Mykkien lintujen museo

by Marisha Rasi-Koskinen

"Mitään pelättävää ei ole, kun kaikki paha on jo tapahtunut."

Maagisrealistisen kerronnan mestarin uusi nuortenromaani vie kartalta kadonneen kylän aavemaiseen tunnelmaan. Mykkien lintujen museo on tarina pahuudesta ja kostosta mutta myös selviytymisestä.

On elokuu 1985. Takaristin kyläkoulua on johtanut sama opettaja jo vuosikymmenten ajan. Kun kylään muuttaa kaksi tuntematonta tyttöä undulaatteineen ja umpimielisine hymyineen, kaikki menee sekaisin. Käynnistyy tapahtumasarja, jossa jokainen on osallinen, mutta jota kukaan ei hallitse.

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin juuri ylioppilaaksi valmistunut Veronika tekee podcastia kadonneista kylistä ja päätyy moottoritien alle jääneeseen Takaristiin. Paikka näyttää ensin rykelmältä raunioita mutta sitten unet ja todellisuus alkavat sekoittua. Joku kuvaa Veronikaa vanhanaikaiselle videonauhalle. Ja tappaa undulaatteja.

Mykkien lintujen museo on kauhuun vivahtava maaginen tarina lapsuudesta ja vallasta. Se on itsenäinen osa todellisuuden rajoja tutkivaa trilogiaa, johon kuuluvat teokset Auringon pimeä puoli ja Pudonneet.

Marisha Rasi-Koskinen on kirjailija ja psykologi, joka kirjoittaa nuorille ja aikuisille. Nuortenromaani Auringon pimeä puoli (2019) sai Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon ja Pudonneet (2022) oli Finlandia-palkintoehdokkaana. Rasi-Koskinen on palkittu aikuisille suunnatuista romaaneistaan mm. Runeberg- ja Tulenkantaja-palkinnoilla.

Genres: Young Adult, Fiction

437 pages, Hardcover

Published April 1, 2026

About the author

Marisha Rasi-Koskinen on varsinaiselta koulutukseltaan psykologian maisteri, joka työskentelee koulupsykologina. Hän on tehnyt myös vapaaehtoistyötä mm. kriisikeskuksessa ja tsekkiläisessä saattokodissa.

Rasi-Koskisen esikoisromaani Katariina (2011) sai paljon tunnustusta väkevästä kielestä ja monia tulkintoja avaavasta kerronnasta. Hänen toinen teoksensa Valheet voitti vuoden 2013 Tiiliskivi-palkinnon ja sitä kiitettiin erityisesti hätkähdyttävästä rakenteestaan. Kolmas romaani Vaaleanpunainen meri oli yksi vuoden 2015 Runeberg-palkinnon ehdokkaista.

Rasi-Koskinen asuu Tampereella ja on kolmen lapsen äiti. Hän harrastaa valokuvausta, ja kuvia tarinoiden taustalla voi käydä katsomassa instagramissa @marisharasikoskinen.

Reviews

[Inna · Rating 4 out of 5]

Siis nää Rasi-Koskisen kirjat, apua miten hyviä! Tai siis nää nuortenkirjat, aikuisten kirjoja en ole vielä lukenut mutta ehdottomasti aion. Pudonneet oli huikea, ja tämä oli monilta piirteiltään hyvin samankaltainen, tässäkin tutkittiin todellisuuden rajoja ja asioiden limittymistä, ja kerrottiin useamman eri hahmon näkökulmasta. Tosin tässä kirjassa niitä hahmoja oli todella monta, ja onkin uskomatonta miten hyvin tässä oli onnistuttu erottamaan kertojanäänet toisistaan, kun tässä kerrottiin lähes kaikkien vuoden 85 koululaisten näkökulmasta, hypäten välillä Veronikaan ja nykypäivään, mutta pysyin silti koko ajan kärryillä että kuka lapsista olikaan kuka. Tunnelma oli koko ajan käsinkosketeltava, ja mysteeri piti vallassaan aivan loppumetreille saakka.

Kirja on tuplaluokitettu sekä nuorille että aikuisille, mutta veikkaan että tämä on ehkä jopa enemmän aikuisten kirja, erityisesti niiden jotka ovat olleet lapsia 80-luvulla. Kirjan rakenne ja suuri kertojahahmojen määrä ei ole helpointa seurattavaa, ja tätä on ehkä hieman hankala sisällyttää yläkoululaisten kirjavinkkauksiin myöskin yli 400 sivun pituutensa takia. Mutta vähän kokeneemmille nuorille lukijoille ja ihan kaikille mysteerinnälkäisille aikuisille suosittelen tätä erittäin kovasti.

[Rita · Rating 5 out of 5]

Suosittelisin tätä teosta ehdottomasti sellaisille, jotka eivät ole tieteisfiktion suurkuluttajia, mutta tuntevat arkaa innostusta genreä kohtaan! Nautin ja koukutuin. Puolivälissä tuli lyhyeksi aikaa tunne, että tämä pitkittyy turhaan, mutta tästäkin lähdettiin uuteen nousuun - hyvä ettei kaikki päättynyt siihen, vaikka hetken sitä toivoinkin.

