What do you think?
Rate this book
Jussi Halla-aho - Elämäkerta
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on koko julkisen elämänsä ajan herättänyt voimakkaita tunteita. Vankkumattomien kannattajiensa ansiosta hän on kerännyt ennätysmäisiä äänisaaliita useissa vaaleissa. Vuoden 2024 presidentinvaaleissa häntä äänesti 615 802 suomalaista eli jokseenkin joka viides uurnilla käynyt. Samaan aikaan poliittisen kentän toisella laidalla on Halla-ahon mielipiteitä kohtaan tunnettu jopa suoranaista kauhua.
Tässä ensimmäisessä Halla-ahosta kirjoitetussa auktorisoidussa elämäkertateoksessa avataan puhemiehen polkua Tampereen Peltolammin lähiökodista intoutuneeksi kielentutkijaksi, purevan satiiriseksi mielipidevaikuttajaksi ja lopulta yhdeksi maan johtavista poliitikoista, jonka rooli oli tärkeä ulkopolitiikan johdossa silloin, kun Suomen kelkka kansan kannustamana käännettiin samalle uralle muiden länsimaiden kanssa Venäjän hyökätessä kohti Kiovaa, Halla-aholle tuttua kaupunkia.
Elämäntaival on ollut täynnä odottamattomia käänteitä. Niitä kuvataan kirjassa Halla-ahon omaan kertomukseen, lähipiirin haastatteluihin sekä laajaan lähdeaineistoon perustuen. Teoksessa avataan muun muassa aikanaan piiloon jätetyt syyt siihen, miksi Halla-aho luopui tavoittelemasta perussuomalaisen puolueen puheenjohtajuutta vuonna 2021, vaikka olisi tullut suurella varmuudella valituksi. Kohutun tiedotteen sisältö julkaistaan tässä kirjassa, kuusi vuotta etuajassa.
Tässä ensimmäisessä Halla-ahosta kirjoitetussa auktorisoidussa elämäkertateoksessa avataan puhemiehen polkua Tampereen Peltolammin lähiökodista intoutuneeksi kielentutkijaksi, purevan satiiriseksi mielipidevaikuttajaksi ja lopulta yhdeksi maan johtavista poliitikoista, jonka rooli oli tärkeä ulkopolitiikan johdossa silloin, kun Suomen kelkka kansan kannustamana käännettiin samalle uralle muiden länsimaiden kanssa Venäjän hyökätessä kohti Kiovaa, Halla-aholle tuttua kaupunkia.
Elämäntaival on ollut täynnä odottamattomia käänteitä. Niitä kuvataan kirjassa Halla-ahon omaan kertomukseen, lähipiirin haastatteluihin sekä laajaan lähdeaineistoon perustuen. Teoksessa avataan muun muassa aikanaan piiloon jätetyt syyt siihen, miksi Halla-aho luopui tavoittelemasta perussuomalaisen puolueen puheenjohtajuutta vuonna 2021, vaikka olisi tullut suurella varmuudella valituksi. Kohutun tiedotteen sisältö julkaistaan tässä kirjassa, kuusi vuotta etuajassa.
448 pages, Hardcover
Published August 20, 2025
9 people are currently reading
20 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 15 of 15 reviews
September 16, 2025
Olen lukenut paljon erinomaisia elämäkertoja, enkä enää edes muistanut, etteivät ne kaikki niin hyviä ole. Tämä kirja edustaa erinomaisesti elämäkertatyyppiä, joka pyrkii olemaan siloteltu mainos. ”Säröinä” tuodaan esiin vain naurettavia pikkuasioita ja kaikkea muuta leimaa kritiikitön valikoivuus. Omahyväisyys, uhriutuminen, tarkoitushakuinen kapeakatseisuus kävivät myös termeinä mielessä.
Hyvänä esimerkkinä tästä kaikesta ja oikein erityisesti itseä hyödyttävästä valikoivasta kerronnasta toimii osuus, jossa Halla-aho kertoo sivusuhteesta syntyneestä lapsesta ja säälii itseään sen seurauksista. Jää mainitsematta ja kokonaan käsittelemättä, että sivusuhde oli ilmeisesti kestänyt vuosia ja olisi ilmeisesti jatkunut edelleen, jos lapsikuvio ei olisi tullut väliin. Kaikki kritiikki valuu ”salaa lapsen tehneelle” naiselle, oma vastuu ja moraali jää puhumatta.
