kokemuksia tarkasti. Mosaiikkimaisen ja hauraan muistelun kiinnittää nykyhetkeen kotikaupungin, Kajaanin tarkka kuvaus. Kajaani on minullekin tuttu ja rakas, senkin vuoksi luin tätä mielelläni.
Puoliso Joonas, keskeyttää tuon tuostakin päähenkilön muistojen virran, painostamalla puhelimessa tätä johonkin ratkaisuun heidän avioliittonsa suhteen. Puolison käyttämä termistö on lähes koomisen tuntuista nykyajan itsekkyyden kieltä: ”Mä ole ymmärtänyt jotakin olennaista. Mä haluan valita elämäni joka päivä” Samalla kun suree menneisyyttään, päähenkilö joutuu jo suremaan omaa ja lastensa tulevaisuutta kun avioliitto näyttää päättyvän eroon.
Vaikka kirjan aihe on surullinen, ei siitä lukijalle jää paha mieli vaan luotan siihen että Kajaanista palaa kotiin nainen joka jaksaa kantaa myös tulevaisuutensa.
April 23, 2026
Tässä kirjassa on jotain samaa kuin Elli Salon Keräilijät -romaanissa, jota rakastin!
Tapa käsitellä menneisyyttä epäsuorasti ja molemmissa menneisyys on läsnä juuri siinä, mikä jää sanomatta.
”Menneisyydessä on liikaa asioita, joita ei voi sanoa ääneen, ja siksi on puhuttava niiden vierestä.” Tämä ajatus kantaa koko kirjaa. On asioita, jotka eivät asetu sanoiksi, mutta elävät meissä, ohjaavat, painavat. Tässä on jotain hyvin henkilökohtaista, sellaista mikä pakottaa katsomaan myös omaa historiaa vähän tarkemmin. Mittasuhteet asettuvat: toiset kantavat enemmän, raskaammin.
Itä ei ole minullekaan vain paikka, vaan juuret sukupolvien päässä, maisema, tunne. Jotain mikä kulkee mukana, vaikka yrittäisi irrottautua.
Juoni on lähes olematon, ja se jättää vähän ontoksi. Silti juuri se tekee tästä uskottavan. Elämä ei etene kaarina, vaan sirpaleina, muistojen ja hetkien lomassa.
Tämä on taitavasti rakennettu, rosoinen ja ajatuksia herättävä kudelma menneiden taakasta ja nykyisestä.
Tapa käsitellä menneisyyttä epäsuorasti ja molemmissa menneisyys on läsnä juuri siinä, mikä jää sanomatta.
”Menneisyydessä on liikaa asioita, joita ei voi sanoa ääneen, ja siksi on puhuttava niiden vierestä.” Tämä ajatus kantaa koko kirjaa. On asioita, jotka eivät asetu sanoiksi, mutta elävät meissä, ohjaavat, painavat. Tässä on jotain hyvin henkilökohtaista, sellaista mikä pakottaa katsomaan myös omaa historiaa vähän tarkemmin. Mittasuhteet asettuvat: toiset kantavat enemmän, raskaammin.
Itä ei ole minullekaan vain paikka, vaan juuret sukupolvien päässä, maisema, tunne. Jotain mikä kulkee mukana, vaikka yrittäisi irrottautua.
Juoni on lähes olematon, ja se jättää vähän ontoksi. Silti juuri se tekee tästä uskottavan. Elämä ei etene kaarina, vaan sirpaleina, muistojen ja hetkien lomassa.
Tämä on taitavasti rakennettu, rosoinen ja ajatuksia herättävä kudelma menneiden taakasta ja nykyisestä.
December 29, 2025
Tytär ja äiti elävät äidin viimeisiä aikoja. Menneisyys tekee yhtä kipeää kuin nykyisyys, eikä asioita saada selviksi eikä valmiiksi.
Menneisyydessä on rikkoutunut perhe, isän työt itärajan tuolla puolen, alkoholia. Nykyisyydessä on lempeyttä ja iloakin, mutta myös tyttären aviopuoliso vaatimuksineen.
Miten yksin avioliitoissa jäädään yhä uudestaan, sukupolvi toisensa jälkeen? Miten yksin meillä jätetään lapset? Miten vaikeaa on puhua rakkaudesta?
Menneisyydessä on rikkoutunut perhe, isän työt itärajan tuolla puolen, alkoholia. Nykyisyydessä on lempeyttä ja iloakin, mutta myös tyttären aviopuoliso vaatimuksineen.
Miten yksin avioliitoissa jäädään yhä uudestaan, sukupolvi toisensa jälkeen? Miten yksin meillä jätetään lapset? Miten vaikeaa on puhua rakkaudesta?
December 3, 2025
Ihana kirja. Kauniita sanoja, hienosti muotoiltuja ajatuksia. Samaistuttavia asioita, vaikka en idästä olekaan. Ei silöä ole väliä mistä on kotoisin, äidit ja tyttäret ovat aina samanlaisia. Lukupiirikirja. Rixulainen kirjailija.
October 8, 2025
Olipas tämä surullinen kirja
October 28, 2025
Vaikuttavan keveästi kirjoitettuja sanoja ja lauseita. Etenkin lapsen silmin ja tuntein kuvattu köyhyys ja yksinäisyys kosketti.
April 19, 2026
"Nytkö sinä katsot minua noin. Miksi et silloin kun olisin sitä eniten tarvinnut, sinä et katsonut minua niin kuin et mitään maailmassa, sillä tavalla että siinä paikassa pelkkä olemassaolo riittää."
October 29, 2025
Koskettava Feel bad. Karu lapsuuden kuvaus. Köyhyys. Poissaoleva isä ja äiti. Oma äitiys. Anteeksianto.
Displaying 1 - 13 of 13 reviews