”Iltahämärissä saattaa nähdä vaikka mitä, koska se on valon ja pimeän välillä oleva tila. Lohikäärmeet, tontut ja maahiset liikkuvat silloin, niin että miksei kentaurikin.”
Anne Strengin sarjakuvakirja Kivet on omaperäisyyttä pursuava fantasia. Pakkanen koettelee, bussitkaan eivät kulje ja kaupungeissa vaanii huijareita. Maalta matkannut suippokorvainen Moski ihmettelee ystäviensä kanssa nykymaailman menoa, mutta onneksi kaupungeista löytyy vielä myös kirjakauppiaita, hillontekijöitä ja kentaureja.
Strengin tausta puutarhurina ja eläintenhoitajana näkyy hänen ohuen ohuilla tusseilla tekemässään piirrosjäljessä, jossa kasvit ja eläimet on kuvattu tarkkaan, viivoja säästämättä. Hänen sarjakuvissaan on ajalle vierasta kiireettömyyttä - eräs tarinan hahmoista toteaakin osuvasti olevansa "elävä jäänne muinaisilta ajoilta". Maailma voi olla kylmä ja kohtalokas paikka, mutta Strengin tarinoiden hahmot ovat aina valmiita hyppäämään uljaan ratsun selkään.
"Kyynikko ja tosikko ei pidä olevaisen koskaan olla... tämä tuli mieleeni kun ajattelin kuningasantilooppeja."
Unenomainen kertomus, mikä ei tässä tapauksessa ollut vahvuus. Tarinasta ei oikein saanut tolkkua ja tuntui että ruutujaotkin siihen oikein pyrki. Sinänsä kiehtovia yksittäisiä juttuja tässä oli mutta ei se vielä kiinnostavaa kirjaa tee. Kuvituksen omaperäisyys olisi voinut olla vahvuus mutta sekin tuntui enemmän rasitteelta tässä tapauksessa. Erikoinen kokemus ja vähän ihmetyttää tämän julkaiseminen, aika vahva omakustannetunnelma tässä oli vaikka arvostettu kustantamo taustalla olikin. Mutta sinänsä ihan jännä kokeilu, vähän haastettiin perinteistä kerrontaa, harmittavasti lopputulema ei vain tuntunut kovin onnistuneelta.
Odotukset olivat korkealla, mutta eivät täyttyneet. Oikeastaan mitään ei selitetty, ja tarina jäi jotenkin vaillinaiseksi. Pidin unenomaisesta tunnelmasta, ja piirrostyyli oli veikeä, mutta kovin syvää muistijälkeä tämä ei jättänyt.