Sama itsekritiikin täydellinen puute vaivaa myös poliittisen uran kerrontaa. Uskon tietysti helposti, että sitä kuuluisaa toista mielipiteiden kirjoa on ollut julkisuudessa paljon. Nyt kuitenkin menetetään täydellisesti mahdollisuus tasapainottamiseen ja siihen, että kritiikkiä olisi oikeasti voitu analysoida, pelkän yksioikoisen tyrmäämisen sijaan. Jos julkisuuden antama kuva on Halla-ahon mielestä ollut yksipuolinen, miten uskottavaa on tarjota ”vastakkainen” ja tasan yhtä yksipuolinen kuva? Se on yhtä kiinnostavaa kuin vaalimainokset eli vain vähän kiinnostavampaa kuin Ikean kirjahyllyn kokoamisohje.
Totta kai mukana on myös ns. historiallista kerrontaa ja faktoja, jotka ovat kiinnostavia, ja kirjoittaja on varmasti tehnyt parhaansa tämän ”kaupallisen sisällön” tuottajana. Teksti on sujuvaa ja Halla-ahon itse tuottama sisältö noin kirjallisessa mielessä nautittavan hyvin tuotettua.
Hyvänä esimerkkinä tästä kaikesta ja oikein erityisesti itseä hyödyttävästä valikoivasta kerronnasta toimii osuus, jossa Halla-aho kertoo sivusuhteesta syntyneestä lapsesta ja säälii itseään sen seurauksista. Jää mainitsematta ja kokonaan käsittelemättä, että sivusuhde oli ilmeisesti kestänyt vuosia ja olisi ilmeisesti jatkunut edelleen, jos lapsikuvio ei olisi tullut väliin. Kaikki kritiikki valuu ”salaa lapsen tehneelle” naiselle, oma vastuu ja moraali jää puhumatta.
Sama itsekritiikin täydellinen puute vaivaa myös poliittisen uran kerrontaa. Uskon tietysti helposti, että sitä kuuluisaa toista mielipiteiden kirjoa on ollut julkisuudessa paljon. Nyt kuitenkin menetetään täydellisesti mahdollisuus tasapainottamiseen ja siihen, että kritiikkiä olisi oikeasti voitu analysoida, pelkän yksioikoisen tyrmäämisen sijaan. Jos julkisuuden antama kuva on Halla-ahon mielestä ollut yksipuolinen, miten uskottavaa on tarjota ”vastakkainen” ja tasan yhtä yksipuolinen kuva? Se on yhtä kiinnostavaa kuin vaalimainokset eli vain vähän kiinnostavampaa kuin Ikean kirjahyllyn kokoamisohje.
Totta kai mukana on myös ns. historiallista kerrontaa ja faktoja, jotka ovat kiinnostavia, ja kirjoittaja on varmasti tehnyt parhaansa tämän ”kaupallisen sisällön” tuottajana. Teksti on sujuvaa ja Halla-ahon itse tuottama sisältö noin kirjallisessa mielessä nautittavan hyvin tuotettua.
October 5, 2025
Heikkilän tekstijälki ei ole järin miellyttävää luettavaa puhtaasti tekstillisessä mielessä. Lyhyitä suhteellisen tönkköjä virikkeitä, yllätyksettömiä latteita sanoja toisensa perään ja suorastaan kliseisiä kielikuvia ynnä maneereita, ryyditettynä muiden kirjoittajien (erit. Nurmi) dumaamisella sekä aina tilaisuuden tullen muutamalla Halla-ahon tekemisiä ylistävällä adjektiivilla.
Samalla se on myös nopeaa luettavaa, mutta pituudesta huolimatta suurin osa sisällöstä jää deskriptiiviseksi wikiartikkeliksi, varsinkin teoksen ensimmäisen puolikkaan osalta. Syvemmin analysoitavia aineksia kyllä löytyisi kosolti, muutamat teoksen valopilkut saapuvatkin suoraan siteerattujen Halla-ahon Heikkilälle lähettämien sähköpostipätkien välityksellä. Toivon, että mies analyyttisenä kirjoittajana vielä joskus itse tarttuu kynään reflektoimaan itseään ja aikaansa politiikassa tällaisten epätasapainoisten fanikirjojen sijaan.
Samalla se on myös nopeaa luettavaa, mutta pituudesta huolimatta suurin osa sisällöstä jää deskriptiiviseksi wikiartikkeliksi, varsinkin teoksen ensimmäisen puolikkaan osalta. Syvemmin analysoitavia aineksia kyllä löytyisi kosolti, muutamat teoksen valopilkut saapuvatkin suoraan siteerattujen Halla-ahon Heikkilälle lähettämien sähköpostipätkien välityksellä. Toivon, että mies analyyttisenä kirjoittajana vielä joskus itse tarttuu kynään reflektoimaan itseään ja aikaansa politiikassa tällaisten epätasapainoisten fanikirjojen sijaan.