[Heidi · Rating 5 out of 5]

5+

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

”Kahdeksan kuukautta ennen kuolemaa on elokuu”, alkaa tämän romaanin me-kerronta. Me pitää sisällään pienen Takaristin koulun oppilaat vuonna 1985. Ennen uusia tyttöjä oppilaita on 19, mutta kaksi uutta tyttöä tulee sekoittamaan koko pienen koulun järjestyksen. “Kun tytöt tulevat, kaikki menee pilalle. Viljapelto menee. Hiihtolatu menee. Lampi menee. Opettaja menee. Äidit ja isät menevät. Koko kylä menee. Pilalle. Ihan. Kaikki.”

Toisella aikatasolla nykypäivässä näkökulma on Veronikan. 18-vuotias Veronika on aloittanut podcastin Kadonneiden kylien salaisuudet, joka kertoo nimensä mukaisesti kadonneista kylistä. Nykypäivässä Takaristin kylä on kadonnut: se jäi nelikaistaisen valtatien alle. Urbaanista löytöretkeilystä kiinnostunut Veronika on tullut paikalle varusteineen, tarkoituksenaan nauhoittaa podcast kylästä. Hän kiinnostui tapauksesta, kun joku tuntematon oli lähettänyt Veronikan seuraamalle foorumille salaperäisen videon Takaristin koulusta.

Kerronta vuorottelee nykyajassa ja vuodessa 1985, jossa ääneen pääsevät Takaristin koulun lapset. Pian on selvää, että vuoden 1985 Takaristissä kaikki ei ole hyvin. Opettaja pitää koulussa valtaa tavoilla, jotka eivät ole terveitä. Niin on aina ollut: maisteri Iivana Jylhä on pitänyt omintakeista hoviaan Takaristin koulussa jo vuosikymmeniä. Uudet tytöt saavat kuitenkin Jylhänkin sekaisin. Kuten kirja tekee selväksi heti ensimmäisestä lauseessaan: luvassa on kuolemaa. Mutta kenen?

Kaikki nämä vanhat tapahtumat vuotavat jollain omituisella tavalla nykyaikaan. Veronika kohtaa Takaristissä yllättäviä tapahtumia ja pelottavia tilanteita. Voiko kaikki olla tottakaan? Edes elektroniset laitteet eivät toimi luotettavasti ja Veronikan ajantaju hajoaa välillä täysin.

Mykkien lintujen museo asettuu jonkunlaiseen jatkumoon Marisha Rasi-Koskisen aikaisempien nuortenkirjojen Auringon pimeä puoli (2019) ja Pudonneet (2022) kanssa. Kirjat eivät sinänsä ole sarjaa keskenään, mutta tarjoavat kukin rakenteeltaan nuortenkirjaksi vähän monimutkaisempia mysteereitä. Jonkinlaista aikasilmukoinnin ja rinnakkaisten todellisuuksien käsittelyä näissä kaikissa on. Jokaista kolmea voin suositella lämpimästi; kaikki ovat oikein hyviä.

Mykkien lintujen museo on saanut takakanteensa nykyään perin harvinaiseksi käyneen kaksoisluokituksen: kustantamo pitää sitä siis sekä nuorten- että aikuistenkirjana. Se onkin tälle kirjalle aivan paikallaan, sillä Mykkien lintujen museo miellyttää varmasti kummalliseen kirjallisuuteen mieltyneitä aikuisia, mutta toimii myös nuortenkirjana.

“Nähdään pian”, sanoo opettaja. ”Meillä tulee olemaan hauskaa. Äläkä huoli. Saat parhaat numerot kaikesta. Myös liikunnasta. Viis muiden kateudesta. Parhaiden täytyy saada kimaltaa. Sinulla on edessäsi loistava tulevaisuus ja minä tulen olemaan rinnallasi. Aina.”

[Dv12 · Rating 3 out of 5]

Pikkukylä-horror. Sinänsä klassinen mutta toimiva asetelma. Kauhuelementti tulee nimenomaan siitä, kuinka ollaan jumalan selän takana, keskellä ei-mitään, jossa voi tapahtua mitä tahansa. Tyrannimaiset yksilöt voivat käyttää valtaa hirviömäisillä tavoilla, eikä keskellä autioituvaa maaseutua kukaan kuule huutoasi.

Mukaansatempaiseva ja toimivasti kirjoitettu, vaikka pitkitetyn tuntuinen. Nykyisyys-osiot tuntuivat hieman irrallisilta, eikä Veronikalla ollut muuta roolia, kuin olla se joka todistaa kaiken kauhean. Menneisyys-osiot kiinnostavia. Pahan banaalius vahva teema. Perusidea siitä, miten kaltoin kohdelluista lapsista ikään kuin emergoituu jokin yliluonnollinen juttu, persoonaton me, joka jää ikuisesti kummittelemaan liminal spaceen maailmojen välillä. Siinä ja siinä oliko lopussa liikaa selitystä. Perusidea toimi jo, jotain pahaa on tapahtunut, se on jäänyt tänne ikuisesti, todellisuus on tässä kohtaa vääristynyt. Lintutematiikka toimi myös, tosin preservaation teema jäi kiinnostavuudestaan huolimatta irralliseksi.

[Jasqman · Rating 3 out of 5]

Paikoitellen jopa ahdistava. Koko ajan tunne että paikassa/ajassa jotain on pahasti vialla. Ei laisinkaan sitä 80-lukua, jossa itse joskus eleli.
Tarina taipuikin sitten parahultaisesti paranormaalin puolelle, ja sehän on kutkuttavaa se.
Loppu oli vähän liian nuorisokirjamainen minun makuuni, koskas en enää nuori ole.