December 11, 2025
Ottaessa tämän kirjan luettavaksi, tiesin sen olevan propagandaa, mutta silti aina elämäkerturi paljastaa jotain henkilöstä, vaikka kuinka pyrkisi silottelemaan tätä. Jotain paljastui Halla-ahon luonteesta ja intohimoista, mutta muuten todella huono elämäkerta.
Ensiksi Heikkilä kuluttaa hirveän määrän sivuja käsitelläkseen epäolennaisuuksia, kuten missä Halla-ahon lapsuuden karkki joskus valmistettiin ja miten nykyään sen resepti on muutettu. Samalla esimerkiksi kaikki Halla-ahoon liittyvät kohut kuitataan yhdellä tai kahdella sivulla.
Scripta, joka on syy, miksi Halla-aho ryhtyi poliitikoksi, käsitellään tässä todella vähän. Heikkilän mukaan kyseessä on todella vanha humoristinen blogi, jossa Halla-aho sarkastisesti valittaa maahanmuutosta. Siinä ei ole Heikkilän mukaan mitään ihmeellistä ja ihmiset kohisevat sen ympärillä aivan turhaa. Scripta on niin merkityksellinen, että sitä ei analysoida ja sitä lainataan kirjassa jotain viisi kertaa. Vain yksi lainaus koskee maahanmuuttoa. Kaikki muu liittyy Halla-ahon henkilökohtaiseen elämään.
Scriptan sivuuttaminen tekeekin tästä kirjasta oudoimman elämäkerran jonka olen koskaan lukenut. Tämä olisi sama, jos kirjoittaisi Karl Marxin elämänkerran ilman että Marxin kirjoituksia kommunismista käsiteltäisiin vain muutamalla sivulla ja vielä vähätellen. Halla-aho kuitenkin ei olisi kuuluisa, jos ei olisi kirjoittanut Scriptaa!
Sen sijaan Heikkilä kuluttaa useita kymmeniä sivuja siihen, miten Halla-aho on aina kannattanut NATO:a ja vihannut Venäjää. Tästä syntyykin mielikuva, että Halla-aho haluaa profiloitua nykyään ulkopolitiikan asiantuntijana, eikä enää maahanmuuton. Tällöin Heikkilän kirjan tarkoitus on olla mainos tuleville presidenttivaaleihin.
Toinen kummallisuus on, että kaikki Halla-ahoon ja perussuomalaisiin liittyvistä kohtuista kirjoitetaan sillä näkökulmalla, etteivät perussuomalaiset ole koskaan tehneet tai sanoneet mitään väärää ja media ja vasemmisto vain ovat pahoja kakkahosuja jotka vihaavat persuja ilman mitään järkevää syytä. Tästä syntyykin hauska lukukokemus, jossa Halla-aho vain ihmettelee miksi häntä vihataan?
Erikoisinta on ettei Halla-ahon maahanmuuttovastaisia mielipiteitä tässä avata kovin paljon. Kirjan mukaan Halla-aho pitää somaleja ja muslimeja vaarallisina Suomelle ja heidän muuttoa Suomeen pitäisi vähentää. Kirjassa ei mainita perussuomalaisten uskovan väestönvaihtoon, eli uskomukseen että ei-valkoisten maahanmuutto on eksistentiaalinen uhka valkoisille suomalaisille. Tämä siitä huolimatta, että väestönvaihto on ollut osa perussuomalaisten virallista vaalikampanjaa vuodesta 2019. Yksi hyvä esimerkki tästä erikoisesta tavasta piilotella Halla-ahon maahanmuuttovastaisia mielipiteitä on, kun Halla-aho mainitsee että Ruotsi on jo "menetetty tapaus" maahanmuuton osalta. Halla-aho tai Heikkiläkään eivät selitä mitä Ruotsissa menetettiin? Mitä lause tarkoittaa? Jää lukijan mielikuvitukselle, mitä "menetetty Ruotsi" oikein tarkoittaa?
Sama ihmettely on Halla-ahon salaisessa erokirjeessä, jonka sisältö paljastettiin ensimmäistä kertaa tässä kirjassa. Halla-aho uskoo, että Suomi on menetetty, eikä sitä voi enää pelastaa maahanmuutolta, mutta ei kerrota mitä tämä menetys käytännössä tarkoittaa?
Vaikuttaa siltä, että Halla-aho häpeää syvästi maahanmuuttovastaisia mielipiteitään ja yrittää tällä elämäkerralla lakaista ne maton alle ja luoda nahkansa uudelleen jonain kaukonäköisenä ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijana. Seuraavana kunnioitettavana presidenttinä, joka selvisi jatkuvasta kiusaamisesta vallan huipulle
Ensiksi Heikkilä kuluttaa hirveän määrän sivuja käsitelläkseen epäolennaisuuksia, kuten missä Halla-ahon lapsuuden karkki joskus valmistettiin ja miten nykyään sen resepti on muutettu. Samalla esimerkiksi kaikki Halla-ahoon liittyvät kohut kuitataan yhdellä tai kahdella sivulla.
Scripta, joka on syy, miksi Halla-aho ryhtyi poliitikoksi, käsitellään tässä todella vähän. Heikkilän mukaan kyseessä on todella vanha humoristinen blogi, jossa Halla-aho sarkastisesti valittaa maahanmuutosta. Siinä ei ole Heikkilän mukaan mitään ihmeellistä ja ihmiset kohisevat sen ympärillä aivan turhaa. Scripta on niin merkityksellinen, että sitä ei analysoida ja sitä lainataan kirjassa jotain viisi kertaa. Vain yksi lainaus koskee maahanmuuttoa. Kaikki muu liittyy Halla-ahon henkilökohtaiseen elämään.
Scriptan sivuuttaminen tekeekin tästä kirjasta oudoimman elämäkerran jonka olen koskaan lukenut. Tämä olisi sama, jos kirjoittaisi Karl Marxin elämänkerran ilman että Marxin kirjoituksia kommunismista käsiteltäisiin vain muutamalla sivulla ja vielä vähätellen. Halla-aho kuitenkin ei olisi kuuluisa, jos ei olisi kirjoittanut Scriptaa!
Sen sijaan Heikkilä kuluttaa useita kymmeniä sivuja siihen, miten Halla-aho on aina kannattanut NATO:a ja vihannut Venäjää. Tästä syntyykin mielikuva, että Halla-aho haluaa profiloitua nykyään ulkopolitiikan asiantuntijana, eikä enää maahanmuuton. Tällöin Heikkilän kirjan tarkoitus on olla mainos tuleville presidenttivaaleihin.
Toinen kummallisuus on, että kaikki Halla-ahoon ja perussuomalaisiin liittyvistä kohtuista kirjoitetaan sillä näkökulmalla, etteivät perussuomalaiset ole koskaan tehneet tai sanoneet mitään väärää ja media ja vasemmisto vain ovat pahoja kakkahosuja jotka vihaavat persuja ilman mitään järkevää syytä. Tästä syntyykin hauska lukukokemus, jossa Halla-aho vain ihmettelee miksi häntä vihataan?
Erikoisinta on ettei Halla-ahon maahanmuuttovastaisia mielipiteitä tässä avata kovin paljon. Kirjan mukaan Halla-aho pitää somaleja ja muslimeja vaarallisina Suomelle ja heidän muuttoa Suomeen pitäisi vähentää. Kirjassa ei mainita perussuomalaisten uskovan väestönvaihtoon, eli uskomukseen että ei-valkoisten maahanmuutto on eksistentiaalinen uhka valkoisille suomalaisille. Tämä siitä huolimatta, että väestönvaihto on ollut osa perussuomalaisten virallista vaalikampanjaa vuodesta 2019. Yksi hyvä esimerkki tästä erikoisesta tavasta piilotella Halla-ahon maahanmuuttovastaisia mielipiteitä on, kun Halla-aho mainitsee että Ruotsi on jo "menetetty tapaus" maahanmuuton osalta. Halla-aho tai Heikkiläkään eivät selitä mitä Ruotsissa menetettiin? Mitä lause tarkoittaa? Jää lukijan mielikuvitukselle, mitä "menetetty Ruotsi" oikein tarkoittaa?
Sama ihmettely on Halla-ahon salaisessa erokirjeessä, jonka sisältö paljastettiin ensimmäistä kertaa tässä kirjassa. Halla-aho uskoo, että Suomi on menetetty, eikä sitä voi enää pelastaa maahanmuutolta, mutta ei kerrota mitä tämä menetys käytännössä tarkoittaa?
Vaikuttaa siltä, että Halla-aho häpeää syvästi maahanmuuttovastaisia mielipiteitään ja yrittää tällä elämäkerralla lakaista ne maton alle ja luoda nahkansa uudelleen jonain kaukonäköisenä ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijana. Seuraavana kunnioitettavana presidenttinä, joka selvisi jatkuvasta kiusaamisesta vallan huipulle
September 15, 2025
Elämäkertana ei kovin onnistunut. Kirjahan koostettiin sähköpostihaastalleluilla ja se kyllä paistaa läpi. Aiheisiin ei mennä kovin syvälle.
Esimerkiksi lopussa mainitaan, että Jussi halusi osittain lähteä presidentinvaaleihin 2023, jotta voisi korjata häneen liittyviä ennakkoasenteita. Lopulta ei käy selväksi, miten asenteet koettiin muuttuneen, jos mitenkään.
Välillä tässä oli ihan hyviä pilkahduksia ja teräviä oivalluksia, mutta pintapuoliseksi tämä jäi. Samaten tässä olisi voinut pohtia, miksi omat ajatukset eivät aina mene vastapuolelle läpi. Onko vastapuoli aina väärässä ja ei ymmärrä, vai olisiko asiat joskus monisyisempiä?
Esimerkiksi lopussa mainitaan, että Jussi halusi osittain lähteä presidentinvaaleihin 2023, jotta voisi korjata häneen liittyviä ennakkoasenteita. Lopulta ei käy selväksi, miten asenteet koettiin muuttuneen, jos mitenkään.
Välillä tässä oli ihan hyviä pilkahduksia ja teräviä oivalluksia, mutta pintapuoliseksi tämä jäi. Samaten tässä olisi voinut pohtia, miksi omat ajatukset eivät aina mene vastapuolelle läpi. Onko vastapuoli aina väärässä ja ei ymmärrä, vai olisiko asiat joskus monisyisempiä?
January 25, 2026
Luulin että tämä oli objektiivisesti kirjoitettu kirja, mutta mitä lähemmäs nykypäivää tultiin sitä enemmän kirja oli yhy yhy vihervasemmisto valitusta, ilman mitään kontekstointia
September 14, 2025
3,5 tähteä. Ihan hyvä kuvaus Halla-ahosta persoonana. Parasta antia olivat Halla-ahon terävät ja humoristiset itsestään ja joistain muista henkilöistä ja ilmiöistä. Kuten tällaisissa kirjoissa yleensä, parhaat palat tietysti löytyivät jo lehdistä, joten lukea kannattaa vain, jos päähenkilön henkilöhistoria ja persoona kiinnostavat enemmän. Heikkoutena entisestään melko vähälle jäävä aatemaailman kuvaus, jonka osalta kriittisempi ote olisi myös tehnyt terää.
October 1, 2025
Koska aina olen kiinnostunut ihmisistä joita yleinen sanomalehtimiesten mielipide inhoaa annan mielelläni korvani sille että kuuntelen itse lähdettä. Rehellinen ja vaatimaton oman persoonan korostamista välttävä Jussin tarina on niin kuuntelemisen arvoinen.
January 27, 2026
Käsillä oleva teos on kinkkinen arvioitava, sillä kohteensa ajatusten kritiikittömänä toisintajana se jää jonnekin omaelämäkerran ja tietokirjan kummalliselle harmaalle vyöhykkeelle, edustamatta silti täysin kumpaakaan. Päätin siten pisteyttää kirjan pääosin sen dokumentaaris-pornografisen sisällön, eli tässä tapauksessa sen perusteella, miten kiinnostavan ja lukukelpoisen narratiivin se tarjoaa.
Parhaimmillaan teos on noin ensimmäiset kaksisataa sivuaan, joissa poliittinen painolasti – puhumattakaan jälkikäteisestä poliittisesta tarkoitushausta – ei vielä näyttele roolia tapahtumien kulussa. Tarina kiusatun, alkoholisti-isän rääkkäämän ja syrjään vetäytyvän autistipojan monista kompuroinneista ja nousuista on hyvin aito ja inhimillinen, ja Halla-aho selittää nuoruusvuotensa kaunistelematta, silti sortumatta itsesäälipisteiden kalasteluun.
Etenkin myöhempiä poliittisia vaiheita kuvatessaan teos kuitenkin sortuu juurikin samaan omaelämäkertojen helmasyntiin, josta Halla-aho itsekin varoittelee, eli ylisliipattuun imagon kiillotukseen. Kirjan lukuisten oikeusvaltion ja demokraattisen käytännön puolustusten lomassa jää esimerkiksi kokonaan perkaamatta Halla-ahon monesti häilyvä asenne kansainvälisoikeudellista ja laintulkinnallista menettelyä kohtaan, samoin kuin hänen ajattelunsa muut syvemmät nyanssit. Vaikka teoksen kohde haluaisi varmasti lakaista monet kömmähdykset ja huonosti ikääntyneet näkemyksensä maton alle, nämäkin ovat kiistaton osa kokonaista henkilökuvaa, joiden poisselittäminen vie uskottavuutta väitetyltä vilpittömyydeltä.
Perussuomalaisista luodaan vastaavasti hyvin kirkasotsainen ja kovan selkärangan omaava kuva, jossa puoluetoverit ovat yksittäisiä ongelmatapauksia lukuunottamatta robinhoodmaisten iloisten veikkojen harmoninen ja nuhteeton joukko. Tarinan konnat – Timo Soini, Lauri Nurmi, Sampo Terho, poliittinen vasemmisto ja media – saavat vastaavasti melko yksiulotteisen kielteisen käsittelyn. Halla-ahon katkeruus kutakin toimijaa kohtaan on kenties ymmärrettävää, mutta mitä pidemmälle teos etenee tapahtumiin, joita lukijan on mahdollista seurata muiden lähteiden pohjalta, luisuu se historian siistimisessä jo varsin paksun siirapin ja sievistelyn puolelle.
Halla-ahon oppositio on erittäin äänekäs, laaja ja vaikutusvaltainenkin, minkä vuoksi olen sinänsä iloinen, että olemme tasapuolisuuden nimissä saaneet filtteröimättömän opponoinnin myös häneltä itseltään. Kirjassa monesti toistuva vaatimattomuuden painotus ei kestä kuitenkaan täysin päivänvaloa, kun teoksen perimmäisenä viestinä on oman oikeassaolon perusteleminen, oikeutettua tai ei. Kirjassa ilmenevän omien menneiden radikaalien tendenssien peittelyn voi toki tulkita optimistisesti sitenkin, että Halla-aho olisi vanhemmiten seestynyt ja maltillistunut, mistä hänen viimeisimpien vuosien toimintansa voisivat aidosti myös viestiä. Aktiivisen poliittisen toimijan julkisen omakuvan rakentamiseen tulee kuitenkin suhtautua äärimmäisen epäillen, ja kirjan sävy tai valikoiva panoraama tuskin muuttavat monenkaan jo olemassaolevaa näkemystä miehestä.
Historiallisen totuuden, kuten Halla-aho johdannossa painottaa, dokumenttina tämä omaelämäkerta onnistuukin vain juuri niin odotettavasti, kuin kyseisenlaisesta julki ilmaistusta periaatteesta voisi aavistaa. Niinpä epäilenkin, että teoksen pitkän aikavälin suurin arvo lie – varsin ilmeisen 2030 presidentinvaalien petaamisen ohella – toimia lähteenä vasta vuosien, ellei vuosikymmenten päässä olevalle akateemiselle poliittiselle elämäkerralle, jolta löytyisi rohkeutta tarkastella Halla-ahoa poliittisena toimijana kriittisesti, mutta ilman korostetun asenteellista ennakkoasennetta suuntaan tai toiseen. Halla-ahon rehelliseksi puolustukseksi on nimittäin todettava, että tällaiselle tuskin löytyy vallitsevassa yhteiskunnallisessa diskurssissa edellytyksiä vielä pitkään aikaan, mistä tämäkin teos on yksi osoitus.
Parhaimmillaan teos on noin ensimmäiset kaksisataa sivuaan, joissa poliittinen painolasti – puhumattakaan jälkikäteisestä poliittisesta tarkoitushausta – ei vielä näyttele roolia tapahtumien kulussa. Tarina kiusatun, alkoholisti-isän rääkkäämän ja syrjään vetäytyvän autistipojan monista kompuroinneista ja nousuista on hyvin aito ja inhimillinen, ja Halla-aho selittää nuoruusvuotensa kaunistelematta, silti sortumatta itsesäälipisteiden kalasteluun.
Etenkin myöhempiä poliittisia vaiheita kuvatessaan teos kuitenkin sortuu juurikin samaan omaelämäkertojen helmasyntiin, josta Halla-aho itsekin varoittelee, eli ylisliipattuun imagon kiillotukseen. Kirjan lukuisten oikeusvaltion ja demokraattisen käytännön puolustusten lomassa jää esimerkiksi kokonaan perkaamatta Halla-ahon monesti häilyvä asenne kansainvälisoikeudellista ja laintulkinnallista menettelyä kohtaan, samoin kuin hänen ajattelunsa muut syvemmät nyanssit. Vaikka teoksen kohde haluaisi varmasti lakaista monet kömmähdykset ja huonosti ikääntyneet näkemyksensä maton alle, nämäkin ovat kiistaton osa kokonaista henkilökuvaa, joiden poisselittäminen vie uskottavuutta väitetyltä vilpittömyydeltä.
Perussuomalaisista luodaan vastaavasti hyvin kirkasotsainen ja kovan selkärangan omaava kuva, jossa puoluetoverit ovat yksittäisiä ongelmatapauksia lukuunottamatta robinhoodmaisten iloisten veikkojen harmoninen ja nuhteeton joukko. Tarinan konnat – Timo Soini, Lauri Nurmi, Sampo Terho, poliittinen vasemmisto ja media – saavat vastaavasti melko yksiulotteisen kielteisen käsittelyn. Halla-ahon katkeruus kutakin toimijaa kohtaan on kenties ymmärrettävää, mutta mitä pidemmälle teos etenee tapahtumiin, joita lukijan on mahdollista seurata muiden lähteiden pohjalta, luisuu se historian siistimisessä jo varsin paksun siirapin ja sievistelyn puolelle.
Halla-ahon oppositio on erittäin äänekäs, laaja ja vaikutusvaltainenkin, minkä vuoksi olen sinänsä iloinen, että olemme tasapuolisuuden nimissä saaneet filtteröimättömän opponoinnin myös häneltä itseltään. Kirjassa monesti toistuva vaatimattomuuden painotus ei kestä kuitenkaan täysin päivänvaloa, kun teoksen perimmäisenä viestinä on oman oikeassaolon perusteleminen, oikeutettua tai ei. Kirjassa ilmenevän omien menneiden radikaalien tendenssien peittelyn voi toki tulkita optimistisesti sitenkin, että Halla-aho olisi vanhemmiten seestynyt ja maltillistunut, mistä hänen viimeisimpien vuosien toimintansa voisivat aidosti myös viestiä. Aktiivisen poliittisen toimijan julkisen omakuvan rakentamiseen tulee kuitenkin suhtautua äärimmäisen epäillen, ja kirjan sävy tai valikoiva panoraama tuskin muuttavat monenkaan jo olemassaolevaa näkemystä miehestä.
Historiallisen totuuden, kuten Halla-aho johdannossa painottaa, dokumenttina tämä omaelämäkerta onnistuukin vain juuri niin odotettavasti, kuin kyseisenlaisesta julki ilmaistusta periaatteesta voisi aavistaa. Niinpä epäilenkin, että teoksen pitkän aikavälin suurin arvo lie – varsin ilmeisen 2030 presidentinvaalien petaamisen ohella – toimia lähteenä vasta vuosien, ellei vuosikymmenten päässä olevalle akateemiselle poliittiselle elämäkerralle, jolta löytyisi rohkeutta tarkastella Halla-ahoa poliittisena toimijana kriittisesti, mutta ilman korostetun asenteellista ennakkoasennetta suuntaan tai toiseen. Halla-ahon rehelliseksi puolustukseksi on nimittäin todettava, että tällaiselle tuskin löytyy vallitsevassa yhteiskunnallisessa diskurssissa edellytyksiä vielä pitkään aikaan, mistä tämäkin teos on yksi osoitus.
December 22, 2025
Jussi Halla-aho on mielenkiintoinen persoona, joten oli kiinnostavaa tarttua hänen elämäkertaansa. Mitä hyvin yksityisyyttään varjeleva, poliittisissa mielipiteissään äärevä nykyinen eduskunnan puhemies on elämäkertakirjurilleen paljastanut? Kirja noudattelee hyvin perinteistä elämäkertaformaattia ja etenee kronologisesti. Jussin lapsuus ja nuoruus yllätti siinä mielessä, että olin kuvin kuvitellut hänen olleen jo pienestä asti pohdiskeleva älykkö eikä kymppiluokalle päätynyt oman tiensä etsijä. Opiskelun myötä löytyy puoliso jo elämä asettuu uomiinsa.
Sitä kirja ei selitä, miksi ja miten Halla-aho päätyi Scriptansa jyrkkiin mielipiteisiin, eikä sitäkään, miksi hän päätyi usean vuoden rinnakkaissuhteeseen. Siinäkin mielessä tyypillinen elämäkerta siis, että kohde on tarkasti kuratoinut sanotun, ja antaa ymmärtää lukijan olevan vähän tyhmä, jos ei kohteen viisautta ymmärrä. Odotan muuten Sanna Marinin teokselta samaa eetosta, olisi ollut mielenkiintoista lukea nämä kaksi ihan peräkkäin.
Sitä kirja ei selitä, miksi ja miten Halla-aho päätyi Scriptansa jyrkkiin mielipiteisiin, eikä sitäkään, miksi hän päätyi usean vuoden rinnakkaissuhteeseen. Siinäkin mielessä tyypillinen elämäkerta siis, että kohde on tarkasti kuratoinut sanotun, ja antaa ymmärtää lukijan olevan vähän tyhmä, jos ei kohteen viisautta ymmärrä. Odotan muuten Sanna Marinin teokselta samaa eetosta, olisi ollut mielenkiintoista lukea nämä kaksi ihan peräkkäin.
October 21, 2025
No olipahan melkoinen faniteos. Kirja koottiin pitkälti sähköpostihaastattelun keinoin, ja kylläpäs tosiaan Jusan ääni kuuluu aika vahvana ja asioihin mennään just tasan niin syvälle kuin hän sallii. Kirjailija tuntuu olleen täysin kykenemätön omaan tiedonhakuun tai minkäänlaiseen kritiikkiin. Jotain uutta opin, erityisesti jäbän kasvuolosuhteista.
Tässä on tiedettävä, että pidän Jussi Halla-ahoa melkoisen vastenmielisenä ihmisenä. Olen kuitenkin lukenut myös esim. vähintäänkin yhtä vastenmielisen Vihtori Kosolan elämäkerran, ja siitä pidin, koska kirjoittaja osasi hommansa ja oli tehnyt työnsä perusteellisesti. Että ei tää arvio ihan pelkkää Jusa-angstia kuitenkaan. Suosittelen tämän sijaan lukemaan Halla-ahosta kirjoitetun ns. epävirallisen elämäkerran, jossa ote on yhteiskunnallisempi ja siksi(kin) kiinnostavampi.
Tässä on tiedettävä, että pidän Jussi Halla-ahoa melkoisen vastenmielisenä ihmisenä. Olen kuitenkin lukenut myös esim. vähintäänkin yhtä vastenmielisen Vihtori Kosolan elämäkerran, ja siitä pidin, koska kirjoittaja osasi hommansa ja oli tehnyt työnsä perusteellisesti. Että ei tää arvio ihan pelkkää Jusa-angstia kuitenkaan. Suosittelen tämän sijaan lukemaan Halla-ahosta kirjoitetun ns. epävirallisen elämäkerran, jossa ote on yhteiskunnallisempi ja siksi(kin) kiinnostavampi.
February 7, 2026
Jussi Halla-ahon Elämänkerta avaa Halla-ahon polkua tamperelaisesta lähiökodista kielitieteilijäksi, filosofian tohtoriksi, heavy-kitaristiksi, scripta bloggaajaksi ja valtakunnan poliitikoksi. Halla-aho on osallistunut teokseen laajasti sähköpostivastauksin ja kertoo asioista, joita hän ei ole aiemmin julkisesti käsitellyt. Kirja saattaa vaikuttaa objektiiviselta, mutta hyvin henkilökohtaiselta.
Halla-ahon lakoninen verbaalinen lahjakkuus on kiistaton ja häneltä tulee viiltävää analyysia mm. Timo Soinista, maahanmuutosta, Ukrainasta, Natosta ja suomalaisesta politiikasta. Kirja on ehdottomasti kiinnostava ja paikoin yllättävänkin avoin.
Halla-ahon lakoninen verbaalinen lahjakkuus on kiistaton ja häneltä tulee viiltävää analyysia mm. Timo Soinista, maahanmuutosta, Ukrainasta, Natosta ja suomalaisesta politiikasta. Kirja on ehdottomasti kiinnostava ja paikoin yllättävänkin avoin.
October 5, 2025
Saavutus sinänsä, että jaksaa kuunnella kokonaisen kirjan poliitikosta. Halla-aho on sen verran mielenkiintoinen ja persoonallinen hahmo, että se sopivina pätkinä onnistuu. Paikoin kiinnostavaa, paikoin vähemmän. Jos jokin jäi mieleen, niin se, että sellainen elämän näkeminen filminä voi oikeasti tapahtua kun tilanne on riittävän tukala.
Ehkä eräänlainen hatunnosto kaikille, jotka jaksavat tuota politiikan hullunmyllyä sen keskeisissä rooleissa. Vapaaehtoisesti.
Ehkä eräänlainen hatunnosto kaikille, jotka jaksavat tuota politiikan hullunmyllyä sen keskeisissä rooleissa. Vapaaehtoisesti.
October 9, 2025
Tämä elämäkerta kuuluu sarjaan Minun totuuteni, jossa menneisyydestä kerrotaan tyystin omin ehdoin. Kerrontaan olisi toivonut säröilevää ja taustoittavaa syvyyttä, nyt tämä on turhan yksiääninen ja rasittavan pintapuolinen kokemus. Plussaa siitä, että tapahtumien kaarta on kirjoihin ja kansiin laitettu. Onhan kyseessä merkittävä jakso Suomen poliittisessa historiassa. Mutta tämän rinnalle kaipaa kyllä muita näkökulmia.
October 16, 2025
Alussa oli ihan järkeviäkin juttuja, mutta loppu meni melko kiukutteluksi ja toisten osapuolien haukkumiseksi. Huonoa argumentointia todeta faktana, mitä muut hänestä ajattelee perustelematta näkökantaa.
October 5, 2025
Halla-aho hieno mies!
Displaying 1 - 15 of 15 reviews